Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
perjantai 22. heinäkuuta 2016
Viikon kesäfakta, osa 7: Vanhat kirja- ja lehtiaarteet kesäviihdykkeenä
lauantai 23. huhtikuuta 2016
Mukavaa kansainvälistä kirjan ja tekijänoikeuksien päivää hyvien ympäristöaiheisten kirjojen parissa!
 |
| Kirjastoauto Tuusulan Rusutjärvellä vuonna 1971. Kuva: Pekka Kyytinen, Museoviraston kuvakokoelmat, Vuodet 1970-1979, Flickr, julkaistu Creative Commons -lisenssillä CC BY-NC-SA 2.0. |
UNESCO on julistanut päivämäärän 23. huhtikuuta kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuksien päiväksi. Sekä William Shakespeare, Cervantes että Inca Garcilaso de la Vega kuolivat 23.4.1616. Esimerkiksi Vladimir Nabokov, Halldor Laxness, Henry Fielding ja Manuel Mejía Vallejo ovat puolestaan syntyneet eri vuosina 23. huhtikuuta.
Suosittelen tutustumista seuraaviin biologia- ja ympäristöaiheisiin kirjoihin sekä kirjapostauksiin:
Risto Isomäki kertoi Kouvolan Lyseon lukiossa tulevista kirjoistaan ja ilmastonmuutoksen estämisestä
Lue myös tämä
keskiviikko 11. kesäkuuta 2014
"Jos sairaalle annetaan lasi vettä, huitoo hän rajusti kuin markkinakaupustelija"
Kesäpäivän ratoksi olen jatkanut vuonna 1930 painetun "Kodin lääkärikirja - Neuvonantaja terveille ja sairaille" -teoksen lukemista. Aiemmin kirjoitinkin jo hampaista. Tällä kertaa tutustuin sisätautiopin professori Gösta Beckerin laatimaan Tartuntataudit-osioon, jossa kerrotaan esimerkiksi seuraavia mielenkiintoisia asioita (kursivoidut kohdat suoria sitaatteja kirjasta).
"Vihurirokko eli 'Punainen koira' (Rubeola). Vihurirokko on erikoinen tauti eikä mikään tuhkarokon tai tulirokon laji. -- Vihurirokon aiheuttajaa emme tunne."
"Kurkkumätä (Diphteria). Kurkkumätä on lapsuusajan peloittavimpia tauteja. -- Jos kurkkumätäbasillit pääsevät kotiutumaan kurkunpäähän, syntyy se hengenvaarallinen taudinmuoto, jonka nimi on Kuristustauti eli Kruppi. Sitä pidettiin ennen eri tautina, mutta nykyjään ollaan yksimielisiä, että se on ainoastaan eri muoto, mutta luonteeltaan ja aiheuttajaansa nähden sama kuin kurkkumätä. On kyllä eräs tauti tai taudinoire, jota sanotaan valekuristustaudiksi. Se esiintyy usein äkillisessä kurkunpäänkatarrissa ohimenevänä tukehtumiskohtauksena."
"Isorokko (Variola) on ammoisista ajoista ollut kulkutaudeista pahimpia. Arvellaan, että se on esiintynyt Kiinassa jo v. 1500 e. Kr., ja on lausuttu olettamus, että Mooseksen toisen kirjan 9 luvussa mainittu 'egyptiläinen rutto' olisi ollut isoarokkoa. Todennäköisesti tauti pääsi Aasiasta Eurooppaan v. 180 j. Kr., keisari Markus Aureliuksen aikaan. Justinianuksen aikana kerrotaan myöskin 'pitkästä rutosta', joka kulkeutui Ranskaan asti. Siellä muitten joukossa kuningas Guntsamin puoliso sai taudin ja kuoli. Hän ei uskonut taudin tarttuvaisuuteen, ja ennen kuolemaansa hän antoi määräyksen, että häntä hoitaneet kolme lääkäriä oli mestattava, koska he muka olivat hänet myrkyttäneet. Tuomio pantiin myöskin toimeen. 16:nnella, 17:nnellä ja 18:nnella vuosisadalla raivosi isorokko valtavasti Euroopassa: 1700-luvulla esim. lasketaan Euroopassa kuolleen n. 45 miljoonaa henkeä, Ruotsissa kuoli v. 1784 kaikkiaan 12,453 ihmistä, ja kulkutaudin päästessä 1707 Islantiin vei se saaliikseen n. 1/3 saaren koko väestöstä. Suomessa ei isorokko aikaisemmin ollut niinkään harvinainen tauti, ja vielä maamme itsenäistymiseen asti täällä oli pienehköjä rokkoepidemioja; tartunta tuli melkein aina venäläisestä sotaväestä. Nykyjään on isorokko meillä hyvin harvinainen tauti. -- Tehtiin jo aikaisin se huomio, että henkilö, joka lapsuudessaan oli taudin sairastanut, hyvin harvoin sairastui siihen uudestaan. Ja tähän perustui jo aikaisin Kiinassa käytetty n. s. variolatio: isoarokkoa sairastavan henkilön märkäpaiseista otettiin märkää (siis tartunta-ainetta), jota hierottiin terveen henkilön ihoon tai ihohaavaan. Tämä sairastui tavallisesti lievään isoonrokkoon, mutta ei ollut mitään takeita, ettei 'rokotettu' kuollut. -- Oli senvuoksi hyvin suuri edistysaskel, kun Jenner keksi lehmänrokkoistutuksen v. 1796. Tämän suojeluskeinon tultua yleisesti käytäntöön on tämä ihmiskunnan vitsaus kadottanut kauhunsa. Voidaan sanoa, ettei nykyjään kenenkään tarvitse sairastua isoonrokkoon, jos hän ei sitä itse tahdo. Isonrokon aiheuttajaa ei tunneta. -- Rokotukseen käytetään nykyjään ainoastaan vasikan ihossa kasvatettua rokkoainetta. Käsivarren tai reiden ulkopuolelle tehdään terävällä veitsellä 4 tai 6 ihonaarmua ja niihin pannaan rokkoainetta. Kolme päivää rokotuksen jälkeen ilmenee naarmuihin punainen, ihon pinnasta kohoava muodostuma, josta 8:ntena-9:ntenä päivänä on kehittynyt suurenpuoleinen, keskeltä hieman sisäänpainunut kirkassisällyksinen rakkula. 9:nnestä päivästä alkaen alkaa rakkulan sisällys muuttua märkäiseksi, ja vähitellen rupeaa koko rokko kuivumaan. Verraten usein seuraa rokkojen puhkeamista kuume. Lapsilla on rokot sidottava, koska he muuten voivat niitä raapia ja siten istuttaa rokkoja muihin paikkoihin ruumista. -- Joka tunne- tai muista syistä kieltäytyy rokotuksesta ja siten ehkä joutuu tautia muihin levittämään, hän tekee raskaan rikoksen."
Isorokon historiasta kannattaa lukea lisää katsauksesta, jonka on kirjoittanut Arno Forsius.
"Tanssitauti (Chorea) on eräs laji kouristuksia, jotka kohtaavat poikia ja tyttöjä 10-15 vuoden iässä. Ensiksi esiintyy liikkaamista tai paremmin sanottuna heikkoutta toisessa jalassa, jota sairas kovasti väsyneen tavoin vetää perässään; myöhemmin kohtaa tauti saman puolen kättä, jota sairas ei hetkeäkään voi pitää hiljaa, olkoonpa se missä asennossa tahansa; nykäyksittäin siirtyy käsi aina toiseen asentoon, ryhtyköön sairas mihin tehtävään tahansa. Jos sairaalle annetaan lasi vettä, huitoo hän rajusti kuin markkinakaupustelija. Hän ei voi viedä lasia heti suuhunsa, kun käsi välisti menee sinne, välisti tänne. Ja vaikka sairas näin käyttäytyy yksinomaan tautinsa takia, saa katselija kuitenkin sen käsityksen, kuin tekisi sairas kaiken voitavansa saadakseen ympäristönsä nauramaan. Tällaisen kuvauksen antoi tanssitaudista v. 1686 sen ajan kuuluisin lääkäri Sydenham, ja taudin kuva on yhä vielä samanlainen. Tauti on kaiken todennäköisyyden mukaan tarttuvaa laatua, ja tartunta-aine on hyvin nivelreumatismin tartunta-aineen tapainen. Taudin alku on epävarma, eikä sitä aina ole helppo tuntea. Koululapset saavat silloin usein muistutuksia ja muita rangaistuksia, kun eivät voi pitää käsiään hiljaa. Enimmäkseen kestää tanssitauti, johon tavallisesti liittyy lievä kuume, 1-3 kuukautta ja päättyy hyvin. Aivan vaarattomana ei sitä kuitenkaan voida pitää, ja kuta vanhempi sairas on, sitä vaarallisempi tauti on. Tanssitaudin hoidosta määrää lääkäri. Sairaan on jäätävä pois koulusta, ja häntä on, mikäli mahdollista; pidettävä erillään muista lapsista ja ainakin vilkkaista aikuisistakin. Tyyni, rauhallinen hoitaja kahdenkesken sairaan kanssa on paras."
Ilmeisesti tarttuvaa aivokuumetta eli enkefaliittia kirjassa kuvaillaan seuraavasti:
"N.s. Unitauti (Encephalitis epidemica) on aivo- ja hermotauti, jolla - samasta nimestä huolimatta - ei ole mitään tekemistä varsinaisen afrikkalaisen unitaudin kanssa, josta matkakertomukset niin usein antavat eloisia kuvauksia. Tämä n. s. unitauti on mahdollisesti aivan uusi tauti; ainakaan ei sellaista enää muistettu, kun sitä v. 1916 jälkeen rupesi esiintymään Euroopassa, pahimmin 1919-1921. Sitä on ollut meillä Suomessakin jotensakin paljon, ja yksityisiä tapauksia näkee vielä nytkin (1928). Kun tauti esiintyi yht'aikaa influenssan, n. s. espanjantaudin, kanssa, pidettiin sitä aluksi vain yhtenä influenssalajina. -- Toiset nukkuvat sikeätä unta parista päivästä yhteen kuukauteen asti - siitä taudin nimi. Nukkuvat voidaan herättää syömään, ja useimmat pysyvät sen ajan hereillä, mutta nukkuvat sitten heti jälleen. Muutamissa on unitila niin voimakas, että he nukkuvat kesken syönnin. - Toiset taas eivät nuku ollenkaan, eivät öisinkään: he ovat levottomia, hourailevat usein, niin että heidän hoitonsa on vaikeata. Näitten kahden äärimmäisyyden - syvän unitilan ja levottoman unettomuuden - välillä on kaikenlaisia ylimenomuotoja. -- Vähitellen kehittyy lihasjäykkyys yhä voimakkaammaksi: kävely muuttuu yhä hitaammaksi, 'ukkomaiseksi', ruumis on hieman eteenpäin taipunut, sairas ei juuri käännä päätään, ja kasvot saavat jäykän, naamiomaisen ilmeen. Silloin on jo jossakin jäsenessä, tavallisesti kädessä tai jalassa vapinaa, omituista vatkaamista, joka tekee käden tai jalan paikoillaan pitämisen ja - jos kysymys on kädestä - kaiken käsityön mahdottomaksi. Vapina häviää, kun sairas nukkuu. Muutamilla valuu alituisesti kuolaa, sylkeä suusta. -- Unitaudin jälkitilan kestävyysaika on erilainen muutamasta vuodesta aina kymmeneen asti - sikäli kuin tähänastisten kokemusten nojalla tiedetään. Toisissa näyttää tauti pysähtyvän määrätylle asteelle, ja sellaiset voivat hyvinkin hoitaa virkojaan; ruumiilliseen ja hienoon käsityöhön he eivät kuitenkaan yleensä kykene. Kaikissa ankarammissa tiloissa on sairas kaikenlaiseen työhön kykenemätön. -- Näyttää siltä, että muutamissa tapauksissa elohopeahoidosta olisi apua, samoin eräästä skopolamiini-nimisestä aineesta; näitä molempia voi tietysti ainoastaan lääkäri määrätä."
"Pilkkukuume (Typhus exanthematicus) on tauti, jonka latinalainen ja myöskin ruotsalainen nimi (fläcktyfus) on suuren yleisön keskuudessa aiheuttanut sen harhaluulon, että se olisi lavantaudille läheistä sukua. Näillä kahdella taudilla ei ole muuta yhteistä kuin että ne molemmat esiintyvät kulkutauteina etenkin siellä, missä terveyshoidolliset olot ovat huonot. Pilkkukuumeella on toinenkin nimi, 'nälkäkuume'. Sen se on saanut, koska se usein seuraa nälkää ja muuta kurjuutta. Meillä Suomessa tauti on nykyjään harvinainen. Pilkkukuumeen aiheuttajaa emme varmuudella tunne, mutta tiedämme, että tartunnan välittäjinä ovat tavalliset vaatetäit. -- Kun pilkkukuume raivoaa jossakin maassa, on kaikkien siitä maasta tulevien pakko tarkastuttaa itsensä ja vaatteensa erikoisesti tätä tarkoitusta varten määrätyillä lääkäreillä. Laivamiehistö esimerkiksi ei saa astua maihin, ennenkuin lääkäri on tutkinut, että he ovat täistä vapaat. Kaikki epäiltävät sairaat tietysti eristetään. Näin oli Suomessa kesällä 1919 ja 1920 pilkkukuumeen raivotessa Virossa."
Arno Forsius on kirjoittanut tarkemmin tämän merkittävästi sodankäyntiinkin vaikuttaneen kulkutaudin historiasta. Toinen Forsiuksenkin kuvailema sotajoukkojen epidemia on ollut toisintokuume:
"Toisintokuume (Febris recurrens) eli 'palaava kuume' on tartuntatauti, joka on saanut nimensä siitä, että taudinkulussa jokaista pari päivää kestävää korkeata kuumetta seuraa jotensakin yhtä pitkä kuumeeton aika kolmeen ja useampaankin kertaan. Taudin aiheuttajana on Euroopassa eräs korkkivääntimen näköinen hituolio (n. s. spirokeetta), jonka eräs saksalainen lääkäri Obermeyer löysi v. 1868. Afrikassa aiheuttaa taudin samantapainen hituolio (Spirohaete Duttoni), mutta että nämä eivät ole samaa lajia, sen puolesta puhuu se huomio, että eurooppalaisen toisintokuumeen potenut henkilö ei sairastu toistamiseen eurooppalaiseen toisintokuumeeseen, mutta kyllä afrikkalaiseen ja päinvastoin. Useimmiten esiintyy tauti kulkutautina mutta on Suomessa ollut jotensakin harvinainen. -- Toisintokuume esiintyy melkein yksistään siellä, missä olot ovat luteille ja täille suotuisat. Sattumalta voi taudin tietysti saada myöskin siistissä ympäristössä elävä henkilö. -- Parannuskeinona käytetään samaa lääkettä kuin nykyjään kuppataudin hoidossa, nimittäin neosalvarsania. Sitä ruiskutetaan suoraan vereen, ja se on osoittautunut tehokkaaksi."
Ajoittain Suomessa on esiintynyt malariaa:
"Malaria, horkka eli vilutauti (Febris intermittens), joka Pohjois- ja Keski-Euroopassa esiintyy yleensä ainoastaan yksityisinä tapauksina on - ja on etenkin ollut - Etelä-Euroopassa ja pääasiallisesti kuumissa maissa hyvin levinnyt. -- Horkkahyttysiä (Anopheles) on Suomessakin aina Lappiin asti, ja voivat horkan-aiheet niissä kehittyä suotuisina vuosina kaikkialla meilläkin, jolloin horkkatauti voi olla yleinen ('horkkavuosi'). Horkkaa ei muuten tavata meillä juuri muualla kuin etelärannikolla."
Myös lepraa eli spitaalia tavattiin aiemmin meilläkin:
"Spitaalitauti (Lepra) on pitkällinen tartuntatauti, joka on ammoisista ajoista tunnettu Idän kulttuurikansojen keskuudessa. -- Suomessa oli v. 1/1 1929 50 spitaalitautista. Heitä varten on erikoinen parantola Orivedellä. -- Pakkoa käytetään nykyjään ainoastaan semmoisia sairaita kohtaan, jotka eivät omissa oloissaan voi tulla tarpeeksi eristetyiksi, ja nykyaikaiset leprasairaalat ovat niin järjestettyjä, että niissä oleskeleminen on suorastaan voitoksi sairaille, jotapaitsi hoito voi heidän vaivojaan huomattavasti vähentää."
"Sädesienitaudin (Actinomycosis) aiheuttaja on eräs säteittäin kasvava sieni, jota kasvaa viljalajien ja ruohojen tähkissä. Tautia esiintyy tavallisesti eläimissä, harvemmin ihmisissä. Sieni pääsee ruumiiseen haavojen kautta, useimmiten siten, että tähkien okaat haavoittavat suun ja kidan limakalvoa, taikka sitten haurastuneiden hampaiden tai suolikanavan kautta. -- Tauti kehittyy joko hyvin äkillisesti kuumetta tuottaen tai kestää kuukausi- ja vuosimääriä, tuottaen vihdoin kuihtumisen ja tärkeiden elinten turmeltumisen johdosta kuoleman. Lievissä tapauksissa on sen kulku myötäisempi, kun vain ajoissa on hankittu asian vaatimaa hoitoa. -- Taudin välttämiseksi ei pidä koskaan pureskella ruohoja ja viljalajien tähkiä."
Lisää hauskoja historiallisia katsauksia:
Yhteiset tekohampaat
DDT:tä, kylmiä luokkahuoneita, taskulämmintä maitoa ja tv-ohjelmia kuusi tuntia päivässä
Hyvää Linnén syntymäpäivää hauskojen tieteellisten nimien ja tautiluokitusten parissa!
Maailman oudoimmat kasvien ja eläinten lajinimet
"Vihurirokko eli 'Punainen koira' (Rubeola). Vihurirokko on erikoinen tauti eikä mikään tuhkarokon tai tulirokon laji. -- Vihurirokon aiheuttajaa emme tunne."
"Kurkkumätä (Diphteria). Kurkkumätä on lapsuusajan peloittavimpia tauteja. -- Jos kurkkumätäbasillit pääsevät kotiutumaan kurkunpäähän, syntyy se hengenvaarallinen taudinmuoto, jonka nimi on Kuristustauti eli Kruppi. Sitä pidettiin ennen eri tautina, mutta nykyjään ollaan yksimielisiä, että se on ainoastaan eri muoto, mutta luonteeltaan ja aiheuttajaansa nähden sama kuin kurkkumätä. On kyllä eräs tauti tai taudinoire, jota sanotaan valekuristustaudiksi. Se esiintyy usein äkillisessä kurkunpäänkatarrissa ohimenevänä tukehtumiskohtauksena."
 |
| Isorokko. Kuva teoksesta "Kodin lääkärikirja" (painettu vuonna 1930), tekijänoikeus vanhentunut. |
"Isorokko (Variola) on ammoisista ajoista ollut kulkutaudeista pahimpia. Arvellaan, että se on esiintynyt Kiinassa jo v. 1500 e. Kr., ja on lausuttu olettamus, että Mooseksen toisen kirjan 9 luvussa mainittu 'egyptiläinen rutto' olisi ollut isoarokkoa. Todennäköisesti tauti pääsi Aasiasta Eurooppaan v. 180 j. Kr., keisari Markus Aureliuksen aikaan. Justinianuksen aikana kerrotaan myöskin 'pitkästä rutosta', joka kulkeutui Ranskaan asti. Siellä muitten joukossa kuningas Guntsamin puoliso sai taudin ja kuoli. Hän ei uskonut taudin tarttuvaisuuteen, ja ennen kuolemaansa hän antoi määräyksen, että häntä hoitaneet kolme lääkäriä oli mestattava, koska he muka olivat hänet myrkyttäneet. Tuomio pantiin myöskin toimeen. 16:nnella, 17:nnellä ja 18:nnella vuosisadalla raivosi isorokko valtavasti Euroopassa: 1700-luvulla esim. lasketaan Euroopassa kuolleen n. 45 miljoonaa henkeä, Ruotsissa kuoli v. 1784 kaikkiaan 12,453 ihmistä, ja kulkutaudin päästessä 1707 Islantiin vei se saaliikseen n. 1/3 saaren koko väestöstä. Suomessa ei isorokko aikaisemmin ollut niinkään harvinainen tauti, ja vielä maamme itsenäistymiseen asti täällä oli pienehköjä rokkoepidemioja; tartunta tuli melkein aina venäläisestä sotaväestä. Nykyjään on isorokko meillä hyvin harvinainen tauti. -- Tehtiin jo aikaisin se huomio, että henkilö, joka lapsuudessaan oli taudin sairastanut, hyvin harvoin sairastui siihen uudestaan. Ja tähän perustui jo aikaisin Kiinassa käytetty n. s. variolatio: isoarokkoa sairastavan henkilön märkäpaiseista otettiin märkää (siis tartunta-ainetta), jota hierottiin terveen henkilön ihoon tai ihohaavaan. Tämä sairastui tavallisesti lievään isoonrokkoon, mutta ei ollut mitään takeita, ettei 'rokotettu' kuollut. -- Oli senvuoksi hyvin suuri edistysaskel, kun Jenner keksi lehmänrokkoistutuksen v. 1796. Tämän suojeluskeinon tultua yleisesti käytäntöön on tämä ihmiskunnan vitsaus kadottanut kauhunsa. Voidaan sanoa, ettei nykyjään kenenkään tarvitse sairastua isoonrokkoon, jos hän ei sitä itse tahdo. Isonrokon aiheuttajaa ei tunneta. -- Rokotukseen käytetään nykyjään ainoastaan vasikan ihossa kasvatettua rokkoainetta. Käsivarren tai reiden ulkopuolelle tehdään terävällä veitsellä 4 tai 6 ihonaarmua ja niihin pannaan rokkoainetta. Kolme päivää rokotuksen jälkeen ilmenee naarmuihin punainen, ihon pinnasta kohoava muodostuma, josta 8:ntena-9:ntenä päivänä on kehittynyt suurenpuoleinen, keskeltä hieman sisäänpainunut kirkassisällyksinen rakkula. 9:nnestä päivästä alkaen alkaa rakkulan sisällys muuttua märkäiseksi, ja vähitellen rupeaa koko rokko kuivumaan. Verraten usein seuraa rokkojen puhkeamista kuume. Lapsilla on rokot sidottava, koska he muuten voivat niitä raapia ja siten istuttaa rokkoja muihin paikkoihin ruumista. -- Joka tunne- tai muista syistä kieltäytyy rokotuksesta ja siten ehkä joutuu tautia muihin levittämään, hän tekee raskaan rikoksen."
Isorokon historiasta kannattaa lukea lisää katsauksesta, jonka on kirjoittanut Arno Forsius.
"Tanssitauti (Chorea) on eräs laji kouristuksia, jotka kohtaavat poikia ja tyttöjä 10-15 vuoden iässä. Ensiksi esiintyy liikkaamista tai paremmin sanottuna heikkoutta toisessa jalassa, jota sairas kovasti väsyneen tavoin vetää perässään; myöhemmin kohtaa tauti saman puolen kättä, jota sairas ei hetkeäkään voi pitää hiljaa, olkoonpa se missä asennossa tahansa; nykäyksittäin siirtyy käsi aina toiseen asentoon, ryhtyköön sairas mihin tehtävään tahansa. Jos sairaalle annetaan lasi vettä, huitoo hän rajusti kuin markkinakaupustelija. Hän ei voi viedä lasia heti suuhunsa, kun käsi välisti menee sinne, välisti tänne. Ja vaikka sairas näin käyttäytyy yksinomaan tautinsa takia, saa katselija kuitenkin sen käsityksen, kuin tekisi sairas kaiken voitavansa saadakseen ympäristönsä nauramaan. Tällaisen kuvauksen antoi tanssitaudista v. 1686 sen ajan kuuluisin lääkäri Sydenham, ja taudin kuva on yhä vielä samanlainen. Tauti on kaiken todennäköisyyden mukaan tarttuvaa laatua, ja tartunta-aine on hyvin nivelreumatismin tartunta-aineen tapainen. Taudin alku on epävarma, eikä sitä aina ole helppo tuntea. Koululapset saavat silloin usein muistutuksia ja muita rangaistuksia, kun eivät voi pitää käsiään hiljaa. Enimmäkseen kestää tanssitauti, johon tavallisesti liittyy lievä kuume, 1-3 kuukautta ja päättyy hyvin. Aivan vaarattomana ei sitä kuitenkaan voida pitää, ja kuta vanhempi sairas on, sitä vaarallisempi tauti on. Tanssitaudin hoidosta määrää lääkäri. Sairaan on jäätävä pois koulusta, ja häntä on, mikäli mahdollista; pidettävä erillään muista lapsista ja ainakin vilkkaista aikuisistakin. Tyyni, rauhallinen hoitaja kahdenkesken sairaan kanssa on paras."
Ilmeisesti tarttuvaa aivokuumetta eli enkefaliittia kirjassa kuvaillaan seuraavasti:
"N.s. Unitauti (Encephalitis epidemica) on aivo- ja hermotauti, jolla - samasta nimestä huolimatta - ei ole mitään tekemistä varsinaisen afrikkalaisen unitaudin kanssa, josta matkakertomukset niin usein antavat eloisia kuvauksia. Tämä n. s. unitauti on mahdollisesti aivan uusi tauti; ainakaan ei sellaista enää muistettu, kun sitä v. 1916 jälkeen rupesi esiintymään Euroopassa, pahimmin 1919-1921. Sitä on ollut meillä Suomessakin jotensakin paljon, ja yksityisiä tapauksia näkee vielä nytkin (1928). Kun tauti esiintyi yht'aikaa influenssan, n. s. espanjantaudin, kanssa, pidettiin sitä aluksi vain yhtenä influenssalajina. -- Toiset nukkuvat sikeätä unta parista päivästä yhteen kuukauteen asti - siitä taudin nimi. Nukkuvat voidaan herättää syömään, ja useimmat pysyvät sen ajan hereillä, mutta nukkuvat sitten heti jälleen. Muutamissa on unitila niin voimakas, että he nukkuvat kesken syönnin. - Toiset taas eivät nuku ollenkaan, eivät öisinkään: he ovat levottomia, hourailevat usein, niin että heidän hoitonsa on vaikeata. Näitten kahden äärimmäisyyden - syvän unitilan ja levottoman unettomuuden - välillä on kaikenlaisia ylimenomuotoja. -- Vähitellen kehittyy lihasjäykkyys yhä voimakkaammaksi: kävely muuttuu yhä hitaammaksi, 'ukkomaiseksi', ruumis on hieman eteenpäin taipunut, sairas ei juuri käännä päätään, ja kasvot saavat jäykän, naamiomaisen ilmeen. Silloin on jo jossakin jäsenessä, tavallisesti kädessä tai jalassa vapinaa, omituista vatkaamista, joka tekee käden tai jalan paikoillaan pitämisen ja - jos kysymys on kädestä - kaiken käsityön mahdottomaksi. Vapina häviää, kun sairas nukkuu. Muutamilla valuu alituisesti kuolaa, sylkeä suusta. -- Unitaudin jälkitilan kestävyysaika on erilainen muutamasta vuodesta aina kymmeneen asti - sikäli kuin tähänastisten kokemusten nojalla tiedetään. Toisissa näyttää tauti pysähtyvän määrätylle asteelle, ja sellaiset voivat hyvinkin hoitaa virkojaan; ruumiilliseen ja hienoon käsityöhön he eivät kuitenkaan yleensä kykene. Kaikissa ankarammissa tiloissa on sairas kaikenlaiseen työhön kykenemätön. -- Näyttää siltä, että muutamissa tapauksissa elohopeahoidosta olisi apua, samoin eräästä skopolamiini-nimisestä aineesta; näitä molempia voi tietysti ainoastaan lääkäri määrätä."
"Pilkkukuume (Typhus exanthematicus) on tauti, jonka latinalainen ja myöskin ruotsalainen nimi (fläcktyfus) on suuren yleisön keskuudessa aiheuttanut sen harhaluulon, että se olisi lavantaudille läheistä sukua. Näillä kahdella taudilla ei ole muuta yhteistä kuin että ne molemmat esiintyvät kulkutauteina etenkin siellä, missä terveyshoidolliset olot ovat huonot. Pilkkukuumeella on toinenkin nimi, 'nälkäkuume'. Sen se on saanut, koska se usein seuraa nälkää ja muuta kurjuutta. Meillä Suomessa tauti on nykyjään harvinainen. Pilkkukuumeen aiheuttajaa emme varmuudella tunne, mutta tiedämme, että tartunnan välittäjinä ovat tavalliset vaatetäit. -- Kun pilkkukuume raivoaa jossakin maassa, on kaikkien siitä maasta tulevien pakko tarkastuttaa itsensä ja vaatteensa erikoisesti tätä tarkoitusta varten määrätyillä lääkäreillä. Laivamiehistö esimerkiksi ei saa astua maihin, ennenkuin lääkäri on tutkinut, että he ovat täistä vapaat. Kaikki epäiltävät sairaat tietysti eristetään. Näin oli Suomessa kesällä 1919 ja 1920 pilkkukuumeen raivotessa Virossa."
Arno Forsius on kirjoittanut tarkemmin tämän merkittävästi sodankäyntiinkin vaikuttaneen kulkutaudin historiasta. Toinen Forsiuksenkin kuvailema sotajoukkojen epidemia on ollut toisintokuume:
"Toisintokuume (Febris recurrens) eli 'palaava kuume' on tartuntatauti, joka on saanut nimensä siitä, että taudinkulussa jokaista pari päivää kestävää korkeata kuumetta seuraa jotensakin yhtä pitkä kuumeeton aika kolmeen ja useampaankin kertaan. Taudin aiheuttajana on Euroopassa eräs korkkivääntimen näköinen hituolio (n. s. spirokeetta), jonka eräs saksalainen lääkäri Obermeyer löysi v. 1868. Afrikassa aiheuttaa taudin samantapainen hituolio (Spirohaete Duttoni), mutta että nämä eivät ole samaa lajia, sen puolesta puhuu se huomio, että eurooppalaisen toisintokuumeen potenut henkilö ei sairastu toistamiseen eurooppalaiseen toisintokuumeeseen, mutta kyllä afrikkalaiseen ja päinvastoin. Useimmiten esiintyy tauti kulkutautina mutta on Suomessa ollut jotensakin harvinainen. -- Toisintokuume esiintyy melkein yksistään siellä, missä olot ovat luteille ja täille suotuisat. Sattumalta voi taudin tietysti saada myöskin siistissä ympäristössä elävä henkilö. -- Parannuskeinona käytetään samaa lääkettä kuin nykyjään kuppataudin hoidossa, nimittäin neosalvarsania. Sitä ruiskutetaan suoraan vereen, ja se on osoittautunut tehokkaaksi."
Ajoittain Suomessa on esiintynyt malariaa:
"Malaria, horkka eli vilutauti (Febris intermittens), joka Pohjois- ja Keski-Euroopassa esiintyy yleensä ainoastaan yksityisinä tapauksina on - ja on etenkin ollut - Etelä-Euroopassa ja pääasiallisesti kuumissa maissa hyvin levinnyt. -- Horkkahyttysiä (Anopheles) on Suomessakin aina Lappiin asti, ja voivat horkan-aiheet niissä kehittyä suotuisina vuosina kaikkialla meilläkin, jolloin horkkatauti voi olla yleinen ('horkkavuosi'). Horkkaa ei muuten tavata meillä juuri muualla kuin etelärannikolla."
 |
| Spitaalitautisia Oriveden leprasairaalassa. Kuva teoksesta "Kodin lääkärikirja" (painettu vuonna 1930), tekijänoikeus vanhentunut. |
Myös lepraa eli spitaalia tavattiin aiemmin meilläkin:
"Spitaalitauti (Lepra) on pitkällinen tartuntatauti, joka on ammoisista ajoista tunnettu Idän kulttuurikansojen keskuudessa. -- Suomessa oli v. 1/1 1929 50 spitaalitautista. Heitä varten on erikoinen parantola Orivedellä. -- Pakkoa käytetään nykyjään ainoastaan semmoisia sairaita kohtaan, jotka eivät omissa oloissaan voi tulla tarpeeksi eristetyiksi, ja nykyaikaiset leprasairaalat ovat niin järjestettyjä, että niissä oleskeleminen on suorastaan voitoksi sairaille, jotapaitsi hoito voi heidän vaivojaan huomattavasti vähentää."
"Sädesienitaudin (Actinomycosis) aiheuttaja on eräs säteittäin kasvava sieni, jota kasvaa viljalajien ja ruohojen tähkissä. Tautia esiintyy tavallisesti eläimissä, harvemmin ihmisissä. Sieni pääsee ruumiiseen haavojen kautta, useimmiten siten, että tähkien okaat haavoittavat suun ja kidan limakalvoa, taikka sitten haurastuneiden hampaiden tai suolikanavan kautta. -- Tauti kehittyy joko hyvin äkillisesti kuumetta tuottaen tai kestää kuukausi- ja vuosimääriä, tuottaen vihdoin kuihtumisen ja tärkeiden elinten turmeltumisen johdosta kuoleman. Lievissä tapauksissa on sen kulku myötäisempi, kun vain ajoissa on hankittu asian vaatimaa hoitoa. -- Taudin välttämiseksi ei pidä koskaan pureskella ruohoja ja viljalajien tähkiä."
Lisää hauskoja historiallisia katsauksia:
Yhteiset tekohampaat
DDT:tä, kylmiä luokkahuoneita, taskulämmintä maitoa ja tv-ohjelmia kuusi tuntia päivässä
Hyvää Linnén syntymäpäivää hauskojen tieteellisten nimien ja tautiluokitusten parissa!
Maailman oudoimmat kasvien ja eläinten lajinimet
lauantai 7. kesäkuuta 2014
Yhteiset tekohampaat
Voisitko käyttää yhteisiä tekohampaita puolisosi kanssa? Mikä on suunsulku? Tarvitaanko hammastahnan käyttöön lääkärin määräys?
Näin kesän aluksi olen perinteiseen tapaani tutustunut vanhoihin kirjoihin ja lehtiin. Nyt olen lueskellut Otavan Kodin lääkärikirjaa (Kodin lääkärikirja, neuvonantaja terveille ja sairaille) vuodelta 1930. Kirja kertoo hampaista mm. seuraavasti:
"Kun hammaskivi ensin on saanut jalansijan, kerrostuu se kerrostumistaan työntäen vähitellen ikenen tieltään; näin syntyy tulehdus, joka hävittää n.s. hampaan kierteisjänteen, mikä muodostaa hampaan juurikalvon suojan, kuten kiille muodostaa hampaanterän suojan. Kun kierteisjänne on vikaantunut, pääsevät hituoliot vapaasti juurikalvoon ja leukaluuhun. -- Esimerkkinä voin mainita, että minulla on ollut potilas, jolla 14-vuotiaana oli kaikkien pysyvien hampaiden terät piloilla ikeniä myöten. -- Harjatessasi kuljeta harjaa niin, että hampaiden poikittaissuuntaan harjatessasi ainakin puolet harjan harjaksista on ikenillä hieromassa niitä. Kuljeta harjaa suussasi niin, että ienliha aina puristuu hampaaseen päin, ei hampaasta poispäin. Edestakainen hankaaminen hampaan pituussuunnassa, siis terän leikkauspinnasta juuren kärkeen, on väärä ja vahingollinen. Harjaaminen on ikenille, limakalvolle ja hampaille parasta voimistelua. Varo suuvesiä, tahnoja ja jauheita, jätä niiden käyttö hammaslääkärin ratkaistavaksi. -- Sellaista tilaa, jossa suuta ei voida ensinkään tai sitä voidaan vain vähän avata, sanotaan suunsuluksi. Syynä siihen ovat suuontelon seinämien tulehdukset tai arvet. -- Suun ammottaminen on seuraus alaleuan sijoiltaanmenemisestä, mikä syntyy varsinkin liiallisesta suun aukaisemisesta (kovasta haukottelemisesta, huutamisesta y.m.). Loukkaantuneen suu ammottaa auki, eikä hän saa sitä suljetuksi, joten sylki valuu esteettömästi. Lääkäri saa sen tavallisesti helposti sijoilleen. Kansan harjoittamaa keinoa, jolloin sijoilleenpano tapahtuu lyömällä leukaan, ei ole suositeltava."
Professori Arvo Ylpön kirjoittamassa lastentautien luvussa hampaista kerrotaan vielä lisää:
"Tavallinen harhaluulo on, että lapset hampaiden puhkeamisen yhteydessä helposti saisivat kouristuksia ja kaikenlaisia muita tauteja. Hampaiden puhkeaminen on luonnollinen tila, eikä se voi missään tapauksessa olla suoranaisessa yhteydessä sellaisten ankarain tautien kanssa, kuten vanhemmat usein väittävät. Tämä harhaluulo on senvuoksi usein erittäin vaarallinen, kun äidit lasten kouristuksia, ripulitauteja ja kuumetta saadessa ovat taipuvaisia itseään lohduttamaan sillä, että nämä taudit johtuvat vain hampaiden puhkeamisesta. -- Lapset oppivat ihmeteltävän pian itsekin hampaansa harjalla puhdistamaan. Ne tahtovat aluksi kuitenkin olla tässä suhteessa liian innokkaita ja harjaavat helposti tavallisen hammasharjan käteensä saadessaan ikenensä verille. On näin ollen paras käyttää erilaatuisia, verraten pehmeästä kumista tehtyjä lasten hammasharjoja, jotka voidaan pistää sormen päälle tupen tavoin."
Itse kuulin 1960-luvun lopulta tositarinan lappeenrantalaisesta sairaalasta. Sairaanhoitaja ihmetteli, miksi potilaana ollut nainen otti tekohampaansa pois suusta aina ruokailun ajaksi. Kun hoitaja asiaa uteli, potilas vastasi näin (sitaatti ei tietenkään sanatarkka):
"Minulla ja miehelläni on yhteiset tekohampaat, joita meistä käyttää aina se, kumpi lähtee kaupunkiin. Mies jäi nyt maalle, joten minä sain hampaat mukaani. Tekohampaat on kuitenkin tehty mieheni mittojen mukaan, joten ne ovat minulle hieman liian suuret. Siksi niillä on vaikea syödä, ja otan ne pois suusta aina ruokailun ajaksi."
"Hieman" ovat ajat muuttuneet. Nyt mietitään mahdollisesti auton, kännykän tai tietokoneen yhteiskäyttöä. Ennen hampaatkin saattoivat olla yhteiset!
 |
| © Kurhan - Fotolia.com |
Näin kesän aluksi olen perinteiseen tapaani tutustunut vanhoihin kirjoihin ja lehtiin. Nyt olen lueskellut Otavan Kodin lääkärikirjaa (Kodin lääkärikirja, neuvonantaja terveille ja sairaille) vuodelta 1930. Kirja kertoo hampaista mm. seuraavasti:
"Kun hammaskivi ensin on saanut jalansijan, kerrostuu se kerrostumistaan työntäen vähitellen ikenen tieltään; näin syntyy tulehdus, joka hävittää n.s. hampaan kierteisjänteen, mikä muodostaa hampaan juurikalvon suojan, kuten kiille muodostaa hampaanterän suojan. Kun kierteisjänne on vikaantunut, pääsevät hituoliot vapaasti juurikalvoon ja leukaluuhun. -- Esimerkkinä voin mainita, että minulla on ollut potilas, jolla 14-vuotiaana oli kaikkien pysyvien hampaiden terät piloilla ikeniä myöten. -- Harjatessasi kuljeta harjaa niin, että hampaiden poikittaissuuntaan harjatessasi ainakin puolet harjan harjaksista on ikenillä hieromassa niitä. Kuljeta harjaa suussasi niin, että ienliha aina puristuu hampaaseen päin, ei hampaasta poispäin. Edestakainen hankaaminen hampaan pituussuunnassa, siis terän leikkauspinnasta juuren kärkeen, on väärä ja vahingollinen. Harjaaminen on ikenille, limakalvolle ja hampaille parasta voimistelua. Varo suuvesiä, tahnoja ja jauheita, jätä niiden käyttö hammaslääkärin ratkaistavaksi. -- Sellaista tilaa, jossa suuta ei voida ensinkään tai sitä voidaan vain vähän avata, sanotaan suunsuluksi. Syynä siihen ovat suuontelon seinämien tulehdukset tai arvet. -- Suun ammottaminen on seuraus alaleuan sijoiltaanmenemisestä, mikä syntyy varsinkin liiallisesta suun aukaisemisesta (kovasta haukottelemisesta, huutamisesta y.m.). Loukkaantuneen suu ammottaa auki, eikä hän saa sitä suljetuksi, joten sylki valuu esteettömästi. Lääkäri saa sen tavallisesti helposti sijoilleen. Kansan harjoittamaa keinoa, jolloin sijoilleenpano tapahtuu lyömällä leukaan, ei ole suositeltava."
Professori Arvo Ylpön kirjoittamassa lastentautien luvussa hampaista kerrotaan vielä lisää:
"Tavallinen harhaluulo on, että lapset hampaiden puhkeamisen yhteydessä helposti saisivat kouristuksia ja kaikenlaisia muita tauteja. Hampaiden puhkeaminen on luonnollinen tila, eikä se voi missään tapauksessa olla suoranaisessa yhteydessä sellaisten ankarain tautien kanssa, kuten vanhemmat usein väittävät. Tämä harhaluulo on senvuoksi usein erittäin vaarallinen, kun äidit lasten kouristuksia, ripulitauteja ja kuumetta saadessa ovat taipuvaisia itseään lohduttamaan sillä, että nämä taudit johtuvat vain hampaiden puhkeamisesta. -- Lapset oppivat ihmeteltävän pian itsekin hampaansa harjalla puhdistamaan. Ne tahtovat aluksi kuitenkin olla tässä suhteessa liian innokkaita ja harjaavat helposti tavallisen hammasharjan käteensä saadessaan ikenensä verille. On näin ollen paras käyttää erilaatuisia, verraten pehmeästä kumista tehtyjä lasten hammasharjoja, jotka voidaan pistää sormen päälle tupen tavoin."
Itse kuulin 1960-luvun lopulta tositarinan lappeenrantalaisesta sairaalasta. Sairaanhoitaja ihmetteli, miksi potilaana ollut nainen otti tekohampaansa pois suusta aina ruokailun ajaksi. Kun hoitaja asiaa uteli, potilas vastasi näin (sitaatti ei tietenkään sanatarkka):
"Minulla ja miehelläni on yhteiset tekohampaat, joita meistä käyttää aina se, kumpi lähtee kaupunkiin. Mies jäi nyt maalle, joten minä sain hampaat mukaani. Tekohampaat on kuitenkin tehty mieheni mittojen mukaan, joten ne ovat minulle hieman liian suuret. Siksi niillä on vaikea syödä, ja otan ne pois suusta aina ruokailun ajaksi."
"Hieman" ovat ajat muuttuneet. Nyt mietitään mahdollisesti auton, kännykän tai tietokoneen yhteiskäyttöä. Ennen hampaatkin saattoivat olla yhteiset!
torstai 6. maaliskuuta 2014
Uutuuskirja tuotantoeläinten pahoinvoinnista hätkähdyttää realistisuudellaan
Kouvolalaistaustaisen Eveliina Lundqvistin viime viikolla ilmestynyt "Salainen päiväkirja eläintiloilta" luo hyvin subjektiivisista lähtökohdista huolimatta melko objektiiviselta vaikuttavan lopputuloksen. Teos paljastaa jopa täysin selkeitä lainvastaisuuksia ja rikkomuksia. Toisaalta joillakin tiloilla on ainakin pyritty ottamaan huomioon eläinten hyvinvointi. Tämä kirja tulee varmasti herättämään keskustelua.
"Paskaa". Näin kuului ensimmäinen lukemani nimettömän nettikirjoittajan kommentti Eveliina Lundqvistin kirjasta "Salainen päiväkirja eläintiloilta", jonka on kustantanut Into Kustannus. En tiedä, mitä kommentoija tuolla kommentillaan tarkoitti. Kirjan aihetta, tietoja tai sisältöä? Jos kommentoija tarkoitti kirjan sisältävän kuvauksia eläinten paskaisista oloista - sekä sananmukaisesti että vertauskuvauksellisesti - voin olla kommentoijan kanssa samaa mieltä. Kirjaa ei kannata tuomita ainakaan pelkkien nettijuttujen perusteella ilman kirjan lukemista.
Eveliina Lundqvist (s. 1979) on koulutukseltaan opettajan pätevyyden saanut maatalous- ja metsätieteen maisteri. Hänen pro gradu -tutkielmansa on nimeltään "Miten Suomen eläinsuojelulainsäädäntö mahdollistaa kanojen (Gallus gallus) lajityypillisen käyttäytymisen nykypäivän tuotanto-oloissa?" (Bio- ja ympäristötieteiden laitos, Helsingin yliopisto 2005).
Lundqvist on puolustanut jo vuosien ajan eläinten oikeuksia ja kasvissyöntiä. Tämä uutuuskirja kertoo vuosista 2011-2012, jolloin Lundqvist opiskeli eläintenhoitajaksi pystyäkseen perustamaan tuotantoeläinten turvakodin. Opiskelun aikana hän pääsi työskentelemään lähes kahdessakymmenessä erilaisessa navetassa, sikalassa, kanalassa, broilerihallissa, hevostallissa tai lampolassa.
Lundqvistin johtotähtenä toimi tämä ajatus: "Olin kyllästynyt siihen, kuinka tuottajat ja heidän etujärjestönsä hokivat, etteivät eläinaktivistit tienneet mitään eläimistä, että kaikki on vain propagandaa ja liioittelua. -- Ei minun olisi tarkoitus kuvata eläimiä tai tehdä muutakaan lain toisella puolella häilyvää. -- Kumpi on oikeassa? Se, joka on tehnyt koko elämänsä jotakin ja turtunut siihen, vai se, joka näkee asian ensimmäistä kertaa? Toivoin kovasti, etten ikinä turtuisi eläinten kärsimykseen ja alkaisi nähdä sitä normaalina."
Mainoksen mukaan "tämä kirja paljastaa ensimmäistä kertaa, mitä suomalaisilla eläintiloilla todella tapahtuu". Aiemmin laajalti julkisuuteen levinneet tiedot perustuvat joko hetkittäisiin salakuvauksiin, jotka eivät kerro mitään niistä rutiineista, kuinka tuottajat toimivat eläinten kanssa, tai tuottajien kanssa ennakkoon sovittuihin käynteihin. Tätä jälkimmäistä kirjatyyppiä edustaa hyvästä syystä vuoden 2012 Tieto-Finlandia -palkinnon voittanut Elina Lappalaisen kirja "Syötäväksi kasvatetut", josta myös lukiomme opiskelijat ovat pitäneet.
FT, ympäristö- ja eläinetiikan dosentti Elisa Aaltola kirjoittaa Lundqvistin kirjan jälkisanoissa näin: "Salainen päiväkirja eläintiloilta täyttää siis tärkeän tyhjiön: se tuo esille, mitä tuottajat tekevät eläimille silloin, kun kukaan ei ole näkemässä."
Subjektiiviset lähtökohdat
Kirjan esipuheessa Lundqvist tähdentää näin: "Jos joku muu olisi seisonut saappaissani, hän olisi varmasti nähnyt ja kokenut asiat toisin. Taustalla kaikuvat omat asenteeni ja omat aiemmat kokemukseni. Uskallan kuitenkin sanoa, etten ole liioitellut."
Lundqvist aloitti kasvissyönnin 15-vuotiaana. Kun kotona oli ruokana broileria, hän kiinnitti kanankoipien päälle lapun, jossa oli musta risti ja tällainen teksti: "Tässä makaa kana, joka eli ahtaissa oloissa ja kärsi kivuliaista jalostusongelmista. Sitten se kuoli tuskaisesti vain ihmisen makunautinnon takia." Sen jälkeen kotona ei broileria enää tarjottu. Lopulta äiti lopetti kokonaan liharuokien tekemisen, kun isäkin alkoi mieluummin syödä kasvisruokia niiden paremman maun takia.
Vasikoiden nupoutus eli sarvien alkujen polttaminen
Tiloilla vasikat nupoutetaan poltinraudalla, kuumalla kolvilla, jottei niille kasvaisi sarvia. Tämä on välttämätöntä varsinkin pihattonavetoissa, etteivät lehmät tökkisi toisiaan tai ihmisiä ahtailla käytävillä tai kiima-aikaan.
Nupoutukseen suositellaan rauhoittavaa lääkettä ja paikallispuudutusta. "Ilman puudutusta toimenpide on raaka", kertoo "Eläinten lääkintä ja hoito, Käsikirja eläinten hoitajille" -kirja (Sirkkola ja Tauriainen, Opetushallitus 2010).
Ylen uutisen mukaan nupoutus aiheuttaa vasikoille kolmannen asteen palovamman. Lähes kaikki maamme vasikat nupoutetaan, mutta vain puolet niistä saa asianmukaisen kipulääkityksen. Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan nupoutettu vasikka kärsii kipua jopa viisi päivää. Myös tilalliset itse ovat huomanneet lääkittyjen vasikoiden olevan hyväkuntoisempia ja pirteämpiä kuin lääkitsemättömien.
Tilallinen voi tehdä nupoutuksen itse, mutta rauhoittavia lääkkeitä ja puudutusta voi antaa vain eläinlääkäri (itse voi antaa vain jäähdyttävää kylmäsprayta). Eräs tilallinen perustelikin Lundqvistille puudutuksen puutetta näin: "Se maksaa sata euroa. -- Vasikasta saa 300 euroa, joten se sata euroa on paljon. Se on tätä, kun eläinten arvo on laskenut. Kun eläimestä maksetaan niin vähän, on tingittävä sitten hoitokustannuksissa."
Eläinlääkäri kertoi Lundqvistille nupoutuksen maksavan seitsemän euroa per vasikka. Jos eläinlääkäri lisäksi tekee nupoutuksen muun käynnin yhteydessä, tästä ei tule edes matkakuluja.
Entistä omituisemmaksi tilanteen tekee tämä: " 'Saadaanko me sitä hyvinvointitukea? Eikös sitä varten tarvitsisi olla eläinlääkärin tekemä nupoutus?' Emäntä kysyi isännältä. 'Kyllä me sitä haettiin. Tarvitsisihan sitä varten kutsua eläinlääkäri, mutta me sovittiin eläinlääkärin kanssa, että voimme tehdä nupoutuksen itse.' 'Eli siis eläinlääkäri tarvitsisi olla tukea varten, mutta teidän eläinlääkäri on antanut teille luvan tehdä asian itse?' Varmistin vielä. 'Joo, niin on sovittu.' "
Huvitutit
Vasikoilla on valtava imemistarve, vaikka vasikat erotetaan emoista. Tätä varten vasikoille on kehitetty huvitutteja ja tuttiämpäreitä, joista ne voivat imeä maitoa. Eräs isäntä perusteli tuttiämpärin puutetta tällä tavalla: "Ai miksen käytä... No kai se on laiskuutta. En jaksa pestä niitä." Onneksi toisenlaisiakin tiloja löytyy. On tuttiämpäreitä ja vapaata tuttijuottoa.
Lehmillä todella on nimet
Valion televisiomainoksessa lehmillä on nimet, ja Valio on jopa julkaissut lehmien nimipäiväkalenterin. Lundqvist vahvistaa, että jopa tietokoneohjelma vaatii lehmien nimien kirjoittamista. Yleensä isännät eivät kuitenkaan muista lehmiä nimillä vaan numeroina.
Siat purevat häntiä ja porsaille tehdään kastraatio vastoin lakia
Kirjasta löytyy useita kuvauksia siitä, kuinka yleisiä hännänpuremat ovat sioilla. Osalla sioista voi olla hädin tuskin hännän tynkääkään jäljellä. Sikafarmareiden mukaan puremia oli joitakin vuosia sitten vieläkin enemmän, kun karsinat olivat pienempiä: "Antibioottia kului todella paljon. Koko ajan sai olla pullon kanssa liikkeellä." Jos sioilla olisi oikeasti riittävän paljon tilaa, ne eivät tällä tavoin pureskelisi toistensa häntiä ja korvia.
Porsaiden kastraatiota tehdessään emäntä selosti tähän tapaan: "Jos poikapossuille annetaan se [kipulääke] puoli tuntia ennen leikkausta, niin ehkä sitten [auttaa kipua lievittävästi]. Mutta en minä niitä ala montaa kertaa karsinasta nostelemaan. Oikeasti sitä pitäisi antaa kolmen päivän ajan. Mutta siinä vaiheessa minä lopetan sikojen pidon. -- Oikeasti lain mukaan tämä pitäisi tehdä veitsellä, eikä repimällä, mutta siihen tarvitsisi kaksi ihmistä tai sellaisen laitteen, johon porsaan voi laittaa kiinni. -- On meillä se laite, mutta ei sitä ole käytetty."
Toisella tilalla kastraatio tehtiin pihdeillä veitsen sijaan ja tilanhoitajan mukaan hyvin nopeasti: "Kipulääkkeen vaikutusta pitäisi ilmeisesti odotella, mutta me kyllä kastroimme saman tien."
Sähköpiiskat käytössä
Lain mukaan sähköpiiskaa saa käyttää vain täysikasvuisten nautojen tai sikojen ohjaamiseen enintään yhden sekunnin ajan (eikä tarpeettoman tiheään), "jos se on ehdottoman välttämätöntä". Tällöinkin eläimillä on oltava mahdollisuus liikkua.
Lundqvist oli todistamassa joitakin tapauksia, joissa käytettiin sähköpiiskaa, vaikka MTK:n asiantuntijan muutama päivä sitten antaman tiedon mukaan sähköpiiskoja ei käytetä: "Tuottajajärjestö MTK:ssa kummeksutaan kirjan väitteitä. Tuotantoeläinten terveyteen ja hyvinvointiin perehtynyt asiantuntija Leena Suojala sanoo, ettei ole nähnyt tuottajien käyttävän sähköpiiskaa tuotantoeläintiloilla 1980-luvun jälkeen. Hän sanoo, että teuraskuljetuksia velvoittavat tarkat ohjeet, joita tarkastuseläinlääkärit valvovat. 'Minulla on sellainen kuva, etteivät monet teuraskuljettajat enää edes pidä sähköpiiskaa mukana, koska siitä ei koeta olevan mitään hyötyä', vuosia eläinlääkärinä toiminut Suojala sanoo."
Kanoilla on tuotantoeläimistä kaikkein huonoin asema
Lundqvistin käsitys virikehäkkikanalasta ei ole kovin ruusuinen: "Koko sana 'virike' on kyllä täysin naurettava kanahäkkien kohdalla. Virikettä olisi, jos kanoilla olisi vaikka jokin lelu. Oikeampi sana olisi varusteltu häkki. Eihän sänkykään ole ihmiselle 'virike'. -- Olin hämmästynyt, miten hyvin lain kaikki määräykset voidaan kiertää. Lain mukaan häkeissä on oltava pehkupaikka. Käymässäni paikassa oli kyllä pehkupaikka, mutta se oli käytössä vain pari tuntia päivässä: laissa kun ei sanota, että pehkua olisi oltava koko ajan tarjolla. Pehku oli kutterilastua, joka tuotiin liukuhihnalla. Liukuhihnakuljetus tarkoitti sitä, että viimeisten häkkien kohdalle saapuessa pehkusta suurin osa oli jo pölissyt pois. Lain vaatimat pesät olivat muovisella läpällä erotettu pieni alue, jossa pehmikkeen virkaa toimitti muovista kynnysmattoa muistuttava suikale. -- Kananmunapaketissa luki isolla 'pienryhmäkanalan munia' ja 'virikemunia'. Kun oikein tihrusti, näki pienellä tekstin 'virikehäkkimunia'."
Virikehäkkikanalan omistajan mukaan kanat nokkivat toisiaan 20-25 kanan virikehäkeissä enemmän kuin tavanomaisissa häkeissä, joissa on vain kolme kanaa. Monilla kanoilla ei ollut mahassa ja peräpäässä lainkaan höyheniä. Isäntä osasi kertoa: "Kyllä jos nämä tästä laitettaisiin sellaiseen lemmikkikanalaan, niin alkaisi höyhenet kasvaa kovinkin nopeasti. Jos vain syöttäisi sellaista rehua, ettei munantuotto olisi niin korkea."
Kanalasta löytyi jatkuvasti kuolleita kanoja ja kerran jopa häkin alalaidan ja kananmunaliukuhihnan väliin juuttunut, kituva kana, jonka molemmista jaloista oli varvas vääntynyt irti. Kana oli voinut olla jumissa koko päivän, sillä liukuhihna oli ollut päällä useita tunteja, eikä munien kulku ollut pysähtynyt.
Lundqvist työskenteli myös broilerihallissa, jossa oli 100 000 elävää lintua. Raatoja noukittiin pihdeillä ja pudoteltiin pyykkikoriin. Lundqvist pohtii: "Olin alun perin pelännyt, että minut pakotetaan tappamaan lintuja, mutta nyt toivoin, että oppisin tekemään sen. Keräsin muutaman kituvan linnun samaan kohtaan lähelle ovea... -- Kun lähdin viimeiselle riville, kielsi isäntä minua poimimasta kituvia: 'ehtiihän ne huomenna'." Broilerihallilla onkin jopa oma krematorio!
Broilereista puhutaan jopa lainsäädännössä kilotavarana eikä yksilöinä. Neliöllä voi Suomessa olla 42 kilogrammaa eläviä broilereita. Muualla Euroopassa on pienempiä lintutiheyksiä, 35 kiloa neliöllä.
Kenen leipää syöt, sen laulua laulat
Eläinlääkäreiden käynneistä on sovittu etukäteen ja kerrankin eräs sikafarmari piilotti vammautuneen sian lääkäriltä. Lundqvist kertoo: "Omatuntoni voitti taistelun ja kuiskasin eläinlääkärille: Tuolla oven takana on sika. -- Älä kerro että kerroin! -- [Eläinlääkäri:] No en minä siitä voi tietää, jos se siellä on. -- Mutta eläinlääkäri näytti olevan hyvää pataa farmarin kanssa, eikä hän halunnut ottaa ikävää asiaa esille."
Kyseinen sikala saa 7000-8000 euroa eläinten hyvinvointitukea vuodessa. Lundqvist ihmettelee: "Eli siis kolmenkymmenen sentin seinään kiinnitettävä metalliketju riittää virikkeeksi ja neljä kourallista kutteria kuivikkeeksi ja sitten maksetaan monta tonnia...?"
Eräällä lehmätilalla jopa osa vasikoista oli kytketty kaulasta pikkuparsiin selvästi vastoin eläinsuojelulakia. Kun eläinlääkäri huomautti asiasta, isäntä vakuutteli vasikoiden kohta pääsevän parempiin tiloihin. Siitä ei kuitenkaan keskusteltu, mitä tarkoittaa "kohta".
Sikayrittäjien seminaarissa vanhempi konstaapeli oli väitteen mukaan neuvonut luvattomiin salakuvaajiin kyllästyneitä sikafarmareita hyvin erikoisesti (nauhoitettu sikayrittäjien edustajan kertomus): "Mutta jos nyt sattuu niin että pohjalainen veri kiehahtaa siinä vaiheessa, kun jos joku tulee sinne, niin hän antoi ohjeen, että kannattaa ampua etupuolelle eikä selkään. Jos ampuu etupuolelle niin oikeuskäsittelyssä voi sanoa, että piti puolustautua, mutta jos ammutte selkään, niin heikoilla olette."
Jalostus aiheuttaa ongelmia sekä lemmikki- että tuotantoeläimille
Harjoittelijana eläinlääkärin klinikalla Lundqvist pääsi tutustumaan koirien ja kissojen jalostuksen aiheuttamiin ongelmiin ja jopa vakuutuspetokseen. Aikoinaan Lundqvist oli haaveillut eläinlääkärin ammatista, mutta nyt mieli oli muuttunut: "Olen silti helpottunut, etten ryhtynyt opiskelemaan seitsemää vuotta vain sen takia, että voisin korjailla päivästä toiseen ihmisen turhamaisuuden jälkiä."
Tuotantoeläimistä esimerkiksi siat ovat nykyään - sikafarmarin mukaan - risteytysten takia aggressiivisempia kuin aikaisemmin. Sioilla on siankasvattajan mukaan paiseita siksi, että niistä on jalostettu läskittömiä. Mikäli porsaita syntyy runsaasti, emakko joutuu lujille ja laihtuu. Kun läskikerros ei suojaa, tulee paise.
Kanat taas ovat alun perin munineet kahdeksan munaa vuodessa, mutta jalostuksella ja ruokavaliolla munantuotto on lähes 40-kertaistunut. Millainen voimia vaativa ponnistus tämä on kanalle?
Lundqvist on tätä mieltä: "Sitä paitsi nykyisenkaltaiset eläimet on jalostettu niin sairaiksi, että ne kärsivät pelkästä olemassaolosta, varsinkin broilerit. Siksi olisikin hyvä, että ne kuolisivat sukupuuttoon. Maatiaisrodut ovat sitten asia erikseen."
Vegaanit ja lihaanit
Lihankulutus on Suomessa noussut 1950-luvun alle 30 kilogrammasta henkeä kohden vuodessa lähes 50 kiloon. Liharuokaa syövistä ihmisistä Lundqvist käyttää nimitystä lihaani.
Lundqvistin mukaan kasvisruuan irvikuvassa mausteet on korvattu juustolla. Tämä on hyvin yleinen kokemus kasvisruokavaliota noudattavilla. Omia lukioaikojaan Lundqvist muistelee näin: "Seuraavana päivänä koulun ruokalan linjastolla minulle yritettiin tarjota kalaa. Kun mainitsin ystävällisesti, ettei kala ole kasvis, katsoi toinen keittäjä toiseen ja sanoi halveksien: Ja tuo on 18-vuotias!". Omasta kokemuksestani taas voin kertoa, että pari vuotta sitten kouvolalaisessa hotelliketjun ravintolassa yhdelle seurueemme kasvisruokailijalle ehdotettiin ruoaksi broileria.
Lundqvist kuitenkin kiittää lukiotaan siitä, että hänen ehdotuksestaan keittäjät valmistivat maailman kasvisruokapäivän kunniaksi kaikille kasvisruokaa.
Lundqvistin mukaan on "hassua, että ihmiset luulevat aina, että kasvissyöjät syövät vain kasviksia". Joskus jääkaapista on vaikea edes löytää kasviksia, kun jääkaappi saattaa olla täynnä kauramaitoa, kaurajogurttia, tofua, soijajuustoa ja muuta vastaavaa.
Lundqvist osallistui myös Itä-Suomen yliopiston tutkimukseen vegaanien ruokavaliosta. Tutkimustuloksen mukaan vegaanit syövät liian vähän kasviksia!
Lopuksi
Arvostan tätä kirjaa hyvin paljon siksi, että se on lakia noudattava keino vaikuttaa eläinten oikeuksiin. Henkilöt ja tilat tai edes alueet eivät ole tunnistettavissa, joten yksityisyyden suojakaan ei ilmeisesti rikkoudu.
Plussaa annan kirjalle myös siitä, että se on painettu kierrätyspaperille. Valitettavasti painopaikka kuitenkin on Riika. Edullisuusko ratkaisi tässäkin niin kuin eläinten kohtelussa? Miksei tuettu suomalaista työllisyyttä ja kuljetusmatkojen lyhentämistä?
Hyvin subjektiivisista lähtökohdista huolimatta kirja tuntuu melko objektiiviselta. Lundqvist joutuu toteamaan tilojen, ihmisten ja eläinten olevan erilaisia. Monta kertaa hän kertookin myös positiivisista kokemuksista: "Tilan omistaja näytti kohtelevan lampaita suht hyvin. Ei potkuja, lyöntejä, huutoa. Välillä lampaat saivat osakseen jopa rapsutuksia ja lempeitä sanoja. -- Isäntäväen kunniaksi on sanottava, etten huomannut heidän piilottelevan mitenkään sikojen olosuhteita. Sen sijaan he oikein esittelivät osan sairaista eläimistä."
Aina on kuitenkin parannettavaa. Hollannissa jopa joidenkin tehotuotantosikaloiden siat pääsevät ulkoilemaan, tonkimaan ja ottamaan mutakylpyjä.
Yksi kirjan kantava sanoma on tämä: "Eläimistä välittäviä ihmisiä syytetään siitä, että he inhimillistävät eläimet. Inhimillistäminen on sitä, että koirille laitetaan vaatteet, niiden turkkia värjätään ja niitä kohdellaan kuin ihmislapsia. Disneyn piirretyt ovat inhimillistämistä. En harrasta sellaista. Koiran pitää saada olla koira, lehmän lehmä ja ihmisen ihminen. -- Toivoisinkin, että jokainen ihminen näkisi vasikan nupoutukset, porsaiden kastroinnin, kanojen kannibalismin ja eläinten teurastamiset ja päättäisi sen jälkeen, ostaako vielä eläintuotteita. -- Olen aina ärsyyntynyt ihmisistä, jotka eivät kestä nähdä totuutta. Sellaisista, jotka kääntävät kanavaa kun kuvataan sotaa tai vaihtavat sivua, jos lehdessä kerrotaan tuotantoeläintilojen kauheuksista. Lähinnä ärsytystä aiheuttaa se, että nämä ihmiset eivät tee asioiden eteen mitään, yrittävät vain olla kuin mitään kauheaa ei tapahtuisi. Hittolainen! Mitä enemmän tietää, sitä enemmän voi auttaa. Inhoan silmien ummistamista. Asioista pitää ottaa vastuu! -- Jotkut väittävät, että eläinjärjestöt liioittelevat ja provosoivat. Ikävä kyllä totuus riittää. -- Oli kiva kuitenkin huomata, että jossain paikassa edes pyrittiin parempaan."
Suosittelen kirjaa kaikille eläinten oikeuksista ja hyvinvoinnista kiinnostuneille. Niistä paskaisista ja karuista eläinkohtaloista huolimatta kirjaan mahtuu myös paljon tunteellisia ja jopa hauskoja tai huvittaviakin hetkiä. Tällainen on esimerkiksi kuvaus tyylikkäästi pukeutuneesta ja meikatusta naispuolisesta keinosiementäjästä paskaisessa navetassa käsi lehmän peräaukossa.
Erityisen hellyttävä taas on kirjan lopussa oleva kuvaus saksalaisen eläinten turvakodin Totoro-nimisestä possusta. Kaiken kauheuden jälkeen kirjalla on onnellinen loppu, niin kuin hyvissä kirjoissa kuuluu olla.
Katso myös nämä
Kirjan Facebook-sivut
Eveliina Lundqvist Huomenta Suomi -ohjelman haastattelussa
Eläinfilosofi Elisa Aaltola: "Yhteiskunta käyttää eläimiä psykopaatin ja narsistin tavoin"
Pinterest: Pilakuvia ja hätkähdyttäviä mainoksia eläinten oikeuksista
 |
| Kuvan © Vera Kuttelvaserova - Fotolia.com. Kuvan yksilö ei liity Eveliina Lundqvistin kirjaan. |
"Paskaa". Näin kuului ensimmäinen lukemani nimettömän nettikirjoittajan kommentti Eveliina Lundqvistin kirjasta "Salainen päiväkirja eläintiloilta", jonka on kustantanut Into Kustannus. En tiedä, mitä kommentoija tuolla kommentillaan tarkoitti. Kirjan aihetta, tietoja tai sisältöä? Jos kommentoija tarkoitti kirjan sisältävän kuvauksia eläinten paskaisista oloista - sekä sananmukaisesti että vertauskuvauksellisesti - voin olla kommentoijan kanssa samaa mieltä. Kirjaa ei kannata tuomita ainakaan pelkkien nettijuttujen perusteella ilman kirjan lukemista.
Eveliina Lundqvist (s. 1979) on koulutukseltaan opettajan pätevyyden saanut maatalous- ja metsätieteen maisteri. Hänen pro gradu -tutkielmansa on nimeltään "Miten Suomen eläinsuojelulainsäädäntö mahdollistaa kanojen (Gallus gallus) lajityypillisen käyttäytymisen nykypäivän tuotanto-oloissa?" (Bio- ja ympäristötieteiden laitos, Helsingin yliopisto 2005).
Lundqvist on puolustanut jo vuosien ajan eläinten oikeuksia ja kasvissyöntiä. Tämä uutuuskirja kertoo vuosista 2011-2012, jolloin Lundqvist opiskeli eläintenhoitajaksi pystyäkseen perustamaan tuotantoeläinten turvakodin. Opiskelun aikana hän pääsi työskentelemään lähes kahdessakymmenessä erilaisessa navetassa, sikalassa, kanalassa, broilerihallissa, hevostallissa tai lampolassa.
Lundqvistin johtotähtenä toimi tämä ajatus: "Olin kyllästynyt siihen, kuinka tuottajat ja heidän etujärjestönsä hokivat, etteivät eläinaktivistit tienneet mitään eläimistä, että kaikki on vain propagandaa ja liioittelua. -- Ei minun olisi tarkoitus kuvata eläimiä tai tehdä muutakaan lain toisella puolella häilyvää. -- Kumpi on oikeassa? Se, joka on tehnyt koko elämänsä jotakin ja turtunut siihen, vai se, joka näkee asian ensimmäistä kertaa? Toivoin kovasti, etten ikinä turtuisi eläinten kärsimykseen ja alkaisi nähdä sitä normaalina."
Mainoksen mukaan "tämä kirja paljastaa ensimmäistä kertaa, mitä suomalaisilla eläintiloilla todella tapahtuu". Aiemmin laajalti julkisuuteen levinneet tiedot perustuvat joko hetkittäisiin salakuvauksiin, jotka eivät kerro mitään niistä rutiineista, kuinka tuottajat toimivat eläinten kanssa, tai tuottajien kanssa ennakkoon sovittuihin käynteihin. Tätä jälkimmäistä kirjatyyppiä edustaa hyvästä syystä vuoden 2012 Tieto-Finlandia -palkinnon voittanut Elina Lappalaisen kirja "Syötäväksi kasvatetut", josta myös lukiomme opiskelijat ovat pitäneet.
FT, ympäristö- ja eläinetiikan dosentti Elisa Aaltola kirjoittaa Lundqvistin kirjan jälkisanoissa näin: "Salainen päiväkirja eläintiloilta täyttää siis tärkeän tyhjiön: se tuo esille, mitä tuottajat tekevät eläimille silloin, kun kukaan ei ole näkemässä."
Subjektiiviset lähtökohdat
Kirjan esipuheessa Lundqvist tähdentää näin: "Jos joku muu olisi seisonut saappaissani, hän olisi varmasti nähnyt ja kokenut asiat toisin. Taustalla kaikuvat omat asenteeni ja omat aiemmat kokemukseni. Uskallan kuitenkin sanoa, etten ole liioitellut."
Lundqvist aloitti kasvissyönnin 15-vuotiaana. Kun kotona oli ruokana broileria, hän kiinnitti kanankoipien päälle lapun, jossa oli musta risti ja tällainen teksti: "Tässä makaa kana, joka eli ahtaissa oloissa ja kärsi kivuliaista jalostusongelmista. Sitten se kuoli tuskaisesti vain ihmisen makunautinnon takia." Sen jälkeen kotona ei broileria enää tarjottu. Lopulta äiti lopetti kokonaan liharuokien tekemisen, kun isäkin alkoi mieluummin syödä kasvisruokia niiden paremman maun takia.
Vasikoiden nupoutus eli sarvien alkujen polttaminen
Tiloilla vasikat nupoutetaan poltinraudalla, kuumalla kolvilla, jottei niille kasvaisi sarvia. Tämä on välttämätöntä varsinkin pihattonavetoissa, etteivät lehmät tökkisi toisiaan tai ihmisiä ahtailla käytävillä tai kiima-aikaan.
Nupoutukseen suositellaan rauhoittavaa lääkettä ja paikallispuudutusta. "Ilman puudutusta toimenpide on raaka", kertoo "Eläinten lääkintä ja hoito, Käsikirja eläinten hoitajille" -kirja (Sirkkola ja Tauriainen, Opetushallitus 2010).
Ylen uutisen mukaan nupoutus aiheuttaa vasikoille kolmannen asteen palovamman. Lähes kaikki maamme vasikat nupoutetaan, mutta vain puolet niistä saa asianmukaisen kipulääkityksen. Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan nupoutettu vasikka kärsii kipua jopa viisi päivää. Myös tilalliset itse ovat huomanneet lääkittyjen vasikoiden olevan hyväkuntoisempia ja pirteämpiä kuin lääkitsemättömien.
Tilallinen voi tehdä nupoutuksen itse, mutta rauhoittavia lääkkeitä ja puudutusta voi antaa vain eläinlääkäri (itse voi antaa vain jäähdyttävää kylmäsprayta). Eräs tilallinen perustelikin Lundqvistille puudutuksen puutetta näin: "Se maksaa sata euroa. -- Vasikasta saa 300 euroa, joten se sata euroa on paljon. Se on tätä, kun eläinten arvo on laskenut. Kun eläimestä maksetaan niin vähän, on tingittävä sitten hoitokustannuksissa."
Eläinlääkäri kertoi Lundqvistille nupoutuksen maksavan seitsemän euroa per vasikka. Jos eläinlääkäri lisäksi tekee nupoutuksen muun käynnin yhteydessä, tästä ei tule edes matkakuluja.
Entistä omituisemmaksi tilanteen tekee tämä: " 'Saadaanko me sitä hyvinvointitukea? Eikös sitä varten tarvitsisi olla eläinlääkärin tekemä nupoutus?' Emäntä kysyi isännältä. 'Kyllä me sitä haettiin. Tarvitsisihan sitä varten kutsua eläinlääkäri, mutta me sovittiin eläinlääkärin kanssa, että voimme tehdä nupoutuksen itse.' 'Eli siis eläinlääkäri tarvitsisi olla tukea varten, mutta teidän eläinlääkäri on antanut teille luvan tehdä asian itse?' Varmistin vielä. 'Joo, niin on sovittu.' "
Huvitutit
Vasikoilla on valtava imemistarve, vaikka vasikat erotetaan emoista. Tätä varten vasikoille on kehitetty huvitutteja ja tuttiämpäreitä, joista ne voivat imeä maitoa. Eräs isäntä perusteli tuttiämpärin puutetta tällä tavalla: "Ai miksen käytä... No kai se on laiskuutta. En jaksa pestä niitä." Onneksi toisenlaisiakin tiloja löytyy. On tuttiämpäreitä ja vapaata tuttijuottoa.
Lehmillä todella on nimet
Valion televisiomainoksessa lehmillä on nimet, ja Valio on jopa julkaissut lehmien nimipäiväkalenterin. Lundqvist vahvistaa, että jopa tietokoneohjelma vaatii lehmien nimien kirjoittamista. Yleensä isännät eivät kuitenkaan muista lehmiä nimillä vaan numeroina.
Siat purevat häntiä ja porsaille tehdään kastraatio vastoin lakia
Kirjasta löytyy useita kuvauksia siitä, kuinka yleisiä hännänpuremat ovat sioilla. Osalla sioista voi olla hädin tuskin hännän tynkääkään jäljellä. Sikafarmareiden mukaan puremia oli joitakin vuosia sitten vieläkin enemmän, kun karsinat olivat pienempiä: "Antibioottia kului todella paljon. Koko ajan sai olla pullon kanssa liikkeellä." Jos sioilla olisi oikeasti riittävän paljon tilaa, ne eivät tällä tavoin pureskelisi toistensa häntiä ja korvia.
Porsaiden kastraatiota tehdessään emäntä selosti tähän tapaan: "Jos poikapossuille annetaan se [kipulääke] puoli tuntia ennen leikkausta, niin ehkä sitten [auttaa kipua lievittävästi]. Mutta en minä niitä ala montaa kertaa karsinasta nostelemaan. Oikeasti sitä pitäisi antaa kolmen päivän ajan. Mutta siinä vaiheessa minä lopetan sikojen pidon. -- Oikeasti lain mukaan tämä pitäisi tehdä veitsellä, eikä repimällä, mutta siihen tarvitsisi kaksi ihmistä tai sellaisen laitteen, johon porsaan voi laittaa kiinni. -- On meillä se laite, mutta ei sitä ole käytetty."
Toisella tilalla kastraatio tehtiin pihdeillä veitsen sijaan ja tilanhoitajan mukaan hyvin nopeasti: "Kipulääkkeen vaikutusta pitäisi ilmeisesti odotella, mutta me kyllä kastroimme saman tien."
Sähköpiiskat käytössä
Lain mukaan sähköpiiskaa saa käyttää vain täysikasvuisten nautojen tai sikojen ohjaamiseen enintään yhden sekunnin ajan (eikä tarpeettoman tiheään), "jos se on ehdottoman välttämätöntä". Tällöinkin eläimillä on oltava mahdollisuus liikkua.
Lundqvist oli todistamassa joitakin tapauksia, joissa käytettiin sähköpiiskaa, vaikka MTK:n asiantuntijan muutama päivä sitten antaman tiedon mukaan sähköpiiskoja ei käytetä: "Tuottajajärjestö MTK:ssa kummeksutaan kirjan väitteitä. Tuotantoeläinten terveyteen ja hyvinvointiin perehtynyt asiantuntija Leena Suojala sanoo, ettei ole nähnyt tuottajien käyttävän sähköpiiskaa tuotantoeläintiloilla 1980-luvun jälkeen. Hän sanoo, että teuraskuljetuksia velvoittavat tarkat ohjeet, joita tarkastuseläinlääkärit valvovat. 'Minulla on sellainen kuva, etteivät monet teuraskuljettajat enää edes pidä sähköpiiskaa mukana, koska siitä ei koeta olevan mitään hyötyä', vuosia eläinlääkärinä toiminut Suojala sanoo."
Kanoilla on tuotantoeläimistä kaikkein huonoin asema
Lundqvistin käsitys virikehäkkikanalasta ei ole kovin ruusuinen: "Koko sana 'virike' on kyllä täysin naurettava kanahäkkien kohdalla. Virikettä olisi, jos kanoilla olisi vaikka jokin lelu. Oikeampi sana olisi varusteltu häkki. Eihän sänkykään ole ihmiselle 'virike'. -- Olin hämmästynyt, miten hyvin lain kaikki määräykset voidaan kiertää. Lain mukaan häkeissä on oltava pehkupaikka. Käymässäni paikassa oli kyllä pehkupaikka, mutta se oli käytössä vain pari tuntia päivässä: laissa kun ei sanota, että pehkua olisi oltava koko ajan tarjolla. Pehku oli kutterilastua, joka tuotiin liukuhihnalla. Liukuhihnakuljetus tarkoitti sitä, että viimeisten häkkien kohdalle saapuessa pehkusta suurin osa oli jo pölissyt pois. Lain vaatimat pesät olivat muovisella läpällä erotettu pieni alue, jossa pehmikkeen virkaa toimitti muovista kynnysmattoa muistuttava suikale. -- Kananmunapaketissa luki isolla 'pienryhmäkanalan munia' ja 'virikemunia'. Kun oikein tihrusti, näki pienellä tekstin 'virikehäkkimunia'."
Virikehäkkikanalan omistajan mukaan kanat nokkivat toisiaan 20-25 kanan virikehäkeissä enemmän kuin tavanomaisissa häkeissä, joissa on vain kolme kanaa. Monilla kanoilla ei ollut mahassa ja peräpäässä lainkaan höyheniä. Isäntä osasi kertoa: "Kyllä jos nämä tästä laitettaisiin sellaiseen lemmikkikanalaan, niin alkaisi höyhenet kasvaa kovinkin nopeasti. Jos vain syöttäisi sellaista rehua, ettei munantuotto olisi niin korkea."
Kanalasta löytyi jatkuvasti kuolleita kanoja ja kerran jopa häkin alalaidan ja kananmunaliukuhihnan väliin juuttunut, kituva kana, jonka molemmista jaloista oli varvas vääntynyt irti. Kana oli voinut olla jumissa koko päivän, sillä liukuhihna oli ollut päällä useita tunteja, eikä munien kulku ollut pysähtynyt.
Lundqvist työskenteli myös broilerihallissa, jossa oli 100 000 elävää lintua. Raatoja noukittiin pihdeillä ja pudoteltiin pyykkikoriin. Lundqvist pohtii: "Olin alun perin pelännyt, että minut pakotetaan tappamaan lintuja, mutta nyt toivoin, että oppisin tekemään sen. Keräsin muutaman kituvan linnun samaan kohtaan lähelle ovea... -- Kun lähdin viimeiselle riville, kielsi isäntä minua poimimasta kituvia: 'ehtiihän ne huomenna'." Broilerihallilla onkin jopa oma krematorio!
Broilereista puhutaan jopa lainsäädännössä kilotavarana eikä yksilöinä. Neliöllä voi Suomessa olla 42 kilogrammaa eläviä broilereita. Muualla Euroopassa on pienempiä lintutiheyksiä, 35 kiloa neliöllä.
Kenen leipää syöt, sen laulua laulat
Eläinlääkäreiden käynneistä on sovittu etukäteen ja kerrankin eräs sikafarmari piilotti vammautuneen sian lääkäriltä. Lundqvist kertoo: "Omatuntoni voitti taistelun ja kuiskasin eläinlääkärille: Tuolla oven takana on sika. -- Älä kerro että kerroin! -- [Eläinlääkäri:] No en minä siitä voi tietää, jos se siellä on. -- Mutta eläinlääkäri näytti olevan hyvää pataa farmarin kanssa, eikä hän halunnut ottaa ikävää asiaa esille."
Kyseinen sikala saa 7000-8000 euroa eläinten hyvinvointitukea vuodessa. Lundqvist ihmettelee: "Eli siis kolmenkymmenen sentin seinään kiinnitettävä metalliketju riittää virikkeeksi ja neljä kourallista kutteria kuivikkeeksi ja sitten maksetaan monta tonnia...?"
Eräällä lehmätilalla jopa osa vasikoista oli kytketty kaulasta pikkuparsiin selvästi vastoin eläinsuojelulakia. Kun eläinlääkäri huomautti asiasta, isäntä vakuutteli vasikoiden kohta pääsevän parempiin tiloihin. Siitä ei kuitenkaan keskusteltu, mitä tarkoittaa "kohta".
Sikayrittäjien seminaarissa vanhempi konstaapeli oli väitteen mukaan neuvonut luvattomiin salakuvaajiin kyllästyneitä sikafarmareita hyvin erikoisesti (nauhoitettu sikayrittäjien edustajan kertomus): "Mutta jos nyt sattuu niin että pohjalainen veri kiehahtaa siinä vaiheessa, kun jos joku tulee sinne, niin hän antoi ohjeen, että kannattaa ampua etupuolelle eikä selkään. Jos ampuu etupuolelle niin oikeuskäsittelyssä voi sanoa, että piti puolustautua, mutta jos ammutte selkään, niin heikoilla olette."
Jalostus aiheuttaa ongelmia sekä lemmikki- että tuotantoeläimille
Harjoittelijana eläinlääkärin klinikalla Lundqvist pääsi tutustumaan koirien ja kissojen jalostuksen aiheuttamiin ongelmiin ja jopa vakuutuspetokseen. Aikoinaan Lundqvist oli haaveillut eläinlääkärin ammatista, mutta nyt mieli oli muuttunut: "Olen silti helpottunut, etten ryhtynyt opiskelemaan seitsemää vuotta vain sen takia, että voisin korjailla päivästä toiseen ihmisen turhamaisuuden jälkiä."
Tuotantoeläimistä esimerkiksi siat ovat nykyään - sikafarmarin mukaan - risteytysten takia aggressiivisempia kuin aikaisemmin. Sioilla on siankasvattajan mukaan paiseita siksi, että niistä on jalostettu läskittömiä. Mikäli porsaita syntyy runsaasti, emakko joutuu lujille ja laihtuu. Kun läskikerros ei suojaa, tulee paise.
Kanat taas ovat alun perin munineet kahdeksan munaa vuodessa, mutta jalostuksella ja ruokavaliolla munantuotto on lähes 40-kertaistunut. Millainen voimia vaativa ponnistus tämä on kanalle?
Lundqvist on tätä mieltä: "Sitä paitsi nykyisenkaltaiset eläimet on jalostettu niin sairaiksi, että ne kärsivät pelkästä olemassaolosta, varsinkin broilerit. Siksi olisikin hyvä, että ne kuolisivat sukupuuttoon. Maatiaisrodut ovat sitten asia erikseen."
Vegaanit ja lihaanit
Lihankulutus on Suomessa noussut 1950-luvun alle 30 kilogrammasta henkeä kohden vuodessa lähes 50 kiloon. Liharuokaa syövistä ihmisistä Lundqvist käyttää nimitystä lihaani.
Lundqvistin mukaan kasvisruuan irvikuvassa mausteet on korvattu juustolla. Tämä on hyvin yleinen kokemus kasvisruokavaliota noudattavilla. Omia lukioaikojaan Lundqvist muistelee näin: "Seuraavana päivänä koulun ruokalan linjastolla minulle yritettiin tarjota kalaa. Kun mainitsin ystävällisesti, ettei kala ole kasvis, katsoi toinen keittäjä toiseen ja sanoi halveksien: Ja tuo on 18-vuotias!". Omasta kokemuksestani taas voin kertoa, että pari vuotta sitten kouvolalaisessa hotelliketjun ravintolassa yhdelle seurueemme kasvisruokailijalle ehdotettiin ruoaksi broileria.
Lundqvist kuitenkin kiittää lukiotaan siitä, että hänen ehdotuksestaan keittäjät valmistivat maailman kasvisruokapäivän kunniaksi kaikille kasvisruokaa.
Lundqvistin mukaan on "hassua, että ihmiset luulevat aina, että kasvissyöjät syövät vain kasviksia". Joskus jääkaapista on vaikea edes löytää kasviksia, kun jääkaappi saattaa olla täynnä kauramaitoa, kaurajogurttia, tofua, soijajuustoa ja muuta vastaavaa.
Lundqvist osallistui myös Itä-Suomen yliopiston tutkimukseen vegaanien ruokavaliosta. Tutkimustuloksen mukaan vegaanit syövät liian vähän kasviksia!
Lopuksi
Arvostan tätä kirjaa hyvin paljon siksi, että se on lakia noudattava keino vaikuttaa eläinten oikeuksiin. Henkilöt ja tilat tai edes alueet eivät ole tunnistettavissa, joten yksityisyyden suojakaan ei ilmeisesti rikkoudu.
Plussaa annan kirjalle myös siitä, että se on painettu kierrätyspaperille. Valitettavasti painopaikka kuitenkin on Riika. Edullisuusko ratkaisi tässäkin niin kuin eläinten kohtelussa? Miksei tuettu suomalaista työllisyyttä ja kuljetusmatkojen lyhentämistä?
Hyvin subjektiivisista lähtökohdista huolimatta kirja tuntuu melko objektiiviselta. Lundqvist joutuu toteamaan tilojen, ihmisten ja eläinten olevan erilaisia. Monta kertaa hän kertookin myös positiivisista kokemuksista: "Tilan omistaja näytti kohtelevan lampaita suht hyvin. Ei potkuja, lyöntejä, huutoa. Välillä lampaat saivat osakseen jopa rapsutuksia ja lempeitä sanoja. -- Isäntäväen kunniaksi on sanottava, etten huomannut heidän piilottelevan mitenkään sikojen olosuhteita. Sen sijaan he oikein esittelivät osan sairaista eläimistä."
Aina on kuitenkin parannettavaa. Hollannissa jopa joidenkin tehotuotantosikaloiden siat pääsevät ulkoilemaan, tonkimaan ja ottamaan mutakylpyjä.
Yksi kirjan kantava sanoma on tämä: "Eläimistä välittäviä ihmisiä syytetään siitä, että he inhimillistävät eläimet. Inhimillistäminen on sitä, että koirille laitetaan vaatteet, niiden turkkia värjätään ja niitä kohdellaan kuin ihmislapsia. Disneyn piirretyt ovat inhimillistämistä. En harrasta sellaista. Koiran pitää saada olla koira, lehmän lehmä ja ihmisen ihminen. -- Toivoisinkin, että jokainen ihminen näkisi vasikan nupoutukset, porsaiden kastroinnin, kanojen kannibalismin ja eläinten teurastamiset ja päättäisi sen jälkeen, ostaako vielä eläintuotteita. -- Olen aina ärsyyntynyt ihmisistä, jotka eivät kestä nähdä totuutta. Sellaisista, jotka kääntävät kanavaa kun kuvataan sotaa tai vaihtavat sivua, jos lehdessä kerrotaan tuotantoeläintilojen kauheuksista. Lähinnä ärsytystä aiheuttaa se, että nämä ihmiset eivät tee asioiden eteen mitään, yrittävät vain olla kuin mitään kauheaa ei tapahtuisi. Hittolainen! Mitä enemmän tietää, sitä enemmän voi auttaa. Inhoan silmien ummistamista. Asioista pitää ottaa vastuu! -- Jotkut väittävät, että eläinjärjestöt liioittelevat ja provosoivat. Ikävä kyllä totuus riittää. -- Oli kiva kuitenkin huomata, että jossain paikassa edes pyrittiin parempaan."
Suosittelen kirjaa kaikille eläinten oikeuksista ja hyvinvoinnista kiinnostuneille. Niistä paskaisista ja karuista eläinkohtaloista huolimatta kirjaan mahtuu myös paljon tunteellisia ja jopa hauskoja tai huvittaviakin hetkiä. Tällainen on esimerkiksi kuvaus tyylikkäästi pukeutuneesta ja meikatusta naispuolisesta keinosiementäjästä paskaisessa navetassa käsi lehmän peräaukossa.
Erityisen hellyttävä taas on kirjan lopussa oleva kuvaus saksalaisen eläinten turvakodin Totoro-nimisestä possusta. Kaiken kauheuden jälkeen kirjalla on onnellinen loppu, niin kuin hyvissä kirjoissa kuuluu olla.
Katso myös nämä
Kirjan Facebook-sivut
Eveliina Lundqvist Huomenta Suomi -ohjelman haastattelussa
Eläinfilosofi Elisa Aaltola: "Yhteiskunta käyttää eläimiä psykopaatin ja narsistin tavoin"
Pinterest: Pilakuvia ja hätkähdyttäviä mainoksia eläinten oikeuksista
perjantai 10. helmikuuta 2012
Risto Isomäki kertoi Kouvolan Lyseon lukiossa tulevista kirjoistaan ja ilmastonmuutoksen estämisestä
 |
| Risto Isomäki Kouvolan Lyseon lukiossa 9.2.2012 |
Kirjailija ja tiedetoimittaja Risto Isomäki vieraili Kouvolan Lyseon lukiossa torstaina 9. helmikuuta 2012. Auditoriossa häntä oli kuuntelemassa noin sata Kouvolan Lyseon lukion ja Kouvolan iltalukion (myös amis- ja kauppislukion) opiskelijaa ja opettajaa.
Risto Isomäen henkilökohtainen herääminen ympäristöasioihin
Risto Isomäki kiinnostui luonnosta jo lapsena. Hieman yli kymmenvuotiaana häntä huoletti mummolan lähiharjun tuhoaminen ja hän kirjoittikin asiasta kirjeen ympäristöviranomaisille. Kaikesta huolimatta harju kuitenkin tuhottiin.
Ilmastonmuutoksesta Isomäki kirjoitti ensimmäistä kertaa ollessaan toimitusharjoittelija Etelä-Suomen Sanomissa. Tämän jälkeen hän keskittyi kehitysyhteistyöprojekteihin Afrikassa ja Intiassa. Opiskeluaikanaan 1980-luvulla Isomäki pitikin nälänhätää ja köyhyyttä maapallon vakavimpina ongelmina.
Varsinainen herätys ilmastonmuutosasioihin tapahtui vuonna 1984, kun Isomäki matkusti Bangladeshissa jokilaivalla Brahmaputran suistoalueella. Siellä Isomäki huomasi, kuinka suuria kyliä oli rakennettu vain hiukan merenpinnan tason yläpuolelle. Hän oivalsi, että ilmastonmuutoksesta aiheutuva merenpinnan nousu olisi hyvin kohtalokas. Ilmastonmuutos iskeekin pahimmin juuri köyhiin ihmisiin.
Ilmastonmuutoksen vakavuus kävi Isomäelle erityisen selväksi vuodesta 2003 alkaneiden tapahtumien seurauksena. Vuosina 2003-2004 Grönlanti ja Länsi-Antarktis alkoivat sulaa. Vuonna 2005 Länsi-Siperian ikirouta-alue alkoi sulaa. Vuonna 2006 Itä-Antarktis alkoi sulaa. Vuonna 2008 Siperian pohjoispuolella oleva mannerjalustan ikirouta ja sitä myötä metaaniklatraatit alkoivat sulaa. Alueelle ilmestyi kymmenien metrien kokoisia purkauksia. Vuonna 2011 havaittiin jo jopa yli kilometrin kokoisia purkauksia.
Isomäki on optimistinen ratkaisukeinojen keksijä
Isomäki on kuitenkin kaiken pessimistisen tiedon keskellä optimistinen. Hänen mukaansa toivo ei ole mennyttä, mutta pelkkä päästöjen vähentäminen ei riitä. Lisäkeinoina tarvitaan hiilidioksidin poistamista ilmasta ja Jäämeren keinotekoista viilentämistä, jotta metaanipurkaukset saadaan loppumaan.
Laptevinmeren pohjavesi on lämmennyt kolme astetta. Isomäen mielestä venäläisten pitäisi alkusyksyisin leikata rantajää irti rannasta jäänmurtajilla. Näin jääpeite pääsisi ajelehtimaan kauemmaksi merelle ja lämpö pääsisi karkaamaan jäättömästä merestä.
Ilmaston lämpenemistä aiheuttava ongelma on myös se, että merien yllä on vain vähän pilviä, eivätkä ne ole kovin valkoisia. Laivaliikenteellä voi kuitenkin olla ilmastoa viilentävä vaikutus, koska laivojen rikkipäästöt toimivat tiivistymishiukkasina, joiden ympärille pilvet alkavat muodostua. Siksi uudet sopimukset laivojen rikkipäästöjen vähentämiseksi voivatkin olla ilmaston kannalta haitallisia. Isomäen mielestä laivojen rikkipäästöt pitäisi sallia syrjäisillä merialueilla. (Lisää asiaa Ilmastotiedossa.)
Nasan mukaan vuonna 2005 maapallo lämpeni 0,85 wattia per neliömetri ja tällä hetkellä enää 0,5 wattia per neliömetri. Isomäen mukaan lämpenemistä ovat hidastaneet Kiinan ja Intian lisääntyneet rikkipäästöt sekä kasvaneen laivaliikenteen vaikutus. Laivaliikenne lisääntyy vuosittain parilla prosentilla, ja kaikkiaan laivaliikenteen viilentäväksi vaikutukseksi on arvioitu noin 0,6 wattia per neliömetri.
Isomäen mukaan merien raudanpuutosalueille pitäisi myös kylvää rautapölyä. Keväinen planktonkukinta kuluttaa raudan lähes loppuun, jolloin kesällä planktonia on enää vähän. Kuitenkin plankton tuottaisi luonnollisesti dimetyylisulfidia, viilentävää rikkiyhdistettä.
Isomäki kuitenkin huomauttaa, että rikin lisäämisen ohella tarvitaan ehdottomasti tekoja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Muuten olemme vaarallisella tiellä. Kolmasosa ilmaan päästetystä hiilidioksidista sitoutuu lopulta hiilihappona mereen, jolloin meret happamoituvat. Merien happamoituminen onkin yksi ilmastonmuutoksen vakavimmista seurauksista. Pahimmin happamoituneilla merialueilla kalkkikuoristen eliöiden kuoret alkavat liueta 2050-2060 -luvuilla. Tilanne vain pahenee seuraavina vuosikymmeninä. (Lisää asiaa Ilmastotiedossa.)
Helpoiksi hiilidioksidin poistokeinoiksi Isomäki ehdottaa suurten, vanhojen puiden kasvattamista, metsiä, soiden paksuja turvekerroksia ja jätevesien puhdistamista yksisoluisilla levillä. Lisäksi laidunmaiden maaperästä pitäisi huolehtia siten, että näistä nykyisistä hiilidioksidin päästölähteistä tulisi hiilinieluja. Suomessa hiiltä olisi helppo varastoida pitkiksi ajoiksi esimerkiksi antamalla metsäpuiden kasvaa jopa parisataavuotiaiksi. Hyvänä esimerkkinä Isomäki mainitsi Kouvolan Elimäellä sijaitsevan Mustilan arboretumin vanhat douglaskuuset.
Mitä jokainen kansalainen voi tehdä?
Isomäen mielestä jokainen kansalainen voi omillakin valinnoillaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen estämiseen. Keskeisenä asiana Isomäki näkee liharavinnon vähentämisen ja ainakin osittaisen siirtymisen kasvisruokavalioon. Isomäki arvioi liharuoan tuotannon aiheuttavan kasvihuonepäästöjä jopa enemmän kuin virallisesti on arvioitu. Laskelmissa ei nimittäin ole otettu huomioon laidunmaiden päästöjä. Lisäksi karjanlannan typestä saattaa uusien tutkimusten mukaan vapautua jopa kaksi tai kolme kertaa aiempaa arvioitua enemmän typpioksiduulia eli dityppioksia, ns. ilokaasua, joka on voimakas kasvihuonekaasu.
Isomäki kiinnittäisi huomiota myös asuntojen suunnitteluun ja lämmitykseen. Talot pitäisi rakentaa siten, että osan huoneista voisi jättää talvella tarvittaessa lämmittämättä esimerkiksi matkojen aikana. Tällöin näissä huoneissa ei saisi olla esimerkiksi vesiputkia, joita ei pystytä tyhjentämään. Lisäksi Isomäki korostaa asuntojen kunnollista eristämistä. Tähän on nykyään saatavilla uusia, entistä tehokkaampia eristeitä, joista Isomäki mainitsi esimerkkinä aerogeelit ja tyhjiöeristeet.
Autoilussa pitäisi kiinnittää huomiota sekä auton valintaan että turhan autoilun välttämiseen. Lentoliikenteen kokonaispäästöt kaikkia maapallon kasvihuonekaasupäästöjä ajatellen ovat pienet, mutta yksilön päästöjä laskettaessa niiden osuus on erityisen merkittävä. Siksi turhaa lentämistä olisi syytä välttää. Aiemmin Isomäki on kiinnittänyt huomiota myös siihen, että erityisesti yölentoja pitäisi vähentää. Yöaikaan lentokoneiden aiheuttamilla tiivistymisjuovilla nimittäin on merkittävä lämmittävä vaikutus.
Yleisöä hieman huvitti Isomäen ohje saksalaisten aurinkopaneelien suosimisesta. Tätä Isomäki kuitenkin perusteli sillä, että Saksa on ollut aurinkopaneelien edelläkävijä. Siellä tähän teollisuuden alaan on investoitu paljon, ja pitkien tuotantosarjojen ansiosta hintataso onkin saatu merkittävästi aiempaa alemmaksi. Siksi Isomäen mukaan nimenomaan saksalaisten aurinkopaneelien suosiminen kannattaa, koska se vaikuttaa merkittävästi hintojen laskuun. Aurinkosähköstä on tulossa fossiilisilla polttoaineilla tuotettua sähköä edullisempaa.
Isomäen julkaistut kirjat
Isomäki on kirjoittanut seitsemän romaania, lukuisia tietokirjoja ja yhden novellikokoelman. Hänen tunnetuin kirjansa on ekologinen jännitysromaani ”Sarasvatin hiekkaa”, jossa teemana on lähitulevaisuudessa tapahtuva jäätiköiden sulaminen ja sitä seuraava megatsunami. Kirjan aihio syntyi keväällä 2001, kun Isomäki matkusti Intiaan. Intialaiset meriarkeologit kertoivat löytäneensä kaikuluotainkuvista merenalaisen kaupungin, kuin Atlantiksen. Seuraavana vuonna australialaiset geologit löysivät merenpohjasta jälkiä valtavista tsunamiaalloista.
”Litium 6” -romaaniin syntyi idea, kun Isomäki kuuli japanilaisten suunnitelmista rakentaa kerrostalojen kellareihin pieniä ydinvoimaloita. Fukushiman tapahtumien jälkeen tätä ei varmaankaan kuitenkaan ikinä toteuteta.
”Jumalan pikkusormi” on utopia uusiutuvan energian varaan rakentuvasta maailmasta.
Uusimman kirjan ”Con rit” teemana on kryptoeläintiede eli kryptozoologia. Tämä ”tieteenala” tutkii sellaisia eläimiä, joiden olemassaolosta ei ole varmuutta. Tällaiset kryptidit voivat Isomäen mukaan olla joko taruolentoja, sukupuuttoon kuolleita lajeja tai tieteelle vielä tuntemattomia elossa olevia lajeja, jotka joko ovat hyvin harvinaisia (populaatioidensa viimeisiä, sukupuuttoon kuolevia yksilöitä) tai erityisen piilottelevia. Voi siis olla olemassa lajeja, jotka uhataan menettää edes tietämättä niiden olemassaolosta.
”Con rit” -kirjan idea syntyi, kun Isomäki huomasi, että muinaisten meksikolaisten kansojen pääjumalana ollut suuri, töyhtöpäinen käärme muistuttaa hyvin paljon kiinalaisten ja intialaisten merilohikäärmettä. Meksikossa meren rannoilla eläneet kansat pitivät töyhtöpäistä käärmettä todellisena olentona, mantereen keskellä eläneet kansat taruolentona. Voisiko siis olla niin, että kyseessä onkin ollut todellinen meressä elänyt eliö? Isomäki ei ole tästä varma, mutta lukuisat vanhat silminnäkijähavainnot viittaavat tähän suuntaan. Havainnot päättyvät yleensä mainintaan, että olentoa ammuttiin päähän.
Isomäeltä tulossa olevat romaanit
Isomäellä on aina samanaikaisesti tekeillä useita romaaneja eri kehittelyvaiheissa. Niin on myös tällä hetkellä. Tämä on Isomäen mukaan paras työskentelytapa, koska näin voi tehdä limittäin taustatyötä useaan eri kirjaan. Ilman tällaista työskentelytapaa kirjojen ilmestymisväli voisi olla 15 vuotta. Isomäki pitää 2-3 viikon kirjoittamisjaksoja, jolloin hän keskittyy vain kirjoittamiseen. Muina aikoina hän kiertää esiintymässä, antaa haastatteluja jne.
Aktiivisimmassa työstövaiheessa Isomäellä on tällä hetkellä kaksi romaania. Toinen näistä keskittyy Mustanmeren ekologiaan ja indoeurooppalaisten kielten nopean synnyn arvoitukseen. Kantakieli lienee kehittynyt aroalueella Mustanmeren ja Kaspianmeren pohjoispuolella. Metsäalueella sen sijaan syntyi uralilainen kantakieli. Hevosten kotouttaminen ja villaa tuottavien lampaiden syntyminen tapahtuivat uralilaisten kielten puolella.
Toinen, jo pidemmällä oleva käsikirjoitus on eräänlainen ”Sarasvatin hiekan” jatko-osa. Isomäen mielestä Milankovicin syklit eli maapallon akselikallistuman, akselisuunnan ja radan muutokset selittävät hyvin eteläisen pallonpuoliskon jääkaudet eli eteläisellä pallonpuoliskolla tapahtuneet jäätiköiden kasvut ja kutistumiset. Pohjoisella pallonpuoliskolla ongelmana kuitenkin ovat Dansgaard-Oeschgerin tapaukset, jotka näyttävät lämpötilan muuttuneen muutamassa kymmenessä vuodessa jopa 9-16 astetta. Tällaisista tapahtumista on saatu viitteitä Grönlannin mannerjäätikön jääkairausnäytteistä, vuoristojäätiköistä ja järvien pohjasedimenteistä.
Isomäen mukaan tällaiset nopeat ilmastonmuutokset saattavat selittää perinteistä teoriaa paremmin myös Salpausselkien synnyn. Isomäen mukaan vanhassa selityksessä on kaksi oleellista heikkoutta. Jos Salpausselät ovat syntyneet jääkauden päättymisvaiheessa kahden noin 200 vuotta kestäneen viileämmän jakson aikana, miksi näin lyhyen muodostumisvaiheen seurauksena Salpausselissä on kuitenkin jopa puolet Suomen sorasta ja hiekasta? Entä miksei Grönlannissa, jossa mannerjään reuna on pysynyt paikallaan satoja tai tuhansia vuosia, ole syntynyt Salpausselkien kaltaisia muodostelmia? Olisiko siis sittenkin niin, että Salpausselät ovatkin syntyneet mannerjäätikön sulamisen äärimmäisen huipun aikana?
Kun kelluva merijää sulaa, se ei enää heijasta lämpösäteilyä pois, vaan lämpö imeytyy mereen. Näin lämpeneminen kiihtyy. Tämä voi puolestaan lisätä jäävuorten purkautumista Atlantille. Tätä nopeaa lämpenemistä voi kuitenkin Isomäen mukaan seurata nopea viileneminen. Kun jäävuori sulaessaan pirstoutuu pieniksi kappaleiksi, se peittää alleen valtavan laajat merialueet, jolloin lämpösäteilyä alkaa taas nopeasti heijastua pois. Näin tapahtuu äkillinen viileneminen.
Miksei viileneminen sitten pysäytä mannerjäätiköiden sulamista? Syynä voi Isomäen mielestä olla se, että jään alta on tullut esiin paljon levää ja pölyä. Tämä jään tummeneminen lisää sulamista, vaikka ympäröivät alueet viilenevät.
Mielenkiintoisia pohdintoja! Odotan innolla Risto Isomäen seuraavia kirjoja ja suosittelen hänen teoksiaan kaikille. Kannattaa kuitenkin muistaa, että romaaneissa on sekoitettu faktaa ja fiktiota ja faktaosuuskin on osin spekulaatiota. Joka tapauksessa kuitenkin mielenkiintoisia ajatuksia.
Sarasvatin hiekasta on tehty myös sarjakuvien Finlandian voittanut sarjakuvakirja ja useita teatteriesityksiä. Tuorein näistä teatteriesityksistä tulee ensi viikolla ensi-iltaan Espoon kaupunginteatterissa. Espoossa muuten esitetään talvilomaviikolla myös erinomaista Globen uupuneet -näytelmää. Kannattaa käydä katsomassa molemmat näytelmät, mikäli liikutte siellä suunnalla!
Lisätietoja Risto Isomäestä ja hänen kirjoistaan
Risto Isomäki: 66 Ways to Absorb Carbon and Improve the Earth’s Reflectivity – From Reasonable Options to Mad Scientist Solutions (PDF)
Kirja-arvosteluja Herääminen-kirjasta
perjantai 8. tammikuuta 2010
Laiska Lissu lomaseurana
Joululomalla luin Anita Naikin vuonna 2009 ilmestyneen kirjan "Laiskan Lissun opas ekoelämään". Suosittelen kirjaa kaikille helposta ekoelämästä kiinnostuneille.
Käytännöllisten vinkkien lisäksi kirjassa on myös mielenkiintoisia faktoja. Tässä niistä muutamia:
-Kotitalouksien jätteestä suurin osa on pakkausjätettä. Iso ongelma ovat muovijätteet. Maailmassa käytetään miljoona muovipussia joka minuutti.
-Merkittävä ongelma ovat myös sähkölaitteiden turhat standby-valmiustilat. Tavallinen tietokoneen näyttö kuluttaa yön aikana yhtä paljon energiaa kuin 5300 paperiarkin tulostaminen. Kaikkiaan standby-tilaan jätetyt koneet tuottavat saman verran hiilidioksidipäästöjä kuin 1,4 miljoonaa pitkän matkan lentoa.
-Lentomatkatavarat kuluttavat lennolla polttoainetta 4 % omasta painostaan joka tunti. Kaikki tarpeettomat tavarat kannattaa jättää pois matkalaukuista ja käsimatkatavaroista!
-Jos jääkaapin ovea pitää auki yhden minuutin, tämän jälkeen jääkaapilta kuluu kolme minuuttia ruokien viilentämiseksi entiselleen. Ei siis raotella turhaan jääkaappia!
-Kännykän vanhan akun sisältämä kadmium voi saastuttaa 600 000 litraa vettä.
-Yhden t-paidan valmistukseen käytetään 500 litraa vettä ja 40 grammaa tuholaismyrkkyjä. Puuvillan viljely kuluttaa 22,5 % maailman kaikista hyönteismyrkyistä ja 10 % tuholaismyrkyistä. T-paidatkin kannattaa käyttää loppuun asti, eikä ostaa turhaan aina uusia paitoja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)