Puolalaismeteorologien talven 2010-2011 outo sääennuste: kylmin talvi 1000 vuoteen

Toistaiseksi on kaunis ruska,

mutta puolalaiset ennustavat kylmintä talvea 1000 vuoteen.

Iltalehti repäisi tänään ison lööpin, jonka mukaan meille Pohjois-Eurooppaan on tulossa kylmin talvi tuhanteen vuoteen. Lööppi perustuu puolalaisten meteorologien arvioon eWorldPost-sivuston artikkelissa "Europe is expected to have the worst winter in the last 1000 years".

Meteorologit arvioivat Golfvirran olevan heikkenemässä, jolloin Jäämereltä pääsee virtaamaan entistä enemmän kylmää ilmaa Pohjois-Eurooppaan. Lisäksi Meksikonlahden öljykatastrofin sanotaan pahentavan tilannetta entisestään, koska mereen valunut öljy voi muuttaa Golfvirran toimintaa. Golfvirta on meille tärkeä siksi, että sen kuljettaman lämmön ansiosta täällä on kymmenisen astetta lämpimämpää kuin muuten näin pohjoisessa.

Itse asiassa väite ei ole uusi. Jo muutama vuosi sitten meille ennustettiin Golfvirran hidastumisen vuoksi uutta jääkautta, jonka piti alkaa vuonna 2010.

Väitteet Golfvirran pitkäaikaisesta hidastumisesta ovat kuitenkin osoittautuneet perättömiksi. Asiasta kerottiin esimerkiksi Ilmastotiedon ilmastouutisissa jo maaliskuussa 2010.

Myös Meksikonlahden öljyvuodon vaikutukset Golfvirtaan ovat hyvin kiistanalaisia.

Nykyisillä tiedoilla syytä huoleen ei ole. Talvi 2010-2011 voi aivan yhtä hyvin olla kylmä tai lämmin. Säätä ei pysty luotettavasti ennustamaan kuukausiksi eteenpäin, vaikka jonkinlaisia vuodenaikaisennusteita voidaankin tehdä.

Yhdysvaltalaisten ennusteiden mukaan Suomen talvesta 2010-2011 (erityisesti loppuvuodesta 2010 ja vuodenvaihteesta) näyttäisi tulevan hieman keskimääräistä kylmempi, mutta ensi kesä vaikuttaa jälleen ainakin tavanomaisen lämpimältä - jos nyt noin pitkään ennusteeseen on mitään luottamista!

Pitkällä aikavälillä (vuosia ja vuosikymmeniä tarkasteltaessa) Pohjois-Eurooppakin ilmeisesti lämpenee selvästi ilmastonmuutoksen myötä, vaikka Golfvirta jonkin verran hidastuisikin ilmaston lämpenemisen vuoksi.

PS. Lukekaapa myös "Meteorologisia mutinoita".

Mitä ovat mustat laikut vaahteran lehdissä?

Näin syyskuussa vaahteroiden lehdissä näkyy jälleen tummia täpliä. Kyseessä on vaahteran sienitauti, joka tunnetaan nimellä vaahteran tervatäplätauti tai pikilaikkutauti (Rhytisma acerinum, ruots. tjärfläcksjuka tai lönntjärfläck).

Vaahteralle tauti ei ole juuri lainkaan haitallinen. Mustat laikut heikentävät fotosynteesin tehokkuutta, mutta syksyllä yhteyttäminen hidastuu muutenkin (klorofylli eli lehtivihreä otetaan talteen) ja lehdet putoavat.


Sienitauti talvehtii maahan pudonneissa lehdissä, joista sen itiöt nousevat keväällä ilmaan ja tarttuvat uusiin lehtiin. Kesällä laikut ovat aluksi hyvin vaaleita ja alkavat hiljalleen tummua heinäkuussa. Vasta syys-lokakuussa ne näkyvät selvästi mustina täplinä, joiden reunus on keltainen. Eniten täpliä on alaoksien lehdissä ja poikkeuksellisen runsaasti kosteiden kesien jälkeen.

Jos haluaa, ettei tauti tartu kotipihan vaahteroihin, riskiä voi vähentää haravoimalla jo syksyllä pikilaikkusienen tartuttamat lehdet pois, etteivät itiöt pääse leviämään uusiin lehtiin. Tosin itiöitä voi kulkeutua myös kauempaa ilmavirran mukana.

Saasteet eivät siis aiheuta näitä vaahteran lehtiin ilmestyviä tummia laikkuja. Pikemminkin tämän sienitaudin esiintyminen kertoo siitä, ettei ilma ole poikkeuksellisen likaista. Hyvin suuret rikkidioksidipitoisuudet nimittäin tappavat tämän sienen.

Toinen vaahteran lehdissä yleinen sienitauti on vaahteranhärmä (Uncinula tulasnei, ruots. lönnmjöldagg), joka näyttää siltä kuin lehdille olisi roiskittu sementtiä tai kuin lehdet olisi valeltu savivellillä. Kosteina kesinä melkein koko lehdet voivat olla tämän härmäsienen aiheuttaman vaaleanharmaan kerroksen peitossa.

Kansainvälinen päivä otsonikerroksen suojelemiseksi 16. syyskuuta

Antarktiksen otsoniaukon koko vaihtelee vuoden mittaan ja eri vuosina, mihin vaikuttavat esimerkiksi säätekijät (erityisesti lämpötila). Otsonikadon voimistuminen on saatu pysähtymään kansainvälisten sopimusten ansiosta. Kuvaa voi suurentaa klikkaamalla. Kuvan lähde: UNEP, Vital ozone graphics 2.0.

Vuosittain 16. syyskuuta vietetään kansainvälistä päivää otsonikerroksen suojelemiseksi. Päivän viettoon johdattaa mukavasti esimerkiksi Ossi Otsonin värikäs kotisivu, josta löytyy havainnollista perustietoa ja aiheeseen liittyvä peli. Lisää tietoa löydät Delicious-herkkulinkeistäni.


Videon lähde: UNEP DTIE OzonAction YouTube Channel

Otsonikadolla tarkoitetaan stratosfäärin otsonikerroksen ohentumista. Otsonia tuhoavat esimerkiksi kloorifluorihiilivedyt eli CFC-yhdisteet (mm. freonit), halonit, metyylibromidi ja typpimonoksidi. Erityisen haitallisia ovat näiden aineiden sisältämät kloori ja bromi.

Auringon ultraviolettisäteily (uv-säteily) voi irrottaa CFC-yhdisteestä klooriatomin, joka puolestaan sieppaa otsonimolekyylistä yhden happiatomin. Näin syntyy kloorimonoksidimolekyyli (ClO) ja tavallista happea. Tavallinen happimolekyyli ei pysty suojelemaan maapalloa uv-säteilyltä. Kloorimonoksidi puolestaan voi luovuttaa happiatomin ilmassa olevalle vapaalle happiatomille, jonka se on voinut irrottaa toisesta otsonimolekyylistä. Näin syntyy taas tavallista happea. Vapautunut kloori voi mennä tämän jälkeen repimään rikki seuraavaa otsonimolekyyliä. Syntyy taas kloorimonoksidi, ja näin kierre jatkuu. Sama voi toistua kymmeniä tuhansia kertoja, kunnes kloori kiinnittyy osaksi jotakin pysyvää yhdistettä (esim. metaani).

Voimakkainta otsonikato on Antarktiksella. Toinen vaaravyöhyke on pohjoisnavan ympäristö. Maailman otsonia tuhoavien aineiden päästöt kulkeutuvat näille alueille planetaaristen länsi- ja lounaistuulten mukana. Lisäksi Antarktiksen napapyörre eristää napa-alueen ilmamassan tehokkaasti eteläisen pallonpuoliskon talviaikaan. Alueen kylmissä helmiäispilvissä on jääkiteiden pinnalla erityisen hyvät olosuhteet kloorin ja bromin irtoamiseksi. Siksi Antarktiksen otsonikato on laajimmillaan syyskuussa tai lokakuun alkupuolella. Eteläisen pallonpuoliskon keväällä napapyörre heikkenee ja otsonikerros alkaa palautua.

Ilmastonmuutos voimistaa otsonikatoa. Kun entistä enemmän lämpöä jää kasvihuonekaasukerroksen alle ilmakehän alaosaan (troposfääriin), stratosfääri viilenee tietyltä korkeudelta. Näin sinne tulee entistä paremmat olosuhteet helmiäspilvien muodostumiselle, mikä kiihdyttää otsonikatoa.

Onneksi kuitenkin otsonikadon pahin voimistuminen on saatu pysähtymään kansainvälisillä sopimuksilla, joilla otsonikatoa aiheuttavien aineiden käyttöä on kielletty tai rajoitettu (esim. Montrealin pöytäkirja 1987). Otsonikadon pysäyttäminen on hyvä esimerkki siitä, että kansainvälisillä sopimuksilla on mahdollista ratkaista vakaviakin ympäristöongelmia. Ongelmaa ei ole kuitenkaan kokonaan voitettu, koska otsonikerrosta tuhoavat aineet voivat viipyä ilmakehässä jopa kymmeniä vuosia. Lisäksi CFC-yhdisteitä käytetään yhä luvatta, koska niitä korvaavat aineet ovat kalliita.

Otsonikadon seurauksena lisääntynyt uv-säteily (erityisesti UV-B) on monin tavoin haitallista. Ihmisille se voi aiheuttaa esimerkiksi ihosyöpää (okasolusyöpä, tyvisolusyöpä ja vaarallisin tummasolusyöpä eli melanooma), lumisokeutta (sarveiskalvon tulehdus), kaihia (harmaakaihi) ja virusinfektioiden voimistumista (esim. yskänrokkoa aiheuttava herpesvirus tai aidsia aiheuttava hi-virus). Uv-säteilyn vaikutus perustuu siihen, että se aiheuttaa mutaatioita ja synnyttää happiradikaaleja.

Eläimille uv-säteily aiheuttaa erityisesti silmävaurioita ja yksilönkehityksen häiriöitä. Myös kasvien ja levien fotosynteesi heikkenee (lehtivihreä vaurioituu), jolloin puut ja viljelykasvit kasvavat vähemmän. Lisäksi erityisesti havupuiden siiementen itävyys huonontuu ja nuoret neulaset vaurioituvat. Näin ekosysteemin perustuotanto voi pienentyä. Tästä voi seurata hiilen sidonnan väheneminen, mikä voi voimistaa ilmaston lämpenemistä.

Otsonikato ja ilmastonmuutos ovat kaksi eri asiaa. Maapallon keskilämpötilan nousu johtuu kasvihuonekaasuista, ei otsonikadosta. Otsonikadon seurauksena lisääntyvä uv-säteily ei ole lämmittävää säteilyä. Otsonikato ja ilmastonmuutos voivat kuitenkin voimistaa toisiaan edellä kuvatuilla tavoilla, ja osittain niiden syntyyn vaikuttavat samat aineet.

Alailmakehässä (troposfäärissä) otsoni puolestaan on haitallinen ympäristömyrkky. Liikenteen ja teollisuuden tuottama otsoni heikentää fotosynteesiä, hidastaa kasvien kasvua ja vähentää puiden pakkasensietokykyä. Ihmisille otsoni aiheuttaa astmakohtausten pahentumista, päänsärkyä, hengitysvaikeuksia ja silmäoireita. Troposfäärin otsonimäärää nostaa myös stratosfäärin otsonikato.

Kouvolan hellekesä 2010 toi uuden Suomen ennätyksen. Milloin seuraavaksi on yhtä lämmintä?

Kuva 1. Kouvolan ilmastodiagrammi (Utin säähavaintoasema). Vuoden 2010 lämpötilat ja sademäärät verrattuna jakson 1961-1990 keskiarvoon. Tammi-heinäkuun tiedot kerätty Ilmatieteen laitoksen julkaisemista Ilmastokatsaus-lehdistä 1-7/2010, elokuun lämpötilat NOAA:n sääarkistosta http://www.climate.gov/. Elokuun sademäärät puuttuvat. Kuvan voi suurentaa klikkaamalla.

Kouvolan Utin säähavaintoasema on toiminut vuodesta 1945 alkaen. Aiemmin Utti kuului Valkealan kuntaan, mutta vuoden 2009 alussa Valkeala yhdistyi muiden lähikuntien kanssa uudeksi Kouvolan kaupungiksi.

Kouvolassa (Utti) on tänä kesänä tehty kaikkien aikojen Suomen ennätys yhden kesän hellepäivien lukumäärässä. Tämän kesän hellepäivien virallinen lukumäärä Utissa on Ilmatieteen laitoksen mukaan 48. Kaikkiaan kahdeksalla havaintoasemalla Suomessa oli hellettä yli 40 päivänä, mikä on eniten yli 50 vuoteen. Toukokuun helteet mukaan lukien hellettä oli tänä kesänä ainakin jollakin havaintoasemalla yhteensä 57 eri päivänä.

Hellepäivällä tarkoitetaan suomalaisen määritelmän mukaan päivää, jolloin lämpötila varjossa kahden metrin korkeudella on yli 25 astetta. Aiempi koko kesän hellepäivien lukumääräennätys oli Heinolasta (Plaani), 42 hellepäivää vuonna 2006. Toisella sijalla oli aiemmin Piikkiö (40 hellepäivää vuonna 1959) ja kolmannella tilalla Porvoo (39 päivää vuonna 1997).

Heinäkuussa rikottiin myös Suomen kaikkien aikojen yhden kuukauden hellepäivien lukumääräennätys. Eniten hellepäiviä oli Kouvolassa (Utin säähavaintoasema), Heinolassa, Lahdessa ja Puumalassa. Kaikilla näillä säähavaintoasemilla hellettä oli heinäkuussa 27 päivänä. Aiempi ennätys (22 päivää vuonna 2003) ylittyi siis selkeästi. Ainoa heinäkuun päivä, jolloin millään Suomen havaintoasemalla ei mitattu hellelukemia, oli 24.7.2010.

Kuva 2. Kouvolan ilmastodiagrammi (Utin säähavaintoasema). Vuoden 2010 lämpötilat ja sademäärät verrattuna jakson 1971-2000 keskiarvoon. Tammi-heinäkuun tiedot kerätty Ilmatieteen laitoksen julkaisemista Ilmastokatsaus-lehdistä 1-7/2010, elokuun lämpötilat NOAA:n sääarkistosta http://www.climate.gov/. Elokuun sademäärät puuttuvat.

Kouvolassa tammikuu ja helmikuu 2010 olivat tavanomaista kylmempiä ja lumisempia. Maaliskuussa päästiin jo tavanomaisiin lukemiin. Huhtikuu ja toukokuu olivat normaalia lämpimämpiä. Lumet sulivat hujauksessa. Kesäkuussa oltiin sitten jälleen keskimäärin tavallisissa lukemissa. Kuukauden alkupuolella oli viileää, mutta loppukuusta tuli lämmintä. Heinäkuu olikin sitten lähes koko Suomessa epätavallisen kuuma.

Vielä elokuunkin alussa Etelä-Suomessa oli 2-3 astetta tavanomaista lämpimämpää. Kouvolan Utissa elokuun lämpöennätykseksi 7. elokuuta mitattiin 33 astetta. Samaan aikaan (7.-8.8.2010) Heinolassa, Puumalassa ja Lahdessa lämpötila ylsi Ilmatieteen laitoksen mukaan 33,8 asteeseen, mikä on elokuun uusi lämpöennätys Suomessa. Edellinen elokuun ennätys olikin vuodelta 1912 (33,2 astetta Sulkavalla 5.8.1912).

Utin viimeinen hellepäivä oli 15.8., jolloin saavutettiin 27,8 astetta. Heti sen jälkeen viileni nopeasti. Alimmillaan lämpötila oli 31.8. vain +1,9 astetta. Samaan aikaan Lappeenrannan Konnunsuolla mitattiin tämän vuoden kylmin elokuun lämpötila Suomessa, -4,7 astetta. Koko elokuun keskilämpötila Utissa oli Kouvolan Sanomien mukaan 17,4 astetta, kun pitkän aikavälin keskiarvo (1961-1990) on 14,7 astetta.

Määritelmän mukaan terminen syksy alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi +10 asteen alapuolelle. Lapissa ja osassa Pohjanmaata sekä Kainuuta terminen syksy alkoi Ilmatieteen laitoksen mukaan paikoin pari viikkoa keskimääräistä aiemmin. Alustavan tiedon mukaan myös Etelä-Suomen terminen syksy näyttäisi alkaneen elokuun lopussa, tämäkin reilut pari viikkoa tavanomaista aiemmin. Kouvolassa vuorokauden keskilämpötila laski kymmenen asteen alapuolelle 30. elokuuta. Ihan nopeaa lämpenemistä ainakaan juuri nyt ei ole näkyvissä. Saapa nähdä, onko syksy todella alkanut, vai vieläkö lämpötilat nousevat.

Kuva 3. Kouvolan ilmastodiagrammi (Utin säähavaintoasema). Vuoden 2006 lämpötilat ja sademäärät verrattuna jakson 1961-1990 keskiarvoon. Tiedot kerätty Ilmatieteen laitoksen julkaisemista Ilmastokatsaus-lehdistä 1-12/2006.

Tätä vuotta edellinen erityisen paljon puhuttava säävuosi Kouvolassa oli vuosi 2006 (kuva 3). Kesä oli tuolloinkin lämmin, mutta erityisesti huomiota herättivät lämmin tammikuu ja aivan poikkeuksellisen lämmin joulukuu. Helmikuu ja maaliskuu olivat talvisia.

Alkuvuoden 2010 ajan vaikutti lämmittävä El Niño ja muutenkin monet olosuhteet ovat olleet tänä vuonna hyvin poikkeukselliset ja otolliset esimerkiksi Suomen, muun Euroopan ja Venäjän helteille. Esimerkiksi Venäjällä on vallinnut sulkukorkeapaine, joka on vaikuttanut myös Pakistanin tulvien syntyolosuhteisiin (lännestä tullut kylmä ilma pohjoisen kautta Pakistanin ylle, jolloin se kohtasi lämpimät monsuunituulet). Niinpä helteisestä kesästämme ei voi syyttää tai kiittää yksin ilmastonmuutosta, vaan myös satunnaiset säätekijät ovat vaikuttaneet. Ilmastonmuutoksen ennustetaankin lämmittävän Suomen talvia enemmän kuin kesiä.

Ilmatieteen laitoksen tutkija Laura Rontu muistuttaa erinomaisessa artikkelissaan näin: "Suihkuvirtaukset eivät pysähtele eivätkä tukkeudu, ilmakehän liike ei koskaan lakkaa vaikka suvantokohtia olisikin. Kyllä, tämänkesäiset Suomen helteet ja myrskyt, Venäjän palot ja Pakistanin tulvat liittyvät yhteen ja ilmastonmuutos kuuluu kuvaan. Yhteydet ovat silti mutkikkaampia kuin puolen sivun uutisissa ja kommenteissa esitettiin."

Säällä tarkoitetaan jonkin paikan ilmakehän alaosassa (troposfäärissä) vallitsevaa hetkellistä tilaa. Sen sijaan ilmasto tarkoittaa pitkän aikavälin keskiarvoja. Yleensä ilmastotiedoissa käytetään 30 vuoden keskiarvoja. Kun meteorologi puhuu tavanomaisesta säästä, hän tarkoittaa sään vastaavan näitä 30 vuoden keskiarvoja.

Eri tahoilla tuo 30 vuoden vertailujakso kuitenkin vaihtelee. Perinteisesti on käytetty aikakautta 1961-1990 (kuva 1). Suomen Ilmatieteen laitos käyttää virallisissa yhteyksissä aina viimeisintä 30 vuoden jaksoa, siis vuosia 1971-2000 (kuva 2). Ensi vuonna todennäköisesti siirrytään käyttämään vertailukautta 1981-2010.

Koska ilmaston on hiljalleen lämmennyt, aina uuteen 30 vuoden keskiarvotilastoon siirryttäessä myös sääennusteissa vertailukohtana käytettävä "tavanomainen sää" lämpenee, tosin erittäin vähän. Toiset kuukaudet ovat kuitenkin lämmenneet toisia enemmän.

Tämä eri vertailujaksojen käyttäminen vaikuttaa osaltaan myös siihen, että pitkän aikavälin sääennusteissa (ns. vuodenaikaisennusteissa) on eroja esimerkiksi yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten ennusteiden välillä. Vaikka molemmat ennustaisivat esimerkiksi Skandinaviaan samoja lämpötiloja, toisen ennusteen mukaan sää voi olla keskimääräistä kylmempää ja toisen mukaan keskimääräistä lämpimämpää.

Kuva 4. Kouvolan lämmitystarveluku normaalivuonna ja vuosina 2005-2010. Vuoden 2010 tiedot elokuuhun asti. Tietojen ähde KSS Energia, diagrammi minun piirtämäni.

Eri vuosien lämpimyyttä voidaan arvioida myös kaukolämpöyhtiöiden laskeman ns. lämmitystarveluvun eli astepäiväluvun avulla (kuva 4). Astepäiväluku saadaan, kun kuukauden lämmityspäivien ulkoilman keskilämpötila vähennetään sisälämpötilasta +17 astetta (siis lasketaan sisä- ja ulkolämpötilan erotus) ja erotus kerrotaan lämmityspäivien lukumäärällä.

Lämmityspäivien katsotaan syksyllä alkavan, kun ulkona vuorokauden keskilämpötila laskee alle +12 asteen. Vastaavasti lämmityspäivien katsotaan keväällä päättyvän, kun vuorokauden keskilämpötila nousee +10 asteeseen. Jos jonkin kuukauden keskilämpötila on -10 astetta ja kuukauden kaikki 30 päivää ovat lämmityspäiviä, lämmitystarveluku eli astepäiväluku on siis (17 - (-10)) x 30 = 810.

Kouvolassa esimerkiksi koko vuoden 2008 astepäiväluku oli 3712 ja vuoden 2009 taas 3936, kun pitkän aikavälin keskiarvo (ns. normivuosi) on 4719. Keskiarvovuonna astepäiväluku tammikuun alusta heinäkuun loppuun on 2824. Vuonna 2010 vastaavan ajanjakson lämmitystarveluku on ollut kylmän alkuvuoden takia peräti 3191.

Lämmitystarveluku kuvaakin huonosti poikkeuksellisen kuumia kesiä. Pikemminkin se kertoo talviajan kylmyydestä tai lämpimyydestä. Normaalivuosinakin lämmitystarveluku nimittäin on kesäkuukausina lähes nollassa.

Ilmatieteen laitos arvioi tiedotteessaan 3.9.2010 hellekesien todennäköisyyttä tulevaisuudessa: "Ilmatieteen laitoksen ilmastoennusteiden mukaan kuumat ja hyvin kuumat päivät lisääntyvät selvästi jo lähivuosikymmeninä. Tyypillisenä vuosisadan lopunkaan kesänä niitä ei liene kuitenkaan yhtä monta kuin tänä vuonna. Ilmatieteen laitos arvioi myös, että tulevaisuuden kuumimmat kesät ovat vielä vuotta 2010 kuumempia. Esimerkiksi Kuopion seudulle tehty arvio näyttää, että siellä jo ennen vuosisadan puoliväliä (jakso 2010 - 2039) voi olla suunnilleen kerran 20 vuodessa kesä, jolloin kuumia ja hyvin kuumia päiviä olisi enemmän kuin vuonna 2010. Näkeekö keski-ikäinen suomalainen vielä vastaavaa heinäkuuta? Todennäköisyyslaskelmien mukaan nykyisessä, jo muuttuneessa ilmastossa viime kesän kaltainen hellekesä koettaisiin vain kerran elämässä. Ilmastonmuutoksen edetessä todennäköisyys kasvaa ja tällainen kesä koettaisiin vuosisadan puolivälin arvioidussa, muuttuneessa ilmastossa jopa kerran 10-15 vuodessa. Toistuvuusaikoja tulkitessa tulee kuitenkin muistaa, että seuraavaa vastaavan tai jopa lämpimämmän hellekesän tarkkaa ajankohtaa ei kukaan voi ennustaa. 'Jos huippulämpimän heinäkuun tilastollinen toistuvuusaika on nyt 60 vuotta, niin tämä ei sulje pois mahdollisuutta, että toinen samanmoinen heinäkuu koettaisiin jo ensi kesänä', kuvaa asiaa ko. toistuvuuslaskelmat tehnyt Helsingin yliopiston Jouni Räisänen."

Samaa asiaa käsiteltiin myös tiedotteessa 1.9.2010: "Suomen kesien ennustetaan lämpenevän ilmastonmuutoksen myötä. 'Ilmaston luonnollisen vaihtelun vuoksi kesien lämpeneminen on välillä hitaampaa, välillä nopeampaa. Kesät lämpenevät vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla keskimäärin noin 0,3 astetta vuosikymmenessä, myöhemmin nopeamminkin kasvihuonekaasujen päästökehityksestä riippuen', kuvaa ilmastonmuutoksen vaikutusta Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikkö, erikoistutkija Kirsti Jylhä. Heinäkuun 2010 kaltaiset helteet ovat kuitenkin harvinaisia myös lähitulevaisuuden muuttuvassa ilmastossa. 'Vuosisadan lopullakaan keskimääräiset heinäkuut eivät ole yhtä lämpimiä kuin kuluneen kesän heinäkuu, mutta silloiset kuumimmat kesät lienevät nyt koettua selvästi tukalampia.' Todennäköisyyslaskelmien mukaan nykyisessä, jo muuttuneessa ilmastossa viime kesän kaltainen hellekesä koettaisiin vain kerran elämässä. Ilmastonmuutoksen edetessä todennäköisyys kasvaa ja tällainen kesä koettaisiin jopa kerran 10 - 15 vuodessa. Ilmatieteen laitoksen tutkijoiden mukaan ilmaston luontainen vaihtelevuus on helleaallolle tällä hetkellä vielä merkittävämpi selittävä tekijä kuin ilmastonmuutos, mutta helteessä voi olla pieni ilmastonmuutoslisä. 'Yksittäisestä säätilanteesta ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä ilmastonmuutoksesta, mutta tämä tilanne sopii käsityksiimme siitä, mihin suuntaan ilmasto on muuttumassa: hellepäivät yleistyvät ja hellejaksot pitenevät. Kesien keskilämpötilat ovat viime vuosisadan aikana heilahdelleet ylös ja alas, mutta hidas kohoava trendi on jo havaittu', Kirsti Jylhä kertoo."

Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitokselta tarkentaa laskelmia omassa kirjoituksessaan, josta tässä lyhennettynä pääkohtia: "Otetaan esimerkiksi Helsingin Kaisaniemen aseman lämpötilahavainnot. Vuodet eivät ole veljeksiä, ja heinäkuidenkin lämpötilat ovat vaihdelleet suuresti. 1900-luvun alusta lukien viilein heinäkuu on ollut Helsingissä vuonna 1928 (keskilämpötila +13,7 astetta) ja ennen tätä kesää kaikkein lämpimin vuonna 1914 (+21,4 astetta). -- Tänä vuonna heinäkuun keskilämpötila Helsingissä oli ennätykselliset +21,7 astetta. Vuosia 1901-2005 edustavan todennäköisyysjakauman pinta-alasta jää tämän arvon oikealle puolelle vain 0,3 % (turkoosi varjostus kuvassa 1). Havaintojen perusteella näin lämmintä voisi siis odottaa olevan keskimäärin kerran 300 vuodessa. Luku on toki vain suuntaa antava, koska todennäköisyyksien arviointi jakauman ääripäissä on aina vaikeaa. Pääosa havainnoista on kuitenkin peräisin ajalta, jolloin ilmasto oli nykyistä viileämpi, niin maapallolla keskimäärin kuin Suomessakin. Siksi 'kerran 300 vuodessa' ei enää sellaisenaan kuvaa Helsingin nykyistä ilmastoa. -- Kasvihuoneilmiön voimistumisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen edetessä tulevina vuosikymmeninä myös Helsingin kesien voidaan odottaa edelleen lämpenevän. Samalla nykymittapuun mukaan poikkeuksellisten lämpimien heinäkuiden todennäköisyys pikkuhiljaa kasvaa. Jos muutos osuu yhteen ilmastomallien antaman parhaan arvion kanssa, niin esimerkiksi vuoden 2050 tienoilla +21,7 astetta ylittyisi heinäkuussa noin 8 %:n todennäköisyydellä. Suuri enemmistö heinäkuista olisi siis tällöinkin tämänvuotista viileämpiä, mutta yhtä lämmin tai vielä kuumempi heinäkuu toistuisi jo miltei kerran vuosikymmenessä. -- Säiden vaihteluun pätee lähes sama kuin nopanheittoon: peräkkäisten vuosien sääolot eivät juuri riipu toisistaan. Jos 'huippulämpimän' (vähintään +21,7 astetta) heinäkuun tilastollinen
toistuvuusaika on nyt 60 vuotta, niin tämä ei sulje pois mahdollisuutta, että toinen samanmoinen heinäkuu koettaisiin jo ensi kesänä. Todennäköisyys tälle on kylläkin pieni, n. 1,7% (eli siis 1/60)."

PS. Kannattaa tsekata myös tiedetoimittaja Pasi Toiviaisen kymppitonnin veto uusista helteistä.

Kesäkilpailun voittajat

Lapissa ja osassa Pohjanmaata sekä Kainuuta terminen syksy on Ilmatieteen laitoksen mukaan alkanut paikoin pari viikkoa keskimääräistä aiemmin. Alustavan tiedon mukaan myös Etelä-Suomen terminen syksy näyttäisi alkaneen elokuun lopussa, tämäkin reilut pari viikkoa tavanomaista aiemmin. Määritelmän mukaan terminen syksy alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi +10 asteen alapuolelle.

Syyskuu alkoi ja eilen sekä tänään lämpötila oli aamulla Kouvolassakin juuri ja juuri pakkasen puolella. Nyt onkin sopiva aika julistaa kesäkilpailun tulokset.

Blogini kesäkilpailun voittajat on nyt arvottu. Kilpailuun tuli 97 vastausta. Egotripin cd-levyn "20 suosikkia" voittivat Eija L. Vaasasta ja Minna H. Helsingistä. Postitan levyt voittajille. Onneksi olkoon!

Kilpailussa oli tehtävänä tutustua tarkemmin oman blogini kirjoituksiin, Ilmastotieto-blogiin sekä Biologian ja maantieteen kiehtova maailma -sivustoon. Seuraavat sivut tai artikkelit valittiin kustakin näistä kiinnostavimmiksi:

Jarin blogi: Sään oikkuja - kylmät talvet, lämpimät kesät.

Erityisen runsaasti mainintoja saivat muutkin säähän ja ilmastoon liittyvät kirjoitukset.

Asiaa perusteltiin tähän tapaan: "Poikkeuksellisen mielenkiintoisia, asiantuntevia ja realistisia näkökantoja. Miksiköhän sanomalehdissä ei ole säästä ja ilmastosta yhtä hyviä kirjoituksia?"

Ilmastotieto: Mayojen metsurien emämunaus.

Artikkeli kirvoitti mm. tällaisen kommentin: "Mielenkiintoinen, joskaan ei kovin yllättävä näkökanta. Ja yhtä tyhmiä (ellei tyhmempiä) ovat tämän päivän ihmiset, ja metsurit ja metsähallitukset, niin Suomessa kuin ulkomaillakin."

Biologian ja maantieteen kiehtova maailma: Opetuspelit ja viihde.

Useassa vastauksessa mainittiin erikseen Laske painosi eri planeetoilla -linkki.

Valintaa perusteltiin mm. näin: "Paljonkin mielenkiintoista löytyi, mutta naisena toki oli kiinnostavaa laskettaa painonsa eri planeetoilla."

Kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille ja hyvää syksyä!