Arizonan yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että ilmastomallit ovat tämänhetkisen tiedon mukaan todella hyviä ennustamaan pitkän aikavälin (yli 30 vuotta) ilmaston vaihtelua maanosan laajuisesti tai maailmanlaajuisesti, mutta ennustettavuus heikkenee, kun käytetään pienempiä maantieteellisiä alueita ja alle 30 vuoden aikajaksoja.
Video: What is a Climate Model?, julkaisija PICS Climate Insights. Suomenkielisen tekstityksen saa päälle valitsemalla alavalikosta CC > Finnish (tai Suomi). Tekstityksen tehnyt Ilmatieteen laitoksen, Kouvolan kaupungin (Kouvolan Lyseon lukio ja Kouvolan iltalukio) ja Vantaan kaupungin (Lumon lukio) yhteinen TULUVAT-ilmastohanke.
Tutkimuksen "The hindcast skill of the CMIP ensembles for the surface air temperature trend" yhtenä tavoitteena oli selvittää, kuinka luotettavia IPCC:n ilmastomallit ovat. Tutkimusryhmä arvioi seitsemää tietokonesimulaatiomallia, joita käytetään IPCC:n kuuden vuoden välein ilmestyvissä raporteissa. Nämä mallit ottavat huomioon maapallon pinnan ja ilmakehän väliset vuorovaikutukset kummallakin maapallon puoliskolla, kaikissa maanosissa ja valtamerissä.
Ilmastomallit edustavat nykyistä käsitystä ilmastoon vaikuttavista tekijöistä ja sitten kääntävät nämä ohjelmakoodiksi ja integroivat niiden vuorovaikutuksia tulevaisuudessa. Mallit sisältävät useimmat tuntemamme vaikuttavat tekijät kuten tuuli, auringon säteily, ilmakehän virtaukset, pilvet, sadanta, aerosolit (pienet hiukkaset ilmassa), pintakosteus ja merivirrat.
Ilmastomallien toimivuus perustuu vähintään kolmeen kriteeriin. Mallissa on käytettävä luotettavia tietoja, sen ennustearvon on oltava parempi kuin pelkkään sattumaan perustuva ennuste ja sen ennusteen on oltava lähempänä todellisuutta kuin pelkkään maapallon ilmastojärjestelmän sisäiseen vaihteluun perustuva ennuste, jossa ei ole otettu huomioon vaihteluita auringon toiminnassa, tulivuorenpurkauksia, kasvihuonekaasupäästöjä fossiilisten polttoaineiden polttamisesta ja maankäytön muutoksia, kuten kaupungistumista ja metsien hävittämistä.
Testatakseen, kuinka tarkasti erilaiset tietokonepohjaiset ilmaston ennustemallit voivat muuttaa dataa ennusteiksi, tutkimusryhmä käytti hindcast-malliajoja. Tutkijat syöttivät malleihin historiallisia tilastotietoja ilmastosta ja vertasivat mallien antamia tuloksia todellisuudessa havaittuun ilmastonmuutoksen. Tutkijat arvioivat malleilla vuonna 1900 käytettävissä olleiden tietojen perusteella ilmastonmuutosta 10, 20, 30, 40 ja 50 vuotta eteenpäin. Sitten sama tehtiin alkaen vuosista 1901, 1902 ja niin edelleen.
"Ilmastotutkijat ovat oikeassa, koska tutkimuksemme osoittaa, että maanosan laajuisella alueella ja kolmen vuosikymmenen pituisella tai pitemmällä ajanjaksolla ilmastomallit todellakin näyttävät ennustuskykynsä. Mutta kun ennustetaan ilmastoa tietylle alueelle seuraavien 10 tai 20 vuoden ajaksi, mallimme eivät toimi.", sanoo Arizonan yliopiston ilmakehätieteiden osaston professori Xubin Zeng.
"Analyysimme vahvisti sen, mitä odotimme viimeisimmästä IPCC-raportista vuodelta 2007", sanoo Zengin ryhmässä tohtorin tutkintoon tähtäävä Koichi Sakaguchi. "Näillä ilmastomalleilla näyttää olevan hyvä tarkkuus suuressa mittakaavassa, esimerkiksi ennustettaessa lämpötilatrendejä useiksi vuosikymmeniksi, ja vahvistimme sen osoittamalla, että mallit toimivat hyvin yli 30 vuoden aikajänteellä ja maantieteellisesti vähintään 30 koordinaatistoastetta kattavalla alueella. "
Zeng toteaa: "On tärkeää pitää mielessä, että ilmastonmuutoksen hindcast-malleja on tehty käyttäen alkupisteenä vuotta 1880. Nykyään meillä on paljon enemmän havaintoaineistoa. Jos aloitetaan ennuste nykyajasta seuraavien 30 vuoden ajaksi, ennusteen tarkkuus saattaa olla paljon parempi, vaikkei tätä olekaan vielä todistettu. -- Olemme edistyneet paljon tiettyjä prosessien ymmärtämisessä, esimerkkinä ilmassa leijuva pöly ja muut joko ihmisen toiminnasta tai luonnollisista lähteistä maanpinnalta ilmaan nousevat pienet hiukkaset. Mutta ilmasto ja maapallo ovat yhä erittäin monimutkaista. Parempi käsitys ei välttämättä muutu paremmaksi taidoksi lyhyessä ajassa. Kun mennään yksityiskohtiin, huomaa, että joidenkin vuosikymmenten kohdalla mallit onnistuvat paljon paremmin kuin joinakin muina vuosikymmeninä. Tämä johtuu siitä, että mallit ovat vain niin hyviä kuin meidän ymmärryksemme luonnon prosesseista, ja siellä on paljon sellaista, mitä emme ymmärrä. "
Zengin mukaan maapallon keskilämpötila nousi viime vuosisadalla noin 0,8 celsiusastetta. Ilman mitään pyrkimyksiä hillitä kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä lämpötila voi mallien mukaan nousta vielä noin 4,5 astetta tai enemmänkin tämän vuosisadan loppuun mennessä.
"Tiedeyhteisö neuvoo päättäjiä välttämään lämpötilan nousua yli kahdella asteella, koska katsomme, että kun tämä kynnys on ylitetty, ilmaston lämpeneminen voisi olla vahingollinen monilla alueilla", Zeng sanoo.
Lähteet:
Journal of Geophysical Research Atmospheres
The University of Arizona News
AccuWeather
ScienceDaily
Lisää tietoa ilmastomalleista:
Ilmasto-opas
IPCC
perjantai 28. syyskuuta 2012
tiistai 18. syyskuuta 2012
Ennuste: Suomeen kylmä talvi 2012-2013!?
Pohjoisnavan jääpeite on sulanut ennätyksellisen vähäiseksi, mikä puolestaan voi The Guardian -lehdessä haastatellun ilmastotutkijan mukaan aiheuttaa meille kylmän talven 2012-2013. Tästä on revitty lehtien lööpeissä hurjia ennusteita pakkastalvesta. Mikä on totuus tutkimusten ja eri ennusteiden mukaan?
Kun Jäämerellä jääpeite sulaa kesällä pieneksi, tämä ennustaa Rutgersin yliopiston tutkija Jennifer Francisin mukaan kylmää talvea Isoon-Britanniaan ja Pohjois-Eurooppaan: "Emme voi tehdä tarkkoja ennustuksia vielä... (mutta) en olisi yllättynyt äärimmäisestä kylmyydestä tänä talvena."
Jäätön Jäämeri on kerännyt auringon lämpöä ympäri vuorokauden koko pohjoisen pallonpuoliskon lyhyen kesän ajan. Syksyllä ja alkutalvella veden lämpö vapautuu ilmakehään eli ilmakehässä on ikään kuin uusi energianlähde. Lämpö ja vesihöyry vaikuttavat kaikkein tärkeimpään suihkuvirtaukseen eli lännestä itään puhaltaviin tuuliin, jotka ovat rajapintana kylmän arktisen ilman ja lämpimämmän keskileveyksien ilman välissä.
Toiset tutkijat ovat havainneet suihkuvirtauksen kääntyneen kohti pohjoista viime vuosien aikana. Francis kollegoineen on todennut suihkuvirtauksen myös heikentyneen. Tämä suihkuvirtauksen heikentyminen tarkoittaa tietyn säätyypin vaihtumista hitaammin ja kestämistä pitempään, olipa kyseessä sitten sateisuus tai kuivat olosuhteet. Tilanne voi johtaa esimerkiksi sulkukorkeapaineeseen, joka osaltaan vaikuttaa helleaaltojen syntymiseen kuten Venäjällä kesällä 2010.
Juuri Ilmastotiedossa uutisoidun tutkimuksen mukaan kesän 2010 ääri-ilmiöihin vaikuttivat luonnollinen vaihtelu ja ihmisen voimistama ilmastonmuutos yhdessä: "Vuonna 2010 luonnollinen vaihtelu (erityisesti El Niñon ja La Niñan vaihtelu, eli “ENSO”) ja ihmiskunnan toiminnasta seurannut ilmaston lämpeneminen aiheuttivat useille paikoille erittäin korkeita meren pintalämpötiloja, joilla oli tärkeä rooli seuranneissa tapahtumissa. Toukokuussa 2010 pohjoisella Intian valtamerellä pintavesi oli ennätyslämmintä. Meksikon lahdella pintavedet olivat ennätyslämpimät elokuussa, Karibialla syyskuussa ja Australian pohjoispuolella joulukuussa 2010. Näistä ennätyslämpimistä vesistä haihtui poikkeuksellisen paljon kosteutta ilmakehään, mikä ruokki monsuunisateita. Seuranneet rankkasateet aiheuttivat (mediasta tuttuja) tulvia Pakistanissa, Kolumbiassa ja Australian Queenslandissa. Tilanteesta seuranneet lämpimät vedet pohjoisella Intian valtamerellä ja trooppisella Atlantilla vaikuttivat ilmakehän virtausliikkeisiin, kuten Rossby-aaltoihin ja monsuuniin. Poikkeuksellisilla monsuunivirtauksilla oli suora vaikutus korkeammille leveysasteille. Kaakkois-Aasian monsuuni vaikutti Etelä-Venäjän olosuhteisiin ja Kolumbian monsuuni Brasiliaan. Syntyneet olosuhteet vaikuttivat siihen, että Venäjälle syntyi pysyvät helteitä suosivat olosuhteet. Tuloksena olivat ennätyshelteet, joiden vaikutus koettiin myös Suomessa muun muassa ennätyslämpötiloina."
Tänä kesänä 2012 Grönlannissa oli sulkukorkea, joka vaikutti jään sulamiseen. Toistaiseksi on silti mahdotonta varmistaa sen mahdollista osuutta Yhdysvaltojen tämän kesän pitkäaikaisiin helteisiin ja kuivuuteen. Yhdysvalloissa heinäkuu oli koko mittaushistorian (alkaen vuodesta 1895) kaikista kuukausista lämpimin (USA:n mannerosien keskilämpötila +25,3 celsiusastetta). USA:ssa tammi-heinäkuu on ollut ennätyslämmin, samoin edellinen 12 kuukauden jakso elokuusta 2011 lähtien. Francisin mukaan paikallaan pysyvä sulkukorkea voi kuitenkin olla kuin liikenneruuhka, joka hidastaa säärintamien liikettä kauempanakin.
Valtameritutkija James Overland Washingtonin yliopistosta sanoo Guardianin haastattelussa: "Nämä muutokset tapahtuvat aiemmin kuin tutkijat ajattelivat. Olemme toistaiseksi saaneet vain pienen maistiaisen ilmastonmuutoksesta. Kun merijää jatkaa sulamistaan, suihkuvirtaus todennäköisesti hidastuu yhä lisää ja siirtyy kohti pohjoista, mistä seuraa suuria lämpötilojen vaihteluja ja yhä enemmän sään ääri-ilmiöitä."
Marraskuussa 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan ilmaston lämpeneminen todellakin voi lisätä kylmiä talvia ilmastonmuutoksen alkuvaiheessa. Tutkijat Vladimir Petuhov (Petoukhov) ja V. A. Semenov Potsdamin ilmastovaikutusten tutkimuskeskuksesta (Potsdam Institute for Climate Impact Research) ovat seuranneet Jäämeren itäosia (Barentsinmeri ja Karanmeri). Kun Jäämeren itäosien jääpeite vähenee ilmastonmuutoksen myötä, merestä pääsee vapautumaan entistä enemmän lämpöä, mikä lämmittää ilmaa. Tämä puolestaan aiheuttaa ilmavirtausten muuttumisen, jolloin kylmät talvet Euroopassa ja Pohjois-Aasiassa yleistyvät. Äärimmäisen kylmien talvien todennäköisyys kasvaa kolminkertaiseksi! Kylmistä talvista on syytetty joskus auringon heikkoa säteilyä ja joskus Golfvirran heikentymistä, mutta tutkijoiden mukaan merijään vähenemisen ja kylmien talvien välinen korrelaatio on huomattavasti selvempi. Tämä ”lämmin arktinen alue, kylmät mantereet” -ilmiö on fysikaalisesti täysin mahdollinen. Tämä tutkimus ei ole ennuste talven 2012-2013 säästä, vaan se kertoo vain kylmien talvien todennäköisyyden aluksi kasvavan pitkällä aikavälillä ilmaston lämmetessä. Luontainen sään vaihtelu kuitenkin jatkuu, joten yksittäisestä talvesta on mahdotonta ennustaa yhtään mitään. Yksittäinen talvi voi olla kylmä tai lämmin, vaikka kylmien talvien todennäköisyys kasvaisikin. Lisäksi on huomattava, että kyseinen tutkimus perustui vain yhteen ilmastomalliin.
Talviset talvet 2005-2006 ja 2009-2010 tai 2010-2011 eivät siis ole tämän tutkimuksen mukaan ristiriidassa ilmaston lämpenemisen kanssa, vaan pikemminkin ne sopivat kuvaan erinomaisen hyvin ilmastonmuutoksen yhteydessä. Sitä paitsi talvet 2009-2010 ja 2010-2011 eivät edes olleet erityisen kylmiä, jos tarkastellaan koko pohjoista pallonpuoliskoa eikä vain eniten uutisoitua Euroopan ja Itä-Yhdysvaltojen aluetta. Ilman ilmastonmuutosta nämä talvet olisivat olleet vieläkin kylmempiä. Talvi 2007-2008 sen sijaan oli Suomessa jopa lämmin, vaikka syksyllä 2007 arktisen merijään määrä oli toiseksi pienimmillään (vain tänä vuonna 2012 ollut pienempi), joten ainakaan aivan aukottomasti Francisin teoria ei päde.
Ilmastotieto kertoi syyskuussa 2011 näin: ”Kahden viime talven aikana esiintyneet kylmät jaksot saivat paljon huomiota, mutta lämpimät jaksot olivat paljon merkittävämpiä. Joillakin pohjoisen pallonpuoliskon alueilla koettiin kylmimpiä jaksoja vuosikymmeniin, mutta viime talvien aikana pohjoisella pallonpuoliskolla esiintyi myös erittäin voimakkaita, joskin ilmeisesti uutisarvoltaan vähäisempiä, lämpimiä jaksoja. San Diegossa sijaitsevan Scrippsin merentutkimuslaitoksen tutkijat tarkastelivat päivittäisiä talvilämpötilojen ääriarvoja vuodesta 1948 alkaen. He havaitsivat, että kahden viime talven aikana lämpimät ääriarvot olivat paljon voimakkaampia ja yleisempiä kuin kylmät ääriarvot. Lisäksi, vaikka kylmät ääriarvot olivat enimmäkseen selitettävissä luonnollisella ilmaston vaihtelulla, niin lämpimät ääriarvot eivät olleet selitettävissä niin. - - Tutkijat loivat äärilämpötilaindeksit viimeisille 63 talvelle ja sijoittivat kaksi viime talvea tähän historialliseen taustaan. Talvet 2009-10 ja 2010-11 sijoittuivat sijoille 21 ja 34 kylmien äärilämpötilojensa osalta koko pohjoista pallonpuoliskoa tarkasteltaessa. Lämpimien äärilämpötilojen osalta nämä kaksi talvea sijoittuivat sijoille 12 ja 4 tässä tarkastelussa. - - Gershunov kuitenkin huomautti tutkimuksen osoittavan, että vaikka kahden viime talven kylmät äärilämpötilat ovatkin luonnollisten tekijöiden aikaansaannosta, kylmät äärilämpötilat sopivat silti myös ilmaston lämpenemistrendeihin. Ilman ilmaston lämpenemistä kylmät äärilämpötilat olisivat olleet vielä kylmemmät.”
Marraskuussa 2010 ruotsalainen meteorologi Per Kållberg ennusti Sydsvenskan-lehdessä Pohjois-Eurooppaan hyvin kylmää talvea 2010-2011. Ennuste perustui Pohjois-Atlantin oskillaatioon (NAO) joka muuttui negatiiviseksi joulukuussa 2009 ja aiheutti kylmän talven 2009-2010. Kesällä ilmavirtaukset muuttuvat siten, ettei NAO päässyt vaikuttamaan kesän säähän. NAO:n negatiivinen vaihe voi aina tuoda Skandinaviaan samanlaiset kylmät talvet kuin 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin esiintyi usein negatiivinen NAO (vastaavasti monina lämpiminä talvina NAO on ollut positiivinen). Skandinavian lisäksi kylmää tulee talveksi negatiivisen oskillaation aikana myös Britanniaan, Länsi-Eurooppaan ja Yhdysvaltojen itärannikolle. Sen sijaan Länsi-Grönlannissa seurauksena on kostea ja lämmin sää. Myös USA:n länsirannikolla voi olla epätavallisen lämmintä. Pohjoisen pallonpuoliskon lämpötilajakaumaa voi seurata karttakuvasta ja lisätietoja Pohjois-Atlantin oskillaatiosta lukea Ilmastotiedon sivuilta.
Syyskuussa 2010 puolalaisten meteorologien väitettiin ennustaneen, että Eurooppaan on tulossa kylmin talvi tuhanteen vuoteen. Ilmatieteen laitoksen mukaan kyseessä kuitenkin oli uutisankka: "Meillä Ilmatieteen laitoksella oli vaikeuksia selvittää, mikä oli se uusi sensaatiomainen tutkimus, johon tämä ennuste perustuisi. Lopulta selvisi, että puolalainen meteorologi oli vain median haastattelussa kertonut, että JOS Golfvirta hidastuisi tai pysähtyisi, Pohjois-Euroopan ilmasto kylmenisi... Aivan, kaikkihan tuntevat Golfvirran merkityksen ilmastoomme ja voivat tähän lausuntoon yhtyä. Nyt vain oli käynyt niin onnettomasti, että matkalla viesti hieman muuttui ja oleellinen pieni sana 'jos' oli jäänyt matkan varrelle." (klimatologi Reija Ruuhela, Ilmastokatsaus 9/2010, s. 3)
Blogissaan meteorologi Liisa Rintaniemi pohtii mahdollista matalapainetoiminnan vilkkauden jaksottaisuutta, joka ehkä saattaisi vaihdella 10-20 vuoden välein: ”On tutkittu, että 1960-luvulla matalapainetoiminta oli ainakin pohjoisen pallonpuoliskon merialueilla heikkoa, kun taas 1980- ja 1990-luvut olivat vilkkaan toiminnan aikaa. 2010-luvun alkajaisiksi matalapainetoiminta on tämän meteorologin näppituntumalla taas heikentynyt – mutta varsinaiset johtopäätökset voidaan suodattaa havaintoaikasarjoista vasta vuosikymmenen päätyttyä. Mutta eikö olekin mielenkiintoista, jos voitaisiin varmuudella todeta, että on olemassa noin 10-20 vuoden mittaisia jaksoja, jolloin meillä vallitsee vuoroin vilkas matalapainetoiminta – merellinen ilmasto – vuoroin heikko matalapainetoiminta – mantereinen ilmasto? Ja että nämä jaksot voitaisiin ennustaa etukäteen? 'Viidestä seuraavasta talvesta tulee jälleen kylmiä ja runsaslumisia.' 'Seuraavat kolme kesää ovat hyvin koleita ja epävakaisia, joten varatkaa etelänmatkanne ajoissa.' Puhumattakaan siitä, miten suuria etuja tällaisista ennusteista olisi teollisuudelle ja liikenteelle. No, tämä on tietysti meteorologista science fictionia. Tiede menee eteenpäin, vaikka ihmisiässä mitattuna edistys tapahtuu joskus tuskallisen hitaasti. Mutta hei, jo kymmenen vuoden päästä, 42-vuotiaana tiedän, jatkuivatko nämä 2010-luvun alkuvuosien kylmät talvet ja kuumat kesät Suomessa koko vuosikymmenen.”
Kommentissa Rintaniemi tarkentaa vielä näin: ”Yksi pointti johon en kirjoituksessani päässyt on se, että kuluneet mannermaisen kylmät talvet eivät kerro ilmastonmuutoksen pysähtymisestä ja esimerkiksi mainitsemasi lumirajan siirtyminen on nähtävissä edelleen. Vielä selvemmin havaitaan kuitenkin esim. pohjoisnavan merialueiden jääpeitteiden vetäytyneen pienemmälle alueelle. Matalapainetoiminnan vuosikymmenien väliset muutokset aiheuttavat lyhyen aikavälin heittelyä keskileveysasteiden ilmastoon, joten niiden vaikutus täytyy suodattaa pois niistä aikasarjoista, joissa tutkitaan ilmaston lämpenemistä 50-100 vuoden aikana.”
Varsinainen blogikirjoitukseni talven 2012-2013 vuodenaikaisennusteista eli pitkän aikavälin sääennusteista ilmestyy myöhemmin. Toistaiseksi ei pysty vielä sanomaan mitään kovin varmaa. Alustavissa ennusteissaan WSI ennustaa Suomeen syys-marraskuun jaksolla tavanomaista lämpimämpää, IRI koko talveksi lähes tavanomaisia lämpötiloja (tai hieman keskimääräistä lämpimämpää), Venäjän Ilmatieteen laitos loka-joulukuuksi tavanomaisia lämpötiloja. Ranskan Ilmatieteen laitoksen ennusteessa loka-joulukuu ovat Suomessa tavanomaista kylmempiä, kun taas tammi- ja helmikuu ovat tavallista lämpimämpiä. NOAA/NWS:n ennusteissa Suomen talvi näyttää varsin normaalilta, vaikka joulu-helmikuussa Keski-Eurooppa voikin hytistä tavallista kylmemmissä lukemissa. Linkit eri ennusteisiin löytyvät blogipostauksestani, jossa käsittelin kesän 2012 sääennusteita.
Lue myös:
Miksi kesä 2012 oli kylmä?
 |
| Kuvan © Fotowerk - Fotolia.com |
Kun Jäämerellä jääpeite sulaa kesällä pieneksi, tämä ennustaa Rutgersin yliopiston tutkija Jennifer Francisin mukaan kylmää talvea Isoon-Britanniaan ja Pohjois-Eurooppaan: "Emme voi tehdä tarkkoja ennustuksia vielä... (mutta) en olisi yllättynyt äärimmäisestä kylmyydestä tänä talvena."
Jäätön Jäämeri on kerännyt auringon lämpöä ympäri vuorokauden koko pohjoisen pallonpuoliskon lyhyen kesän ajan. Syksyllä ja alkutalvella veden lämpö vapautuu ilmakehään eli ilmakehässä on ikään kuin uusi energianlähde. Lämpö ja vesihöyry vaikuttavat kaikkein tärkeimpään suihkuvirtaukseen eli lännestä itään puhaltaviin tuuliin, jotka ovat rajapintana kylmän arktisen ilman ja lämpimämmän keskileveyksien ilman välissä.
Toiset tutkijat ovat havainneet suihkuvirtauksen kääntyneen kohti pohjoista viime vuosien aikana. Francis kollegoineen on todennut suihkuvirtauksen myös heikentyneen. Tämä suihkuvirtauksen heikentyminen tarkoittaa tietyn säätyypin vaihtumista hitaammin ja kestämistä pitempään, olipa kyseessä sitten sateisuus tai kuivat olosuhteet. Tilanne voi johtaa esimerkiksi sulkukorkeapaineeseen, joka osaltaan vaikuttaa helleaaltojen syntymiseen kuten Venäjällä kesällä 2010.
Juuri Ilmastotiedossa uutisoidun tutkimuksen mukaan kesän 2010 ääri-ilmiöihin vaikuttivat luonnollinen vaihtelu ja ihmisen voimistama ilmastonmuutos yhdessä: "Vuonna 2010 luonnollinen vaihtelu (erityisesti El Niñon ja La Niñan vaihtelu, eli “ENSO”) ja ihmiskunnan toiminnasta seurannut ilmaston lämpeneminen aiheuttivat useille paikoille erittäin korkeita meren pintalämpötiloja, joilla oli tärkeä rooli seuranneissa tapahtumissa. Toukokuussa 2010 pohjoisella Intian valtamerellä pintavesi oli ennätyslämmintä. Meksikon lahdella pintavedet olivat ennätyslämpimät elokuussa, Karibialla syyskuussa ja Australian pohjoispuolella joulukuussa 2010. Näistä ennätyslämpimistä vesistä haihtui poikkeuksellisen paljon kosteutta ilmakehään, mikä ruokki monsuunisateita. Seuranneet rankkasateet aiheuttivat (mediasta tuttuja) tulvia Pakistanissa, Kolumbiassa ja Australian Queenslandissa. Tilanteesta seuranneet lämpimät vedet pohjoisella Intian valtamerellä ja trooppisella Atlantilla vaikuttivat ilmakehän virtausliikkeisiin, kuten Rossby-aaltoihin ja monsuuniin. Poikkeuksellisilla monsuunivirtauksilla oli suora vaikutus korkeammille leveysasteille. Kaakkois-Aasian monsuuni vaikutti Etelä-Venäjän olosuhteisiin ja Kolumbian monsuuni Brasiliaan. Syntyneet olosuhteet vaikuttivat siihen, että Venäjälle syntyi pysyvät helteitä suosivat olosuhteet. Tuloksena olivat ennätyshelteet, joiden vaikutus koettiin myös Suomessa muun muassa ennätyslämpötiloina."
Tänä kesänä 2012 Grönlannissa oli sulkukorkea, joka vaikutti jään sulamiseen. Toistaiseksi on silti mahdotonta varmistaa sen mahdollista osuutta Yhdysvaltojen tämän kesän pitkäaikaisiin helteisiin ja kuivuuteen. Yhdysvalloissa heinäkuu oli koko mittaushistorian (alkaen vuodesta 1895) kaikista kuukausista lämpimin (USA:n mannerosien keskilämpötila +25,3 celsiusastetta). USA:ssa tammi-heinäkuu on ollut ennätyslämmin, samoin edellinen 12 kuukauden jakso elokuusta 2011 lähtien. Francisin mukaan paikallaan pysyvä sulkukorkea voi kuitenkin olla kuin liikenneruuhka, joka hidastaa säärintamien liikettä kauempanakin.
Valtameritutkija James Overland Washingtonin yliopistosta sanoo Guardianin haastattelussa: "Nämä muutokset tapahtuvat aiemmin kuin tutkijat ajattelivat. Olemme toistaiseksi saaneet vain pienen maistiaisen ilmastonmuutoksesta. Kun merijää jatkaa sulamistaan, suihkuvirtaus todennäköisesti hidastuu yhä lisää ja siirtyy kohti pohjoista, mistä seuraa suuria lämpötilojen vaihteluja ja yhä enemmän sään ääri-ilmiöitä."
Marraskuussa 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan ilmaston lämpeneminen todellakin voi lisätä kylmiä talvia ilmastonmuutoksen alkuvaiheessa. Tutkijat Vladimir Petuhov (Petoukhov) ja V. A. Semenov Potsdamin ilmastovaikutusten tutkimuskeskuksesta (Potsdam Institute for Climate Impact Research) ovat seuranneet Jäämeren itäosia (Barentsinmeri ja Karanmeri). Kun Jäämeren itäosien jääpeite vähenee ilmastonmuutoksen myötä, merestä pääsee vapautumaan entistä enemmän lämpöä, mikä lämmittää ilmaa. Tämä puolestaan aiheuttaa ilmavirtausten muuttumisen, jolloin kylmät talvet Euroopassa ja Pohjois-Aasiassa yleistyvät. Äärimmäisen kylmien talvien todennäköisyys kasvaa kolminkertaiseksi! Kylmistä talvista on syytetty joskus auringon heikkoa säteilyä ja joskus Golfvirran heikentymistä, mutta tutkijoiden mukaan merijään vähenemisen ja kylmien talvien välinen korrelaatio on huomattavasti selvempi. Tämä ”lämmin arktinen alue, kylmät mantereet” -ilmiö on fysikaalisesti täysin mahdollinen. Tämä tutkimus ei ole ennuste talven 2012-2013 säästä, vaan se kertoo vain kylmien talvien todennäköisyyden aluksi kasvavan pitkällä aikavälillä ilmaston lämmetessä. Luontainen sään vaihtelu kuitenkin jatkuu, joten yksittäisestä talvesta on mahdotonta ennustaa yhtään mitään. Yksittäinen talvi voi olla kylmä tai lämmin, vaikka kylmien talvien todennäköisyys kasvaisikin. Lisäksi on huomattava, että kyseinen tutkimus perustui vain yhteen ilmastomalliin.
Talviset talvet 2005-2006 ja 2009-2010 tai 2010-2011 eivät siis ole tämän tutkimuksen mukaan ristiriidassa ilmaston lämpenemisen kanssa, vaan pikemminkin ne sopivat kuvaan erinomaisen hyvin ilmastonmuutoksen yhteydessä. Sitä paitsi talvet 2009-2010 ja 2010-2011 eivät edes olleet erityisen kylmiä, jos tarkastellaan koko pohjoista pallonpuoliskoa eikä vain eniten uutisoitua Euroopan ja Itä-Yhdysvaltojen aluetta. Ilman ilmastonmuutosta nämä talvet olisivat olleet vieläkin kylmempiä. Talvi 2007-2008 sen sijaan oli Suomessa jopa lämmin, vaikka syksyllä 2007 arktisen merijään määrä oli toiseksi pienimmillään (vain tänä vuonna 2012 ollut pienempi), joten ainakaan aivan aukottomasti Francisin teoria ei päde.
Ilmastotieto kertoi syyskuussa 2011 näin: ”Kahden viime talven aikana esiintyneet kylmät jaksot saivat paljon huomiota, mutta lämpimät jaksot olivat paljon merkittävämpiä. Joillakin pohjoisen pallonpuoliskon alueilla koettiin kylmimpiä jaksoja vuosikymmeniin, mutta viime talvien aikana pohjoisella pallonpuoliskolla esiintyi myös erittäin voimakkaita, joskin ilmeisesti uutisarvoltaan vähäisempiä, lämpimiä jaksoja. San Diegossa sijaitsevan Scrippsin merentutkimuslaitoksen tutkijat tarkastelivat päivittäisiä talvilämpötilojen ääriarvoja vuodesta 1948 alkaen. He havaitsivat, että kahden viime talven aikana lämpimät ääriarvot olivat paljon voimakkaampia ja yleisempiä kuin kylmät ääriarvot. Lisäksi, vaikka kylmät ääriarvot olivat enimmäkseen selitettävissä luonnollisella ilmaston vaihtelulla, niin lämpimät ääriarvot eivät olleet selitettävissä niin. - - Tutkijat loivat äärilämpötilaindeksit viimeisille 63 talvelle ja sijoittivat kaksi viime talvea tähän historialliseen taustaan. Talvet 2009-10 ja 2010-11 sijoittuivat sijoille 21 ja 34 kylmien äärilämpötilojensa osalta koko pohjoista pallonpuoliskoa tarkasteltaessa. Lämpimien äärilämpötilojen osalta nämä kaksi talvea sijoittuivat sijoille 12 ja 4 tässä tarkastelussa. - - Gershunov kuitenkin huomautti tutkimuksen osoittavan, että vaikka kahden viime talven kylmät äärilämpötilat ovatkin luonnollisten tekijöiden aikaansaannosta, kylmät äärilämpötilat sopivat silti myös ilmaston lämpenemistrendeihin. Ilman ilmaston lämpenemistä kylmät äärilämpötilat olisivat olleet vielä kylmemmät.”
Marraskuussa 2010 ruotsalainen meteorologi Per Kållberg ennusti Sydsvenskan-lehdessä Pohjois-Eurooppaan hyvin kylmää talvea 2010-2011. Ennuste perustui Pohjois-Atlantin oskillaatioon (NAO) joka muuttui negatiiviseksi joulukuussa 2009 ja aiheutti kylmän talven 2009-2010. Kesällä ilmavirtaukset muuttuvat siten, ettei NAO päässyt vaikuttamaan kesän säähän. NAO:n negatiivinen vaihe voi aina tuoda Skandinaviaan samanlaiset kylmät talvet kuin 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin esiintyi usein negatiivinen NAO (vastaavasti monina lämpiminä talvina NAO on ollut positiivinen). Skandinavian lisäksi kylmää tulee talveksi negatiivisen oskillaation aikana myös Britanniaan, Länsi-Eurooppaan ja Yhdysvaltojen itärannikolle. Sen sijaan Länsi-Grönlannissa seurauksena on kostea ja lämmin sää. Myös USA:n länsirannikolla voi olla epätavallisen lämmintä. Pohjoisen pallonpuoliskon lämpötilajakaumaa voi seurata karttakuvasta ja lisätietoja Pohjois-Atlantin oskillaatiosta lukea Ilmastotiedon sivuilta.
Syyskuussa 2010 puolalaisten meteorologien väitettiin ennustaneen, että Eurooppaan on tulossa kylmin talvi tuhanteen vuoteen. Ilmatieteen laitoksen mukaan kyseessä kuitenkin oli uutisankka: "Meillä Ilmatieteen laitoksella oli vaikeuksia selvittää, mikä oli se uusi sensaatiomainen tutkimus, johon tämä ennuste perustuisi. Lopulta selvisi, että puolalainen meteorologi oli vain median haastattelussa kertonut, että JOS Golfvirta hidastuisi tai pysähtyisi, Pohjois-Euroopan ilmasto kylmenisi... Aivan, kaikkihan tuntevat Golfvirran merkityksen ilmastoomme ja voivat tähän lausuntoon yhtyä. Nyt vain oli käynyt niin onnettomasti, että matkalla viesti hieman muuttui ja oleellinen pieni sana 'jos' oli jäänyt matkan varrelle." (klimatologi Reija Ruuhela, Ilmastokatsaus 9/2010, s. 3)
Blogissaan meteorologi Liisa Rintaniemi pohtii mahdollista matalapainetoiminnan vilkkauden jaksottaisuutta, joka ehkä saattaisi vaihdella 10-20 vuoden välein: ”On tutkittu, että 1960-luvulla matalapainetoiminta oli ainakin pohjoisen pallonpuoliskon merialueilla heikkoa, kun taas 1980- ja 1990-luvut olivat vilkkaan toiminnan aikaa. 2010-luvun alkajaisiksi matalapainetoiminta on tämän meteorologin näppituntumalla taas heikentynyt – mutta varsinaiset johtopäätökset voidaan suodattaa havaintoaikasarjoista vasta vuosikymmenen päätyttyä. Mutta eikö olekin mielenkiintoista, jos voitaisiin varmuudella todeta, että on olemassa noin 10-20 vuoden mittaisia jaksoja, jolloin meillä vallitsee vuoroin vilkas matalapainetoiminta – merellinen ilmasto – vuoroin heikko matalapainetoiminta – mantereinen ilmasto? Ja että nämä jaksot voitaisiin ennustaa etukäteen? 'Viidestä seuraavasta talvesta tulee jälleen kylmiä ja runsaslumisia.' 'Seuraavat kolme kesää ovat hyvin koleita ja epävakaisia, joten varatkaa etelänmatkanne ajoissa.' Puhumattakaan siitä, miten suuria etuja tällaisista ennusteista olisi teollisuudelle ja liikenteelle. No, tämä on tietysti meteorologista science fictionia. Tiede menee eteenpäin, vaikka ihmisiässä mitattuna edistys tapahtuu joskus tuskallisen hitaasti. Mutta hei, jo kymmenen vuoden päästä, 42-vuotiaana tiedän, jatkuivatko nämä 2010-luvun alkuvuosien kylmät talvet ja kuumat kesät Suomessa koko vuosikymmenen.”
Kommentissa Rintaniemi tarkentaa vielä näin: ”Yksi pointti johon en kirjoituksessani päässyt on se, että kuluneet mannermaisen kylmät talvet eivät kerro ilmastonmuutoksen pysähtymisestä ja esimerkiksi mainitsemasi lumirajan siirtyminen on nähtävissä edelleen. Vielä selvemmin havaitaan kuitenkin esim. pohjoisnavan merialueiden jääpeitteiden vetäytyneen pienemmälle alueelle. Matalapainetoiminnan vuosikymmenien väliset muutokset aiheuttavat lyhyen aikavälin heittelyä keskileveysasteiden ilmastoon, joten niiden vaikutus täytyy suodattaa pois niistä aikasarjoista, joissa tutkitaan ilmaston lämpenemistä 50-100 vuoden aikana.”
Varsinainen blogikirjoitukseni talven 2012-2013 vuodenaikaisennusteista eli pitkän aikavälin sääennusteista ilmestyy myöhemmin. Toistaiseksi ei pysty vielä sanomaan mitään kovin varmaa. Alustavissa ennusteissaan WSI ennustaa Suomeen syys-marraskuun jaksolla tavanomaista lämpimämpää, IRI koko talveksi lähes tavanomaisia lämpötiloja (tai hieman keskimääräistä lämpimämpää), Venäjän Ilmatieteen laitos loka-joulukuuksi tavanomaisia lämpötiloja. Ranskan Ilmatieteen laitoksen ennusteessa loka-joulukuu ovat Suomessa tavanomaista kylmempiä, kun taas tammi- ja helmikuu ovat tavallista lämpimämpiä. NOAA/NWS:n ennusteissa Suomen talvi näyttää varsin normaalilta, vaikka joulu-helmikuussa Keski-Eurooppa voikin hytistä tavallista kylmemmissä lukemissa. Linkit eri ennusteisiin löytyvät blogipostauksestani, jossa käsittelin kesän 2012 sääennusteita.
Lue myös:
Miksi kesä 2012 oli kylmä?
tiistai 4. syyskuuta 2012
Miksi kesä 2012 oli kylmä?
Itse asiassa ajatus kesän viileydestä on pelkkä virhepäätelmä. Kesä ei ollut erityisen kylmä vaan pikemminkin hyvin tavanomainen. Suomessa toukokuu oli sateinen ja hieman tavanomaista lämpimämpi, kesäkuu sateinen ja hieman tavanomaista viileämpi, heinäkuu paikoin reilusti keskimääräistä sateisempi mutta lämpötiloiltaan tavanomainen, elokuu sademääriltään vaihteleva ja lämpötiloiltaan tavanomainen.
Ilmatieteen laitoksen tiedote 3.9.2012 summaa asian näin:
"Ilmatieteen laitoksen mukaan kesäkuukausien eli kesä-elokuun keskilämpötila vaihteli maan etelä- ja itäosan noin 15 asteesta pohjoisimman Lapin noin 10 asteeseen. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna poikkeamat jäivät pieniksi. Koko maan keskilämpötila oli 13,5 astetta, mikä on 0,4 astetta alle pitkäaikaisen keskiarvon. Viimeksi kesän keskilämpötila on ollut alempi vuonna 2008, jolloin se oli 12,8 astetta. Korkein keskilämpötila 16,3 astetta mitattiin Helsingin Rautatientorilla ja alin keskilämpötila 8,6 astetta Enontekiön Kilpisjärvellä. Hellepäiviä oli kesä-elokuussa 18 eli selvästi tavanomaista vähemmän. Yksittäisistä havaintoasemista eniten hellepäiviä oli Kouvolan Utissa, jossa niitä oli yhdeksän. Korkein lämpötila 31,0 astetta mitattiin Lieksan Lampelassa heinäkuun 30. päivänä."
Näissä Ilmatieteen laitoksen tilastoissa vertailukautena käytetään (jo ilmastonmuutoksen myötä hieman lämmennyttä) jaksoa 1981-2010, kun vertaillaan kuukausien keskilämpötiloja pitkäaikaisiin keskiarvoihin. Sen sijaan kansainvälisissä pitkän aikavälin sääennusteissa (ns. vuodenaikaisennusteissa) käytetään yleensä hieman vanhempia vertailujaksoja. Kun vuodenaikaisennusteet ennustivat Suomeen melko tavanomaista kesäsäätä, ne osuivatkin kohtuullisen hyvin kohdalleen.
Miksi kesä 2012 tuntui monen ihmisen mielestä kylmältä?
Tärkeimmät syyt lienevät nämä:
1. Edellisinä kesinä olimme tottuneet poikkeuksellisen lämpimään säähän. Heinäkuussa 2010 Joensuun lentokentällä Liperissä mitattiin Suomen kaikkien aikojen korkein virallinen varjolämpötila 37,2 astetta. Kesä 2011 oli Suomessa neljänneksi lämpimin 1900-2000 -luvuilla, keskilämpötiloiltaan jopa selvästi kesää 2010 lämpimämpi (Helsingin Kaisaniemessä jopa koko mittaushistorian lämpimin, tosin osin kaupunkilämpösaarekeilmiön vaikutuksesta), vaikka heinäkuu 2010 oli kaikkien aikojen lämpimin yksittäinen kuukausi Suomessa. Kesän (kesäkuu-elokuu) 2010 keskilämpötila oli Suomessa 14,9 astetta, kesän 2011 keskilämpötila 15,7 astetta ja kesän 2012 keskilämpötila 13,5 astetta. Tuo 13,5 astetta on vain 0,4 astetta alle pitkäaikaisen keskiarvon. Psykologisesti ero on kuitenkin iso, koska edelliset kesät olivat niin kuumia.
2. Tänä kesänä hellepäiviä oli vähän, vaikka keskimäärin lämpötilat olivatkin lähellä tavanomaisia. Kesällä 2011 Suomessa oli 46 hellepäivää (lämpötila varjossa yli 25 astetta) ja kesä-elokuussa 2012 vain 18 (lisäksi toukokuussa kaksi), kun tavanomainen määrä on 38.
3. Tänä kesänä satoi melko paljon. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna suurimmat havaintoasemakohtaiset kesäkuukausien sademäärät olivat yli puolitoistakertaisia. Tosin niukimmat sateet jäivät selvästi alle tavanomaisten arvojen. Ilmastokatsaus 7/2012 kertoo näin:
"Heinäkuun rankkasateet rikkoivat paikkakuntakohtaisia sade-ennätyksiä. Eniten kuukauden aikana satoi Karvian Alkkialla, missä kuukauden sademääräksi mitattiin peräti 243 millimetriä. Tämä oli aseman uusi heinäkuun sade-ennätys. Paikkakuntakohtaisia ennätyksiä rikottiin myös muualla Suomessa. Ennätyksiä syntyi eri puolilla maata. Koko maan kuukauden sade-ennätyksestä jäätiin silti vielä useita kymmeniä millimetrejä, sillä heinäkuussa 1934 satoi Laukaalla 302 millimetriä."
Kouvola on pärjännyt säätilastoissa hyvin
Kouvolassa (Utti) tehtiin kesällä 2010 kaikkien aikojen Suomen ennätys yhden kesän hellepäivien lukumäärässä. Hellepäivien viralliseksi lukumääräksi Utissa tuli lopulta 48. Kouvolassa mitattiin vuoden 2011 korkein koko vuorokauden keskilämpötila Suomessa, +26,4 astetta. Samana kesänä Kouvolassa myös oli yhdessä Kruunupyyn kanssa eniten +30 asteen päiviä, seitsemän kappaletta. Päättyneenä kesänä 2012 Kouvolan Utissa mitattiin eniten hellepäiviä Suomessa (yhdeksän).
Miksi kesä ei ollut kuuma, vaikka ilmastonmuutos etenee?
Vaikka ilmasto lämpenee pitkällä aikavälillä, sään vaihtelut Suomessa jatkuvat. Jatkuvaa hellettä meille ei voi tulla, koska auringon säteilymäärä ja maapallon asento eivät (oleellisesti) muutu.
Tulevaisuudessakin on välillä viileämpiä kesiä, vaikka keskilämpötilat kohoavatkin. Lisäksi ilmastonmuutos vaikuttaa meillä kaikkein eniten talvilämpötiloihin. Suomi kuuluu ns. väli-ilmastoon, jossa vaihtelevat mantereiset ja mereiset piirteet. Kesäsään ratkaisee paljolti tuuri eli se, mikä on vallitseva ilmavirtausten suunta.
Kun kahtena edellisenä kesänä ilmavirtaus kävi paljolti idän suunnalta, saimme lämpimämpää ja kuivempaa säätä. Päättyneenä kesänä vallitseva ilmavirtausten suunta oli lännestä, Atlantilta, josta saimme mereisen kosteaa ilmaa. Lisäksi kesäsäähämme vaikuttaa ratkaisevasti myös se, sattuuko tulemaan pysyviä matala- tai korkeapaineita.
Toisaalta lämmön ja kosteuden yhdistelmä on ilmastonmuutosskenaarioiden mukainen. Esimerkiksi kastepistelämpötilat (ilman lämpötila, jossa ilman sisältämän vesihöyryn tiivistyminen alkaa) ovat nousseet. Ilta-Sanomat haastatteli 26.7.2012 Ilmatieteen laitoksen meteorologi Hannu Valtaa, joka totesi seuraavasti:
"Kahtena edellisenä kesänä näitä tilanteita on ollut. -- Ilmastonmuutos on siinä mielessä nähtävissä, että korkeat kastepistelämpötilat ovat hieman yleistyneet."
Pohjoisen pallonpuoliskon kesä 2012 oli jopa "ennätyslämmin"
Toukokuu oli pohjoisella pallonpuoliskolla koko mittaushistorian lämpimin toukokuu, kun tarkastellaan sekä maa- että merialueiden lämpötiloja. Vastaavasti kesäkuu ja heinäkuu olivat mittaushistorian toiseksi lämpimimpiä.
Jos katsotaan vain pohjoisen pallonpuoliskon maa-alueita, sekä huhtikuu, toukokuu, kesäkuu että heinäkuu olivat mittaushistorian lämpimimpiä. Useilla alueilla kuukausilämpötilat olivat paljon tavanomaista korkeampia, esimerkiksi suuressa osassa Pohjois-Amerikkaa ja Euraasiaa. Lämpöaalto jatkui esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa heinäkuu oli koko mittaushistorian (alkaen vuodesta 1895) kaikista kuukausista lämpimin (USA:n mannerosien keskilämpötila +25,3 celsiusastetta). USA:ssa tammi-heinäkuu on ollut ennätyslämmin, samoin edellinen 12 kuukauden jakso elokuusta 2011 lähtien.Vain Pohjois- ja Länsi-Eurooppa sekä Luoteis-Yhdysvallat olivat päättyneenä kesänä selvästi tavanomaista viileämpiä.
Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna toukokuu ja kesäkuu olivat mittaushistorian lämpimimpiä maa-alueilla, heinäkuu kolmanneksi lämpimin. Kun sekä maa- että merialueiden lämpötilat otetaan huomioon, toukokuu oli toiseksi lämpimin, kesäkuu ja heinäkuu neljänneksi lämpimimpiä.
Esimerkiksi heinäkuussa eteläisellä pallonpuoliskolla (mm. paikoin Australiassa ja Etelä-Amerikassa) oli paikoin harvinaisen kylmää, mutta Aasiassa koettiin "kuumuusennätyksiä" ja rankkasateita. Kuwait Cityn ulkopuolella (Sulaibiya) varjolämpötila nousi 53,6 asteeseen ja USA:n Kuolemanlaaksossa 53,3 asteeseen.
Pohjoisnavan jääpeite pienempi kuin koskaan aiemmin mittaushistorian aikana
Tässä ote viimesyksyisestä blogikirjoituksestani:
"European Space Agency puolestaan kertoo arktisista merijäistä mielenkiintoista tietoa. Sekä Koillisväylä että Luoteisväylä ovat nyt auki toista kertaa satelliittimittausten aikakaudella (1970-luvulta alkaen). Edellisen kerran näin kävi vuonna 2008. Luoteisväylä avautui jäättömäksi ensimmäistä kertaa vuonna 2007, jolloin pohjoisen pallonpuoliskon jääpeite oli ennätysalhainen satelliittiaikakaudella. Tuolloin asiaan vaikuttivat suuresti poikkeukselliset sääolot. ESA:n nettisivulla todetaan kesän 2011 tilanteesta näin: 'Riippumatta siitä, saavutammeko ennätyksen vai ei, tämä vuosi vahvistaa joka tapauksessa meidän olevan aikakaudella, jolla jään määrä kesäisin on huomattavasti vähäisempi kuin aiemmin. Viimeiset viisi kesää ovat viisi jääpeitteen dokumentoitua minimivuotta. Joka vuosi Jäämerellä muodostuu ja sulaa valtava määrä kelluvaa jäätä, mutta jään sulaminen on kiihtynyt. Viimeisen 30 vuoden ajan Jäämerta tutkineet satelliitit ovat havainneet kesän lopun jääpeitteen vähenemisen 80-luvun alun 8 miljoonasta neliökilometristä historialliseen minimiin vuonna 2007, jolloin se kattoi vain 4,24 miljoonaa neliökilometriä.' Arktisen merijään kohtalona näyttää ennen pitkää olevan sulaminen kokonaan ilmaston lämmetessä, mikä osaltaan kiihdyttää koko arktisen alueen lämpenemistä. Toisaalta uuden tutkimuksen mukaan merijään määrä saattaa lähivuosikymmeninä vakautua tai jopa hiukan lisääntyä hetkellisesti silloin tällöin."
Nyt Pohjoisnavan jääpeite on pienempi kuin koskaan aiemmin mittaushistorian aikana. Asiasta kertovat tarkemmin Kaj Luukko ja Ilmastotieto:
"Jään peittämän merialueen pinta-ala on nyt pienempi kuin koskaan aiemmin dokumentoituna aikana. -- Minimin ajankohta on myös vähitellen siirtynyt myöhäisemmäksi. Tämänvuotinen minimi alittanee selvästi edellisen ennätyksen vuodelta 2007. Jään pinta-alan vuosittaiset vaihtelut ovat suuria, mutta laskeva trendi on ollut nähtävissä jo pitkään. -- Jos oletetaan kesäjään tilavuuden vähenevän tulevaisuudessa samoin kuin vuosien 2001..2010 välisenä aikana, kesäjää katoaisi kokonaan suunnilleen vuonna 2016. Merijään väheneminen vähentää maapallon kykyä heijastaa Auringon säteilyä takaisin avaruuteen, joten se toimii ilmaston lämpenemistä lisäävänä, positiivisena palauteilmiönä. Merijään vähenemisen tiedetään vaikuttavan myös merivirtoihin ja ilmakehän suihkuvirtauksiin, jotka edelleen vaikuttavat pohjoisen pallonpuoliskon säätiloihin. -- Pohjoisen merijään kesäinen katoaminen tulee olemaan ensimmäinen suuri konkreettinen osoitus ilmaston lämpenemisestä."
Oleellista asiassa on jään tilavuuden huomattava väheneminen, vaikka julkisuudessa kiinnitetään enemmän huomiota pinta-aloihin. Kun jään tilavuus pienenee, myös sulaminen nopeutuu ja pinta-alakin kutistuu entistä helpommin. Toisaalta on huomattava, että laskevasta trendistä huolimatta vuotuiset vaihtelut ovat suuria, joten kesäjään katoamisvuotta on erittäin vaikea ennustaa.
Johtopäätökset?
Selkeimmin ilmastonmuutos näkyy yksittäisten kesien tai yksittäisten vuosien sijaan pitkän aikavälin tilastoissa ja diagrammeissa. Esimerkiksi taulukko mittaushistorian maailmanlaajuisesti lämpimimmistä vuosista on hyvin kuvaava. Viimeisin vuosikymmen on ollut mittaushistorian lämpimin kaikissa maanosissa.
Ilmatieteen laitoksen tiedote 3.9.2012 summaa asian näin:
"Ilmatieteen laitoksen mukaan kesäkuukausien eli kesä-elokuun keskilämpötila vaihteli maan etelä- ja itäosan noin 15 asteesta pohjoisimman Lapin noin 10 asteeseen. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna poikkeamat jäivät pieniksi. Koko maan keskilämpötila oli 13,5 astetta, mikä on 0,4 astetta alle pitkäaikaisen keskiarvon. Viimeksi kesän keskilämpötila on ollut alempi vuonna 2008, jolloin se oli 12,8 astetta. Korkein keskilämpötila 16,3 astetta mitattiin Helsingin Rautatientorilla ja alin keskilämpötila 8,6 astetta Enontekiön Kilpisjärvellä. Hellepäiviä oli kesä-elokuussa 18 eli selvästi tavanomaista vähemmän. Yksittäisistä havaintoasemista eniten hellepäiviä oli Kouvolan Utissa, jossa niitä oli yhdeksän. Korkein lämpötila 31,0 astetta mitattiin Lieksan Lampelassa heinäkuun 30. päivänä."
Näissä Ilmatieteen laitoksen tilastoissa vertailukautena käytetään (jo ilmastonmuutoksen myötä hieman lämmennyttä) jaksoa 1981-2010, kun vertaillaan kuukausien keskilämpötiloja pitkäaikaisiin keskiarvoihin. Sen sijaan kansainvälisissä pitkän aikavälin sääennusteissa (ns. vuodenaikaisennusteissa) käytetään yleensä hieman vanhempia vertailujaksoja. Kun vuodenaikaisennusteet ennustivat Suomeen melko tavanomaista kesäsäätä, ne osuivatkin kohtuullisen hyvin kohdalleen.
Miksi kesä 2012 tuntui monen ihmisen mielestä kylmältä?
Tärkeimmät syyt lienevät nämä:
1. Edellisinä kesinä olimme tottuneet poikkeuksellisen lämpimään säähän. Heinäkuussa 2010 Joensuun lentokentällä Liperissä mitattiin Suomen kaikkien aikojen korkein virallinen varjolämpötila 37,2 astetta. Kesä 2011 oli Suomessa neljänneksi lämpimin 1900-2000 -luvuilla, keskilämpötiloiltaan jopa selvästi kesää 2010 lämpimämpi (Helsingin Kaisaniemessä jopa koko mittaushistorian lämpimin, tosin osin kaupunkilämpösaarekeilmiön vaikutuksesta), vaikka heinäkuu 2010 oli kaikkien aikojen lämpimin yksittäinen kuukausi Suomessa. Kesän (kesäkuu-elokuu) 2010 keskilämpötila oli Suomessa 14,9 astetta, kesän 2011 keskilämpötila 15,7 astetta ja kesän 2012 keskilämpötila 13,5 astetta. Tuo 13,5 astetta on vain 0,4 astetta alle pitkäaikaisen keskiarvon. Psykologisesti ero on kuitenkin iso, koska edelliset kesät olivat niin kuumia.
2. Tänä kesänä hellepäiviä oli vähän, vaikka keskimäärin lämpötilat olivatkin lähellä tavanomaisia. Kesällä 2011 Suomessa oli 46 hellepäivää (lämpötila varjossa yli 25 astetta) ja kesä-elokuussa 2012 vain 18 (lisäksi toukokuussa kaksi), kun tavanomainen määrä on 38.
3. Tänä kesänä satoi melko paljon. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna suurimmat havaintoasemakohtaiset kesäkuukausien sademäärät olivat yli puolitoistakertaisia. Tosin niukimmat sateet jäivät selvästi alle tavanomaisten arvojen. Ilmastokatsaus 7/2012 kertoo näin:
"Heinäkuun rankkasateet rikkoivat paikkakuntakohtaisia sade-ennätyksiä. Eniten kuukauden aikana satoi Karvian Alkkialla, missä kuukauden sademääräksi mitattiin peräti 243 millimetriä. Tämä oli aseman uusi heinäkuun sade-ennätys. Paikkakuntakohtaisia ennätyksiä rikottiin myös muualla Suomessa. Ennätyksiä syntyi eri puolilla maata. Koko maan kuukauden sade-ennätyksestä jäätiin silti vielä useita kymmeniä millimetrejä, sillä heinäkuussa 1934 satoi Laukaalla 302 millimetriä."
Kouvola on pärjännyt säätilastoissa hyvin
Kouvolassa (Utti) tehtiin kesällä 2010 kaikkien aikojen Suomen ennätys yhden kesän hellepäivien lukumäärässä. Hellepäivien viralliseksi lukumääräksi Utissa tuli lopulta 48. Kouvolassa mitattiin vuoden 2011 korkein koko vuorokauden keskilämpötila Suomessa, +26,4 astetta. Samana kesänä Kouvolassa myös oli yhdessä Kruunupyyn kanssa eniten +30 asteen päiviä, seitsemän kappaletta. Päättyneenä kesänä 2012 Kouvolan Utissa mitattiin eniten hellepäiviä Suomessa (yhdeksän).
Miksi kesä ei ollut kuuma, vaikka ilmastonmuutos etenee?
Vaikka ilmasto lämpenee pitkällä aikavälillä, sään vaihtelut Suomessa jatkuvat. Jatkuvaa hellettä meille ei voi tulla, koska auringon säteilymäärä ja maapallon asento eivät (oleellisesti) muutu.
Tulevaisuudessakin on välillä viileämpiä kesiä, vaikka keskilämpötilat kohoavatkin. Lisäksi ilmastonmuutos vaikuttaa meillä kaikkein eniten talvilämpötiloihin. Suomi kuuluu ns. väli-ilmastoon, jossa vaihtelevat mantereiset ja mereiset piirteet. Kesäsään ratkaisee paljolti tuuri eli se, mikä on vallitseva ilmavirtausten suunta.
Kun kahtena edellisenä kesänä ilmavirtaus kävi paljolti idän suunnalta, saimme lämpimämpää ja kuivempaa säätä. Päättyneenä kesänä vallitseva ilmavirtausten suunta oli lännestä, Atlantilta, josta saimme mereisen kosteaa ilmaa. Lisäksi kesäsäähämme vaikuttaa ratkaisevasti myös se, sattuuko tulemaan pysyviä matala- tai korkeapaineita.
Toisaalta lämmön ja kosteuden yhdistelmä on ilmastonmuutosskenaarioiden mukainen. Esimerkiksi kastepistelämpötilat (ilman lämpötila, jossa ilman sisältämän vesihöyryn tiivistyminen alkaa) ovat nousseet. Ilta-Sanomat haastatteli 26.7.2012 Ilmatieteen laitoksen meteorologi Hannu Valtaa, joka totesi seuraavasti:
"Kahtena edellisenä kesänä näitä tilanteita on ollut. -- Ilmastonmuutos on siinä mielessä nähtävissä, että korkeat kastepistelämpötilat ovat hieman yleistyneet."
Pohjoisen pallonpuoliskon kesä 2012 oli jopa "ennätyslämmin"
Toukokuu oli pohjoisella pallonpuoliskolla koko mittaushistorian lämpimin toukokuu, kun tarkastellaan sekä maa- että merialueiden lämpötiloja. Vastaavasti kesäkuu ja heinäkuu olivat mittaushistorian toiseksi lämpimimpiä.
Jos katsotaan vain pohjoisen pallonpuoliskon maa-alueita, sekä huhtikuu, toukokuu, kesäkuu että heinäkuu olivat mittaushistorian lämpimimpiä. Useilla alueilla kuukausilämpötilat olivat paljon tavanomaista korkeampia, esimerkiksi suuressa osassa Pohjois-Amerikkaa ja Euraasiaa. Lämpöaalto jatkui esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa heinäkuu oli koko mittaushistorian (alkaen vuodesta 1895) kaikista kuukausista lämpimin (USA:n mannerosien keskilämpötila +25,3 celsiusastetta). USA:ssa tammi-heinäkuu on ollut ennätyslämmin, samoin edellinen 12 kuukauden jakso elokuusta 2011 lähtien.Vain Pohjois- ja Länsi-Eurooppa sekä Luoteis-Yhdysvallat olivat päättyneenä kesänä selvästi tavanomaista viileämpiä.
Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna toukokuu ja kesäkuu olivat mittaushistorian lämpimimpiä maa-alueilla, heinäkuu kolmanneksi lämpimin. Kun sekä maa- että merialueiden lämpötilat otetaan huomioon, toukokuu oli toiseksi lämpimin, kesäkuu ja heinäkuu neljänneksi lämpimimpiä.
Esimerkiksi heinäkuussa eteläisellä pallonpuoliskolla (mm. paikoin Australiassa ja Etelä-Amerikassa) oli paikoin harvinaisen kylmää, mutta Aasiassa koettiin "kuumuusennätyksiä" ja rankkasateita. Kuwait Cityn ulkopuolella (Sulaibiya) varjolämpötila nousi 53,6 asteeseen ja USA:n Kuolemanlaaksossa 53,3 asteeseen.
Pohjoisnavan jääpeite pienempi kuin koskaan aiemmin mittaushistorian aikana
Tässä ote viimesyksyisestä blogikirjoituksestani:
"European Space Agency puolestaan kertoo arktisista merijäistä mielenkiintoista tietoa. Sekä Koillisväylä että Luoteisväylä ovat nyt auki toista kertaa satelliittimittausten aikakaudella (1970-luvulta alkaen). Edellisen kerran näin kävi vuonna 2008. Luoteisväylä avautui jäättömäksi ensimmäistä kertaa vuonna 2007, jolloin pohjoisen pallonpuoliskon jääpeite oli ennätysalhainen satelliittiaikakaudella. Tuolloin asiaan vaikuttivat suuresti poikkeukselliset sääolot. ESA:n nettisivulla todetaan kesän 2011 tilanteesta näin: 'Riippumatta siitä, saavutammeko ennätyksen vai ei, tämä vuosi vahvistaa joka tapauksessa meidän olevan aikakaudella, jolla jään määrä kesäisin on huomattavasti vähäisempi kuin aiemmin. Viimeiset viisi kesää ovat viisi jääpeitteen dokumentoitua minimivuotta. Joka vuosi Jäämerellä muodostuu ja sulaa valtava määrä kelluvaa jäätä, mutta jään sulaminen on kiihtynyt. Viimeisen 30 vuoden ajan Jäämerta tutkineet satelliitit ovat havainneet kesän lopun jääpeitteen vähenemisen 80-luvun alun 8 miljoonasta neliökilometristä historialliseen minimiin vuonna 2007, jolloin se kattoi vain 4,24 miljoonaa neliökilometriä.' Arktisen merijään kohtalona näyttää ennen pitkää olevan sulaminen kokonaan ilmaston lämmetessä, mikä osaltaan kiihdyttää koko arktisen alueen lämpenemistä. Toisaalta uuden tutkimuksen mukaan merijään määrä saattaa lähivuosikymmeninä vakautua tai jopa hiukan lisääntyä hetkellisesti silloin tällöin."
Nyt Pohjoisnavan jääpeite on pienempi kuin koskaan aiemmin mittaushistorian aikana. Asiasta kertovat tarkemmin Kaj Luukko ja Ilmastotieto:
"Jään peittämän merialueen pinta-ala on nyt pienempi kuin koskaan aiemmin dokumentoituna aikana. -- Minimin ajankohta on myös vähitellen siirtynyt myöhäisemmäksi. Tämänvuotinen minimi alittanee selvästi edellisen ennätyksen vuodelta 2007. Jään pinta-alan vuosittaiset vaihtelut ovat suuria, mutta laskeva trendi on ollut nähtävissä jo pitkään. -- Jos oletetaan kesäjään tilavuuden vähenevän tulevaisuudessa samoin kuin vuosien 2001..2010 välisenä aikana, kesäjää katoaisi kokonaan suunnilleen vuonna 2016. Merijään väheneminen vähentää maapallon kykyä heijastaa Auringon säteilyä takaisin avaruuteen, joten se toimii ilmaston lämpenemistä lisäävänä, positiivisena palauteilmiönä. Merijään vähenemisen tiedetään vaikuttavan myös merivirtoihin ja ilmakehän suihkuvirtauksiin, jotka edelleen vaikuttavat pohjoisen pallonpuoliskon säätiloihin. -- Pohjoisen merijään kesäinen katoaminen tulee olemaan ensimmäinen suuri konkreettinen osoitus ilmaston lämpenemisestä."
Oleellista asiassa on jään tilavuuden huomattava väheneminen, vaikka julkisuudessa kiinnitetään enemmän huomiota pinta-aloihin. Kun jään tilavuus pienenee, myös sulaminen nopeutuu ja pinta-alakin kutistuu entistä helpommin. Toisaalta on huomattava, että laskevasta trendistä huolimatta vuotuiset vaihtelut ovat suuria, joten kesäjään katoamisvuotta on erittäin vaikea ennustaa.
Johtopäätökset?
Selkeimmin ilmastonmuutos näkyy yksittäisten kesien tai yksittäisten vuosien sijaan pitkän aikavälin tilastoissa ja diagrammeissa. Esimerkiksi taulukko mittaushistorian maailmanlaajuisesti lämpimimmistä vuosista on hyvin kuvaava. Viimeisin vuosikymmen on ollut mittaushistorian lämpimin kaikissa maanosissa.
keskiviikko 22. elokuuta 2012
Maapallon ylikulutuspäivä 22.8.2012: Tämän vuoden luonnonvarat kulutettu loppuun!
Tänään kaikki maapallolla tänä vuonna syntyneet luonnonvarat on kulutettu loppuun. Loppuvuoden ajan kulutamme menneinä vuosikymmeninä syntyneitä säästöjä eli käytämme pääomaa, jota tarvittaisiin turvaamaan ensi vuoden ja muiden tulevien vuosien tuotanto. Nykyisellä luonnonvarojen käytöllä tarvittaisiin 1,51 maapalloa tuottamaan kestävästi ihmiskunnan kuluttamat luonnonvarat. Suomalaisten elintaso vaatisi jopa 3,5 maapalloa. Tutkijat ovatkin varoittaneet maapallon ekosysteemien mahdollisesta romahtamisesta jo parin sukupolven aikana.
Elokuun 22. päivä on ns. maailman ylikulutuspäivä. Global Footprint Network (kalifornialainen ympäristöntutkimusjärjestö) ja New Economics Foundation (riippumaton brittiläinen ajatushautomo) ovat tehneet laskelman, jonka mukaan ihmiskunta on silloin vuoden 2012 alusta laskettuna käyttänyt kaikkia maapallolla vuoden aikana syntyviä luonnonvaroja vastaavan määrän luonnonvaroja. Asiasta kertoo myös Suomen ympäristöministeriön tiedote.
Luonnonvarojen hyödyntäminen alkoi kasvaa voimakkaasti 1960-luvulla. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan luonnonvarojen käyttö ylittikin maapallon vuosituotannon ja ilmastonmuutosta aiheuttavan hiilidioksidin päästömäärä hiilidioksidin luonnollisen vuotuisen sitoutumisen joskus 1970-1980 -luvulla.
Todellisuudessa nämä laskelmat tietyistä päivämääristä eivät kuitenkaan voi olla läheskään tarkkoja, sillä "jokaista syntyvää kalaa on mahdotonta laskea". Jotakin suuntaa ne silti antavat. Viime vuonna ylikulutuspäivää vietettiin vasta 27.9.2011, joten luonnonvarojen kulutus näyttää kiihtyneen.
Tarkan päivämäärän selvittämistä tärkeämpää on kuitenkin ymmärtää, mitä kaikkea tapahtuu. Ruokapula lisääntyy, lajien luonnolliset populaatiot pienenevät, metsiä katoaa, maaperän tuottavuus heikkenee ja hiilidioksidin määrä ilmakehässä sekä merissä lisääntyy.
Nykyisellä luonnonvarojen käytöllä tarvittaisiin noin 1,5 maapalloa tuottamaan kestävästi ihmiskunnan käyttämät luonnonvarat. Ennen tämän vuosisadan puoliväliä tarvitaan jo kaksi maapalloa!
Erot eri kansakuntien välillä ovat suuria. Yhdysvaltalaisten elintasolla (jos kaikki maapallolla eläisivät samoin) tarvittaisiin 4 maapalloa, suomalaisten elintasolla 3,5 maapalloa ja Lähi-idän rikkaiden öljyntuotantovaltioiden elintasolla jopa noin 6 maapalloa!
Suomi on kuitenkin sikäli hyvässä asemassa, että maamme biokapasiteetti ylittää ekologisen jalanjälkemme. Siitä huolimatta emme voi aina syyttää kiinalaisia tai muita väkiluvultaan suuria valtioita. Elintasomme perustuu paljolti öljyyn ja muihin ulkomailta tuotuihin tuotteisiin. Emme voisi elää nykyiseen tapaan pelkästään Suomen luonnon antimilla. Olemme ulkoistaneet luonnonvarojen kulutuksemme.
Maapallolla henkeä kohden laskettu kulutus on kasvanut ja kasvaa koko ajan. Aiemmin asiaan on vaikuttanut lähinnä teollisuusmaiden teknistyminen, mutta nyt oleellista on myös ripeä elintason nousu kehitysmaissa.
Kaiken lisäksi lokakuun 2011 lopulla maapallon väkiluku ylitti arvioiden mukaan seitsemän miljardin rajan! Kesäkuun Nature-lehdessä 22 tutkijaa varoittikin siitä, että maapallon olotilan muutos on mahdollinen ja jopa todennäköinen jo sadan seuraavan vuoden aikana!
Lisää kirjoituksia samasta aihepiiristä:
Maapallon terveystarkastus
Maailman vesipäivä 22.3.2012: Vesijalanjälki, hiilijalanjälki ja hauska video
Sinulla on kultainen kännykkä!
Leo Stranius ja Matti Leinonen vierailivat Kouvolan iltalukiossa
Lintujen roskaruokaa: Muovijätteen määrä Tyynenmeren jätepyörteessä satakertaistunut
 |
| © iceteastock - Fotolia.com |
Elokuun 22. päivä on ns. maailman ylikulutuspäivä. Global Footprint Network (kalifornialainen ympäristöntutkimusjärjestö) ja New Economics Foundation (riippumaton brittiläinen ajatushautomo) ovat tehneet laskelman, jonka mukaan ihmiskunta on silloin vuoden 2012 alusta laskettuna käyttänyt kaikkia maapallolla vuoden aikana syntyviä luonnonvaroja vastaavan määrän luonnonvaroja. Asiasta kertoo myös Suomen ympäristöministeriön tiedote.
Luonnonvarojen hyödyntäminen alkoi kasvaa voimakkaasti 1960-luvulla. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan luonnonvarojen käyttö ylittikin maapallon vuosituotannon ja ilmastonmuutosta aiheuttavan hiilidioksidin päästömäärä hiilidioksidin luonnollisen vuotuisen sitoutumisen joskus 1970-1980 -luvulla.
Todellisuudessa nämä laskelmat tietyistä päivämääristä eivät kuitenkaan voi olla läheskään tarkkoja, sillä "jokaista syntyvää kalaa on mahdotonta laskea". Jotakin suuntaa ne silti antavat. Viime vuonna ylikulutuspäivää vietettiin vasta 27.9.2011, joten luonnonvarojen kulutus näyttää kiihtyneen.
Tarkan päivämäärän selvittämistä tärkeämpää on kuitenkin ymmärtää, mitä kaikkea tapahtuu. Ruokapula lisääntyy, lajien luonnolliset populaatiot pienenevät, metsiä katoaa, maaperän tuottavuus heikkenee ja hiilidioksidin määrä ilmakehässä sekä merissä lisääntyy.
Nykyisellä luonnonvarojen käytöllä tarvittaisiin noin 1,5 maapalloa tuottamaan kestävästi ihmiskunnan käyttämät luonnonvarat. Ennen tämän vuosisadan puoliväliä tarvitaan jo kaksi maapalloa!
Erot eri kansakuntien välillä ovat suuria. Yhdysvaltalaisten elintasolla (jos kaikki maapallolla eläisivät samoin) tarvittaisiin 4 maapalloa, suomalaisten elintasolla 3,5 maapalloa ja Lähi-idän rikkaiden öljyntuotantovaltioiden elintasolla jopa noin 6 maapalloa!
Suomi on kuitenkin sikäli hyvässä asemassa, että maamme biokapasiteetti ylittää ekologisen jalanjälkemme. Siitä huolimatta emme voi aina syyttää kiinalaisia tai muita väkiluvultaan suuria valtioita. Elintasomme perustuu paljolti öljyyn ja muihin ulkomailta tuotuihin tuotteisiin. Emme voisi elää nykyiseen tapaan pelkästään Suomen luonnon antimilla. Olemme ulkoistaneet luonnonvarojen kulutuksemme.
Maapallolla henkeä kohden laskettu kulutus on kasvanut ja kasvaa koko ajan. Aiemmin asiaan on vaikuttanut lähinnä teollisuusmaiden teknistyminen, mutta nyt oleellista on myös ripeä elintason nousu kehitysmaissa.
Kaiken lisäksi lokakuun 2011 lopulla maapallon väkiluku ylitti arvioiden mukaan seitsemän miljardin rajan! Kesäkuun Nature-lehdessä 22 tutkijaa varoittikin siitä, että maapallon olotilan muutos on mahdollinen ja jopa todennäköinen jo sadan seuraavan vuoden aikana!
Lisää kirjoituksia samasta aihepiiristä:
Maapallon terveystarkastus
Maailman vesipäivä 22.3.2012: Vesijalanjälki, hiilijalanjälki ja hauska video
Sinulla on kultainen kännykkä!
Leo Stranius ja Matti Leinonen vierailivat Kouvolan iltalukiossa
Lintujen roskaruokaa: Muovijätteen määrä Tyynenmeren jätepyörteessä satakertaistunut
sunnuntai 24. kesäkuuta 2012
Milloin maailmanloppu tulee?
Paikalliset
ekologiset järjestelmät voivat tunnetusti muuttua
äkillisesti, arvaamattomasti ja peruuttamattomasti täysin
toisenlaisiksi, kun kriittinen kynnys (ns. käännekohta tai
horjahduspiste) ylittyy. Kesäkuun Nature-lehden artikkelissa 22
kansainvälistä tutkijaa todistelee sitä, että
koko globaali ekosysteemi voi reagoida samalla tavalla, ja että
se lähestyy ihmiskunnan toiminnan seurauksena planeetanlaajuista
kriittistä kynnystä erittäin todennäköisesti
jo muutaman sukupolven aikana. Biosfäärin romahdus on
mahdollisesti jo alkanut, mutta sen haittavaikutuksia pystytään
vielä lieventämään.
 |
| (c) katalinks - Fotolia.com |
Väestönkasvu ja kulutuksen
lisääntyminen
Ihmisen väestönkasvu ja
henkeä kohden lasketun kulutuksen kasvu ovat kaikkien ongelmien
taustalla. Väestönkasvu (77 miljoonaa ihmistä
vuodessa) on tuhat kertaa suurempi kuin keskimääräinen
vuosikasvu ajalla 10 000 - 400 vuotta sitten (67 000 henkilöä
vuodessa). Maapallon ihmismäärä on lähes
nelinkertaistunut vain vuosisadassa. Varovaisimpien arvioiden mukaan
väestö kasvaa nykyisestä seitsemästä
miljardista yhdeksään miljardiin vuonna 2045 ja 9,5
miljardiin vuonna on 2050.
Ihmisen toiminnan seurauksena suoria
paikallisen tason vaikutuksia on kertynyt niin paljon, että ne
aiheuttavat epäsuorasti jo globaalitason vaikutuksia. Suora
vaikutus on esimerkiksi se, että 43 prosenttia maapallon
pinta-alasta on valjastettu maatalouden tai kaupunkien käyttöön.
Lopun 57 prosentinkin alueella vaikuttavat monin paikoin tiet. Tämä
ylittää jääkauden jälkeisen fysikaalisen
muutoksen, jossa 30 prosenttia maapallon pinta-alasta suli oltuaan
jään peitossa.
Epäsuoria globaalitason
vaikutuksia on syntynyt, kun ihmisen toiminta muuttaa energian
virtausta ekosysteemien läpi. Kohtuuttoman paljon energiaa
siirretään nyt yhdelle lajille, ihmiselle. Ihmiset
käyttävät 20 – 40 prosenttia maailman
nettoperustuotannosta ja lisäksi vähentävät
tuottavuutta tuhoamalla elinympäristöjä. Paikallisesti
lisääntynyt nettoperustuotanto ilman laskeumien ja
maatalouden lannoitteissa olevien ravinteiden (esim. typen ja
fosforin) seurauksena ei riitä kattamaan tuottavuuden
pienentymistä.
Mallit ennustavat, että vuoteen
2100 mentäessä bioottiseen ympäristöön
kohdistuvat paineet yhä vain lisääntyvät.
Energian ja muiden luonnonvarojen käyttö lisääntyy,
kun väestö kasvanee vähintäänkin 9,5
miljardiin jo vuoteen 2050 mentäessä. Vaikutus on vielä
huomattavasti korostunut, jos myös asukasta kohden laskettu
luonnonvarojen käyttö lisääntyy.
Ennusteiden mukaan maapallon väkiluku
vuonna 2100 on alimman arvion mukaan 6,2 miljardia (vaatii
syntyvyyden merkittävää supistumista), keskitason
arvion mukaan 10,1 miljardia (vaatii jatkuvaa hedelmällisyyden
laskua maissa, jotka vielä ovat nollakasvun yläpuolella) ja
suurimman arvion mukaan 27,0 miljardia (jos syntyvyys säilyy
vuosien 2005-2010 tasolla). Viimeksi mainittu populaation koko on
kuitenkin jo selvästi ylittänyt maapallon kantokyvyn.
Fossiilisten polttoaineiden käyttäminen
 |
| (c) olly - Fotolia.com |
Ihmiset vapauttavat fossiilisiin
polttoaineisiin varastoitunutta energiaa, minkä avulla ihmislaji
pystyy hallitsemaan ekosysteemejä entistäkin voimakkaammin.
Valtaosa tästä lisäenergiasta käytetään
ihmislajin ja kotieläinten ylläpitoon. Tämän
seurauksena suurten eläinten biomassa on paljon suurempi kuin
esiteollisina aikoina. Ellei hupeneville fossiilisille polttoaineille
löydetä korvaavia vaihtoehtoja, tämän energian
väheneminen fossiilisten polttoaineiden ehtyessä
heikentänee sekä ihmiskunnan terveyttä että
taloutta. Lisäseurauksena on myös biodiversiteetin eli
luonnon monimuotoisuuden väheneminen, koska entistäkin
suurempi osa nettoperustuotannosta joudutaan käyttämään
ihmislajin elättämiseen.
Fossiilisten polttoaineiden
kulutuksella on ollut suuria vaikutuksia ilmakehään ja
valtameriin. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on lisääntynyt
yli kolmanneksella (35 %) esiteolliseen aikaan verrattuna, minkä
seurauksena ilmasto lämpenee nopeammin kuin viimeisimmässä
globaalitason muutoksessa siirryttäessä jääkaudesta
nykyiseen ilmastoon.
Merten happamoituminen
Korkeammat hiilidioksidipitoisuudet
(fossiilisten polttoaineiden käytön seurauksena) ovat
aiheuttaneet valtamerten nopean happamoitumisen. Tämä on
ilmeistä, koska pH on laskenut 0,05:llä kahden viime
vuosikymmenen aikana. Lisäksi maatalouden valumat ja
kaupunkialueiden jätevedet ovat radikaalisti muuttaneet
ravinteiden kiertokulkua. Jo havaittavissa olevia bioottisia
seurauksia ovat laajat kuolleet alueet merten rannikoilla.
Biodiversiteetin pieneneminen ja lajien
sukupuutto
Maaekosysteemeissä 40 prosenttia
aiemmin monimuotoisista alueista on korvattu köyhillä
muutamien viljelyskasvien, kotieläinten ja ihmislajin
elinympäristöillä. Viljelykarkulaisia on levinnyt
tulokaslajeina ja vieraslajeina myös luonnon ekosysteemeihin.
Vaikka maailmanlaajuisesti lajimäärä
on vähentynyt, paikallisesti kasvien monimuotoisuus on kuitenkin
tietyillä alueilla lisääntynyt ihmistoiminnan
seurauksena. Monimuotoisuuden lisääntyminen ei kuitenkaan
välttämättä ole pysyvää, koska
syrjäyttävän kilpailun periaatteen mukaisesti osa
lajeista voi vähitellen hävitä, kun kasvien
lajienväliset suhteet ehtivät vaikuttaa.
Selkärankaisten sekä
tämänhetkinen että ennustettu sukupuuttonopeus ylittää
selvästi luonnollisten sukupuuttojen määrän. Sekä
monet kasvit, selkärankaiset että selkärangattomat
ovat vähentyneet siinä määrin, että ne ovat
vaarassa kuolla sukupuuttoon. Avainlajien, esimerkiksi suurpetojen,
maailmanlaajuinen poistaminen ravintopyramidin ylemmiltä
trofiatasoilta johtaa yhä yksinkertaisempiin ja epävakaampiin
ravintoverkkoihin.
Tutkijat ovatkin erityisen huolissaan
lajien sukupuutoista. Evoluutiolta vie satoja tuhansia tai miljoonia
vuosia tuottaa monimuotoisuus uudelleen. Sukupuutot ovat erityisen
huolestuttavia, koska maailmanlaajuinen ja alueellinen monimuotoisuus
on nykyään yleensä alhaisempi kuin se oli 20 000 vuotta sitten viimeisimmän
globaalimuutoksen aikoihin. Lisäksi ihmisen siirtämät
kasvit homogenisoivat lajistoa.
Luonnollisia ekosysteemejä
uhkaavat liikakäyttö, saasteet ja ilmastonmuutos. Epäselvää
on se, kuinka paljon näitä menetyksiä korvaavat
ihmisen luomat ja ylläpitämät ekosysteemit,
esimerkiksi ravintokasvien viljelmät. Esimerkkeinä
romahduksista mainitaan turskakannat, miljoonien neliökilometrien
laajuiset havupuukuolemat ilmastonmuutoksen kiihdyttämien
kovakuoriaisepidemioiden seurauksena, hiilinielujen heikkeneminen
metsien kaatamisen takia ja maataloustuotannon paikallinen
heikentyminen aavikoitumisen tai haitallisten viljelymenetelmien
seurauksena.
Vaikka biodiversiteetin heikkenemisen
ja lajikoostumuksen muuttumisen lopulliset vaikutukset ovat vielä
epäselviä, seuraukset voivat olla vakavia, mikäli
kynnysarvo ylitetään laajoilla alueilla samanaikaisesti,
kun ekosysteemipalveluiden tarve vain lisääntyy. Tarvetta
lisää erityisesti väestönkasvu, jos väestö
kasvaa ennusteiden mukaisesti kahdella miljardilla noin kolmessa
vuosikymmenessä. Seurauksina voi olla laajaa sosiaalista
levottomuutta, taloudellista epävakautta ja ihmishenkien
menetyksiä.
Ilmastonmuutos
 |
| (c) chanpipat - Fotolia.com |
Nopea ilmastonmuutos ei osoita merkkejä
hidastumisesta. Mallintaminen osoittaa, että 30 prosentilla
maapallon pinta-alasta nopeus, jolla kasvilajit joutuvat siirtymään
pysyäkseen ennustetun ilmastonmuutoksen tahissa, on suurempi
kuin niiden siirtymisnopeus silloin, kun maapallo viimeksi siirtyi
jääkaudesta nykyiseen interglasiaalikauteen. Siirtymistä
vaikeuttaa lisäksi esimerkiksi maatalouden ja kaupungistumisen
takia hyvin pirstoutunut elinympäristö.
Ilmastotyypit, jotka nyt vallitsevat 10
– 48 prosentilla maapallon pinta-alasta, häviävät
ennusteiden mukaan seuraavan sadan vuoden aikana. Ilmasto, jota
nykyiset eliöt eivät ole koskaan kokeneet, tulee
todennäköisesti kattamaan 12 – 39 prosenttia maapallon
pinta-alasta. Keskimääräinen maapallon lämpötila
on vuonna 2070 (tai mahdollisesti jo muutama vuosikymmen aikaisemmin)
korkeampi kuin ikinä ennen ihmislajin evoluutiohistorian aikana.
Ihminen aiheuttaa nopeamman ja
suuremman muutoksen kuin jääkauden päättyminen
Planeetanlaajuisia kriittisiä
siirtymiä on esiintynyt biosfäärissä aiemminkin,
vaikkakin harvoin. Ihmiskunnan toiminnan takia tällainen
käännekohta saattaa olla jälleen ylittymässä,
mikä voi mahdollisesti muuttaa maapallon
nopeasti ja pysyvästi ihmisille tuntemattomaan tilaan.
Tästä seuraa kaksi
johtopäätöstä. Ensinnäkin biologisten
yllätysten minimoimiseksi ja samalla ihmiskunnankin
suojelemiseksi on tärkeää kehittää
biologista ennustamista ennakoimaan globaaleja kriittisiä
siirtymiä ja niiden vaikutuksia paikallisella tasolla. Toiseksi
globaalin muutoksen estämiseksi tai vähintäänkin
ohjaamiseksi on tarpeen puuttua perimmäisiin syihin, joilla
ihminen aiheuttaa globaaleja muutoksia.
Globaali pakotemekanismi on nykyään
väestönkasvu, johon liittyy luonnonvarojen kulutus,
elinympäristöjen muutos ja pirstoutuminen, energian
tuotanto ja kulutus sekä ilmastonmuutos.
Kaikki nämä pakotteet ovat
huomattavasti suurempia niin nopeudeltaan kuin voimakkuudeltaankin
verrattuna viimeisimpään tätä edeltäneeseen
globaalimuutokseen viime jääkauden päättyessä,
jolloin ilmasto vaihteli nopeasti lämpimästä kylmään
ja taas lämpimään 14 300 – 11 000 vuotta sitten.
Suurimmat bioottiset muutokset
tapahtuivat 12 900 – 11 300 vuotta sitten, kun noin puolet suurista
nisäkkäistä, useat suuret linnut ja matelijat sekä
jotkin pienemmät eläimet kuolivat sukupuuttoon. Samaan
aikaan ihmispopulaatio kasvoi ja ihmislaji levittäytyi kaikkiin
maanosiin. Ennen muutosta oli vallinnut noin 100 000 vuotta kestänyt
glasiaali- eli jääkausi, joka päättyi auringon
säteilytehon lisääntyessä. Sen jälkeen
maapallolla on ollut interglasiaalikautta noin 11 000 vuotta.
Tuo viimeisin globaalimuutos on tärkeä
vertailukohta nykyisessä muutoksessa, koska molemmissa
vaikuttavina tekijöinä toimivat ilmastonmuutos ja
ihmispopulaation kasvu. Viimeisimmän jääkauden
päättymiseen liittyvässä muutoksessa ne olivat
kuitenkin luultavasti erillisiä mutta sattumalta samanaikaisia
tekijöitä. Nyt olosuhteet ovat sikäli hyvin erilaiset,
että globaalitason pakotteina toimivat tekijät
ilmastonmuutos mukaan lukien ovat suoraa seurausta ihmisen
toiminnasta.
Milloin ja miten todennäköisesti
biosfääri romahtaa?
 |
| (c) bluedesign - Fotolia.com |
On hyvin dokumentoitu, että
biologisissa järjestelmissä voidaan siirtyä nopeasti
olemassa olevasta tilasta radikaalisti erilaiseen tilaan. Ongelmana
on se, että kynnysvaikutuksia voi olla vaikea ennakoida. Tämä
johtuu ensinnäkin siitä, että kriittinen kynnys
saavutetaan, kun useat muutokset vaikuttavat yhdessä. Lisäksi
kynnysarvoa ei yleensä tiedetä etukäteen. Kun
kriittinen muutos tapahtuu, on hyvin epätodennäköistä
tai jopa mahdotonta, että järjestelmä palautuu
takaisin aiempaan tilaan.
Ihmiset hallitsevat maapallolla
tavoilla, jotka uhkaavat sen kykyä ylläpitää
ihmisen ja muiden lajien elinmahdollisuuksia. Tämän
ymmärtäminen on johtanut lisääntyvään
kiinnostukseen siitä, kuinka on mahdollista ennustaa biologisia
seurauksia kaikilla tasoilla paikallisesta globaaliin mittaluokkaan
asti. Useimmat biologiset ennusteet perustuvat siihen, että
tarkastellaan vain viimeaikaista kehitystä ja ennustetaan
tulevaisuutta erilaisten ympäristöpaineiden vaikuttaessa,
tai että käytetään lajien levinneisyysmalleja
ennustamaan sitä, kuinka ilmastonmuutos saattaa muuttaa nykyään
havaittua maantieteellistä esiintyvyyttä.
Turvautuminen pelkästään
tällaisiin lähestymistapoihin ei kuitenkaan riitä
täysin arvioimaan tulevaisuuden todennäköisiä
biologisia muutoksia, koska esimerkiksi monimutkaisia
vuorovaikutuksia ja palautteita jää ottamatta huomioon.
Kriittisen raja-arvon ylittäminen voi tuottaa odottamattomia
bioottisia vaikutuksia.
Sekä paikallisen mittakaavan
suorat pakotteet että lisääntyvät globaalit
pakotteet ovat nyt paljon suurempia kuin siirryttäessä
jääkaudesta nykytilaan, eikä niiden odoteta laskevan
lähitulevaisuudessa. Sen vuoksi mahdollisuus globaalin
kynnysarvon ja käännekohdan ylittymiseen vaikuttaa
korkealta. Huomattavaa epävarmuutta on kuitenkin siitä,
onko se väistämätöntä, ja jos on, kuinka kaukana tulevaisuudessa se voi
olla.
Kun riittävän suuri osa
maapallon ekosysteemeistä on muutettu, loputkin ekosysteemit
voivat muuttua nopeasti suuremman mittakaavan pakotteiden
(esimerkiksi muutokset ilmakehän ja meren kemiassa, ravinteiden
kiertokulussa, energian virtauksessa, saastumisessa jne.)
lisääntyessä. Näistä suuren mittakaavan
muutoksista puolestaan voi olla seurauksena uusia paikallisia
muutoksia.
Ei vielä tiedetä, kuinka
monta prosenttia maapallon ekosysteemeistä voi muuttua
ihmistoiminnan suorien vaikutusten seurauksina erilaisiksi, ennen
kuin nämä muutokset käynnistävät nopeita
muutoksia myös jäljellä olevissa luonnollisissa
järjestelmissä. Tämä prosenttiosuus voidaan
päätellä vasta jälkikäteen. Havaintojen ja
simulaatioiden mukaan sen voi kohtuudella olettaa olevan niin
alhainen kuin 50 prosenttia maa-alasta tai jopa alhaisempi, jos monien
paikallisten ekosysteemien muutokset aiheuttavat riittävän
suuria globaalitason pakotteita. Toisaalta maapallo saattaa kestää jopa niinkin suuren muutoksen, että 90 prosenttia maa-alasta on muutettu.
Tällä hetkellä vähintään
43 prosenttia maapallon maaekosysteemeistä on muutettu.
Keskimäärin yhtä maapallon asukasta kohden
luonnontilaisesta toisenlaiseksi muutettu maa-ala on 0,92 hehtaaria.
Jos oletetaan, että tämä keskimääräinen
muutetun maan pinta-ala asukasta kohden (0,92 ha/hlö) ei muutu,
50 prosenttia maapallon maa-alasta on muutettu, kun maailman väestö
kasvaa 8,2 miljardiin. Tämän arvioidaan tapahtuvan vuonna
2025. Vastaavasti 70 prosenttia maapallon maa-alasta voi olla ihmisen
käyttössä vuonna 2060, jos väkiluku nousee 11,5
miljardiin.
Meriekosysteemien arviointi on paljon
haastavampaa, mutta saatavilla olevien tietojen mukaan ihmistoiminnan
vaikutukset ovat laajoja. Tarkempi meriekosysteemien tilan muutosten
arviointi on tärkeä tehtävä, koska meret kattavat
suurimman osan planeetastamme.
Suuren mittakaavan pakotteet
vaikuttavat paikallisiin ekologisiin prosesseihin havaintojen mukaan
jo nykyäänkin. Ongelmana on kuitenkin epänormaalien
muutosten erottaminen luonnollisista muutoksista, joita
luonnontilaisissakin ekosysteemeissä tapahtuu jatkuvasti.
Luonnolliseltakin vaikuttava muutos voi olla epänormaali, jos se
tapahtuu esimerkiksi huomattavasti nopeammin kuin luonnontilaisissa
ekosysteemeissä.
Erillisiltäkin vaikuttavilla
prosesseilla voi olla hyvin merkittäviä yhteisvaikutuksia.
Esimerkiksi suuret maankäytön muutokset voivat vaikuttaa
merien biologiaan. Myös biologisen hierarkian eri tasot
(genotyyppi, fenotyyppi, populaation, lajien levinneisyys, lajien
väliset suhteet jne.) voivat vaikuttaa toisiinsa. Yhdellä
tasolla vaikuttava pakote voi aiheuttaa ratkaisevan muutoksen
toisella tasolla.
Ihmiset ovat jo muuttaneet biosfääriä
huomattavasti, jopa niin paljon, että jotkut tutkijat puhuvat
uudesta geologista epookista eli aikakaudesta, jolle on annettu nimi
antroposeeni. Tämä toistaiseksi epävirallinen termi
tarkoittaa teollistumisen myötä alkanutta, holoseenin
jälkeistä epookkia.
Kun verrataan menneisiin globaalitason
muutoksiin johtaneita pakotteita ja tällä hetkellä
ihmiskunnan aiheuttamia maailmanlaajuisia pakotteita, näyttää
siltä, että uusi globaalitason muutos on erittäin
todennäköinen seuraavina vuosikymmeninä tai
vuosisatoina, ellei se sitten ole jo alkanutkin.
Tämän seurauksena itsestään
selvinä pitämissämme biologisissa resursseissa voi
tapahtua nopeita ja arvaamattomia muutoksia muutaman sukupolven
aikana.
Voiko ongelmia estää tai
vähentää?
 |
| (c) alphaspirit - Fotolia.com |
Globaalin käännekohdan eli
ns. horjahduspisteen, kriittisen raja-arvon tai kynnysarvon
tunnistamiseksi tarvitaan entistä parempaa tietoa varhaisista
biologisista varoitusmerkeistä ja palautekytkennöistä,
jotka edistävät tällaisia siirtymiä. On myös
tarpeen löytää perimmäisiä syitä, miten
ihmiset aiheuttavat biologisia muutoksia.
Ongelmien minimoimiseksi tarvitaan
maailman väestönkasvun hidastamista, henkeä kohden
laskettujen luonnonvarojen käytön pienentämistä,
ei-fossiilisten energianlähteiden osuuden
lisäämistä, fossiilisten polttoaineiden
energiataloudellisempaa käyttöä, elintarvikkeiden
jakelun tehostamista, elintarvikkeiden tuotannon tehostamista
nykyisillä alueilla uusien alueiden raivaamisen ja luonnonvaraisten lajien käytön sijaan sekä vielä luonnontilaisina olevien meri- ja maa-alueiden
monimuotoisuuden suojelua. (EDIT 25.6.2012)
Nämä ovat toki suuria
tehtäviä, mutta ne ovat välttämättömiä,
jos haluamme tieteen ja yhteiskunnan avulla ohjata biosfääriä
sen sijaan, että biosfäärissä tapahtuu jotakin
mullistavaa meidän tietämättämme ja
tahtomattamme.
Ketkä ovat esitettyjen tietojen
takana?
Nature-lehden
artikkelin ovat kirjoittaneet 22 eri yliopistojen tai muiden
tutkimuslaitosten tutkijaa: Anthony D. Barnosky (University of
California), Elizabeth A. Hadly (Stanford University), Jordi
Bascompte (Estación Biológica de Doñana, CSIC,
Sevilla), Eric L. Berlow (TRU NORTH Labs, California), James H. Brown
(The University of New Mexico), Mikael Fortelius (Helsingin
yliopisto), Wayne M. Getz (University of California), John Harte
(University of California), Alan Hastings (University of California),
Pablo A. Marquet (Pontificia Universidad Católica de Chile;
Instituto de Ecología y Biodiversidad, Santiago; The Santa Fe
Institute, New Mexico), Neo D. Martinez (Pacific Ecoinformatics and
Computational Ecology Lab, California), Arne Mooers (Simon Fraser
University, British Columbia), Peter Roopnarine (California Academy
of Sciences), Geerat Vermeij (University of California), John W.
Williams (University of Wisconsin), Rosemary Gillespie (University of
California), Justin Kitzes (University of California), Charles
Marshall (University of California), Nicholas Matzke (University of
California), David P. Mindell (University of California), Eloy
Revilla (Estación Biológica de Doñana, CSIC,
Sevilla) ja Adam B. Smith (Center for Conservation and Sustainable
Development, Missouri Botanical Garden). Suomesta mukana on siis
evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius Helsingin
yliopiston Biotekniikan instituutista.
Tässä
blogikirjoituksessani ei ole lainkaan omia ajatuksiani ja
näkemyksiäni, vaan kaikki tiedot ovat suoraan Nature-lehden
artikkelista vapaasti (ei sanatarkasti) suomennettuina. Olen ottanut
mukaan vain artikkelin pääkohdat, eikä asioita ole
käsitelty täysin samassa järjestyksessä kuin
alkuperäisessä kirjoituksessa. Aiheesta syvällisemmin
kiinnostuneiden kannattaa lukea koko artikkeli Nature-lehdestä.
Tämän blogikirjoituksen otsikko, väliotsikot ja
nettilinkit ovat omia lisäyksiäni. Tarkkaan ottaen
Nature-lehden artikkeli ei täysin vastaa blogikirjoitukseni
otsikon kysymykseen, koska globaalin käännekohdan
ylittäminenkään ei todennäköisesti tarkoita maailmanloppua, eikä edes ilmeisesti ihmislajin häviämistä, vaikka elinolosuhteet
huomattavasti vaikeutuvatkin.
Lisätietoa
samasta aihepiiristä
Esko
Kuusisto ja Jukka Käyhkö: Globaalimuutos, Otava 2004
Jussi
Viitala: Miten maailma loppuu? Atena kustannus Oy, 2011
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
327 kuukauden lämpöputki: Toukokuu 2012 globaalisti historian toiseksi lämpimin
Maailmanlaajuisesti toukokuun 2012
yhdistetty maa- ja merilämpötila (15,46 ± 0,07
celsiusastetta) oli State of the Climate -raportin mukaan vuodesta 1880 alkaneen mittaushistorian toiseksi
lämpimin toukokuun keskilämpötila. Lämpimin
toukokuu on ollut vuonna 2010.
Pohjoisella pallonpuoliskolla maa- ja
merialueiden yhdistetty lämpötila oli toukokuussa kaikkien
aikojen lämpimin. Globaalistikin toukokuu oli mittaushistorian
lämpimin toukokuu, mikäli tarkastellaan vain maa-alueita.
Merialueilla toukokuu oli kymmenenneksi lämpimin.
Maailmanlaajuisesti toukokuu 2012 oli
myös 36. peräkkäinen toukokuu ja 327. peräkkäinen kuukausi, jolloin kuukauden lämpötila ylitti 1900-luvun
keskilämpötilan. Toukokuu oli 0,66 celsiusastetta
keskimääräistä lämpimämpi. Viimeksi
kuukausilämpötila on poikennut tavanomaisesta tätä
enemmän marraskuussa 2010.
Toukokuun lämpötila on jäänyt
1900-luvun keskiarvon alapuolelle viimeksi vuonna 1976, ja viimeisin
keskimääräistä kylmempi kuukausi on ollut
helmikuu 1985.
Maailman useimmilla alueilla tämän
vuoden toukokuun keskilämpötila oli paljon tavanomaista
korkeampi, mukaan lukien lähes koko Eurooppa, Aasia,
Pohjois-Afrikka ja suurin osa Pohjois-Amerikkaa sekä
Etelä-Grönlanti. Vain Australiassa, Alaskassa ja osissa
Länsi-Yhdysvaltojen ja Kanadan rajaseutuja oli huomattavasti
viileämpää kuin keskimäärin.
Kun La Niña -ilmiö päättyi
huhtikuussa, valtamerien olosuhteet olivat toukokuussa
ENSO-värähtelyn suhteen neutraalit. ENSO-ennusteiden mukaan on hieman yli 50 prosentin mahdollisuus siihen, että
El Niño -olosuhteet kehittyvät vuoden 2012 toisella
vuosipuoliskolla. Usein – ei kuitenkaan aina – El Niño
-olosuhteissa maapallon lämpötilat ovat korkeampia kuin La
Niñan aikana tai neutraalissa vaiheessa.
Maalis-toukokuun jaksolla yhdistetty
maailmanlaajuinen maa- ja merialueiden lämpötila ylitti
1900-luvun keskiarvon 0,59 celsiusasteella, joten se oli
mittaushistorian seitsemänneksi lämpimin maalis-toukokuun
jakso. Yhdysvalloissa kevät oli tilastohistorian lämpimin.
Ennätyslämmintä oli 31 itäisessä
osavaltiossa. Koko Yhdysvaltojen keskilämpötila oli 2,9
celsiusastetta yli pitkän aikavälin keskiarvon, mikä
ylittää edellisen ennätyksen 1,1 celsiusasteella.
Eteläisen pallonpuoliskon syksy
maaliskuusta toukokuuhun oli keskimääräistä
viileämpi lähes kaikkialla Australiassa. Öiden keskilämpötila oli mittaushistorian neljänneksi kylmin
63-vuotisessa mittaushistoriassa. Yhtä kylmiä
minimilämpötiloja vastaavalla ajanjaksolla on mitattu
viimeksi vuonna 1994. La Niña, jolla yleensä on
jäähdyttävä vaikutus alueella, päättyi
juuri tämän kauden aikana.
Arktisen merijään laajuus oli
toukokuussa 3,5 prosenttia keskiarvon alapuolella, mikä on
toukokuun 12. pienin pinta-ala vuonna 1979 alkaneiden
satelliittimittausten jälkeen. Etelämantereen alueella taas
merijään määrä oli toukokuussa 2,4
prosenttia keskimääräistä suurempi, mikä on
15. laajin 34-vuotisessa mittaushistoriassa.
Pohjoisella pallonpuoliskolla
lumipeitteen laajuus oli toukokuussa selvästi alle keskiarvon,
toiseksi pienin 46-vuotisen mittaushistorian aikana. Euraasiassa
lumipeitteen pinta-ala oli toukokuun kaikkien aikojen pienin.
Suomessa toukokuu ja koko kevät
maaliskuusta toukokuuhun olivat hieman keskimääräistä
lämpimämpiä ja sateisempia. Vuodenaikaisennusteiden
mukaan kesästä 2012 on tulossa meillä melko
tavanomainen.
Globaalien ennusteiden mukaan koko
vuosi 2012 sijoittuu mittaushistorian kymmenen lämpimimmän
vuoden joukkoon ja tilastohistorian lämpimin yksittäinen
vuosi koetaan vielä tämän vuosikymmenen aikana, ellei
suuria ilmastoa viilentäviä tulivuorenpurkauksia satu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)