perjantai 14. joulukuuta 2007

Huh kuumaa, huh huumaa, huh hah hei!

Uutisissa kerrottiin juuri, että myös vuodesta 2007 on tulossa ennätyslämmin. Maailmanlaajuinen lämpötilojen tilastointi on aloitettu 1860-luvulla.

Vuosi 2007 näyttää olevan maailmanlaajuisesti kaikkien aikojen 7. lämpimin vuosi ja pohjoisen pallonpuoliskon 2. lämpimin vuosi (1860-luvulta lähtien).

Merijää arktisilla alueilla on kutistunut pienemmäksi kuin kertaakaan aiemmin 1970-luvulla aloitetun satelliittirekisteröinnin jälkeen.

Kymmenen viimeisintä vuotta näyttävät olevan lämpimin koskaan mittareilla mitattu ajanjakso maapallolla!

Maailmanlaajuisesti 16 kaikkien aikojen lämpimintä vuotta on ollut viimeisimpien 21 vuoden aikana. Ihmiset eivät kohta enää muista, millainen on "oikea ja normaali" talvi. Nykynuoriso on elänyt koko elämänsä ajan "kaikkien aikojen lämpimintä aikaa"!

Ei kommentteja: