perjantai 21. elokuuta 2015

Syksyn sääennuste 2015: Lämpötilat tavanomaisia tai hieman sitä korkeampia

Viiden eri vuodenaikaisennusteen mukaan syksy 2015 näyttää olevan Suomessa sademääriltään ja lämpötiloiltaan tavanomainen tai hieman tavanomaista lämpimämpi. Syyskuu voi tosin jäädä lämpötiloiltaan tavanomaiseksi ja sademääriltään tavanomaista kuivemmaksi. Hyvin alustavien talven 2015-2016 sääennusteiden mukaan talvemme on todennäköisemmin hieman tavanomaista lämpimämpi kuin tavanomaista kylmempi.



ECMWF: Lämmin ja sademääriltään tavanomainen syksy

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus (ECMWF) arvioi, että syys-marraskuussa Suomessa on 70-80 prosentin todennäköisyydellä keskimäärin tavanomaista lämpimämpää. Sademääriin ennuste ei näytä poikkeamaa tavanomaisesta. ECMWF:n ennustetta on analysoitu tarkemmin Ilmatieteen laitoksen nettisivulla, josta löytyy myös kuukausiennuste.

NOAA/NWS: Kuivan ja lämpötiloiltaan tavanomaisen syyskuun jälkeen varsinkin loppusyksy ja alkutalvi tavanomaista lämpimämmät

Kolmen kuukauden jaksoista sekä syys-marraskuu, loka-joulukuu, marras-tammikuu, joulu-helmikuu, tammi-maaliskuu että helmi-huhtikuu ovat tämänhetkisen ennusteen mukaan koko Suomessa 0,5-2 celsiusastetta tavanomaista lämpimämpiä. Selkeimmin tavanomaista lämpimämpää säätä on loka-joulukuussa ja marras-tammikuussa, jolloin koko Suomi on keskimäärin 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpi. Kevättä 2016 kohti mentäessä tavanomaiset lämpötilat ylittyvät enää keskimäärin 0,5-1 asteella ja Lapissa voidaan jäädä tavanomaisiin lämpötiloihin.

Yksittäisistä kuukausista syyskuu näyttää lämpötiloiltaan tavanomaiselta. Lokakuussa Suomessa on 0,5-2 astetta tavanomaista lämpimämpää ja tavanomaiseen verrattuna lämpimin sää keskittyy Pohjois-Suomeen. Marraskuussa koko Suomi ja joulukuussa lähes koko Suomi (pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta) on 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpi. Tammi- ja helmikuussa tavanomaiset lämpötilat ylittyvät Suomessa keskimäärin 0,5-1 asteella, varmimmin Suomen keski- ja eteläosissa.

Kolmen kuukauden jaksojen sademäärät vaikuttavat Suomessa kaikilla ennustejaksoilla syyskuusta huhtikuuhun tavanomaisilta tai Etelä-Suomessa hieman tavanomaista suuremmilta. Tämänhetkisen ennusteen mukaan yksittäisistä kuukausista vain syyskuu on tavanomaista kuivempi. Tavanomaiseen verrattuna sateisimmalta näyttää joulukuu.

Venäjän ilmatieteen laitos: Tavanomainen syksy

Venäjän ilmatieteen laitoksen lämpötila- ja sademääräennuste ei näytä Suomeen syys-marraskuun jaksolle poikkeamia tavanomaisesta. Vain aivan eteläisimmässä Suomessa on pieni todennäköisyys tavanomaista lämpimämpään säähän. Selvästi tavanomaista lämpimämpi sää keskittyy Euroopassa Välimeren ympäristöön.

IRI: Syksy tavanomainen, talvi tavanomaista lämpimämpi varsinkin Lapissa

Kolmen kuukauden jaksolla syyskuusta marraskuuhun tavanomaista lämpimämpää on IRI:n (International Research Institute for Climate and Society) viime yönä julkaiseman ennusteen mukaan kaikkialla muualla Euroopassa paitsi Pohjoismaissa, Baltiassa ja Länsi-Venäjällä. Suomen lämpötilat ovat siis keskimäärin tavanomaisia lukuun ottamatta Pohjois-Lappia, jossa on pieni mahdollisuus tavanomaista lämpimämpään säähän.

Loka-joulukuussa tilanne säilyy likimain samana, joskin Lapin lämpimän sään todennäköisyys kasvaa hieman entisestään.

IRI julkaisi myös alustavat talven 2015-2016 vuodenaikaisennusteet. Marras-tammikuussa Suomessa on tavanomaista lämpimämpää 40-50 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 15-25 %:n todennäköisyydellä. Todennäköisimmin tavanomaista lämpimämpää on jälleen Pohjois-Suomessa ja ehkä myös Länsi-Suomessa.

Joulu-helmikuussa koko Suomessa on tavanomaista lämpimämpää 40 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 25 %:n todennäköisyydellä.

Kaikilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla Suomen sademäärät vaikuttavat tavanomaisilta.

Japanin ilmatieteen laitos: Lämpötiloiltaan tavanomainen ja vähäsateinen syksy

Kolmen kuukauden jaksolla syys-marraskuu Japanin ilmatieteen laitos ennustaa Suomen lämpötilojen olevan keskimäärin tavanomaisia. Suomi jää aivan Suomen eteläpuolella olevan tavanomaista viileämmän ja Suomen pohjoispuolella olevan tavanomaista lämpimämmän sään väliin. Sademäärät ovat ennusteen mukaan keskimäärin tavanomaista vähäisempiä.

Tarjolla on jopa päiväkohtainen sääennuste puoleksi vuodeksi 

Yhdysvaltalainen AccuWeather julkaisee Suomeenkin tietokoneen mallintamia päiväkohtaisia ennusteita jopa yli kuukaudeksi ja Metcheck kuudeksi kuukaudeksi. Näin pitkät ennusteet ovat täysin epäluotettavia, vaikka periaatteessa säämallien ajoa tietokoneella voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkälle ajalle.

Jo muutaman viikon ennusteet ovat kuitenkin hyvin epävarmoja, käyttöarvoltaan lähellä nollaa. Vaikka pitkän aikavälin säätä (esimerkiksi kolmea kuukautta) onkin mahdollista jossakin määrin ennustaa, malleihin sisältyvien epävarmuuksien takia paikkakunta- ja päiväkohtainen ennuste on erittäin epäluotettava. Joskus tällaisista ennusteista onkin käytetty nimitystä "meteorologinen syöpä".

Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Sari Hartosen mukaan Suomessa säätyyppi pystytään ennustamaan kohtuullisen luotettavasti 6-10 vuorokautta, lämpötila 4-7 vuorokautta, matalapaineiden ja sadealueiden reitti 3-5 vuorokautta, tuulet 2-3 vuorokautta ja sademäärät sekä sateiden tarkat reitit 0-2 vuorokautta etukäteen. Yli kymmenen vuorokauden ajalle ei voi tehdä vain yhtä ennustetta, vaan saadaan useampia erilaisia ennusteita. Ilmakehän kaoottisuus estänee tulevaisuudessakin yli 14-21 vuorokauden päiväkohtaiset ennusteet. Lämpötilaennusteet ovat sade-ennusteita luotettavampia.

Vuodenaikaisennusteissa (esimerkiksi koko syksyn sääennuste) ei ennustetakaan yksittäisiä sääilmiöitä (esimerkiksi ensilumen ajankohtaa) vaan ainoastaan pitkän aikavälin (yleensä kolmen kuukauden jakso) poikkeamia verrattuna tavanomaiseen. Vertailukohtana on aina useilta vuosilta (yleensä 30 vuotta) laskettu keskiarvo kyseisen kolmen kuukauden jakson tai kyseisen kuukauden säästä eli ns. tavanomainen sää.

Voiko sään vuodenaikaisennusteisiin luottaa ja kuinka hyvin kesän ennusteet pitivät paikkansa?

Kaikissa pitkän aikavälin sääennusteissa on huomattava, etteivät ne yleensä ole Pohjois-Euroopassa kovinkaan luotettavia. Täällä ei ole samanlaista jaksottaista vaihtelua niin kuin tropiikissa, jossa ennusteissa voidaan käyttää hyväksi ENSO-värähtelyä (El Niño – La Niña -oskillaation vaihtelua). Matalilla leveysasteilla (tropiikissa) vuodenaikaisennusteet ovatkin hieman luotettavampia kuin meillä, koska siellä säätyypit ovat pitkälti seurausta meriveden lämpötilan vaihteluista. Meillä taas äkilliset, hetkittäiset tekijät vaikuttavat enemmän. Nämä vuodenaikaisennusteetkin ovat sääennusteita, eivät ilmastoennusteita. Säähän pääsevät hetkelliset tekijät vaikuttamaan voimakkaastikin, toisin kuin ilmastoon, joka on pitkän aikavälin keskiarvo.

Talven 2014-2015 ja varsinkin kevään 2015 vuodenaikaisennusteet osuivat suhteellisen hyvin kohdalleen, joskin monien laitosten ennuste talven kääntymisestä jossakin vaiheessa tavanomaiseen verrattuna kylmäksi jäi toteutumatta. Sen sijaan kesän 2015 ennusteet menivät useimmilla tutkimuslaitoksilla pahasti vikaan. Erityisesti NOAA:n huhtikuiseen ennusteeseen verrattuna toteutunut tilanne oli lähes päinvastainen. NOAA:kin tosin korjasi ennustettaan oikeaan suuntaan kevään ja kesän edetessä, mikä on nähtävä positiivisena asiana.

Ehkä parhaiten oikeaan osui IRI, joka johdonmukaisesti ennusti koko ajan Suomen loppukesän olevan alkukesää lämpimämpi. Jo tammikuun lopussa laatimassaan ennusteessa IRI ennusti kesästä näin: "Huhti-kesäkuussa koko Suomessa ollaan lähellä tavanomaisia lämpötiloja. Myös touko-heinäkuun jaksolla lämpötilat ovat Etelä-Suomessa tämänhetkisen ennusteen mukaan tavanomaisia, mutta Pohjois- ja Itä-Suomeen on odotettavissa viileää: 20 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 45 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää kesäsäätä. Vain suuressa osassa Suomea ja Venäjän länsiosissa kesäsää näyttää ennusteen mukaan tavanomaista viileämmältä, kun taas Keski- ja Etelä-Euroopassa on tavanomaista lämpimämpää. Erityisen voimakkaasti lämpimyys näkyy Lounais-Euroopassa Espanjan ja Portugalin alueella." IRI:kin tosin jossakin vaiheessa muutti kesäennustettaan Suomen osalta hieman lämpimämpään suuntaan, mutta jaksoi viileänkin kesän keskellä johdonmukaisesti ennustaa tavanomaista lämpimämpää esimerkiksi elokuulle, vaikka joidenkin muiden laitosten ennusteissa myös loppukesä ja syksy olivat muuttuneet koleiksi.

Vaikka pitkän aikavälin sääennusteet, esimerkiksi vuodenaikaisennusteet, pitäisivätkin paikkansa, on huomattava, että ne ovat vain useamman kuukauden ajalle ennustettuja keskiarvoja eivätkä ennusta yksittäisiä säätapahtumia. Ongelmaa voi havainnollistaa seuraavalla esimerkillä. Suurkaupungissa on mahdollista ennustaa, että tietyssä kaupunginosassa tapahtuu enemmän rikoksia kuin toisessa, mutta siitä huolimatta et hälytysajossa olevan poliisiauton perässä ajaessasi tiedä, mihin kaupunginosaan poliisiauto juuri sillä kerralla kääntyy. Kun vuodenaikaisennuste ennustaa syys-marraskuusta tavanomaista lämpimämpää, tämä voi tarkoittaa esimerkiksi joko 1) sitä, että koko syys-marraskuun jakso on tavanomaista lämpimämpi tai 2) sitä, että lämpötilat ovat suurimmat osan ajasta aivan normaaleja (vähän alle tai vähän yli tavanomaisen), välillä jopa viileitä, mutta jossakin vaiheessa on erityisen lämmintä.

Lisäksi täytyy huomata, että eri sääennusteissa käytetään erilaisia vertailujaksoja, kun verrataan lämpötiloja tavanomaisiin. Maailman meteorologisen järjestön (WMO) virallinen ilmastotieteen vertailukausi on 1961-1990, kun taas esimerkiksi Suomen Ilmatieteen laitos käyttää sääennusteissaan hieman lämpimämpää vertailukautta 1981-2010. Myös tässä blogikirjoituksessa esitettyjen vuodenaikaisennusteiden vertailukausi on 1981-2010, paitsi Venäjän ilmatieteen laitoksella 1971-2010.

Lue myös tämä

Kuvia aamun työmatkapyöräilyn varrelta: Syksyn ruska on nyt kauneimmillaan!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joka vuosi ku näitä lukee niin NOAA,IRI tai semmonen tuntuu että aina samanlainen ennuste että aina tavanomasta lämpimämpää sama oli keväällä yksimielisesti että silleen mutta tulikin kylmä. Eli sen tietää myöheemin sitte, Mutta kiitos näistä päivtyksii pistät vrm kommentteihin?

Unknown kirjoitti...

Pistätkö pian päivityksiä ennusteisiin? Entä talven ennuste 2015-2016 :)?

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kiitos viestistäsi. Kootut talven 2015-2016 sään vuodenaikaisennusteet tulossa omana blogipostauksenaan ennen lokakuun puoliväliä...

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Nyt voit lukea talven 2015-2016 sääennusteet (vuodenaikaisennusteet) tästä linkistä. Mukavaa talvea!