maanantai 8. helmikuuta 2016

Ihmiskunnan tuottama äänisaaste on levinnyt myös meriin

Viime viikolla Naturen Scientific Reports -lehdessä julkaistun Southamptonin yliopiston tutkimuksen mukaan ihmisen toiminnasta syntyvät vedenalaiset äänet saattavat muuttaa meriekosysteemeille keskeisten pohjaeliöiden käyttäytymistä.

 Kuvan © Sergey Novikov - Fotolia.

Ihmiskunnan vaikutus merten rannikkoalueen äänimaailmaan lienee merkittävä, koska noin 40 prosenttia maapallon väestöstä elää korkeintaan sadan kilometrin etäisyydellä rannikoilta. Näiden alueiden väentiheys on yli kolme kertaa niin suuri kuin maapallon keskimääräinen väentiheys. Vaikka vedenalaisia ääniä aiheuttavat sekä pinta-aallot, sääilmiöt, jäätiköt että eläimet, ihmistoiminnan osuus äänistä on kaksinkertaistunut joka vuosikymmen viimeisimmän kuuden vuosikymmenen aikana.

Tutkimuksessa todettiin, että laivaliikenteen ja rantojen rakennustoiminnan kaltaisille äänille altistuminen aiheuttaa käyttäytymisreaktioita tietyissä selkärangattomissa eläimissä, jotka elävät merisedimentissä. Nämä lajit edistävät merkittävästi merenpohjan ekosysteemin toimintaa, sillä ne vaikuttavat sedimenttien sisälle ja niistä ulos kulkeutuvan veden määrään. Tämä puolestaan on ratkaisevan tärkeää ravinteiden kiertokulun ja hiilidioksidin varastoinnin kannalta.

Tutkimus osoitti sen, että joidenkin ihmisen aiheuttamien äänien seurauksena tiettyjen lajien aktiivisuus sedimenteissä voi heikentyä. Tämä taas voi johtaa tiiviiden sedimenttien muodostumiseen, jolloin merenpohja kärsii alentuneesta happipitoisuudesta. Mahdollisesti hapettomiksi muuttuvat sedimentit voivat vaikuttaa merenpohjan tuottavuuteen, sedimentin lajiston vähenemiseen ja kalatalouden tuotannon heikkenemiseen.

Aiemmissa tutkimuksissa on lähes yksinomaan keskitytty melusaasteen suoriin fysiologisiin tai käyttäytymismuutoksiin merinisäkkäillä ja kaloilla. Aikaisemmin ei ole käsitelty äänen epäsuoria vaikutuksia ekosysteemin ominaisuuksiin. Tämä uusi tutkimus antaa näyttöä siitä, että rannikkoympäristöjen altistuminen ihmistoiminnan äänille aiheuttaa ekosysteemille todennäköisesti paljon laajempia seurauksia kuin tällä hetkellä ymmärretään.

Tutkijat altistivat kolme lajia - keisarihummerin eli meriravun (Nephrops norvegicus), japaninmattosimpukan (Ruditapes philippinarum) ja käärmetähden (Amphiura filfiformis) - kahdelle erityyppiselle vedenalaiselle äänikentälle: laivaliikennettä sekä kauppasatamia ja ruoppaustoimintoja jäljittelevälle jatkuvalle laajakaistaiselle kohinalle (CBN) ja rakentamista jäljittelevälle ajoittaiselle laajakaistaiselle kohinalle (IBN). Jatkuvan laajakaistaisen kohinan vaikutusta tutkittiin minuutin mittaisella äänitteellä, joka oli saatu Englannin kanaalissa sadan metrin etäisyydellä kulkevasta laivasta. Ajoittaisen laajakaistaisen kohinan (impulssimelun) tutkimiseen käytettiin Pohjanmeren tuulipuistosta 60 metrin etäisyydeltä tehtyä kahden minuutin mittaista nauhoitusta. Äänialtistus muutti selvästi sekä keisarihummerin että japaninmattosimpukan toimintaa, mutta käärmetähteen vaikutus oli hyvin pieni.

Viime vuosikymmenen aikana on keskusteltu siitä, missä määrin valaat, delfiinit ja kalakannat saattavat häiriintyä merenkulun, tuulipuistojen ja niiden rakentamisen äänistä sekä öljy-, kaasu- ja mineraalivarojen seismisestä etsinnästä. Sen sijaan äänten vaikutuksia rapuihin sekä muihin äyriäisiin ja selkärangattomiin ei ole juurikaan tutkittu. Kuitenkin ne ovat ratkaisevan tärkeitä terveiden ja taloudellisesti käyttökelpoisten valtamerten kannalta, koska ne muodostavat merkittävän osan ravintoketjua. Nämä lajit eivät edes pysty liikkumaan pois häiritsevien äänien alueelta samoin kuin kalat ja nisäkkäät.

Lähteet

Solan, M. et al. Anthropogenic sources of underwater sound can modify how sediment-dwelling invertebrates mediate ecosystem properties. Sci. Rep. 6, 20540; doi: 10.1038/srep20540 (2016).

University of Southampton. Man-made underwater sound may have wider ecosystem effects than previously thought. Published 5 February 2016.

Lue myös nämä

Ennusteiden mukaan merissä olevien muovijätteiden paino ylittää kalojen painon vuoteen 2050 mennessä

Miksi merenpinta on noussut tällä vuosituhannella?


2 kommenttia:

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Nyt melusaastetta aiotaan tarkoituksellisesti levittää Saimaalle karkottamaan saimaannorppia kalastajien pyydyksistä:

Helsingin Sanomat: Saimaannorppia halutaan ajaa pois rysiltä mölyllä

Yle Uutiset: Tässäkö uusi suojelukeino? Norppia halutaan karkottaa metelillä kalastajien pyydyksiltä

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Luonnollisten äänien lisäksi jopa Mariaanien haudassa kuuluu myös ihmisen tuottamia ääniä.