sunnuntai 24. elokuuta 2014

Heinäkuu globaalisti mittaushistorian neljänneksi lämpimin, Antarktiksella jälleen satelliittiajan laajin kuukausikohtainen merijää

Kuvan © axily - Fotolia.com

Antarktiksella neljäs peräkkäinen kuukausikohtainen merijään laajuusennätys

Olen kirjoittanut aiemminkin (mm. lokakuussa 2012) eteläisen pallonpuoliskon (Antarktis, Etelämanner) ennätyslaajasta merijäästä. Viime kuussa tuli jälleen heinäkuiden merijäätilastojen koko 36-vuotisen satelliittimittaushistorian (1979-2014) ennätys. Heinäkuussa 2014 eteläisen pallonpuoliskon merijään laajuus oli 17,40 miljoonaa neliökilometriä, mikä on 0,96 miljoonaa neliökilometriä eli 5,8 prosenttia pitkäaikaisen keskiarvon (1981-2010) yläpuolella.

Tämä oli laajin koskaan Antarktiksella heinäkuussa mitattu merijään laajuus. Aiempi heinäkuun 2010 ennätys ylittyi 207 000 neliökilometrillä. Samalla heinäkuu oli 19. peräkkäinen kuukausi, jolloin eteläisen pallonpuoliskon merijään laajuus oli selvästi yli pitkän aikavälin keskiarvon, ja neljäs peräkkäinen kuukausi, jolloin merijään laajuus ylitti kuukausikohtaisen ennätyksen. Kahdeksana viimeisimmästä 12 kuukaudesta eteläisellä pallonpuoliskolla on tehty jään laajuuden kuukausikohtainen ennätys. Heinäkuun merijään pinta-ala eteläisellä pallonpuoliskolla kasvaa hieman, keskimäärin 1,16 prosenttia vuosikymmenessä.

Antarktiksen merijään laajuus on säilynyt myös elokuun 2014 alkupuolella päiväkohtaisten ennätyslukemien tasolla, noin 1,19 miljoonaa neliökilometriä pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolella. Näin siitä huolimatta, että ilman lämpötilat ovat olleet Rossinmeren ja läntisen Amundseninmeren alueella kahden viikon ajan jopa kahdeksan celsiusastetta tavanomaista korkeampia. Toukokuun puolivälistä elokuun puoliväliin useimmilla Antarktiksen merialueilla on ollut hieman tavanomaista lämpimämpää. Tämä näyttäisi tukevan sitä ajatusta, että vuoden 2014 ennätykselliset tai lähes ennätykselliset merijään laajuudet johtuvat pikemminkin tuulista ja meriolosuhteista eivätkä ilman lämpötiloista.

Selittääkö ilmastonmuutos Antarktiksen merijään pinta-alan lisääntymisen vai onko kyseessä luontainen vaihtelu?

Kaikkein suurimmat Antarktiksen merijään pinta-alat on mitattu vuosina 2012 ja 2013 (19,47 miljoonaa neliökilometriä 22.9.2013). Miksi merijään laajuus on kasvanut? Pohdin asiaa blogipostauksessani jo pari vuotta sitten. Syyksi on mainittu Antarktiksen voimakas otsonikato ja sitä seuraavat ilman lämpötilojen aleneminen sekä tuulien muuttuminen. Stratosfäärin otsonikerros absorboi auringon lämpösäteilyä ja toimii siten kuin lämmittävä huopa. Otsoniaukon seurauksena Antarktiksen alue on voinut viilentyä, mikä lisää ja voimistaa tuulia maanpinnalla. Tämä puolestaan voi levittää merijäätä entistä laajemmalle alueelle, jolloin pinta-ala kasvaa. Pinta-alan lisäksi myös merijään määrä (tilavuus) näyttää lisääntyneen, mutta Antarktiksellakin mannerjään tilavuus on vähentynyt huolestuttavasti.

Myös uusien, vertaisarvioitujen, osin vielä painossa olevien tutkimusten mukaan keskeisenä syynä Antarktiksen merijään pinta-alan lisääntymiseen ovat epätavalliset tuulet, jotka sekä lisäävät jään muodostumista että levittävät jäätä entistä laajemmalle alueelle. Kumpanakin ennätysvuonna Amundseninmeren matalapainealueen laajuus ja voimakkuus ovat olleet poikkeuksellisia jään muodostumisjakson lopulla. Lisäksi meriveden lämpötila oli 1-2 celsiusastetta tavanomaista viileämpi jään reunan lähellä Amundsen-Bellingshausen alueella heinä-elokuussa 2013.

Pitkäaikaiseen jään laajenemistrendiin vaikuttanevat pysyvästi lisääntyneet länsituulet ja kelluvan jään alta ylös nouseva sulamisvesi, joka viilentää pintavettä. Sulamista puolestaan aiheuttavat muuttuneiden tuulten myötä entistä syvemmälle mantereen sisäosiin kulkeutuva lämmin merivesi ja länsituulten myötä entistä kauemmaksi ulospäin ja itään liikkuva merijää. Merijään muodostumisen lisääntymiseen johtaa sulamisvesistä aiheutuva meren kylmän pintakerroksen (lähellä jäätymispistettä olevaa vettä) paksuuntuminen ja leviäminen entistä laajemmalle alueelle Antarktiksen ympärillä.

Antarktiksen merijään pinta-ala on ilmeisesti vaihdellut melko paljon jo ennen satelliittimittauksia. Vanhoja satelliittikuvia tutkimalla on saatu selville, että eteläisen pallonpuoliskon talvisen merijäämaksimin aikaan syyskuussa 1964 merijään pinta-ala lienee ollut 19,7 ± 0,3 miljoonaa neliökilometriä, mikä ylittää satelliittiaikakauden laajuusennätykset vuosilta 2012 ja 2013. Elokuussa 1966 merijäätä puolestaan näyttää olleen vain 15,9 ± 0,3 miljoonaa neliökilometriä, mikä on paljon vähemmän kuin satelliittiaikakauden elokuun ennätysminimi vuodelta 1986. Siten Antarktiksen merijään vaihtelu voi olla paljon suurempaa kuin satelliittiaikakauden mittaukset näyttävät osoittavan. Vaikka nykyinen Antarktiksen merijään laajenemistrendi onkin tärkeä, pinta-ala ei kuitenkaan vielä näytä saavuttavan viime vuosisadan ennätyksiä. 

Arktisella alueella mittaushistorian neljänneksi vähiten heinäkuista merijäätä

Pohjoisella pallonpuoliskolla (Arktis) merijään laajuus oli heinäkuussa 8,25 miljoonaa neliökilometriä, mikä on 1,45 miljoonaa neliökilometriä eli 15,0 prosenttia alle pitkän aikavälin (1981-2010) keskiarvon. Tämä oli mittaushistorian neljänneksi pienin heinäkuinen merijään pinta-ala. Vähemmän merijäätä on ollut heinäkuiden 2007, 2011 ja 2012 mittauksissa. Heinäkuun merijään laajuus pohjoisella pallonpuoliskolla pienenee keskimäärin 7,22 prosenttia vuosikymmenessä.

Arktiksen merijää sulaa Antarktiksen laajenemista nopeammin

Koko maapallolla oli heinäkuussa merijäätä keskimäärin 25,65 neliökilometriä, mikä on 1,8 prosenttia vähemmän kuin pitkäaikainen (1981-2010) keskiarvo. Samalla se on mittaushistorian 13. pienin heinäkuinen koko maapallon merijään pinta-ala. Laajimmillaan heinäkuinen merijään pinta-ala on ollut mittausten aloitusvuonna 1979 (27,30 miljoonaa neliökilometriä) ja pienimmillään vuonna 2011 (24,23 miljoonaa neliökilometriä). Keskimäärin globaali heinäkuinen merijään laajuus vähenee 1,95 prosenttia vuosikymmenessä.

Nyt elokuun alkupuolella arktinen merijää on sulanut hieman hitaammin kuin keskimäärin tähän aikaan vuodesta. Elokuun puolivälissä pinta-ala oli sama kuin viime vuonna ja hieman suurempi kuin ennätysvuonna 2012, jolloin syyskuussa saavutettiin mittaushistorian pienin pinta-ala. Tänä vuonna uutta ennätysminimiä ei ole odotettavissa.

Heinäkuu 2014 maailmanlaajuisesti mittaushistorian neljänneksi lämpimin, meret kolmatta kuukautta peräkkäin mittaushistorian lämpimimpiä

Huhtikuu 2014 oli globaalisti yhtä lämmin kuin mittaushistorian lämpimin huhtikuu 2010. Toukokuu oli mittaushistorian lämpimin toukokuu ja kesäkuu mittaushistorian kuumin kesäkuu. Kolmen ennätyskuukauden jälkeen heinäkuussa palattiin hieman pienempiin anomalioihin (poikkeamiin tavanomaisesta), kun NOAA:n mukaan maa- ja merialueet yhdistettyinä heinäkuu oli 135-vuotisen mittaushistorian neljänneksi lämpimin, 0,64 celsiusastetta 1900-luvun keskiarvoa (15,8 astetta) lämpimämpi. Satelliittimittauksissa heinäkuu oli 36-vuotisen mittaushistorian neljänneksi tai viidenneksi lämpimin.

Norjassa heinäkuu oli kaikista kuukausista mittaushistorian (alkaen vuodesta 1900) lämpimin, 4,3 astetta pitkäaikaisen (1961-1990) heinäkuun keskiarvon yläpuolella. Aiempi ennätys (heinäkuu 1925, heinäkuu 1937 ja heinäkuu 1941) oli 1,0 astetta alempi. Suuri osa Keski-Norjaa oli 6-7 astetta tavanomaista lämpimämpi.

Kouvolassa ja Hattulassa tehtiin Suomen ennätys yhden mittausaseman helleputken pituudessa (26 peräkkäistä hellepäivää). Suomessa tehtiin useita muitakin lämpöennätyksiä. Esimerkiksi 38 peräkkäistä hellepäivää jossakin päin Suomea sivuaa aiempaa ennätystä vuodelta 1973.

Maa-alueet olivat heinäkuussa 2014 globaalisti mittaushistorian kymmenenneksi lämpimimmät, kun taas merialueet olivat mittaushistorian lämpimimmät (jaetulla ykkössijalla vuoden 2009 kanssa). Meret ovat olleet kolmena peräkkäisenä kuukautena mittaushistorian lämpimimpiä (lämpimin toukokuu, lämpimin kesäkuu, lämpimin heinäkuu).

Maa- ja merialueet yhdistettynä tammi-heinäkuun 2014 jakso on ollut mittaushistorian kolmanneksi lämpimin vastaava jakso (jaetulla kolmannella sijalla vuoden 2002 kanssa), 0,66 astetta 1900-luvun keskiarvoa (13,8 astetta) lämpimämpi.

Heinäkuun 2014 sään ääri-ilmiöistä voit lukea yhteenvedon tästä linkistä. Elokuun alussa (4.8.2014) Latviassa mitattiin "maagiset" 100 fahrenheitastetta (37,8 celsiusastetta) ensimmäistä kertaa Baltian mittaushistoriassa ja Ruotsissa kärsittiin "maan modernin historian pahimmasta metsäpalosta".

Keskeisimmät lähteet ja lisätietoja

National Snow & Ice Data Center: Melting in the North, freezing in the South, July 17, 2014

NOAA National Climatic Data Center, State of the Climate: Global Analysis for July 2014, published online August 2014, retrieved on August 24, 2014

NOAA National Climatic Data Center, State of the Climate: Global Snow & Ice for July 2014, published online August 2014, retrieved on August 24, 2014

Reporting Climate Science: July Sea Ice - Antarctic High Vs Trend Decline in Arctic, August 7, 2014

tiistai 19. elokuuta 2014

Ylikulutuspäivä eli ekovelkapäivä: Maapallon koko tämän vuoden luonnonvarat on tänään kulutettu loppuun

Ihmiskunta on alle kahdeksassa kuukaudessa käyttänyt kaikkia maapallolla tämän vuoden aikana syntyviä luonnonvaroja vastaavan määrän luonnonvaroja. Vielä vuonna 1961 maapallon ihmiset käyttivät vuodessa vain 3/4 maapallolla vuoden aikana syntyvistä resursseista. Nykyisellä luonnonvarojen käytöllä tarvittaisiin yli 1,5 maapalloa tuottamaan kestävästi ihmiskunnan käyttämät luonnonvarat. Ennen tämän vuosisadan puoliväliä tarvitaan jo kolme maapalloa. Suomalaisille uusimmissa tiedoissa on kuitenkin myös positiivista kerrottavaa.

© NLshop - Fotolia.com

Tänään 19. elokuuta on maailman ylikulutuspäivä eli ekovelkapäivä 2014 (Earth Overshoot Day 2014). Global Footprint Network (kalifornialainen kestävän kehityksen ajatushautomo, jolla on toimistoja Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa) laskee, että ihmiskunta on 1.1.2014-19.8.2014 käyttänyt kaikkia maapallolla tämän vuoden aikana syntyviä luonnonvaroja vastaavan määrän luonnonvaroja. Earth Overshoot Day -käsitteen kehitti alun perin New Economics Foundation -nimisessä brittiläisessä ajatushautomossa työskennellyt Andrew Simms.

Tämän vuoden luonnonvarojen tuotto on nyt kulutettu loppuun. Loppuvuoden elämme siis velaksi ja kulutamme aiempina vuosikymmeninä säästöön jääneitä luonnonvaroja. Tätä pääomaa tarvittaisiin turvaamaan seuraavan vuoden ja muiden tulevien vuosien tuotanto.

Vain 64 vuoden kuluttua ylikulutuspäivä jo 1. tammikuuta?

Viime vuonna ylikulutuspäivä oli päivää tämänvuotista myöhemmin eli 20. elokuuta. Vielä vuosituhannen vaihteessa ylikulutuspäivä oli 1. lokakuuta 2000. Vuodesta 1975 lähtien ylikulutuspäivä onkin aikaistunut keskimäärin yli kolme päivää vuodessa. Mikäli sama trendi jatkuu, ylikulutuspäivä tulee vuonna 2078, siis vain 64 vuoden kuluttua, jo 1. tammikuuta!

Ihmiskunta on 1.1.2014-19.8.2014 käyttänyt kaikkia maapallolla tämän vuoden aikana syntyviä luonnonvaroja vastaavan määrän luonnonvaroja. Credit: Global Footprint Network, www.footprintnetwork.org.

Luonnonvarojen hyödyntäminen alkoi kasvaa voimakkaasti 1960-luvulla. Vielä vuonna 1961 maapallon ihmiset käyttivät vuodessa vain 3/4 maapallolla vuoden aikana syntyvistä resursseista. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan luonnonvarojen käyttö ylitti maapallon vuosituotannon ja ilmastonmuutosta aiheuttavan hiilidioksidin päästömäärä hiilidioksidin luonnollisen vuotuisen sitoutumisen noin vuonna 1970-1975 (joskus 1970-1980 -luvulla).

Todellisuudessa nämä laskelmat tietyistä päivämääristä eivät kuitenkaan voi olla läheskään tarkkoja, sillä "jokaista syntyvää kalaa on mahdotonta laskea". Tarkan päivämäärän selvittämistä tärkeämpää on kuitenkin ymmärtää, mitä kaikkea tapahtuu. Ruokapula lisääntyy, lajien luonnolliset populaatiot pienenevät, metsiä katoaa, maaperän tuottavuus heikkenee ja hiilidioksidin määrä ilmakehässä sekä merissä lisääntyy.

Maapallon ylikulutuspäivän ajankohta lasketaan kaavalla (maapallon biokapasiteetti / maailmanlaajuinen ekologinen jalanjälki) x 365. Global Footprint Networkin arvion mukaan tarkkuus on 15 prosentin luokkaa. Laskelmat perustuvat lähinnä YK:n tilastoihin.

Viimeisimpien 50 vuoden aikana luonnonvaroja kulutettu enemmän kuin koskaan aiemmin ja seuraavien 40 vuoden aikana rakennetaan enemmän kuin koskaan aiemmin

Arvioiden mukaan ihmiskunta on viimeisimpien 50 vuoden aikana kuluttanut luonnonvaroja ja tuottanut saasteita enemmän kuin koskaan sitä ennen yhteensä. Seuraavien 40 vuoden aikana maailmassa rakennetaan arvioiden mukaan yhtä paljon kuin tähän asti maailmanhistoriassa yhteensä.

Nykyisellä luonnonvarojen käytöllä tarvittaisiin yli 1,5 maapalloa tuottamaan kestävästi ihmiskunnan käyttämät luonnonvarat. Ennen tämän vuosisadan puoliväliä tarvitaan Global Footprint Networkin uusimpien tietojen mukaan jo kolme maapalloa, jos keskimääräiset väestönkasvu-, energia- ja ravinnontuotantoennusteet toteutuvat! On kuitenkin hyvin epävarmaa, onko tällainen jatkuva ylikulutuksen kasvu edes fysikaalisesti mahdollista.

Öljymaiden kulutustasolla tarvittaisiin kuusi ja suomalaisten kulutustasolla 3,5 maapalloa

Erot eri kansakuntien välillä ovat suuria. Kiinalaisten yhteenlaskettu ekologinen jalanjälki on maailman suurin, mutta tämä johtuu erityisesti suuresta väkiluvusta. Asukasta kohden laskettuna Kiinan kuluttamat resurssit ovat pienemmät kuin monissa Euroopan ja Pohjois-Amerikan maissa.

Kiinalaistenkin elintasolla (jos kaikki maapallolla eläisivät samoin) tarvittaisiin silti 1,2 maapalloa tuottamaan kestävästi vuoden aikana käytetyt resurssit. Lähi-idän rikkaiden öljyntuotantovaltioiden elintasolla tarvittaisiin jopa yli 6 maapalloa, yhdysvaltalaisten elintasolla 4 maapalloa ja suomalaisten elintasolla 3,5 maapalloa.

Maapallolla henkeä kohden laskettu kulutus on kasvanut ja kasvaa koko ajan. Aiemmin asiaan on vaikuttanut lähinnä teollisuusmaiden teknistyminen, mutta nyt oleellista on myös ripeä elintason nousu kehitysmaissa.

Arabiemiirikuntien kulutus vastaa 12,3-kertaisesti alueen luonnonvarojen tuotantoa

Nykyään 86 prosenttia maapallon ihmisistä elää maissa, jotka kuluttavat luonnonvaroja enemmän kuin tuottavat. Nämä maat joko riistävät ja ylikuluttavat omaa ympäristöään tai tuovat luonnonvaroja muualta.

Arabiemiirikuntien (Abu Dhabi, Ajman, Dubai, Fujairah, Ras al-Khaima, Sharjah, Umm al-Qaiwain) kulutus vastaa 12,3-kertaisesti alueen luonnonvarojen tuotantoa. Dubaista löytyvät maailman korkeimmalla oleva tenniskenttä ja jopa sisälaskettelukeskus. Global Footprint Networkin mukaan Arabiemiirikunnatkin kuitenkin aikoo merkittävästi pienentää ekologista jalanjälkeään. Ensimmäisenä on tarkoitus vähentää hiilipäästöjä. Ennen vuoden 2014 loppua koko alueella tulee myyntiin pelkästään energiatehokkaita sisävalaistustuotteita.


Kuinka monta Kiinaa tarvittaisiin tuottamaan kiinalaisten kuluttamat luonnonvarat? Credit: Global Footprint Network, www.footprintnetwork.org.

Japanilaisten kulutus vastaa 7-kertaisesti Japanin luonnonvarojen tuotantoa. Italian kulutus vaatisi 4,4 Italiaa, sveitsiläisten kulutus 4,3 Sveitsiä ja kiinalaisten kulutus 2,2 Kiinaa.

Tästä linkistä voit katsoa eri valtioiden ekologisen jalanjäljen (= kuinka suuri pinta-ala tarvitaan luonnonvarojen tuottamiseen ja hiilidioksidin sekä muiden haitallisten päästöjen eliminoimiseen) asukasta kohden sekä biokapasiteetin (= ekosysteemin kyky tuottaa luonnon aineksia ja sitoa päästöjä) asukasta kohden. Luvut on ilmoitettu globaalihehtaareina (= hehtaarin suuruinen alue, jonka tuottavuus vastaa maapallon keskiarvoa, lyhenne gha). Hehtaarilla erittäin tuottavaa maata on enemmän globaalihehtaareja kuin hehtaarilla huonosti tuottavaa maata. Pinta-alat muutetaan vertailukelpoisiksi kertomalla ne maa-alueen ekologista tuottavuutta kuvaavalla kertoimella. Esimerkiksi hehtaari hyvää viljelymaata on 2,19 gha, kun hehtaari laidunmaata on 0,48 gha. Globaalihehtaareina ilmoitettu ekologinen jalanjälki on siis laskennallinen alue, jota ei voi ajatella konkreettisena maa-alueena. Lisätietoja löytyy Tilastokeskuksen sivuilta.

Ekologinen jalanjälki mittaa myös hiilijalanjälkeä, joka tarkoittaa fossiilisten polttoaineiden ja sementin tuotannon aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen sitomiseen tarvittavaa maa-alaa. Nykyään hiilijalanjälki on yli puolet ihmiskunnan koko ekologisesta jalanjäljestä. Hiilijalanjälki on myös ekologisen jalanjäljen kaikkein nopeimmin kasvava osa. Sata vuotta sitten hiilijalanjäljen osuus oli hyvin pieni, mutta vuoden 1970 jälkeen ihmiskunnan hiilijalanjälki on Global Footprint Networkin mukaan yli kaksinkertaistunut. Hiilijalanjäljen merkittävä pienentäminen onkin välttämätön askel maailman ylikulutuksen vähentämiseksi.

Global Footprint Network kehittää jatkuvasti käyttämiään mittareita. Uusimpien laskelmien alustavissa ennakkotiedoissa näyttää siltä, että maapallon keskimääräinen hiilensitomiskyky on ehkä arvioitu aiemmin hieman liian suureksi. Niinpä uusien lukujen valossa hiilijalanjälki ja siten myös koko ekologinen jalanjälki ovat todellisuudessa aiemmin arvioitua suurempia. Kunhan tutkimus valmistuu, tiedot päivitetään kansallisiin jalanjälkiin ja edelleen globaaliin jalanjälkeen.

Trendanalyzer kertoo erilaisten ekologisten mittareiden ja ihmisten elämän laatuun vaikuttavien tekijöiden korrelaatioista eri valtioissa ja eri aikoina. Kannattaa katsoa!

Suomalaistenkin elintaso noussut 40 vuodessa taskulämpimästä maidosta omiin uima-altaisiin 

Suomalaisten elintaso on muutamassa vuosikymmenessä noussut valtavasti, mitä olen käsitellyt aiemmin kirjoituksessani "DDT:tä, kylmiä luokkahuoneita, taskulämmintä maitoa ja tv-ohjelmia kuusi tuntia päivässä". Viime viikonloppuna Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin, jonka mukaan "2000-luvun sukupolvelle tuhlaaminen on hyve". Suomalaiset ovat "hullaantunet" esimerkiksi omista uima-altaista. Toisaalta myös elintasokuilu eri ihmisten välillä on kasvanut.

Maailman väestöstä 72 % elää biokapasiteetiltaan alijäämäisissä maissa, joissa myös tulotaso on Maailmanpankin määritelmän mukaan alhainen. Nämä maat sijoittuvat oheisessa nelikentässä vasemman alanurkan punaiselle alueelle. Kaksi miljardia ihmistä ei pysty tyydyttämään edes perustarpeitaan. Vain 14 % maailman ihmisistä elää maissa, joiden biokapasiteetti on kulutusta suurempi. Näistä biokapasiteetiltaan ylijäämäisistä maista vain osa kuuluu Maailmanpankin määrittelemiin korkean tulotason maihin, esimerkkinä Suomi. Nämä maat sijoittuvat nelikentässä oikean yläkulman vihreälle alueelle. Kuva perustuu vuoden 2010 tietoihin. Credit: Global Footprint Network, www.footprintnetwork.org.

Suomi on kuitenkin sikäli hyvässä asemassa, että maamme biokapasiteetti ylittää ekologisen jalanjälkemme. Asukasta kohden laskettuna Suomi siis tuottaa laskennallisesti resursseja enemmän kuin mitä me kulutamme. Siitä huolimatta emme voi aina syyttää kiinalaisia tai muita väkiluvultaan suuria valtioita. Elintasomme perustuu paljolti öljyyn ja muihin ulkomailta tuotuihin tuotteisiin. Emme voisi elää nykyiseen tapaan pelkästään Suomen luonnon antimilla. Olemme ulkoistaneet luonnonvarojen kulutuksemme.

Milloin maailmanloppu tulee?

Talous, väestö ja luonnonvarojen kulutus kasvavat. Maapallon koko kuitenkin säilyy koko ajan samana.

Maapallon ylikulutukseen vaikuttaa neljä keskeistä avaintekijää: 1) kuinka paljon kulutamme, 2) kuinka tehokkaasti tuotteet valmistetaan, 3) kuinka paljon ihmisiä on ja 4) kuinka paljon luonnonvaroja luonto pystyy tuottamaan.

Lokakuun 2011 lopulla maapallon väkiluku ylitti arvioiden mukaan seitsemän miljardin rajanYK:n viime kesänä julkaisemien ennusteiden mukaan maapallolla tulee olemaan 9-13 miljardia ihmistä vuonna 2100, vaikka väestönkasvu onkin hidastunut pahimpiin ennusteisiin verrattuna.

Metsien häviäminen, makean veden niukkuus, maaperän eroosio, biodiversiteetin pienentyminen ja hiilidioksidin kertyminen ilmakehään aiheuttavat elämän laadun heikkenemistä ja rahankulua. Kesäkuun 2012 Nature-lehdessä 22 tutkijaa varoitti siitä, että maapallon olotilan muutos on mahdollinen ja jopa todennäköinen jo sadan seuraavan vuoden aikana!

Onneksi ihmislajin kekseliäisyys ja uudet teknologiat voivat tuoda mukanaan myös ratkaisukeinoja näihin ongelmiin.

Lisää kirjoituksia samasta aihepiiristä

Jos kaikki Suomen maito ostetaan muovikorkillisissa tölkeissä, korkkien kasvihuonekaasupäästöt vastaavat vuosittain 27 miljoonan kilometrin autoilua

Maapallon terveystarkastus

Maailman vesipäivä 22.3.2012: Vesijalanjälki, hiilijalanjälki ja hauska video

Lintujen roskaruokaa: Muovijätteen määrä Tyynenmeren jätepyörteessä satakertaistunut

Kestävän kehityksen ja kulutuksen pedagogia

Elektroniikkaan ja ruokaan liittyvät ekoteot säästävät ympäristöä ja tuhansia euroja

tiistai 12. elokuuta 2014

Kesän 2014 lämpöennätykset Suomessa: Useita koko mittaushistorian ennätyksiä



Tässä koottuna joitakin tänä kesänä saavutettuja Suomen koko mittaushistorian helle-ennätyksiä ja muita sääennätyksiä (useimmat digitalisoidun mittaushistorian aikana eli alkaen vuodesta 1961):

-38 peräkkäisenä päivänä (6.7.-12.8.2014) hellettä jossakin päin Suomea. Tämä sivuaa Suomen helleputkiennätystä vuodelta 1973. (Lähteet: Ilmatieteen laitoksen meteorologit Twitterissä, MTV, MSN Uutiset)

-Hattulassa (Lepaa) ja Kouvolassa (Utti) hellettä 26 peräkkäisenä päivänä (17.7.-11.8.2014). Tämä on yksittäisten mittausasemien Suomen ennätys. Tänään näillä mittausasemilla ei enää ylitetty hellerajaa. Kaikkiaan Utissa oli tänä kesänä 43 hellepäivää. Suomen yhden mittauspisteen ennätys on 48 hellepäivää (eivät peräkkäisiä) yhtenä kesänä Utissa vuonna 2010. (Lähteet: Kouvolan Sanomat, Yle Uutiset)

-22 päivää, jolloin Suomen ylin lämpötila oli vähintään 30 astetta. Tämä on eniten digitalisoitujen mittaustulosten aikana. (Lähde: Ilmatieteen laitoksen meteorologit Twitterissä) (EDIT 13.8.2014 klo 12: Ilmatieteen laitos on tänään tiedotteessaan vahvistanut, että 22 kappaletta vähintään 30 asteen päiviä on ennätys vuodesta 1961 alkavassa tarkasteluhistoriassa. Alkuperäisen Twitter-ketjun perusteella oli hieman epäselvää, oliko kyseessä ennätys vai sen sivuaminen.)

-Suomen Lapissa ylitettiin ensimmäistä kertaa mittaushistorian aikana elokuussa 30 asteen raja, kun Ivalon lentoasemalla mitattiin 5.8.2014 peräti 31,2 astetta. (Lähde: Ilmatieteen laitoksen meteorologit Twitterissä)

-Viikolla 18.-24.7.2014 Suomen keskilämpötila oli 20,2 astetta, mikä on ko. ajanjakson korkein keskilämpötila koko Suomen digitalisoidun mittaushistorian aikana. Koko kesän korkein yksittäinen lämpötila mitattiin Porissa 4.8.2014, kun mittari näytti 32,8 astetta. Mittaushistorian korkein lämpötila on 37,2 astetta Joensuun lentokentältä Liperistä 29.7.2010. (Lähde: Ilmatieteen laitoksen meteorologit Twitterissä)

-Heinäkuussa rikkoutui järvien pintaveden virallinen lämpöennätys ainakin seitsemässä mittauspisteessä: Säviä (Pielavesi) 26,2 astetta, Karstula (Pääjärvi) 25,6 astetta, Lauritsala (Saimaa) 25,0 astetta, Konnevesi (eteläinen) 23,7 astetta, Suomussalmi (Pesiöjärvi) 23,5 astetta, Sodankylä (Unari) 21,9 astetta ja Enontekiö (Ounasjärvi) 19,6 astetta. Päijänteellä Sysmän mittauspisteessä mitattiin 26,4 astetta, mutta aiempi ko. paikan ennätys (26,7 astetta) ei mennyt rikki. Virallisesti mittaushistorian lämpimin lukema on 28,8 astetta Pirkanmaan Jalantijärveltä 30.6.1999 (joissakin tiedoissa vuosiluvuksi mainitaan 1988). Tätä kirjoitettaessa 12.8.2014 järvivesien pintalämpötilat ovat yhä poikkeuksellisen korkeita. Viimeksi näin loppukesästä yhtä lämmintä on ollut elokuussa 2003. (Lähteet: MTV, Yle Uutiset, Kouvolan Sanomat)

-Helena-rajuilmassa 31.7.2014 Suomussalmella satoi jopa 9-senttisiä eli pesäpallon kokoisia rakeita, mikä lienee Suomen ennätys. (Lähde: Yle Uutiset, Ilmatieteen laitos)

Lue myös nämä

Äärimmäisyyksien kesä 2014: Kouvolassa Suomen ennätys yhden mittausaseman helleputken pituudessa

Kesäkuu 2014 globaalisti 135-vuotisen mittaushistorian lämpimin

Kesäkuu oli Suomessa kolea, globaalisti tavanomaista lämpimämpi

Kaikkien aikojen uusi lämpötilaennätys 37,2 astetta!

Koko kesän kaikkien aikojen lukumääräennätys nyt Kouvolassa 47! (EDIT: 48!)

Kouvolan hellekesä 2010 toi uuden Suomen ennätyksen. Milloin seuraavaksi on yhtä lämmintä?

Kesä 2011 oli Suomessa neljänneksi lämpimin 1900-2000 -luvuilla

Miksi kesä 2012 oli kylmä?

Syksyn sääennuste 2014

lauantai 9. elokuuta 2014

Syksyn sääennuste 2014

Viisi kansainvälistä tutkimuslaitosta ennustavat melko yksimielisesti syksyn olevan Suomessa tavanomaista lämpimämpi ja sademääriltään lähellä normaalia. Sen sijaan hyvin alustavat talven 2014-2015 ennusteet vaihtelevat ristiriitaisesti IRI:n tavanomaista lämpimämmän talven ennusteesta WSI:n normaalia kylmempään talveen. Ennusteet päivittyvät jatkuvasti tämän tekstin linkkeihin. Ajoittain päivitän ennusteita myös kommentteina tekstin alle.

Pentsojan puisto Kouvolassa 14.10.2013

ECMWF: syys-marraskuusta koko Suomessa tavanomaista lämpimämpää

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen (ECMWF) eilen 8. elokuuta julkaistun vuodenaikaisennusteen mukaan syys-marraskuun jaksolla keskilämpötila on Suomessa 0,5-1,0 astetta tavanomaista lämpimämpi. Meri- ja rannikkoalueilla voi olla tavanomaista sateisempaa, mutta muualla sademäärissä ei näy poikkeamaa normaaliin verrattuna. ECMWF:n ennustetta on analysoitu tarkemmin Ilmatieteen laitoksen nettisivuilla.

Venäjän ilmatieteen laitos: syys-marraskuussa Etelä-Suomessa tavanomaista lämpimämpää

Venäjän ilmatieteen laitoksen pitkän aikavälin ennusteessa kolmen kuukauden jakso syyskuusta marraskuun loppuun näyttää Lapissa lämpötiloiltaan hyvin tavalliselta. Mitä etelämmäksi Suomessa mennään, sitä enemmän kasvaa tavanomaista lämpimämmän syksyn todennäköisyys. Sademäärät vaikuttavat tavanomaisilta. Jos sademäärät poikkeamat normaalista, todennäköisimmin poikkeama on tavanomaista sateisempaan suuntaan erityisesti merialueilla ja paikoin myös itäisimmässä Suomessa.

NOAA/NWS: elokuussa ja paikoin vielä alkusyksystä lämmintä, talvi tavanomainen

Yhdysvaltalainen NOAA/NWS antaa ennusteen Suomen lämpötiloista useille eri kolmen kuukauden jaksoille. Kaikkein lämpimimmältä näyttää elo-lokakuun jakso, joka on Suomessa noin 0,5-2 astetta tavanomaista lämpimämpi. Selvimmin lämpimyys näkyy Keski- ja Pohjois-Suomessa. Myös syyskuusta marraskuuhun Pohjois-Suomessa on 0,5-1,0 astetta tavanomaista lämpimämpää. Muut kolmen kuukauden jaksot (loka-joulukuu, marras-tammikuu, joulu-helmikuu) vaikuttavat lämpötiloiltaan täysin tavanomaisilta, joskin Itämeren toisella puolella Keski-Euroopan pohjoisosissa majailee tavanomaista lämpimämmän ilmamassan alue. Tammi-maaliskuussa Suomessa näyttäisi sitten jälleen olevan mahdollisuus tavanomaista lämpimämpään säähän. On kuitenkin huomattava, että nämä talven 2014-2015 vuodenaikaisennusteet ovat vielä erittäin alustavia ja tulevat varmaankin vielä muuttumaan useaan kertaan. Ehkä niistä kuitenkin voi jo jotakin päätellä siitä, ettei ainakaan mitään kovin suuria äärimmäisyyksiä ole luvassa.

Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna lämpimin on Suomessa elokuu, 1-2 astetta tai paikoin jopa 2-3 astetta yli tavanomaisen. Syyskuussa ja lokakuussa Pohjois-Suomessa ja paikoin myös Keski-Suomessa on mahdollisuus 0,5-1,0 astetta tavanomaista lämpimämpään säähän. Etelä-Suomessa ollaan kaikkina kuukausina syyskuusta joulukuuhun hyvin lähellä tavanomaisia lämpötiloja, joskin marraskuussa on pieni mahdollisuus tavanomaista lämpimämpään kuukauteen.

Sademäärät näyttävät Suomessa elokuusta tammikuuhun (sekä kolmen kuukauden jaksoilla että yksittäisten kuukausien osalta) melko tavanomaisilta, paitsi kolmen kuukauden jaksoista elo-lokakuussa sekä yksittäisistä kuukausista elokuussa ja syyskuussa voi olla aivan merten rannikkoalueita lukuun ottamatta tavanomaista kuivempaa.

Viimeaikaisten vuodenaikaisennusteiden osalta on ollut havaittavissa, että nämä NOAA:n/NWS:n ennusteet vaikuttavat olevan kaikkein eniten riippuvaisia ennusteen tekohetkellä vallinneista sääoloista. Toisinaan ne näyttävät jumittuvan ennustamaan jatkoonkin hyvin samankaltaisia sääoloja (esimerkiksi tavanomaiseen verrattuna lämpimämpää tai tavanomaiseen verrattuna kylmempää), jotka ovat olleet vallalla ennustetta laadittaessa. Ennusteet päivittyvät jatkuvasti edellä oleviin linkkeihin, joten onkin mielenkiintoista seurata, miten NOAA:n/NWS:n ennusteet vaihtelevat syksyn kuluessa.

IRI: elo-lokakuu tavanomaiseen verrattuna lämpimin kolmen kuukauden jakso, mutta erityisesti Lapissa myös talvi vaikuttaa tavanomaista lämpimämmältä

IRI:n (International Research Institute for Climate and Society) vuodenaikaisennusteen mukaan elo-lokakuun jaksolla normaalia lämpimämmän sään todennäköisyys Suomessa on 55-60 %, normaalin 30 % ja normaalia viileämmän 10-15 %. Syys-lokakuun jaksolla ollaan hyvin lähellä tavanomaisia lämpötiloja, joskin aivan Länsi- ja Pohjois-Suomessa normaalia lämpimämmän sään todennäköisyys on 40 %, normaalin 35 % ja normaalia viileämmän 25 %. Loka-marraskuussa sekä marras-tammikuussa normaalia lämpimämmän sään todennäköisyys on koko Suomessa 40 %, normaalin 35 % ja normaalia viileämmän 25 %, paitsi Pohjois-Suomessa on kymmenisen prosenttiyksikköä suurempi todennäköisyys tavanomaista lämpimämpään säähän.

Sademäärät näyttävät tavanomaisilta kaikilla kolmen kuukauden jaksoilla, mutta elo-lokakuussa saattaa olla pieni mahdollisuus normaalia kuivempaan säähän, aivan niin kuin IRI ennusti jo huhtikuussa.

WSI: elo-lokakuussa tavanomaista lämpimämpää, talvesta tulossa ehkä kylmä

Kaupallinen, erityisesti lentoyhtiöiden käyttämä
WSI (Weather Services International) arvioi, että Suomessa sekä elokuu, syyskuu että lokakuu ovat tavanomaista lämpimämpiä, joskin on hyvin pieni riski viileämpään ja sateisempaan säähän.

Pohjois-Atlantin tilanne näyttää tällä hetkellä sellaiselta, että WSI:n hyvin alustavan arvion mukaan tulossa on kylmä talvi. On kuitenkin lukuisia tunnettuja epävarmuustekijöitä, joiden takia talven sääolojen ennustaminen tässä vaiheessa ei ole kovinkaan luotettavaa.



Tarjolla on jopa päiväkohtainen sääennuste yli kuukaudeksi

Yhdysvaltalainen AccuWeather julkaisee Suomeenkin päiväkohtaisia ennusteita jopa yli kuukaudeksi. Tässä esimerkkeinä elokuun sääennusteet Helsinkiin, Kouvolaan, Tampereelle, Turkuun, Kuopioon ja Rovaniemelle. Harmaalla tai beigellä pohjavärillä näkyvät havainnot, sinisellä värillä ennusteet. Merkintä "Hist. Avg." tarkoittaa pitkän aikavälin tilastollista keskiarvoa ko. päivämäärän lämpötiloista (Lo = alin lämpötila).


Tällaiset ennusteet ovat kuitenkin hyvin epävarmoja. Vaikka pitkän aikavälin säätä (esimerkiksi kolmea kuukautta) onkin mahdollista jossakin määrin ennustaa, malleihin sisältyvien epävarmuuksien takia paikkakunta- ja päiväkohtainen ennuste on erittäin epäluotettava. Joskus tällaisista ennusteista onkin käytetty nimitystä "meteorologinen syöpä".

Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Sari Hartosen mukaan Suomessa säätyyppi pystytään ennustamaan kohtuullisen luotettavasti 6-10 vuorokautta, lämpötila 4-7 vuorokautta, matalapaineiden ja sadealueiden reitti 3-5 vuorokautta, tuulet 2-3 vuorokautta ja sademäärät sekä sateiden tarkat reitit 0-2 vuorokautta etukäteen. Yli kymmenen vuorokauden ajalle ei voi tehdä vain yhtä ennustetta, vaan saadaan useampia erilaisia ennusteita. Ilmakehän kaoottisuus estää tulevaisuudessakin yli 14-21 vuorokauden päiväkohtaiset ennusteet. Lämpötilaennusteet ovat sade-ennusteita luotettavampia.

Vuodenaikaisennusteissa (esimerkiksi koko talven sääennuste) ei ennustetakaan yksittäisiä sääilmiöitä vaan ainoastaan pitkän aikavälin (yleensä kolmen kuukauden jakso) poikkeamia verrattuna tavanomaiseen. Vertailukohtana on aina useilta vuosilta (yleensä 30 vuotta) laskettu keskiarvo kyseisen kolmen kuukauden jakson tai kyseisen kuukauden säästä eli ns. tavanomainen sää.

Voiko sään vuodenaikaisennusteisiin luottaa?

Kaikissa pitkän aikavälin sääennusteissa on huomattava, etteivät ne yleensä ole Pohjois-Euroopassa kovinkaan luotettavia. Täällä ei ole samanlaista jaksottaista vaihtelua niin kuin tropiikissa, jossa ennusteissa voidaan käyttää hyväksi ENSO-värähtelyä (El Niño – La Niña -oskillaation vaihtelua). Matalilla leveysasteilla (tropiikissa) vuodenaikaisennusteet ovatkin hieman luotettavampia kuin meillä, koska siellä säätyypit ovat pitkälti seurausta meriveden lämpötilan vaihteluista. Meillä taas äkilliset, hetkittäiset tekijät vaikuttavat enemmän.
 
Nämä vuodenaikaisennusteetkin ovat sääennusteita, eivät ilmastoennusteita. Säähän pääsevät hetkelliset tekijät vaikuttamaan voimakkaastikin, toisin kuin ilmastoon, joka on pitkän aikavälin keskiarvo. Vaikka pitkän aikavälin sääennusteet, esimerkiksi vuodenaikaisennusteet, pitäisivätkin paikkansa, on huomattava, että ne ovat vain useamman kuukauden ajalle ennustettuja keskiarvoja eivätkä ennusta yksittäisiä säätapahtumia. Ongelmaa voi havainnollistaa seuraavalla esimerkillä. Suurkaupungissa on mahdollista ennustaa, että tietyssä kaupunginosassa tapahtuu enemmän rikoksia kuin toisessa, mutta siitä huolimatta et hälytysajossa olevan poliisiauton perässä ajaessasi tiedä, mihin kaupunginosaan poliisiauto juuri sillä kerralla kääntyy.
 
Kun vuodenaikaisennuste ennustaa syys-marraskuusta tavanomaista lämpimämpää, tämä voi tarkoittaa esimerkiksi joko 1) sitä, että koko syys-marraskuun jakso on tavanomaista lämpimämpi tai 2) sitä, että lämpötilat ovat suurimmat osan ajasta aivan normaaleja (vähän alle tai vähän yli tavanomaisen), välillä jopa kylmiä, mutta jossakin vaiheessa on erityisen lämmintä.
 
Lisäksi täytyy huomata, että eri sääennusteissa käytetään erilaisia vertailujaksoja, kun verrataan lämpötiloja tavanomaisiin. Maailman meteorologisen järjestön (WMO) virallinen ilmastotieteen vertailukausi on 1961-1990, kun taas esimerkiksi Suomen Ilmatieteen laitos käyttää sääennusteissaan hieman lämpimämpää vertailukautta 1981-2010.

Myös tässä blogikirjoituksessa esitettyjen vuodenaikaisennusteiden vertailukausi on 1981-2010, paitsi Venäjän ilmatieteen laitoksella 1971-2010.


On syytä huomata myös se, että kaikki vuodenaikaisennusteet ovat vielä kokeilu- ja testausasteella, eivätkä ne välttämättä ole kovin luotettavia.

Lue myös nämä

Äärimmäisyyksien kesä 2014: Kouvolassa Suomen ennätys yhden mittausaseman helleputken pituudessa

Kesäkuu 2014 globaalisti 135-vuotisen mittaushistorian lämpimin

Vuosikatsaus: Säävuosi 2013
 

perjantai 8. elokuuta 2014

Äärimmäisyyksien kesä 2014: Kouvolassa Suomen ennätys yhden mittausaseman helleputken pituudessa

Kesäkuun 2014 loppu oli Suomessa pilvinen ja jopa mittaushistorian kolein. Monin paikoin rikottiin 2000-luvun kesäkuiden järviveden kylmyysennätyksiä. Sen sijaan heinäkuu 2014 oli tavanomaista lämpimämpi, Lapissa jopa poikkeuksellisen lämmin. Heinäkuussa oli jossakin päin Suomea hellettä kaikkiaan 26 päivänä, kun tavanomainen lukema on 16. Tämänvuotista enemmän heinäkuun hellepäiviä on ollut vain kahdesti. Yksittäisistä havaintoasemista eniten hellepäiviä oli Kouvolan Utissa, peräti 22. Tänään on ollut 34 peräkkäisenä päivänä hellettä ainakin jollakin Suomen mittausasemista, mikä on mittaushistorian toiseksi pisin helleputki. Ennusteiden mukaan ainakin Kouvolan Utissa tulee tänään uusi Suomen ennätys, kun yksittäisen mittauspisteen helleputki näyttää nousevan 23 peräkkäiseen päivään. Pitkäaikaisten tilastojen perusteella Kouvolassa näyttääkin olevan Suomen paras kesäsää.


Kesäkuu alkoi lämpimänä, mutta kuukauden loppu oli jopa mittaushistorian kolein

Kesäkuun 2014 loppu oli Suomessa monin paikoin mittaushistorian kolein. Lisäksi pilvisyys oli runsasta. Paikoin satoi harvinaisen vähän, paikoin taas sademäärät olivat puolitoistakertaisia tavanomaiseen verrattuna. Saanalla mitattu -6,2 astetta on kylmin kesäkuun lämpötila Suomessa 50 vuoteen ja ehkä mittaushistorian kylmin kesäkuun puolivälin lukema. Kesäkuun loppupuolelta heinäkuun alkuun esimerkiksi Helsinki-Vantaalla oli yli 20 vuorokauden ajanjakso, jolloin ei kertaakaan ylitetty 20 astetta. Maailmanlaajuisesti kesäkuu oli kuitenkin mittaushistorian lämpimin kesäkuu.

Heinäkuussa lähes ennätyksellisen paljon hellepäiviä

Viikolla 18.-24.7. Suomen keskilämpötila oli 20,2 astetta, mikä on ko. ajanjakson korkein keskilämpötila koko Suomen digitalisoidun mittaushistorian aikana (havainnot digitaalisessa muodossa vuodesta 1961 alkaen). Mittaushistorian korkeinta lämpötilaa 37,2 astetta (Joensuun lentokenttä, Liperi 29.7.2010) ennätyslämpimältä heinäkuulta 2010 ei kuitenkaan ylitetty. Kouvola oli 26.7. kesän siihen mennessä lämpimin paikka Suomessa, kun lämpötila kohosi Utissa 32,5 asteeseen. Tämä oli samalla heinäkuun korkein lämpötila Suomessa. Koko kesän 2014 virallinen lämpöennätys (ainakin toistaiseksi) kuitenkin mitattiin 4.8. Porissa, kun lämpömittari näytti 32,8 astetta.

Koko heinäkuu 2014 oli tavanomaista lämpimämpi, Lapissa jopa poikkeuksellisen lämmin. Heinäkuussa oli jossakin päin Suomea hellettä 26 päivänä, kun tavanomainen lukema on 16. Tämänvuotista enemmän heinäkuun hellepäiviä on vuodesta 1959 alkavan tilastohistorian aikana ollut vain kahdesti, vuosina 2010 ja 1973, jolloin niitä oli 30. Yksittäisistä havaintoasemista eniten hellepäiviä heinäkuussa 2014 oli Kouvolan Utissa, 22 hellepäivää. Keskimäärin Utissa on kesä-elokuussa yhteensä 18 hellepäivää. Heinäkuun sademäärässä oli suuri paikallinen vaihtelu, koska sade tuli yksittäisinä kuuroina. Suomen salamamäärä oli lähes kaksinkertainen tavalliseen verrattuna. Helena-rajuilmassa 31.7. Suomussalmella satoi jopa 8-9 -senttisiä eli pesäpallon kokoisia rakeita.

Mittaushistorian toiseksi pisin valtakunnallinen helleputki ja pisin yksittäisen mittauspisteen helleputki

Eilen oli jo 33. päivää ja tänään siis 34. päivää peräkkäin hellettä jossakin päin Suomea, mikä on mittaushistorian (alkaen vuodesta 1959) toiseksi pisin helleputki. Vuonna 1973 oli hellettä 38 peräkkäisenä päivänä, mihin ennusteiden mukaan nyt ei ehkä ihan ylletä. Uuden ennätyksen todennäköisyys on noin 30 prosenttia.

Eilen kuitenkin Kouvolan Utissa ja Hattulan Lepaassa sivuttiin yhden mittausaseman pisintä hellepäivien putkea, kun kummassakin paikassa oli kertynyt 22 peräkkäistä hellepäivää samoin kuin vuonna 2003 Porvoossa, Heinolassa ja Orimattilassa. Ennusteiden mukaan ainakin Kouvolan Utissa tulee tänään uusi Suomen ennätys, kun helleputki näyttää nousevan 23 peräkkäiseen päivään.

Myös elokuun alku on siis ollut lämmin. Lapissa ylitettiin ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa 30 asteen raja elokuussa, kun Ivalon lentoasemalla mitattiin 5. elokuuta 31,2 astetta.

Kouvola sään perusteella Suomen paras kesäkaupunki

Helsingin Sanomien selvityksessä Kouvolassa todettiin pitkäaikaistenkin tilastojen (1981-2010)perusteella olevan Suomen paras kesäsää. Kesällä 2010 Kouvolan Utissa mitattiin 48 hellepäivää, koko Suomen ennätys yhdellä sääasemalla yhden kesän aikana mitatuista hellepäivistä. Hellehän tarkoittaa suomalaisen määritelmän mukaan sitä, että lämpötila varjossa kahden metrin korkeudella ylittää 25 astetta (on siis vähintään 25,1 astetta). Myös edellä mainitut tiedot helleputken pituudesta puoltavat Kouvolan asemaa Suomen parhaana kesäkaupunkina.

Järviveden lämpötila vaihteli kesäkuun poikkeuksellisesta kylmyydestä heinäkuun mittauspistekohtaisiin ennätyksiin

Kesäkuun alussa vesi oli jo mukavan lämmintä, mutta kuukauden lopussa järvivedet olivat poikkeuksellisen kylmiä, ja monin paikoin rikottiin 2000-luvun kesäkuiden kylmyysennätyksiä. Heinäkuussa taas rikkoutui pintaveden virallinen lämpöennätys ainakin seitsemässä mittauspisteessä. Sysmän mittauspisteessä Päijänteellä saavutettiin 26,4 astetta, mikä on 5,6 astetta yli keskiarvon. Pienissä lammissa, joissa virallisia mittauspisteitä ei ole, lienee ylitetty 30 astettakin. Virallisesti korkein Suomessa mitattu pintaveden lämpötila on 28,8 astetta Pirkanmaan Jalantijärveltä 30.6.1999.

Suomalaiset voivat parhaiten, kun vuorokauden keskilämpötila on noin 15 astetta

Suomalaisten kuolleisuus on pienimmillään, kun vuorokauden keskilämpötila on noin 12-15 astetta. Välimeren alueella vastaava luku on noin 22-25 astetta ja trooppisissa maissa keskimäärin 30 astetta. Kun ihannelämpötila ylittyy tai alittuu, kuolleisuus alkaa nousta.

Tutkimuksen mukaan myös lämmin sää - ei ainoastaan helleaalto - lisää kuolleisuutta. Suomessa ilman lämpeneminen lisää kuolleisuutta 1-3 prosenttia astetta kohden ihannelämpötilan ylittyessä. Lämpimään ilmaan ja helteeseen liittyy Suomessa vuosittain vähintään 100-200 ylimääräistä kuolemaa. Kylmään niitä liittyy peräti 2000-3000, kun esimerkiksi liikenteessä kuolee vuosittain noin 400 suomalaista. Suomessa väestön kuolleisuus lisääntyykin nopeasti syksyllä, on huipussaan joulun pyhien tienoilla ja vähenee sitten hitaasti minimiinsä elokuussa. Helleaallot ovat meillä niin paljon harvinaisempia kuin kylmyys, että kylmyyden kokonaisvaikutus kuolleisuuteen on suurempi. Vuoden 1972 helleaallon arvioidaan kuitenkin aiheuttaneen Suomessa 800-1000 ylimääräistä kuolemaa. "Sään aiheuttamat kuolemat" eivät kuitenkaan johtune todellisuudessa pelkästään lämpötiloista vaan myös ihmisten käyttäytymisen muuttumisesta. Esimerkiksi talvella joudutaan tekemään raskaita lumitöitä, ja helteellä alkoholin käyttö saattaa lisääntyä.

Osittain ihmiset sopeutuvat asuinalueensa lämpötiloihin. Siperian Jakutskissa kuolleisuus ei lisäänny vielä -48 asteessakaan. Suomalaiset puolestaan ovat nykyään sopeutuneet noin asteen verran lämpimämpään kuin aiemmin ja vuosittain kylmään sopeutumista tapahtuu hiljalleen syksyn ja talven edetessä. Lisätietoja kannattaa lukea aiemmasta kirjoituksestani "Lisääntyykö vai väheneekö kuolleisuus Isossa-Britanniassa ilmastonmuutoksen myötä?"

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Kesäkuu 2014 globaalisti 135-vuotisen mittaushistorian lämpimin

Kesäkuu oli maapallon mittaushistorian lämpimin ja samalla 38. peräkkäinen kesäkuu sekä 352. peräkkäinen mikä tahansa kuukausi, jolloin kuukauden lämpötila ylitti 1900-luvun keskilämpötilan. Viimeksi keskimääräistä kylmempi kesäkuu on ollut vuonna 1976 ja tavanomaista kylmempi mikä tahansa kuukausi helmikuussa 1985. Mittaushistorian kymmenestä lämpimimmästä kesäkuusta yhdeksän on ollut 2000-luvulla. Helmikuuta lukuun ottamatta tämän vuoden kaikki kuukaudet ovat sijoittuneet kuukausikohtaisissa tilastoissa mittaushistorian neljän lämpimimmän kuukauden joukkoon. Pelkkiä maa-alueita tarkasteltaessa mittaushistorian seitsemän lämpimintä kesäkuuta on koettu viimeisimmän kymmenen vuoden aikana. Merialueilla kesäkuu oli mittaushistorian lämpimin, 0,64 astetta tavanomaisen yläpuolella, mikä on koko mittaushistorian suurin minkään kuukauden poikkeama tavanomaisesta.


Toukokuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kuumin. Ennakkotiedoissa myös kesäkuun 2014 arvioitiin olleen hyvin lämmin, vaikka Suomessa olikin kuukauden lopulla poikkeuksellisen koleaa.

Tänään Yhdysvaltojen kansallinen ilmastopalvelu (NOAA) julkaisi raportin, jonka mukaan kesäkuu oli globaalisti koko mittaushistorian kuumin, 0,72 celsiusastetta 1900-luvun kesäkuiden keskiarvon (15,5 astetta) yläpuolella, kun tarkastellaan sekä maa-alueiden että merien pintalämpötiloja. Pelkkiä maa-alueita tarkasteltaessa kesäkuu oli mittaushistorian seitsemänneksi lämpimin, 0,95 astetta yli keskiarvon (13,3 astetta). Merialueilla kesäkuu oli mittaushistorian lämpimin, 0,64 astetta keskiarvon (16,4 astetta) yläpuolella. Tämä on koko mittaushistorian suurin minkään kuukauden poikkeama tavanomaisesta.

Kuuden viimeisimmän kuukauden (tammikuu-kesäkuu) ajalta maa- ja merialueiden pintalämpötilojen keskiarvo ylittää tavanomaisen (1900-luvun keskiarvo 13,5 astetta) 0,67 asteella, mikä on yhtä paljon kuin tähän mennessä mitattu lämpimin tammi-kesäkuun jakso vuonna 2002.

Maa- ja merialueet yhdistettyinä

Maa- ja merialueet yhdistettyinä kesäkuu 2014 oli siis globaalisti koko mittaushistorian kuumin, 0,72 celsiusastetta yli 1900-luvun kesäkuiden keskiarvon (15,5 astetta). Aiempi kesäkuun 1998 ennätys ylittyi 0,03 asteella. Mittaushistorian kymmenestä lämpimimmästä kesäkuusta yhdeksän on ollut 2000-luvulla, mukaan lukien kaikki viimeisimmät viisi vuotta. Kesäkuu oli myös toinen peräkkäinen ennätyslämmin kuukausi. Lukuun ottamatta helmikuuta (mittaushistorian 21. lämpimin) tämän vuoden kaikki kuukaudet ovat ainakin tähän asti sijoittuneet kuukausikohtaisissa tilastoissa mittaushistorian neljän lämpimimmän kuukauden joukkoon.

Kesäkuu oli 38. peräkkäinen kesäkuu sekä 352. peräkkäinen mikä tahansa kuukausi, jolloin kuukauden lämpötila ylitti 1900-luvun keskilämpötilan. Viimeksi keskimääräistä kylmempi kesäkuu on ollut vuonna 1976 ja tavanomaista kylmempi mikä tahansa kuukausi helmikuussa 1985.

Maa-alueet

Pelkkiä maa-alueita tarkasteltaessa kesäkuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian seitsemänneksi lämpimin, 0,95 astetta yli 1900-luvun keskiarvon. Mittaushistorian seitsemän lämpimintä kesäkuuta on koettu viimeisimmän kymmenen vuoden aikana. Kesäkuussa 2014 ennätyslämmintä oli osissa Etelä-Grönlantia, pohjoista Etelä-Amerikkaa, Itä- ja Keski-Afrikkaa sekä Etelä- ja Kaakkois-Aasiaa. Vain pienet alueet Pohjois-Amerikassa, Venäjän Kaukoidässä, Keski-Euroopassa ja Itä-Euroopassa olivat viileämpiä tai paljon viileämpiä kuin tavanomaisesti. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa kesäkuun keskiarvo oli vuodesta 1909 alkavan mittaushistorian lämpimin ja Grönlannin Kangerlussuaqissa mitattiin vuodesta 1958 alkavan mittaushistorian korkein kesäkuun lämpötila 23,3 astetta (Tanskan ilmatieteen laitos DMI:n tiedotteen diagrammissa tällä hetkellä ilmeisen virheellisesti 23,2 astetta), kun taas Latviassa kesäkuu oli 2000-luvun toiseksi viilein, 0,9 astetta keskimääräistä viileämpi.

Merialueet

Merialueilla kesäkuu oli mittaushistorian lämpimin, 0,64 astetta keskiarvon (16,4 astetta) yläpuolella. Tämä on koko mittaushistorian suurin globaalin merilämpötilan minkään kuukauden anomalia (poikkeama tavanomaisesta), ensimmäistä kertaa yli 0,60 astetta. Edellinen anomaliaennätys oli 0,59 astetta, joka saavutettiin sekä kesäkuussa 1998, lokakuussa 2003, heinäkuussa 2009 että toukokuussa 2014. Kesäkuussa 2014 ennätyslämmintä tai ainakin paljon tavanomaista lämpimämpää oli Tyynenmeren läntisissä osissa päiväntasaajan lähellä ja koillisessa sekä lähes kaikkialla Intian valtameren alueella. ENSO-värähtely oli kuitenkin neutraalissa vaiheessa, eli merillä ei vallinnut El Niño -olosuhteita eikä La Niña -oloja. Ennusteen mukaan on kuitenkin 70 prosentin todennäköisyys, että El Niño kehittyy pohjoisen pallonpuoliskon kesän aikana ja 80 prosentin mahdollisuus, että se kehittyy viimeistään syksyn tai talven 2014-2015 aikana.

Tammikuu-kesäkuu 2014

Vuoden 2014 ensimmäisen puoliskon aikana maa- ja merialueiden yhdistetty pintalämpötilojen keskiarvo ylitti tavanomaisen (1900-luvun keskiarvo 13,5 astetta) 0,67 asteella, mikä on yhtä paljon kuin tähän mennessä mitattu lämpimin tammi-kesäkuun jakso vuonna 2002. Globaali merialueiden lämpötila oli 135-vuotisen mittaushistorian kolmanneksi korkein (ensimmäisellä sijalla vuosi 1998 ja toisella vuosi 2010). Maa-alueiden lämpötila sijoittui lämpötilastoissa jaetulle neljännelle tilalle vuosien 1998 ja 2005 kanssa.

Ennätyslämmintä tammi-kesäkuun 2014 jaksolla oli osissa Länsi-USA:ta, Itä-Australiaa, koillista ja päiväntasaajan alueen läntistä Tyyntämerta, Norjanmerellä ja Barentsinmerellä. Myös Suomessa oli paljon tavanomaista lämpimämpää. Ranskassa tammi-kesäkuun jakso oli vuodesta 1900 alkavan mittaushistorian toiseksi lämpimin vastaava jakso, 1,4 celsiusastetta (NOAA:n tiedotteessa tällä hetkellä virheellisesti 1.4 C / 2.5 C) yli keskiarvon 1981-2010 (lämpimintä 2007, 1,8 astetta yli keskiarvon).  Paljon keskimääräistä viileämpää oli paikoin Pohjois-Amerikan itäosissa ja Eteläisellä jäämerellä Etelä-Amerikan kärjessä. Kummallakin alueella oli pienissä osissa koko mittaushistorian kylmin tammi-kesäkuun jakso.

Lähde

NOAA National Climatic Data Center, State of the Climate: Global Analysis for June 2014, published online July 2014, retrieved on July 21, 2014 from http://www.ncdc.noaa.gov/sotc/global/2014/6