perjantai 23. toukokuuta 2014

Hyvää Linnén syntymäpäivää hauskojen tieteellisten nimien ja tautiluokitusten parissa!

Tänään on kulunut 307 vuotta kaikkien aikojen tunnetuimman kasvitieteilijän Carl von Linnén syntymästä. Hän ei kuitenkaan ollut pelkästään biologi, joka kehitti eliöiden luokittelujärjestelmän, kasvikellon ja ihmisten rotujaottelun, vaan myös lääketieteen edistäjä. Tosin nykytietämyksellä monet Linnén tautiluokitukset palavasta tanssihalusta ja liioitellusta koti-ikävästä vastenmielisyyteen mansikan tuoksua kohtaan vaikuttavat kovin oudoilta. Mielenkiintoisia tai erikoisia olivat myös hänen luentonsa ihmisen sukupuolikäyttäytymisestä ja kuvaukset feenikslinnusta, lohikäärmeestä, satyyristä sekä muista taruolennoista.


Anthropomorpha-taksoni esiteltynä vuonna 1763. Vasemmalta oikealle Troglodyta Bontii (luolamies), Lucifer Aldrovandi (lucifer), Satyrus Tulpii (satyyri) ja Pygmaeus Edwardi (pygmi). (Lähde: Christian Emmanuel Hoppius: Anthropomorpha. In: Amoenitates Academicae. Band 6, Stockholm, 1763. Public domain. Tekijänoikeus vanhentunut.)

Carl von Linné on taksonomian eli eliöiden luokittelun isä. Hän kehitti yhä nykyäänkin käytettävän järjestelmän, jossa lajit nimetään kaksiosaisilla tieteellisillä nimillä. Toistaiseksi linnéläinen käytäntö on pitänyt pintansa, vaikka sen tilalle tai rinnalle onkin ehdotettu esimerkiksi DNA-sekvenssiin eli emäsjärjestykseen perustuvaa kirjain- ja numerosarjaa (esimerkiksi nykyihminen voisi saada nimen 1a0b18c0d1e0f0g0h). Linné onkin ainoa 1700-luvun luonnontieteilijä, joka edelleen on maailmankuulu. Hän lienee "kaikkien aikojen merkittävin kasvitieteilijä ja Pohjoismaiden suurin biologi".

Linné syntyi 23. toukokuuta (vanhan ruotsalaisen kalenterin mukaan 13. toukokuuta ja juliaanisen kalenterin mukaan 12. toukokuuta) vuonna 1707. Tänään tulee siis kuluneeksi 307 vuotta Linnén syntymästä. Linnén syntymäpäivänä esitellään vuosittain kymmenen kiinnostavinta uutta lajilöytöä maapallolta. Viime vuonna listalle pääsivät esimerkiksi valoa tuottava torakka ja sinipyllyinen apina ihmismäisine silmineen.

Jukka "Yucca" Korpelan nettisivuilla on selostettu erinomaisen hyvin tieteellisten (eli huolimattomammin sanottuna latinalaisten) nimien periaatteet ja käytänteet. Lyhyesti sanottuna tieteellinen lajinimi on aina kaksiosainen. Nimen ensimmäinen osa on sukunimi ja toinen osa (ns. epiteetti) määrittää lajin. Sukunimeä voi käyttää yksinään määrittämään tiettyä sukua, johon yleensä kuuluu useita eri lajeja, mutta lajinimi on aina kaksiosainen. Lajinimen toista osaa (epiteettiä) ei siis voi koskaan käyttää yksinään. Se ei yksin tarkoita mitään lajia, vaikka sananmukaisesti suomennettuna sana voikin merkitä jotakin. Esimerkiksi nykyihminen on tieteelliseltä nimeltään Homo sapiens, joka on sananmukaisesti "viisas ihminen". Ihminen kuuluu siis Homo-sukuun (lat. homo = ihminen), mutta sellaista lajia kuin sapiens ei ole olemassakaan. Sukunimi kirjoitetaan aina isolla alkukirjaimella ja lajinimen toinen osa pienellä alkukirjaimella. Lisäksi tieteelliset nimet on tapana kursivoida.

Linné luokitteli ihmisen samoin kuin eläimet

Saksalaisen biologi Ernst Haeckelin mukaan Linné nosti esiin kysymyksen ihmisen alkuperästä. Linné kuvasi ja luokitteli ihmisen aivan kuten minkä tahansa kasvi- tai eläinlajin. Hän luokitteli ihmiset apinoiden kanssa samaan kädellisten lahkoon Systema Naturae –teoksen ensimmäisestä painoksesta (v. 1735) alkaen (lahkon nimitys tosin oli aluksi toinen). Hänellä oli mahdollisuus tutkia useita apinoita ja hän totesikin samankaltaisuudet ihmisen ja apinoiden välillä. Hän huomautti molemmilla olevan pohjimmiltaan sama anatomia. Puhetta lukuun ottamatta hän ei löytänyt muita eroja. Niinpä hän asetti ihmisen ja apinat samaan lahkoon Anthropomorpha, joka tarkoittaa sanamukaisesti ihmismäistä. Tämä luokittelu sai kritiikkiä muilta biologeilta (esimerkiksi Johan Gottschalk Wallerius, Jacob Theodor Klein ja Johann Georg Gmelin) sillä perusteella, että on epäloogista kuvata ihminen nimellä ihmismäinen (”kuin ihminen").

Kirjeessään Gmelinille Linné vastasi vuonna 1747 näin: "Se, että olen sijoittanut ihmisen Anthropomorpha-lahkoon, ei ehkä miellytä [sinua] termin ’ihmismäinen’ takia, mutta ihminen oppii tuntemaan itsensä . Älkäämme saivarrelko sanoilla. Minulle on yhdentekevää, mitä nimeä käytämme. Mutta etsin sinulta ja koko maailmalta ihmisen ja apinan väliltä yleistä eroa, joka noudattaa Natural History -periaatteita. En todellakaan tiedä ainuttakaan. Jos vain joku voisi kertoa minulle yhdenkin! Jos olisin kutsunut ihmistä apinaksi tai päinvastoin, olisin saanut kaikki teologit yhdessä kimppuuni​​."

Teologinen huoli oli kaksijakoinen. Kun ihminen laitetaan samalla tasolla kuin apinat, tämä laskee ihmisen hengellisesti korkeampaa asemaa. Toiseksi Raamattu sanoo, että ihminen luotiin Jumalan kuvaksi (theomorfismi). Jos ihminen ja apinat eivät olleet selvästi erillisiä ja erikseen suunniteltuja, se merkitsisi sitä, että myös apinat oli luotu Jumalan kuvaksi. Tämä oli asia, jota monet eivät voineet hyväksyä. Tällaisen kritiikin myötä Linné koki tarpeelliseksi selittää itseään selvemmin. Systema Naturae –teoksen kymmenes painos ottikin käyttöön uusia käsitteitä, mukaan lukien Mammalia (nisäkkäät) ja Primates (kädelliset), joista jälkimmäinen korvasi Anthropomorpha-termin, sekä antoi ihmisille täyden binaarisen eli binomiaalisen (kaksiosaisen) nimen Homo sapiens.

Uusi luokittelu sai vähemmän kritiikkiä, mutta monet luonnontutkijat olivat yhä sitä mieltä, että Linné oli alentanut ihmisen entiseltä paikaltaan luonnon hallisijana vain luonnon osaksi. Linné uskoi ihmisen biologisesti kuuluvan eläinkuntaan, johon ihminen siis oli sisällytettävä. Linné lisäsi Systema Naturae -teoksessa Homo-sukuun toisen lajin, Homo troglodytes (”luolamies”), joka perustui Jacobus Bontiuksen kuvaukseen. Vuonna 1771 Linné nimesi myös Homo lar -lajin. Ruotsalainen historioitsija Gunnar Broberg kuitenkin arvelee, että Linnén kuvaamat uudet ihmislajit olivat todellisuudessa apinoita tai eläinten turkkeihin verhoutuneita alkuperäiskansoja, jotka halusivat pelotella siirtolaisia, ja joiden ulkonäköä oli liioiteltu Linnélle kerrotuissa kuvauksissa. Homo lar, yksi gibboniapinoista, on nykyään luokiteltu nimellä Hylobates lar, suomeksi lari. Homo troglodytes, nykynimeltään Pan troglodytes, taas on simpanssi. Kaikkiaan Linné nimesi 42 kädellisten lajia.

Systema Naturaen ensimmäisessä painoksessa Linné jakoi ihmislajin neljään rotuun asuinmantereen ja ihon värin perusteella: "Europaeus albus" (valkoinen eurooppalainen), "Americanus rubescens" (punainen amerikkalainen) , "Asiaticus fuscus" (ruskea aasialainen) ja "Africanus niger" (musta afrikkalainen). Kymmenennessä painoksessa hän kuvasi vielä yksityiskohtaisemmin kunkin rodun stereotyyppisiä ominaisuuksia ja vaihtoi aasialaisten ihonvärin muotoon "luridus", suomeksi keltainen. Lisäksi Linné loi ”roskakoritaksonin” monstrosus, jolla hän tarkoitti "villejä ja hirviömäisiä ihmisiä, tuntemattomia ryhmiä ja enemmän tai vähemmän epänormaaleja ihmisiä". Joskus Linnétä onkin sanottu myös rasismin isäksi, mutta kyseessä lienee kuitenkin kyseiselle aikakaudelle yleinen ajattelutapa.

Linné luokitteli myös taruolentoja lohikäärmeestä satyyriin

Systema Naturae –teoksen ensimmäinen painos oli vain yksitoistasivuinen, mutta 13. painoksessa vuodelta 1770 oli peräti 3000 sivua. Kymmenennessä painoksessa (v. 1758) Linné huomasi muuttaa valaat ja manaatit kaloista nisäkkäisiin. Varhaisissa painoksissa oli mukana myös monia tunnettuja tarujen olentoja, esimerkiksi feenikslintu, lohikäärme, mantikori (leijonan ruumis, ihmisen pää ja skorpionin häntä) ja satyyri, jotka Linné luokitteli Paradoxa-taksoniin. Brobergin mielestä Linné yritti tarjota asioille luonnollisen selityksen ja tehdä ymmärrettäväksi taikauskon maailmaa. Linné myös yritti kumota joidenkin tällaisten olentojen olemassaolon.

Liioiteltu ikävä kotiseudulle ja vastenmielisyys mansikan tuoksua kohtaan

Linné ei ollut vain luonnontieteilijä vaan myös lääkäri ja Uppsalan yliopiston teoreettisen lääketieteen professori. Hän pyrki systematisoimaan myös sairaudet ja antamaan kaikille niille nimet. Linné luokitteli esimerkiksi sellaisia mielisairauksia kuin Eromania (rakkausmania, liiallinen rakastuminen yhteen kaipauksen ja halun kohteeseen), Theligonia (mieletön viehtymys kaikkiin vastakkaisen suklupuolen edustajiin, naisilla Nymphomania ja miehillä Satyriasis), Gnostalgia (liioiteltu ikävä kotiseudulle), Dipsia (sammumaton halu juoda) ja Tarantismus (palava halu tanssia). Oman luokituksensa saivat esimerkiksi vastenmielisyys mansikan tuoksua, kovakuoriaisia ja kissoja kohtaan sekä vesikammo eli kaiken märän kammoaminen. Sitta tai Pica tarkoitti potilaan suurta halua syödä jotakin sopimatonta. Linnén mukaan tämä johtui raskausaikana siitä, että kohtu painoi suolistoa. Linné mainitsee myös esimerkkejä raskaana olevien naisten himosta ihmislihaa kohtaan. Toisessa tapauksessa odottava äiti oli varastanut, tappanut ja suolannut lapsen, toisessa taas surmannut oman miehensä.

Malariasta Linné oli sitä mieltä, että se oli yhteydessä veden savipitoisuuteen. Lääketieteen luennossaan hyvin uskonnollinen Linné myös antoi tulkinnan Raamatun luomiskertomuksesta. Linnén mukaan Aatamista puhuttaessa "kiellettyä hedelmää" vastaa hänen kiveksensä ja käärmettä hänen siittimensä. Kun sanotaan, että hedelmä oli makeaa syötävää, sillä taas tarkoitetaan itse parittelua.

Linné piti lukuisia luentoja sukupuolielämästä. Hänen mielestään kasvoista voi nähdä ihmisen halukkuuden ja kalpeat ihmiset, joilla on sinertävät silmänaluset, ovat erityisen halukkaita sukupuoliseen kanssakäymiseen. Arno Forsiuksen lääketieteen historiaan liittyvä katsaus kuvaa Linnén hyvin mieskeskeisiä ajatuksia näin: "Kuumaluontoinen nainen, joka 'mielellään sallii kiivetä päälleen', on nuori ja yli 14-vuotias. Hänellä on pienet mutta kuitenkin kohtuullisen kokoiset rinnat, jotka ovat 'kohtalaisen kiinteät ja pyöreät, kuin kahta helmiäispalloa muistuttavat'. Hänellä on tavallisilla paikoilla karvoitusta, joka on vahvaa ja kiharaista. Hän on myös vapaa ja rohkea puheissaan ja hänellä on kaunis ja voimakas ääni. Hän on mieleltään luja ja ylpeä eikä lainkaan säälivä. Hänellä on tuikkivat silmät, 'jotka voivat hyvin houkutella herkkäuskoisen pojan kiipeämään hänen päälleen.' Hän on enemmän laiha kuin lihava. -- Hänen ihonsa ei haise ja lemua hikoillessa kuten muilla naisilla. Hän laulaa mielellään jotakin, joka voi tyydyttää hänen mielikuvitustaan. Hän kulkee ympäriinsä sinne ja tänne, 'että joku kävisi vierailulla hänen rouva Venuksensa luona.' -- Nainen, joka ei pidä lemmen riemuista, on siihen liian nuori tai hänellä on suuret laihat rinnat, jotka lisäksi riippuvat kuin vanhoilla naisilla. Hänellä ei ole riittävästi karvoja tietyissä paikoissa. Hän ei ole vapaa eikä rohkea, hän uskoo kaiken mitä kuulee ja on epäluuloinen muita kohtaan. Hänessä on pehmeää ja velttoa lihaa. Hän puhuu heikosti ja on hento kaikilta raajoiltaan. Hän on kalpea kasvoiltaan ja vailla eloisaa väriä. Hän tulee pian raskaaksi ja hänellä on synnytyksen jälkeen runsaasti maitoa. Lisäksi hän on enemmän taipuvainen lihavuuteen kuin laihuuteen."

Konsti elää kauan

Linnén mukaan ihmisen hyvinvoinnilla oli kuusi vaatimusta: hyvä ilma, riittävä liikunta, uni, sopiva ravinto, luonnollisten eritteiden häiriintymätön kulku ja tasapainoinen mielentila. Tämä linnéläinen ajattelu näkyy hyvin myös suomalaisissa terveysohjeissa vuodelta 1786:

"Konsti elää kauan. Eli tarpeellisia ja hyödyllisiä neuwoja ja ojennusnuoria terweyden warjelemiseksi ja saada elää isohon ikähän.

1. Uni eli nukkuminen on sangen hywä, kun se on kohtuullinen, sillä se vaikuttaa teräwän ymmärryxen, hyvän muiston ja kewiän työn.

2. Likin ruokaa, ja juomaa ja unta on lijkunta, askaroitseminen ja työn tekeminen sekä mielelle että ruumijille terweydexi.

3. Älä pidätä vettäs, tuulta tai muuta luonnoliista tarwettas.

4. Harjaa eli kampaa usein pääsi, että aijwon lijat höyryt ulos pääsevät.

5. Kävele ja liiku jotain ylös noustuasi, että loka, joka yöllä on kokoontunut suolijin laskeusi alaspäin persauxeen.

6. Että usein purgerata ja lääkityxiä nauttia on wahingollinen: luonto tottuu wihdoin niihin.

7. Juopumus wäkewistä juomista tekee ihmisen laiskaxi ja uneliaaxi.

8. Suuri ja äkkinäinen wihastuminen ja raskas pitkällinen murhe ja huoli kuiwaawat myös ruumijn.

9. Iloinen mieli ja tyytywäisyys lisää ikää.

Wasassa 1786, Prändätty C.W. Londieerildä"

Vain lääkärit opiskelivat kasvitiedettä

Linnén aikaan Ruotsin yliopistoissa ei voinut opiskella kasvitiedettä erikseen vaan ainoastaan lääketieteen osana. Näin teki myös Linné, joka sittemmin toimikin useita vuosia lääkärinä 1730-1740-luvuilla. Hänen asiakkaanaan oli esimerkiksi aiemmin Ruotsin kuningattarena toiminut Ulriika Eleonoora. Materia Medica -kirjassaan Linné esitteli kasveja, eläimiä ja mineraaleja, joita voi käyttää lääkkeinä. Linné piti esimerkiksi metsämansikoita eräänlaisena ihmelääkkeenä useisiin vaivoihin. Linné viljeli lääkekäyttöön esimerkiksi unikkoa, rohtovirmajuurta, belladonnaa eli myrkkykoisoa, kesämarunaa ja kamomillasauniota. Linné myös kehitteli kasvien vuorokaudenaikaisliikkeisiin perustuvan kasvikellon.

Linnén henkilöhistoria ja merkitys

Linné itse summasi elämäntyönsä virkkeeseen "Jumala loi - Linné järjesti". Vaikka Linné tunnetaan varsinkin kasvitieteilijänä, hän ilmeisesti vaikutti merkittävämmin ornitologiaan ja muuhun eläintieteeseen. Linnén elämäntyö näkyy myös pohjoismaisessa luontoa kunnioittavassa ja suojelevassa asenteessa sekä biologian arvostuksessa koulun oppiaineena.

Suomenkielinen Wikipedia kertoo Linnéstä seuraavasti: "Carolus Linnaeus (myöhemmin Carl von Linné, 23. toukokuuta 1707 – 10. tammikuuta 1778) oli ruotsalainen luonnontutkija, joka kehitti nykyaikaisen taksonomian perusteet. Häntä pidetään myös nykyaikaisen ekologian isänä, ja hänen merkityksestään kertoo esimerkiksi sanonta 'Luoja loi mutta Linné järjesti'. Aikalaiset antoivat hänelle lempinimiä kuten 'kasvitieteilijöiden ruhtinas', 'Uppsalan uusi Adam' ja 'kukkaiskuningas'.  Carl von Linné (Linnaeus) oli luterilaisen papin poika, joka syntyi ja kasvoi Ruotsissa syrjäisellä maaseudulla. Hänestä piti tulla kirkonmies, mutta hän peri isältään kiinnostuksen kasvitieteeseen. Kymnaasissa hän opiskeli klassisia kieliä, kirjallisuutta ja teologiaa, mutta hänen opettajansa Johan Rothman huomasi oppilaansa kiinnostuksen kasvitieteeseen. Linnaeus opiskeli ensin teologiaa, mutta siirtyi pian lääketieteeseen. Hän opiskeli Lundin ja Uppsalan yliopistoissa. Jo 23-vuotiaana hän alkoi Upsalassa valmistella käsikirjotusta, josta syntyi teos Fundamenta Botanica (Kasvitieteen perusteet). Vuonna 1732 tiedeakatemia lähetti hänet tutkimusmatkalle Lappiin. Matkan tuloksena syntyi teos Flora Lapponica (1737). Tutkimusmatkansa jälkeen hän siirtyi Alankomaihin, missä julkaisi vuonna 1735 teoksen Systema Naturae. Alankomaissa hänen opettajansa ja tukijansa oli Hermann Boerhaave. Systema Naturae loi pohjan nykymuotoiselle systemaattiselle luokittelulle. Linnaeus palasi vuonna 1738 Ruotsiin harjoittamaan lääkärin ammattia ja meni seuraava vuonna naimisiin Sara Lisa Moraean kanssa. Vuonna 1741 hänet nimitettiin Uppsalan yliopistoon lääketieteen professoriksi, mutta hän vaihtoi pian viran kasvitieteen professuuriin. Saadessaan aatelisarvon hän otti nimekseen von Linné. Teoreettiset ideansa Linné kiteytti teoksessaan Philosophia Botanica (1751)."

Wikipedia jatkaa edelleen: "Linnén merkittävin saavutus oli tieteellisen taksonomian kehittäminen. Tavoite luokitella kaikki kasvit, eläimet ja kivet sekä antaa niille yleispätevät nimet oli omana aikanaan mullistava. Hän jakoi eliöt luokkiin, lahkoihin, sukuihin ja lajeihin. Eläimet jaettiin kuuteen luokkaan: nelijalkaiset, linnut, amfibit, kalat, hyönteiset ja madot. Kasvit jaettiin heteiden ja emien mukaan 24 luokkaan. Linné ei koskaan täysin perustellut teorioitaan kuten hänen edeltäjänsä Theofrastos, Andrea Cesalpino, Joachim Jung ja John Ray olivat tehneet. Hän ilmaisi näkökantansa aforismein, mutta ei selittänyt niitä. Nykytieteen näkökulmasta Linnén jaottelut vaikuttavat keinotekoisilta, sillä siihen aikaan ei vielä tunnettu evoluutioteoriaa eikä eliölajien keskinäisiä sukulaissuhteita. Linné otti teoksissaan laajalti käyttöön binominimet: Latinankieliset kuvailevat nimet korvattiin lyhyemmällä kaksiosaisilla nimillä. Esimerkiksi marjalyhtykoison kuvaileva nimi physalis amno ramosissime ramis angulosis glabris foliis dentoserratis korvattiin nimellä Physalis angulata. Linné vaikutti merkittävästi suomalaiseen luonnontutkimukseen erityisesti oppilaidensa kautta, joista tunnetuimpia lienevät Pehr Kalm ja Suomen lääketieteen isäksi kutsuttu Johan Haartman. Myös 1800-luvun luonnontutkijat arvostivat häntä. Elias Lönnrot, joka laati ensimmäisen suomalaisen kasvion, antoi Linnélle nimityksen 'ikimainio'. Sakari Topelius kuvasi Linnétä vielä suureellisemmin sanoin: 'Vielä kauan hänen kuoltuaan muistelevat lapset hänen nimeään. Viisaat maailmassa sanovat toisilleen: Se oli mainio mies! Kun iltatuuli heiluu puissa, kukissa ja heinissä, kuulet maailman suhisevan ja melkein sanovan toisilleen näin: Hän oli mies, joka rakasti meitä ja ymmärsi meitä, oli nimeltä Carl von Linné. Se oli mainio mies!'. Suomalaisissa kasvioissa esiteltiin Linnén järjestelmä aina 1970-luvulle saakka, ehkä pitempään kuin missään muualla maailmassa."

"The Linnean Society of London" pitää erinomaista nettitietokantaa, jossa voi tutustua digitalisoituihin Linnén kirjoihin, kirjeenvaihtoon sekä kasvi- ja eläinkokoelmiin. Kannattaa katsoa myös Ruotsin luonnontieteellisen museon nettiherbaariota.

Antoiko Linné rumalle rupikonnalle nimen kilpailevan luonnontieteilijän mukaan?

Legendan mukaan Linné oli ihastunut vanamon kukkaan ja antoi siksi sille oman sukunimensä latinalaisittain kirjoitettuna: Linnaea borealis. Sen sijaan – edelleen legendan mukaan – kilpailevan ranskalaisen luonnontieteilijän, Linnétä arvostelleen kreivi Comte de Buffonin (Georges-Louis Leclerc, 1707-1788) nimen Linné halusi antaa mahdollisimman rumalle lajille. Niinpä hän nimesi rupikonnan nimellä Bufo bufo. Legenda ei kuitenkaan liene täysin tosi, sillä bufo tunnetaan rupikonnan nimenä jo klassisessa latinassa. Lisäksi tiedetään, että vanamon sukunimen Linnaea on antanut Linnén kanssa samaan aikaan elänyt hollantilainen kasvitieteilijä Gronovius. Linné otti vasta myöhemmin vanamon tällä nimellä kasvien tieteellisen nimistön perustana olevaan teokseensa Species Plantarum. Vaatimatonta ja vähään tyytyvää vanamoa Linné piti omana tunnusmerkkinään, joka kuvattiin myös suvun vaakunaan.

Eläintieteessä muuten sallitaan tällaiset rupikonnan kaltaiset nimet, joissa sekä sukunimi että lajin määrittävä toinen osa ovat samat. Kasvitieteessä tällaiset eivät ole hyväksyttyjä. Erikoista on myös se, että sama sukunimi on melko monessa tapauksessa käytössä sekä eläinten että kasvien niminä. Esimerkiksi Pieris voi tarkoittaa sekä kanervakasvia että perhosta, Iris voi tarkoittaa sekä rukoilijasirkkaa että kurjenmiekkaa, Aa voi tarkoittaa nilviäistä tai orkideaa.

Coca Colan, Googlen, Microsoftin ja muiden yritysten mukaan nimetyt lajit


Hakukoneyhtiö Googlen mukaan on nimetty madagaskarilainen muurahaislaji Proceratium google. Lähde: AntWeb: Species: Proceratium google. Available from: http://www.antweb.org/description.do?rank=species&name=google&genus=proceratium&subfamily=proceratiinae&project=allantwebants. Accessed 11 February 2014. Lisenssi: Creative Commons Nimeä 3.0 Ei sovitettu (CC BY 3.0).



Linnén jälkeen tieteellisiin nimiin on ilmestynyt yhä erikoisempia ja mielikuvituksellisempia nimiä. Esimerkiksi hakukoneyhtiö Googlen mukaan on nimetty madagaskarilainen muurahaislaji Proceratium google. Tämä muurahainen on ilmeisesti erikoistunut saalistamaan hämähäkkien munia. Siksi se on nimetty Googlen mukaan, koska Googlekin pystyy löytämään tuntematonta tai vierasta saalista verkosta.

Microsoftin perustaja Paul Allen on ikuistettu Eristalis alleni –kukkakärpäsen nimeen ja Bill Gates Eristalis gatesi –kukkakärpäsen nimeen.

Kanin alalaji Sylvilagus palustris hefneri on saanut nimensä "pupuyhtiössä" aikuisten viihteen parissa työskentelevältä Hugh Hefneriltä, joka myös rahoitti nimen antanutta tutkijaa. Madagaskarilainen palmu taas on nimetty nimellä Dypsis mcdonaldiana, koska hampurilaisjätti rahoitti tutkimusta. Kärpäsiä syövä hiekka-ampiainen taas on nimeltään Oxybelus cocacolae. Muinainen matelija sai sukunimekseen Qantas, kun tämä australialainen lentoyhtiö rahoitti tutkimuksia.

Sammakkoeläimen Fedexia-fossiili puolestaan sai nimen FedEx-kuljetusliikkeen mukaan, koska yhtiö omisti tutkimusalueen. Automerkeistä tieteellisiin nimiin on päässyt ainakin Land Rover (muinainen jyrsijä Heterocricetodon landroveri ja kiistanalainen syyläjuuren nimi Scrophularia landroveri), jota tutkijat ovat omien sanojensa mukaan halunneet kiittää kestävyydestä pitkillä tutkimusmatkoilla. Lisäksi syyläjuurella on samanlainen huomaamattoman harmaanvihreä väri kuin oli tutkijoiden Land Roverilla.

Monet dinosaurukset ovat saaneet nimensä kuuluisuuksien mukaan

Megapnosaurus-dinosaurussuvun nimi tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa isoa kuollutta (hengittämätöntä) liskoa. Aiemmin sama dinosaurussuku tunnettiin nimellä Syntarsus, mutta nimeä jouduttiin muuttamaan, koska aiemmin eräs kovakuoriainen oli nimetty samalla nimellä. Australialainen Serendipaceratops arthurcclarkei –dinosaurus taas nimettiin scifi-kirjailija Arthur C. Clarkin mukaan. Arthurdactylus conandoylensis –pterosaurus sai nimensä Arthur Conan Doylelta, jonka The Lost World –tarinassa pterosaurus kuljetetaan viidakosta Lontooseen.

Jurassic Parkin luojan Michael Crichtonin mukaan on nimetty ainakin kolme dinosaurusta: Crichtonsaurus-suku, Cedrorestes crichtoni ja Bienosaurus crichtonii. Saman elokuvan ohjaaja Steven Spielbergin mukaan nimettiin Coloborhynchus spielbergi –pterosaurus.

Dire Straitsin laulaja Mark Knopfler on antanut nimensä Masiakasaurus knopfleri –dinosaurukselle, koska tutkijan mukaan "aina soittaessamme kaivausalueella Dire Straitsia löytyi Masiakasaurus-fossiileja, muuten ei". Madagaskarilainen sana "masiaka" tarkoittaa häijyä.

Lady Gagan ja muiden muusikkojen mukaan nimettyjä lajeja

Ludwig van Beethoven on antanut nimensä Beethovena-ampiaissuvulle ja Gnathia beethoveni –siiralle sekä Mozartella beethoveni –ampiaiselle. Wolfgang Amadeus Mozartin mukaan on nimetty myös Bishopina mozarti –raakkuäyriäinen.

Terebellides sepultura –mato on nimetty brasilialaisen Sepultura-hevimetallibändin mukaan. Karibialainen Gnathia marleyi –siira taas on saanut nimensä reggaemuusikko Bob Marleyn mukaan. Bee Gees –yhtye taas löytyy Agra beegees –kovakuoriaisen nimestä. Punkmusiikin pioneeri Ramones-yhtyeen jäsenten nimet löytyvät trilobiittien nimistä: Mackenziurus johnnyi, Mackenziurus joeyi, Mackenziurus deedeei ja Mackenziurus ceejayi. Aptostichus bonoi –hämähäkki on nimetty U2-lauluyhtyeen solisti Bonon mukaan.

Rolling Stonesin mukaan on nimetty fossiileina esiintyvät lajit Aegrotocatellus jaggeri, Anomphalus jaggerius (viittaukset Mick Jaggeriin) ja Perirehaedulus richardsi (viittaus Keith Richardsiin). Sukupuuttoon kuollut eoseeniajan jättiläismäinen Barbaturex morrisoni –iguaanilisko taas on nimetty The Doors –yhtyeen laulaja, "liskokuningas" Mick Jaggerin mukaan ja Myrmekiaphila neilyoungi –hämähäkki Neil Youngin mukaan. Motörheadin Lemmy Kilmister on saanut nimensä Kalloprion kilmisteri –fossiilin lajinimeen. AC/DC:n perustajien Angus ja Malcolm Youngin mukaan on nimetty muinaiset tuhatjalkaiset Maldybulakia angusi ja Maldybulakia malcolmi.

Frank Zappa puolestaan antoi nimensä Phialella zappai –meduusalle, Pachygnatha zappa –hämähäkille, Oenonites zappae –monisukasmadolle, Amaurotoma zappa –kotilolle ja Zappa-kalasuvulle. Zappa-suvun nimennyt tutkija myöntää olevansa suuri Frank Zappa –fani sekä musiikillisesti että myös ajatusmaailman osalta, mutta lisäksi hän toteaa nimen olevan erittäin hyvä tieteelliseksi nimeksi (lyhyt ja helppo ääntää).,Frank Zapan mukaan on nimetty myös asteroidi "3834 Zappafrank". Sen sijaan "16745 Zappa" –asteroidi on saanut nimensä astronomi Giovanni Zapalta.

Laulaja Lady Gagan mukaan on nimetty saniaissuku Gaga. Lajinimiä ovat esimerkiksi Gaga germanotta, joka viittaa laulajan ristimänimeen Stefani Germanotta, ja Gaga monstraparva. Viimeksi mainittu tulee meksikolaisesta Lady Gagan faneja tarkoittavasta nimestä, joka on suomeksi pikkumonsterit. Gagan mukaan on nimetty myös Aleiodes gaga –ampiainen.

Beyonce ja kultainen takapuoli

Laulaja Beyoncé Knowles on antanut inspiraation Scaptia (Plinthina) beyonceae –hevoskärpäsen nimeen. Tämän aiemmin nimeämättömän kärpäsen nimennyt tutkija Bryan Lessard perustelee valintaa sillä, että kärpäsellä on kultainen takapuoli ja että "Beyoncé on kaikkien aikojen kärpäsdiiva". Kärpänen myös löydettiin ensimmäistä kertaa Beyoncén syntymävuonna 1981. Lisäksi Destiny's Child –yhtyeessä ollessaan Beyoncé levytti Bootylicious-kappaleen, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa uhkeaa, muodokasta tai täyteläistä takapuolta.

Beatlesien John Lennonin ja Ringo Starin mukaan annettiin nimet hämähäkeille: Avalanchurus lennoni ja Avalanchurus starri. Beatlesit löytyvät myös Bushiella (Jugaria) beatlesi –nivelmadon nimestä. Greeffiella beatlei –madon karvaisuus taas muistuttaa Beatlesien hiustyyliä. Paul McCartney on saanut nimensä Struszia mccartneyi –trilobiittiin.

Preseucoila imallshookupis -ampiainen on nimetty Elvis Presleyn muistoksi. Lajin sukunimi tulee hänen sukunimestään ja lajiosa taas Elviksen All Shook Up –singlestä. Mesoparapylocheles michaeljacksoni –erakkoravun fossiili löydettiin samana päivänä, jolloin tutkijat kuulivat Michael Jacksonin kuolemasta.

Cirolana mercuryi –siira ja Queen-legenda Freddie Mercury ovat molemmat kotoisin Sansibarilta (Zanzibar). Mercury kuitenkin vietti Intiassa suuren osan lapsuudestaan, ja hänen mukaansa on nimetty myös intialainen Mercurana-sammakkosuku. Taeniopteryx mercuryi –kärpänenkin sai nimensä Mercurylta. Kolumbialainen puissa elävä Dendropsophus stingi –sammakko taas on saanut selvästikin nimensä Stingiltä.

Harvinaiselle malesialaiselle Heteropoda davidbowie –hämähäkille antoi nimensä David Bowie. Saksalaisen hämähäkkitutkija Peter Jägerin mukaan molemmat ovat hieman omituisia ja pysyvät mielellään poissa spottivaloista. Lisäksi Bowien läpimurtoalbumi oli "The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars".

Rocklegenda Roy Orbisonin ja hänen leskensä Barbara Orbisonin mukaan annettiin nimi viiden millimetrin mittaiselle intialaiselle Orectochilus orbisonorum –kovakuoriaiselle. Nimessä oleva orum-pääte viittaa aviopariin. Jos laji olisi nimetty vain miehen mukaan, se päättyisi i-kirjaimeen, naisen mukaan taas ae-päätteeseen. Arizonan yliopiston hyönteistutkija Quentin Wheeler perustelee nimeä esimerkiksi sillä, että kovakuoriainen näyttää ulkonäöltään kuin sillä olisi päällään smokki.

Barack Obama, muut poliitikot ja Tähtien sota

Aiemmin Quentin Wheeler yhdessä kollegansa nimesi 65 uutta kovakuoriaislajia, joiden nimiksi tuli esimerkiksi Agathidium bushi presidentti George W. Bushin mukaan, Agathidium cheneyi varapresidentti Dick Cheneyn mukaan ja Agathidium rumsfeldi puolustusministeri Donald Rumsfeldin mukaan.

Yksi kovakuoriainen sai nimekseen Agathidium vaderi, koska sen kiiltävä pää muistuttaa Darth Vaderin (Anakin Skywalker) kypärää. Nimiä kovakuoriaisille keksittiin myös Pocahontasin (Agathidium pocahontasae –kovakuoriainen Pocahontasin mukaan nimetyn maakunnan mukaisesti) ja tutkijoiden vaimojen mukaan.

Tähtien sota on innoittanut muitakin tutkijoita. Tunnetaan esimerkiksi ampiaiset, joiden nimet ovat Polemistus yoda ja Polemistus vaderi, Tetramorium jedi –muurahainen sekä Yodan päätä ulkonevine korvineen muistuttavat Yoda-matosuku ja Albunione yoda –siira. Televisiosarjan Jadzia Dax –hahmon mukaan taas nimettiin kovakuoriaiset Agra dax ja Agra smurf. Mr. Worf antoi nimensä Annuntidiogenes worfi –erakkoravulle.

Aptostichus barackobamai –hämähäkki sai nimensä Barack Obamalta, joka on tunnettu Spiderman (Hämähäkkimies) –sarjakuvien suurena fanina. Tunnetaan myös kultajäkälä, jonka tieteellinen nimi on Caloplaca obamae.

Urheilijoiden ja elokuvatähtien mukaan nimettyjä lajeja

Mastophora dizzydeani –hämähäkki on nimetty baseball-pelaaja Dizzy Deanin mukaan, koska se käyttää verkossa tahmeaa palloa saaliin kiinni nappaamiseen.

Albunea groeningi –rapu on nimetty Simpsonien luojan Matt Groeningin mukaan. Linnunradan käsikirja liftarille –kuunnelma- ja romaanisarjan luonut Douglas Adams on saanut nimensä  Tetramorium adamsi –muurahaiseen.

Campsicnemius charliechaplini –kärpänen on nimetty Charlie Chaplinin mukaan siksi, että tämän lajin kuollessa keskimmäiset jalat jäävät yleensä vääräsääriseen asentoon.

Kambrikauden Kootenichela deppi –niveljalkainen on saanut nimensä Saksikäsi Edwardia näytelleen Johnny Deppin mukaan. Fossiilin suuret kynnet olivat tuoneet tutkijalle heti mieleen Saksikäsi Edwardin. Samaan asiaan viittaa myös sukunimi Kootenichela, sillä latinan sana "chela" tarkoittaa kynsiä tai saksia. Lisäksi Kootenay on sen kanadalaisen kansallispuiston nimi, josta fossiili löydettiin.

Kun Hydroscapha redfordi –kovakuoriainen nimettiin Jeremiah Johnsonia näytelleen Robert Redfordin mukaan, tutkijoille sattui kömmähdys. Kovakuoriainen löytyi idaholaisilta Jerry Johnson Hot Springs –lähteiltä, jonka nimen tutkijat luulivat tulevan Jeremiah Johnsonista. Niinpä kovakuoriainen nimettiin Robert Redfordin mukaan. Tosin perusteluissa mainittiin myös se, että Redford oli osallistunut Kalliovuorten suojeluhankkeisiin.

Titanic-elokuvan naistähti Kate Winsletin mukaan on saanut nimensä Agra katewinsletae –kovakuoriainen. Maakiitäjäiskovakuoriaisen lajinimi Agra liv tulee Armageddon-tähti Liv Tyleristä ja Agra schwarzeneggeri taas Arnold Schwarzeneggeristä. Angelina Jolie on lainannut nimensä Aptostichus angelinajolieae –hämähäkille. Marilyn Monroen mukaan on saanut nimensä Norasaphus monroeae –trilobiittifossiili.

Tieteilijöiden mukaan nimettyjä lajeja

Saksalaisen yleisnero Johann Wolfgang von Goethen mukaan on nimetty Goethaeana-ampiaissuku, jonka yksi laji on nimeltään Goeathaena shakespearei.

David Attenborough on saanut oman nimensä useisiin suku- tai lajinimiin: Attenborosaurus (plesiosauruslisko), Agapornis attenboroughi (plioseenikauden papukaijalintu), Ctenocheloides attenboroughi (rapu), Materpiscis attenboroughi (devoniajan kala), Nepenthes attenboroughii (lihansyöjäkasvi), Prethopalpus attenboroughi (hämähäkki) ja Zaglossus attenboroughi (nokkasiili).

Gorillatutkija Dian Fosseyn mukaan on nimetty Conyza montigena var. fosseyae –asterikasvi, josta hän keräsi näytteitä.

Matemaatikko Karl Friedrich Gaussin mukaan sai nimensä Gaussia-palmusuku. Leonardo davincii –koiperhosen, Plato-hämähäkin, Socratea-palmun, Colletes gandhi –kovakuoriaisen ja Phalacrocorax aristotelis –merimetson nimien esikuvia ei liene vaikea arvata. Astrofyysikko Fred Hoylen mukaan nimettiin stratosfäärin yläosasta löytynyt Janibacter hoylei –bakteeri.

Taiteilijoiden mukaan nimettyjä lajeja

Garylarsonus-kovakuoriaissuku, Serratoterga larsoni -perhonen ja Strigiphilus garylarson –väive on nimetty sarjakuvapiirtäjä Gary Larsonin mukaan. Hänen Harhama-sarjakuvissaan yhteiskuntaa on usein tarkasteltu eläinten näkökulmasta.

Taidemaalareiden mukaan on nimetty ainakin kaksi koilajia: Microchilo elgrecoi ja Microchilo murilloi. Ensin mainittu sai nimensä espanjalaiselta El Grecolta ja toinen meksikolaiselta Murillolta.

William Shakespearen mukaan on nimetty Shakespearia-ampiaissuku ja Legionella shakespearei –bakteeri.

Lanzarotelta löydetty Elysia manriquei –merietana on arkkitehtonisen ja värikkään ulkonäkönsä ansiosta nimetty saarella elämäntyönsä tehneen arkkitehti Cesar Manriquen mukaan. Toisen arkkitehdin mukaan nimetty laji on muinainen Gaudipluma-rapu, jonka selkäkilpi muistuttaa espanjalaisen Antoni Gaudin rakennuksia.

Monille lajeille on annettu kuuluisuuksien nimiä siinä toivossa, että tämä auttaisi harvinaisten lajien suojelua. Sibon noalamina –käärmeen nimessä lajiosa tulee espanjan kielen sanoista "ei kaivoksille". Serranía de Tabasará –vuoristossa, josta käärmeet löydettiin, alkuperäisasukkaat halusivat vastustaa sinne perustettavia kaivoksia.

Kasvi ilmiintyi tutkijoille Harry Potterin mukaisesti

Mielikuvitushahmotkin ovat kelvanneet tieteellisten nimien pohjaksi. Esimerkiksi Aname aragog –hämähäkin nimi tulee Harry Potter –kirjassa esiintyvältä Hämäkäk-hämähäkiltä, jonka nimi on englanniksi Aragog. Harry Potterista tulee myös Dracorex hogwartsia –dinosauruksen nimi, sillä Tylypahka on alkuperäiskielellä Hogwarts. Lajin sukunimi tarkoittaa lohikäärmekuningasta. Katkerokasvin nimi Macrocarpaea apparata tulee Potter-kirjojen verbistä "to apparate", suomeksi ilmiintyä, millä tarkoitetaan velhojen tapaa liikkua ja ilmestyä paikalle taikakonstein. Tutkijat olivat nähneet ecuadorilaisessa kansallispuistossa oudon, lehdettömän kasvin, jota he eivät pystyneet tunnistamaan. Tutkijat jatkoivat etsimistä. Juuri kun he olivat luovuttamaisillaan sateen ja pimeyden takia, heille ilmiintyi hyväkuntoisena ja kukkivana vastaava kasvi, jonka he tunnistivat uudeksi lajiksi.

Lajinimiä Peter Panista, Paavo Pesusienestä ja Shrekistä

Helinä-keijun mukaan nimetty Tinkerbella nana on vain 250 mikrometriä pitkä. Lähde: John T. Huber & John S. Noyes 2013, A new genus and species of fairyfly, Tinkerbella nana (Hymenoptera, Mymaridae), with comments on its sister genus Kikiki, and discussion on small size limits in arthropods, Journal of Hymenoptera Research 32: 17–44, doi: 10.3897/JHR.32.4663. Lisenssi: Creative Commons Nimeä 3.0 Ei sovitettu (CC BY 3.0).

Yksi uusimmista satuolentojen mukaan nimetyistä hyönteisistä on uskomattoman pieni (pituus 250 mikrometriä, siis 2,5 kertaa ihmisen hiuksen paksuus) Tinkerbella nana, jonka nimi viittaa Peter Pan –kirjojen Helinä-keijuun (Tinkerbell) ja Nana-koiraan.

Calumma tarzan –nimellä tunnetaan madagaskarilaisesta Tarzan Forest –metsästä löydetty kameleontti. Australialainen Eeyorius-kalasuku on nimetty Nalle Puh –kirjojen aasi Ihaan englantilaisen nimen mukaan, koska molemmat elävät kosteilla, pimeillä paikoilla.

Shrek-jätin mukaan on nimetty sitä ulkonäöltään muistuttava punkkisuku Shrekin, jonka nimessä oleva latinan kielen pääte "-in" tarkoittaa pikkuruista. Paavo Pesusieni (englanniksi Spongebob Squarepants) taas sai tutkijat nimeään borneolaisen oranssin sienen nimellä Spongiforma squarepantsii. Sen itöitä tuottava osa muistuttaa suurella suurennoksella merenpohjaa, jossa Paavo Pesusieni asuu.

Vanhan The Muppet Show –ohjelman ärtyisät ukot Waldorf ja Statler antoivat nimen Geragnostus waldorfstatleri –trilobiitille, jonka takapää näyttää heidän päältään.

Ylioppilaille laulettava Gaudeamus igitur ei olekaan välttämättä laulu vaan jyrsijä!

Trooppisessa Afrikassa esiintyvä ampiainen tunnetaan nimellä Hakuna matata, joka swahilin (suahilin) kielellä tarkoittaa "ei huolta" tai "hyvää päivää" ja on tuttu sanonta Leijonakuningas-elokuvasta. Tamoya ohboya –meduusan nimi tulee siitä, että sukeltajat yleensä sanovat ensimmäisenä "Oh boy" (voi pojat), kun he näkevät tämän meduusan. Kun Cyclocephala-kovakuoriaissuvussa oli jo paljon lajeja ja vielä löytyi yksi, se nimettiin nimellä Cyclocephala unamas (esp. unamas = vielä yksi). Muinainen jyrsijä taas on saanut nimen Gaudeamus igitur.

Varsin hauskoja ovat myös etanasuku Turbo, Abra cadabra -simpukka, Apolysis humbugi -kultakärpänen sekä Vini vidivici -papukaija, jonka ornitologi David Steadman nimesi jo aiemmin keksittyyn Vini-sukuun sanaleikkinä "Veni, vidi, vici" -fraasista (Caesarin kuuluisa lause, suomeksi tulin, näin ja voitin).

Tieteellisessä nimistössä on myös runsaasti akronyymejä eli kirjain- tai lyhennesanoja. Esimerkiksi Afropolonia tgifi –samettipunkin lajiosa on lyhennelmä "Thank God it's Friday" –virkkeestä. Joukossa on jopa kaksimielisiä ja epäsovinnaisia merkityksiä. Tuhkeloiden (savusieniä) tieteellinen nimi Lycoperdon tarkoittaa sudenpierua. Vastaavalla nimellä tuhkelot tunnetaan myös ranskassa ja espanjassa. Tieteellisistä nimistä löytyy melko paljon myös sukupuoliseen kanssakäymiseen sekä moniin nautintoaineisiin liittyviä nimityksiä, mutta toisaalta runsaasti nimistöä on saatu myös eri uskonnoista.

Kuka tahansa ei kuitenkaan saa nimeään tieteelliseen nimistöön. Kreikan endeeminen eli kotoperäinen kala tunnetaan nimellä Silurus aristotelis, sananmukaisesti "Aristoteleen kissakala", sillä Aristoteles kuvasi ensimmäisenä sen lisääntymistavat. Sen sijaan Corydoras narcissus –kissakala on nimetty näin siksi, että sen löytäjät olisivat välttämättä halunneet nimeen omat nimensä. Luokittelun tehnyt tutkija ei kuitenkaan tähän suostunut, vaan hieman piruillen viittasi narsismiin eli itserakkauteen.

Joonas Gustafsson on kirjoittanut hyvän selostuksen tieteellisten nimien periaatteista ja nimeämiskäytänteistä.

Runsaasti lisää hauskoja tieteellisiä nimiä voi katsoa seuraavista linkeistä, joita olen osittain käyttänyt myös tämän blogikirjoitukseni lähteinä:

CuriousTaxonomy.net
Virgin Media: Animals named after musicians

16 kommenttia:

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Lisää hauskoja tieteellisiä nimiä voi katsoa tästä linkistä. Sieltä löytyvät mm. Gammaracanthuskytodermogammarus loricatobaicalensis (katkalaji, jonka nimi on pisin – tosin virallisesti hyväksymätön – tieteellinen nimi; virallisesti hyväksytyistä pisin on Parastratiosphecomyia stratiosphecomyioides -kärpänen), Panama canalia -pistiäinen, Tyrannosorus rex -lehtisarvinen (fossiilina löydetty kovakuoriainen, ei siis Tyrannosaurus rex), Bob Kabatan mukaan nimetty Bobkabata kabatabobus -hankajalkainen ja Walckenaeria pinocchio -hämähäkki, jolla on pikä “nenä”. Palindrominimiä ovat Orizabus subaziro -kovakuoriainen ja Xela alex -kukkakärpänen.

Sokea slovenialainen luolakovakuoriainen on nimetty Hitlerin mukaan nimellä Anophthalmus hitleri.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Uusi kotilolaji nimettiin vuonna 2014 nimellä Aegista diversifamilia tasavertaisen avioliittolain puolustamiseksi. Nämä kotilot ovat monien muiden kotiloiden tavoin hermafrodiitteja eli samalla yksilöllä on kummankin sukupuolen sukuelimet.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Hämähäkkien uuteen suomenkieliseen nimistöön voi tutustua kirjassa "Reino Pajarre: Hämikki ja seitsemän seittiä, Tibiale 2014". Esimerkkejä hämähäkkien uusista nimistä:

hämähäkki (vanha nimi) = hämikki
kukkahämähäkki = kukkaravukki
ristihämähäkki = aitoristikki
vesihämähäkki = vesikki

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Uudesta Tiede-lehdestä 2/2015 joitakin lisäesimerkkejä hauskoista tieteellisistä nimistä:

-Kun opiskelija Daniel Rolander ei suostunut luovuttamaan eteläamerikkalaisten hyönteisten kokoelmaansa Carl von Linnélle, Linné tarinan mukaan nimesi tuhohyönteisen, kiitäjäisluteen, nimellä Aphanus rolandri.

-George Kirkaldy antoi v. 1912 Shechisme-suvun nivelkärsäisten nimien lajiosaan seuraavat nimet: polychisme, elachisme, marichisme, dolichisme, florichisme ja ochisme. Äännettynä nämä kuulostavat samalta kuin englannin kielen virkkeet "Polly/Ella/Mary/Dolly/Flora suutele minua" ja "Oi, suutele minua". Neal Evenhuis jatkoi leikkiä v. 2001 nimeämällä muinaishyönteisen nimellä Carmenelectra shechisme, siis "Carmen Electra, hän suutelee minua!" Evenhuis ei ole saanut suukkoaan, mutta tarjous kuulemma on voimassa.

-Cal Dodson antoi orkideasuvulle nimen Dressleria, koska kukat kuulemma haisivat samalta kuin orkideatutkija Bob Dresslerin sukat!

-Palindrominimi Aha ha tuli siitä, kun Arnold Menke sanoi näin tajutessaan löytäneensä uuden Aha-suvun pistiäisen.

-Kun Steven Spielberg teki suuren rahalahjoituksen dinosaurustutkimukseen, uusi dinosauruslaji nimettiin nimellä Jurassosaurus nedegoapeferkimorum, jonka sukunimi viittaa jurakauden lisäksi Jurassic Park -elokuvaan ja lajiosa on koostettu elokuvan päänäyttelijöiden sukunimien alkukirjaimista. Vastaavasti kiinalaisen öljyfirman tuella löydetty suku nimettiin nimellä Gasosaurus.

-Brontosaurus on sen sijaan menettänyt nimensä, koska sen alkuperäinen nimi on Apatosaurus. Brontosaurusta ei ole siis ollut olemassakaan, vaan se onkin Apatosaurus.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Nyt myös suomalainen urheilija on saanut nimensä tieteellisiin lajinimiin! Teita Hillsistä Keniasta löydetylle uudelle ampiaislajille on annettu tieteelliseksi nimeksi Thaumatodryinus tuukkaraski maalivahti Tuukka Raskin mukaan.

Ampiaislajin löytäneessä ja nimenneessä hyönteistutkijaryhmässä työskennellyt Robert S. Copeland on Boston Bruinsin kannattaja ja perustelee nimeä näin: ”Laji on nimetty Suomen maajoukkueen ja Boston Bruinsin akrobaattisen maalivahdin mukaan, jonka hanskakäsi on yhtä tarttuva kuin tämän uuden pihtipistiäislajin etujalan saalistusnivel.”

Nimelle löytyy lisääkin perusteluja. Ampiainen on myös väriltään keltamusta, samoin kuin Boston Bruinsin värit. Naaraspuolisen ampiaisen etujalat, joilla se tarttuu parittelun aikana koiraaseen, näyttävät lisäksi hieman maalivahdin hanskoilta. Tutkijaryhmä oli myös saanut työlleen tukea Suomesta.

Virallinen tutkimus julkaistaan huhtikuussa Acta Entomologica Musei Nationalis Pragae -hyönteistutkimuslehdessä. Artikkelissa Copeland kertoo myös toisesta uudesta ampiaislajista Anteon semajanna, jonka lajiosan hän sai yhdistämällä ja hieman muuntamalla lastensa nimiä James ja Anna.

Lähde:
The Boston Globe

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Brontosaurus on saanut nimensä takaisin! Tänään julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että Brontosaurus ja Apatosaurus ovat sittenkin olleet eri dinosauruslajeja.

Lähteet:

Tiede

PeerJ

PeerJ blog

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Lisää hauskoja tieteellisiä lajinimiä Mikko Kolkkalan Helsingin Sanomissa julkaistusta artikkelista:

-Jaggermeryx naida (Jaggerin merenneito) = muinainen virtahevon sukulainen, nimetty Mick Jaggerin mukaan (sekä tällä lajilla että Jaggerilla on isot huulet)

-Dendropsophus ozzyi = sammakko, joka nimettiin Ozzy Osbournen mukaan (lajin ääni muistuttaa lepakon ääntä ja Osbourne puraisi lavalle heitetyltä lepakolta pään poikki luultuaan sitä kumileluksi)

-Alvniconcha strummeri = kotilo, joka nimettiin The Clash -punkrockyhtyeen laulajan Joe Strummerin mukaan (tämä ”punkkotilo” on piikikäs ja sen veri purppuranpunaista)

-Leptothorax pocahontas = muurahainen, joka haluttiin nimetä romanttisesti Pocahontaksen mukaan

-Cardiocondyla pirata = muurahainen, jonka kasvokuviointi muistuttaa piraatin eli merirosvon silmälappua

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Lue hallusinaationalta näyttävästä Hallucigeniasta lisää tästä linkistä.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Lue myös tämä Tiede-lehden uutinen ”Uusi lukkilaji nimettiin Klonkun mukaan”.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Äskettäin löydetty ehkä kirahvin (tai hirven) esi-isiin kuuluva esihistoriallinen laji on nyt nimetty nimellä Xenokeryx amidalae (sananmukaisesti Amidalan outo sarvi) Tähtien sota -elokuvien Padmé Amidala -kuningattaren mukaan, koska tämän muinaisen eläimen pään muoto muistuttaa Amidalan hiustyyliä Pimeä uhka (The Phantom Menace) -elokuvassa.

Lisätietoja:

Vampire Giraffe Deer Beasts: What Are Palaeomerycids, Exactly?

This Prehistoric Beast Looks Like 'Star Wars' Queen, Scientists Say

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kaksi borneolaista lantakuoriaista on nimetty suomalaisen biologi Ilkka Hanskin mukaan nimillä Onthophagus hanskii ja Phacosoma hanskii.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Helsingin yliopiston mukaan on nimetty lemmikkikäärmeiden aidsin kaltaisen BIBD-taudin aiheuttava University of Helsinki -virus UHV, jota Helsingissä on tutkittu.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Brad Pitt on nyt saanut kaiman eteläafrikkalaisesta Conobregma bradpitti -miniampiaisesta.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Uudet muurahaislajit on nyt nimetty Game of Thronesin lohikäärmeiden (Drogon ja Viserion) mukaan nimillä Pheidole drogon ja Pheidole viserion.

Lähde: New Scientist 27.7.2016

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Hämähäkkien tutkijat löysivät Intiasta uuden lajin. Se näyttää ulkonäöltään Harry Potter -elokuvien taikahatulta. Niinpä tieteilijät päättivät nimetä lajin Tylypahka-koulun perustajan Godric Gryffindorin mukaisella nimellä nimellä Eriovixia gryffindori.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Lue myös tämä:
Uusi sienisääskilaji nimettiin Nightwishin Tuomas Holopaisen mukaan