sunnuntai 12. marraskuuta 2017

"Ihmiskunta elää tällä hetkellä historiansa parasta aikaa"

Kuvan lähde: Pixabay

Lukiomme ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat 17F-ryhmästä saivat maantieteen oppitunnilla tehtäväksi ottaa kantaa väitteeseen "Ihmiskunta elää tällä hetkellä historiansa parasta aikaa". Varttitunnissa syntyi seuraavanlainen listaus. Nostan todella hattua näille nuorille ansiokkaasta pohdinnasta.

Puolesta

-köyhyys vähentynyt
-turvallisuus
-onnellisuus lisääntynyt
-ei ole säätyjä
-kouluruoka
-ihmisillä aikaa levätä
-saa päättää elinkeinonsa
-naisilla aiempaa enemmän oikeuksia
-sananvapaus
-ei laajalti leviäviä kulkutauteja
-koulutus mahdollista yhä useammalle
-ilmastonmuutosta vastaan on alettu taistella
-ei laajaa nälänhätää
-asioista puhutaan enemmän, ei tabuja
-saa päättää omista asioistaan (työ, rakkaus, ruoka, vaatteet)
-tekniikka kehittyy, elämä helpompaa
-lääketiede kehittyy, antibiootit, rokotukset
-tupakointi vähentynyt
-hygienia parantunut
-matkustaminen helpottunut, mikä lisää yleissivistystä
-globalisaatio
-rasismi vähentynyt
-sukupuolivähemmistöjen oikeudet
-kierrätys, biotalous
-fossiilisten polttoaineiden käyttöä pyritty vähentämään
-väestönkasvua saatu hidastettua
-vaihtoehtoiset proteiininlähteet
-kasvisravinnon yleistyminen
-ruoan tuottaminen tehokkaampaa
-palvelut helpommin saatavilla
-viihdykkeet lisääntyneet
-ihmisten tietoisuus asioista lisääntyy
-demokratia
-orjuus loppunut
-lasten asema parantunut
-parempi terveydenhuolto
-vähemmän teiniraskauksia
-työturvallisuus parantunut
-eläintenoikeudet lisääntyneet
-jalkapallo keksitty ja on hyviä urheilijoita, joita voi ihailla (paljon esikuvia)
-hyvät mahdollisuudet käydä kauppaa
-ainakin rikkaiden maiden ihmiset hyvin koulutettuja
-maapallosta ja avaruudesta saadaan paljon tietoa
-paljon hyväntekeväisyyttä
-luonnonsuojelujärjestöt
-murhat vähentyneet
-yhä harvemmat kuolevat nuorena
-elinikä pidentynyt
-imeväis- ja lapsikuolleisuus laskenut
-teollistuminen
-ennen ylellisyytenä pidetyt tuotteet yleistyneet melkein kaikille
-elintaso parantunut, aiemmat luksustuotteet eivät enää niin luksusta
-jokapäiväinen elämä entistä helpompaa
-monipuolisempia ja kansainvälisempiä tuotteita
-ihmisten ostovoima lisääntynyt
-opiskelumahdollisuudet paremmat vähävaraisillakin
-uudet innovaatiot (teknologia, verkostoituminen, yhteydenpito, uudet vapaa-ajanviettomahdollisuudet)
-kaikki on helppoa rikkaille
-keskiluokka vaurastunut
-sodissa kuolee aiempaa vähemmän ihmisiä
-rauhan suosiminen
-kaikilla mahdollisuus sanoa mielipiteensä
-väkivaltarikokset vähentyneet
-globaalisti kuolemanrangaistukset vähentyneet
-samaa sukupuolta olevien avioliitto sallittu monissa valtioissa
-suvaitsevaisuus lisääntynyt
-sosiaalinen media, yhdistää eri maidenkin ihmisiä
-mahdollisuus kokea monia kulttuureja
-pakolaisten auttaminen
-monikulttuurisuus tuo "rikkautta" elämään
-ihmisten hyväksyntä huipussaan

Vastaan

-vieläkin on terrorismia, terrorismin pelko
-sademetsien ja muun luonnon tuhoaminen
-ilmakehän hiilidioksidipitoisuus yli 400 ppm
-ilmastonmuutos
-ikiroudan sulaminen
-merenpinnan nouseminen
-sään ääri-ilmiöt
-merien happamoituminen
-varallinen eriarvoisuus, köyhyys
-lihansyönti lisääntyy
-teknologia ihmisiä vastaan, vie työt
-globalisaatio
-aavikoituminen
-teollistuminen
-ilmansaasteet
-melusaaste
-valosaaste
-lukuisia pieniä konflikteja, esimerkiksi Lähi-idän kriisit
-ylikalastus
-salametsästys
-liikakulutus
-vesipula
-lukumääräisesti ihmispopulaatio kasvaa, vaikka väestönkasvu on hidastunut
-väestön vanheneminen
-ydinaseet
-Trump
-poliittiset selkkaukset valtioiden välillä, esimerkiksi Yhdysvallat ja Pohjois-Korea
-tekoäly kehittyy liian pitkälle
-riippuvaisuus nykyteknologiasta
-lapsityövoima
-internetin haitat
-antibiooteille immuunit bakteerit, antibioottiresistenssi
-lajien sukupuutot
-luonnon monimuotoisuus vähenee
-rikollisuus kehittyy
-uudet huumeet, alkoholi
-mielenterveysongelmien lisääntyminen
-äärijärjestöt
-uudenlainen orjuus
-luonnonvarojen vähentyminen
-lapsisotilaat
-naisten asema globaalisti yhä miehiä huonompi
-kateus
-tyhmät päätökset, ei ajatella asioita pidemmälle
-ahneus, vallanhimo
-pinnallisuus
-yleissivistys häviää
-turha valitus
-muovi saastuttaa paikkoja
-metaanipäästöt
-joissakin valtioissa valta keskittyy harvalle
-kaikki on helppoa rikkaille
-pakolaiskriisi ja siihen liittyvä voimakas mielipiteiden vastakkainasettelu
-ilmastonmuutoksen torjunnassa huomio kiinnitetään vain päästöihin, sademetsien tuhoaminen toissijaista
-kehittyneissä maissa fyysinen kanssakäyminen vähentynyt
-liikunnan määrä vähentynyt
-epäterveellinen ravinto, roskaruoka
-ylipaino, liikalihavuus
-sydänsairaudet, syöpä ja muut elintasosairaudet
-väestökeskusten saastuminen
-ei voi vain keskittyä elämään nykypäivässä, koska ilmastonmuutos ja luonnonvarojen ehtyminen uhkaavat
-kaupunkien laajentuminen
-liiallinen matkailu kuluttaa luonnonvaroja
-sosiaalinen media ohjaa elämää liikaa
-sosiaalinen media lietsoo turhaa pelkoa ja lisää kiusaamista, ulkonäköpaineita sekä mielenterveysongelmia
-itsemurhat
-yhä esiintyvä rasismi, epätasa-arvo, syrjintä ja hyväksikäyttö
-nettikiusaaminen
-sosiaaliset paineet ja ulkonäköpaineet lisääntyneet

Lue myös nämä

Oliko 2013 ihmiskunnan paras vuosi?

Suomalaisten kulutustasolla tarvittaisiin neljä maapalloa, jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat yhtä paljon

Ennätysaikaista: Maapallon ylikulutuspäivä eli ekovelkapäivä nyt jo 2. elokuuta

Black Friday, Älä osta mitään -päivä ja Turkiton perjantai

Vaikka väestömäärä sekä ihmisiin vaikuttavat myrskyt ja tulvat ovat lisääntyneet, riskien tehokkaan ehkäisyn ansiosta yhä vähemmän ihmisiä kuolee luonnonkatastrofeissa

Ei kommentteja: