torstai 29. kesäkuuta 2017

Upea vaellusreitti Saariselkä-Kiilopää-Sompiojärvi-Tankavaara

Tämän kesän Lapin-matkani on nyt takana. Haltin-reitti oli vielä luminen ja Kevon-reittikin avautui tulvan vuoksi vasta 26. kesäkuuta (normaalisti 15. kesäkuuta), joten kohteeksi valikoituivat Urho Kekkosen kansallispuisto ja Sompion luonnonpuisto.

Vajaassa kuudessa päivässä tuli vaellettua GPS-paikannukseen perustuvan Strava-sovelluksen mukaan 115 kilometriä. Tämän päälle tulevat lyhyt lenkit, jolloin Strava ei ollut päällä. Pisin päivämatka rinkan kanssa oli Ruijanpolkua pitkin reilut 35 kilometriä Kiilopäältä Terävä-Nattasen kautta Sompiojärvelle. Sompiojärvi onkin ainoa Sompion luonnonpuiston paikka, jossa leiriytyminen on sallittua.

Reittivalinta Saariselkä - Iisakkipää - Pääsiäiskuru - Rumakuru - Prospektorin kaivoskämppä - Laanila - Piispanoja - Rumakuru - Luulampi - Rautulampi - Kiilopää - Sivakkaoja - Kaptukaislampi - Terävä-Nattanen - Sompiojärvi - Pyhä-Nattanen - Nalijoki - Riestonaapa - Hopiaoja - Pikku-Tankavaara - Jorpulipää - Koiranjuomalampi - Tankavaaran Kultakylä osoittautui erinomaiseksi. Lyhyesti sanottuna kuljimme siis Urho Kekkosen kansallispuiston ja Sompion luonnonpuiston poikki pohjois-eteläsuunnassa Sompiojärvelle ja sieltä edelleen Tankavaaralle.

Saariselälle pääsi Rovaniemeltä kätevästi linja-autolla ja vastaavasti Rovaniemelle menevä linja-auto noukkii kyytiin Tankavaaran tienhaarasta, vaikka tähän kohti pysäkin merkkiä ei ole pystytettykään. Lumisen talven ja myöhäisen kevään vuoksi reitit varsinkin Sompion luonnonpuiston alueella olivat vielä juhannuksenakin paikoin hyvin märkiä ja joet tulvivia, joten monin paikoin kumisaappaat olivat hyödyllisemmät kuin vaelluskengät.

Pisimmällä eli 35 kilometrin päivävaelluksella emme nähneet koko päivän aikana ainuttakaan ihmistä, mutta ilves osui kyllä reittimme varteen. Seuraavassa on kuvakooste vaellusreitiltämme.

Kevyenä alkulämmittelynä nousu Saariselän Iisakkipäälle (454 m)

Pääsiäiskuru

Kaunis Rumakuru

Puron upeita kiviä

Kuuppavaunu Prospektorin kaivokselta, jossa vuosina 1902-1904 yritettiin kaivaa kultaa jopa 51,5 metrin syvyydeltä

Enemmän poroja kuin hyttysiä

Tiistaina ja keskiviikkona 20.-21.6.2017 räntä-, lumi- ja vesisadetta

Keskikesän maisemia Lapista

Tunturien rinteillä paikoin lunta 20-30 senttimetriä

Ruijanpolun pohjoisosa jo varsin kuiva

Ruijanpolun eteläosan alavissa kohdissa pitkospuutkin veden alla

Sivupoikkeama Terävä-Nattaselle

Terävä-Nattasen huipulla (545 m)

Nattasten punaisesta graniitista muodostuneita tooreja Pyhä-Nattasen huipulla (508 m)

Näkymä Pyhä-Nattaselta

Kullanhuuhdonnasta kuuluisalla Hopiaojalla

Pikku Tankavaara

Pitkospuut kohti Jorpulipäätä

Näkymä Jorpulipään huipulta (469 m)

Koiranjuomalampi

Lue myös tämä

Suomen jylhimmät maisemat Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Suomen kesä on lyhyt mutta vähäluminen

Pyhäkerolla viime vuoden kesäkuussa (10.6.2016)

Blogini on jo kesätauolla, mutta koska kesä ei vielä näytä päässeen vauhtiin, täytyy käsitellä Lapin mielenkiintoista lumitilannetta. Siellä nimittäin on nyt monin paikoin lunta ajankohtaan nähden lähes ennätyspaljon.

Eilen (1. kesäkuuta 2017) Kilpisjärven kyläkeskuksen mittauspisteessä oli lunta Ilmatieteen laitoksen mukaan 58 senttimetriä. Järven jäänpaksuus oli 79 senttimetriä. Tavanomaisesti lumensyvyys Kilpisjärvellä on kesäkuun alussa keskimäärin alle 10 senttimetriä. Kilpisjärven Retkeilykeskuksen toimitusjohtaja toteaakin Lapin Kansan haastattelussa näin: "Viimeisten viiden, kymmenen vuoden aikana en ole nähnyt, että olisi ollut näin paljon lunta näin pitkälle. Ennenaikaan hiihtokausi on kyllä kuulemma jatkunut toukokuun lopulle."

Koko Suomen tähän mennessä digitoidun mittaushistorian kesäkuun lumensyvyysennätys on juuri Kilpisjärveltä, jossa mitattiin 85 senttimetriä lunta 1. kesäkuuta 1997. Kilpisjärven kylästä on myös kaikkien kuukausien lumensyvyysennätys, 190 senttimetriä 19. huhtikuuta 1997.

Utsjoen Kevolla oli eilen lunta 11 senttimetriä. Siellä kesäkuun ennätykseksi on mitattu 14 senttimetriä 1. kesäkuuta 1968. Samaisesta mittauspisteestä on myös Suomen heinäkuun lumensyvyysennätys, 1 senttimetri 8. heinäkuuta 1963.

Kittilän Kenttärovalla lumensyvyys oli eilen 35 senttimetriä, kun yleensä lunta on kesäkuun alussa vain muutama senttimetri. Kittilästä on mitattu Suomen mittaushistorian suurin elokuun lumensyvyys, 12 senttimetriä 31. elokuuta 1986.

Vielä kesäkuussakin Itä- ja Keski-Suomessa asti lunta on satanut esimerkiksi vuosina 2014, 2009 ja erityisesti 1982, jolloin lunta heitteli Helsinginkin tienoilla. Tuona kesänä Kilpisjärven jäät lähtivät vasta 22. kesäkuuta.

Tänä keväänä hitaaseen lumien sulamiseen on vaikuttanut kolea toukokuu, joka oli koko Suomessa 1-3 astetta tavanomaista viileämpi. Kouvolassa Utin lentosääasemalla toukokuun 2017 keskilämpötila oli 9,1 astetta, kun pitkän aikavälin keskiarvo on 10,3 astetta. Utin korkeimmaksi lukemaksi jäi 19. toukokuuta mitattu 25,7 astetta. Alimmillaan lämpötila kävi -4,2 asteessa 10. toukokuuta.

Samanaikaisesti Euroopassa on monissa muissa paikoissa mitattu hellelukemia. Itävallassa tehtiin 30. toukokuuta koko mittaushistorian toukokuun lämpöennätys 35,0 astetta. Norjassa uudeksi mittaushistorian toukokuun ennätykseksi kirjattiin 31,8 astetta 27. toukokuuta. Alankomaissa toukokuun jälkimmäisen puoliskon lämpötilat olivat tavanomaisen heinäkuun lukemissa.

Pakistanissa lämpötila kohosi 28. toukokuuta 53,5 asteeseen, mikä on vain kolmisen astetta maailman mittaushistorian kaikkien kuukausien ennätyksen alapuolella.

Lue myös nämä

Viileät kesäkuut

Koko kesän 2017 sääennuste

Euroopan kesäsää näyttää värittömältä, lämpö jää arktiselle alueelle

Tien ympärillä jopa 20 metriä korkeat lumivallit!

Vuorokauden lumisade-ennätys

Kouvolassa on Suomen paras kesäsää

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kymmenen vuotta tunteita kuohuttavia aiheita reilusti omalla nimellä

Kuvan © fotolismthai - Fotolia

Blogini täytti alkuvuodesta kymmenen vuotta. Sen kunniaksi kysyin teiltä jokin aika sitten, mitä haluaisitte lukea blogistani. Kiitos kaikista ehdotuksista. Joitakin näistä ehdotetuista aiheista olenkin jo aiemmin käsitellyt, esimerkiksi ilmastomallien luotettavuutta ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia Suomessa.

Uusista ehdotetuista aiheista erityisen mielenkiintoinen on Virpi Tislin ehdotus: "Kirjoita siitä, millaista tämän blogin pitäminen on ollut. Mitä se on antanut? Mikä on tavoitteesi (mikä muuten on poliittinen kantasi)? Mikä on aiheuttanut eniten ristiriitoja? Kuinka uskallat esiintyä omalla nimelläsi ja kuvallasi, vaikka käsittelet välillä hyvinkin tunteita kuohuttavia aiheita?" Tähän aiheeseen sopii hyvin yhdistää anonyymin kommentoijan kysymys: "Mitkä ovat omasta mielestäsi kiinnostavimmat, tärkeinmät ja hauskimmat blogiin kirjoittamasi jutut?"

Eläinoikeudet, ilmastonmuutos ja evoluutio kuohuttavat

Blogini tunteita kuohuttavat ja ristiriitoja aiheuttavat aiheet voi jakaa kolmeen kategoriaan: eläinten oikeudet, ilmastonmuutos ja evoluutio. Kaikista näistä ihmisillä on usein erittäin voimakkaat mielipiteet.

Blogissani on kaikille avoin kommentointimahdollisuus. Olen joutunut ottamaan käyttöön julkaistavien kommenttien ennakkotarkastuksen. Tämä ei kuitenkaan johdu kirjoituksiini tulleista asiattomista kommenteista vaan automaattisista roskapostiviesteistä, jotka mainostavat esimerkiksi sinisiä pillereitä. Omiin juttuihini liittyvistä kommenteista olen koko blogini historian aikana joutunut hylkäämään vain yhden. Kyseinen natsismiin viittaava kommentti ilmestyi kirjoitukseeni "Uutuuskirja tuotantoeläinten pahoinvoinnista hätkähdyttää realistisuudellaan". Lisäksi yhden kerran olen keskeyttänyt liian provosoivaksi yltyneen keskustelun.

Kirjoitukseni ovat vaikuttaneet blogosfäärin ulkopuolella esimerkiksi lehtiartikkeleiden syntyyn

Juuri eläinoikeuksiin liittyvät kirjoitukseni ovat herättäneet laajaa huomiota. Esimerkiksi kysymykseni "Onko Suomi eettisen norsuturismin takapajula?" jälkeen Viihdelehti Stara uutisoi aiheesta blogikirjoitukseeni viitaten. Painettujen sanomalehtien julkaisemien, eri toimittajien kirjoittamien artikkeleiden pohjana ovat toimineet kirjoitukseni "Mitä siellä oikein sataa? Timanttipölyä, kissoja, koiria vai miehiä?", "Paljonko jouluaattona yleensä on lunta?" ja yhteenvedot eri tutkimuslaitosten sään vuodenaikaisennusteista.

Olen käsitellyt eläinoikeuksia myös #ReilutBlogit-kampanjoiden haasteessa 1, haasteessa 2 ja haasteessa 3. En malttanut olla ottamatta kantaa Särkänniemen delfiineihinkään. Tämän lisäksi olen useina vuosina osallistunut kansainväliseen Blog Action Day -tempaukseen.

Yksi blogin kirjoittamisen eduista onkin se, että olen saanut olla mukana blogosfäärin yhteisissä kampanjoissa. Olen oppinut muiden blogeista paljon. Vastaavasti omat jälkeni ja jätökseni ovat hyödyttäneet muita ihmisiä. Kun ihmettelin ilmastonmuutoksen myötä viilentyneitä Suomen kesäkuita, myös Forecan blogia kirjoittava meteorologi sai tästä kimmokkeen käsitellä samaa aihetta.

Tieteellistä keskustelua vaikeistakin aiheista taustoja salailematta

Tavoitteeni blogin kirjoittajana onkin sekä seurata itse ajankohtaista tieteellistä keskustelua että myös auttaa lukijoita saamaan suomenkielistä tietoa uusimmista tutkimustuloksista. Usein olen kertonut asioita monta päivää aiemmin kuin valtakunnalliset mediat. Olen myös pyrkinyt nostamaan esille sellaisia tärkeitä aiheita, joista muualla ei ole suomeksi riittävästi kerrottu.

Päämääräni ja tavoitteeni on puhtaasti tiedon välittäminen. Nykyisin en itse ole tutkija, vaan pyrin kertomaan tutkijoiden kirjoittamaa tieteellistä tietoa. Vältänkin yleensä henkilökohtaisten mielipiteiden esittämistä. Siksi minulle ei ole vaikeaa esiintyä avoimesti omalla nimelläni. Jostakin syystä kirjoitusteni blogikommenteissa on tätä kuitenkin muutamaankin kertaan ihmetelty. Toki nimeni löytyy esimerkiksi ainakin yhdeltä ilmastoskeptikoiden tai paremminkin ilmastodenialistien ylläpitämän vihasivuston tarkkailtavien henkilöiden listalta. Itse en kuitenkaan ymmärrä henkilökohtaisuuksiin menemistä silloin, kun puhutaan tieteellisistä asioista. Joskus samaakin aineistoa voi tulkita hieman eri tavoin, mutta asioista on pystyttävä keskustelemaan reilusti taustojaan salailematta.

En ole, en ole koskaan ollut, enkä tule koskaan olemaan mukana politiikassa. On kuitenkin ollut mukavaa huomata se, että Twitterissä blogitekstini linkkejä ovat jakaneet ainakin neljän hyvin erilaisen puolueen nykyiset tai entiset ministerit sekä lisäksi muutamat muut kansanedustajat.

Ainoa agendani on siis tieteellisestä tiedosta viestiminen. Minulla ei ole piilomotiiveja. Siksi onkin ollut hienoa lukea blogikommentteja siitä, kuinka olen onnistunut väittelemään faktojen avulla aggressiivisen inttämisen sijaan, vaikka välillä pitkät keskustelut kommentoijien kanssa ovatkin äityneet pieneksi väittelyksi. Silti olen mahdollisimman hyvin pyrkinyt pitäytymään faktoissa, välttämään henkilökohtaista syyttelyä ja tarvittaessa tarkentamaan omia käsityksiäni. Näissä asioissa toivon jatkossa kehittyväni edelleen.

Kiinnostavimmat, tärkeimmät ja hauskimmat kirjoitukseni

Vuonna 2016 julkaisin ennätykselliset 132 blogipostausta, siis enemmän kuin yhden tekstin joka kolmas päivä. Samalla blogissani ylittyi koko blogin olemassaolon ajalta laskettuna 600 julkaistun postauksen raja. Näistä luetuin on ollut teksti "Voiko Instagramiin ladata kuvia tietokoneelta?" ja toiseksi luetuin "Puolalaismeteorologien talven 2010-2011 outo sääennuste: kylmin talvi 1000 vuoteen". Sosiaalisessa mediassa on jaettu eniten kirjoituksiani "Maapallon ilmasto näyttää viilentyneen koko elämäni ajan!" ja "Milloin maailmanloppu tulee?".

Sinänsä huvittavaa on se, että ympäristöblogin luetuin teksti liittyy tietotekniikkaan. Tämä Instagram-teksti kuitenkin on ajaton, kun taas useimmat käsittelemäni ympäristöuutiset ovat niin ajankohtaisia ja tiettyyn hetkeen liittyviä, että ne ovat suosittuja vain lyhyen aikaa. Toisaalta myös Instagram-juttu liittyy nimenomaan ympäristövalintoihin. Tekstin kirjoittaminen lähti liikkeelle siitä, kun pari lukiomme opiskelijaa pohti uuden kännykän hankkimista vain siksi, ettei heidän kännyköihinsä saanut ladattua Instagram-sovellusta eikä kannettaville älylaitteille suunniteltua Instagramia pystynyt käyttämään tietokoneella. Lupasin yrittää etsiä keinon, kuinka Instagramin saa toimimaan myös tietokoneella.

Olen kirjoittanut niin paljon erilaisia postauksia pariskunnan yhteisistä tekohampaista aina hauskoihin tieteellisiin lajinimiin ja erikoisiin tautiluokituksiin asti, että omien suosikkien valitseminen on vaikeaa. Omalta osaltani erityisen kiinnostavaa kuitenkin oli esimerkiksi tekstin "Alison muovimaassa: tosielämän Tarzan-lapsi ja naispuolinen Indiana Jones" kirjoittaminen, sillä sen tiimoilta olin sähköpostitse kirjeenvaihdossa Yhdysvaltoihin usean eri henkilön kanssa.

Koska itse en oikein osaa arvioida kirjoituksiani, olen kysynyt myös mielipidettä parhaista postauksistani teiltä, hyvät lukijani. Teidän äänestystulostenne perusteella pystyin listaamaan blogini 21 kiinnostavinta tekstiä hyvine perusteluineen. Kiitos ja kumarrus.

Tämä postaus on samalla viimeinen kirjoitus ennen perinteistä kesätaukoani. Kesä-heinäkuussa kirjoitan tekstejä ja katson myös kommentteja vain satunnaisesti. Blogini jatkuu virkistyneenä jälleen syksyllä.

Leppoisaa, rentouttavaa ja mielenkiintoista kesää!

maanantai 29. toukokuuta 2017

Hyvää lakkiaisviikkoa!



Ylioppilaslakkia käytettiin Suomessa tiettävästi ensimmäistä kertaa vuonna 1864, kun yksittäinen ylioppilas teetti pikeelakin Turussa. Varsinaisena ylioppilaslakin syntyhetkenä pidetään kuitenkin vuotta 1865, jolloin neljä ylioppilasta tilasi Helsingissä nykyisen malliset samettilakit neiti Maria Grapen ompeluliikkeestä. Sopiva sametti piti tilata Ruotsista, koska Suomesta sellaista ei löytynyt.

Ensimmäinen suomalainen tietosanakirja (1909-1922) kertoi ylioppilaslakista näin:

"Ylioppilaslakki (suomalainen), pohja 
valkeasta sametista, alareuna mustasta sametista 
ja varustettu kultaisella lyyryllä, ei ole mikään 
virallisesti vahvistettu akateemisen kansalaisen 
merkki, vaan yksityisen aloitteesta 1860-luvulla 
syntynyt vapaa muodostelma muualta, lähinnä

Skandinaaviasta, saaduista lakkiaiheista. 
Aikaisemmin oli maassamme ylioppilaita varten kyllä 
vahvistettu pakollinen virkapuku, joka 
kuitenkin oli ylioppilaille erittäin vastenmielinen ja 
synnytti usein selkkauksia viranomaisten ja 
ylioppilasnuorison välillä. Y:n luoja on neiti 
Maria Grape (k. 1912), joka oli syntynyt 
Ruotsin Länsipohjassa, Ala-Kainuun pitäjässä, jossa 
hänen isänsä — vanhaa sikäläistä pappissukua — 
oli pappina. Orvoksi jouduttuaan hän jo 
kasvavana tyttönä joutui Suomeen ja sai 
kasvatuksensa Oulussa. Helsinkiin siirtyi hän 1860-luvulla, 
harjoittaen 1880-luvun loppupuolelle asti hyvin 
tunnettua miesompelijaliikettä. Hän se lähetti 
maailmaan ensimäisen suomalaisen 
ylioppilaslakin, joka soreudellaan on herättänyt koti- ja 
ulkomaalaisten yhteistä ihailua."


Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa ylioppilaiden valkolakit oli otettu käyttöön jo aiemmin. Suomessa lakin osti vuonna 1867 sata ylioppilasta ja seuraavana vuonna jo 200. Vuoteen 1890 mennessä neiti Grape sai valmistaa noin 11 000 ylioppilaslakkia. Lakin samettisen reunuksen koristeena on Apollon lyyra, Helsingin yliopiston tunnus.

Aluksi ylioppilaslakki oli miesten yksinoikeus. Suomen ja koko Pohjoismaiden ensimmäinen naispuolinen ylioppilas, tsaarin myöntämällä erikoisluvalla ylioppilastutkinnon suorittanut Maria Tschetschulin sai vuonna 1870 käyttää pelkkää lyyraa hiusrusetissa. Vasta yli kymmenen vuotta myöhemmin naisille suunniteltiin oma, lipaton ylioppilaslakki, jossa oli kymmenen senttiä korkea musta samettireunus ja leipurinhattumainen lakkiosa. Sitä käytettiin aina vuosisadan 1800-1900 vaihteeseen asti, jolloin naiset vihdoin saivat luvan käyttää samanlaista ylioppilaslakkia kuin miehet. Vuon­na 1901 nai­set myös sai­vat oi­keu­den suo­rit­taa yli­op­pi­las­tut­kin­non sa­moin eh­doin kuin mie­het.

Vuodesta 1919 alkaen ylioppilaslakit on saatu päähän jo lukion lopussa, kun aiemmin ne hankittiin yliopistossa. Vielä 1950-luvulla ylioppilailla oli usein tapana käyttää ylioppilaslakkia koko yliopistojen kesäloman ajan vapusta syyskuun loppuun.

Suuret onnittelut kaikille 
ammatteihin valmistuville ja ylioppilaille!


Lähteet ja lisätietoja

Helsingin Sanomat

Helsingin Uutiset

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta

Yle Uutiset

Lue myös tämä

Maailman oudoimmat kasvien ja eläinten lajinimet - Voi sudenpieru, Gaudeamus igitur ei olekaan laulu vaan jyrsijä!

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Ihmisen evoluutio: Erosiko ihminen apinoista Euroopassa vai Afrikassa?

Eilen tiedotusvälineissä kerrottiin kritiikittä uudesta ihmislajin evoluutiohistoriaa mullistavasta tutkimuksesta, jonka mukaan ihmisen ja apinan kehityslinjat erosivatkin Euroopassa eikä Afrikassa. Voiko tämä todella olla mahdollista? Vaikka uusi teoria tuokin mielenkiintoisen lisäsävyn, enemmistö ihmisen evoluution tutkijoista pitää lajimme alkukotina edelleen Itä-Afrikkaa.

Graecopithecus-suvun yhden lajin (Bulgarian Azmakasta, ylin kuva) ja Ouranopithecus macedoniensis -lajin (Pohjois-Kreikan Ravin de la Pluiesta, keskimmäinen kuva naispuoliselta ja alin kuva miespuoliselta yksilöltä) nelosvälihampaat (P4). Credit:  Fuss J, Spassov N, Begun DR, Böhme M (2017) Potential hominin affinities of Graecopithecus from the Late Miocene of Europe. PLoS ONE 12(5): e0177127 (Photos of O. macedoniensis teeth made with courtesy of G. D. Koufos, Aristotle University of Thessaloniki). License: Attribution 4.0 International (CC BY 4.0).

Tällä viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan ihmissuvun alkukoti voi olla Itä-Euroopassa

Eilen useissa tiedotusvälineissä, esimerkiksi Helsingin Sanomissa, MTV:ssä ja Tekniikka & talous -lehdessä, oli uutinen, jonka mukaan ihmisen sukulinja erkani apinoista (simpanssien ja bonobojen sukulinjasta) Euroopassa eikä Afrikassa. Uutinen pohjautuu toissa päivänä julkaistuun tieteelliseen artikkeliin.

Uusi teoria pohjautuu Bulgariasta ja Kreikasta löydettyjen yli seitsemän miljoonaa vuotta vanhojen fossiilien hampaisiin. Isojen apinoiden kulma- ja poskihampaiden välissä sijaitsevissa välihampaissa juuret jakautuvat kahteen tai kolmeen haarakkeeseen. Sen sijaan nykyihmisellä ja monilla ihmisen esi-isillä, esimerkiksi Ardipithecuksella ja Australopithecuksella, juuret ovat suurelta osin sulautuneet yhteen. Näin on myös noissa Bulgariasta ja Kreikasta löydetyissä fossiileissa.

Tähän saakka vanhimmat fossiilit, joissa hampaiden juuret ovat edellä kuvatulla tavalla sulautuneina yhteen, ovat olleet Afrikasta löydettyjä 6-7 miljoonan vuoden ikäisiä fossiileja. Uuden teorian pohjana oleva Ouranopithecus macedoniensis -lajin leukaluu löytyi Pohjois-Kreikasta 7,24 miljoonan vuoden ja Graecopithecus freybergi -lajin hammas Bulgariasta 7,18 miljoonan vuoden ikäisestä kerrostumasta.

Itse asiassa Bulgarian fossiililöydös kuvattiin tieteellisesti jo vuonna 2012. Tuon löydöksen lisäksi Graecopithecus-suku tunnetaan vain yhdestä toisesta, Ateenan läheltä vuonna 1944 löydetystä leukaluusta. Kertomusten mukaan se mahdollisesti löytyi sattumalta saksalaisten sotilaiden rakentaessa sotabunkkeria. Graecopithecus onkin kaikista Euroopassa eläneistä apinoista huonoiten tunnettu. Euroopassa on elänyt apinoita enemmänkin, kun yli kymmenen miljoonaa vuotta sitten olosuhteet olivat täällä sopivat.

Tämän uuden teorian mukaan ihmiseen ja simpanssiin johtavat kehityslinjat siis erosivat Itä-Afrikan sijaan Itä-Euroopassa, lähinnä Välimeren itäosien alueella. Noihin aikoihin Afrikassa laajeni hieman aiemmin muodostunut Saharan autiomaa ja Etelä-Euroopassa oli ilmeisesti savanneja. Alueella on voinut elää esimerkiksi kirahveja ja gaselleja.

Uuden teorian mukaan ihmisen kehityslinja olisi saanut alkunsa Euroopan savannialueella. Muodostunut Saharan autiomaa toimi tehokkaana isolaatiotekijänä (esteenä), joka eristi Euroopassa eläneet ja Afrikassa Saharan eteläpuolella eläneet populaatiot toisistaan. Simpanssin kantamuodot jäivät tuolle Saharan eteläpuoliselle alueelle.

Todennäköisimpänä ihmissuvun alkukotina voidaan edelleen pitää Itä-Afrikkaa

Vaikka eilisissä lehtiuutisissa mitään kritiikkiä ei esitettykään, ihmisen evoluutiohistoriaa ei kuitenkaan kannata ainakaan vielä kirjoittaa uusiksi tämän yhden tutkimuksen perusteella. Tiina Raevaaran sanoin yksittäinen tutkimus on vain yksittäinen tutkimus, ja yksittäisen tutkimuksen tulos on osattava suhteuttaa muuhun tieteelliseen tietoon, jotta asiasta muodostuu oikea kuva.

En moiti tutkimuksesta yksipuolisesti kertoneita tiedotusvälineitä. Usein omatkin blogikirjoitukseni perustuvat yksittäisiin tutkimuksiin. Huomautankin lukijoitani siitä, että näkökantoja ei pidä muuttaa yksittäisten tutkimusten eikä varsinkaan yksittäisten kohuotsikoiden tai lööppien perusteella. Asian todellinen ymmärtäminen vaatii laajempaa näkemystä.

Useat evoluutiotutkijat suhtautuvat kriittisesti tämän uuden teorian päätelmiin. On kyseenalaista, voidaanko pelkästään yksittäisten hampaiden ominaisuuksien perusteella tehdä näin pitkälle meneviä johtopäätöksiä fossiileina löydettyjen lajien kuulumisesta ihmisen kehityslinjaan vai onko apinoiden kehityslinjassa saattanut tapahtua vastaavaa evoluutiota.

Toisaalta voidaan perustellusti kysyä myös sitä, suhtautuisivatko tutkijat vähemmän kriittisesti väitteisiin, joiden mukaan Ouranopithecus macedoniensis ja Graecopithecus freybergi kuuluvat ihmisen kehityslinjaan, jos nämä fossiilit olisi löydetty Afrikasta.

Yleisesti todennäköisimpänä ihmislajin alkukotina pidetään edelleen Itä-Afrikkaa, josta on runsaasti fossiililöytöjä, mutta ihmisen ja apinoiden kehityslinjojen eroamisen tapahtuminen Euroopassa ei myöskään ole täysin pois suljettua. Paremman selvyyden saamiseksi tarvitaan lisää fossiililöytöjä.

lauantai 20. toukokuuta 2017

Sitä saa, mitä tilaa!

Kuvan © Fxquadro - Fotolia

Juhlalukuvuosi lähenee loppuaan. Lukuvuonna 2016-2017 Kouvolan iltalukio vietti 45-vuotisjuhliaan ja järjesti sen kunniaksi Studia generalia -luentosarjan.

Tämä oma opetusblogini täytti tänä lukuvuonna kymmenen vuotta. Cisionin neljä vuotta sitten tekemässä selvityksessä blogini oli Suomen kuudenneksi suosituin ympäristöblogi.

Tuon ajankohdan jälkeen blogini lukijamäärät ovat kasvaneet huimasti. Kiitos siitä kuuluu teille, uskolliset lukijani.

Tammikuussa pyysin teitä äänestämään kiinnostavimman kirjoitukseni. Ykköseksi nousi postaus "Maailman oudoimmat kasvien ja eläinten lajinimet".

Myös maailmanloppu, maitotölkkien muovikorkit, saastunut kaupunki-ilma, viime vuoden sää sekä ihmiskunnan narsistinen ja psykopaattinen eläinten hyväksikäyttö nousivat kärkikuusikkoon.

Vuoden 2016 aikana julkaisin ennätykselliset 132 blogipostausta, siis enemmän kuin yhden tekstin joka kolmas päivä.

Nyt kysyn teiltä, hyvät lukijani, mitä toivotte jatkossa. Mitä haluaisit lukea blogistani?

Kerro tämän kirjoituksen kommenteissa mielestäsi kiinnostava aihe 24. toukokuuta mennessä. Valitsen aiheista yhden ja kirjoitan siitä blogitekstin.

Aurinkoista viikonloppua toivotellen,

Jari