torstai 19. toukokuuta 2011

Uudet ylioppilaat, kakitus ja lukiovertailun tulokset



Ylioppilastutkintolautakunta julkaisee tänään kevään 2011 ylioppilaskirjoitusten tulokset. Lämpimät onnittelut kaikille uusille ylioppilaille sekä tänä keväänä eri ammatteihin valmistuville!

Helsingin Sanomat kirjoittaa verkossa kevään tulosten julkaisemisesta uutisessa, johon on tullut tahatonta hauskuutta: "Ylioppilastutkintolautakunta julkaisee tutkinnon suorittaneiden ylioppilaiden nimet 30. toukokuuta kello 8. Kakitettavia voi silloin etsiä HS.fi:n hakukoneella esimerkiksi nimen, koulun, kunnan tai läänin perusteella."

Kakitettavista puhutaan ainakin vielä kello 9.10 verkossa näkyvässä versiossa. Korjaus varmaankin tulee melko pian.

Kouvolan kevään 2011 ylioppilaat löytyvät kätevimmin listauksena jo nyt Kouvolan Sanomien sivulta.

Koko Suomen uusia (ja aiempienkin vuosien) ylioppilaita voi etsiä kätevästi Hesarin ylioppilashakukoneella, kunhan nimet sinne ehtivät 30. toukokuuta suoraan Ylioppilastutkintolautakunnalta.

Viime viikolla julkaistuissa Yleisradion lukiovertailun 2011 tuloksissa Pohjois-Kymenlaakson kaikki lukiot pärjäsivät omissa sarjoissaan hyvin.

Yleisradion vertailun mukaan lukiosta suoraan yliopistoon päässeiden vuoden 2008 ylioppilaiden prosenttimäärät kunkin lukion ylioppilaista olivat tällaiset:

Kouvolan Lyseon lukio 20,0 %
Valkealan lukio 15,6 %
Elimäen lukio 14,6 %
Iitin lukio 13,3 %
Yhteiskoulun lukio 12,0 %
Anjalankosken lukio 11,3 %
Kuusankosken lukio 6,2 %
Kouvolan iltalukio 4,7 %

Lukiosta suoraan ammattikorkeakouluihin päästiin seuraavasti:

Iitin lukio 31,1 %
Anjalankosken lukio 25,8 %
Kouvolan Lyseon lukio 24,3 %
Valkealan lukio 22,4 %
Kuusankosken lukio 21,6 %
Yhteiskoulun lukio 18,1 %
Kouvolan iltalukio 14,0 %
Elimäen lukio 9,8 %

Tuloksia voi verrata Hesarin viimevuotiseen selvitykseen, jossa tarkasteltiin vuosina 2004-2006 ylioppilastutkinnon suorittaneiden korkeamman asteen jatko-opintoja vuonna 2007.

Helsingin Sanomat ja MTV3 ovat perinteisesti julkaisseet omat lukiovertailunsa ylioppilastutkinnon arvosanojen perusteella joko toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa. Eri vertailuissa on hieman eri kriteerit. Toiset tarkastelevat eri tavoin ylioppilaskirjoitusten tuloksia, toiset taas jatko-opintoihin pääsyä. Vuosittain erot ovat varsinkin pienten lukioiden osalta isoja. Yhteenveto MTV3:n lukiovertailun tuloksista vuosilta 2008-2010 löytyy täältä.

Voidaan myös kysyä, onko tällainen pistemäärien ja prosenttien vertailu oikeudenmukaista. Lukioissa opiskellaan laajemminkin elämää varten, ei pelkästään paperilla näkyvien hyvien tulosten saavuttamiseksi.
 
Joka tapauksessa haluan sydämellisesti onnitella kaikkia tänä keväänä valmistuvia! Toivotan myös lämmintä ja aurinkoista kesää kaikille heidän taustallaan vaikuttaneille perheenjäsenille ja opettajille!

2 kommenttia:

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Helsingin Sanomat julkaisi juuri lukiovertailun 2011 tulokset, jotka perustuvat ylioppilaskirjoitusten neljän pakollisen aineen pistemääriin tämän kevään kirjoituksissa. Pohjois-Kymenlaakson lukiot sijoittuivat seuraavasti: (valtakunnallinen sijoitus 405 päivälukion joukossa, lukion nimi, suluissa sijoitukset vuosina 2008, 2009 ja 2010):

29. Kouvolan yhteiskoulun lukio (92/34/30)

158. Kouvolan Lyseon lukio (84/25/76)

237. Anjalankosken lukio (283/292/265)

261. Valkealan lukio (216/162/251)

303. Kuusankosken lukio (308/262/168)

305. Iitin lukio (200/176/244)

307. Elimäen lukio (96/97/200)

Sijoitukset ovat vaihdelleet melko paljon eri vuosina. Pohjois-Kymenlaakson ykkössijaa on pitänyt neljän viime vuoden aikana kahdesti Kouvolan Lyseon lukio ja kahdesti Kouvolan yhteiskoulun lukio.

Aikuislukioiden sarjassa Kouvolan iltalukio oli tänä vuonna sijalla 22, kun aikuislukioita on kaikkiaan 45. Aiempina vuosina Kouvolan iltalukio on ollut sijoilla 13, 26 ja 22.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Myös MTV3 julkaisi tänään vuoden 2011 lukiovertailun tulokset. MTV3 vertaili perinteiseen tapaan kaikkien aineiden (ei vain neljän pakollisen aineen) puoltoäänien keskiarvoa eri lukioissa keväällä 2011. Pohjois-Kymenlaakson tulokset ovat tällaiset (sijoitus valtakunnallisella listalla ja lukion nimi):

42. Kouvolan yhteiskoulun lukio

194. Elimäen lukio

217. Kouvolan Lyseon lukio

258. Iitin lukio

259. Valkealan lukio

305. Anjalankosken lukio

Tässäkin vertailussa Kouvolan yhteiskoulun lukio ja Kouvolan Lyseon lukio ovat vuorovuosin pitäneet ykköstilaa. Lyseo oli ykkösenä vuosina 2008-2009, Yhteiskoulu vuosina 2010-2011. Tässä kaikkien aineiden vertailussa myös Elimäen lukio pärjää erinomaisen hyvin.

Tänä vuonna Kouvolan iltalukio oli aikuislukioiden ja aikuislinjojen vertailussa sijalla 28 eli Kymenlaakson paras.