perjantai 30. lokakuuta 2015

Sääennätysten lokakuu Suomessa, Etelä-Afrikassa ja Australiassa

Päättyvän lokakuun sää on ollut hyvin mielenkiintoinen sekä Suomessa että muualla maailmalla. Tässä muutama esimerkki.




Suomi: Paikoin mittaushistorian aurinkoisin ja kuivin lokakuu

Ilmatieteen laitoksen meteorologien Twitter-viestin mukaan lokakuu oli Helsinki-Vantaalla ylivoimaisesti mittaushistorian aurinkoisin, koska 1.-28.10.2015 aurinko oli paistanut jo 164 tuntia eli noin kaksinkertaisesti tavanomaiseen lokakuuhun verrattuna ja enemmän kuin tavanomaisesti syyskuussa (143 tuntia). Aiempi lokakuun ennätys oli MTV:n mukaan 123 tuntia vuodelta 2005. Helsinki-Vantaan keskimääräinen auringonpaistetuntien lukumäärä lokakuussa on Ylen mukaan vain 84 tuntia.

Jokioisten mittausasemalla aurinko on hellinyt tämän vuoden lokakuussa Helsinki-Vantaaseen verrattuna tunnin vähemmän, mikä sekin on mittausasemakohtainen ennätys. Muuallakin Suomessa on ollut selvästi tavanomaista aurinkoisempaa.

Suomen etelä- ja keskiosissa lokakuu on ollut myös harvinaisen tai poikkeuksellisen kuiva. Mittaushistorian pienin sademäärä on mitattu Nokialla, Hausjärvellä, Jomalassa sekä Utössä, jossa sadetta tuli vain 4,4 mm.

Etelä-Afrikka: Koko maapallon mittaushistorian korkein lokakuun lämpötila 48,4 astetta

Tämän viikon tiistaina (27.10.2015) eteläafrikkalaisella Vredendalin sääasemalla mitattiin 48,4 asteen lämpötila, joka on koko maapallon mittaushistorian korkein lokakuun lämpötila. Tämä on samalla sääasemakohtainen kaikkien kuukausien lämpöennätys ja koko Etelä-Afrikan mittaushistorian kaikkien kuukausien kolmanneksi korkein lämpötila (ennätys 48,8 astetta tammikuussa 1993). Ennätykseen vaikutti osaltaan bergtuuli, föhntuulen kaltainen lämmin laskutuuli sisämaasta kohti rannikkoa. Aiempi koko maailman lokakuun lämpöennätys oli 47,3 astetta (Argentiina 16.10.1936).

Australia: Mittaushistorian lämpimin lokakuu

Australiassa vietetään lämmintä kevättä. Lokakuusta tulee lähes varmasti koko Australian mittaushistorian lämpimin lokakuu sekä katsottaessa päivän ylimpiä lämpötiloja että vuorokauden keskilämpötiloja Australian alueella. Edellinen lokakuun ennätys tehtiin vain vuosi sitten. Ilmastonmuutos näyttääkin selvästi vaikuttaneen (tällä hetkellä vallitsevan El Niñon ohella) Australian lukuisiin viime vuosien lämpöennätyksiin. Mallinnustekniikka, jolla tutkitaan ilmastonmuutoksen vaikutusta lämpöennätyksiin, on vertaisarvioitu, toisin kuin mallinnuksen käyttö lokakuun tilanteen osalta. Lokakuusta kannattaa katsoa Melbournen yliopiston havainnollinen diagrammi tästä uutislinkistä.

Lue myös tämä

Syyskuu ja vuosi 2015 ennätyslämpimiä lähes kaikilla mittareilla: 136-vuotisen mittaushistorian kymmenestä anomalialtaan lämpimimmästä kuukaudesta peräti kuusi tänä vuonna!

3 kommenttia:

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Päivitetyt tiedot Australian lokakuun ennätyksistä voit lukea uudesta blogikirjoituksestani.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Suomen lokakuun aurinkoisuudesta ja kuivuudesta kannattaa lukea lisää tästä linkistä: ”Auringonpaistetta kertyi koko maassa tavanomaista enemmän, maan etelä- ja länsiosassa jopa kaksinkertainen määrä pitkän ajan keskiarvoon nähden. Monin paikoin aurinko paistoi jopa enemmän kuin keskimäärin syyskuussa, ja monilla havaintoasemilla lokakuu oli mittaushistorian aurinkoisin. Eniten, eli 185 tuntia, paistoi Maarianhaminassa...”

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Ruotsalaisen tv-meteorologi Pererik Åbergin mukaan Tukholmassa ei ole ollut ainakaan 230 vuoteen yhtä kuivaa lokakuuta kuin vuonna 2015 (mittaukset alkavat vuodesta 1786). Koko kuukauden sademäärä oli vain 2,7 mm.