Jatkan samasta aiheesta, johon jäin ennen "kesätaukoani", siis vedestä. Kirjoittelin kesäkuussa Tyynenmeren muovijätelautoista. Reutersin uutisen mukaan tätä nimellä "Great Pacific Garbage Patch" (Tyynenmeren suuri roskalautta) tunnettua roskakasaumaa on lähtenyt tutkimaan 30 tieteilijää New Horizon -nimisellä tutkimusaluksella. Ilma- tai satelliittikuvista tutkimusta ei voida tehdä, koska roskalautan muodostavat pienet muovikappaleet kelluvat ja ajelehtivat juuri vedenpinnan alapuolella ns. pohjoisen Tyynenmeren renkaan alueella. Tämä satojen kilometrien kokoinen muovisilpun roskaama alue sijaitsee USA:n länsirannikon ja Japanin puolivälissä, lähellä Havaijin saaria, Pohjoisen päiväntasaajanvirran ja Kalifornianvirran keskellä. Tutkijoiden tarkoituksena on selvittää tarkemmin jätelautan koostumusta sekä sen vaikutuksia planktoniin, muihin mikro-organismeihin, pieniin kaloihin ja pieniin lintuihin. Eläinten myrkytys- ja tukehtumisongelmien lisäksi muovijäte saattaa levittää mukanaan myös pestisidejä ja muita myrkkyjä sekä uusia tulokaslajeja kaukaisillekin alueille.
Yhdysvaltojen mantereella poikkeuksellinen kuivuus on johtanut äärimmäisiin vedenkäyttörajoituksiin varsinkin Texasissa. San Antonion alueella kuivuus on koko tilastohistorian pahin (järjestelmällisesti koottua tietoa vuodesta 1885 asti). Texasin pääkaupunki Austinissa Lake Travis -järvi on kuivumassa. Myös Lake Mead -järven (Coloradojoesta Hooverin padolla padottu järvi) vedenpinta on laskenut vuodesta 2000 noin 30 metriä, mikä aiheuttaa ongelmia myös Las Vegasin juomaveden saannille. Myös Houston ja Dallas ovat pulassa. "Houston, we have a problem!"
Liberty Hillin kaupungin nettisivuilla on julkaistu ehdoton nurmikoidenkastelukielto. Mikäli ihmiset kastelevat istutuksiaan, juomavesi on vaarassa loppua. Jotkut yrittävät salakastelua yöllä, mutta alueella liikkuu kolmisenkymmentä kastelua valvovaa poliisia. Austinin alueella on jo sakotettu yli 1500 ihmistä liiallisesta vedenkäytöstä. Suurimmat sakot ovat olleet euroissa lähes tuhat euroa. Naapureita pyydetään vahtimaan toistensa vedenkäyttöä.
Texasin karjankasvattajille vesipula on tuonut miljoonien dollareiden tappiot. Kuivuus uhkaa myös rannikoiden suo- ja murtovesialueita harvinaisine lintu- ja äyriäislajeineen, koska laskujoet eivät tuo alueille enää riittävästi uutta vettä.
Kolmatta vuotta kestänyt kuivuus aiheuttaa ongelmia myös USA:n salaattikulhossa eli suurimman osan maan hedelmistä ja vihanneksista tuottavassa Kaliforniassa. Osavaltioon on julistettu hätätila kuivuuden takia. Vuoden 2009 arvioidaan olevan kuivin vuosikymmeniin.
Vesipulaan USA:ssa on useita syitä. Yksi keskeinen syy kuitenkin on ilmaston lämpeneminen. Kun vuorille sataa talvisin entistä vähemmän lunta, myös kevään sulamisvesimäärät ovat tavallista pienempiä. Näin jokiin tulee entistä vähemmän vettä. Jopa USA:n ja Kanadan rajalla olevat suuret järvet (Huron, Ontario, Michigan, Erie ja Superior eli Yläjärvi) ovat jonkin verran supistumassa. USA:n kuivuustilannetta voi seurata netin kuivuusmonitorista.
Uusimmat ennusteet arvioivat El Niño -sääilmiön (3-7 vuoden välein esiintyvä säähäiriö) käynnistyvän loppusyksystä. Tämä toisi aluksi runsaita sateita Texasiin ja myöhemmin talvella myös Kaliforniaan. Tänä vuonna tuo "joulun lapsi" taitaa olla poikkeuksellisen odotettu.
Hyvää uuden lukuvuoden alkua kaikille ja turvallista koulumatkaa erityisesti uusille koulutulokkaille!
Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan ympäristöblogiani. Olen Kouvolan Yhteislyseon ja Kouvolan iltalukion biologian ja maantieteen lehtori. Kerään mielenkiintoisia faktoja biologiasta ja maantieteestä. Keskeisiä aiheita ovat sää, ilmastonmuutos, kestävä kehitys ja ympäristönsuojelu. Medianäkyvyyden ja viestintäpalvelujen asiantuntija Cisionin tekemän listauksen mukaan tämä on Suomen kuudenneksi suosituin ympäristöaiheinen blogi. S-posti muotoa etunimi.sukunimi(at)edukouvola.fi