sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Merkillinen marraskuu: Lämpöennätykset uusiksi meillä ja muualla

Globaali lämpötila-anomalia (poikkeama tavanomaisesta eli ajanjaksosta 1979-2000) tänään. Credit: Climate Reanalyzer, Climate Change Institute, University of Maine, USA

Suomen tilastohistorian marraskuun lämpöennätys rikottiin osin föhntuulen vaikutuksesta ensin maanantaina ja uudelleen tiistaina, kun Kemiössä (Kemiönsaaressa) mitattiin 3. marraskuuta 14,3 astetta. Ennen tätä viikkoa marraskuun ennätys oli Jomalan 13,0 astetta vuodelta 1999. Joskus Suomen marraskuun ennätyksenä mainittua 14,1 asteen lukemaa Maarianhaminasta vuodelta 1999 ei voida pitää luotettavana.

Tällä viikolla rikottiin Suomessa useita sääasemakohtaisia marraskuun lämpöennätyksiä. Näin tapahtui myös Kouvolassa, kun Utin lentokentällä mitattiin 11,7 astetta, Utin Lentoportintiellä 12,3 astetta ja Anjalassa 13,1 astetta. Myös Anjalan lukema ylittää vanhan koko Suomen ennätyksen.

Lämpöä on riittänyt vielä marraskuussa muuallakin. Monilla Ruotsin mittausasemilla tehtiin 2.11.2015 Ruotsin ilmatieteen laitoksen mukaan uusia koko mittaushistorian marraskuun lämpöennätyksiä jopa 1-2 asteen marginaalilla verrattuna vanhoihin ennätyksiin. Joukossa oli sääasemia, joiden mittaussarjat yltävät 100-150 vuoden päähän menneisyyteen. Korkein lämpötila 17,6 astetta raportoitiin Hudiksvallissa Hälsinglandissa. Aiempi Pohjois-Ruotsin marraskuun lämpöennätys oli saman mittauspisteen 16,0 astetta (1.11.2011). Vain kerran aiemmin koko Ruotsin mittaushistoriassa lämpötila on ylittänyt 17 astetta marraskuussa. Tämä tapahtui 1.-2.11.1968, kun Etelä-Ruotsissa Skånen alueella kirjattiin lukemaksi 18,4 astetta.

Myös Saksassa Forecan mukaan koko mittaushistorian valtiokohtaiset marraskuun lämpöennätykset rikottiin alkuviikosta. Nyt Saksan marraskuun ennätys on Garmisch-Partenkirchenin +22,7 astetta.

Irlannissa lämpötila ylitti 1.11.2015 ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa marraskuussa 20 asteen rajan, kun virallinen lämpömittaus näytti 20,1 astetta. Paikoin lämpötilat kohosivat yli 10 astetta ajankohtaan nähden tavanomaista korkeammiksi. Jossakin päin Irlantia lämpötila on voinut olla korkeampikin kuin 20,1 astetta, mutta tämä tiedetään vasta kuukauden lopussa, kun pienten mittauspisteiden tiedot kerätään yhteen. Kerran aiemmin (4.11.1946) marraskuussa on päästy tasan 20 asteeseen.

Isossa-Britanniassa marraskuun lämpöennätykseksi mitattiin viime sunnuntaina 22,4 astetta (Trawsgoed, Länsi-Wales). Edellinen ennätys oli 21,7 astetta (4.11.1946).

Tänä viikonloppuna koko mittaushistorian marraskuun lämpöennätyksiä rikottiin esimerkiksi Alankomaissa ja Belgiassa (mm. mittaushistorian lämpimin marraskuun yö). Eilen 7.11.2015 Alankomaiden pääsääasemalla vuorokauden keskilämpötila oli 16,4 astetta, mikä on uusi koko mittaushistorian marraskuun ennätys (edellinen ennätys 15,9 astetta vuodelta 2009). Päivän korkein lämpötila 18,5 astetta oli myös päiväkohtainen sääaseman ennätys, ei kuitenkaan koko marraskuun ennätys (ennätys 18,7 astetta 3.11.2005). Lukema kuitenkin on 115-vuotisen mittaushistorian myöhäisin 18 celsiusasteen ylitys.

Ranskassa on viimeisimmän viikon ajan vietetty intiaanikesää. Jo pyhäinpäivän viikonloppu oli viime vuoden tapaan selvästi tavanomaista lämpimämpi. Lämpö on jatkunut myös tänä viikonloppuna. Esimerkiksi Bordeaux'ssa mitattiin uudeksi marraskuun lämpöennätykseksi 25,7 astetta. Edellinen ennätys oli 25,1 astetta marraskuulta 1925. Nyt Ranskan lämpötilat ovat olleet yli kymmenen astetta ajankohtaan nähden tavanomaista korkeampia.

Paikoin marraskuu on alkanut myös Kanadassa ja Yhdysvalloissa hyvin lämpimänä. Esimerkiksi Floridan Tallahasseessa marraskuun kuuden ensimmäisen päivän lämpötilojen keskiarvo oli peräti 3,7 celsiusastetta (6,6 fahrenheitastetta) lämpimämpi kuin toiseksi lämpimin marraskuun alku vuodesta 1892 alkavan mittaushistorian aikana. Floridan lämpöaallosta voi lukea tarkemmin tästä linkistä. Myös New Yorkissa tehtiin eilen lämpöennätyksiä.

Vasta lokakuun lopulla näimme uutisista tiettävästi havaintohistorian voimakkaimman läntisellä pallonpuoliskolla syntyneen trooppisen hirmumyrskyn nimeltään Patricia, joka iskeytyi Meksikon länsirannikolle. Trooppinen sykloni Chapala rantautui tiistaina aamuyöllä Jemeniin 1. luokan hirmumyrskynä, mutta se toki vaimeni nopeasti maalle edetessään.

Erittäin historiallista on se, että Chapala on Jemenin koko havaintohistorian ensimmäinen varsinainen trooppinen sykloni (kansainvälisissä uutisissa käytetty nimeä hurrikaani, vaikkei kyseessä ole varsinainen hurrikaanien esiintymisalue). Pienempiä myrskyjä siellä on toki ollut ennenkin. Tänään jo toinen trooppinen sykloni, hirmumyrsky Megh, on iskenyt Jemeniin, jossa vastaavia myrskyjä ei ole havaittu ainakaan noin 40 vuoteen. Tämä on todella poikkeuksellista!

Tänään Kouvolan Sanomissa oli hyvä artikkeli Suomen lämpöennätyksistä: ”Suomessa on 2000-luvulla tehty vain lämpöennätyksiä, muttei yhtään kylmyysennätystä. Ilmastotutkimuksen professori Ari Laaksonen Ilmatieteen laitokselta pitää ilmiötä vahvana merkkinä ilmastonmuutoksesta. Ilmaston lämpeneminen johtuu nimenomaan talvien lämpenemisestä. Ilmiö jatkuu, vaikka joukkoon mahtuu myös poikkeuksia, kuten kylmiä talvia. - - 1800-luvun puolivälistä lähtien Suomen ilmasto on lämmennyt kahdella asteella, ja joulukuiden lämpötila lähes viidellä asteella. Keskikesät ovat lämmenneet vain vähän. Mielikuva marraskuusta saattaa siis muuttua.”

Ilmastodenialistit ihmettelevät joskus, miksi puhutaan vain lämpöennätyksistä muttei kylmyydestä (”olihan kesäkuukin vuonna 2015 kylmä”). Yksittäiset lämpöennätykset eivät tietenkään kerro mistään ilmastonmuutoksesta, mutta niiden toistuva ilmeneminen on osoitus ilmaston lämpenemisestä. Mielelläni kertoisin kyllä myös kylmyysennätyksistä, mutta eipä niitä juurikaan ole (kesäkuussakaan ei ollut ennätyskylmää, kesäkuu oli Suomen länsiosissa harvinaisen, mutta ei poikkeuksellisen viileä): ”Suomessa on 2000-luvulla tehty vain lämpöennätyksiä, muttei yhtään kylmyysennätystä.”

Elämme siis säähistoriassa todella mielenkiintoisia aikoja, mihin vaikuttaa ilmastonmuutoksen lisäksi meneillään ole voimakas El Niño -ilmiö. Sen ansiosta esimerkiksi Atacaman aavikko on puhjennut kukkimaan!

Lue myös nämä

Australiassa lokakuussa useita koko mittaushistorian lämpöennätyksiä

Sääennätysten lokakuu Suomessa, Etelä-Afrikassa ja Australiassa

Syyskuu ja vuosi 2015 ennätyslämpimiä lähes kaikilla mittareilla: 136-vuotisen mittaushistorian kymmenestä anomalialtaan lämpimimmästä kuukaudesta peräti kuusi tänä vuonna!

2 kommenttia:

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Eilen 8. marraskuuta lämpötila nousi Lounais-Ranskassa peräti 28,8 asteeseen.

Katso myös Ilmatieteen laitoksen twiitti ilmastonmuutoksen riskeistä ja hyödyistä Suomessa.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Pohjois-Irlannin Murlough viime yönä: +16,1 astetta, mittaushistorian lämpimin marraskuun yö.