perjantai 22. helmikuuta 2013

Suomen suosituimmat ympäristöblogit 2013


Kuvan ©  byheaven - Fotolia.com

Medianäkyvyyden ja viestintäpalvelujen asiantuntija Cision julkaisi Suomen suosituimpien ympäristöblogien top 10 -listan. Cision kertoo listauksen periaatteista näin: 

"Blogin sijoitukseen listauksessa vaikuttavat lukijoiden määrä ja blogiin tehtyjen viittausten todennäköisyys muualla verkossa (esimerkiksi hakukoneiden hakutuloksissa tai Twitterissä). Cisionin menetelmässä käytetään algoritmia, joka peilaa kahta keskeistä mittaria websivustojen suosiota vertailtaessa: linkityksiä ja uniikkeja kävijöitä (kk). Muuttujia painotetaan siten, että arviossa saadaan tasapaino sen hetkisen kävijäliikenteen ja blogin tulevan aseman vaikutuksen välillä. Arvioimme siis jokaisen vertailussa mukana olevan blogin nykyisen suosion ja todennäköisen suosion tulevaisuudessa. Lisäksi top 50 -blogin osalta arvioidaan muita muuttujia, joista tärkeimmät ovat päivitystiheys, päivitysten lukumäärä sekä bloggaajan ja lukijoiden välinen vuorovaikutus. Vuorovaikutuksen laajuutta arvioimme paitsi blogin kommenteista myös blogin ulkopuolella, kuten Twitterissä ja Facebookissa, käydystä keskustelusta. Kehitämme jatkuvasti sosiaalisen median tutkimusmenetelmiämme sekä arvoimme uusia mittareita ja tietolähteitä. Pyrimme mittauksissa mahdollisimman täsmälliseen lopputulokseen."

Cisionin listauksen mukaan Suomen kymmenen suosituinta ympäristöblogia ovat seuraavat:

1. Ilmastotieto (ilmastonmuutosta ja ajankohtaisia ilmastouutisia käsittelevä blogi, jossa olen mukana yhtenä kirjoittajista)

2. Leo Straniuksen blogi (ympäristöasiantuntija Leo Stranius on Luonto-Liiton toiminnanjohtaja, joka kirjoittaa erittäin monipuolista blogia kaikista ajankohtaisista ympäristöasioista)

3. Forecan sääblogi (sääpalveluyritys Forecan meteorologien kirjoittama blogi)

4. Förmaaki ja puutarha (syväekologiaa ja leppoistamista (degrowth) kannattavan kotipuutarhurin kepeä, hyväntuulinen blogi)

5. Ekofokus (blogin aiheina ilmastonmuutos, ympäristö, energia, kemikaalit, väestö ja koko maailma)


7. Sääbriefing (meteorologi Pauli J. Jokisen erinomaisen perusteellinen ja ajankohtainen sääblogi)

8. Ilmastohuijaus (Hannu T. Tanskasen ilmastonmuutosskeptinen blogi)

9. Ympäristöasianajaja kommentoi (ympäristöoikeudellisiin asioihin erikoistuneen asianajajan blogi)

10. Ilmastorealismia (tuntemattoman kirjoittajan ilmastonmuutosskeptinen blogi)

Kiitos luottamuksesta, tekstieni jakamisesta (onnistuu helpoiten tekstieni alla olevista Facebook- ja Twitter-kuvakkeista) ja kirjoitusteni kommentoinnista! Onnittelut kaikkien top-blogien kirjoittajille! Luvassa lienee jatkossakin monipuolista, keskustelua herättävää ympäristöasioiden pohdintaa.

1 kommentti:

anna p. kirjoitti...

Olisi mielenkiintoista tietää, miten Cision on määritellyt ympäristöblogin. Nyt mukana on niin ilmastoskeptisyyttä kuin ruukkuviljelyäkin, mutta esimerkiksi Luonto-Liiton metsäblogi ei suosiostaan huolimatta päässyt listalle.

Jotain hyvää tutkimuksesta voi kuitenkin sanoa, sillä sen ansiosta löysin tämän blogin.