tiistai 25. syyskuuta 2007

Sinikielitauti eli bluetongue

Uutisissa kerrottiin märehtijöiden sinikielitautia löytyneen Britanniasta ja tautia levittävää polttiaista Ruotsista.

Sinikielitauti eli bluetongue on Orbivirus-sukuun kuuluvan viruksen aiheuttama ja erityisesti Culicoides imicola -polttiaisen levittämä tauti, joka on vaarallinen lampaille, lehmille, vuohille ja hirvieläimille. Vain pieni osa tartunnan saaneista kuolee, mutta silti virus aiheuttaa jo merkittäviä taloudellisia menetyksiä Pohjois-Afrikassa ja Etelä-Euroopassa. Viimeisimmän vuoden aikana tauti on levinnyt myös Keski-Eurooppaan. Ihmiseen tauti ei tartu. Taudin nimi viittaa siihen, että märehtijöillä tauti voi aiheuttaa kielen turpoamisen ja sinertymisen.

Suomessa tavataan noin 70 polttiaislajia. Meillä tuo eniten virusta levittävä Culicoides imicola ei kuitenkaan esiinny. Sen sijaan arvellaan, että muutama muu Suomen polttiaislaji kykenisi kyllä virusta levittämään, jos virus tulisi meille.

Viruksen arvellaan leviävän eläintarhasta toiseen siirrettävien eläinten mukana. Polttiaiset voivat levitä myös lentokoneiden mukana.

Ilmaston lämpenemisen myötä virusta levittävät polttiaiset menestyvät yhä paremmin myös pohjoisessa. Tässä siis taas yksi ilmastonmuutoksen ja matkailunkin uusi riski.

Ei kommentteja: