perjantai 27. kesäkuuta 2014

Parhaat ja huonoimmat kadunnimet: Kurvinpussi, Vuorimunkintie, Ritarinkierros vai Sotatie?

Mitä yhdistää Kouvolaa ja Meksikoa? Mitä sinulle tulee mieleen kadunnimistä Kurvinpussi, Ruskeintie, Gefantie, Ritarinkierros, Vuorimunkintie tai Hinkismäentie? Ovatko nimet hyviä vai ei? Muuttuuko mielipiteesi, jos tiedät nimien taustat ja historian? Mikä olisi ihanteellisin kuviteltavissa oleva kadunnimi?


Kouvolan mielenkiintoinen erikoisuus on se, että perhosaiheisilla nimillä nimetyt kadut (Ritarinkierros, Apollonkierros, Kiitäjänkierros, Kehrääjänkierros, Perhoskatu, Siipikuja) muodostavat kartalta katsottaessa perhoskuvion. Kartan lähde: Google Maps.

Maria Yli-Kojolan kymmenisen vuotta sitten tekemässä kyselytutkimuksessa oli mukana 72 kouvolalaista kadunnimeä, joiden miellyttävyyttä kysyttiin 217 kouvolalaiselta. Vastaajista 180 oli Kouvolan Lyseon lukion opiskelijoita. Kysely oli osa Yli-Kojolan suomen kielen gradutyötä Helsingin yliopistossa.

Leipuri Hiivan Kumputie ja muut parhaat kadunnimet

Kymmenen vastaajien mielestä parasta kadunnimeä ovat Torikatu (21,2 % vastaajista piti hyvänä), Sotatie (14,7 %), Kevätkuja (12,5 %), Kumputie (12,5 %), Lumikkotie (11,4 %), Niittypolku (11,4 %), Ritarinkierros (10,9 %), Urheilijankuja (9,8 %), Kymenlaaksontie (7,6 %) ja Meksikonraitti (7,6 %). Parhaaksi äänestetyn Torikadun nimen sanotaan olevan lyhyt, selkeä, asiallinen, neutraali ja paikkaan sopiva. Nämä ovatkin yleisiä perusteluja hyville kadunnimille. Myös luontoon liittyvät nimet saivat yleisesti kannatusta. Joskus myös nimen hauskuus voi olla perustelu nimestä pitämiselle. Esimerkiksi Kumputie mainitaan hyväksi nimeksi siksi, että lastenlaulun Leipuri Hiiva asuu Kumputiellä.

Kevätkuja-nimi oli tyttöjen suosikki ja sai myös vanhemmilta vastaajilta kolmanneksi eniten kannatusta, mutta pojista vain yksi valitsi nimen parhaimmistoon. Sen sijaat pojat pitivät muita enemmän nimistä Sotatie ja Urheilijankuja. Ilmeisesti historian tuntemattomuus kuitenkin aiheutti sen, etteivät nuoret arvostaneet Berliinin olympialaisten 10 000 metrin juoksussa vuonna 1936 kultaa voittaneen Ilmari Salmisen mukaan nimettyä Ilmarinkujaa.

Ihanteelliseksi kadunnimeksi niistä, joita Kouvolassa tutkimuksen tekohetkellä ei vielä ollut, äänestettiin Omenakuja. Nimi on lyhyt, selkeä, suomalainen, sointuva, kaunis, tunnelmallinen ja helposti ymmärrettävä, eikä siitä tule negatiivisia mielleyhtymiä. Samalla tavalla ilmeisen miellyttävä on Kouvolan uusi koulun nimi Mansikkamäen koulu.

Huonoimpien nimien merkitystä ei ymmärretä

Kymmenen vastaajien mielestä huonointa kadunnimeä ovat Kurvinpussi (27,7 % vastaajista piti huonona), Ruskeintie (22,3 %), Gefantie (21,7 %), Meksikonraitti (15,2 %), Tienristi (15,2 %), Ritarinkierros (14,1 %), Vuorimunkintie (13,6 %), Kavioura (12,0 %), Hinkismäentie (8,7 %) ja Lypsäjäntie (7,6 %).

Selkeästi huonoimpana pidettiin Kurvinpussi-nimeä, jonka merkitystä ei ymmärretty. Kurvinpussi on todellisuudessa saanut nimensä Kurvi-nimisestä talosta ja umpikujaan päättyvästä kadusta, mitä pussi kuvaa. Ruskeasuon (vanha nimi Ruskei) mukaan nimettyä Ruskeintietä vastaajat pitivät epämiellyttävänä ja jopa kaksimielisenä. Monet luulivat tien nimessä olevan superlatiivi genetiivin sijaan. Toisaalta osa vastaajista sanoi Ruskeintien nimeä hauskaksi, omaperäiseksi ja jopa helpoksi kääntää englanniksi muotoon ”The most Brownest street”. Gefantien huonoudesta vastaajat olivat hyvin yksimielisiä tunnettiinpa nimen yhteyttä miesten ja poikien vaatteita valmistaneeseen Gefa-yhtiöön tai ei: ”Gefa ei kuvasta mitään”, ”Konkurssin tehnyt farkkuyritys... ei hyvä”, ”Gefaa ei ole enää, yritys voi poistua”.

Sekä nuorilla (16-18 -vuotiaat lukiolaiset) että vanhemmilla (yli 34-vuotiaat) vastaajilla kolmen huonoimman kadunnimen kärki oli sama. Nuorten huonojen nimien listalta kuitenkin puuttuvat kokonaan vanhemmille ikäviä muistoja tuovat Sotatie ja Valkontie, joita kumpaakin 16,2 % vanhemmista vastaajista piti huonona. Valkontie liitettiin perusteluissa konkurssiin menneeseen imatralaiseen Valcon kuvaputkitehtaaseen. Todellisuudessa kadunnimi kuitenkin tulee Seisemän veljeksen Valko-hevosesta. Tämä esimerkki osoittaa sitä, miten nimen arvostus muuttuu mielleyhtymien mukaan.

Vanhempien huonoiksi äänestämien nimien listalta puuttuivat nuorten huonoiksi kokemat nimet Meksikonraitti (19,0 % nuorista piti huonona), Kavioura (15,0 %) ja Hinkismäentie (10,9 %). Ehkä vanhemmat ovat tottuneet näihin pitkään käytettyihin nimiin. Kaksi ensin mainittua ovat olleet käytössä vuodesta 1969 ja Hinkismäentie jo vuodesta 1932. Nuoret perustelivat nimien huonoutta esimerkiksi näin: ”Mitä meksikolaista on Kouvolassa”, ”En välttämättä haluaisi asua Kaviourassa”. Hinkismäentietä pidettiin mitäänsanomattomana, typeränä, ällöttävänä tai hikeen viittaavana. Myös Lypsäjäntie kuulosti nuorista vanhanaikaiselta, tyhmältä ja koomiselta: ”En edes halua tietää, mikä on nimen alkuperä”, ”Tyhmin nimi mikä voi olla”, ”Lehmien lypsäminen ei mielestäni kuulosta hyvältä aiheelta”.

"Meno on kuin Meksikossa"

Joitakin samoja kadunnimiä on päässyt sekä huonojen että hyvien nimien listalle. Kaavaan jo vuonna 1969 otettua Meksikonraitti-nimeä pidettiin toisaalta persoonallisena ja mukavan erikoisena, toisaalta Kouvolaan sopimattomana. Miksi tällainen nimi sitten on Kouvolassa? Palokunnalle 1900-luvun alussa rakennettu talo, jossa järjestettiin häitä, lavatansseja ja muita iltamia, tunnettiin nimellä Meksiko siksi, että siellä usein myös tapeltiin. Samoihin aikoihin lehdissä nimittäin kerrottiin oikeassa Meksikossa olevista tappeluista, mellakoista ja sisällissodasta.

Perhosten nimillä nimetyt kadut muodostavat ylhäältä katsottuna perhoskuvion, mutta mikä on vuorimunkki?

Ritarinkierros-nimi miellytti yhtä vastaaja siksi, että ritarit kuulostavat uljaalta ja hienolta. Todellisuudessa ritari viittaa tässä yhteydessä ritariperhoseen. Kouvolan mielenkiintoinen erikoisuus on se, että perhosaiheisilla nimillä nimetyt kadut (Ritarinkierros, Apollonkierros, Kiitäjänkierros, Kehrääjänkierros, Perhoskatu, Siipikuja) muodostavat kartalta katsottaessa perhoskuvion!


Toinen hauska esimerkki on Runkotie, josta haarautuvat Kantotie (aiemmin Juuritie; nimi muutettu, kun kuntaliitoksen myötä eri kunnissa olleita samoja katunimiä karsittiin), Lehtitie, Oksatie, Latvapolku ja Versotie (aiemmin Silmutie). Lehtomäessä taas on lintuihin ja kaloihin liittyviä nimiä, Kellomäessä soittimien nimityksiä.

Vuorimunkki (Jasione montana). Kuvaaja: Kristian Peters -- Fabelroh.  Lisenssi: CC BY-SA 3.0.
Heikko luontotuntemus tuli ilmi monissa nimissä. Esimerkiksi Vuorimunkintie-nimeä ei ymmärretty. Vastaajat ihmettelivät, miten vuori ja munkki liittyvät toisiinsa tai Kouvolaan. Todellisuudessa nimi kuitenkin viittaa kasviin. Vuorimunkki (Jasione montana) on kellokasvien (Campanulaceae) heimoon ja munkkien sukuun kuuluva ruohovartinen, yksi- tai kaksivuotinen kasvi.

Lähde

Yli-Kojola, Maria (2005). Kurvinpussi vai Torikatu? Kouvolalaisten mielipiteitä kadunnimistä. Kirjassa: Ainiala, Terhi (toim.). Kaupungin nimet. Kymmenen kirjoitusta kaupunkinimistöstä. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 134, 178–201. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Toukokuu 2014 oli globaalisti 135-vuotisen mittaushistorian lämpimin toukokuu?

Alustavien tietojen mukaan toukokuu oli maapallon mittaushistorian lämpimin ja samalla 39. peräkkäinen toukokuu sekä 351. peräkkäinen mikä tahansa kuukausi, jolloin kuukauden lämpötila ylitti 1900-luvun keskilämpötilan. Viimeksi keskimääräistä kylmempi toukokuu on ollut vuonna 1976 ja tavanomaista kylmempi mikä tahansa kuukausi helmikuussa 1985. Mittaushistorian viidestä lämpimimmästä toukokuusta neljä on ollut viimeisimmän viiden vuoden aikana. Pelkkiä maa-alueita tarkasteltaessa mittaushistorian seitsemän lämpimintä toukokuuta on koettu 2000-luvulla ja neljä lämpimintä neljän viime vuoden aikana.


Maailmanlaajuisesti toukokuun 2014 yhdistetty maa- ja merilämpötila (0,74 ± 0,07 celsiusastetta 1900-luvun keskiarvon 14,8 astetta yläpuolella) oli juuri julkaistun State of the Climate -raportin mukaan vuodesta 1880 alkaneen mittaushistorian korkein toukokuun keskilämpötila. Tulokset ovat kuitenkin sikäli alustavia, että Kiinan viralliset toukokuun tiedot puuttuvat toistaiseksi. Ne on tällä hetkellä korvattu päiväkohtaisilla GHCN-lämpötilatiedoilla.

Edellinen maa- ja merialueiden toukokuun lämpöennätys (0,72 astetta yli 1900-luvun keskiarvon) oli vuodelta 2010. Mittaushistorian viidestä lämpimimmästä toukokuusta neljä on ollut viimeisimmän viiden vuoden aikana: 2014 (lämpimin), 2013 (5. lämpimin), 2012 (3. lämpimin) ja 2010 (2. lämpimin). Neljättä tilaa pitää toukokuu 1998.

Maailmanlaajuisesti toukokuu 2014 oli myös 39. peräkkäinen toukokuu ja 351. peräkkäinen kuukausi, jolloin kuukauden lämpötila ylitti 1900-luvun keskilämpötilan. Viimeksi keskimääräistä kylmempi toukokuu on ollut vuonna 1976 ja tavanomaista kylmempi mikä tahansa kuukausi helmikuussa 1985.

Toukokuun 2014 globaali maa-alueiden lämpötila oli 1,13 ± 0,13 celsiusastetta 1900-luvun keskiarvon (11,1 astetta) yläpuolella, mikä on mittaushistorian neljänneksi korkein toukokuun lukema. Maa-alueilla mittaushistorian seitsemän lämpimintä toukokuuta on koettu tällä vuosisadalla (2000-2014) ja neljä lämpimintä neljän viime vuoden aikana.

Pohjoisella pallonpuoliskolla maa-alueet olivat toukokuussa 2014 mittaushistorian kuudenneksi lämpimimmät, kun taas eteläisellä pallonpuoliskolla kuukausi oli koko mittaushistorian lämpimin toukokuu (vuoden 2002 ennätys ylittyi 0,17 asteella). Tavallista lämpimämmät olot jatkuivat edelleen Australiassa, ja mittaushistorian lämpimin toukokuu koettiin Etelä-Koreassa, kun taas Itävallassa lämpötila jäi vuosien 1981-2010 keskiarvon alapuolelle ensimmäistä kertaa viime vuoden toukokuun jälkeen.

Maailmanlaajuinen merien pintalämpötila puolestaan oli 0,59 ± 0,04 celsiusastetta 1900-luvun keskiarvon (16,3 astetta) yläpuolella, mikä on mittaushistorian korkein merialueiden toukokuun lämpötila. Samalla se on kaikista kuukausista merten lämpötilastojen koko mittaushistorian jaetulla ykkössijalla yhdessä kesäkuun 1998, lokakuun 2003 ja heinäkuun 2009 kanssa, kun katsotaan lämpötilojen poikkeamia verrattuna kunkin kuukauden tavanomaiseen arvoon. Eteläisellä pallonpuoliskolla meret olivat toukokuussa 2014 mittaushistorian toiseksi lämpimimmät, kun taas pohjoisen pallonpuoliskon merillä kuukausi oli koko mittaushistorian lämpimin toukokuu (0,60 astetta yli 1900-luvun keskiarvon).

Korkeat merilämpötilat enteilevät El Niñon kehittymistä, vaikka vielä ollaankin virallisesti ENSO-värähtelyn (El Niñon ja La Niñan vaihtelun) neutraalissa vaiheessa. Ennusteiden mukaan on kuitenkin 70 prosentin mahdollisuus, että El Niño kehittyy pohjoisen pallonpuoliskon tämän kesän aikana, ja 80 prosentin mahdollisuus, että El Niño esiintyy syksyn tai talven aikana. El Niñon mahdollinen kehittyminen enteilee tästä vuodesta tulevan globaalisti lämmin, vaikka El Niñosta ei enää ennustetakaan tulevan yhtä voimakasta kuin keväällä ennakoitiin.


Vuosi 2013 oli kuuden kansainvälisen tutkimuslaitoksen mukaan mittaushistorian 2.-9. lämpimin. Samalla se oli 37. peräkkäinen vuosi, jolloin maapallon keskilämpötila ylitti koko 1900-luvun keskilämpötilan. Vuonna 2013 koko mittaushistorian lämpöennätyksen teki 389 sääasemaa ja kylmyysennätyksen 12 sääasemaa. Viimeksi 1900-luvun keskilämpötilaa viileämpi vuosi on ollut 1976. Kaikki mittaushistorian kymmenen lämpimintä vuotta ovat olleet 2000-luvulla lukuun ottamatta vuotta 1998. Maapallon globaali keskilämpötila on kohonnut 0,06 astetta vuosikymmenessä aikavälillä 1880-2013 ja 0,16 astetta vuosikymmenessä aikavälillä 1970-2013.

Suomessa viime vuosi oli historian viidenneksi lämpimin, kaksi astetta yli tavanomaisen. Toukokuun 2014 lämpötilat heittelehtivät Suomessa rajusti kuukauden alun harvinaisen kylmistä säistä helteisiin. Tämän kesän juuri päivitetyt sään vuodenaikaisennusteet voi lukea tästä linkistä. Hyvää kesää!

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kesän terveellinen herkkuvinkki: Nokkosvohvelit



Ainekset (noin 15 vohveliin)

3 kananmunaa (keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina)
3,7 dl maitoa
250 g (reilu 4 dl) vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 tl sokeria
½ tl suolaa
8 tl ruokaöljyä (esim. rypsiöljy)
nokkosia maun mukaan

Valmistusohje

1. Kerää runsaasti nokkosia (nokkosten lehtiä, nuorista nokkosista voi käyttää myös varret). Huuhdo nokkoset (esim. lävikössä) ja keitä niitä 2-4 minuuttia pienessä vesimäärässä (= kevyt ryöppäys). Keittäminen poistaa nokkosen polttavuuden (poltinkarvojen muurahaishapon) ja todennäköisesti alentaa haitallista nitraattipitoisuutta. Toisaalta keittämisen aikana keitinveteen liukenee myös hyödyllisiä ravinteita, joten turhan pitkää keittämistä on syytä välttää (toiset neuvovat pelkästään kastamaan nokkoset kiehuvassa vedessä). Lisäksi nokkoset tiivistyvät keitettäessä, joten suurelta näyttävästä nokkosmäärästä jää jäljelle vain vähän. Kaada keitinvesi pois (voit hyödyntää sen jäähtyneenä kukkien kasteluun, koska siinä on paljon ravinteita). Keitettyjä nokkosia kannattaa vielä pilkkoa saksilla, terävällä veitsellä tai vihannesleikkurilla.

2. Vatkaa kananmunien keltuaiset ja maito sekaisin.

3. Lisää jauhot, leivinjauhe, sokeri ja suola. Sekoita hyvin.

4. Lisää öljy ja sekoita.

5. Vatkaa kananmunien valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää vaahto taikinaan.

6. Sekoita nokkoset taikinaan.

7. Paista vohveleita vohveliraudalla 2-3 minuuttia.


Nokkosesta kannattaa tehdä myös nokkoslettuja ja nokkospannaria (normaaliin taikinaan kohdan 1 mukaisesti käsiteltyjä nokkosia) ja nokkoskeittoa. Nokkoset sopivat kevyesti ryöpättyinä myös smoothien yhdeksi raaka-aineeksi. Lisäksi nokkosia voi käyttää esimerkiksi sämpylä- tai leipätaikinaan, lasagneen tai munakkaaseen.

Nokkosen sanotaan olevan ravintoarvoltaan kolme kertaa pinaatin veroinen ja porkkanaakin ravitsevampi. Nokkosen proteiinipitoisuus on 5,9 grammaa ja pinaatin 1,6 grammaa sadassa grammassa. Kuitua nokkosessa on 4,1 grammaa ja pinaatissa 1,3 grammaa sataa grammaa kohden. Nokkosessa on pinaattia enemmän myös rautaa, kalsiumia, C-vitamiinia jne.

Tuota C-vitamiinia nokkosessa on joidenkin tietojen mukaan jopa viisi kertaa niin paljon kuin appelsiinissa, rautaa seitsemän kertaa niin paljon kuin pinaatissa ja kalsiumia kolme kertaa niin paljon kuin maidossa. Nokkosessa on lisäksi A-, B-, D-, E- ja K-vitamiineja sekä jodia, piitä ja vapaita aminohappoja. Nokkonen sisältää kversetiini-nimistä flavonoidia, jonka sanotaan vähentävän heinänuhan oireita. Nokkonen myös alentaa verensokeria ja verenpainetta.

Lähteet ja lisätietoja

Arktiset aromit: Nokkonen

Gourmeta(ko?): Nokkosta ja villiyrttejä

Hellan ja viinilasin välissä: Nokkosen kesytys käynnissä

Herkkusuun lautasella: Nokkosperunamuusi

Hiidenuhman keittiössä: Kaksi nokkosnäkkäriä

Hortoilu: Näin keräät nokkosia

Hämmentäjä: Nokkosrieskat ja nokkosen ryöppäys

Kaarina Davis: Nyt on nokkosaika!

Ketoosiin: Nokkos-fetapiirakka

Kotikokki: Nokkosen ryöppäys

Kotiliesi: Äidin nokkosmuhennos

Kotivinkki: Nokkonen

Lapin Kansa: Superruokaa - vihreää kultaa kasvaa nyt pihalla ja poluilla (nokkospestopasta, nokkosletut, nokkossima)

Maku.fi: Nokkos-ricottapiirakka

Makuja: Luonnon huikeat terveyspommit

Metsämaja: Kesän paras nokkospiiras

Myllyn Paras: Nokkosletut

Myllyn Paras: Nokkos-ricottapiirakka

Nitan sapuskat: Nokkosletut ja nokkosinfoa

Oma Aika: Valmista nokkosta rohdokseksi

Project Mama: Nokkonen on ykkönen

Rakas ruokapäiväkirja: Nokkosletut

Reissausta ja ruokaa: Nokkos-tofupiiras

Smoothie Studio: Nokkonen, roomalaisten potenssipiiska

Sumin sörsselit: Uskomatonta tuuria, sekä lättyjä polttaisten (eli nokkosten) kera

Uusia Tuulia: Nokkonen on ykkönen

Uusi Musta: Nokkosta mä metsästän

Viherrys: Nokkosniksit

Viherunelmia: Nokkosta pataan

Wikikko: Nokkonen

Yhteishyvä: Ekomatsi - nokkonen vs. pinaatti

Yle: Nokkonen on monikäyttöinen rautaisannos

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

"Jos sairaalle annetaan lasi vettä, huitoo hän rajusti kuin markkinakaupustelija"

Kesäpäivän ratoksi olen jatkanut vuonna 1930 painetun "Kodin lääkärikirja - Neuvonantaja terveille ja sairaille" -teoksen lukemista. Aiemmin kirjoitinkin jo hampaista. Tällä kertaa tutustuin sisätautiopin professori Gösta Beckerin laatimaan Tartuntataudit-osioon, jossa kerrotaan esimerkiksi seuraavia mielenkiintoisia asioita (kursivoidut kohdat suoria sitaatteja kirjasta).

"Vihurirokko eli 'Punainen koira' (Rubeola). Vihurirokko on erikoinen tauti eikä mikään tuhkarokon tai tulirokon laji. -- Vihurirokon aiheuttajaa emme tunne."

"Kurkkumätä (Diphteria). Kurkkumätä on lapsuusajan peloittavimpia tauteja. -- Jos kurkkumätäbasillit pääsevät kotiutumaan kurkunpäähän, syntyy se hengenvaarallinen taudinmuoto, jonka nimi on Kuristustauti eli Kruppi. Sitä pidettiin ennen eri tautina, mutta nykyjään ollaan yksimielisiä, että se on ainoastaan eri muoto, mutta luonteeltaan ja aiheuttajaansa nähden sama kuin kurkkumätä. On kyllä eräs tauti tai taudinoire, jota sanotaan valekuristustaudiksi. Se esiintyy usein äkillisessä kurkunpäänkatarrissa ohimenevänä tukehtumiskohtauksena."

Isorokko. Kuva teoksesta "Kodin lääkärikirja" (painettu vuonna 1930), tekijänoikeus vanhentunut.

"Isorokko (Variola) on ammoisista ajoista ollut kulkutaudeista pahimpia. Arvellaan, että se on esiintynyt Kiinassa jo v. 1500 e. Kr., ja on lausuttu olettamus, että Mooseksen toisen kirjan 9 luvussa mainittu 'egyptiläinen rutto' olisi ollut isoarokkoa. Todennäköisesti tauti pääsi Aasiasta Eurooppaan v. 180 j. Kr., keisari Markus Aureliuksen aikaan. Justinianuksen aikana kerrotaan myöskin 'pitkästä rutosta', joka kulkeutui Ranskaan asti. Siellä muitten joukossa kuningas Guntsamin puoliso sai taudin ja kuoli. Hän ei uskonut taudin tarttuvaisuuteen, ja ennen kuolemaansa hän antoi määräyksen, että häntä hoitaneet kolme lääkäriä oli mestattava, koska he muka olivat hänet myrkyttäneet. Tuomio pantiin myöskin toimeen. 16:nnella, 17:nnellä ja 18:nnella vuosisadalla raivosi isorokko valtavasti Euroopassa: 1700-luvulla esim. lasketaan Euroopassa kuolleen n. 45 miljoonaa henkeä, Ruotsissa kuoli v. 1784 kaikkiaan 12,453 ihmistä, ja kulkutaudin päästessä 1707 Islantiin vei se saaliikseen n. 1/3 saaren koko väestöstä. Suomessa ei isorokko aikaisemmin ollut niinkään harvinainen tauti, ja vielä maamme itsenäistymiseen asti täällä oli pienehköjä rokkoepidemioja; tartunta tuli melkein aina venäläisestä sotaväestä. Nykyjään on isorokko meillä hyvin harvinainen tauti. -- Tehtiin jo aikaisin se huomio, että henkilö, joka lapsuudessaan oli taudin sairastanut, hyvin harvoin sairastui siihen uudestaan. Ja tähän perustui jo aikaisin Kiinassa käytetty n. s. variolatio: isoarokkoa sairastavan henkilön märkäpaiseista otettiin märkää (siis tartunta-ainetta), jota hierottiin terveen henkilön ihoon tai ihohaavaan. Tämä sairastui tavallisesti lievään isoonrokkoon, mutta ei ollut mitään takeita, ettei 'rokotettu' kuollut. -- Oli senvuoksi hyvin suuri edistysaskel, kun Jenner keksi lehmänrokkoistutuksen v. 1796. Tämän suojeluskeinon tultua yleisesti käytäntöön on tämä ihmiskunnan vitsaus kadottanut kauhunsa. Voidaan sanoa, ettei nykyjään kenenkään tarvitse sairastua isoonrokkoon, jos hän ei sitä itse tahdo. Isonrokon aiheuttajaa ei tunneta. -- Rokotukseen käytetään nykyjään ainoastaan vasikan ihossa kasvatettua rokkoainetta. Käsivarren tai reiden ulkopuolelle tehdään terävällä veitsellä 4 tai 6 ihonaarmua ja niihin pannaan rokkoainetta. Kolme päivää rokotuksen jälkeen ilmenee naarmuihin punainen, ihon pinnasta kohoava muodostuma, josta 8:ntena-9:ntenä päivänä on kehittynyt suurenpuoleinen, keskeltä hieman sisäänpainunut kirkassisällyksinen rakkula. 9:nnestä päivästä alkaen alkaa rakkulan sisällys muuttua märkäiseksi, ja vähitellen rupeaa koko rokko kuivumaan. Verraten usein seuraa rokkojen puhkeamista kuume. Lapsilla on rokot sidottava, koska he muuten voivat niitä raapia ja siten istuttaa rokkoja muihin paikkoihin ruumista. -- Joka tunne- tai muista syistä kieltäytyy rokotuksesta ja siten ehkä joutuu tautia muihin levittämään, hän tekee raskaan rikoksen."

Isorokon historiasta kannattaa lukea lisää katsauksesta, jonka on kirjoittanut Arno Forsius.

 "Tanssitauti (Chorea) on eräs laji kouristuksia, jotka kohtaavat poikia ja tyttöjä 10-15 vuoden iässä. Ensiksi esiintyy liikkaamista tai paremmin sanottuna heikkoutta toisessa jalassa, jota sairas kovasti väsyneen tavoin vetää perässään; myöhemmin kohtaa tauti saman puolen kättä, jota sairas ei hetkeäkään voi pitää hiljaa, olkoonpa se missä asennossa tahansa; nykäyksittäin siirtyy käsi aina toiseen asentoon, ryhtyköön sairas mihin tehtävään tahansa. Jos sairaalle annetaan lasi vettä, huitoo hän rajusti kuin markkinakaupustelija. Hän ei voi viedä lasia heti suuhunsa, kun käsi välisti menee sinne, välisti tänne. Ja vaikka sairas näin käyttäytyy yksinomaan tautinsa takia, saa katselija kuitenkin sen käsityksen, kuin tekisi sairas kaiken voitavansa saadakseen ympäristönsä nauramaan. Tällaisen kuvauksen antoi tanssitaudista v. 1686 sen ajan kuuluisin lääkäri Sydenham, ja taudin kuva on yhä vielä samanlainen. Tauti on kaiken todennäköisyyden mukaan tarttuvaa laatua, ja tartunta-aine on hyvin nivelreumatismin tartunta-aineen tapainen. Taudin alku on epävarma, eikä sitä aina ole helppo tuntea. Koululapset saavat silloin usein muistutuksia ja muita rangaistuksia, kun eivät voi pitää käsiään hiljaa. Enimmäkseen kestää tanssitauti, johon tavallisesti liittyy lievä kuume, 1-3 kuukautta ja päättyy hyvin. Aivan vaarattomana ei sitä kuitenkaan voida pitää, ja kuta vanhempi sairas on, sitä vaarallisempi tauti on. Tanssitaudin hoidosta määrää lääkäri. Sairaan on jäätävä pois koulusta, ja häntä on, mikäli mahdollista; pidettävä erillään muista lapsista ja ainakin vilkkaista aikuisistakin. Tyyni, rauhallinen hoitaja kahdenkesken sairaan kanssa on paras."

Ilmeisesti tarttuvaa aivokuumetta eli enkefaliittia kirjassa kuvaillaan seuraavasti:

"N.s. Unitauti (Encephalitis epidemica) on aivo- ja hermotauti, jolla - samasta nimestä huolimatta - ei ole mitään tekemistä varsinaisen afrikkalaisen unitaudin kanssa, josta matkakertomukset niin usein antavat eloisia kuvauksia. Tämä n. s. unitauti on mahdollisesti aivan uusi tauti; ainakaan ei sellaista enää muistettu, kun sitä v. 1916 jälkeen rupesi esiintymään Euroopassa, pahimmin 1919-1921. Sitä on ollut meillä Suomessakin jotensakin paljon, ja yksityisiä tapauksia näkee vielä nytkin (1928). Kun tauti esiintyi yht'aikaa influenssan, n. s. espanjantaudin, kanssa, pidettiin sitä aluksi vain yhtenä influenssalajina. -- Toiset nukkuvat sikeätä unta parista päivästä yhteen kuukauteen asti - siitä taudin nimi. Nukkuvat voidaan herättää syömään, ja useimmat pysyvät sen ajan hereillä, mutta nukkuvat sitten heti jälleen. Muutamissa on unitila niin voimakas, että he nukkuvat kesken syönnin. - Toiset taas eivät nuku ollenkaan, eivät öisinkään: he ovat levottomia, hourailevat usein, niin että heidän hoitonsa on vaikeata. Näitten kahden äärimmäisyyden - syvän unitilan ja levottoman unettomuuden - välillä on kaikenlaisia ylimenomuotoja. -- Vähitellen kehittyy lihasjäykkyys yhä voimakkaammaksi: kävely muuttuu yhä hitaammaksi, 'ukkomaiseksi', ruumis on hieman eteenpäin taipunut, sairas ei juuri käännä päätään, ja kasvot saavat jäykän, naamiomaisen ilmeen. Silloin on jo jossakin jäsenessä, tavallisesti kädessä tai jalassa vapinaa, omituista vatkaamista, joka tekee käden tai jalan paikoillaan pitämisen ja - jos kysymys on kädestä - kaiken käsityön mahdottomaksi. Vapina häviää, kun sairas nukkuu. Muutamilla valuu alituisesti kuolaa, sylkeä suusta. -- Unitaudin jälkitilan kestävyysaika on erilainen muutamasta vuodesta aina kymmeneen asti - sikäli kuin tähänastisten kokemusten nojalla tiedetään. Toisissa näyttää tauti pysähtyvän määrätylle asteelle, ja sellaiset voivat hyvinkin hoitaa virkojaan; ruumiilliseen ja hienoon käsityöhön he eivät kuitenkaan yleensä kykene. Kaikissa ankarammissa tiloissa on sairas kaikenlaiseen työhön kykenemätön. -- Näyttää siltä, että muutamissa tapauksissa elohopeahoidosta olisi apua, samoin eräästä skopolamiini-nimisestä aineesta; näitä molempia voi tietysti ainoastaan lääkäri määrätä."

"Pilkkukuume (Typhus exanthematicus) on tauti, jonka latinalainen ja myöskin ruotsalainen nimi (fläcktyfus) on suuren yleisön keskuudessa aiheuttanut sen harhaluulon, että se olisi lavantaudille läheistä sukua. Näillä kahdella taudilla ei ole muuta yhteistä kuin että ne molemmat esiintyvät kulkutauteina etenkin siellä, missä terveyshoidolliset olot ovat huonot. Pilkkukuumeella on toinenkin nimi, 'nälkäkuume'. Sen se on saanut, koska se usein seuraa nälkää ja muuta kurjuutta. Meillä Suomessa tauti on nykyjään harvinainen. Pilkkukuumeen aiheuttajaa emme varmuudella tunne, mutta tiedämme, että tartunnan välittäjinä ovat tavalliset vaatetäit. -- Kun pilkkukuume raivoaa jossakin maassa, on kaikkien siitä maasta tulevien pakko tarkastuttaa itsensä ja vaatteensa erikoisesti tätä tarkoitusta varten määrätyillä lääkäreillä. Laivamiehistö esimerkiksi ei saa astua maihin, ennenkuin lääkäri on tutkinut, että he ovat täistä vapaat. Kaikki epäiltävät sairaat tietysti eristetään. Näin oli Suomessa kesällä 1919 ja 1920 pilkkukuumeen raivotessa Virossa."

Arno Forsius on kirjoittanut tarkemmin tämän merkittävästi sodankäyntiinkin vaikuttaneen kulkutaudin historiasta. Toinen Forsiuksenkin kuvailema sotajoukkojen epidemia on ollut toisintokuume:

"Toisintokuume (Febris recurrens) eli 'palaava kuume' on tartuntatauti, joka on saanut nimensä siitä, että taudinkulussa jokaista pari päivää kestävää korkeata kuumetta seuraa jotensakin yhtä pitkä kuumeeton aika kolmeen ja useampaankin kertaan. Taudin aiheuttajana on Euroopassa eräs korkkivääntimen näköinen hituolio (n. s. spirokeetta), jonka eräs saksalainen lääkäri Obermeyer löysi v. 1868. Afrikassa aiheuttaa taudin samantapainen hituolio (Spirohaete Duttoni), mutta että nämä eivät ole samaa lajia, sen puolesta puhuu se huomio, että eurooppalaisen toisintokuumeen potenut henkilö ei sairastu toistamiseen eurooppalaiseen toisintokuumeeseen, mutta kyllä afrikkalaiseen ja päinvastoin. Useimmiten esiintyy tauti kulkutautina mutta on Suomessa ollut jotensakin harvinainen. -- Toisintokuume esiintyy melkein yksistään siellä, missä olot ovat luteille ja täille suotuisat. Sattumalta voi taudin tietysti saada myöskin siistissä ympäristössä elävä henkilö.  -- Parannuskeinona käytetään samaa lääkettä kuin nykyjään kuppataudin hoidossa, nimittäin neosalvarsania. Sitä ruiskutetaan suoraan vereen, ja se on osoittautunut tehokkaaksi."

Ajoittain Suomessa on esiintynyt malariaa:

"Malaria, horkka eli vilutauti (Febris intermittens), joka Pohjois- ja Keski-Euroopassa esiintyy yleensä ainoastaan yksityisinä tapauksina on - ja on etenkin ollut - Etelä-Euroopassa ja pääasiallisesti kuumissa maissa hyvin levinnyt. -- Horkkahyttysiä (Anopheles) on Suomessakin aina Lappiin asti, ja voivat horkan-aiheet niissä kehittyä suotuisina vuosina kaikkialla meilläkin, jolloin horkkatauti voi olla yleinen ('horkkavuosi'). Horkkaa ei muuten tavata meillä juuri muualla kuin etelärannikolla."

Spitaalitautisia Oriveden leprasairaalassa.
Kuva teoksesta "Kodin lääkärikirja" (painettu vuonna 1930), tekijänoikeus vanhentunut.

Myös lepraa eli spitaalia tavattiin aiemmin meilläkin:

"Spitaalitauti (Lepra) on pitkällinen tartuntatauti, joka on ammoisista ajoista tunnettu Idän kulttuurikansojen keskuudessa. -- Suomessa oli v. 1/1 1929 50 spitaalitautista. Heitä varten on erikoinen parantola Orivedellä. -- Pakkoa käytetään nykyjään ainoastaan semmoisia sairaita kohtaan, jotka eivät omissa oloissaan voi tulla tarpeeksi eristetyiksi, ja nykyaikaiset leprasairaalat ovat niin järjestettyjä, että niissä oleskeleminen on suorastaan voitoksi sairaille, jotapaitsi hoito voi heidän vaivojaan huomattavasti vähentää."

"Sädesienitaudin (Actinomycosis) aiheuttaja on eräs säteittäin kasvava sieni, jota kasvaa viljalajien ja ruohojen tähkissä. Tautia esiintyy tavallisesti eläimissä, harvemmin ihmisissä. Sieni pääsee ruumiiseen haavojen kautta, useimmiten siten, että tähkien okaat haavoittavat suun ja kidan limakalvoa, taikka sitten haurastuneiden hampaiden tai suolikanavan kautta. -- Tauti kehittyy joko hyvin äkillisesti kuumetta tuottaen tai kestää kuukausi- ja vuosimääriä, tuottaen vihdoin kuihtumisen ja tärkeiden elinten turmeltumisen johdosta kuoleman. Lievissä tapauksissa on sen kulku myötäisempi, kun vain ajoissa on hankittu asian vaatimaa hoitoa. -- Taudin välttämiseksi ei pidä koskaan pureskella ruohoja ja viljalajien tähkiä."

Lisää hauskoja historiallisia katsauksia:

Yhteiset tekohampaat

DDT:tä, kylmiä luokkahuoneita, taskulämmintä maitoa ja tv-ohjelmia kuusi tuntia päivässä

Hyvää Linnén syntymäpäivää hauskojen tieteellisten nimien ja tautiluokitusten parissa!

Maailman oudoimmat kasvien ja eläinten lajinimet

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Yhteiset tekohampaat

Voisitko käyttää yhteisiä tekohampaita puolisosi kanssa? Mikä on suunsulku? Tarvitaanko hammastahnan käyttöön lääkärin määräys?

© Kurhan - Fotolia.com

Näin kesän aluksi olen perinteiseen tapaani tutustunut vanhoihin kirjoihin ja lehtiin. Nyt olen lueskellut Otavan Kodin lääkärikirjaa (Kodin lääkärikirja, neuvonantaja terveille ja sairaille) vuodelta 1930. Kirja kertoo hampaista mm. seuraavasti:

"Kun hammaskivi ensin on saanut jalansijan, kerrostuu se kerrostumistaan työntäen vähitellen ikenen tieltään; näin syntyy tulehdus, joka hävittää n.s. hampaan kierteisjänteen, mikä muodostaa hampaan juurikalvon suojan, kuten kiille muodostaa hampaanterän suojan. Kun kierteisjänne on vikaantunut, pääsevät hituoliot vapaasti juurikalvoon ja leukaluuhun. -- Esimerkkinä voin mainita, että minulla on ollut potilas, jolla 14-vuotiaana oli kaikkien pysyvien hampaiden terät piloilla ikeniä myöten. -- Harjatessasi kuljeta harjaa niin, että hampaiden poikittaissuuntaan harjatessasi ainakin puolet harjan harjaksista on ikenillä hieromassa niitä. Kuljeta harjaa suussasi niin, että ienliha aina puristuu hampaaseen päin, ei hampaasta poispäin. Edestakainen hankaaminen hampaan pituussuunnassa, siis terän leikkauspinnasta juuren kärkeen, on väärä ja vahingollinen. Harjaaminen on ikenille, limakalvolle ja hampaille parasta voimistelua. Varo suuvesiä, tahnoja ja jauheita, jätä niiden käyttö hammaslääkärin ratkaistavaksi. -- Sellaista tilaa, jossa suuta ei voida ensinkään tai sitä voidaan vain vähän avata, sanotaan suunsuluksi. Syynä siihen ovat suuontelon seinämien tulehdukset tai arvet. -- Suun ammottaminen on seuraus alaleuan sijoiltaanmenemisestä, mikä syntyy varsinkin liiallisesta suun aukaisemisesta (kovasta haukottelemisesta, huutamisesta y.m.). Loukkaantuneen suu ammottaa auki, eikä hän saa sitä suljetuksi, joten sylki valuu esteettömästi. Lääkäri saa sen tavallisesti helposti sijoilleen. Kansan harjoittamaa keinoa, jolloin sijoilleenpano tapahtuu lyömällä leukaan, ei ole suositeltava."

Professori Arvo Ylpön kirjoittamassa lastentautien luvussa hampaista kerrotaan vielä lisää:

"Tavallinen harhaluulo on, että lapset hampaiden puhkeamisen yhteydessä helposti saisivat kouristuksia ja kaikenlaisia muita tauteja. Hampaiden puhkeaminen on luonnollinen tila, eikä se voi missään tapauksessa olla suoranaisessa yhteydessä sellaisten ankarain tautien kanssa, kuten vanhemmat usein väittävät. Tämä harhaluulo on senvuoksi usein erittäin vaarallinen, kun äidit lasten kouristuksia, ripulitauteja ja kuumetta saadessa ovat taipuvaisia itseään lohduttamaan sillä, että nämä taudit johtuvat vain hampaiden puhkeamisesta. -- Lapset oppivat ihmeteltävän pian itsekin hampaansa harjalla puhdistamaan. Ne tahtovat aluksi kuitenkin olla tässä suhteessa liian innokkaita ja harjaavat helposti tavallisen hammasharjan käteensä saadessaan ikenensä verille. On näin ollen paras käyttää erilaatuisia, verraten pehmeästä kumista tehtyjä lasten hammasharjoja, jotka voidaan pistää sormen päälle tupen tavoin." 

Itse kuulin 1960-luvun lopulta tositarinan lappeenrantalaisesta sairaalasta. Sairaanhoitaja ihmetteli, miksi potilaana ollut nainen otti tekohampaansa pois suusta aina ruokailun ajaksi. Kun hoitaja asiaa uteli, potilas vastasi näin (sitaatti ei tietenkään sanatarkka):

"Minulla ja miehelläni on yhteiset tekohampaat, joita meistä käyttää aina se, kumpi lähtee kaupunkiin. Mies jäi nyt maalle, joten minä sain hampaat mukaani. Tekohampaat on kuitenkin tehty mieheni mittojen mukaan, joten ne ovat minulle hieman liian suuret. Siksi niillä on vaikea syödä, ja otan ne pois suusta aina ruokailun ajaksi."

"Hieman" ovat ajat muuttuneet. Nyt mietitään mahdollisesti auton, kännykän tai tietokoneen yhteiskäyttöä. Ennen hampaatkin saattoivat olla yhteiset!