Kestävän kehityksen ja kulutuksen pedagogia

Osallistuin eilen Otavan Opistolla Mikkelissä Kestävän kehityksen ja kulutuksen pedagogia -tapahtumaan, jossa keskeisinä teemoina olivat kestävä elämäntapa ja ilmastonmuutos sekä tieto- ja viestintätekniikan avulla opiskelu. Päivän aikana oli useita mielenkiintoisia luentoja. Seuraavassa lyhyt kooste niistä luennoista, joihin itse ehdin osallistua.

Maria Ritola (Demos Helsinki): Kestävä elämäntapa 2050 – tulevaisuusskenaariot kulutuskasvatuksen välineenä

Demos Helsinki on Suomen ainoa riippumaton think tank -ajatushautomo. Se tekee kestävään elämäntapaan ja vertaisryhmiin liittyvää tutkimusta. Maria Ritola esitteli meille etäyhteyden kautta ”Kestävä elämäntapa 2050” -hanketta.

Ensimmäistä kertaa sukupolviin ihmiset eivät usko, että heidän lapsensa elävät paremmassa maailmassa kuin ennen. Huoli on lisääntynyt. Todennäköisimmät kriisit (vesi, ruoka, energia, rahoituskriisi, tulojen epätasainen jakautuminen) myös vaikuttavat ihmisten elämään kaikein eniten.

Hankkeessa on asetettu tavoitteeksi, että vuonna 2050 hyvinvointi, elintaso ja talous ovat nousseet nykyisestä, mutta energiankulutusta ja päästöjä on saatu pienennettyä. Päästöjen pitäisi pudota 80 % vuoden 2012 tasosta.

Tulevaisuutta ei voi kuitenkaan ennustaa, koska maailmassa on sattumaa, todellisuuteen sisältyy kaoottisia prosesseja, uusi informaatio muokkaa ihmisten uskomuksia, asenteita ja käyttäytymistä ja teknologiset innovaatiot muuttavat käytäntöjä.

Tulevaisuustyössä haasteita asettaa kolme tekijää: 1) Musta joutsen jää havaitsematta. 2) Nykyisen järjestelmän ongelmat unohdetaan. 3) Toivottavat teemat ottavat vallan isoilta asioilta.

Musta joutsen tarkoittaa arvaamatonta, nurkan takana odottavaa käännettä. Tällainen on esimerkiksi vuonna 2009 alkanut finanssikriisi. Musta joutsen voisi olla myös jonkin resurssin äkillinen loppuminen tai voimakas hinnannousu.

Neljä isoa kehityskulkua, jotka muuttavat yhteiskuntaa, ovat yksilön ääni, ajan käyttö, ubiikki teknologia ja ”peak everything”.

Yksilön ääni tarkoittaa sitä, että uusilla yksilöillä on tarve ääneen, massatuotanto ei tyydytä sitä (on yksilöllinen tarve palveluihin) ja että äänen mahdollistavat palvelut ovat ”kapitalismin uusi vaihe”.

Suomalaisten koulutustaso on noussut. Keskimäärin jokainen suomalainen kuuluu kolmeen yhdistykseen tai järjestöön. Sosiaalinen media on luonut uuden äänioikeuden ja käyttäjistä on tullut palvelun tekijöitä. Yhteiskunnan rakenteet ovat joutuneet muutospaineen alle.

Suomalaiset ovat yhä enemmän poissa töistä. Vanhusten ja lasten määrä suhteessa työtätekeviin on lisääntynyt ja lisääntyy edelleen. Itse asiassa koko maailma vanhenee. Näin ”vapaa-ajalla olevia ihmisiä” on yhä enemmän. Ratkaisevaa on se, miten tuo aika käytetään. Suomalaiset katsovat televisiota tai ovat netissä keskimäärin kolme tuntia päivässä. Jos kaikki tuo aika olisi käytetty Wikipedian kirjoittamiseen, suomalaisvoimin olisi kirjoitettu 52 Wikipediaa kaikine kieliversioineen (282 kieliversiota)!

Ubiikki teknologia mahdollistaa myös virtuaaliheimot, virtuaalikansat ja kollaboratiivisen kuluttamisen, esimerkiksi autojen yhteiskäytön autoa lainaillen.

”Peak everything” viittaa resurssien niukkuuteen. Sadan vuoden ajan 33 merkittävän raaka-aineen hinnat ovat laskeneet yli prosentin vuodessa aina 2000-luvun alkuun asti. Sen jälkeen hinnat ovat alkaneet nousta, mikä viittaa paradigman muutokseen. Resurssien niukkuus alkaa tutkimusten mukaan näkyä hinnoissa.

Kestäväksi materiaalijalanjäljeksi vuonna 2050 on arvioitu 8000 kg/hlö/vuosi eli hieman yli 20 kg/hlö/vrk. Nykyään tämä suomalaisten ekologinen selkäreppu on yli 100 kg/hlö/vrk.

Yksi materiaalijalanjäljen tonni vastaa esimerkiksi 500 kilometrin autoilua yksityisautolla, 3000 kilometrin liikkumista julkisilla kulkuneuvoilla, 100 kilogrammaa lihapullia tai 6 neliömetriä lämmitettyä asuinpinta-alaa.

Lopuksi Maria Ritola tarkasteli yksityiskohtaisesti neljää erilaista tulevaisuuden skenaariota. Näissä skenaarioissa toimintarooleja on paljon. Siten myös strategioita kestävän elämäntavan kehittämiseen on useita erilaisia. Näiden strategioiden avulla kestävä elämäntapa voi tuoda mukanaan myös lisääntyvää hyvinvointia.

Kestävä elämäntapa 2050: tulevaisuusskenaariot kulutuskasvatuksen välineenä - Maria Ritola from Otavan Opisto

Jaana Strandman (Ihastjärven koulu): Kestävä kehitys Ihastjärven koulukylässä

Rehtori Jaana Strandman esitteli Ihastjärven koulukylää, jonka periaatteena on ”Koulu kylässä – kylä koulussa vauvasta vaariin”.

Ihastjärven koulukylä on hyvä esimerkki periaatteesta ”yhteistyöllä yhteiseksi hyväksi”. Koulussa järjestetään koko kylälle tapahtumia, liikuntaa, perhekerhoja ja yhdessä tekemistä. Koulu tarjoaa etätyöpisteen myös kesäasukkaille. Myös pihasauna ja kesäkioski ovat käytettävissä. Oppilaat ovat valinneet koulun lattioiden ja verhojen värit, ja tiloja on kunnostettu kylätalkoilla.

Koulussa on käyty myös kylän yhteisiä keskusteluja esimerkiksi siitä, voiko maanomistaja laittaa tontteja myyntiin ilman, että muut luulevat maanomistajan olevan rahapulassa. Lopulta on päädytty tonttien myyntiin, mikä tuo kylään lisää elämää.

Koulun blogiin kirjoittavat opettajat, oppilaat, kyläyhdistyksen jäsenet ja muutamat huoltajat. Blogissa on 100-500 kävijää päivässä. Esimerkiksi Halloween-juhlien suunnitteluun oli esityshetkellä tullut jo 141 vastausta. Blogista näkee myös viikko-ohjelman ja läksyt. Esimerkiksi Washingtonin suurlähetystö onkin käyttänyt tätä blogia esimerkkinä esitellessään hyvin toimivaa suomalaista koulua.

Parhaillaan koulu on kehittämässä iPadien ja QR-koodien käyttöä opetuksessa. Kuudennen luokan oppilas on esimerkiksi ehdottanut, että suunnistuksessa rasteilla voisi olla luettavat QR-koodit.

Kehitteillä on myös ajatus, voisiko kouluterveydenhoitaja koululla käydessään ottaa vastaan myös ikäihmisiä.

Voisiko sitten vaikkapa suuri 300 oppilaan koulu olla kyläkoulu? Oleellista on se, että kaikki tuntevat kaikki, on joustavuutta ja noudatetaan yhteisiä pelisääntöjä.

Mauno Särkkä: Kriittinen ympäristökasvatus

Mauno Särkkä, jonka gradutyön aiheena on ollut ”Kriittinen reflektio ympäristökasvatuksessa”, esitteli kriittisen pedagogiikan pedagogista ohjelmaa. Sen taustalla ovat esimerkiksi Paulo Freiren sorrettujen pedagogiikka, Frankfurtin kriittinen koulukunta ja pohjoisamerikkalainen progressivismi.

Yksilö on ristiriitaisten viestien paineessa. Toisaalta pitäisi suojella ympäristöä, toisaalta kuluttaa lisää. Kuluttamisesta on tullut kuin kansalaisvelvollisuus.

Hallitsevia ympäristödiskursseja ovat kestävä kehitys win-win-win -talouskasvun, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristön hyvinvoinnin välillä sekä ekologinen modernisaatio eli ympäristöongelmien ratkaiseminen teknologian ja markkinoiden keinoin.

Yksilölle tulee sellainen vaikutelma, ettei ympäristöongelmiin liity yhteiskunnallisia konflikteja, ja että yksilön kannattaa keskittyä yksilöllisiin ekotekoihin yhteiskunnallisen ympäristövaikuttamisen ja kulttuurikritiikin sijaan.

Kriittinen ympäristökasvatus tarkoittaa yhteiskunnan ympäristösuhteen taustalla vaikuttavien syvärakenteiden ja valtasuhteiden tiedostamista, tietoisuuden muuttamista ja vaihtoehtoisten todellisuuksien rakentamista.

Kuluttaminen on yhteiskunnallinen rakenne, sisäänrakennettu elementti, ei yksilöllinen valinta. Yhteiskunnan syvärakenteisiin liittyy myös haitallisten kasvupaikkojen kehä: pääoman tuottopakko, talouden kasvupakko, kilpailussa menestymisen pakko, kulutuksen lisäämispakko, palkkojen nousupakko ja ympäristön pilaamispakko.

On ajauduttu yhden kehitysmallin hegemoniaan, jossa länsimainen kulutusyhteiskunta toimii normin ja tavoitteen asettajana kehitysmaille. Onko kehityksen monimuotoisuus unohtunut?

Rajalliselle maapallolle on tullut globaali luokkajako, jossa ihmiskunta on jakaantunut kolmeen ryhmään: ylikuluttava, kestävä ja kamppaileva luokka. Poissulkevasta kehityksestä pitäisi päästä kaikille mahdolliseen kehitykseen.

Olisi tärkeää syventyä pohtimaan kulttuurimme perustavia uskomuksia: Mikä on kehitystä? Miksi talouden pitäisi kasvaa? Miksi kulutamme? Mikä on suhteemme teknologiaan? Mitä tarvitaan onnelliseen elämään? (Jos osaatte vastata näihin kysymyksiin, vastauksia voi laittaa kommenttina tähän blogikirjoitukseen.)

Yksilöllisestä syyllisyydentunnosta pitäisi päästä rakenteiden tiedostamiseen ja kritiikkiin, kuluttajuudesta kansalaisuuteen ja talouden välineestä vapaaksi ihmiseksi.

Pitäisikin keskittyä vaihtoehtoisten todellisuuksien rakentamiseen. Pitäisi vahvistaa ja laajentaa ei-kaupallista tilaa arjessa. Pitäisi kieltäytyä osallistumasta ympäristösortoon. Pitäisi luoda vaihtoehtoisia tapoja järjestää työ, tuotanto ja talous. Pitäisi tarjota nuorille vaikuttavia roolimalleja siitä, että ”on luvallista ajatella ja toimia toisin, eikä tarvitse olla vallitsevan normin vanki”.

Tea Tönnov (Nuorten Akatemia & Dodo): Ilmari-ilmastovierailijasta apua nuorten ilmastoahdistukseen

Ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroin tuettu Ilmari-ilmastovierailijahanke tuo ilmastolähettiläitä vierailuille kouluihin. Taustajärjestöinä ovat Nuorten Akatemia, Dodo, Luonto-Liitto ja Maan ystävät. Vuosina 2003-2012 on koulutettu 400 vierailijaa, tehty 2 200 vierailua ja tavoitettu 51 000 nuorta.

Jotta tieto muuttuisi toiminnaksi, toiminnan paikkojen pitää olla näkyvillä ja toiminnan vaikutuksien pitää olla selkeitä. Vuosien kuluessa kouluvierailujen sanoma onkin muuttunut ilmastonmuutoksen todistamisesta toiminnan motivoimiseen ja ratkaisukeinojen esittelyyn.

Hyviä esimerkkejä hankkeen tuotoksista ovat erinomaiset Venni-videot: Mummon syntymäpäiväpuhelu ja Venni selittää ilmastonmuutoksen mummolle sekä tarinoita muutoksesta. 

Tea Tönnovin keskeinen teema oli se, että ”tulevaisuus ei tapahdu – se tehdään”. Ilmari-hankkeen pääviestit ovatkin seuraavat: 1) Ilmastonmuutos on keskeinen osa tulevaisuuden maailmaa. 2) Monenlaisia ratkaisuja on jo olemassa. 3) Ilmastonmuutosta ratkaistaan koko ajan. 4) Maailmaa voidaan muuttaa sellaiseksi kuin haluamme sen olevan, ja voimme kaikki osallistua muutokseen.

Jari Kolehmainen (Kouvolan Lyseon lukio & Kouvolan iltalukio): Tvt-ratkaisut tutkimusyhteisön ja lukioiden vuorovaikutuksen tukena – tapaus ilmastonmuutos (TULUVAT-hanke)

Kouvolan iltalukio ja Kouvolan Lyseon lukio osallistuvat Vantaan kaupungin (Lumon lukio) ja Ilmatieteen laitoksen kanssa Opetushallituksen rahoittamaan hankkeeseen ”TVT-ratkaisut tutkimusyhteisön ja lukioiden vuorovaikutuksen tukena: tapaus ilmastonmuutos”, joka tunnetaan myös lempinimellä TULUVAT.

TULUVAT-nimi viittaa toisaalta ilmastonmuutoksen seurauksena voimistuviin tulviin, toisaalta tutkijoihin (TU) ja lukioihin (LU) sekä myös tieto- ja viestintätekniikkaan (TULUVAT). Hankkeen kotisivut löytyvät osoitteesta http://peda.net/polku/tuluvat.

Kaksivuotinen pilottihanke alkoi marraskuussa 2011. Ensimmäisen talven aikana kartoitettiin lukioissa käytössä olevia ilmastonmuutoksen opetuksen käytäntöjä ja materiaaleja. Samalla selvitettiin Suomessa ja muualla maailmassa saatavilla olevia ilmastonmuutospelejä sekä ilmastomalleja. Pelien listaamisessa suurimman työn teki meteorologi Mikko Laapas. Pelien hyödyntäminen aloitettiin Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssilla.

Toisen lukuvuoden aikana on aloitettu Ilmatieteen laitoksen asiantuntijoiden live-luennot (webinaarit) etäyhteyden kautta Kouvolan ja Vantaan lukioihin. Ensimmäisessä webinaarissa erikoistutkija Kirsti Jylhä luennoi Suomen ilmastonmuutosskenaarioista.

Toisessa webinaarissa torstaina 8. marraskuuta 2012 kello 15.00 tutkija Hannele Korhonen tulee luennoimaan ilmastonmuokkauksesta. Luentoa voi seurata netin välityksellä livenä ympäri Suomen. Tarkempia tietoja luennon seuraamisesta tullaan kertomaan Ilmasto-oppaan Facebook-sivulla.

Myöhemmin webinaarit tallennetaan myös Ilmasto-oppaaseen. Hankkeessa ideoidaan uudenlaista ilmastonmuutokseen liittyvää eri oppiaineiden opetussuunnitelmiin soveltuvaa monimuoto-opetusta. Laadittavien oppimistehtävien taustamateriaaleina ovat kartoituksessa valitut pelit ja mallit, Ilmasto-opas.fi -verkkoportaali sekä tutkijoiden asiantuntijaluennot.

Jari Kolehmainen (TULUVAT-hanke): Kuka voittaa ilmastopelissä?

Kuka voittaa ilmastopelissä? Käytännön testausta ja keskustelua pelaamisen lomassa Tuluvat-hankkeen johdolla - Jari Kolehmainen from Otavan Opisto

Yleisen keskustelun antia

Yleisessä keskustelussa kritisoitiin esimerkiksi reilun kaupan tuotteiden slogania ”Maailma muuttuu ostos kerrallaan”. On jotenkin ristiriitaista, että hyvää asiaa mainostetaan ostamiseen ja kuluttamiseen viittaavalla sloganilla.

Katsoimme myös hauskan ja avartavan videon vuoden 2040 uutislähetyksestä. Ilmastonmuutoksen myötä kuvitelmassa esimerkiksi Suomen vuodenajat ovat muuttuneet siten, että meillä on enää kaksi vuodenaikaa: kesy ja kelvi.

Keskusteluissa vilahti myös Maapallomiehen (Earthman) englanninkielinen musiikkivideo, joka on hyvä tiivistelmä ilmastonmuutoksen syistä, seurauksista ja ratkaisukeinoista.

Vaikka yksilönkin teoilla on merkitystä, yksilöiden pienillä teoilla saadaan aikaan vain pieniä vaikutuksia. Esimerkiksi ilmastonmuutos on niin suuri ongelma, että sen ratkaisemiseksi vaaditaan muutakin.

IPCC:n A1FI-skenaariossa (C-Learn-simulaatio) globaali lämpötila nousee tämän vuosisadan loppuun mennessä 4,9 astetta ja merenpinta noin 1,3 metriä (business as usual -skenaario). Jos päästöt saadaan rajoitettua nykyiselle tasolleen, lämpötila nousee vuosisadan loppuun mennessä 3,0 astetta ja merenpinta hieman yli metrin. Jos päästöjä saataisi vähennettyä nykyhetkestä vuosittain yhdellä prosentilla, lämpötila nousisi 2,5 astetta ja merenpinta hieman vajaalla metrillä. Tavoite saada rajoitettua lämpeneminen 1,5 asteeseen tai 2,0 asteeseen on hyvin vaativa. Toivoa ja ilmastonmuutoksen hillitsemiskeinoja on kuitenkin olemassa! Täytyy lisäksi huomata, että C-Learnissa perusoletuksena käytetty skenaario A1FI on hyvin voimasta lämpenemistä ennustava skenaario moneen muuhun skenaarioon verrattuna.

Kiitos Otavan Opistolle hyvistä järjestelyistä ja erityisesti kiitos kaikille osallistujille mielenkiintoisista keskusteluista!

Suomen ilmastonmuutoksen skenaariot

Suomen keskilämpötila on noussut asteen sadassa vuodessa. Lämpenemistä tulee jatkossa tapahtumaan keskimäärin 0,4 astetta vuosikymmentä kohden vuoteen 2040 asti. Vuodesta 2040 eteenpäin epävarmuus lämpenemisen suuruudessa kasvaa. A2-päästöskenaariossa Suomen ilmasto lämpenee vuosisadan loppuun mennessä noin 5,1 astetta, A1B-päästöskenaariossa 4,4 astetta ja B1-päästöskenaariossa 3,2 astetta. Sademäärän lisääntyminen on aluksi melko hidasta ja se voikin hukkua lähivuosikymmeninä luonnollisen vaihtelun alle.

Olin tänään TULUVAT-ilmastohankkeen seminaarissa kuuntelemassa Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Kirsti Jylhän luentoa ”Ilmastonmuutoksen skenaariot Suomelle”. Luento perustui Kirsti Jylhän, Jouni Räisäsen (Helsingin yliopiston fysiikan laitos), Kimmo Ruosteenojan (Ilmatieteen laitos), Timo Vihman (Ilmatieteen laitos) ja Heikki Tuomenvirran (Ilmatieteen laitos) tietoihin. Tässä luennon keskeisiä kohtia.

Ilmastonmuutoksen syyt ja havainnot

Kasvihuonekaasut ovat kuin vitamiineja tai hivenaineita, joita tarvitaan pieniä määriä luonnollisen, elämää ylläpitävän kasvihuoneilmiön tuottamiseksi. Liian suuret määrät aiheuttavat kuitenkin kasvihuoneilmiön voimistumista eli ilmastonmuutosta.

Ilmastonmuutoksen pääsyynä on fossiilisista polttoaineista vapautuva hiilidioksidi, mutta toisaalta pienhiukkasten lisääntyminen on jarruttanut lämpenemistä. CFC-yhdisteet (esimerkiksi freonit) ovat aiheuttaneet arktisia otsoniaukkoja eli otsonin vähenemistä 15-20 kilometrin korkeudella. Ylempi ilmakehä on viilentynyt. Maankäytön muutokset (esimerkiksi kaupungistuminen, metsien raivaus ja soiden ojitus) ovat aiheuttaneet paikallisilmaston muutoksia.

Vuosina 2001-2010 maapallon keskilämpötila oli 0,46 astetta korkeampi kuin vertailukauden 1961-1990 keskilämpötila. Pinnan läheinen ilma on lämmennyt maa-alueilla nopeammin kuin merillä. Valtameret ovat keskimäärin lämmenneet 3000 metrin syvyyteen saakka.

Arktinen alue on viimeisimmän sadan vuoden aikana lämmennyt noin kaksi kertaa nopeammin maapallo keskimäärin. Hitaimmin lämpeneminen on edennyt tropiikissa sekä eteläisen pallonpuoliskon keskileysasteilla, jotka ovat valtaosin valtamerta. Merijään supistuminen ja ohentuminen aiheuttaa korkeampia lämpötiloja ja tuulten muutoksia arktisella alueella syksyisin.

Arktisen merijään sulaminen suosii itätuulia Pohjois-Euroopassa. Tämän seurauksena säätyypit vaihtuvat Suomessa syksyisin ja talvisin entistä hitaammin ja äärevien säätyyppien (myös pakkaset) todennäköisyys kasvaa. Muutkin tekijät kuitenkin vaikuttavat kiertoliikkeisiin. Ilmastomallit pystyvät pääosin simuloimaan nämä kaikki mainitut tekijät, mutta siitä huolimatta mallit ennustavat Suomen talvien lämpenevän ilmastonmuutoksen myötä. Arktisen merijään vähenemisen vaikutus ei näytä dominoivan ilmastonmuutokseen verrattuna. Esimerkiksi arktisen merijään toiseksi pienin pinta-ala (pienin vuonna 2012) mitattiin syksyllä 2007, mutta sitä seurasi vähäluminen ja lämmin talvi. Sään luontainen vaihtelu kylmine ja lämpimine talvineen jatkuu lämpenemistrendistä huolimatta. Jatkossa onkin odotettavissa lämpenevää ja vähitellen yhä vähemmän kylmiä talvia.

Suomen ilmastonmuutos: lämpötilat

Pallaksella tehtyjen havaintojen mukaan hiilidioksidipitoisuus on selvästi noussut vuosien myötä myös Lapissa. Suomen keskilämpötila onkin noussut noin asteen verran sadassa vuodessa.

Kun ennustetaan Suomen lämpötilan muuttumista vuosisadan loppuun mennessä (vuosiksi 2070-2099), A2-päästöskenaariossa Suomen ilmasto lämpenee nykyisestä (vertailujaksosta 1971-2000) 5,1 astetta (19 mallin antama paras arvo, 90 prosentin epävarmuushaarukka lämpenemiselle on 3,1-7,0 astetta), A1B-päästöskenaariossa 4,4 astetta (90 prosentin epävarmuushaarukka 2,5-6,3 astetta) ja B1-päästöskenaariossa 3,2 astetta (90 prosentin epävarmuushaarukka 1,5-4,9 astetta).

Lämpenemistä tulee tapahtumaan kaikkien mallien mukaan keskimäärin 0,4 astetta (plus/miinus 0,1 astetta) vuosikymmentä kohden vuoteen 2040 asti. Vuodesta 2040 eteenpäin eri mallien tulokset antavat enemmän poikkeamia eli epävarmuus kasvaa.

Talvet lämpenevät enemmän kuin kesät. Tähän vaikuttavat länsituulten voimistuminen ja arktisen alueen lumen sulamiseen liittyvät palautekytkennät sekä se, että talvisin lämpötilat vaihtelevat muutenkin paljon enemmän kuin kesällä. Ilmastovyöhykkeet siirtyvät kohti pohjoista.

Suomen ilmastonmuutos: sademäärät

Suomen sademäärät lisääntyvät A2-päästöskenaariossa 19 % (19 mallin antama paras arvo, 90 prosentin epävarmuushaarukka 10-28 %) vuosiin 2070-2099 mentäessä verrattuna jaksoon 1971-2000, A1B-päästöskenaariossa 17 % (90 prosentin epävarmuushaarukka 8-25 %) ja B1-päästöskenaariossa 12 % (90 prosentin epävarmuushaarukka 5-21 %).

Sademäärän lisääntyminen on aluksi melko hidasta ja se voikin hukkua lähivuosikymmeninä luonnollisen vaihtelun alle.

Talvella sademäärä kohoaa suhteellisesti ottaen enemmän kuin kesällä. Räntä- ja vesisateet yleistyvät lumisateiden kustannuksella. Rankkasateet (vesi- ja lumisateet) voimistuvat kaikkina vuodenaikoina.

Suomen ilmastonmuutos: yleiset piirteet

Vaikka ilmastollisissa keskiarvoissa tapahtuva muutos olisi pieni, ääripäissä (ääripakkaset, helteet, rankkasateet) tapahtuu suhteellisen suuri muutos.

Talvisin lumipeite ja routa ohenevat. Suhteellinen kosteus lisääntyy hieman. Pilvisyys lisääntyy ja auringon säteilyn määrä vähenee. Tuulet voimistuvat hieman ja muuttuvat yhä enemmän lännenpuoleisiksi.

Kesäisin rankkasateet voimistuvat. Sadepäivien määrä ja poutajaksojen pituus eivät kuitenkaan muutu oleellisesti. Haihtuminen lisääntyy. Ajoittaisten rankkasateiden välissä ongelmana saattaakin ehkä olla kuivuus.

Suomen ilmasto muuttuu tämän vuosisadan aikana hyvin todennäköisesti enemmän kuin 1900-luvulla.

Kasvihuonekaasujen pitoisuuden kasvun mahdollisesti pysähdyttyäkin ilmasto jatkaa vielä lämpenemistään sekä Suomessa että muualla maapallolla. Kasvihuonekaasujen rajoituksilla ei siis voi enää pysäyttää ilmastonmuutosta, mutta sitä voi hidastaa ja hillitä.

Miksi tulevaa ilmastonmuutosta ei voi ennustaa tarkasti?

Tulevia kasvihuonekaasujen ja pienhiukkasten päästömääriä ei tiedetä tarkasti. Niihin vaikuttavat poliittisten päätösten lisäksi esimerkiksi väestönkasvu ja talouden kehittyminen. Lisäksi ilmasto vaihtelee myös luonnollisesti, mihin vaikuttavat esimerkiksi auringon aktiivisuus, tulivuorenpurkaukset ja ilmakehän sekä merten kiertoliikkeeseen liittyvä ”satunnainen” ilmastovaihtelu. Myös ilmastojärjestelmän mallintaminen on jossakin määrin vaikeaa.

Lähitulevaisuuden ilmastoa ennustettaessa suurin ongelma on luonnollinen vaihtelu, mutta myös mallintamisen ongelmat vaikuttavat jossakin määrin. Vuosisadan lopulla vallitsevaa ilmastoa ennustettaessa suurimpia ongelmia ovat päästömäärien kehittymisen arviointi ja mallinnuksen epävarmuudet, mutta myös luonnollinen vaihtelu vaikuttaa.

Lisää luettavaa samasta aihepiiristä

Ovatko ilmastonmuutosta ennustavat ilmastomallit luotettavia?

Ennuste: Suomeen kylmä talvi 2012-2013!?

Miksi kesä 2012 oli kylmä?

Ilmastonmuutoksen SUPIsuomalaiset vaikutukset

Kouvolan hellekesä 2010 toi uuden Suomen ennätyksen. Milloin seuraavaksi on yhtä lämmintä?

Ilmastonmuutos tilastoissa ja diagrammeissa

Tietoa Suomen ilmastosta

Tieteelliset artikkelit Suomen ilmastosta

Havaintoja ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta

Ovatko ilmastonmuutosta ennustavat ilmastomallit luotettavia?

Arizonan yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että ilmastomallit ovat tämänhetkisen tiedon mukaan todella hyviä ennustamaan pitkän aikavälin (yli 30 vuotta) ilmaston vaihtelua maanosan laajuisesti tai maailmanlaajuisesti, mutta ennustettavuus heikkenee, kun käytetään pienempiä maantieteellisiä alueita ja alle 30 vuoden aikajaksoja.


Video: What is a Climate Model?, julkaisija PICS Climate Insights. Suomenkielisen tekstityksen saa päälle valitsemalla alavalikosta CC > Finnish (tai Suomi). Tekstityksen tehnyt Ilmatieteen laitoksen, Kouvolan kaupungin (Kouvolan Lyseon lukio ja Kouvolan iltalukio) ja Vantaan kaupungin (Lumon lukio) yhteinen TULUVAT-ilmastohanke.


Tutkimuksen "The hindcast skill of the CMIP ensembles for the surface air temperature trend" yhtenä tavoitteena oli selvittää, kuinka luotettavia IPCC:n ilmastomallit ovat. Tutkimusryhmä arvioi seitsemää tietokonesimulaatiomallia, joita käytetään IPCC:n kuuden vuoden välein ilmestyvissä raporteissa. Nämä mallit ottavat huomioon maapallon pinnan ja ilmakehän väliset vuorovaikutukset kummallakin maapallon puoliskolla, kaikissa maanosissa ja valtamerissä.

Ilmastomallit edustavat nykyistä käsitystä ilmastoon vaikuttavista tekijöistä ja sitten kääntävät nämä ohjelmakoodiksi ja integroivat niiden vuorovaikutuksia tulevaisuudessa. Mallit sisältävät useimmat tuntemamme vaikuttavat tekijät kuten tuuli, auringon säteily, ilmakehän virtaukset, pilvet, sadanta, aerosolit (pienet hiukkaset ilmassa), pintakosteus ja merivirrat.

Ilmastomallien toimivuus perustuu vähintään kolmeen kriteeriin. Mallissa on käytettävä luotettavia tietoja, sen ennustearvon on oltava parempi kuin pelkkään sattumaan perustuva ennuste ja sen ennusteen on oltava lähempänä todellisuutta kuin pelkkään maapallon ilmastojärjestelmän sisäiseen vaihteluun perustuva ennuste, jossa ei ole otettu huomioon vaihteluita auringon toiminnassa, tulivuorenpurkauksia, kasvihuonekaasupäästöjä fossiilisten polttoaineiden polttamisesta ja maankäytön muutoksia, kuten kaupungistumista ja metsien hävittämistä.

Testatakseen, kuinka tarkasti erilaiset tietokonepohjaiset ilmaston ennustemallit voivat muuttaa dataa ennusteiksi, tutkimusryhmä käytti hindcast-malliajoja. Tutkijat syöttivät malleihin historiallisia tilastotietoja ilmastosta ja vertasivat mallien antamia tuloksia todellisuudessa havaittuun ilmastonmuutoksen. Tutkijat arvioivat malleilla vuonna 1900 käytettävissä olleiden tietojen perusteella ilmastonmuutosta 10, 20, 30, 40 ja 50 vuotta eteenpäin. Sitten sama tehtiin alkaen vuosista 1901, 1902 ja niin edelleen.

"Ilmastotutkijat ovat oikeassa, koska tutkimuksemme osoittaa, että maanosan laajuisella alueella ja kolmen vuosikymmenen pituisella tai pitemmällä ajanjaksolla ilmastomallit todellakin näyttävät ennustuskykynsä. Mutta kun ennustetaan ilmastoa tietylle alueelle seuraavien 10 tai 20 vuoden ajaksi, mallimme eivät toimi.", sanoo Arizonan yliopiston ilmakehätieteiden osaston professori Xubin Zeng.

"Analyysimme vahvisti sen, mitä odotimme viimeisimmästä IPCC-raportista vuodelta 2007", sanoo Zengin ryhmässä tohtorin tutkintoon tähtäävä Koichi Sakaguchi. "Näillä ilmastomalleilla näyttää olevan hyvä tarkkuus suuressa mittakaavassa, esimerkiksi ennustettaessa lämpötilatrendejä useiksi vuosikymmeniksi, ja vahvistimme sen osoittamalla, että mallit toimivat hyvin yli 30 vuoden aikajänteellä ja maantieteellisesti vähintään 30 koordinaatistoastetta kattavalla alueella. "

Zeng toteaa: "On tärkeää pitää mielessä, että ilmastonmuutoksen hindcast-malleja on tehty käyttäen alkupisteenä vuotta 1880. Nykyään meillä on paljon enemmän havaintoaineistoa. Jos aloitetaan ennuste nykyajasta seuraavien 30 vuoden ajaksi, ennusteen tarkkuus saattaa olla paljon parempi, vaikkei tätä olekaan vielä todistettu. -- Olemme edistyneet paljon tiettyjä prosessien ymmärtämisessä, esimerkkinä ilmassa leijuva pöly ja muut joko ihmisen toiminnasta tai luonnollisista lähteistä maanpinnalta ilmaan nousevat pienet hiukkaset. Mutta ilmasto ja maapallo ovat yhä erittäin monimutkaista. Parempi käsitys ei välttämättä muutu paremmaksi taidoksi lyhyessä ajassa. Kun mennään yksityiskohtiin, huomaa, että joidenkin vuosikymmenten kohdalla mallit onnistuvat paljon paremmin kuin joinakin muina vuosikymmeninä. Tämä johtuu siitä, että mallit ovat vain niin hyviä kuin meidän ymmärryksemme luonnon prosesseista, ja siellä on paljon sellaista, mitä emme ymmärrä. "

Zengin mukaan maapallon keskilämpötila nousi viime vuosisadalla noin 0,8 celsiusastetta. Ilman mitään pyrkimyksiä hillitä kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä lämpötila voi mallien mukaan nousta vielä noin 4,5 astetta tai enemmänkin tämän vuosisadan loppuun mennessä.

"Tiedeyhteisö neuvoo päättäjiä välttämään lämpötilan nousua yli kahdella asteella, koska katsomme, että kun tämä kynnys on ylitetty, ilmaston lämpeneminen voisi olla vahingollinen monilla alueilla", Zeng sanoo.

Lähteet:

Journal of Geophysical Research Atmospheres

The University of Arizona News

AccuWeather

ScienceDaily

Lisää tietoa ilmastomalleista:

Ilmasto-opas

IPCC

Ennuste: Suomeen kylmä talvi 2012-2013!?

Pohjoisnavan jääpeite on sulanut ennätyksellisen vähäiseksi, mikä puolestaan voi The Guardian -lehdessä haastatellun ilmastotutkijan mukaan aiheuttaa meille kylmän talven 2012-2013. Tästä on revitty lehtien lööpeissä hurjia ennusteita pakkastalvesta. Mikä on totuus tutkimusten ja eri ennusteiden mukaan?

Kuvan © Fotowerk - Fotolia.com

Kun Jäämerellä jääpeite sulaa kesällä pieneksi, tämä ennustaa Rutgersin yliopiston tutkija Jennifer Francisin mukaan kylmää talvea Isoon-Britanniaan ja Pohjois-Eurooppaan: "Emme voi tehdä tarkkoja ennustuksia vielä... (mutta) en olisi yllättynyt äärimmäisestä kylmyydestä tänä talvena."

Jäätön Jäämeri on kerännyt auringon lämpöä ympäri vuorokauden koko pohjoisen pallonpuoliskon lyhyen kesän ajan. Syksyllä ja alkutalvella veden lämpö vapautuu ilmakehään eli ilmakehässä on ikään kuin uusi energianlähde. Lämpö ja vesihöyry vaikuttavat kaikkein tärkeimpään suihkuvirtaukseen eli lännestä itään puhaltaviin tuuliin, jotka ovat rajapintana kylmän arktisen ilman ja lämpimämmän keskileveyksien ilman välissä.

Toiset tutkijat ovat havainneet suihkuvirtauksen kääntyneen kohti pohjoista viime vuosien aikana. Francis kollegoineen on todennut suihkuvirtauksen myös heikentyneen. Tämä suihkuvirtauksen heikentyminen tarkoittaa tietyn säätyypin vaihtumista hitaammin ja kestämistä pitempään, olipa kyseessä sitten sateisuus tai kuivat olosuhteet. Tilanne voi johtaa esimerkiksi sulkukorkeapaineeseen, joka osaltaan vaikuttaa helleaaltojen syntymiseen kuten Venäjällä kesällä 2010.

Juuri Ilmastotiedossa uutisoidun tutkimuksen mukaan kesän 2010 ääri-ilmiöihin vaikuttivat luonnollinen vaihtelu ja ihmisen voimistama ilmastonmuutos yhdessä: "Vuonna 2010 luonnollinen vaihtelu (erityisesti El Niñon ja La Niñan vaihtelu, eli “ENSO”) ja ihmiskunnan toiminnasta seurannut ilmaston lämpeneminen aiheuttivat useille paikoille erittäin korkeita meren pintalämpötiloja, joilla oli tärkeä rooli seuranneissa tapahtumissa. Toukokuussa 2010 pohjoisella Intian valtamerellä pintavesi oli ennätyslämmintä. Meksikon lahdella pintavedet olivat ennätyslämpimät elokuussa, Karibialla syyskuussa ja Australian pohjoispuolella joulukuussa 2010. Näistä ennätyslämpimistä vesistä haihtui poikkeuksellisen paljon kosteutta ilmakehään, mikä ruokki monsuunisateita. Seuranneet rankkasateet aiheuttivat (mediasta tuttuja) tulvia Pakistanissa, Kolumbiassa ja Australian Queenslandissa. Tilanteesta seuranneet lämpimät vedet pohjoisella Intian valtamerellä ja trooppisella Atlantilla vaikuttivat ilmakehän virtausliikkeisiin, kuten Rossby-aaltoihin ja monsuuniin. Poikkeuksellisilla monsuunivirtauksilla oli suora vaikutus korkeammille leveysasteille. Kaakkois-Aasian monsuuni vaikutti Etelä-Venäjän olosuhteisiin ja Kolumbian monsuuni Brasiliaan. Syntyneet olosuhteet vaikuttivat siihen, että Venäjälle syntyi pysyvät helteitä suosivat olosuhteet. Tuloksena olivat ennätyshelteet, joiden vaikutus koettiin myös Suomessa muun muassa ennätyslämpötiloina."

Tänä kesänä 2012 Grönlannissa oli sulkukorkea, joka vaikutti jään sulamiseen. Toistaiseksi on silti mahdotonta varmistaa sen mahdollista osuutta Yhdysvaltojen tämän kesän pitkäaikaisiin helteisiin ja kuivuuteen. Yhdysvalloissa heinäkuu oli koko mittaushistorian (alkaen vuodesta 1895) kaikista kuukausista lämpimin (USA:n mannerosien keskilämpötila +25,3 celsiusastetta). USA:ssa tammi-heinäkuu on ollut ennätyslämmin, samoin edellinen 12 kuukauden jakso elokuusta 2011 lähtien. Francisin mukaan paikallaan pysyvä sulkukorkea voi kuitenkin olla kuin liikenneruuhka, joka hidastaa säärintamien liikettä kauempanakin.

Valtameritutkija James Overland Washingtonin yliopistosta sanoo Guardianin haastattelussa: "Nämä muutokset tapahtuvat aiemmin kuin tutkijat ajattelivat. Olemme toistaiseksi saaneet vain pienen maistiaisen ilmastonmuutoksesta. Kun merijää jatkaa sulamistaan, suihkuvirtaus todennäköisesti hidastuu yhä lisää ja siirtyy kohti pohjoista, mistä seuraa suuria lämpötilojen vaihteluja ja yhä enemmän sään ääri-ilmiöitä."

Marraskuussa 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan ilmaston lämpeneminen todellakin voi lisätä kylmiä talvia ilmastonmuutoksen alkuvaiheessa. Tutkijat Vladimir Petuhov (Petoukhov) ja V. A. Semenov Potsdamin ilmastovaikutusten tutkimuskeskuksesta (Potsdam Institute for Climate Impact Research) ovat seuranneet Jäämeren itäosia (Barentsinmeri ja Karanmeri). Kun Jäämeren itäosien jääpeite vähenee ilmastonmuutoksen myötä, merestä pääsee vapautumaan entistä enemmän lämpöä, mikä lämmittää ilmaa. Tämä puolestaan aiheuttaa ilmavirtausten muuttumisen, jolloin kylmät talvet Euroopassa ja Pohjois-Aasiassa yleistyvät. Äärimmäisen kylmien talvien todennäköisyys kasvaa kolminkertaiseksi! Kylmistä talvista on syytetty joskus auringon heikkoa säteilyä ja joskus Golfvirran heikentymistä, mutta tutkijoiden mukaan merijään vähenemisen ja kylmien talvien välinen korrelaatio on huomattavasti selvempi. Tämä ”lämmin arktinen alue, kylmät mantereet” -ilmiö on fysikaalisesti täysin mahdollinen. Tämä tutkimus ei ole ennuste talven 2012-2013 säästä, vaan se kertoo vain kylmien talvien todennäköisyyden aluksi kasvavan pitkällä aikavälillä ilmaston lämmetessä. Luontainen sään vaihtelu kuitenkin jatkuu, joten yksittäisestä talvesta on mahdotonta ennustaa yhtään mitään. Yksittäinen talvi voi olla kylmä tai lämmin, vaikka kylmien talvien todennäköisyys kasvaisikin. Lisäksi on huomattava, että kyseinen tutkimus perustui vain yhteen ilmastomalliin.

Talviset talvet 2005-2006 ja 2009-2010 tai 2010-2011 eivät siis ole tämän tutkimuksen mukaan ristiriidassa ilmaston lämpenemisen kanssa, vaan pikemminkin ne sopivat kuvaan erinomaisen hyvin ilmastonmuutoksen yhteydessä. Sitä paitsi talvet 2009-2010 ja 2010-2011 eivät edes olleet erityisen kylmiä, jos tarkastellaan koko pohjoista pallonpuoliskoa eikä vain eniten uutisoitua Euroopan ja Itä-Yhdysvaltojen aluetta. Ilman ilmastonmuutosta nämä talvet olisivat olleet vieläkin kylmempiä. Talvi 2007-2008 sen sijaan oli Suomessa jopa lämmin, vaikka syksyllä 2007 arktisen merijään määrä oli toiseksi pienimmillään (vain tänä vuonna 2012 ollut pienempi), joten ainakaan aivan aukottomasti Francisin teoria ei päde.

Ilmastotieto kertoi syyskuussa 2011 näin: ”Kahden viime talven aikana esiintyneet kylmät jaksot saivat paljon huomiota, mutta lämpimät jaksot olivat paljon merkittävämpiä. Joillakin pohjoisen pallonpuoliskon alueilla koettiin kylmimpiä jaksoja vuosikymmeniin, mutta viime talvien aikana pohjoisella pallonpuoliskolla esiintyi myös erittäin voimakkaita, joskin ilmeisesti uutisarvoltaan vähäisempiä, lämpimiä jaksoja. San Diegossa sijaitsevan Scrippsin merentutkimuslaitoksen tutkijat tarkastelivat päivittäisiä talvilämpötilojen ääriarvoja vuodesta 1948 alkaen. He havaitsivat, että kahden viime talven aikana lämpimät ääriarvot olivat paljon voimakkaampia ja yleisempiä kuin kylmät ääriarvot. Lisäksi, vaikka kylmät ääriarvot olivat enimmäkseen selitettävissä luonnollisella ilmaston vaihtelulla, niin lämpimät ääriarvot eivät olleet selitettävissä niin. - - Tutkijat loivat äärilämpötilaindeksit viimeisille 63 talvelle ja sijoittivat kaksi viime talvea tähän historialliseen taustaan. Talvet 2009-10 ja 2010-11 sijoittuivat sijoille 21 ja 34 kylmien äärilämpötilojensa osalta koko pohjoista pallonpuoliskoa tarkasteltaessa. Lämpimien äärilämpötilojen osalta nämä kaksi talvea sijoittuivat sijoille 12 ja 4 tässä tarkastelussa. - - Gershunov kuitenkin huomautti tutkimuksen osoittavan, että vaikka kahden viime talven kylmät äärilämpötilat ovatkin luonnollisten tekijöiden aikaansaannosta, kylmät äärilämpötilat sopivat silti myös ilmaston lämpenemistrendeihin. Ilman ilmaston lämpenemistä kylmät äärilämpötilat olisivat olleet vielä kylmemmät.”

Marraskuussa 2010 ruotsalainen meteorologi Per Kållberg ennusti Sydsvenskan-lehdessä Pohjois-Eurooppaan hyvin kylmää talvea 2010-2011. Ennuste perustui Pohjois-Atlantin oskillaatioon (NAO) joka muuttui negatiiviseksi joulukuussa 2009 ja aiheutti kylmän talven 2009-2010. Kesällä ilmavirtaukset muuttuvat siten, ettei NAO päässyt vaikuttamaan kesän säähän. NAO:n negatiivinen vaihe voi aina tuoda Skandinaviaan samanlaiset kylmät talvet kuin 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin esiintyi usein negatiivinen NAO (vastaavasti monina lämpiminä talvina NAO on ollut positiivinen). Skandinavian lisäksi kylmää tulee talveksi negatiivisen oskillaation aikana myös Britanniaan, Länsi-Eurooppaan ja Yhdysvaltojen itärannikolle. Sen sijaan Länsi-Grönlannissa seurauksena on kostea ja lämmin sää. Myös USA:n länsirannikolla voi olla epätavallisen lämmintä. Pohjoisen pallonpuoliskon lämpötilajakaumaa voi seurata karttakuvasta ja lisätietoja Pohjois-Atlantin oskillaatiosta lukea Ilmastotiedon sivuilta.

Syyskuussa 2010 puolalaisten meteorologien väitettiin ennustaneen, että Eurooppaan on tulossa kylmin talvi tuhanteen vuoteen. Ilmatieteen laitoksen mukaan kyseessä kuitenkin oli uutisankka: "Meillä Ilmatieteen laitoksella oli vaikeuksia selvittää, mikä oli se uusi sensaatiomainen tutkimus, johon tämä ennuste perustuisi. Lopulta selvisi, että puolalainen meteorologi oli vain median haastattelussa kertonut, että JOS Golfvirta hidastuisi tai pysähtyisi, Pohjois-Euroopan ilmasto kylmenisi... Aivan, kaikkihan tuntevat Golfvirran merkityksen ilmastoomme ja voivat tähän lausuntoon yhtyä. Nyt vain oli käynyt niin onnettomasti, että matkalla viesti hieman muuttui ja oleellinen pieni sana 'jos' oli jäänyt matkan varrelle." (klimatologi Reija Ruuhela, Ilmastokatsaus 9/2010, s. 3)

Blogissaan meteorologi Liisa Rintaniemi pohtii mahdollista matalapainetoiminnan vilkkauden jaksottaisuutta, joka ehkä saattaisi vaihdella 10-20 vuoden välein: ”On tutkittu, että 1960-luvulla matalapainetoiminta oli ainakin pohjoisen pallonpuoliskon merialueilla heikkoa, kun taas 1980- ja 1990-luvut olivat vilkkaan toiminnan aikaa. 2010-luvun alkajaisiksi matalapainetoiminta on tämän meteorologin näppituntumalla taas heikentynyt – mutta varsinaiset johtopäätökset voidaan suodattaa havaintoaikasarjoista vasta vuosikymmenen päätyttyä. Mutta eikö olekin mielenkiintoista, jos voitaisiin varmuudella todeta, että on olemassa noin 10-20 vuoden mittaisia jaksoja, jolloin meillä vallitsee vuoroin vilkas matalapainetoiminta – merellinen ilmasto – vuoroin heikko matalapainetoiminta – mantereinen ilmasto? Ja että nämä jaksot voitaisiin ennustaa etukäteen? 'Viidestä seuraavasta talvesta tulee jälleen kylmiä ja runsaslumisia.' 'Seuraavat kolme kesää ovat hyvin koleita ja epävakaisia, joten varatkaa etelänmatkanne ajoissa.' Puhumattakaan siitä, miten suuria etuja tällaisista ennusteista olisi teollisuudelle ja liikenteelle. No, tämä on tietysti meteorologista science fictionia. Tiede menee eteenpäin, vaikka ihmisiässä mitattuna edistys tapahtuu joskus tuskallisen hitaasti. Mutta hei, jo kymmenen vuoden päästä, 42-vuotiaana tiedän, jatkuivatko nämä 2010-luvun alkuvuosien kylmät talvet ja kuumat kesät Suomessa koko vuosikymmenen.”

Kommentissa Rintaniemi tarkentaa vielä näin: ”Yksi pointti johon en kirjoituksessani päässyt on se, että kuluneet mannermaisen kylmät talvet eivät kerro ilmastonmuutoksen pysähtymisestä ja esimerkiksi mainitsemasi lumirajan siirtyminen on nähtävissä edelleen. Vielä selvemmin havaitaan kuitenkin esim. pohjoisnavan merialueiden jääpeitteiden vetäytyneen pienemmälle alueelle. Matalapainetoiminnan vuosikymmenien väliset muutokset aiheuttavat lyhyen aikavälin heittelyä keskileveysasteiden ilmastoon, joten niiden vaikutus täytyy suodattaa pois niistä aikasarjoista, joissa tutkitaan ilmaston lämpenemistä 50-100 vuoden aikana.”

Varsinainen blogikirjoitukseni talven 2012-2013 vuodenaikaisennusteista eli pitkän aikavälin sääennusteista ilmestyy myöhemmin. Toistaiseksi ei pysty vielä sanomaan mitään kovin varmaa. Alustavissa ennusteissaan WSI ennustaa Suomeen syys-marraskuun jaksolla tavanomaista lämpimämpää, IRI koko talveksi lähes tavanomaisia lämpötiloja (tai hieman keskimääräistä lämpimämpää), Venäjän Ilmatieteen laitos loka-joulukuuksi tavanomaisia lämpötiloja. Ranskan Ilmatieteen laitoksen ennusteessa loka-joulukuu ovat Suomessa tavanomaista kylmempiä, kun taas tammi- ja helmikuu ovat tavallista lämpimämpiä. NOAA/NWS:n ennusteissa Suomen talvi näyttää varsin normaalilta, vaikka joulu-helmikuussa Keski-Eurooppa voikin hytistä tavallista kylmemmissä lukemissa. Linkit eri ennusteisiin löytyvät blogipostauksestani, jossa käsittelin kesän 2012 sääennusteita.

Lue myös:

Miksi kesä 2012 oli kylmä?

Miksi kesä 2012 oli kylmä?

Itse asiassa ajatus kesän viileydestä on pelkkä virhepäätelmä. Kesä ei ollut erityisen kylmä vaan pikemminkin hyvin tavanomainen. Suomessa toukokuu oli sateinen ja hieman tavanomaista lämpimämpi, kesäkuu sateinen ja hieman tavanomaista viileämpi, heinäkuu paikoin reilusti keskimääräistä sateisempi mutta lämpötiloiltaan tavanomainen, elokuu sademääriltään vaihteleva ja lämpötiloiltaan tavanomainen.

Ilmatieteen laitoksen tiedote 3.9.2012 summaa asian näin:

"Ilmatieteen laitoksen mukaan kesäkuukausien eli kesä-elokuun keskilämpötila vaihteli maan etelä- ja itäosan noin 15 asteesta pohjoisimman Lapin noin 10 asteeseen. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna poikkeamat jäivät pieniksi. Koko maan keskilämpötila oli 13,5 astetta, mikä on 0,4 astetta alle pitkäaikaisen keskiarvon. Viimeksi kesän keskilämpötila on ollut alempi vuonna 2008, jolloin se oli 12,8 astetta. Korkein keskilämpötila 16,3 astetta mitattiin Helsingin Rautatientorilla ja alin keskilämpötila 8,6 astetta Enontekiön Kilpisjärvellä. Hellepäiviä oli kesä-elokuussa 18 eli selvästi tavanomaista vähemmän. Yksittäisistä havaintoasemista eniten hellepäiviä oli Kouvolan Utissa, jossa niitä oli yhdeksän. Korkein lämpötila 31,0 astetta mitattiin Lieksan Lampelassa heinäkuun 30. päivänä."

Näissä Ilmatieteen laitoksen tilastoissa vertailukautena käytetään (jo ilmastonmuutoksen myötä hieman lämmennyttä) jaksoa 1981-2010, kun vertaillaan kuukausien keskilämpötiloja pitkäaikaisiin keskiarvoihin. Sen sijaan kansainvälisissä pitkän aikavälin sääennusteissa (ns. vuodenaikaisennusteissa) käytetään yleensä hieman vanhempia vertailujaksoja. Kun vuodenaikaisennusteet ennustivat Suomeen melko tavanomaista kesäsäätä, ne osuivatkin kohtuullisen hyvin kohdalleen.

Miksi kesä 2012 tuntui monen ihmisen mielestä kylmältä? 

Tärkeimmät syyt lienevät nämä:

1. Edellisinä kesinä olimme tottuneet poikkeuksellisen lämpimään säähän. Heinäkuussa 2010 Joensuun lentokentällä Liperissä mitattiin Suomen kaikkien aikojen korkein virallinen varjolämpötila 37,2 astetta. Kesä 2011 oli Suomessa neljänneksi lämpimin 1900-2000 -luvuilla, keskilämpötiloiltaan jopa selvästi kesää 2010 lämpimämpi (Helsingin Kaisaniemessä jopa koko mittaushistorian lämpimin, tosin osin kaupunkilämpösaarekeilmiön vaikutuksesta), vaikka heinäkuu 2010 oli kaikkien aikojen lämpimin yksittäinen kuukausi Suomessa. Kesän (kesäkuu-elokuu) 2010 keskilämpötila oli Suomessa 14,9 astetta, kesän 2011 keskilämpötila 15,7 astetta ja kesän 2012 keskilämpötila 13,5 astetta. Tuo 13,5 astetta on vain 0,4 astetta alle pitkäaikaisen keskiarvon. Psykologisesti ero on kuitenkin iso, koska edelliset kesät olivat niin kuumia.

2. Tänä kesänä hellepäiviä oli vähän, vaikka keskimäärin lämpötilat olivatkin lähellä tavanomaisia. Kesällä 2011 Suomessa oli 46 hellepäivää (lämpötila varjossa yli 25 astetta) ja kesä-elokuussa 2012 vain 18 (lisäksi toukokuussa kaksi), kun tavanomainen määrä on 38.

3. Tänä kesänä satoi melko paljon. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna suurimmat havaintoasemakohtaiset kesäkuukausien sademäärät olivat yli puolitoistakertaisia. Tosin niukimmat sateet jäivät selvästi alle tavanomaisten arvojen. Ilmastokatsaus 7/2012 kertoo näin:

"Heinäkuun rankkasateet rikkoivat paikkakuntakohtaisia sade-ennätyksiä. Eniten kuukauden aikana satoi Karvian Alkkialla, missä kuukauden sademääräksi mitattiin peräti 243 millimetriä. Tämä oli aseman uusi heinäkuun sade-ennätys. Paikkakuntakohtaisia ennätyksiä rikottiin myös muualla Suomessa. Ennätyksiä syntyi eri puolilla maata. Koko maan kuukauden sade-ennätyksestä jäätiin silti vielä useita kymmeniä millimetrejä, sillä heinäkuussa 1934 satoi Laukaalla 302 millimetriä."

Kouvola on pärjännyt säätilastoissa hyvin

Kouvolassa (Utti) tehtiin kesällä 2010 kaikkien aikojen Suomen ennätys yhden kesän hellepäivien lukumäärässä. Hellepäivien viralliseksi lukumääräksi Utissa tuli lopulta 48. Kouvolassa mitattiin vuoden 2011 korkein koko vuorokauden keskilämpötila Suomessa, +26,4 astetta. Samana kesänä Kouvolassa myös oli yhdessä Kruunupyyn kanssa eniten +30 asteen päiviä, seitsemän kappaletta. Päättyneenä kesänä 2012 Kouvolan Utissa mitattiin eniten hellepäiviä Suomessa (yhdeksän).

Miksi kesä ei ollut kuuma, vaikka ilmastonmuutos etenee?

Vaikka ilmasto lämpenee pitkällä aikavälillä, sään vaihtelut Suomessa jatkuvat. Jatkuvaa hellettä meille ei voi tulla, koska auringon säteilymäärä ja maapallon asento eivät (oleellisesti) muutu. 

Tulevaisuudessakin on välillä viileämpiä kesiä, vaikka keskilämpötilat kohoavatkin. Lisäksi ilmastonmuutos vaikuttaa meillä kaikkein eniten talvilämpötiloihin. Suomi kuuluu ns. väli-ilmastoon, jossa vaihtelevat mantereiset ja mereiset piirteet. Kesäsään ratkaisee paljolti tuuri eli se, mikä on vallitseva ilmavirtausten suunta. 

Kun kahtena edellisenä kesänä ilmavirtaus kävi paljolti idän suunnalta, saimme lämpimämpää ja kuivempaa säätä. Päättyneenä kesänä vallitseva ilmavirtausten suunta oli lännestä, Atlantilta, josta saimme mereisen kosteaa ilmaa. Lisäksi kesäsäähämme vaikuttaa ratkaisevasti myös se, sattuuko tulemaan pysyviä matala- tai korkeapaineita.

Toisaalta lämmön ja kosteuden yhdistelmä on ilmastonmuutosskenaarioiden mukainen. Esimerkiksi kastepistelämpötilat (ilman lämpötila, jossa ilman sisältämän vesihöyryn tiivistyminen alkaa) ovat nousseet. Ilta-Sanomat haastatteli 26.7.2012 Ilmatieteen laitoksen meteorologi Hannu Valtaa, joka totesi seuraavasti:

"Kahtena edellisenä kesänä näitä tilanteita on ollut. -- Ilmastonmuutos on siinä mielessä nähtävissä, että korkeat kastepistelämpötilat ovat hieman yleistyneet." 

Pohjoisen pallonpuoliskon kesä 2012 oli jopa "ennätyslämmin"

Toukokuu oli pohjoisella pallonpuoliskolla koko mittaushistorian lämpimin toukokuu, kun tarkastellaan sekä maa- että merialueiden lämpötiloja. Vastaavasti kesäkuu ja heinäkuu olivat mittaushistorian toiseksi lämpimimpiä.

Jos katsotaan vain pohjoisen pallonpuoliskon maa-alueita, sekä huhtikuu, toukokuu, kesäkuu että heinäkuu olivat mittaushistorian lämpimimpiä. Useilla alueilla kuukausilämpötilat olivat paljon tavanomaista korkeampia, esimerkiksi suuressa osassa Pohjois-Amerikkaa ja Euraasiaa. Lämpöaalto jatkui esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa heinäkuu oli koko mittaushistorian (alkaen vuodesta 1895) kaikista kuukausista lämpimin (USA:n mannerosien keskilämpötila +25,3 celsiusastetta). USA:ssa tammi-heinäkuu on ollut ennätyslämmin, samoin edellinen 12 kuukauden jakso elokuusta 2011 lähtien.Vain Pohjois- ja Länsi-Eurooppa sekä Luoteis-Yhdysvallat olivat päättyneenä kesänä selvästi tavanomaista viileämpiä. 

Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna toukokuu ja kesäkuu olivat mittaushistorian lämpimimpiä maa-alueilla, heinäkuu kolmanneksi lämpimin. Kun sekä maa- että merialueiden lämpötilat otetaan huomioon, toukokuu oli toiseksi lämpimin, kesäkuu ja heinäkuu neljänneksi lämpimimpiä.

Esimerkiksi heinäkuussa eteläisellä pallonpuoliskolla (mm. paikoin Australiassa ja Etelä-Amerikassa) oli paikoin harvinaisen kylmää, mutta Aasiassa koettiin "kuumuusennätyksiä" ja rankkasateita. Kuwait Cityn ulkopuolella (Sulaibiya) varjolämpötila nousi 53,6 asteeseen ja USA:n Kuolemanlaaksossa 53,3 asteeseen.

Pohjoisnavan jääpeite pienempi kuin koskaan aiemmin mittaushistorian aikana

Tässä ote viimesyksyisestä blogikirjoituksestani:

"European Space Agency puolestaan kertoo arktisista merijäistä mielenkiintoista tietoa. Sekä Koillisväylä että Luoteisväylä ovat nyt auki toista kertaa satelliittimittausten aikakaudella (1970-luvulta alkaen). Edellisen kerran näin kävi vuonna 2008. Luoteisväylä avautui jäättömäksi ensimmäistä kertaa vuonna 2007, jolloin pohjoisen pallonpuoliskon jääpeite oli ennätysalhainen satelliittiaikakaudella. Tuolloin asiaan vaikuttivat suuresti poikkeukselliset sääolot. ESA:n nettisivulla todetaan kesän 2011 tilanteesta näin: 'Riippumatta siitä, saavutammeko ennätyksen vai ei, tämä vuosi vahvistaa joka tapauksessa meidän olevan aikakaudella, jolla jään määrä kesäisin on huomattavasti vähäisempi kuin aiemmin. Viimeiset viisi kesää ovat viisi jääpeitteen dokumentoitua minimivuotta. Joka vuosi Jäämerellä muodostuu ja sulaa valtava määrä kelluvaa jäätä, mutta jään sulaminen on kiihtynyt. Viimeisen 30 vuoden ajan Jäämerta tutkineet satelliitit ovat havainneet kesän lopun jääpeitteen vähenemisen 80-luvun alun 8 miljoonasta neliökilometristä historialliseen minimiin vuonna 2007, jolloin se kattoi vain 4,24 miljoonaa neliökilometriä.'  Arktisen merijään kohtalona näyttää ennen pitkää olevan sulaminen kokonaan ilmaston lämmetessä, mikä osaltaan kiihdyttää koko arktisen alueen lämpenemistä. Toisaalta uuden tutkimuksen mukaan merijään määrä saattaa lähivuosikymmeninä vakautua tai jopa hiukan lisääntyä hetkellisesti silloin tällöin."

Nyt Pohjoisnavan jääpeite on pienempi kuin koskaan aiemmin mittaushistorian aikana. Asiasta kertovat tarkemmin Kaj Luukko ja Ilmastotieto:

"Jään peittämän merialueen pinta-ala on nyt pienempi kuin koskaan aiemmin dokumentoituna aikana. -- Minimin ajankohta on myös vähitellen siirtynyt myöhäisemmäksi. Tämänvuotinen minimi alittanee selvästi edellisen ennätyksen vuodelta 2007. Jään pinta-alan vuosittaiset vaihtelut ovat suuria, mutta laskeva trendi on ollut nähtävissä jo pitkään. -- Jos oletetaan kesäjään tilavuuden vähenevän tulevaisuudessa samoin kuin vuosien 2001..2010 välisenä aikana, kesäjää katoaisi kokonaan suunnilleen vuonna 2016. Merijään väheneminen vähentää maapallon kykyä heijastaa Auringon säteilyä takaisin avaruuteen, joten se toimii ilmaston lämpenemistä lisäävänä, positiivisena palauteilmiönä. Merijään vähenemisen tiedetään vaikuttavan myös merivirtoihin ja ilmakehän suihkuvirtauksiin, jotka edelleen vaikuttavat pohjoisen pallonpuoliskon säätiloihin. -- Pohjoisen merijään kesäinen katoaminen tulee olemaan ensimmäinen suuri konkreettinen osoitus ilmaston lämpenemisestä."

Oleellista asiassa on jään tilavuuden huomattava väheneminen, vaikka julkisuudessa kiinnitetään enemmän huomiota pinta-aloihin. Kun jään tilavuus pienenee, myös sulaminen nopeutuu ja pinta-alakin kutistuu entistä helpommin. Toisaalta on huomattava, että laskevasta trendistä huolimatta vuotuiset vaihtelut ovat suuria, joten kesäjään katoamisvuotta on erittäin vaikea ennustaa. 

Johtopäätökset?

Selkeimmin ilmastonmuutos näkyy yksittäisten kesien tai yksittäisten vuosien sijaan pitkän aikavälin tilastoissa ja diagrammeissa. Esimerkiksi taulukko mittaushistorian maailmanlaajuisesti lämpimimmistä vuosista on hyvin kuvaava. Viimeisin vuosikymmen on ollut mittaushistorian lämpimin kaikissa maanosissa.

Maapallon ylikulutuspäivä 22.8.2012: Tämän vuoden luonnonvarat kulutettu loppuun!

Tänään kaikki maapallolla tänä vuonna syntyneet luonnonvarat on kulutettu loppuun. Loppuvuoden ajan kulutamme menneinä vuosikymmeninä syntyneitä säästöjä eli käytämme pääomaa, jota tarvittaisiin turvaamaan ensi vuoden ja muiden tulevien vuosien tuotanto. Nykyisellä luonnonvarojen käytöllä tarvittaisiin 1,51 maapalloa tuottamaan kestävästi ihmiskunnan kuluttamat luonnonvarat. Suomalaisten elintaso vaatisi jopa 3,5 maapalloa. Tutkijat ovatkin varoittaneet maapallon ekosysteemien mahdollisesta romahtamisesta jo parin sukupolven aikana.

© iceteastock - Fotolia.com

Elokuun 22. päivä on ns. maailman ylikulutuspäivä. Global Footprint Network (kalifornialainen ympäristöntutkimusjärjestö) ja New Economics Foundation (riippumaton brittiläinen ajatushautomo) ovat tehneet laskelman, jonka mukaan ihmiskunta on silloin vuoden 2012 alusta laskettuna käyttänyt kaikkia maapallolla vuoden aikana syntyviä luonnonvaroja vastaavan määrän luonnonvaroja. Asiasta kertoo myös Suomen ympäristöministeriön tiedote.

Luonnonvarojen hyödyntäminen alkoi kasvaa voimakkaasti 1960-luvulla. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan luonnonvarojen käyttö ylittikin maapallon vuosituotannon ja ilmastonmuutosta aiheuttavan hiilidioksidin päästömäärä hiilidioksidin luonnollisen vuotuisen sitoutumisen joskus 1970-1980 -luvulla.

Todellisuudessa nämä laskelmat tietyistä päivämääristä eivät kuitenkaan voi olla läheskään tarkkoja, sillä "jokaista syntyvää kalaa on mahdotonta laskea". Jotakin suuntaa ne silti antavat. Viime vuonna ylikulutuspäivää vietettiin vasta 27.9.2011, joten luonnonvarojen kulutus näyttää kiihtyneen.

Tarkan päivämäärän selvittämistä tärkeämpää on kuitenkin ymmärtää, mitä kaikkea tapahtuu. Ruokapula lisääntyy, lajien luonnolliset populaatiot pienenevät, metsiä katoaa, maaperän tuottavuus heikkenee ja hiilidioksidin määrä ilmakehässä sekä merissä lisääntyy.

Nykyisellä luonnonvarojen käytöllä tarvittaisiin noin 1,5 maapalloa tuottamaan kestävästi ihmiskunnan käyttämät luonnonvarat. Ennen tämän vuosisadan puoliväliä tarvitaan jo kaksi maapalloa!

Erot eri kansakuntien välillä ovat suuria. Yhdysvaltalaisten elintasolla (jos kaikki maapallolla eläisivät samoin) tarvittaisiin 4 maapalloa, suomalaisten elintasolla 3,5 maapalloa ja Lähi-idän rikkaiden öljyntuotantovaltioiden elintasolla jopa noin 6 maapalloa!

Suomi on kuitenkin sikäli hyvässä asemassa, että maamme biokapasiteetti ylittää ekologisen jalanjälkemme. Siitä huolimatta emme voi aina syyttää kiinalaisia tai muita väkiluvultaan suuria valtioita. Elintasomme perustuu paljolti öljyyn ja muihin ulkomailta tuotuihin tuotteisiin. Emme voisi elää nykyiseen tapaan pelkästään Suomen luonnon antimilla. Olemme ulkoistaneet luonnonvarojen kulutuksemme.

Maapallolla henkeä kohden laskettu kulutus on kasvanut ja kasvaa koko ajan. Aiemmin asiaan on vaikuttanut lähinnä teollisuusmaiden teknistyminen, mutta nyt oleellista on myös ripeä elintason nousu kehitysmaissa.

Kaiken lisäksi lokakuun 2011 lopulla maapallon väkiluku ylitti arvioiden mukaan seitsemän miljardin rajan! Kesäkuun Nature-lehdessä 22 tutkijaa varoittikin siitä, että maapallon olotilan muutos on mahdollinen ja jopa todennäköinen jo sadan seuraavan vuoden aikana!

Lisää kirjoituksia samasta aihepiiristä:

Maapallon terveystarkastus

Maailman vesipäivä 22.3.2012: Vesijalanjälki, hiilijalanjälki ja hauska video

Sinulla on kultainen kännykkä!

Leo Stranius ja Matti Leinonen vierailivat Kouvolan iltalukiossa

Lintujen roskaruokaa: Muovijätteen määrä Tyynenmeren jätepyörteessä satakertaistunut