maanantai 20. tammikuuta 2014

Ilmastonmuutoksen syytä vai ei: Viime vuonna ennätysmäärä kalliita sääkatastrofeja

Viime vuonna maapallolla oli ennätysmäärä, 41 kappaletta, sääkatastrofeja, joissa yksittäisen katastrofin vahingot ylsivät vähintään miljardiin dollariin. Kaikkien luonnonkatastrofien rahalliset tuhot olivat tilastohistorian seitsemänneksi suurimmat. Poikkeukselliseksi tilanteen tekee se, että näin suuret tuhot sattuivat El Niño -neutraalina vuonna. Kallein säävahinko oli Keski-Euroopan tulva kesäkuussa. Eniten kuolonuhreja aiheutti supertaifuuni Haiyan, joka oli keskituulennopeuksiensa perusteella mittaushistorian voimakkain maa-alueelle iskenyt hirmumyrsky. Rahalla mitattujen tuhojen kasvavaan trendiin voivat vaikuttaa ihmisten entistä kalliimman omaisuuden hankkiminen, väestönkasvu, muuttoliike aiempaa haavoittuvammille alueille ja ilmastonmuutos.

Vuonna 2013 vähintään miljardin Yhdysvaltojen dollarin vahingot aiheuttaneet sääkatastrofit. Lähde: Dr. Jeff Masters' WunderBlog: Earth's Record 41 Billion-Dollar Weather Disasters of 2013.
 
Viime viikolla julkaistujen tietojen mukaan viime vuonna eli vuonna 2013 maapallolla oli ennätysmäärä (41 kappaletta) sääkatastrofeja, joissa yksittäisen katastrofin vahingot vakuutusyhtiöiden tilastojen mukaan ylsivät vähintään miljardiin Yhdysvaltojen dollariin.

Huolimatta ennätysmäärästä vähintään miljardin dollarin tuhoja sääkatastrofien yhteen lasketut rahalliset vahingot (192 miljardia dollaria) olivat neljä prosenttia alle kymmenen vuoden keskiarvon (200 miljardia dollaria) ja selvästi vähäisemmät kuin vuonna 2012, jolloin pelkästään Sandy-hurrikaani aiheutti 65 miljardin dollarin tuhot. Tilastoinnissa aiempien vuosien tuhot on muutettu viime vuoden kustannustasoa vastaaviksi.

Kun muutkin kuin sääkatastrofit otetaan huomioon, vuonna 2013 oli 43 vähintään miljardin dollarin katastrofia, selvästi yli kymmenen vuoden keskiarvon (28) ja ainakin 2000-luvun toiseksi suurin lukumäärä (47 vuonna 2010).

Vuodesta 2003 lähtien vain vuosina 2006, 2007 ja 2009 luonnonkatastrofien aiheuttamat globaalit tuhot ovat jääneet alle sataan miljardiin dollariin. Vuosi 2013 aiheutti 2000-luvun kuudenneksi suurimmat rahalliset tuhot ja vuodesta 1950 alkavan mittaushistorian seitsemänneksi suurimmat tuhot.

Läheskään kaikki tuhot eivät olleet vakuutettuja. Vuonna 2013 vakuutusyhtiöt maksoivat korvauksia 45 miljardin dollarin tuhoista, mikä on 22 prosenttia alle kymmenen vuoden keskiarvon (58 miljardia dollaria). Tämä on pienin summa vuodesta 2009 lähtien, mutta kahdeksanneksi suurin summa tilastojen (vuodesta 1950) alusta alkaen.

Viime vuonna noin 300 sääkatastrofia, hieman enemmän kuin tavanomaisesti

Kaikkiaan viime vuonna tilastoitiin 296 sääkatastrofia, mikä on hieman yli vuosien 2003-2012 keskiarvon (259). Tilastoinnissa ovat mukana sellaiset katastrofit, jotka aiheuttavat vähintään 50 miljoonan dollarin tuhot (muutettuna vuoden 2013 kustannustasolle), vähintään 25 miljoonan dollarin vakuutetut tuhot, vähintään 10 kuollutta, vähintään 50 loukkaantunutta tai vähintään 2 000 tuhoutunutta rakennusta.

Tulvat aiheuttivat 35 prosenttia viime vuoden rahallisista tappioista. Vaikka 84 prosenttia taloudellisista menetyksistä tapahtui Yhdysvaltojen ulkopuolella, 45 prosenttia vakuutetuista tuhoista sijoittui Yhdysvaltojen alueelle.

Globaalisti vuoden 2013 kallein säävahinko oli touko-kesäkuussa tapahtunut Keski-Euroopan tulva, jonka kustannukset nousivat 22 miljardiin dollariin. Näistä vakuutettuja tuhoja oli 5,3 miljardia dollaria.

Luonnonkatastrofeissa kuoli yli 21 000 ihmistä, selvästi vähemmän kuin tavanomaisesti

Eniten kuolonuhreja aiheuttanut sääkatastrofi viime vuonna oli Haiyan-supertaifuuni, joka rantautui kategorian 5 (Saffirin-Simpsonin asteikon voimakkain luokitus) trooppisena pyörremyrskynä ja tappoi lähes 8 000 ihmistä lähinnä Filippiineillä, joitakin Kiinassa ja Vietnamissa. Haiyan oli keskituulennopeuksien perusteella mittaushistorian voimakkain maa-alueelle iskenyt hirmumyrsky. Tuulet puhalsivat yli 310 km/h.

Kaikkiaan luonnonkatastrofeissa kuoli viime vuonna 21 250 ihmistä, joista 80 prosenttia oli Aasiassa. Kuolleiden määrä oli kuitenkin 81 prosenttia pienempi kuin keskiarvo (109 000 kuollutta) vuosina 2003-2012. Keskiarvoa ovat kohottaneet muutamat suuret yksittäistapaukset, kuten maanjäristykset (Haiti vuonna 2010, Kiina 2008, Indonesia 2004), Nargis-syklonin aiheuttama maanvyöry Myanmarissa vuonna 2008 ja helleaalto Euroopassa vuonna 2003.

Trooppiset pyörremyrskyt siirtyneet Atlantilta muille valtamerille

Yhteensä 15 trooppista pyörremyrskyä saapui viime vuonna maalle, mikä on yksi vähemmän kuin vuosien 1980-2012 keskiarvo. Yhdysvallat säästyi viime vuonna hurrikaaneilta, ja Yhdysvalloissa tehtiin uusi ennätys, kun kahdeksaan peräkkäiseen vuoteen sinne ei ole rantautunut ainuttakaan kategoriaa kolme olevaa tai sitä voimakkaampaa hurrikaania. Viimeisin on ollut lokakuun 2005 Wilma-hurrikaani. Edellinen ennätys oli seitsemän vuotta syyskuusta 1900 lokakuuhun 1906. Vuoden 2012 Sandy ylsi tuhoistaan huolimatta maa-alueella vain heikoimpaan ykköskategoriaan.

Vuonna 2013 Atlantin alueella oli vähiten hurrikaaneja sitten vuoden 1982. Sen sijaan läntisellä Tyynellämerellä ja pohjoisella Intian valtamerellä trooppisia pyörremyrskyjä oli tavanomaista enemmän. Useat tieteelliset tutkimukset osoittavatkin saman asian eli trooppisten pyörremyrskyjen lisääntymisen toisilla merialueilla silloin, kun ne vähenevät toisaalla. Tähän voivat vaikuttaa erilaiset oskillaatiot eli värähtelyt (ENSO, AMO, PDO, SOI).

Kuudessa valtiossa historian kallein sääkatastrofi

Ainakin kuudessa valtiossa tapahtui vuonna 2013 maan historian kallein sääkatastrofi, vaikka aiempien säätuhojen seuraukset on muutettu viime vuoden kustannustasoa vastaaviksi:

-Saksan tulva kesäkuussa 16 miljardia dollaria (edellinen ennätys 15 miljardia Elben tulvassa elokuussa 2002),

-Filippiinien supertaifuuni Haiyan marraskuussa 13 miljardia dollaria (edellinenkin ennätys viime vuonna, 2,2 miljardia Manilan lähistön tulvissa elokuussa 2013),

-Itävallan tulva kesäkuussa 4 miljardia dollaria (edellinen ennätys 3,1 miljardia elokuun 2002 tulvissa),

-Tšekin tulva kesäkuussa 1,5 miljardia dollaria (edellinen ennätys 0,3 miljardia elokuun 2002 tulvissa),

-Uuden-Seelannin kuivuus tammi-toukokuussa 1,6 miljardia dollaria (edellinen ennätys 0,3 miljardia tammikuun 2001 helleaallossa) ja

-Kambodžan tulvat loka-marraskuussa 1,0 miljardia dollaria (edellinen ennätys 0,5 miljardia elokuun 2011 tulvassa).
 
Kymmenen eniten taloudellisia menetyksiä aiheuttanutta katastrofia vuosina 1950-2013 todellisina (tapahtumahetken) Yhdysvaltojen dollareina sekä muutettuna vuoden 2013 kustannustasolle. Lähde: Aon Benfield: Annual Global Climate and Catastrophe Report - Impact Forecasting 2013.

Onko ilmastonmuutos vaikuttanut tuhojen lisääntymiseen?

Tohtori Jeff Masters kirjoittaa näin: ”Yhden vuoden aikana tapahtuneet 41 kappaletta miljardin dollarin sääkatastrofia on suuri määrä. Tämä on erityistä siksi, että vuosi 2013 oli El Niñon suhteen neutraali vuosi, ja edellinen ennätys 40 kappaletta miljardin dollarin sääkatastrofia sattui vuonna 2010, jolloin oli sekä voimakas El Niño että voimakas La Niña samana vuonna. Voimakas El Niño tai La Niña näyttää lisäävän suuria tuhoja aiheuttavia sään ääri-ilmiöitä, joten 41 tuhoa El Niño -neutraalina vuonna lisää huoltani siitä, että ilmastonmuutos voi olla osasyyllinen tähän hurjaan tilanteeseen. On kuitenkin vaikea osoittaa tuhojen aiheuttamien tappioiden perusteella sitä, että ilmastonmuutos vaikuttaa säähän. Tuhotappioiden kasvavan trendin ajatellaan ensisijaisesti johtuvan taloudellisen hyvinvoinnin lisääntymisestä, väestönkasvusta ja ihmisten muuttamisesta haavoittuvammille alueille, vaikkakin tutkimukset, joissa tuhotappiot yritetään suhteuttaa näihin tekijöihin, ovat hyvin epävarmoja. Löytääkseen näyttöä ilmastonmuutoksesta on parempi katsoa, kuinka ilmakehä, valtameret ja jäätiköt muuttuvat – ja niistä löytyy paljon todisteita.”

Tohtori Kevin E. Trenberth puolestaan on todennut näin: "Vastaus yleiseen kysymykseen, aiheuttiko tietyn säätapahtuman ilmastonmuutos, on se, että kysymys on väärä. Ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkiin säätapahtumiin, koska niiden tapahtumaympäristö on aiempaa lämpimämpi ja kosteampi."

Kymmenen eniten kuolonuhreja aiheuttanutta luonnonkatastrofia vuosina 1950-2013. Lähde: Aon Benfield: Annual Global Climate and Catastrophe Report - Impact Forecasting 2013. Aiemmista maanjäristyksistä suurimpia kuolonuhrimääriä ovat aiheuttaneet seuraavat: Syyria v. 526 (n. 250 000 kuollutta), Kiina v. 1290 (100 000), Kiina v. 1556 (830 000), Kaukasia v. 1667 (80 000), Japani v. 1730 (137 000), Intia v. 1737 (300 000), Italia v. 1908 (83 000), Kiina v. 1920 (200 000), Japani v. 1923 (143 000), Kiina v. 1927 (200 000), Kiina v. 1932 (70 000), Turkmenistan v. 1948 (110 000) ja Kiina v. 1976 (260 000). Tuhoisimmat tulvat ovat olleet Alankomaissa v. 1228 (kuolleita noin 100 000), Kiinassa v. 1642 (Henan, 350 000), Kiinassa v. 1887 (Keltainenjoki, 1 000 000), Kiinassa v. 1911 (Jangtse, 100 000), Kiinassa v. 1931 (Keltainenjoki, 3 700 000) ja Kiinassa v. 1939 (pohjoisosissa, 200 000).

Lähteet

Aon Benfield: Annual Global Climate and Catastrophe Report - Impact Forecasting 2013

Dr. Jeff Masters' WunderBlog: Earth's Record 41 Billion-Dollar Weather Disasters of 2013

Lue myös nämä

Vuosikatsaus: Säävuosi 2013

Oliko 2013 ihmiskunnan paras vuosi?

Australiassa historian kuumin vuosi, kevät, kesä, kuukausi, viikko ja päivä

Japanin ilmatieteen laitos: Vuosi 2013 globaalisti mittaushistorian toiseksi lämpimin

Ennätyskuumat kuukaudet lisääntyneet globaalisti

Ainakin puolet viime vuonna [2012] havaituista sään ääri-ilmiöistä johtui osaksi ilmastonmuutoksesta

Hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi ilmastonmuutoksen tieteellistä taustaa käsittelevän osaraportin

Kannattaa katsoa maakohtaiset TOP 10 -hasardit ja yhteenvedot luonnon sekä teknisistä hasardeista vuosina 1900-2014 osoitteesta http://www.emdat.be/country-profile. Tiedot sopivat hyvin tarkasteltaviksi hasardimaantieteen kurssilla GE3, kun pohditaan haasteiden, riskien ja mahdollisuuksien maailmaa.

2 kommenttia:

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Eilisiltana 21.1.2014 NOAA ja NASA julkistivat vuoden 2013 lämpötilamittaukset, joiden mukaan viime vuosi oli noin 4. tai noin 7. lämpimin mittaushistoriassa. Katso em. linkistä päivitetty taulukko, jossa on kuuden eri tutkimuslaitoksen tulokset maapallon tilastohistorian 10 lämpimimmästä vuodesta.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Tällä viikolla julkaistu uusi tutkimus yhdistää entistä selvemmin ilmastonmuutoksen Sandy-hurrikaaniin ja muihin sään ääri-ilmiöihin.