maanantai 2. tammikuuta 2012

Kouvolan joulukuu 2011 ennätyssateinen ja poikkeuksellisen lämmin sekä pimeä

Narsissit ja tulppaanit nousivat kukkapenkissä maanpinnan yläpuolelle Kouvolassa 30.12.2011.
Kouvolan Utissa joulukuun 2011 virallinen sademäärä oli 141,7 mm ja keskilämpötila +0,7 astetta. Kuukauden ylin lämpötila +6,9 astetta saavutettiin 27.12., ja alimmillaan Kouvolan lämpötila oli 31.12. lukemassa -5,9 astetta.

Kouvolan Utin keskimääräiset sademäärät ja lämpötilat joulukuussa eri vuosina.
Kouvolassa rikottiin päättyneessä joulukuussa sekä Utissa että Anjalassa aiempi kaikkien aikojen sääasemakohtainen (paikallinen) joulukuun sade-ennätys. Loppujen lopuksi koko Suomen kaikkien aikojen uusi ennätys kuitenkin meni Kemiön kirkonkylään, jossa joulukuussa 2011 satoi kaikkiaan 190 mm. Aiempi koko joulukuun Suomen ennätys oli Pohjankurun 159 mm vuodelta 1974.

Helsinki-Vantaallakin satoi joulukuussa 168 mm, kun vuosien 1971-2000 keskiarvo on 57 mm ja aiempi ennätys 129 mm vuodelta 1954.

Etelä-Suomessa joulukuu 2011 olikin sateisin lähes 40 vuoteen (vuoden 1974 jälkeen). Lisäksi Maarianhaminan lentoasemalla ja Kemiössä mitattiin 26.12.2011 joulun ajan (24.-26.12.) korkein lämpötila 50 vuoteen, +9,9 astetta.
 
Joulukuu oli leutouden (matalapaineet ja pilvisyys) seurauksena myös tavallista pimeämpi. Kouvolan Sanomissa 28.12.2011 kerrottiin näin: "Joulukuu on ollut keskimääräistä pimeämpi Suomessa. Vielä viime viikolla Utin säähavaintoasemalla ei oltu havaittu lainkaan suoraa auringonvaloa. Jouluaaton aattona ja joulupäivänä pilkahdellut aurinko nosti määrän puoleen tuntiin. Normaalisti joulukuussa suoraa auringonvaloa mitataan noin kahdeksantoista tuntia."

Onnellista uutta vuotta 2012!
Kuva Kuusankosken (Kouvolan) ilotulituksesta 31.12.2011.
Lähteet:
 
Ilmatieteen laitos: Joulukuu harvinaisen leuto ja sateinen
 
Ilmatieteen laitos: Joulukuun 2011 sää ja tilastot
 
Kouvolan Sanomat: Joulukuussa poikkeuksellisen lämmintä ja sateista
 
Sääbriefing: Leuto ja sateinen joulukuu

Sääbriefing: "Outoa" säätä joulukuussa

Ei kommentteja: