Kuva: Seppo Leinonen, www.seppo.net, julkaisulupa saatu
Maailman luonnonsäätiö WWF on tehnyt ns. Living Planet -raportin kahden vuoden välein vuodesta 1998 alkaen. Tällä viikolla julkaistiin tämänvuotinen raportti, joka kertoo sekä hyviä että huonoja uutisia.
Raportissa ekologinen jalanjälki tarkoittaa sen maa- ja vesialueen kokoa (keskimääräisinä hehtaareina maailmanlaajuisesti ajatellen), joka tarvitaan tuottamaan tarvitsemamme luonnonvarat ja käsittelemään aiheuttamamme päästöt. Ekologinen jalanjälki siis mittaa ihmisen kuluttamien uusiutuvien luonnonvarojen määrää suhteessa niiden uusiutumiskykyyn ja ihmisen tuottamien hiilidioksidipäästöjen määrää suhteessa luonnon hiilensitomiskykyyn.
Koko maapallon ihmisten yhteenlaskettu ekologinen jalanjälki ylittää nykyään maapallon luonnonvarojen uusiutumiskyvyn noin 30 prosenttia. Yhden vuoden aikana kulutettujen luonnonvarojen tuottamiseen tarvitaan noin 1 vuosi ja 4 kuukautta. Vuosi vuodelta luonnonvarat siis kutistuvat. Jos ihmiskunta jatkaa samalla vaatimustasolla, tarvitsisimme vuoteen 2035 mennessä kaksi maapalloa elintasomme säilyttämiseksi!
Suurimpia luonnonvarojen kuluttajia (ekologinen jalanjälki henkeä kohti laskettuna) ovat Arabiemiraatit, Yhdysvallat, Kuwait, Tanska ja Australia tässä luetellussa järjestyksessä. Pienimmät kuluttajat ovat Bangladesh, Kongo, Haiti, Afganistan ja Malawi. Kuitenkin juuri nämä pienimmät kuluttajat kärsivät eniten muiden kulutusjuhlien seurauksista. Esimerkiksi tiheään asutuilla Bangladeshin lähellä merenpinnan tasoa olevilla rannikoilla ilmastonmuutoksen aiheuttamat merenpinnan nousu ja myrskyt kylvävät tuhoa.
Suomen asukasta kohden laskettu ekologinen jalanjälki on maapallon 16. suurin. Meillä täällä kylmässä Pohjolassa pidetään keinotekoisesti yllä suhteettoman suurta aineellista elintasoa. Yksi suomalainen kuluttaa keskimäärin 40 000 kiloa eli rekka-autollisen verran luonnonvaroja yhdessä vuodessa. Osa suomalaisista kuitenkin kuluttaa alle 4000 kiloa.
Vielä vuoden 2006 raportissa suomalaisten ekologinen jalanjälki oli maailman kolmanneksi suurin. Saamme siis olla iloisia ja ylpeitä nyt saamastamme paremmasta imagosta. Tosin kyseessä ei ole todellinen kulutustottumusten muutos, vaan laskutapaa on vaihdettu. Nyt ydinvoimaloiden hiilijalanjälki on merkitty aiemmasta poiketen nollaksi, mikä on parantanut runsaasti ydinvoimaa käyttävien valtioiden sijoitusta. En sitten tiedä, mikä laskutapa olisi järkevin ja oikein. Ydinvoimala ei tuota suoraan ilmaan hiilidioksidipäästöjä, mutta uraanin louhinta ja kuljetus sekä ydinjätteen käsittely tuottavat hiilidioksidipäästöjä ja muita ympäristöongelmia.
Kahdeksan valtiota (Yhdysvallat, Brasilia, Venäjä, Kiina, Intia, Kanada, Argentiina, Australia) omistavat yhteensä yli puolet maapallon biokapasiteetista (luonnonvaroista ja luonnon päästöjensitomiskyvystä). Kolme näistä valtioista kuitenkin kuluttaa luonnonvaroja ja tuottaa päästöjä niin paljon, että niiden ekologinen jalanjälki ylittää valtion oman biokapasiteetin. Kiinalla jalanjälki on peräti 2,3-kertainen, Intiallakin 2,2-kertainen ja Yhdysvalloilla 1,8-kertainen maan omaan biokapasiteettiin verrattuna. Kiinan vikako? Kukahan niitä halpoja kiinalaisia tuotteita haluaa ostaa?
Alueellisista kokonaisuuksista vain EU:n ulkopuoliset Euroopan maat, Afrikka, Latinalainen Amerikka ja Karibian alueen valtiot pysyvät oman biokapasiteettinsa rajoissa. Sen sijaan yli ¾ maapallon ihmisistä asuu valtioissa, jotka kuluttavat luonnonvaroja yli oman biokapasiteettinsa verran. Jo vuosia on siis jatkunut vakava ekologinen luottokriisi.
Ihmisten elintaso perustuu toisten alueiden luonnonvarojen riistämiseen. Jos koko maapallon ihmisillä olisi yhdysvaltalaisten kulutustottumukset, tarvittaisiin peräti 4,5 maapalloa näiden luonnonvarojen tuottamiseen! Jos koko maapallon ihmisillä taas olisi kiinalaisten kulutustaso, yksi maapallo riittäisi juuri ja juuri. Kiinalaisten kulutustaso on siis koko maapalloa ajatellen lähes kohtuuden rajoissa, mutta valtion omiin luonnonvaroihin nähden se on aivan liian suuri.
Uutuutena tämän vuoden raportissa tarkasteltiin myös vesijalanjälkeä eli eri tuotteiden tuottamiseen kulunutta veden määrää. Esimerkiksi yhden puuvillapaidan valmistamiseen (puuvillan kasvatukseen jne.) tarvitaan 2000-3000 litraa vettä. Naudanlihakilon tuottamiseen menee vettä keskimäärin peräti 15 500 - 16 000 litraa! Lasillinen (2 dl) maitoa on vienyt 200 litraa vettä. Keskimäärin yksi maapallon ihminen kuluttaa vuodessa 1,24 miljoonaa litraa vettä. Määrä vaihtelee jemeniläisten 0,62 miljoonasta litrasta yhdysvaltalaisten 2,48 miljoonaan litraan. Suomalaisten vesijalanjälki on keskimäärin 1,73 miljoonaa litraa.
Raportissa julkaistu Lontoon eläintieteellisen yhdistyksen kehittämä Global Living Planet -indeksi pohjautuu 1686 lajin (lähes 5000 populaation) pitkän aikavälin tutkimuksiin. Sen mukaan maailman eläinkannat ovat pienentyneet noin 30 prosenttia vuodesta 1970 vuoteen 2005.
Tällaiset raportit toivottavasti avaavat ihmisten silmiä. Niitä ei kuitenkaan kannata pitää lopullisena totuutena. Monet tutkimuksen tekijöiden valinnat ja mittaustavat vaikuttavat lopputuloksiin. Jotakin suuntaa tämäkin raportti kuitenkin kertoo.
Mitä vastaat, jos vuonna 2030 lapsesi kysyy: ”Mitä sinä teit vuonna 2008 ilmastonmuutoksen estämiseksi ja luonnonvarojen käytön vähentämiseksi?”
On jälleen aika muistaa intiaanien (?) viisaus: ”Emme ole perineet tätä maapalloa esi-isiltämme, vaan se on lainassa lapsiltamme.”