sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Pysyvä kesäaika vai pysyvä normaaliaika?

Pian pitäisi osata ottaa kantaa, onko Suomen parempi valita pysyvä kesäaika vai pysyvä normaaliaika. Mitä asioita kannattaisi ottaa huomioon? Pysyvä kesäaika tarkoittaisi ympäri vuoden pimeämpiä aamuja ja valoisampia iltoja. Pysyvä normaaliaika (nykyinen talviaika), jota Suomessa aiemmin noudatettiin ympäri vuoden, toisi mukanaan ympäri vuoden valoisammat aamut ja pimeämmät illat kuin kesäajan noudattaminen.


Pysyvä kesäaika toisi ympäri vuoden valoisammat illat ja voisi lisätä liikuntaharrastuksia

Jos ihminen käy töissä kello 8-16, töiden jälkeen illat ovat pysyvää normaaliaikaa noudatettaessa pimeämpiä ympäri vuoden. Toiminnanjohtaja Eki Karlsson kertoo Suomen ladun tekemistä laskelmista, joissa tarkastellaan valoisan ajan määrää arkisin kello 16-20. Ajatuksena on se, että tuohon aikaan valon määrä lisää ihmisten liikuntaharrastuksia ja vaikkapa puutarhanhoitoa ulkona. Tulosten mukaan selvästi paras vaihtoehto olisi käyttää pysyvää kesäaikaa, jolloin Etelä-Suomessa tulisi yli 90 tuntia ja Kiilopään korkeudella 40 tuntia vuodessa lisää valoa alkuiltoihin. Toiseksi paras vaihtoehto olisi jatkaa nykyistä kesä- ja normaaliajan vaihtelua. Vaihtoehdoista huonoin olisi siirtyä pysyvään talviaikaan. Näin esimerkiksi Helsingissä valoisa ulkoiluaika vähenisi nykyisestä 74 tunnilla vuodessa.

Myös meteorologi Pauli Jokinen tähdentää Twitter-viestin diagrammissaan sitä, että pysyvä kesäaika toisi virka-aikaan työskenteleville enemmän valoa vapaa-ajalle erityisesti vuoden synkimpinä viikkoina. Toisaalta voidaan kysyä, onko järkevää tarkastella vain virka-aikaa, koska työaikatauluja on paljon muitakin.

Pysyvä normaaliaika toisi valoisat aamut, helpottaisi heräämistä ja vähentäisi univaikeuksia

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen kannattaa pysyvää normaaliaikaa, koska valoisat aamut ja hämärät illat auttaisivat tahdistamaan sisäistä kelloamme. Esimerkiksi rauhoittavan melatoniinihormonin tuotanto lisääntyy hämärässä ja vähenee valossa, joten pysyvä normaaliaika voisi auttaa nukahtamista illalla ja heräämistä aamulla. Näin univaikeudet ja kaamosmasennus voisivat vähentyä. Toisaalta tämä edellyttäisi sitä, että ihmisen tulisi noudattaa "normaalia" vuorokausirytmiä. Vuorotyö tai muu tarkoituksellinen rytmin poikkeavuus voisivat muuttaa tilannetta.

Partosen siteeraamien ulkomaalaisten tutkimusten mukaan saman aikavyöhykkeen länsilaidalla asuvilla on itälaidalla asuvia yleisemmin sekä kaamosoireita että univaikeuksia ja tiettyjä syöpäsairauksia. Aikavyöhykkeen itälaidalla aikaisemmin nouseva aurinko näyttää myös muokkaavan ihmisistä yhä enemmän aamuvirkkuja ja länsilaidalla asuvista enemmän iltavirkkuja. Edelleen Partosen mukaan Suomessa iltavirkkujen osuus aikuisista on kasvanut 9 prosentista 13 prosenttiin ja aamuvirkkujen puolestaan vähentynyt 33 prosentista 21 prosenttiin 1980-luvulta 2000-luvulle. Mikä tässä lienee syy ja mikä seuraus? Onko vaikuttavana tekijänä ollut yleisten elämäntapojen muuttuminen vai jokin muu tekijä?

Luonnontieteellisesti ajatellen pysyvä normaaliaika on Suomen oikea aika

Normaaliajassa noudatamme aivan itäisimmän Suomen kautta kulkevan pituuspiirin 30 astetta itäistä pituutta aikaa eli UTC+2 (kello kaksi tuntia enemmän kuin Lontoon Greenwichin aika). Keskipäivä (kello 12.00) on siis silloin, kun aurinko on korkeimmillaan ja paistaa suoraan etelästä ko. pituuspiirille. Jos siirrämme kellot pysyvään kesäaikaan, kello on tuntia enemmän (UTC+3) eli auringon mukaan määräytyvä keskipäivä olisi vasta kello 13. Me siis etääntyisimme maantieteellisesti ja tähtitieteellisesti määräytyvästä aikavyöhykkeestämme. Ajanlaskun perusperiaatteita on se, että keskipäivä on kello 12. Tällä perusteella nykyinen normaaliaika olisi oikea aika Suomelle.

Ennen nykyiseen aikavyöhykkeeseen siirtymistä jokainen Suomen kaupunki käytti omaa auringon mukaan määräytyvää aikaa, ns. (porvarillista) paikallisaikaa. Kello oli 12.00, kun paikkakunnalla aurinko oli korkeimmillaan eli paistoi suoraan etelästä. Kun kello oli Helsingissä 12.00, se oli Joensuussa 12.20, Turussa 11.50 jne. paikkakunnan pituuspiirin mukaan. Rautatieverkoston laajentuessa aikataulujen laatiminen oli kuitenkin hankalaa, kun jokaisella paikkakunnalla oli oma kellonaikansa. Niinpä päätettiin, että Kaipiaisten asemasta (nykyisen Kouvolan, entisen Anjalankosken alueella) länteen asemakellot asetettiin Helsingin aikaan ja Kaipiaisista itään Pietarin aikaan. Nyt kuitenkin rautatieaseman kello näytti aina eri aikaa kuin paikkakunnalla olevat muut kellot. Lopulta päätettiin, että vapusta 1.5.1921 alkaen koko Suomi noudattaa pituuspiirin 30 astetta itäistä pituutta aikaa.

Vai pitäisikö sittenkin siirtyä Keski-Euroopan aikaan?

Timo Partonen on aiemmin ehdottanut, että terveytemme kannalta olisi kaikkein parasta siirtää kelloja tunnilla taaksepäin nykyisestä normaaliajasta, jolloin aikavyöhykkeemme olisi UTC+1 eli sama kuin Keski-Euroopassa. Itse asiassa Suomen "oikea" maantieteellinen aikavyöhyke olisi jossakin UTC+1:n ja UTC+2:n välillä, mikäli aikavyöhyke määräytyisi tarkkojen pituuspiirien perusteella eikä 15 asteen välein olevina aikavyöhykkeinä, joilta toiselle siirryttäessä kelloa siirretään kokonaisilla tunneilla.

Aikavyöhykkeessä UTC+1 illat pimenisivät entisestään, aamut valostuisivat ja yhteydenpito samassa aikavyöhykkeessä olevaan Keski-Eurooppaan helpottuisi, mikäli Keski-Euroopan valtiot päättävät pysyä nykyisessä normaaliajassaan. Jos olisimme kuluneena kesänä noudattaneet tätä aikaa, valoisa aika olisi alkanut Helsingissä 1. heinäkuuta kello 1.59 ja päättynyt jo kello 20.49, siis kaksi tuntia aiemmin kuin nykyistä kesäaikaa noudatettaessa. Valveilla vietettyä valoisaa vapaa-aikaa (arkisin kello 17–23 ja viikonloppuisin kello 8–23) menetettäisiin meteorologian tutkija Kimmo Ruosteenojan laskelmien mukaan Etelä-Suomessa lähes 400 tuntia vuodessa. Pimeimpään aikaan vuodesta hämärä alkaisi jo kahden maissa iltapäivällä, kun nyt se alkaa kolmen tienoilla.

Mikä olisi optimaalinen aikavyöhykkeemme ja pitäisikö samalla päättää koulujen alkamisajankohdasta?

Onko siis niin, että jatkuva kesäaika lisää sekä ihmisten liikuntaharrastuksia että unioireita? Jatkuva normaaliaika puolestaan heikentää terveyttä vähentämällä liikuntaa ja edistää terveyttä parantamalla unenlaatua? Absoluuttinen valoisa aika ei lisäänny eikä vähene, käytämmepä millaista kellonaikaa tahansa. Kyse on kuitenkin siitä, kuinka hyvin valoisa aika sattuu yhteen ihmisten vuorokausirytmin kanssa. Toisaalta voi sanoa, ettei meillä ole kovin isoja ongelmia, jos pysyvän kesä- tai talviajan valitsemisesta nousee iso kysymys.

Toinen mielenkiintoinen keskustelunaihe ja ehdotus on koulujen alkamisen siirtäminen kello kahdeksan sijaan yhdeksään. Jo vuoden 1945 Kouluhygienia-kirjassa pohdittiin näin: "Koululaisten nukkumisaika lyhenee ensisijassa, varsinkin kaupungeissa, liian myöhäisen maatapanoajan takia; perheen vanhempien jäsenten valvoessa annetaan lastenkin valvoa tai lasten on ahtaissa oloissa vaikea saada nukkumisrauhaa vanhempien ihmisten työskennellessä iltamyöhään saakka. -- 'Mitä heikompi, hermostuneempi tai herkempi lapsi on, sitä enemmän tulee hänen nukkua; vähän nukkuvat ihmelapset ovat hermotaudeille predestinoituja.' (Spitzy.) -- Kouluikäisen lapsen pitäisi saada nukkua niin paljon, ettei häntä tarvitse herättää, vaan että hän unentarpeen tyydytettyään itse herää. -- Koska koululla ei näytä olevan - olettaen että koulu alkaa verraten varhain - suuriakaan mahdollisuuksia perhe-elämään juurtuneen iltavalvomistavan poistamiseksi, näyttää siltä, kuin olisi varsinkin nuorempien lasten koulutyö aloitettava myöhemmin, kello 9 aamulla, jolloin ylläolevassa taulukossa mainitut nukkumaanmeno- ja ylösnousuajat siirtyisivät tuntia myöhempään. Näin on laita erittäinkin kaupunkioloissa. Maaseudulla ovat olot ja tavat, mitä maatapanon aikaan tulee, terveellisemmät."

Lue myös nämä

Pitäisikö hyönteistutkijan keksimästä kesäajasta luopua, vaihtaa aikavyöhykettä ja vähentää suomalaisilta vuosittain jopa satoja valveillaoloajan valoisia tunteja?

Tänä vuonna kevät on 30 sekuntia lyhyempi kuin vuosi sitten - ja lyhenee vuosi vuodelta!

lauantai 15. syyskuuta 2018

Oletko nähnyt vaahteroiden lehdissä tummia täpliä tai harmaita "sementtiroiskeita"?


Näin syyskuussa vaahteroiden lehdissä näkyy jälleen tummia täpliä. Kyseessä on ainoastaan vaahterassa esiintyvä sienitauti, joka tunnetaan nimellä vaahteran tervatäplätauti tai pikilaikkutauti (Rhytisma acerinum, ruots. tjärfläcksjuka tai lönntjärfläck).

Vaahteralle tauti ei ole juuri lainkaan haitallinen. Mustat laikut heikentävät fotosynteesin tehokkuutta, mutta syksyllä yhteyttäminen hidastuu muutenkin (klorofylli eli lehtivihreä otetaan talteen) ja lehdet putoavat.

Sienitauti talvehtii maahan pudonneissa lehdissä, joista sen itiöt nousevat keväällä ilmaan ja tarttuvat uusiin lehtiin. Kesällä laikut ovat aluksi hyvin vaaleita ja alkavat hiljalleen tummua heinäkuussa. Vasta syys-lokakuussa ne näkyvät selvästi mustina täplinä, joiden reunus on keltainen. Eniten täpliä on alaoksien lehdissä ja poikkeuksellisen runsaasti kosteiden kesien jälkeen.

Jos haluaa, ettei tauti tartu kotipihan vaahteroihin, riskiä voi vähentää haravoimalla jo syksyllä pikilaikkusienen tartuttamat lehdet pois, etteivät itiöt pääse leviämään uusiin lehtiin. Tosin itiöitä voi kulkeutua myös kauempaa ilmavirran mukana.

Saasteet eivät siis aiheuta näitä vaahteran lehtiin ilmestyviä tummia laikkuja. Pikemminkin tämän sienitaudin esiintyminen kertoo siitä, ettei ilma ole poikkeuksellisen likaista. Hyvin suuret rikkidioksidipitoisuudet nimittäin tappavat tämän sienen.


Toinen vaahteran lehdissä yleinen sienitauti on vaahteranhärmä (Uncinula tulasnei, ruots. lönnmjöldagg), joka näyttää siltä kuin lehdille olisi roiskittu sementtiä tai kuin lehdet olisi valeltu savivellillä. Varsinkin kosteina kesinä (tai lämpiminä ja kuivina kesinä, jolloin kosteutta tiivistyy kasvien pinnalle yöllä) melkein koko lehdet voivat olla tämän härmäsienen aiheuttaman vaaleanharmaan kerroksen peitossa. Aluksi härmä näkyy vaaleina pisteinä, jotka sitten laajenevat vaalean harmaiksi "savivellikerroksiksi".

lauantai 1. syyskuuta 2018

Science-lehti eilen: Aiempaa nälkäisemmät hyönteiset ja kasvavat hyönteispopulaatiot vaikuttavat maanviljelyyn negatiivisesti ilmaston lämmetessä

Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna joka yhdeksäs ihminen kärsii kroonisesta nälästä. Samanaikaisesti keskimääräiset globaalit pintalämpötilat ovat kohonneet ja niiden odotetaan nousevan 2-5 astetta tämän vuosisadan aikana, millä on negatiivisia vaikutuksia globaaliin maataloustuotantoon. Huomattavista kasvinsuojelutoimista huolimatta noin kolmasosa sadosta menetetään tuhohyönteisten, kasvitautien ja rikkakasvien takia. Yksin hyönteiset kuluttavat nykyoloissa 5-20 prosenttia tärkeimpien ravintokasvien tuottamasta sadosta. Miten ilmaston lämpeneminen vaikuttaa näihin satotappioihin maailmanlaajuisesti?

Kuvan lähde: Pixabay.

Eilen ilmestyneessä Science-lehdessä tutkijat (Curtis et al.) arvioivat maapallon keskimääräisten pintalämpötilojen vaikutusta hyönteisten aiheuttamiin vehnän, maissin ja riisin satotappioihin. Nämä viljelykasvit tuottavat 42 prosenttia ihmiskunnan kuluttamasta ravinnon energiasta (kaloreista). Tutkimuksen tulosten mukaan hyönteisten aiheuttamat satotappiot lisääntyvät huomattavasti maapallon lämmetessä. Aina globaalin keskilämpötilan noustessa yhdellä celsiusasteella satotappiot lisääntyvät 10-25 prosenttia. Vehnän sato vähenee kaikkein eniten.

Tällä hetkellä hyönteiset syövät kuvaannollisesti joka kahdeksannen leipäviipaleemme ennen kuin leipä edes päätyy pöytäämme. Mikäli maapallo lämpenee keskimäärin neljä astetta, hyönteiset syövät jo kaksi kahdeksasta leipäviipaleesta. Tällainen ruokahuollon epävarmuus voi kärjistää erilaisia konflikteja.

Ilmastonmuutoksen myötä suurimmat satotappiot koetaan sellaisilla alueilla, joilla sekä hyönteisyksilöiden määrä (populaation koko) että hyönteisten aineenvaihdunta ja siten myös ruokahalu lisääntyvät. Näin käy erityisesti lauhkealla vyöhykkeellä (esimerkiksi Yhdysvalloissa, Länsi-Euroopassa ja osin myös Kiinassa), jossa pääosa maailman viljasta kasvatetaan.

Lämpimässä hyönteisten lisääntymiskierto nopeutuu tiettyyn rajaan asti, joten hyönteiset tuottavat enemmän jälkeläisiä. Tropiikissa vaikutukset kuitenkin ovat lauhkeaa vyöhykettä pienemmät, koska lämpötila on tropiikissa jo ennestäänkin lähellä lisääntymisen optimilämpötilaa. Tropiikissa viljeltävän riisin satotappioiden lisääntymistä pienentääkin hyönteisten optimilämpötilan ylittyminen.

Tämän uuden tutkimuksen tulokset ovat vieläkin huolestuttavampia kuin vuosi sitten julkaistussa tutkimuksessa (Chuang et al.). Sen mukaan jokainen asteen lämpeneminen vähentää vehnäsatoa 6,0 ± 2,9 prosenttia, riisisatoa 3,2 ± 3,7 prosenttia, maissisatoa 7,4 ± 4,5 prosenttia ja soijapapusatoa noin 3,1 prosenttia. Alueellinen satotappioiden vaihtelu on kuitenkin suurta. Esimerkiksi Intiassa riisisato pienenee aina 6,6 ± 3,8 prosenttia, kun globaali keskilämpötila nousee asteella.

Globaalisti tutkittujen viljelykasvien sadot pienentyvät vuosisadan loppuun mennessä pienellä kasvihuonekaasujen päästöskenaariolla (RCP2.6) keskimäärin 5,6 prosenttia ja suurella päästöskenaariolla (RCP8.5) 18,2 prosenttia. Tutkijoiden mukaan satotappiot tulevat kuitenkin suuren päästöskenaarion (RCP8.5) mahdollisesti toteutuessa olemaan arvioitua suurempia, koska todellisessa maailmassa ja myös simulaatioiden mukaan suurempi lämpeneminen aiheuttanee suuremmat vaikutukset kuin vain parin asteen muutos. RCP8.5-skenaariossa kasvihuonekaasupäästöt jatkuvat nykyiseen tahtiin ja maapallo lämpenee lähes neljä astetta vuosisadan loppuun mennessä. Todennäköisesti epärealistisen toiveikkaassa RCP2.6-skenaariossa kasvihuonekaasupäästöjen hillintä kääntää globaalit päästöt selvään laskuun jo vuoden 2020 jälkeen ja ne päätyvät lähes nollatasolle vuosisadan lopulla, jolloin lämpeneminen jää alle kahteen asteeseen.

Tutkimuksessa tarkasteltiin vain lämpötilan muutosta, mutta sen lisäksi todellisiin satomääriin vaikuttavat negatiivisesti myös sateisuuden muutokset (erityisesti kuivuuden lisääntyminen) ja positiivisesti hiilidioksidin kasvua lisäävä vaikutus (ns. hiilidioksidilannoitus), mikäli ravinteita on saatavilla riittävästi. Vaikka lisääntynyt hiilidioksidi voikin toimia kasvua nopeuttavana lannoitteena, toukokuussa julkaistun tutkimuksen (Chunwu et al.) mukaan hiilidioksidilannoituksen myötä nopeasti kasvaneiden kasvien ravintoarvot heikkenevät merkittävästi. Esimerkiksi riisillä, joka on maailmalla merkittävä ravintokasvi, sekä proteiini-, rauta-, sinkki- että vitamiinipitoisuudet pienentyvät. Vastaaviin tuloksiin on päädytty aiemminkin (Myers et al.).

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen edellyttää maanviljelijöiltä vuosirytmin muuttamista (esimerkiksi erilaiset kylvöajankohdat), uusien lajikkeiden käyttämistä ja entistä tehokkaampaa tuholaistorjuntaa vaikkapa viljelykierron (vuoroviljelyn) tai aiempaa suurempien myrkkymäärien avulla. Rikkaissa valtioissa tämä onnistuu helpommin kuin kehitysmaissa.

Lähteet

Chuang Zhao, Bing Liu, Shilong Piao, Xuhui Wang, David B. Lobell, Yao Huang, Mengtian Huang, Yitong Yao, Simona Bassu, Philippe Ciais, Jean-Louis Durand, Joshua Elliott, Frank Ewert, Ivan A. Janssens, Tao Li, Erda Lin, Qiang Liu, Pierre Martre, Christoph Müller, Shushi Peng, Josep Peñuelas, Alex C. Ruane, Daniel Wallach, Tao Wang, Donghai Wu, Zhuo Liu, Yan Zhu, Zaichun Zhu, and Senthold Asseng: Temperature increase reduces global yields of major crops in four independent estimates

Chunwu Zhu, Kazuhiko Kobayashi, Irakli Loladze, Jianguo Zhu, Qian Jiang, Xi Xu, Gang Liu, Saman Seneweera, Kristie L. Ebi, Adam Drewnowski, Naomi K. Fukagawa and Lewis H. Ziska: Carbon dioxide (CO2) levels this century will alter the protein, micronutrients, and vitamin content of rice grains with potential health consequences for the poorest rice-dependent countries

Curtis A. Deutsch, Joshua J. Tewksbury, Michelle Tigchelaar, David S. Battisti, Scott C. Merrill, Raymond B. Huey, Rosamond L. Naylor: Increase in crop losses to insect pests in a warming climate

Kendra Pierre-Louis: The Bugs Are Coming, and They’ll Want More of Our Food

Markus Riegler: Insect threats to food security

Phys.org: More insects, eating more crops

Samuel S. Myers, Antonella Zanobetti, Itai Kloog, Peter Huybers, Andrew D. B. Leakey, Arnold J. Bloom, Eli Carlisle, Lee H. Dietterich, Glenn Fitzgerald, Toshihiro Hasegawa, N. Michele Holbrook, Randall L. Nelson, Michael J. Ottman, Victor Raboy, Hidemitsu Sakai, Karla A. Sartor, Joel Schwartz, Saman Seneweera, Michael Tausz & Yasuhiro Usui: Increasing CO2 threatens human nutrition

Lue myös nämä

Ilmastonmuutoksen haitalliset vaikutukset maailman maatalouteen olisivat kalliimmat kuin ilmastonmuutosta hillitsevän bioenergiatuotannon aiheuttama hintojen nousu

Vaikuttivatko ilmasto ja elintarvikkeiden hintapiikki Arabikevään mellakoihin vuonna 2011?

Ilmastonmuutos ja maailman ruokatuotanto – haasteita edessä

torstai 30. elokuuta 2018

Suomen digitoidun mittaushistorian kahdeksan lämpimintä päivää ja lämpimin heinäkuu kesällä 2018, lukuisia ennätyksiä myös muualla maapallolla


Suomen digitoidun mittaushistorian kahdeksan lämpimintä päivää tänä kesänä

Kun lasketaan Suomen vuodesta 1961 alkavan digitoidun mittaushistorian kuumin päivä koko Suomen keskiarvona (eikä vain yksittäisen säähavaintoaseman mittauksesta), kuumin päivä on ollut Helsingin Sanomien mukaan 17. heinäkuuta 2018. Tuolloin koko Suomen korkeimpien lämpötilojen keskiarvo oli 30,7 celsiusastetta. Kaikki digitoidun mittaushistorian kahdeksan lämpimintä päivää ovat tämän kesän ajanjaksolta 17. heinäkuuta − 1. elokuuta. Sijat yhdeksän ja kymmenen ovat vuodelta 1972, jolloin lämpimimmät päivät olivat 2. heinäkuuta ja 28. kesäkuuta. Suomen 30:stä tähän mennessä lämpimimmästä päivästä hieman yli puolet eli 16 on 2010-luvulta.

Helsingin mittaushistorian todennäköisesti lämpimin 30 vuorokauden jakso alkoi meteorologi Mika Rantasen mukaan 12. heinäkuuta 2018. Keskilämpötila oli tuon jakson aikana 23 astetta, mikä on noin viisi astetta yli vastaavan ajankohdan pitkäaikaisen keskiarvon vuosilta 1981-2010. Tämä vastaa Etelä-Ranskan ilmastoa.

Helsingin Kaisaniemessä 30 asteen raja on mennyt 175 viimeisimmän vuoden aikana rikki 21 kertaa, ensimmäistä kertaa vuonna 1858. Näistä kerroista kaksi on tältä kesältä (30,4 astetta 17. heinäkuuta 2018 ja 30 astetta 2. elokuuta 2018). Edellinen kerta oli heinäkuulta 2010, joka oli ennen nyt kulunutta kesää 2000-luvun ainoa 30 asteen ylitys. Tämän kesän lisäksi 30 astetta on ylitetty saman kesän aikana kahdesti vuosina 1945, 1975 ja 1983 sekä kolmesti vuonna 1941. Korkein lämpötila 31,6 astetta on vuodelta 1945.

Kaisaniemessä keskilämpötila on noussut mittaushistorian aikana noin 2,8 astetta, josta noin 0,5 astetta on mittausten aloittamisen jälkeen yhä lisääntyneen kaupunkilämpösaarekkeen ja mittausmenetelmien muutoksen vaikutusta. Maamme 1930-luvun lämpöaalto oli ilmeisesti merivirroista johtuva paikallinen ilmiö, ei osa maailmanlaajuista lämpenemistä. Sen sijaan 1940-luku oli siihen mennessä lämpimin vuosikymmen myös maailmanlaajuisesti, joskin selvästi viileämpi kuin vuosikymmenet 1980-luvulta alkaen.

Suomessa mittaushistorian lämpimin heinäkuu

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan koko Suomen keskilämpötila oli heinäkuussa 19,6 astetta, mikä on mittaushistorian korkein heinäkuun keskilämpötila maassamme. Sodankylän Tähtelän mittauspisteessä heinäkuun keskilämpötila oli peräti 20,1 astetta, ylivoimaisesti lämpimin havaintoaseman 111 vuoden pituisessa mittaushistoriassa. Mittaushistorian perusteella todennäköisyys sille, että Sodankylän kuukausikeskilämpötila kohoaa vähintään 20,1 asteeseen, on ainoastaan 0,1 %. Tämä siis tapahtuisi keskimäärin kerran tuhannessa vuodessa. Ilmastonmuutoksen myötä näin korkea kuukausikeskilämpötila mitataan Sodankylässä Mika Rantasen tekemien laskelmien mukaan tämän vuosisadan lopulla (2079-2099) jo kerran 20 vuodessa.

Heinäkuun keskilämpötila oli Lapissa viitisen ja muualla Suomessa 2,5–4 astetta pitkäaikaisia keskiarvoja korkeampi. Helsingissä vain heinäkuu 2010 on ollut tämän vuoden heinäkuuta lämpimämpi.

Touko-elokuussa Suomessa ennätysmäärä hellepäiviä

Hellekesien 2010 ja 2018 vertailu Utin lentoasemalta (Kouvola). Elokuun 2018 tiedot perustuvat kuukauden 29 ensimmäiseen vuorokauteen. Utin Lentoportintiellä hellepäiviä oli vuonna 2010 peräti 48 ja vuonna 2018 puolestaan 42. Tietojen lähde: Ilmatieteen laitoksen avoin data.
Touko-elokuussa Suomessa oli tänä vuonna 63 hellepäivää (hellettä ainakin jollakin mittausasemalla), eniten koko digitoidun mittaushistorian yhden kesän touko-elokuiden aikana. Vuonna 2002 kuitenkin mitattiin kolme hellepäivää vielä syyskuussakin, joten silloin koko vuoden hellepäivien lukumääräksi tuli ennätykselliset 65 päivää.

Suomessa edelliset erityisen helteiset kesät olivat vuosina 2010 ja 2014. Joensuun lentokentällä Liperissä mitattiin Suomen mittaushistorian korkein lämpötila 37,2 astetta heinäkuussa 2010. Kyseisenä kesänä Utin lentoasemalla oli 44 hellepäivää ja Utin Lentoportintiellä 48 hellepäivää, mikä on yhden mittauspisteen hellepäivien ennätys yhden kesän ajalta. Kesällä 2018 suurin hellepäivien lukumäärä oli Heinolan 46 hellepäivää.

Muuallakin Euroopassa ennätyslämmintä

Touko-heinäkuun jakso oli Euroopassa vuodesta 1850 alkavan mittaushistorian lämpimin. Lämpöennätyksiä rikottiin laajoilla alueilla. Itämeren pintalämpötilat olivat elokuun alussa 23-26 astetta, muiden Euroopan merialueiden tavoin pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämpiä. Itämeri oli peräti yli neljä astetta pitkän aikavälin keskiarvoja lämpimämpi.

Omanissa globaalin mittaushistorian kuumin yölämpötila

Muuallakin pohjoisella pallonpuoliskolla tehtiin kesän aikana lukuisia lämpöennätyksiä. Esimerkiksi Quriyatin (Qurayyat) yli 50 000 asukkaan kaupungissa Omanissa mitattiin koko maapallon mittaushistorian korkein vuorokauden minimilämpötila 42,6 celsiusastetta 26. kesäkuuta. Edellinen ennätys 41,9 astetta oli toisesta omanilaisesta mittauspisteestä kesäkuulta 2011. Nyt Quriyatissa pysyteltiin 41,9 asteen yläpuolella peräti 51 perättäistä tuntia. Korkeimmillaan lämpötila kävi 49,8 asteessa.

Japanissa mitattiin helleaallon aikana maan uusi lämpöennätys 41,1 astetta. Kaliforniassa heinäkuun keskilämpötila oli mittaushistorian korkein. Heinäkuussa Yhdysvaltojen 17 osavaltiossa oli pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämpää ja vain yhdessä kylmempää.

Ilmastonmuutos lisää helleaaltojen todennäköisyyttä

Tuoreen selvityksen mukaan ilmastonmuutos on lisännyt kesän 2018 kaltaisten helleaaltojen todennäköisyyden Euroopassa noin kaksinkertaiseksi, vaikka yksittäisiä sääilmiöitä ei voidakaan yhdistää ilmastonmuutokseen. Todennäköisesti tämä kesä olisi ollut Suomessa erityisen helteinen ilman ilmastonmuutostakin, mutta ilmastonmuutos lienee vielä osaltaan nostanut lämpötiloja. Ilmastonmuutoksesta kielivät myös Suomeen levinneet uudet perhoslajit, joita 1980-luvulla ei vielä esiintynyt Unkaria pohjoisempana. Jos ilmastonmuutos jatkuu nykyiseen tahtiin, vuoteen 2040 mennessä tavanomainen eurooppalainen kesä voi olla yhtä lämmin kuin tämä nyt ennätyksellinen kesä 2018.

Esimerkiksi energiankäytön seurauksena lisääntyvät hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen päästöt pahentavat ilmastonmuutosta jatkuvasti. Pelkästään bitcoinien louhinta vaatii vuositasolla 73,1 terawattituntia sähköä. Arvioiden mukaan bitcoinien louhinnan sähköntarve vastaa alle prosenttia koko maapallon sähköntuotannosta. Sähkön kokonaiskulutus oli Suomessa viime vuonna noin 85,5 terawattituntia. Mikäli laskelmiin otetaan mukaan myös louhintaan käytettyjen koneiden jäähdyttämiseen kuluva energia, bitcoinien louhinta saattaa vaatia enemmän sähköä kuin koko Suomi.

Vuosi sitten The Lancet Planetary Health -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan helleaaltojen aiheuttamien kuolemien määrä nousee Euroopassa nykyiseen (vuosien 1981-2010 tasoon) verrattuna jopa viisikymmenkertaiseksi vuosisadan loppuun mentäessä. Suurimmat vaikutukset näkyvät Etelä-Euroopassa.

Lue myös nämä

Hurjan helteinen heinäkuu

Toukokuu oli Kouvolassa koko digitoidun mittaushistorian selvästi lämpimin

Ilmastonmuutos lisännyt korkeita lämpötiloja maapallolla viime vuosina

Onko ilmastonmuutos lisännyt kuumien kesien todennäköisyyden kymmenkertaiseksi vain kymmenessä vuodessa ja tuntuvatko vuoden 2003 kaltaiset hellekesät vuosisadan lopulla jo viileiltä?

Kouvolassa Suomen paras kesäsää

maanantai 27. elokuuta 2018

Syksyn 2018 sääennuste

Julkaisen luettavaksenne yhteenvedon viiden kansainvälisen tutkimuslaitoksen tekemistä Suomen tämän syksyn vuodenaikaisennusteista. Joiltakin tutkimuslaitoksilta on luettavissa myös hyvin alustava talven sääennuste 2018-2019.

Huom.! Päivitän jatkossa syksyn sääennusteet tämän blogitekstin kommentteihin!


Suomen syksystä näyttää ennusteiden mukaan tulevan melko tavanomainen, mahdollisesti vähän pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämpi. Myös hyvin alustavat talven 2018-2019 sääennusteet ennakoivat Suomeen jälleen pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämpää talvea.

Ennusteet lämpimästä talvesta ovat erityisen mielenkiintoisia ja ehkä jossakin määrin ristiriitaisia siksi, että arktisen alueen merijään laajuus Atlantin puoleisella alueella (Barentsinmeri, Karanmeri, Grönlanninmeri) on nyt pienempi kuin koskaan aiemmin mittaushistoriassa. Sula meri imee lämpöä tehokkaasti ja vapauttaa sitä talvella. Talvella tällainen lämmin arktinen alue voi joidenkin tutkimusten mukaan johtaa kylmään säähän Suomessa. Arktisen alueen lämpimyys nimittäin heikentää napapyörrettä eli polaaripyörrettä, jolloin arktiselta alueelta pääsee helpommin purkautumaan kylmää ilmaa Suomea kohti.

Edellä mainittu syy-yhteys voisi antaa tukea kansanuskomukselle, jonka mukaan lämmintä kesää seuraa kylmä talvi. Tämä kuitenkin edellyttäisi sitä, että samana kesänä lämpö on ulottunut Suomesta Grönlantiin asti. Toisaalta tällainen syy-yhteys yksinkertaistaa pahasti ilmakehän todellisuudessa monimutkaisia ilmiöitä. Sitä paitsi tällä hetkellä on syytä huomata se, että koko arktisen alueen merijään laajuus ei ole lähelläkään ennätysminimiä, vaan se noudattelee aika hyvin vuosien 2010-2017 keskiarvoa (on kuitenkin selvästi alhaisempi kuin aikaisempien vuosikymmenten keskiarvo). Lisäksi tilastollisesti tarkasteltuna edellisen vuosipuoliskon lämpötiloista ei yleensä pysty päättelemään mitään seuraavan vuosipuoliskon lämpötiloista. Toisaalta aiemman blogitekstini kommentissa on tilastoista pääteltynä ennustettu lämmintä kesää seuraavaa kylmää talvea 2018-2019.

Elämme siis mielenkiintoisia aikoja. On kiinnostavaa nähdä, kuinka näiden erilaisten ennusteiden kanssa käy. Tosiasiahan on se, että vielä nykytekniikallakaan vuodenaikaisennusteilla ei ole kovin suurta käyttöarvoa. Esimerkiksi tämän vuoden helmi-maaliskuun kylmyyden osasi selvästi etukäteen ennakoida vain yksi tutkimuslaitos. Kesästä ennustettiin yleisesti melko tavanomaista, pitkän aikavälin keskiarvoihin verrattuna jonkin verran lämpimämpää. Kesän lähes ennätyksellinen helteisyys ja kuivuus jäivät ennustamatta.

NOAA/NWS: Keskimääräistä lämpimämmät ja sademääriltään melko tavanomaiset syksy ja talvi

Yhdysvaltaisen NOAA/NWS:n mukaan kolmen kuukauden jaksot syys-marraskuu ja loka-joulukuu ovat koko Suomessa 1-2 astetta pitkäaikaisia ko. kuukausien keskiarvoja lämpimämpiä. Sama tilanne jatkuu Etelä- ja Keski-Suomessa myös seuraavilla kolmen kuukauden jaksoilla (marras-tammikuu, joulu-helmikuu, tammi-maaliskuu, helmi-huhtikuu), mutta Pohjois-Suomessa poikkeama jää +0,5-1 asteeseen. Kuukausien pitkäaikaisiin keskiarvoihin verrattuna lämpimin jakso on tammi-maaliskuu, jolloin länsirannikolla voi olla paikoin 2-3 astetta pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämpää.

Tämänhetkisessä, hyvin alustavassa ennusteessa yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna lämpimin on helmikuu 2019, jolloin lähes koko Suomessa on 2-3 astetta pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämpää. Syys- ja lokakuussa Suomessa on 0,5-2 astetta pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämpää siten, että syyskuussa kaikkein lämpimin sää painottuu Itä-Suomeen ja lokakuussa Pohjois-Suomeen. Marraskuussa miltei koko Suomessa on 1-2 ja joulukuussa 0,5-1 astetta pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämpää. Tammikuu on erityisen mielenkiintoinen, koska ennustemalli heittelee Suomeen alueellisesti -0,5 — +3 asteen poikkeamia verrattuna pitkän aikavälin keskimääräisiin lämpötiloihin (normaaliin verrattuna lämpimintä länsirannikolla, kylmintä Pohjois-Lapissa).

Mikään ennustetuista kolmen kuukauden jaksoista ei näytä pitkäaikaisia keskiarvoja kuivemmalta. Toisaalta laajalti tavanomaista sateisempaa näyttäisi olevan vain tammi-maaliskuun jaksolla.

Tämänhetkisen ennusteen mukaan yksittäisistä kuukausista pitkän aikavälin keskiarvoihin verrattuna sateisimpia ovat tammi- ja helmikuu. Muiden ennustettujen kuukausien sademäärät ovat hyvin tavanomaisia, mahdollisesti paikoin vähän keskimääräistä sateisempia. Joulukuussa Etelä-Suomessa voi olla paikoin vähän keskimääräistä kuivempaa.

NOAA/NWS:n ennusteet päivittyvät jatkuvasti edellä oleviin linkkeihin.

ECMWF: Vähän keskimääräistä lämpimämpi ja sademääriltään tavanomainen syksy

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus (ECMWF) sanoo, että syksy (syys-marraskuu) on Suomessa keskimäärin 0,5-1 astetta ko. kuukausien pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämpi. Sademäärät ovat tavanomaisia.

ECMWF:n ennustetta on analysoitu tarkemmin Ilmatieteen laitoksen nettisivulla, josta löytyy myös kuukausiennuste.

The Weather Company: Lämmin loppukesä ja alkusyksy

The Weather Company arvioi heinäkuun lopulla julkaisemassa ennusteessaan pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämmän sään jatkuvan Suomessa sekä elo-, syys- että lokakuussa. Päivitetty syksyn ennuste ilmestyy aivan näinä päivinä.

IRI: Melko tavanomaisen syksyn jälkeen lämmin talvi

IRI:n (International Research Institute for Climate and Society) ennusteen mukaan syys-marraskuun jaksolla Suomen lämpötilat ovat keskimäärin lähellä tavanomaista. Paikoin Itä- ja Pohjois-Suomessa on kuitenkin mahdollisuus pitkän aikavälin keskiarvoa korkeampiin lämpötiloihin. Sademäärissä on suuri alueellinen vaihtelu. Pitkän aikavälin keskiarvoa pienemmät sademäärät ovat kuitenkin monin paikoin runsaita sateita todennäköisempiä.

Loka-joulukuussa Etelä-Suomen lämpötilat ovat edelleen tavanomaisia. Mitä pohjoisemmaksi Suomessa mennään, sitä enemmän kasvaa pitkäaikaista keskiarvoa korkeampien lämpötilojen todennäköisyys. Sateisuuden todennäköisyys lisääntyy edelliseen kolmen kuukauden jaksoon verrattuna.

Loka-joulukuun kaltainen lämpötilajakauma jatkuu myös marras-tammikuussa, joskin myös Etelä-Suomessa kasvaa todennäköisyys pitkäaikaista keskiarvoa korkeampiin lämpötiloihin. Sademäärät ovat tavanomaisia tai Pohjois-Suomessa mahdollisesti keskimääräistä pienempiä.

Joulu-helmikuussa koko Suomessa on ajankohdan pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämpää. Edelleen tämä on kuitenkin kaikkein todennäköisintä Pohjois-Suomessa. Sateisuudessa on hyvin suuri alueellinen vaihtelu.

Suomen ulkopuolelta merkittävää on se, että arktinen alue (Grönlanti, Huippuvuoret) on erittäin todennäköisesti pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämpi jälleen kaikilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla.

Japanin ilmatieteen laitos: Kuiva ja lämpötiloiltaan tavanomainen syksy

Japanin ilmatieteen laitos ennustaa syksyn (syys-marraskuun jakson) olevan koko Suomessa lämpötiloiltaan keskimäärin tavanomainen ja sademääriltään keskimääräistä vähäsateisempi.

Suomen pohjoispuolella (Norjanmerellä, Barentsinmerellä, Grönlannissa ja Huippuvuorilla) on keskimääräistä lämpimämpää, kun taas Suomen eteläpuolella (Baltiassa ja muualla Manner-Euroopan pohjoisosissa) on keskimääräistä kylmempää. Suomen syyssäähän vaikuttaa siis merkittävästi se, ulottuuko keskimääräistä lämpimämmän tai kylmemmän sään alue ennustettua laajemmalle alueelle.

Lue tästä joulun sääennuste, mutta älä usko sitä!

Yhdysvaltalainen AccuWeather julkaisee Suomeenkin tietokoneen mallintamia päiväkohtaisia ennusteita jopa yli kuukaudeksi ja Metcheck puoleksi vuodeksi. Jälkimmäisestä voi katsoa jo nyt vaikkapa joulun sään. Kuriositeettina mainittakoon, että Metcheck ennustaa tällä hetkellä Helsinkiin jouluaatoksi puolipilvistä noin -5 asteen säätä. Ensilumi sataa ennusteen mukaan marras-joulukuun vaihteessa. Näin pitkät päiväkohtaiset ennusteet ovat kuitenkin todellisuudessa täysin epäluotettavia, vaikka periaatteessa säämallien ajoa tietokoneella voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkälle ajalle.

Jo muutaman viikon ennusteet ovat todellisuudessa hyvin epävarmoja, käyttöarvoltaan lähellä nollaa. Vaikka pitkän aikavälin säätä (esimerkiksi kolmea kuukautta) onkin mahdollista jossakin määrin ennustaa, malleihin sisältyvien epävarmuuksien takia paikkakunta- ja päiväkohtainen ennuste on erittäin epäluotettava. Joskus tällaisista ennusteista onkin käytetty nimitystä "meteorologinen syöpä".

Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Sari Hartosen mukaan Suomessa säätyyppi pystytään ennustamaan kohtuullisen luotettavasti 6-10 vuorokautta, lämpötila 4-7 vuorokautta, matalapaineiden ja sadealueiden reitti 3-5 vuorokautta, tuulet 2-3 vuorokautta ja sademäärät sekä sateiden tarkat reitit 0-2 vuorokautta etukäteen. Yli kymmenen vuorokauden ajalle ei voi tehdä vain yhtä ennustetta, vaan saadaan useampia erilaisia ennusteita. Ilmakehän kaoottisuus estänee tulevaisuudessakin yli 14-21 vuorokauden päiväkohtaiset ennusteet. Lämpötilaennusteet ovat sade-ennusteita luotettavampia.

Vuodenaikaisennusteissa (esimerkiksi koko syksyn sääennuste) ei ennustetakaan yksittäisiä sääilmiöitä, vaan ainoastaan pitkän aikavälin (yleensä kolmen kuukauden jakso) poikkeamia verrattuna tavanomaiseen. Vertailukohtana on aina useilta vuosilta (yleensä 30 vuotta) laskettu keskiarvo kyseisen kolmen kuukauden jakson tai kyseisen kuukauden säästä.

Onko sään vuodenaikaisennuste luotettavampi kuin sääprofeetta?

Kaikissa pitkän aikavälin sääennusteissa on huomattava, etteivät ne yleensä ole Pohjois-Euroopassa kovinkaan luotettavia. Täällä ei ole samanlaista jaksottaista vaihtelua niin kuin tropiikissa, jossa ennusteissa voidaan käyttää hyväksi ENSO-värähtelyä (El Niño – La Niña -oskillaation vaihtelua). Matalilla leveysasteilla (tropiikissa) vuodenaikaisennusteet ovatkin hieman luotettavampia kuin meillä, koska siellä säätyypit ovat pitkälti seurausta meriveden lämpötilan vaihteluista. Meillä taas äkilliset, hetkittäiset tekijät vaikuttavat enemmän.

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että useilla ennustuslaitoksilla lähimmän kolmen kuukauden ennuste pitää usein kohtuullisen hyvin paikkansa, mutta yksittäisten kuukausien ennusteet menevät hetkittäisten säätekijöiden vuoksi huomattavasti useammin väärin. Siksi monet ennustelaitokset eivät edes julkaise yksittäisten kuukausien ennusteita. Lisäksi vuodenaikaisennusteillekin on tyypillistä, että ne tarkentuvat ennustetun ajankohdan lähestyessä. NOAA/NWS:n ennusteet näyttävät usein jatkavan ennusteen tekohetkellä vallinnutta tilannetta liikaa myös eteenpäin.

Nämä vuodenaikaisennusteetkin ovat sääennusteita, eivät ilmastoennusteita. Säähän pääsevät hetkelliset tekijät vaikuttamaan voimakkaastikin, toisin kuin ilmastoon, joka on pitkän aikavälin keskiarvo.

Vaikka pitkän aikavälin sääennusteet, esimerkiksi vuodenaikaisennusteet, pitäisivätkin paikkansa, on siis huomattava, että ne ovat vain useamman kuukauden ajalle ennustettuja keskiarvoja eivätkä ennusta yksittäisiä säätapahtumia, esimerkiksi ensilumen satamisen ajankohtaa. Ongelmaa voi havainnollistaa seuraavalla esimerkillä. Suurkaupungissa on mahdollista ennustaa, että tietyssä kaupunginosassa tapahtuu enemmän rikoksia kuin toisessa, mutta siitä huolimatta et hälytysajossa olevan poliisiauton perässä ajaessasi tiedä, mihin kaupunginosaan poliisiauto juuri sillä kerralla kääntyy.

Jos vuodenaikaisennuste ennustaa syys-marraskuusta tavanomaista lämpimämpää, tämä voi tarkoittaa esimerkiksi joko 1) sitä, että koko syksy on tavanomaista lämpimämpi tai 2) sitä, että lämpötilat ovat suurimmat osan ajasta tavanomaisia (vähän alle tai vähän yli pitkäaikaisten keskiarvojen), välillä voi olla jopa hyvin viileää, mutta jossakin vaiheessa voi olla erityisen lämmintä.

Lisäksi täytyy huomata, että eri yhteyksissä käytetään erilaisia vertailujaksoja, kun verrataan lämpötiloja tavanomaisiin. Maailman meteorologisen järjestön (WMO) virallinen ilmastotieteen vertailukausi on vielä parin vuoden ajan 1961-1990, kun taas esimerkiksi Suomen Ilmatieteen laitos käyttää sääennusteissaan hieman lämpimämpää vertailukautta 1981-2010. Myös tässä blogikirjoituksessa esitettyjen vuodenaikaisennusteiden vertailukausi on 1981-2010.

Lue myös tämä

Sääilmiöiden ABC-kirja

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Hurjan helteinen heinäkuu

Lähde: Pixabay.com

Heinäkuu Kuolemanlaaksossa kuumempi kuin yksikään muu mittaushistorian kuukausi millään maapallon sääasemalla

Vuosi sitten kirjoitin näin: "Heinäkuu 2017 lienee ollut Kalifornian Kuolemanlaaksossa (Death Valley) kuumempi kuin yksikään muu kuukausi mittaushistorian aikana millään maapallon virallisella sääasemalla. Kuukauden keskilämpötila oli Kuolemanlaaksossa 41,9 celsiusastetta."

Tänä vuonna tuo kuumuusennätys rikkoutui jälleen. Kuolemanlaaksossa heinäkuun 2018 keskilämpötila oli alustavien tietojen mukaan 42,3 astetta. Tämä on siis korkeampi kuukauden keskilämpötila kuin koskaan aiemmin mittaushistoriassa millään maapallon havaintoasemalla. Toki asumattomilla ja siten mittauksien ulottumattomissa olevilla kuumuusaavikoilla on todennäköisesti ollut korkeampiakin lämpötiloja.

Näissä ennätyksissä kuukauden keskilämpötila on laskettu vuorokausien keskilämpötilojen avulla siten, että vuorokauden keskilämpötila on määritetty vuorokauden ylimmän ja alimman lämpötilan keskiarvoksi. Tällä menetelmällä saadaan usein hyvin samanlainen vuorokauden keskilämpötila kuin laskemalla joka tunti tehtyjen lämpötilahavaintojen keskiarvo.

Miksi Kuolemanlaakso sitten on niin kuuma paikka? Tähän vaikuttaa ainakin neljä tekijää:

1. Muiden erityisen kuumien ja kuivien alueiden tavoin Kuolemanlaakso sijaitsee leveyspiirin 30 astetta paikkeilla. Täällä on suhteellisen pysyvä koekeapaineen alue, jossa ilma painuu alaspäin, mikä estää pilvien muodostumista.

2. Kuolemanlaakson pohja sijaitsee merenpinnan alapuolella, jolloin ilmakehän paksuus alueen päällä on suuri. Tällainen korkeapaineen ilma on tiheämpää ja myös lämpenee enemmän. Paksu ilmakehä myös voimistaa kasvihuoneilmiötä, jolloin entistä enemmän nousevaa pitkäaaltoista lämpösäteilyä heijastuu takaisin maanpinnalle päin.

3. Kuolemanlaakso on aavikkoa. Niinpä auringosta tuleva energia kuluu nimenomaan maanpinnan lämmittämiseen eikä veden haihtumiseen. Kosteammilla alueilla auringon energiaa kuluu hyvin paljon haihtumiseen eikä pinnan lämmittämiseen.

4. Kuolemanlaaksoa reunustavat vuoret estävät kosteuden kulkeutumista alueelle, jolloin pilviä ei muodostu.

Suomessa mittaushistorian lämpimin heinäkuu

Ilmatieteen laitoksen tiedotteen mukaan heinäkuu oli Suomessakin mittaushistorian lämpimin: "Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan heinäkuun koko maan keskilämpötila, 19,6 astetta, on Suomen mittaushistorian korkein. - - Myös paikkakuntakohtaisia keskilämpötilan ennätyksiä rikottiin paikoin maan länsiosassa ja laajalti maan pohjoisosassa. Esimerkiksi Sodankylän Tähtelän havaintoasemalla heinäkuun keskilämpötila oli 20,1 astetta, mikä on lämpimin havaintoaseman 111 vuoden pituisessa mittaushistoriassa. - - Heinäkuun keskilämpötila oli Lapissa noin viisi astetta ja muualla maassa 2,5–4 astetta tavanomaista korkeampi."

Mittaushistorian perusteella todennäköisyys sille, että Sodankylän kuukausikeskilämpötila kohoaa vähintään 20,1 asteeseen, on ainoastaan 0,1 %. Tämä siis tapahtuisi keskimäärin kerran tuhannessa vuodessa. Ilmastonmuutoksen myötä näin korkea kuukausikeskilämpötila mitataan Sodankylässä meteorologi Mika Rantasen tekemien laskelmien mukaan tämän vuosisadan lopulla (2079-2099) jo kerran 20 vuodessa.

Suomen Lapin digitoidun mittaushistorian korkein lämpötila 33,4 astetta mitattiin 18. heinäkuuta Kevolla. Käsin kirjatusta mittaushistoriasta kuitenkin löytyy Inarista vuodelta 1914 peräti 34,7 asteen lukema.

Tänä kesänä sään ääri-ilmiöitä on esiintynyt ympäri maapalloa.

Lue myös nämä

Toukokuu oli Kouvolassa koko digitoidun mittaushistorian selvästi lämpimin

Ilmastonmuutos lisännyt korkeita lämpötiloja maapallolla viime vuosina

Onko ilmastonmuutos lisännyt kuumien kesien todennäköisyyden kymmenkertaiseksi vain kymmenessä vuodessa ja tuntuvatko vuoden 2003 kaltaiset hellekesät vuosisadan lopulla jo viileiltä?