sunnuntai 18. toukokuuta 2025

Mielenkiintoisia faktoja ylioppilaslakin historiasta


Ylioppilastutkinto suoritettiin aluksi Helsingissä Suomen keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa (vuodesta 1919 alkaen Helsingin yliopisto), mutta vuodesta 1874 lähtien tutkinnon kirjallinen osa siirrettiin suoritettavaksi sellaisiin oppilaitoksiin, joilla oli oikeus antaa yliopisto-opintoihin tähtäävää opetusta. Vuonna 1920 myös tutkinnon suullinen osa siirtyi suoritettavaksi oppikouluissa ja kymnaaseissa eli lukioissa.

Ylioppilaslakkia käytettiin Suomessa tiettävästi ensimmäistä kertaa vuonna 1864, kun yksittäinen ylioppilas teetti pikeelakin Turussa. Varsinaisena ylioppilaslakin syntyhetkenä pidetään kuitenkin vuotta 1865, jolloin neljä ylioppilasta tilasi Helsingissä nykyisen malliset samettilakit neiti Maria Grapen ompeluliikkeestä. Sopiva sametti piti tilata Ruotsista, koska Suomesta sellaista ei löytynyt.

Ensimmäinen suomalainen tietosanakirja (1909-1922) kertoo ylioppilaslakista näin:

"Ylioppilaslakki (suomalainen), pohja 
valkeasta sametista, alareuna mustasta sametista 
ja varustettu kultaisella lyyryllä, ei ole mikään 
virallisesti vahvistettu akateemisen kansalaisen 
merkki, vaan yksityisen aloitteesta 1860-luvulla 
syntynyt vapaa muodostelma muualta, lähinnä
Skandinaaviasta, saaduista lakkiaiheista. 
Aikaisemmin oli maassamme ylioppilaita varten kyllä 
vahvistettu pakollinen virkapuku, joka 
kuitenkin oli ylioppilaille erittäin vastenmielinen ja 
synnytti usein selkkauksia viranomaisten ja 
ylioppilasnuorison välillä. Y:n luoja on neiti 
Maria Grape (k. 1912), joka oli syntynyt 
Ruotsin Länsipohjassa, Ala-Kainuun pitäjässä, jossa 
hänen isänsä — vanhaa sikäläistä pappissukua — 
oli pappina. Orvoksi jouduttuaan hän jo 
kasvavana tyttönä joutui Suomeen ja sai 
kasvatuksensa Oulussa. Helsinkiin siirtyi hän 1860-luvulla, 
harjoittaen 1880-luvun loppupuolelle asti hyvin 
tunnettua miesompelijaliikettä. Hän se lähetti 
maailmaan ensimäisen suomalaisen 
ylioppilaslakin, joka soreudellaan on herättänyt koti- ja 
ulkomaalaisten yhteistä ihailua."

Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa ylioppilaiden valkolakit oli otettu käyttöön jo aiemmin. Suomessa lakin osti vuonna 1867 sata ylioppilasta ja seuraavana vuonna jo 200. Vuoteen 1890 mennessä neiti Grape sai valmistaa noin 11 000 ylioppilaslakkia. 

Lakin samettisen reunuksen koristeena on ennustamisen, lääkintätaidon, runouden ja musiikin jumala Apollonin (Apollon) lyyra eli kitharan (ei siis kitaran) kaltainen kielisoitin, Helsingin yliopiston tunnus, koska aluksi ylioppilaskoe oli samalla pääsykoe Helsingin yliopistoon. Kielikiistan aikaan 1800-luvun lopulla lyyran koko kertoi ylioppilaan kielipoliittisesta näkemyksestä. Ruotsinkieliset ylioppilaat käyttivät isompaa lyyraa ja suomenkieliset pienempää. Suomenkielistenkin lyyria oli neljää eri kokoa sen mukaan, oliko kantaja "raivosuomalainen, kiihkosuomalainen, aitosuomalainen vai puolueeton". Nykyisin suomenkielisten lakissa käytetään 14 tai 16 millimetrin lyyraa ja ruotsinsuomalaisten lakissa 22 millimetrin lyyraa. Myös lakki on ruotsinkielisillä hieman leveämpi kuin suomenkielisillä.

Aluksi ylioppilaslakki ja yliopistossa opiskelu olivat miesten yksinoikeuksia. Suomen ja koko Pohjoismaiden ensimmäinen naispuolinen ylioppilas, tsaarin myöntämällä erikoisluvalla ylioppilastutkinnon suorittanut Maria Tschetschulin sai vuonna 1870 käyttää pelkkää lyyraa hiusrusetissa, ei ylioppilaslakkia. Vasta yli kymmenen vuotta myöhemmin naisille suunniteltiin oma, lipaton ylioppilaslakki, jossa oli kymmenen senttiä korkea musta samettireunus ja leipurinhattumainen lakkiosa. Sitä käytettiin vuosisadan 1800-1900 vaihteeseen asti, jolloin naiset vihdoin saivat luvan käyttää samanlaista ylioppilaslakkia kuin miehet. Vuoden 1874 uudistuksissa naisten osallistuminen ylioppilaskirjoituksiin oli sallittu ilman erillislupaa, mutta yliopistossa opiskelua varten naiset tarvitsivat poikkeusluvan, ns. vapautuksen sukupuolestaan, vuoteen 1901 asti.

Vuodesta 1919 alkaen ylioppilaslakit on saatu päähän jo lukion lopussa, kun aiemmin ne hankittiin yliopistossa. Vielä 1950-luvulla ylioppilailla oli usein tapana käyttää ylioppilaslakkia koko yliopistojen kesäloman ajan vapusta syyskuun loppuun.