torstai 5. marraskuuta 2015

Kouvolan Yhteislyseoon voitto valon teemavuoden valtakunnallisessa videokilpailussa

Valoa Kolilla. Kuva: Jari Kolehmainen.

Biotieteiden opetuksen keskus BioPopin ja Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry:n järjestämän videokilpailun tulokset on julkaistu eilen. Kilpailulla haluttiin innostaa koululaisia ja lukiolaisia havainnoimaan valoa ja sen merkitystä luonnossa YK:n kansainvälisen valon teemavuoden mukaisesti. Kilpailun voittajiksi valittiin Kouvolan Yhteislyseon opiskelija Ville Puuri videollaan "Valoa ilmassa" sekä "Vaahtopäät", ykkösluokkalaisten ryhmä Virojoen koulusta. Puuri teki videon biologian valinnaisella ympäristöekologian kurssilla.

Kilpailun tuomaristo kuvailee Puurin videota seuraavasti: "Puurin videossa 'Valoa ilmassa' esiintyy monia valon ilmenemismuotoja: videossa on kuvattu muun muassa auringon, kuun, tähtien ja revontulten valoa. Video esittelee oivaltavalla tavalla valon merkitystä luonnossa. Toteutus oli teknisesti erinomainen ja kokonaisuus tasapainoinen ja miellyttävä."

Kolmen eri lukion yhdistyessä syksyllä 2015 toimintansa aloittanut Kouvolan Yhteislyseo siis jatkaa kunniakkaasti Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian perinteitä. Ympäristöekologian kurssilaisemme ovat saaneet 2000-luvulla palkintoja lähes vuosittain yhdessä tai useammassa valtakunnallisessa kilpailussa.

Lähde ja lisätietoja


Katso Ville Puurin video tästä linkistä

BioPopin ja BMOL ry:n videokilpailu 2015: Valoa ilmassa / Ville Puuri

Lue myös nämä

Kouvolan Lyseon lukion viimeinen lukukausi alkaa: Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille!

Kouvolan Lyseon lukion viimeinen lukukausi alkaa: Mitä ympäristöekologian opiskelussa on saatu aikaan?

2 kommenttia:

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Seuraavissa linkeissä lisää BI3-kurssilaistemme videoita:

YouTube 1

YouTube 2

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kouvolan Yhteislyseon ympäristöekologian kurssilaisten voittoputki jatkui, kun kurssilaisemme saivat kaksoisvoiton valtakunnallisessa valokuvauskilpailussa:

"Ylä-Lapin luontokeskus Siida ja Pohjois-Lapin kameraseura järjestivät syksyllä 2015 valokuvauskilpailun lapsille ja nuorille. #‎nuoriluonto‬-kilpailun parhaimmisto palkittiin Camera Borealis tapahtuman yhteydessä sunnuntaina 26.11. Voittajakuvan otti Elisa Airasvirta, toiseksi sijoittui Eino Pesari ja kolmanneksi Kalle Liikanen. - - Kilpailun tuomareina toimivat Jan-Eerik Paadar ja Ulla Isotalo Pohjois-Lapin kameraseurasta ja Ida Ikonen sekä Pasi Nivasalo Ylä-Lapin luontokeskus Siidasta. Tuomariston mielestä kilpailun taso oli erinomainen, hyviä kuvia oli paljon ja valinta oli äärettömän vaikea. Tuomaristo valitsi voittajaksi Elisa Airasvirran kuvalla, jossa taivaalla lentävää lintuparvea rytmittää nuottiviivaston omaisesti sähkölinjat. Tuomaristo piti kuvassa erityisesti sommitelmasta ja kehui kuvaajaa rohkeasta valinnasta ottaa sähköjohdot mukaan kuvaan, kun yleensä ne varsinkin luontokuvista pyritään rajaamaan tai myöhemmin muokkaamaan pois."

Elisa ja Eino ottivat valokuvat biologian valinnaisen ympäristöekologian kurssin (BI3) projektityönä. Onneksi olkoon, Elisa ja Eino!

Lue lisää tästä linkistä.