perjantai 23. lokakuuta 2015

Syyskuu ja vuosi 2015 ennätyslämpimiä lähes kaikilla mittareilla: 136-vuotisen mittaushistorian kymmenestä anomalialtaan lämpimimmästä kuukaudesta peräti kuusi tänä vuonna!

Mittaushistorian 1880-2015 anomalialtaan globaalisti kymmenen lämpimintä kuukautta NOAA:n mukaan. Anomalia tarkoittaa poikkeamaa verrattuna tavanomaiseen (ko. kuukauden 1900-luvun keskilämpötilaan). Anomalialla mitattuna syyskuu 2015 oli mittaushistorian 1629 kuukaudesta kaikkein lämpimin. Mittaushistorian anomalialtaan kymmenen lämpimimmän kuukauden joukosta löytyy peräti kuusi vuoden 2015 kuukautta.

Syyskuu oli NOAA:n mukaan maailmanlaajuisesti keskimäärin 0,90 celsiusastetta lämpimämpi kuin 1900-luvun syyskuiden keskiarvo, kun tarkasteluun otetaan mukaan sekä maa- että merialueet. Näin syyskuu muodostui koko vuodesta 1880 alkavan mittaushistorian lämpimimmäksi syyskuuksi ja oli 0,19 astetta lämpimämpi kuin viime vuonna tehty edellinen ennätys. Samalla syyskuussa tehtiin koko 136-vuotisen mittaushistorian suurin yksittäisen kuukauden lämpötilapoikkeama verrattuna tavanomaiseen (+0,90 astetta).

Myös pelkkiä maa-alueita tarkasteltaessa syyskuu oli globaalisti mittaushistorian lämpimin, 1,16 astetta yli 1900-luvun syyskuiden keskiarvon ja 0,09 astetta yli edellisen (syyskuussa 2009 tehdyn) ennätyksen.

Jälleen myös pelkkiä merialueita katsottaessa syyskuu oli koko mittaushistorian lämpimin. Syyskuiden 1900-luvun keskiarvo ylittyi 0,81 asteella ja edellinen (syyskuun 2014) ennätys 0,07 asteella.

Jo aiemmin Japanin ilmatieteen laitos kertoi syyskuun olleen globaalisti mittaushistorian lämpimin ja lämpötilapoikkeamaltaan koko mittaushistorian kaikista kuukausista lämpimin. Sen sijaan Nasan GISS-tilastoissa tämän vuoden syyskuu näyttää olleen mittaushistorian toiseksi lämpimin. Tässä tilastossa edelle kiilaa vain viime vuoden syyskuu.

Koko vuosi 2015 on ollut ennätyslämmin sekä maa- että merialueilla

Maa- ja merialueet yhdistettyinä tammi-syyskuun jakso on tänä vuonna ollut NOAA:n mukaan globaalisti 0,85 astetta 1900-luvun vastaavaa jaksoa lämpimämpi ja samalla koko mittaushistorian lämpimin, 0,12 astetta yli edellisen ennätyksen, joka oli tehty vasta viime vuonna.

Tammi-syyskuun aikana myös maa- ja merialueita erikseen tarkasteltaessa molemmat olivat ennätyslämpimiä. Maa-alueilla 1900-luvun keskiarvo ylittyi 1,29 asteella ja edellinen ennätys vuodelta 2007 ylittyi 0,17 asteella. Merialueilla 1900-luvun keskiarvo ylitettiin 0,69 asteella ja edellinen ennätys vuodelta 2010 ylitettiin 0,06 asteella.

Ilmastonmuutos ja El Niño vaikuttavat yhdessä 

Vuodesta 2015 näyttää muodostuvan globaalisti ennätyslämmin. Syynä lämpimyyteen ovat ihmiskunnan aiheuttama ilmastonmuutos ja luontaisesti vaihteleva El Niño -ilmiö yhdessä. Voimakkaan El Niñon aikana maapallo on aina hieman tavanomaista lämpimämpi. 

Mielenkiintoiseksi ilmastoväittelyissä asian tekee se, että nyt ilmastodenialistit huutelevat sosiaalisen median viesteissään sitä, että maapallon tämänhetkinen lämpimyys johtuu vain El Niñosta eikä ilmastonmuutoksesta. Sen sijaan ennen vuotta 2014, kun maapallon keskilämpötila ei näyttänyt muutamaan vuoteen nousevan vaan puhuttiin lämpenemisen tauosta, denialistit eivät lainkaan suostuneet uskomaan sitä, että asiaan vaikutti osaltaan El Niño -ilmiön puuttuminen. Näissä väitteissä lyhytaikaisten vaihteluiden taustalla näkyvä pitkän aikavälin trendi jää kokonaan huomaamatta. Ilmastodenialistit siis käyttävät El Niño -korttia vain silloin, kun se sopii omaan ajatusmaailmaan. 

Aiempien voimakkaiden El Niño -vuosien aikana maapallo ei koskaan ennen mittaushistoriassa ole ollut yhtä lämmin kuin nyt. Pelkällä El Niño -ilmiön vaihtelulla maapallon lämpenemiskehitystä ei siis voi todellisuudessa selittää. Kun nykyinen El Niño -vaihe keväällä 2016 vaimenee, myös uusien lämpöennätysten saavuttaminen todennäköisesti jälleen loppuu väliaikaisesti, kunnes nykyiset ennätykset taas murskautunevat viimeistään seuraavan voimakkaan El Niñon aikana.

5 kommenttia:

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Meksikoon on parhaillaan iskemässä itäisen Tyynenmeren koko havaintohistorian voimakkain hurrikaani nimeltään Patricia. Osaltaan hurrikaanin voimistumiseen on vaikuttanut epätavallisen lämmin merivesi. Onneksi hurrikaani kuitenkin heikkenee edetessään sisämaahan.

Lähteet ja lisätietoja:

Mashable

AccuWeather

USA Today

Anonyymi kirjoitti...

Minkälaista mittaustekniikkaa tuo NOAA käyttää ?

Jari Kolehmainen kirjoitti...

NOAA käyttää maa-alueiden ilman lämpötiloissa GHCN-Monthly version 3.3.0 -aineistoa ja merten pintalämpötiloissa ERSST version 4.0.0 -dataa. Merien osalta käytössä on siis sama aineisto kuin artikkelissa ”Karl, T.R., A. Arguez, B. Huang, J.H. Lawrimore, J.R. McMahon, M.J. Menne, T.C. Peterson, R.S. Vose, and H-M Zhang, 2015: Possible artifacts of data biases in the recent global surface warming hiatus. Science aaa5632. Published online 4 June 2015.” Maa-alueiden osalta Karl et al. 2015 -artikkelissa käytetty datasarja (mahdollisine korjauksineen) tullee NOAA:lla käyttöön alkuvuodesta 2016.

Anonyymi kirjoitti...

Ok, tollainen aineisto. Tykkäätkö jari kun marraskuusta tulee nyt sitten aika lämmin Suomeen ja ilmasto lämpenee, vai haluaisitko, että tulisi kunnon talvi mielummin ja marraskuu olisi talvisempi.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Pyöräilen kaikki päivittäiset työmatkat ympäri vuoden, joten pyöräillessä lumettomuus on toki mukavaa. Lumettomuus kuitenkin tekee marraskuun entistäkin pimeämmäksi, mistä en pidä. Kunnon luminen pakkastalvi olisi myös tosi kaunis ja toisi mukavaa vaihtelua. Mieluummin lunta ja kylmää kuin vettä ja sohjoa. Ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista on syytä olla kuitenkin huolestunut monen paljon suuremman syyn takia kuin nuo em. pikkuseikat.