Osallistuin eilen Otavan Opistolla Mikkelissä Kestävän kehityksen ja kulutuksen pedagogia -tapahtumaan,
jossa keskeisinä teemoina olivat kestävä elämäntapa
ja ilmastonmuutos sekä tieto- ja viestintätekniikan avulla
opiskelu. Päivän aikana oli useita mielenkiintoisia
luentoja. Seuraavassa lyhyt kooste niistä luennoista, joihin
itse ehdin osallistua.
Maria Ritola (Demos Helsinki): Kestävä
elämäntapa 2050 – tulevaisuusskenaariot
kulutuskasvatuksen välineenä
Demos Helsinki on Suomen ainoa
riippumaton think tank -ajatushautomo. Se tekee kestävään
elämäntapaan ja vertaisryhmiin liittyvää
tutkimusta. Maria Ritola esitteli meille etäyhteyden kautta
”Kestävä elämäntapa 2050” -hanketta.
Ensimmäistä kertaa
sukupolviin ihmiset eivät usko, että heidän lapsensa
elävät paremmassa maailmassa kuin ennen. Huoli on
lisääntynyt. Todennäköisimmät kriisit (vesi,
ruoka, energia, rahoituskriisi, tulojen epätasainen
jakautuminen) myös vaikuttavat ihmisten elämään
kaikein eniten.
Hankkeessa on asetettu tavoitteeksi,
että vuonna 2050 hyvinvointi, elintaso ja talous ovat nousseet
nykyisestä, mutta energiankulutusta ja päästöjä
on saatu pienennettyä. Päästöjen pitäisi
pudota 80 % vuoden 2012 tasosta.
Tulevaisuutta ei voi kuitenkaan
ennustaa, koska maailmassa on sattumaa, todellisuuteen sisältyy
kaoottisia prosesseja, uusi informaatio muokkaa ihmisten uskomuksia,
asenteita ja käyttäytymistä ja teknologiset
innovaatiot muuttavat käytäntöjä.
Tulevaisuustyössä haasteita
asettaa kolme tekijää: 1) Musta joutsen jää
havaitsematta. 2) Nykyisen järjestelmän ongelmat
unohdetaan. 3) Toivottavat teemat ottavat vallan isoilta asioilta.
Musta joutsen tarkoittaa arvaamatonta,
nurkan takana odottavaa käännettä. Tällainen on
esimerkiksi vuonna 2009 alkanut finanssikriisi. Musta joutsen voisi
olla myös jonkin resurssin äkillinen loppuminen tai
voimakas hinnannousu.
Neljä isoa kehityskulkua, jotka
muuttavat yhteiskuntaa, ovat yksilön ääni, ajan
käyttö, ubiikki teknologia ja ”peak everything”.
Yksilön ääni tarkoittaa
sitä, että uusilla yksilöillä on tarve ääneen,
massatuotanto ei tyydytä sitä (on yksilöllinen tarve
palveluihin) ja että äänen mahdollistavat palvelut
ovat ”kapitalismin uusi vaihe”.
Suomalaisten koulutustaso on noussut.
Keskimäärin jokainen suomalainen kuuluu kolmeen
yhdistykseen tai järjestöön. Sosiaalinen media on
luonut uuden äänioikeuden ja käyttäjistä on
tullut palvelun tekijöitä. Yhteiskunnan rakenteet ovat
joutuneet muutospaineen alle.
Suomalaiset ovat yhä enemmän
poissa töistä. Vanhusten ja lasten määrä
suhteessa työtätekeviin on lisääntynyt ja
lisääntyy edelleen. Itse asiassa koko maailma vanhenee.
Näin ”vapaa-ajalla olevia ihmisiä” on yhä enemmän.
Ratkaisevaa on se, miten tuo aika käytetään.
Suomalaiset katsovat televisiota tai ovat netissä keskimäärin
kolme tuntia päivässä. Jos kaikki tuo aika olisi
käytetty Wikipedian kirjoittamiseen, suomalaisvoimin olisi
kirjoitettu 52 Wikipediaa kaikine kieliversioineen (282
kieliversiota)!
Ubiikki teknologia mahdollistaa myös
virtuaaliheimot, virtuaalikansat ja kollaboratiivisen kuluttamisen,
esimerkiksi autojen yhteiskäytön autoa lainaillen.
”Peak everything” viittaa
resurssien niukkuuteen. Sadan vuoden ajan 33 merkittävän
raaka-aineen hinnat ovat laskeneet yli prosentin vuodessa aina
2000-luvun alkuun asti. Sen jälkeen hinnat ovat alkaneet nousta,
mikä viittaa paradigman muutokseen. Resurssien niukkuus alkaa
tutkimusten mukaan näkyä hinnoissa.
Kestäväksi
materiaalijalanjäljeksi vuonna 2050 on arvioitu 8000
kg/hlö/vuosi eli hieman yli 20 kg/hlö/vrk. Nykyään
tämä suomalaisten ekologinen selkäreppu on yli 100
kg/hlö/vrk.
Yksi materiaalijalanjäljen tonni
vastaa esimerkiksi 500 kilometrin autoilua yksityisautolla, 3000
kilometrin liikkumista julkisilla kulkuneuvoilla, 100 kilogrammaa
lihapullia tai 6 neliömetriä lämmitettyä
asuinpinta-alaa.
Lopuksi Maria Ritola tarkasteli
yksityiskohtaisesti neljää erilaista tulevaisuuden
skenaariota. Näissä skenaarioissa toimintarooleja on
paljon. Siten myös strategioita kestävän elämäntavan
kehittämiseen on useita erilaisia. Näiden strategioiden
avulla kestävä elämäntapa voi tuoda mukanaan myös
lisääntyvää hyvinvointia.
Jaana Strandman (Ihastjärven
koulu): Kestävä kehitys Ihastjärven koulukylässä
Rehtori Jaana Strandman esitteli
Ihastjärven koulukylää, jonka periaatteena on
”Koulu
kylässä – kylä koulussa vauvasta vaariin”.
Ihastjärven koulukylä on hyvä
esimerkki periaatteesta ”yhteistyöllä yhteiseksi
hyväksi”. Koulussa järjestetään koko kylälle
tapahtumia, liikuntaa, perhekerhoja ja yhdessä tekemistä.
Koulu tarjoaa etätyöpisteen myös kesäasukkaille.
Myös pihasauna ja kesäkioski ovat käytettävissä.
Oppilaat ovat valinneet koulun lattioiden ja verhojen värit, ja
tiloja on kunnostettu kylätalkoilla.
Koulussa on käyty myös kylän
yhteisiä keskusteluja esimerkiksi siitä, voiko maanomistaja
laittaa tontteja myyntiin ilman, että muut luulevat
maanomistajan olevan rahapulassa. Lopulta on päädytty
tonttien myyntiin, mikä tuo kylään lisää
elämää.
Koulun blogiin kirjoittavat opettajat,
oppilaat, kyläyhdistyksen jäsenet ja muutamat huoltajat.
Blogissa on 100-500 kävijää päivässä.
Esimerkiksi Halloween-juhlien suunnitteluun oli esityshetkellä
tullut jo 141 vastausta. Blogista näkee myös
viikko-ohjelman ja läksyt. Esimerkiksi Washingtonin
suurlähetystö onkin käyttänyt tätä
blogia esimerkkinä esitellessään hyvin toimivaa
suomalaista koulua.
Parhaillaan koulu on kehittämässä
iPadien ja QR-koodien käyttöä opetuksessa. Kuudennen
luokan oppilas on esimerkiksi ehdottanut, että suunnistuksessa
rasteilla voisi olla luettavat QR-koodit.
Kehitteillä on myös ajatus,
voisiko kouluterveydenhoitaja koululla käydessään
ottaa vastaan myös ikäihmisiä.
Voisiko sitten vaikkapa suuri 300
oppilaan koulu olla kyläkoulu? Oleellista on se, että
kaikki tuntevat kaikki, on joustavuutta ja noudatetaan yhteisiä
pelisääntöjä.
Mauno Särkkä: Kriittinen
ympäristökasvatus
Mauno Särkkä, jonka gradutyön
aiheena on ollut
”Kriittinen reflektio ympäristökasvatuksessa”,
esitteli kriittisen pedagogiikan pedagogista ohjelmaa. Sen taustalla
ovat esimerkiksi
Paulo Freiren sorrettujen pedagogiikka, Frankfurtin
kriittinen koulukunta ja pohjoisamerikkalainen progressivismi.
Yksilö on ristiriitaisten viestien
paineessa. Toisaalta pitäisi suojella ympäristöä,
toisaalta kuluttaa lisää. Kuluttamisesta on tullut kuin
kansalaisvelvollisuus.
Hallitsevia ympäristödiskursseja
ovat kestävä kehitys win-win-win -talouskasvun, sosiaalisen
oikeudenmukaisuuden ja ympäristön hyvinvoinnin välillä
sekä ekologinen modernisaatio eli ympäristöongelmien
ratkaiseminen teknologian ja markkinoiden keinoin.
Yksilölle tulee sellainen
vaikutelma, ettei ympäristöongelmiin liity
yhteiskunnallisia konflikteja, ja että yksilön kannattaa
keskittyä yksilöllisiin ekotekoihin yhteiskunnallisen
ympäristövaikuttamisen ja kulttuurikritiikin sijaan.
Kriittinen ympäristökasvatus
tarkoittaa yhteiskunnan ympäristösuhteen taustalla
vaikuttavien syvärakenteiden ja valtasuhteiden tiedostamista,
tietoisuuden muuttamista ja vaihtoehtoisten todellisuuksien
rakentamista.
Kuluttaminen on yhteiskunnallinen
rakenne, sisäänrakennettu elementti, ei yksilöllinen
valinta. Yhteiskunnan syvärakenteisiin liittyy myös
haitallisten kasvupaikkojen kehä: pääoman tuottopakko,
talouden kasvupakko, kilpailussa menestymisen pakko, kulutuksen
lisäämispakko, palkkojen nousupakko ja ympäristön
pilaamispakko.
On ajauduttu yhden kehitysmallin
hegemoniaan, jossa länsimainen kulutusyhteiskunta toimii normin
ja tavoitteen asettajana kehitysmaille. Onko kehityksen
monimuotoisuus unohtunut?
Rajalliselle maapallolle on tullut
globaali luokkajako, jossa ihmiskunta on jakaantunut kolmeen ryhmään:
ylikuluttava, kestävä ja kamppaileva luokka. Poissulkevasta
kehityksestä pitäisi päästä kaikille
mahdolliseen kehitykseen.
Olisi tärkeää syventyä
pohtimaan kulttuurimme perustavia uskomuksia: Mikä on kehitystä?
Miksi talouden pitäisi kasvaa? Miksi kulutamme? Mikä on
suhteemme teknologiaan? Mitä tarvitaan onnelliseen elämään? (Jos osaatte vastata näihin kysymyksiin, vastauksia voi laittaa kommenttina tähän blogikirjoitukseen.)
Yksilöllisestä
syyllisyydentunnosta pitäisi päästä rakenteiden
tiedostamiseen ja kritiikkiin, kuluttajuudesta kansalaisuuteen ja
talouden välineestä vapaaksi ihmiseksi.
Pitäisikin keskittyä
vaihtoehtoisten todellisuuksien rakentamiseen. Pitäisi vahvistaa
ja laajentaa ei-kaupallista tilaa arjessa. Pitäisi kieltäytyä
osallistumasta ympäristösortoon. Pitäisi luoda
vaihtoehtoisia tapoja järjestää työ, tuotanto ja
talous. Pitäisi tarjota nuorille vaikuttavia roolimalleja siitä,
että ”on luvallista ajatella ja toimia toisin, eikä
tarvitse olla vallitsevan normin vanki”.
Tea Tönnov (Nuorten Akatemia & Dodo): Ilmari-ilmastovierailijasta apua nuorten ilmastoahdistukseen
Jotta tieto muuttuisi toiminnaksi,
toiminnan paikkojen pitää olla näkyvillä ja
toiminnan vaikutuksien pitää olla selkeitä. Vuosien
kuluessa kouluvierailujen sanoma onkin muuttunut ilmastonmuutoksen
todistamisesta toiminnan motivoimiseen ja ratkaisukeinojen
esittelyyn.
Tea Tönnovin keskeinen teema oli
se, että ”tulevaisuus ei tapahdu – se tehdään”.
Ilmari-hankkeen pääviestit ovatkin seuraavat: 1)
Ilmastonmuutos on keskeinen osa tulevaisuuden maailmaa. 2)
Monenlaisia ratkaisuja on jo olemassa. 3) Ilmastonmuutosta
ratkaistaan koko ajan. 4) Maailmaa voidaan muuttaa sellaiseksi kuin
haluamme sen olevan, ja voimme kaikki osallistua muutokseen.
Jari Kolehmainen (Kouvolan Lyseon lukio
& Kouvolan iltalukio): Tvt-ratkaisut tutkimusyhteisön ja
lukioiden vuorovaikutuksen tukena – tapaus ilmastonmuutos
(TULUVAT-hanke)
Kouvolan iltalukio ja Kouvolan Lyseon lukio osallistuvat Vantaan kaupungin (Lumon
lukio) ja Ilmatieteen laitoksen kanssa Opetushallituksen rahoittamaan hankkeeseen
”TVT-ratkaisut tutkimusyhteisön ja lukioiden vuorovaikutuksen tukena: tapaus ilmastonmuutos”, joka tunnetaan myös lempinimellä TULUVAT.
TULUVAT-nimi viittaa toisaalta ilmastonmuutoksen seurauksena voimistuviin tulviin, toisaalta tutkijoihin (TU) ja lukioihin (LU) sekä myös tieto- ja viestintätekniikkaan (
TULU
VA
T). Hankkeen kotisivut löytyvät osoitteesta
http://peda.net/polku/tuluvat.
Kaksivuotinen pilottihanke alkoi marraskuussa 2011. Ensimmäisen talven aikana kartoitettiin lukioissa käytössä olevia ilmastonmuutoksen opetuksen käytäntöjä ja
materiaaleja. Samalla selvitettiin Suomessa ja muualla maailmassa saatavilla olevia
ilmastonmuutospelejä sekä ilmastomalleja. Pelien listaamisessa suurimman työn teki meteorologi
Mikko Laapas.
Pelien hyödyntäminen aloitettiin
Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssilla.
Toisen lukuvuoden aikana on aloitettu Ilmatieteen laitoksen asiantuntijoiden live-luennot (webinaarit) etäyhteyden kautta Kouvolan ja Vantaan lukioihin. Ensimmäisessä webinaarissa erikoistutkija
Kirsti Jylhä luennoi
Suomen ilmastonmuutosskenaarioista.
Toisessa webinaarissa torstaina 8. marraskuuta 2012 kello 15.00 tutkija
Hannele Korhonen tulee luennoimaan ilmastonmuokkauksesta. Luentoa voi seurata netin välityksellä livenä ympäri Suomen. Tarkempia tietoja luennon seuraamisesta tullaan kertomaan
Ilmasto-oppaan Facebook-sivulla.
Myöhemmin webinaarit tallennetaan myös
Ilmasto-oppaaseen. Hankkeessa ideoidaan uudenlaista ilmastonmuutokseen liittyvää eri oppiaineiden opetussuunnitelmiin soveltuvaa monimuoto-opetusta. Laadittavien oppimistehtävien taustamateriaaleina ovat kartoituksessa valitut pelit ja mallit,
Ilmasto-opas.fi -verkkoportaali sekä tutkijoiden asiantuntijaluennot.
Jari Kolehmainen (TULUVAT-hanke): Kuka
voittaa ilmastopelissä?
Yleisen keskustelun antia
Yleisessä keskustelussa
kritisoitiin esimerkiksi reilun kaupan tuotteiden slogania ”Maailma
muuttuu ostos kerrallaan”. On jotenkin ristiriitaista, että
hyvää asiaa mainostetaan ostamiseen ja kuluttamiseen
viittaavalla sloganilla.
Katsoimme myös hauskan ja
avartavan
videon vuoden 2040 uutislähetyksestä.
Ilmastonmuutoksen myötä kuvitelmassa esimerkiksi Suomen
vuodenajat ovat muuttuneet siten, että meillä on enää
kaksi vuodenaikaa: kesy ja kelvi.
Keskusteluissa vilahti myös
Maapallomiehen (Earthman) englanninkielinen musiikkivideo, joka on
hyvä tiivistelmä ilmastonmuutoksen syistä,
seurauksista ja ratkaisukeinoista.
Vaikka yksilönkin teoilla on merkitystä, yksilöiden pienillä teoilla saadaan aikaan vain pieniä vaikutuksia. Esimerkiksi ilmastonmuutos on niin suuri ongelma, että sen ratkaisemiseksi vaaditaan muutakin.
IPCC:n A1FI-skenaariossa (C-Learn-simulaatio) globaali lämpötila nousee tämän vuosisadan loppuun mennessä 4,9 astetta ja merenpinta noin 1,3 metriä (business as usual -skenaario). Jos päästöt saadaan rajoitettua nykyiselle tasolleen, lämpötila nousee vuosisadan loppuun mennessä 3,0 astetta ja merenpinta hieman yli metrin. Jos päästöjä saataisi vähennettyä nykyhetkestä vuosittain yhdellä prosentilla, lämpötila nousisi 2,5 astetta ja merenpinta hieman vajaalla metrillä. Tavoite saada rajoitettua lämpeneminen 1,5 asteeseen tai 2,0 asteeseen on hyvin vaativa. Toivoa ja ilmastonmuutoksen hillitsemiskeinoja on kuitenkin olemassa! Täytyy lisäksi huomata, että C-Learnissa perusoletuksena käytetty skenaario A1FI on hyvin voimasta lämpenemistä ennustava skenaario moneen muuhun skenaarioon verrattuna.
Kiitos Otavan Opistolle hyvistä järjestelyistä ja erityisesti kiitos kaikille osallistujille mielenkiintoisista keskusteluista!