tiistai 9. elokuuta 2016

Syksyn sääennuste 2016

Viiden kansainvälisen tutkimuslaitoksen syksyn 2016 vuodenaikaisennusteissa Suomen sää näyttää keskimäärin tavanomaiselta tai hieman tavanomaista lämpimämmältä. Tavanomaiseen verrattuna kaikkein sateisin ja viilein on elokuu, mutta syyskuusta voi tulla kaunis. Erittäin alustavissa talven 2016-2017 ennusteissa sää vaikuttaa keskimäärin tavanomaista leudommalta ja ehkä myös sateisemmalta.

Kuvan © JenkoAtaman - Fotolia

ECMWF: Normaalilämpötiloja tai varsinkin Pohjois-Suomessa hieman tavanomaista lämpimämpää

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus (ECMWF) arvioi, että syyskuun alusta marraskuun loppuun ulottuvalla jaksolla Länsi-Suomen lämpötilat ovat lähellä ajankohdan tavanomaisia lukemia, muualla Etelä- ja Keski-Suomessa on keskimäärin 0-0,5 astetta tavanomaista lämpimämpää ja Lapissa 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää. Sademäärät ovat tavanomaisia. ECMWF:n ennustetta on analysoitu tarkemmin Ilmatieteen laitoksen nettisivulla, josta löytyy myös kuukausiennuste.

NOAA/NWS: Sateista ja talvea kohti mentäessä tavanomaiseen verrattuna lämpenevää

Kolmen kuukauden jaksoja tarkasteltaessa elo-lokakuun lämpötilat ovat lähes koko Suomessa täysin tavanomaisia. Lämpeneminen tavanomaiseen verrattuna alkaa näkyä syys-marraskuussa, jolloin lähes koko Suomen lämpötilat ovat 0,5-1 astetta yli pitkäaikaisten keskiarvojen. Loka-joulukuussa poikkeama tavanomaiseen verrattuna on jo +0,5-2 astetta siten, että kaikkein lämpimintä on Keski- ja Kaakkois-Suomessa. Marras-tammikuussa koko Suomessa aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta on tämänhetkisen ennusteen mukaan 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää. Sama toistuu myös hyvin alustavissa joulu-helmikuun ja tammi-maaliskuun 2017 ennusteissa.

Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna lämpimimpiä ovat marraskuu, joulukuu ja varsinkin tammikuu, jolloin Suomessa voi olla keskimäärin 1-3 astetta tavanomaista lämpimämpää. Kuukausista tavanomaiseen verrattuna kylmin on elokuu, jolloin lämpötilat varsinkin Lounais-Suomessa jäävät 0-1 astetta tavanomaisen alapuolelle. Syyskuussa Etelä-Suomi on tavanomaisissa lukemissa, kun taas Pohjois-Suomessa ylletään 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpiin lukemiin. Lokakuussa lähes koko Suomen lämpötilat ovat lähellä ajankohdan tavanomaisia arvoja. Jos poikkeamaa johonkin suuntaan esiintyy, todennäköisemmin on tavanomaista hieman lämpimämpää kuin viileämpää.

Kaikkien ennustettujen kolmen kuukauden jaksojen sademäärät näyttävät Suomessa monin paikoin hieman tavanomaista suuremmilta. Selvimmin tämä näkyy marras-tammikuun jaksolla ja heikoimmin syys-marraskuussa sekä tammi-maaliskuussa.

Tämänhetkisen ennusteen mukaan yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna selvästi sateisin koko Suomessa on elokuu. Tavanomaista sateisempaa on myös joulu- ja tammikuussa sekä todennäköisesti loka- ja marraskuussakin. Syyskuussa voi olla monin paikoin tavanomaista kuivempaa, mutta alueelliset vaihtelut ovat hyvin suuria.

NOAA/NWS:n ennusteet päivittyvät jatkuvasti edellä oleviin linkkeihin.

Venäjän ilmatieteen laitos: Hieman tavanomaista lämpimämpi syksy varsinkin Lounais-Suomessa

Venäjän ilmatieteen laitoksen vuodenaikaisennuste syys-marraskuun kolmen kuukauden jaksolle näyttää koko Suomeen hieman tavanomaista lämpimämpää säätä. Selvimmin tämä näkyy venäläisessä ennusteessa muista ennusteista poiketen Lounais-Suomessa. Sademäärät ovat tavanomaisia.

IRI: Tavanomaista lämpimämpi syksy todennäköisimmin Pohjois-Suomessa

IRI:n (International Research Institute for Climate and Society) sään vuodenaikaisennusteen mukaan koko Suomessa on odotettavissa elo-lokakuun kolmen kuukauden jaksolla keskimäärin tavanomaista lämpimämpää 75-80 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 15-20 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää vain 5 %:n todennäköisyydellä.

Syys-marraskuussa Suomessa on tavanomaista lämpimämpää 40 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 25 %:n todennäköisyydellä. Aivan pohjoisimmassa Suomessa todennäköisyys tavanomaista korkeampiin lämpötiloihin on vielä hieman tätäkin korkeampi.

Loka-joulukuussa sekä marras-tammikuussa Etelä-Suomessa on tavanomaista lämpimämpää 40 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 25 %:n todennäköisyydellä. Keski-Suomessa vastaavat lukemat ovat 45 %, 35 % ja 20 %, Pohjois-Suomessa 50 %, 35 % ja 15 %.

Sademäärät vaikuttavat tavanomaisilta kaikilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla.

Japanin ilmatieteen laitos: Koko Suomen syksy keskimäärin täysin tavanomainen

Kolmen kuukauden jaksolla elo-lokakuu Japanin ilmatieteen laitos ennustaa Suomen lämpötilojen ja sademäärien olevan keskimäärin tavanomaisia.

Jouluaatonkin sää "tiedetään" jo nyt!

Yhdysvaltalainen AccuWeather julkaisee Suomeenkin tietokoneen mallintamia päiväkohtaisia ennusteita jopa yli kuukaudeksi ja Metcheck kuudeksi kuukaudeksi. Metcheckistä voi katsoa jo nyt vaikkapa joulun sään. Kuriositeettina mainittakoon, että Metcheck ennustaa tällä hetkellä Helsinkiin valkeaa jouluaattoa, -2 astetta ja pilvistä. Näin pitkät päiväkohtaiset ennusteet ovat kuitenkin todellisuudessa täysin epäluotettavia, vaikka periaatteessa säämallien ajoa tietokoneella voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkälle ajalle.

Jo muutaman viikon ennusteet ovat hyvin epävarmoja, käyttöarvoltaan lähellä nollaa. Vaikka pitkän aikavälin säätä (esimerkiksi kolmea kuukautta) onkin mahdollista jossakin määrin ennustaa, malleihin sisältyvien epävarmuuksien takia paikkakunta- ja päiväkohtainen ennuste on erittäin epäluotettava. Joskus tällaisista ennusteista onkin käytetty nimitystä "meteorologinen syöpä".

Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Sari Hartosen mukaan Suomessa säätyyppi pystytään ennustamaan kohtuullisen luotettavasti 6-10 vuorokautta, lämpötila 4-7 vuorokautta, matalapaineiden ja sadealueiden reitti 3-5 vuorokautta, tuulet 2-3 vuorokautta ja sademäärät sekä sateiden tarkat reitit 0-2 vuorokautta etukäteen. Yli kymmenen vuorokauden ajalle ei voi tehdä vain yhtä ennustetta, vaan saadaan useampia erilaisia ennusteita. Ilmakehän kaoottisuus estänee tulevaisuudessakin yli 14-21 vuorokauden päiväkohtaiset ennusteet. Lämpötilaennusteet ovat sade-ennusteita luotettavampia.

Vuodenaikaisennusteissa (esimerkiksi koko syksyn tai talven sääennuste) ei ennustetakaan yksittäisiä sääilmiöitä vaan ainoastaan pitkän aikavälin (yleensä kolmen kuukauden jakso) poikkeamia verrattuna tavanomaiseen. Vertailukohtana on aina useilta vuosilta (yleensä 30 vuotta) laskettu keskiarvo kyseisen kolmen kuukauden jakson tai kyseisen kuukauden säästä eli ns. tavanomainen sää.

Voiko sään vuodenaikaisennusteisiin luottaa?

Kaikissa pitkän aikavälin sääennusteissa on huomattava, etteivät ne yleensä ole Pohjois-Euroopassa kovinkaan luotettavia. Täällä ei ole samanlaista jaksottaista vaihtelua niin kuin tropiikissa, jossa ennusteissa voidaan käyttää hyväksi ENSO-värähtelyä (El Niño – La Niña -oskillaation vaihtelua). Matalilla leveysasteilla (tropiikissa) vuodenaikaisennusteet ovatkin hieman luotettavampia kuin meillä, koska siellä säätyypit ovat pitkälti seurausta meriveden lämpötilan vaihteluista. Meillä taas äkilliset, hetkittäiset tekijät vaikuttavat enemmän. Nämä vuodenaikaisennusteetkin ovat sääennusteita, eivät ilmastoennusteita. Säähän pääsevät hetkelliset tekijät vaikuttamaan voimakkaastikin, toisin kuin ilmastoon, joka on pitkän aikavälin keskiarvo.

Vaikka pitkän aikavälin sääennusteet, esimerkiksi vuodenaikaisennusteet, pitäisivätkin paikkansa, on huomattava, että ne ovat vain useamman kuukauden ajalle ennustettuja keskiarvoja eivätkä ennusta yksittäisiä säätapahtumia. Vuodenaikaisennusteet eivät kerro esimerkiksi ensilumen satamisajankohtaa. Ongelmaa voi havainnollistaa seuraavalla esimerkillä. Suurkaupungissa on mahdollista ennustaa, että tietyssä kaupunginosassa tapahtuu enemmän rikoksia kuin toisessa, mutta siitä huolimatta et hälytysajossa olevan poliisiauton perässä ajaessasi tiedä, mihin kaupunginosaan poliisiauto juuri sillä kerralla kääntyy.

Kun vuodenaikaisennuste ennustaa joulu-helmikuusta tavanomaista lämpimämpää, tämä voi tarkoittaa esimerkiksi joko 1) sitä, että koko joulu-helmikuun jakso on tavanomaista lämpimämpi tai 2) sitä, että lämpötilat ovat suurimmat osan ajasta aivan normaaleja (vähän alle tai vähän yli tavanomaisen), välillä on jopa paukkupakkasia, mutta jossakin vaiheessa on erityisen leutoa.

Lisäksi täytyy huomata, että eri sääennusteissa käytetään erilaisia vertailujaksoja, kun verrataan lämpötiloja tavanomaisiin. Maailman meteorologisen järjestön (WMO) virallinen ilmastotieteen vertailukausi on 1961-1990, kun taas esimerkiksi Suomen Ilmatieteen laitos käyttää sääennusteissaan hieman lämpimämpää vertailukautta 1981-2010. Myös tässä blogikirjoituksessa esitettyjen vuodenaikaisennusteiden vertailukausi on 1981-2010, paitsi Venäjän ilmatieteen laitoksella 1971-2010.

Lue myös nämä

Mittaushistorian pisin ennätyslämpimien kuukausien putki ja 378 kuukautta peräkkäin tavanomaista lämpimämpää

Aasian uusi koko mittaushistorian lämpöennätys 54 astetta?

10 kommenttia:

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Tässä päivitettyjä syksyn 2016 sekä talven 2016-2017 sään vuodenaikaisennusteita.

Japanin ilmatieteen laitos

Syys-marraskuussa Suomi jää Suomen etelä- ja kaakkoispuolella olevan tavanomaista viileämmän sään sekä pohjoispuolella olevan tavanomaista lämpimämmän sään väliin. Näin Suomen lämpötilat ovat lähellä tavanomaista. Sademäärät ovat tavanomaista alhaisempia.

IRI

Syys-marraskuussa Suomessa on tavanomaista lämpimämpää 45-50 prosentin todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 prosentin todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 15-20 prosentin todennäköisyydellä. Kaikkein todennäköisimmin tavanomaista lämpimämpiin lukemiin ylletään Etelä-Suomessa ja Käsivarren Lapissa.

Loka-joulukuussa sekä marras-tammikuussa Suomen sää vaihtelee Etelä-Suomen tavanomaisista lämpötiloista Pohjois-Lapin tavanomaista korkeampiin lukemiin. Siellä on tavanomaista lämpimämpää 45-50 prosentin todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 prosentin todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 15-20 prosentin todennäköisyydellä.

Joulu-helmikuun kolmen kuukauden jaksolle ennuste ei näytä keskilämpötilassa poikkeamaa tavanomaisesta mihinkään suuntaan missään koko Pohjois-Euroopan alueella. Sademäärät ovat tavanomaisia kaikilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla.

NOAA/NWS

Kaikilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla (ensimmäinen jakso syys-marraskuu ja viimeinen helmi-huhtikuu) Suomen lämpötilat ovat keskimäärin 0,5-2 astetta tavanomaista lämpimämpiä.

Yksittäisistä kuukausista syyskuu, lokakuu, joulukuu ja tammikuu ovat 0-2 astetta tavanomaista lämpimämpiä. Marraskuussa poikkeama tavanomaiseen on koko Suomessa +1-2 astetta ja helmikuussa peräti +1-3 astetta.

Sademäärät ovat kaikilla kolmen kuukauden jaksoilla sekä myös yksittäisinä kuukausina tavanomaisia tai paikoin hieman sitä suurempia. Selvimmin tavanomaista sateisempi sää näkyy marraskuussa.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Sään vuodenaikaisennusteet Suomeen (syksy 2016 ja alkutalvi 2016-2017) päivitettyinä:

ECMWF

Suomessa on lokakuun alusta joulukuun loppuun keskimäärin asteen verran tavanomaista lämpimämpää 70-80 prosentin todennäköisyydellä, jos ajatellaan tavanomaista lämpimämmän sään todennäkäköisyyden olevan tilastollisesti 50 % ja tavanomaista kylmemmän sään todennäköisyyden samoin 50 %. Sademäärät ovat tavanomaisia tai hieman tavanomaista suurempia.

Venäjän ilmatieteen laitos

Suomen lämpötilat loka-joulukuussa ovat tavanomaisia tai hieman tavanomaista korkeampia. Todennäköisimmin tavanomaista lämpimämpi sää keskittyy Itä- ja Pohjois-Suomeen. Sademäärät ovat pääosin tavanomaisia, joskin pieniä viitteitä on tavanomaista sateisemmasta säästä.

Japanin ilmatieteen laitos

Koko Suomessa on loka-joulukuussa tavanomaista lämpimämpää. Kaikkein todennäköisimmin tavanomaista lämpimämpää on Pohjois-Suomessa. Sademäärissä on suurta alueellista vaihtelua.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

NOAA/NWS

Kolmen kuukauden jaksoja tarkasteltaessa loka-joulukuussa koko Suomessa on 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää. Marras-tammikuussa koko Suomen lämpötilat ovat lähellä tavanomaista, joskin pieniä viitteitä on tavanomaista leudommasta säästä. Joulu-helmikuussa lähes koko Suomessa on jälleen 0,5-1 astetta tavanomaista leudompaa. Tammi-maaliskuussa 2017 Etelä-Suomessa on 0,5-1 ja Pohjois-Suomessa 1-2 astetta tavanomaista leudompaa. Sama tilanne jatkuu myös helmi-huhtikuussa. Maalis-toukokuussa palataan lähes tavanomaisiin lukemiin, joskin Etelä-Suomessa 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämmät säät ovat vielä mahdollisia.

Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna lämpimimpiä ovat lokakuu 2016 ja helmikuu 2017, molemmat keskimäärin noin 1-2 astetta tavanomaisen yläpuolella. Marras-, tammi- ja maaliskuussa suurimmassa osassa Suomea on 0,5-1 astetta tavanomaista leudompaa. Joulukuussa Suomen lämpötilat näyttäisivät olevan tavanomaisia, joskin pieniä viitteitä on jopa tavanomaista kylmemmästä säästä.

Sademäärät ovat tavanomaisia kaikilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla. Vain loka-marraskuun osalta on pieniä viitteitä tavanomaista sateisemmasta säästä erityisesti Etelä- ja Kaakkois-Suomessa.

Yksittäisten kuukausien osalta selvästi tavanomaisesta poikkeavalta näyttää vain lokakuu, jolloin on tavanomaista sateisempaa.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

IRI:n hetki sitten päivitetty ennuste

Keski- ja Pohjois-Suomessa on odotettavissa loka-joulukuun kolmen kuukauden jaksolla keskimäärin tavanomaista lämpimämpää 40 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 25 %:n todennäköisyydellä. Etelä-Suomen lämpötilat ovat lähellä tavanomaista.

Etelä- ja Keski-Suomessa on odotettavissa marras-tammikuun kolmen kuukauden jaksolla keskimäärin tavanomaista lämpimämpää 40 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 25 %:n todennäköisyydellä. Pohjois-Suomessa vastaavat todennäköisyydet ovat 45-50 %, 35 % ja 15-20 %.

Pohjois-Suomessa on odotettavissa joulu-helmikuun kolmen kuukauden jaksolla keskimäärin tavanomaista lämpimämpää 40 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 25 %:n todennäköisyydellä. Muualla Suomessa lämpötilat ovat tavanomaisia.

Koko Suomessa on odotettavissa tammi-maaliskuun kolmen kuukauden jaksolla keskimäärin tavanomaista lämpimämpää 40 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 25 %:n todennäköisyydellä.

Sademäärien osalta ennuste ei näytä millekään mainitulle kolmen kuukauden jaksolle poikkeamaa tavanomaisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Tuntus jotenkii että mitä lähemmäksi talvea valutaan ni sitä kylmemmäksi nämä ennusteet menevät. Jokohan nyt saataisi ns oikea talvi? Johan tuossa on kolme "vähän" huonompaa ollutkin

Anonyymi kirjoitti...

Mikähä mahtaa olla el ninon tilanne tällähetkellä ja jälkivaikutukset tulevaan talveen.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Aiempien ennusteiden mukaan näytti siltä, että La Niña kehittyisi syksyn tai alkutalven aikana. Uusimmat ennusteet kertovat ENSO-värähtelyn jatkuvan todennäköisimmin neutraalina syksyn ja koko talven ajan. Esimerkiksi NOAA:n ennusteessa La Niñan kehittymisen todennäköisyys tänä syksynä on pudonnut 40 prosenttiin.

Tässä tuoreimmat ENSO-värähtelyn (El Niño / La Niña) ennusteet:

NOAA

IRI

ENSO-värähtely vaikuttaa selkeimmin trooppisella (ja subtrooppisella) alueella. Sen mahdollisista vaikutuksista Suomen säähän on ristiriitaista tietoa.

Unknown kirjoitti...

Julkaisetko pian talven sääennusteet ? :) la nina ja auringon aktiivisuus voivat vaikuttaa jotenkin tähän talveen ja enso värähtely jotenki erilainen talvi tulossa ku nää viime lauhat talvet :D

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Jos suinkin ehdin, noin viikon kuluttua on tarkoitus koota yhteen talven vuodenaikaisennusteet.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Olen nyt julkaissut uudessa blogipostauksessa viideltä tutkimuslaitokselta yhteenvedon, jossa selostan talven 2016-2017 sään vuodenaikaisennusteet Suomeen.