sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Pysyvä kesäaika vai pysyvä normaaliaika?

Pian pitäisi osata ottaa kantaa, onko Suomen parempi valita pysyvä kesäaika vai pysyvä normaaliaika. Mitä asioita kannattaisi ottaa huomioon? Pysyvä kesäaika tarkoittaisi ympäri vuoden pimeämpiä aamuja ja valoisampia iltoja. Pysyvä normaaliaika (nykyinen talviaika), jota Suomessa aiemmin noudatettiin ympäri vuoden, toisi mukanaan ympäri vuoden valoisammat aamut ja pimeämmät illat kuin kesäajan noudattaminen.


Pysyvä kesäaika toisi ympäri vuoden valoisammat illat ja voisi lisätä liikuntaharrastuksia

Jos ihminen käy töissä kello 8-16, töiden jälkeen illat ovat pysyvää normaaliaikaa noudatettaessa pimeämpiä ympäri vuoden. Toiminnanjohtaja Eki Karlsson kertoo Suomen ladun tekemistä laskelmista, joissa tarkastellaan valoisan ajan määrää arkisin kello 16-20. Ajatuksena on se, että tuohon aikaan valon määrä lisää ihmisten liikuntaharrastuksia ja vaikkapa puutarhanhoitoa ulkona. Tulosten mukaan selvästi paras vaihtoehto olisi käyttää pysyvää kesäaikaa, jolloin Etelä-Suomessa tulisi yli 90 tuntia ja Kiilopään korkeudella 40 tuntia vuodessa lisää valoa alkuiltoihin. Toiseksi paras vaihtoehto olisi jatkaa nykyistä kesä- ja normaaliajan vaihtelua. Vaihtoehdoista huonoin olisi siirtyä pysyvään talviaikaan. Näin esimerkiksi Helsingissä valoisa ulkoiluaika vähenisi nykyisestä 74 tunnilla vuodessa.

Myös meteorologi Pauli Jokinen tähdentää Twitter-viestin diagrammissaan sitä, että pysyvä kesäaika toisi virka-aikaan työskenteleville enemmän valoa vapaa-ajalle erityisesti vuoden synkimpinä viikkoina. Toisaalta voidaan kysyä, onko järkevää tarkastella vain virka-aikaa, koska työaikatauluja on paljon muitakin.

Pysyvä normaaliaika toisi valoisat aamut, helpottaisi heräämistä ja vähentäisi univaikeuksia

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen kannattaa pysyvää normaaliaikaa, koska valoisat aamut ja hämärät illat auttaisivat tahdistamaan sisäistä kelloamme. Esimerkiksi rauhoittavan melatoniinihormonin tuotanto lisääntyy hämärässä ja vähenee valossa, joten pysyvä normaaliaika voisi auttaa nukahtamista illalla ja heräämistä aamulla. Näin univaikeudet ja kaamosmasennus voisivat vähentyä. Toisaalta tämä edellyttäisi sitä, että ihmisen tulisi noudattaa "normaalia" vuorokausirytmiä. Vuorotyö tai muu tarkoituksellinen rytmin poikkeavuus voisivat muuttaa tilannetta.

Partosen siteeraamien ulkomaalaisten tutkimusten mukaan saman aikavyöhykkeen länsilaidalla asuvilla on itälaidalla asuvia yleisemmin sekä kaamosoireita että univaikeuksia ja tiettyjä syöpäsairauksia. Aikavyöhykkeen itälaidalla aikaisemmin nouseva aurinko näyttää myös muokkaavan ihmisistä yhä enemmän aamuvirkkuja ja länsilaidalla asuvista enemmän iltavirkkuja. Edelleen Partosen mukaan Suomessa iltavirkkujen osuus aikuisista on kasvanut 9 prosentista 13 prosenttiin ja aamuvirkkujen puolestaan vähentynyt 33 prosentista 21 prosenttiin 1980-luvulta 2000-luvulle. Mikä tässä lienee syy ja mikä seuraus? Onko vaikuttavana tekijänä ollut yleisten elämäntapojen muuttuminen vai jokin muu tekijä?

Luonnontieteellisesti ajatellen pysyvä normaaliaika on Suomen oikea aika

Normaaliajassa noudatamme aivan itäisimmän Suomen kautta kulkevan pituuspiirin 30 astetta itäistä pituutta aikaa eli UTC+2 (kello kaksi tuntia enemmän kuin Lontoon Greenwichin aika). Keskipäivä (kello 12.00) on siis silloin, kun aurinko on korkeimmillaan ja paistaa suoraan etelästä ko. pituuspiirille. Jos siirrämme kellot pysyvään kesäaikaan, kello on tuntia enemmän (UTC+3) eli auringon mukaan määräytyvä keskipäivä olisi vasta kello 13. Me siis etääntyisimme maantieteellisesti ja tähtitieteellisesti määräytyvästä aikavyöhykkeestämme. Ajanlaskun perusperiaatteita on se, että keskipäivä on kello 12. Tällä perusteella nykyinen normaaliaika olisi oikea aika Suomelle.

Ennen nykyiseen aikavyöhykkeeseen siirtymistä jokainen Suomen kaupunki käytti omaa auringon mukaan määräytyvää aikaa, ns. (porvarillista) paikallisaikaa. Kello oli 12.00, kun paikkakunnalla aurinko oli korkeimmillaan eli paistoi suoraan etelästä. Kun kello oli Helsingissä 12.00, se oli Joensuussa 12.20, Turussa 11.50 jne. paikkakunnan pituuspiirin mukaan. Rautatieverkoston laajentuessa aikataulujen laatiminen oli kuitenkin hankalaa, kun jokaisella paikkakunnalla oli oma kellonaikansa. Niinpä päätettiin, että Kaipiaisten asemasta (nykyisen Kouvolan, entisen Anjalankosken alueella) länteen asemakellot asetettiin Helsingin aikaan ja Kaipiaisista itään Pietarin aikaan. Nyt kuitenkin rautatieaseman kello näytti aina eri aikaa kuin paikkakunnalla olevat muut kellot. Lopulta päätettiin, että vapusta 1.5.1921 alkaen koko Suomi noudattaa pituuspiirin 30 astetta itäistä pituutta aikaa.

Vai pitäisikö sittenkin siirtyä Keski-Euroopan aikaan?

Timo Partonen on aiemmin ehdottanut, että terveytemme kannalta olisi kaikkein parasta siirtää kelloja tunnilla taaksepäin nykyisestä normaaliajasta, jolloin aikavyöhykkeemme olisi UTC+1 eli sama kuin Keski-Euroopassa. Itse asiassa Suomen "oikea" maantieteellinen aikavyöhyke olisi jossakin UTC+1:n ja UTC+2:n välillä, mikäli aikavyöhyke määräytyisi tarkkojen pituuspiirien perusteella eikä 15 asteen välein olevina aikavyöhykkeinä, joilta toiselle siirryttäessä kelloa siirretään kokonaisilla tunneilla.

Aikavyöhykkeessä UTC+1 illat pimenisivät entisestään, aamut valostuisivat ja yhteydenpito samassa aikavyöhykkeessä olevaan Keski-Eurooppaan helpottuisi, mikäli Keski-Euroopan valtiot päättävät pysyä nykyisessä normaaliajassaan. Jos olisimme kuluneena kesänä noudattaneet tätä aikaa, valoisa aika olisi alkanut Helsingissä 1. heinäkuuta kello 1.59 ja päättynyt jo kello 20.49, siis kaksi tuntia aiemmin kuin nykyistä kesäaikaa noudatettaessa. Valveilla vietettyä valoisaa vapaa-aikaa (arkisin kello 17–23 ja viikonloppuisin kello 8–23) menetettäisiin meteorologian tutkija Kimmo Ruosteenojan laskelmien mukaan Etelä-Suomessa lähes 400 tuntia vuodessa. Pimeimpään aikaan vuodesta hämärä alkaisi jo kahden maissa iltapäivällä, kun nyt se alkaa kolmen tienoilla.

Mikä olisi optimaalinen aikavyöhykkeemme ja pitäisikö samalla päättää koulujen alkamisajankohdasta?

Onko siis niin, että jatkuva kesäaika lisää sekä ihmisten liikuntaharrastuksia että unioireita? Jatkuva normaaliaika puolestaan heikentää terveyttä vähentämällä liikuntaa ja edistää terveyttä parantamalla unenlaatua? Absoluuttinen valoisa aika ei lisäänny eikä vähene, käytämmepä millaista kellonaikaa tahansa. Kyse on kuitenkin siitä, kuinka hyvin valoisa aika sattuu yhteen ihmisten vuorokausirytmin kanssa. Toisaalta voi sanoa, ettei meillä ole kovin isoja ongelmia, jos pysyvän kesä- tai talviajan valitsemisesta nousee iso kysymys.

Toinen mielenkiintoinen keskustelunaihe ja ehdotus on koulujen alkamisen siirtäminen kello kahdeksan sijaan yhdeksään. Jo vuoden 1945 Kouluhygienia-kirjassa pohdittiin näin: "Koululaisten nukkumisaika lyhenee ensisijassa, varsinkin kaupungeissa, liian myöhäisen maatapanoajan takia; perheen vanhempien jäsenten valvoessa annetaan lastenkin valvoa tai lasten on ahtaissa oloissa vaikea saada nukkumisrauhaa vanhempien ihmisten työskennellessä iltamyöhään saakka. -- 'Mitä heikompi, hermostuneempi tai herkempi lapsi on, sitä enemmän tulee hänen nukkua; vähän nukkuvat ihmelapset ovat hermotaudeille predestinoituja.' (Spitzy.) -- Kouluikäisen lapsen pitäisi saada nukkua niin paljon, ettei häntä tarvitse herättää, vaan että hän unentarpeen tyydytettyään itse herää. -- Koska koululla ei näytä olevan - olettaen että koulu alkaa verraten varhain - suuriakaan mahdollisuuksia perhe-elämään juurtuneen iltavalvomistavan poistamiseksi, näyttää siltä, kuin olisi varsinkin nuorempien lasten koulutyö aloitettava myöhemmin, kello 9 aamulla, jolloin ylläolevassa taulukossa mainitut nukkumaanmeno- ja ylösnousuajat siirtyisivät tuntia myöhempään. Näin on laita erittäinkin kaupunkioloissa. Maaseudulla ovat olot ja tavat, mitä maatapanon aikaan tulee, terveellisemmät."

Lue myös nämä

Pitäisikö hyönteistutkijan keksimästä kesäajasta luopua, vaihtaa aikavyöhykettä ja vähentää suomalaisilta vuosittain jopa satoja valveillaoloajan valoisia tunteja?

Tänä vuonna kevät on 30 sekuntia lyhyempi kuin vuosi sitten - ja lyhenee vuosi vuodelta!

lauantai 15. syyskuuta 2018

Oletko nähnyt vaahteroiden lehdissä tummia täpliä tai harmaita "sementtiroiskeita"?


Näin syyskuussa vaahteroiden lehdissä näkyy jälleen tummia täpliä. Kyseessä on ainoastaan vaahterassa esiintyvä sienitauti, joka tunnetaan nimellä vaahteran tervatäplätauti tai pikilaikkutauti (Rhytisma acerinum, ruots. tjärfläcksjuka tai lönntjärfläck).

Vaahteralle tauti ei ole juuri lainkaan haitallinen. Mustat laikut heikentävät fotosynteesin tehokkuutta, mutta syksyllä yhteyttäminen hidastuu muutenkin (klorofylli eli lehtivihreä otetaan talteen) ja lehdet putoavat.

Sienitauti talvehtii maahan pudonneissa lehdissä, joista sen itiöt nousevat keväällä ilmaan ja tarttuvat uusiin lehtiin. Kesällä laikut ovat aluksi hyvin vaaleita ja alkavat hiljalleen tummua heinäkuussa. Vasta syys-lokakuussa ne näkyvät selvästi mustina täplinä, joiden reunus on keltainen. Eniten täpliä on alaoksien lehdissä ja poikkeuksellisen runsaasti kosteiden kesien jälkeen.

Jos haluaa, ettei tauti tartu kotipihan vaahteroihin, riskiä voi vähentää haravoimalla jo syksyllä pikilaikkusienen tartuttamat lehdet pois, etteivät itiöt pääse leviämään uusiin lehtiin. Tosin itiöitä voi kulkeutua myös kauempaa ilmavirran mukana.

Saasteet eivät siis aiheuta näitä vaahteran lehtiin ilmestyviä tummia laikkuja. Pikemminkin tämän sienitaudin esiintyminen kertoo siitä, ettei ilma ole poikkeuksellisen likaista. Hyvin suuret rikkidioksidipitoisuudet nimittäin tappavat tämän sienen.


Toinen vaahteran lehdissä yleinen sienitauti on vaahteranhärmä (Uncinula tulasnei, ruots. lönnmjöldagg), joka näyttää siltä kuin lehdille olisi roiskittu sementtiä tai kuin lehdet olisi valeltu savivellillä. Varsinkin kosteina kesinä (tai lämpiminä ja kuivina kesinä, jolloin kosteutta tiivistyy kasvien pinnalle yöllä) melkein koko lehdet voivat olla tämän härmäsienen aiheuttaman vaaleanharmaan kerroksen peitossa. Aluksi härmä näkyy vaaleina pisteinä, jotka sitten laajenevat vaalean harmaiksi "savivellikerroksiksi".

lauantai 1. syyskuuta 2018

Science-lehti eilen: Aiempaa nälkäisemmät hyönteiset ja kasvavat hyönteispopulaatiot vaikuttavat maanviljelyyn negatiivisesti ilmaston lämmetessä

Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna joka yhdeksäs ihminen kärsii kroonisesta nälästä. Samanaikaisesti keskimääräiset globaalit pintalämpötilat ovat kohonneet ja niiden odotetaan nousevan 2-5 astetta tämän vuosisadan aikana, millä on negatiivisia vaikutuksia globaaliin maataloustuotantoon. Huomattavista kasvinsuojelutoimista huolimatta noin kolmasosa sadosta menetetään tuhohyönteisten, kasvitautien ja rikkakasvien takia. Yksin hyönteiset kuluttavat nykyoloissa 5-20 prosenttia tärkeimpien ravintokasvien tuottamasta sadosta. Miten ilmaston lämpeneminen vaikuttaa näihin satotappioihin maailmanlaajuisesti?

Kuvan lähde: Pixabay.

Eilen ilmestyneessä Science-lehdessä tutkijat (Curtis et al.) arvioivat maapallon keskimääräisten pintalämpötilojen vaikutusta hyönteisten aiheuttamiin vehnän, maissin ja riisin satotappioihin. Nämä viljelykasvit tuottavat 42 prosenttia ihmiskunnan kuluttamasta ravinnon energiasta (kaloreista). Tutkimuksen tulosten mukaan hyönteisten aiheuttamat satotappiot lisääntyvät huomattavasti maapallon lämmetessä. Aina globaalin keskilämpötilan noustessa yhdellä celsiusasteella satotappiot lisääntyvät 10-25 prosenttia. Vehnän sato vähenee kaikkein eniten.

Tällä hetkellä hyönteiset syövät kuvaannollisesti joka kahdeksannen leipäviipaleemme ennen kuin leipä edes päätyy pöytäämme. Mikäli maapallo lämpenee keskimäärin neljä astetta, hyönteiset syövät jo kaksi kahdeksasta leipäviipaleesta. Tällainen ruokahuollon epävarmuus voi kärjistää erilaisia konflikteja.

Ilmastonmuutoksen myötä suurimmat satotappiot koetaan sellaisilla alueilla, joilla sekä hyönteisyksilöiden määrä (populaation koko) että hyönteisten aineenvaihdunta ja siten myös ruokahalu lisääntyvät. Näin käy erityisesti lauhkealla vyöhykkeellä (esimerkiksi Yhdysvalloissa, Länsi-Euroopassa ja osin myös Kiinassa), jossa pääosa maailman viljasta kasvatetaan.

Lämpimässä hyönteisten lisääntymiskierto nopeutuu tiettyyn rajaan asti, joten hyönteiset tuottavat enemmän jälkeläisiä. Tropiikissa vaikutukset kuitenkin ovat lauhkeaa vyöhykettä pienemmät, koska lämpötila on tropiikissa jo ennestäänkin lähellä lisääntymisen optimilämpötilaa. Tropiikissa viljeltävän riisin satotappioiden lisääntymistä pienentääkin hyönteisten optimilämpötilan ylittyminen.

Tämän uuden tutkimuksen tulokset ovat vieläkin huolestuttavampia kuin vuosi sitten julkaistussa tutkimuksessa (Chuang et al.). Sen mukaan jokainen asteen lämpeneminen vähentää vehnäsatoa 6,0 ± 2,9 prosenttia, riisisatoa 3,2 ± 3,7 prosenttia, maissisatoa 7,4 ± 4,5 prosenttia ja soijapapusatoa noin 3,1 prosenttia. Alueellinen satotappioiden vaihtelu on kuitenkin suurta. Esimerkiksi Intiassa riisisato pienenee aina 6,6 ± 3,8 prosenttia, kun globaali keskilämpötila nousee asteella.

Globaalisti tutkittujen viljelykasvien sadot pienentyvät vuosisadan loppuun mennessä pienellä kasvihuonekaasujen päästöskenaariolla (RCP2.6) keskimäärin 5,6 prosenttia ja suurella päästöskenaariolla (RCP8.5) 18,2 prosenttia. Tutkijoiden mukaan satotappiot tulevat kuitenkin suuren päästöskenaarion (RCP8.5) mahdollisesti toteutuessa olemaan arvioitua suurempia, koska todellisessa maailmassa ja myös simulaatioiden mukaan suurempi lämpeneminen aiheuttanee suuremmat vaikutukset kuin vain parin asteen muutos. RCP8.5-skenaariossa kasvihuonekaasupäästöt jatkuvat nykyiseen tahtiin ja maapallo lämpenee lähes neljä astetta vuosisadan loppuun mennessä. Todennäköisesti epärealistisen toiveikkaassa RCP2.6-skenaariossa kasvihuonekaasupäästöjen hillintä kääntää globaalit päästöt selvään laskuun jo vuoden 2020 jälkeen ja ne päätyvät lähes nollatasolle vuosisadan lopulla, jolloin lämpeneminen jää alle kahteen asteeseen.

Tutkimuksessa tarkasteltiin vain lämpötilan muutosta, mutta sen lisäksi todellisiin satomääriin vaikuttavat negatiivisesti myös sateisuuden muutokset (erityisesti kuivuuden lisääntyminen) ja positiivisesti hiilidioksidin kasvua lisäävä vaikutus (ns. hiilidioksidilannoitus), mikäli ravinteita on saatavilla riittävästi. Vaikka lisääntynyt hiilidioksidi voikin toimia kasvua nopeuttavana lannoitteena, toukokuussa julkaistun tutkimuksen (Chunwu et al.) mukaan hiilidioksidilannoituksen myötä nopeasti kasvaneiden kasvien ravintoarvot heikkenevät merkittävästi. Esimerkiksi riisillä, joka on maailmalla merkittävä ravintokasvi, sekä proteiini-, rauta-, sinkki- että vitamiinipitoisuudet pienentyvät. Vastaaviin tuloksiin on päädytty aiemminkin (Myers et al.).

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen edellyttää maanviljelijöiltä vuosirytmin muuttamista (esimerkiksi erilaiset kylvöajankohdat), uusien lajikkeiden käyttämistä ja entistä tehokkaampaa tuholaistorjuntaa vaikkapa viljelykierron (vuoroviljelyn) tai aiempaa suurempien myrkkymäärien avulla. Rikkaissa valtioissa tämä onnistuu helpommin kuin kehitysmaissa.

Lähteet

Chuang Zhao, Bing Liu, Shilong Piao, Xuhui Wang, David B. Lobell, Yao Huang, Mengtian Huang, Yitong Yao, Simona Bassu, Philippe Ciais, Jean-Louis Durand, Joshua Elliott, Frank Ewert, Ivan A. Janssens, Tao Li, Erda Lin, Qiang Liu, Pierre Martre, Christoph Müller, Shushi Peng, Josep Peñuelas, Alex C. Ruane, Daniel Wallach, Tao Wang, Donghai Wu, Zhuo Liu, Yan Zhu, Zaichun Zhu, and Senthold Asseng: Temperature increase reduces global yields of major crops in four independent estimates

Chunwu Zhu, Kazuhiko Kobayashi, Irakli Loladze, Jianguo Zhu, Qian Jiang, Xi Xu, Gang Liu, Saman Seneweera, Kristie L. Ebi, Adam Drewnowski, Naomi K. Fukagawa and Lewis H. Ziska: Carbon dioxide (CO2) levels this century will alter the protein, micronutrients, and vitamin content of rice grains with potential health consequences for the poorest rice-dependent countries

Curtis A. Deutsch, Joshua J. Tewksbury, Michelle Tigchelaar, David S. Battisti, Scott C. Merrill, Raymond B. Huey, Rosamond L. Naylor: Increase in crop losses to insect pests in a warming climate

Kendra Pierre-Louis: The Bugs Are Coming, and They’ll Want More of Our Food

Markus Riegler: Insect threats to food security

Phys.org: More insects, eating more crops

Samuel S. Myers, Antonella Zanobetti, Itai Kloog, Peter Huybers, Andrew D. B. Leakey, Arnold J. Bloom, Eli Carlisle, Lee H. Dietterich, Glenn Fitzgerald, Toshihiro Hasegawa, N. Michele Holbrook, Randall L. Nelson, Michael J. Ottman, Victor Raboy, Hidemitsu Sakai, Karla A. Sartor, Joel Schwartz, Saman Seneweera, Michael Tausz & Yasuhiro Usui: Increasing CO2 threatens human nutrition

Lue myös nämä

Ilmastonmuutoksen haitalliset vaikutukset maailman maatalouteen olisivat kalliimmat kuin ilmastonmuutosta hillitsevän bioenergiatuotannon aiheuttama hintojen nousu

Vaikuttivatko ilmasto ja elintarvikkeiden hintapiikki Arabikevään mellakoihin vuonna 2011?

Ilmastonmuutos ja maailman ruokatuotanto – haasteita edessä