perjantai 14. kesäkuuta 2013

Toiveet väestönkasvun roimasta hidastumisesta ennenaikaisia: 9-13 miljardia ihmistä vuonna 2100

YK:n eilen (13.6.2013) julkaistujen ennusteiden mukaan maapallolla tulee olemaan 9-13 miljardia ihmistä vuonna 2100. Todennäköisin arvio on 10,9 miljardia. Tämä on 800 miljoonaa eli 8 prosenttia enemmän kuin aiempi 10,1 miljardin arvio vuodelta 2011.


© Kati Molin – Fotolia.com


Kun nykyinen maapallon väkiluku on noin 7,2 miljardia, vuonna 2025 (siis vain 12 vuoden kuluttua) sen ennustetaan olevan 8,2 miljardia ja vuonna 2050 jo 9,6 miljardia. 

Aiemmin väestönkasvun odotettiin hidastuvan voimakkaammin. Syntyneisyys Afrikassa ei ole laskenut odotetulla tavalla. Afrikan väkiluvun arvioidaan lähes nelinkertaistuvan nykyisestä 1,1 miljardista noin 4,2 miljardiin vuoteen 2100 mennessä.


Väkiluvun lisääntyminen tulee olemaan lukumääräisesti kaikkein suurinta Nigeriassa, jossa asukasluvun arvioidaan kasvavan nykyisestä 184 miljoonasta noin 914 miljoonaan vuonna 2100. Toiseksi suurinta kasvu tulee olemaan Intiassa ja kahdeksanneksi suurinta USA:ssa. Intiaa ja Yhdysvaltoja lukuun ottamatta kaikki kymmenen maata, joissa väkiluku kasvaa eniten, sijaitsevat Afrikassa. 


Kehittyneiden maiden väkiluvun odotetaan pysyvään vuoteen 2050 mentäessä nykyisellä tasollaan noin 1,3 miljardissa, kun taas 49 vähiten kehittyneen maan väkiluvun ennustetaan lähes kaksinkertaistuvan nykyisestä (v. 2013) 900 miljoonasta noin 1,8 miljardiin. Euroopan väestömäärän arvioidaan pienentyvän 14 prosenttia.


Intiassa väkiluku kasvaa nopeammin kuin Kiinassa. Kummassakin valtiossa on ennusteiden mukaan vuonna 2028 noin 1,45 miljardia ihmistä, jonka jälkeen Intian väkiluku ylittää Kiinan väkiluvun. Kiinan väkiluvun ennustetaan kääntyvän jopa laskuun siten, että väestömäärä pienenee nykyisestä 1,4 miljardista noin 1,1 miljardiin vuoteen 2100 mentäessä.

Maapallolla keskimääräinen elinajan odote eli vastasyntyneelle arvioitu keskimääräinen elinikä tulee olemaan 76 vuotta noin vuosina 2045-2050 ja 82 vuotta noin vuosina 2095-2100. Tuolloin elinajan odote on kehittyneissä maissa 89 vuotta ja kehitysmaissa 81 vuotta. Eliniän kohoaminen pahentaa väestöongelmaa entisestään.


Maapallon väestönkasvun historiaa


Ensimmäisen miljardin asukkaan raja maapallolla ylittyi arvioiden mukaan vuonna 1804. Seuraavan miljardin saavuttamiseen kului 123 vuotta. Maailman väestönkasvu oli nopeimmillaan vuosina 1963-1970, jopa 21 promillea (2,1 %) vuodessa. 

”Meitä on kuusi miljardia. Maailman kuudes miljardis asukas syntyi Sarajevossa? Maailman kuudes miljardis ihminen syntyi YK:n tilastojen mukaan varhain tiistaina Sarajevossa. Poikavauva näki päivänvalon muutama minuutti yli puolenyön sarajevolaisessa yliopistosairaalassa. Pojan äiti ja isä ovat Bosnian muslimeja. Bosniassa kajsipäiväisellä vierailulla oleva YK:n pääsihteeri Kofi Annan tapasi vastasyntyneen.” Siis etukäteen oli päätetty, että ensimmäinen tuona päivänä sairaalassa syntyvä lapsi on se maapallon kuudes miljardis ihminen, koska YK:n pääsihteeri sattui juuri tuolloin olevan alueella vierailulla. Melkoista mediapelleilyä ja sirkusta 

YK:n mukaan maapallolla ylittyi seitsemän miljardin asukkaan raja 31. lokakuuta 2011. Tutkijat Wolfgang Lutz ja Sergei Scherbov kuitenkin arvioivat, että todellisuudessa maailman väkiluku ylitti 7 miljardin rajan luultavasti vasta alkuvuodesta 2013. Epävarmuuksien takia se voisi tapahtua niinkin myöhään kuin vasta vuonna 2020. 

Maapallon seitsemännen miljardin ihmisen (31.10.2011) syntymäpaikaksi sovittiin Helsingin Sanomien mukaan Lucknowin alue Intian runsasväkisimmässä Uttar Pradeshin osavaltiossa. Lisäksi päätettiin, että seitsemäs miljardis ihminen on tyttö. Tällä haluttiin kiinnittää huomiota siihen ongelmaan, että monia tyttöjä abortoidaan jo sikiöinä, kun sukupuoli on paljastunut ultraäänitutkimuksissa. Tämän seurauksena Intiasta puuttuu seitsemän miljoonaa tyttöä. Vuoden 2011 väestötilaston mukaan Intiassa on nykyään enää 914 tyttöä tuhatta poikaa kohden, Punjabin osavaltiossa ainoastaan 846 tyttöä tuhatta poikaa kohti. Samalla tavalla Kiinastakin puuttuu kymmeniä miljoonia tyttöjä, joten kymmenet miljoonat nuoret miehet voivat jäädä ilman aviopuolisoa.

Joissakin uutisissa maailman seitsemännen miljardin ihmisen kerrottiin syntyneen Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, koska tuolla alueella syntyneisyys on kiivainta koko maapallolla. 

-Vuonna 10 000 eaa.: maapallolla kuusi miljoonaa asukasta
-Vuonna 0: maapallolla 250 miljoonaa asukasta
-Vuonna 1804: maapallolla miljardi asukasta
-Vuonna 1927: maapallolla 2 miljardia asukasta (uusi miljardiluku täyttyi 123 vuodessa)
-Vuonna 1960: maapallolla 3 miljardia asukasta (uusi miljardiluku täyttyi 33 vuodessa)
-Vuonna 1974: maapallolla 4 miljardia asukasta (uusi miljardiluku täyttyi 14 vuodessa)
-Vuonna 1987: maapallolla 5 miljardia asukasta (uusi miljardiluku täyttyi 13 vuodessa)
-Vuonna 1999: maapallolla 6 miljardia asukasta (uusi miljardiluku täyttyi 12 vuodessa)
-Vuonna 2011: maapallolla 7 miljardia asukasta (uusi miljardiluku täyttyi 12 vuodessa)

Lähes puolet kaikista maapallon ihmisistä on alle 25-vuotiaita. Toisaalta kasvaneen eliniän myötä maailman väestö on vanhenemassa. Maailmassa on jo yli 100 000 yli satavuotiasta. Vuodenvaihteessa 2005-2006 tapahtui historiallinen käänne: maapallolla syntyy nyt lukumääräisesti enemmän ihmisiä kaupungeissa kuin maaseudulla. Yli puolet maapallon ihmisistä asuu nyt kaupungeissa, 80 % 2100-luvulla.

Väestötilastot hyvin epäluotettavia

Monissa maissa väestölaskentojen tiedot ovat vanhentuneita ja epäluotettavia. Miljoonia syntymiä ja kuolemia ei ole laskettu. On olemassa valtava epävarmuus nopeudesta, jolla naiset synnyttävät. Hyvä esimerkki on Etelä-Saimaa -lehdestä 30.4.1994: ”Ennen vaaleja IEC ilmoitti Etelä-Afrikan äänioikeutettujen määräksi 22 709 152. Monet kyselivät torstaina, kuinka äänestysliput olivat voineet loppua, kun äänioikeutettujen määrä tiedettiin näin täsmällisesti. Äänioikeutettujen määrä oli laskettu asukasluvun perusteella. Vuoden 1991 väestönlaskennassa asukasluvuksi saatiin 41 miljoonaa. Laskenta oli tarkkaa vain valkoisten asuma-alueilla, missä laskijat kävivät joka talossa. Mustien asuma-alueille laskijat eivät sen sijaan uskaltautuneet. Siellä laskennan perusteena olivat ilmavalokuvat. Ei siis ihme, että Johannesburgin liepeillä sijaitsevan mustien alueen Soweton asukasmääräksi ilmoitettiin 2-4 miljoonaa.”


Ongelmia on ollut myös Venäjän väestölaskennoissa (Kouvolan Sanomat 16.10.2010): ”Venäjän kansa lasketaan asukas kerrallaan. Väestölaskenta voi tuottaa yllätyksiä. -- Moni ei ole kotona päiväsaikaan ja vaikka olisikin, ei välttämättä avaa ovea vieraille. Ja kaikki eivät halua antaa kaikkia tietoja. -- Noin 650 000 väestölaskijaa jalkautui reiluksi viikoksi kenttätyöhön torstaina. -- Esimerkiksi vuoden 2002 laskennassa paljastui, että Moskovassa oli kaksi miljoonaa arvioitua enemmän asukkaita. -- Kaikki eivät kuitenkaan väestölaskennoista innostu. Venäjällä arvioidaan olevan 10-12 miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, jotka tuskin ilmestyvät vapaaehtoisesti rekisteröitäviksi. Monet pelkäävät myös rikollisia eivätkä päästä tuntemattomia kotiinsa. Oma kysymysmerkkinsä ovat Siperian ja Kaukoidän paimentolaiset, jotka eivät asu pysyvästi yhdessä paikassa.”

Jopa Yhdysvalloissa väestötilastot ovat vain arvioita, koska tarkan tilastoinnin katsotaan loukkaavan yksilön vapautta. Monissa kehitysmaissa ei edes ole väestörekisteriä. Kehitysmaiden väestölaskennoissa saatetaan tehdä myös tahallisia virheitä. Alueen väestömäärää voidaan liioitella, jotta alue saisi enemmän esimerkiksi kansanedustajien paikkoja tai rahallista tukea.

Toisaalta yksi ongelma väestötilastoissa on väestömäärän aliarvioiminen. Myös kehittyneissä maissa arvellaan laskentojen ulkopuolelle jäävän enintään kolme prosenttia ihmisistä. Niinpä monissa maissa väestötilastoja pyöristetään ylöspäin. 


© wong yu liang - Fotolia.com


Kiinassa väestönlaskennan tiedot viittaavat siihen, että keskimääräinen nainen saa 1,2 lasta. Valtion väestötieteilijät kuitenkin uskovat, että ihmiset piilottelevat kymmeniä miljoonia vauvoja kiertääkseen yhden lapsen politiikkaa. Siksi keskimääräisen lapsiluvun arvioidaan olevan 1,8. Tutkija Zhongwei Zhao ja australialainen National University kuitenkin arvioivat raakadatan voivan olla lähempänä totuutta.

Tutkija Sergei Scherbov sanookin, että vaarana on väestömäärän arvioiminen liian suureksi. Hedelmällisyysluku eli keskimäärin naisen synnyttämien lasten määrä on nyt maapallolla keskimäärin vain 2,5 eli puolet siitä, mitä synnytettiin  50 vuotta sitten. Niinpä uusia tulokkaita voi Scherbovin mielestä olla paljon vähemmän kuin väestötieteilijät olettavat.

Pienen lapsikuolleisuuden maissa hedelmällisyysluku 2,1 pitää väestön pitkällä aikavälillä tasapainossa. Kehitysmaissa hedelmällisyysluvun täytyy olla hieman suurempi, koska kuolleisuuskin on suurempaa. Lyhyellä aikavälillä väestönkasvuun vaikuttavat hedelmällisyysluvun lisäksi elinajan odote ja väestörakenne, siis synnytysikään tulevien naisten määrä. Vaikka keskimääräinen lapsiluku olisi sama, ikärakenteeltaan nuoressa valtiossa väestö kasvaa nopeammin kuin ikääntyneessä maassa, koska ikärakenteeltaan nuoressa valtiossa synnyttämisikäisiä naisia tulee enemmän.


YK sanoo maailman väestön olevan edelleen kasvussa vuonna 2100. Scherbovin mukaan maapallon väkiluku kuitenkin on silloin jo ohittanut huipun 85 prosentin todennäköisyydellä. Yksi asia on kuitenkin varma: kukaan ei tiedä asiaa varmasti.

Suomen väestönkasvun historia

Vuosina 1694-1696 kuoli 1/3 suomalaisista nälkään ja kulkutauteihin. Ns. pieni jääkausi oli tuolloin pahimmillaan. Vuonna 1696 oli leuto talvi ja varhainen kevät (toukotyöt helmikuussa), mutta maaliskuussa pakastui ja järvet jäätyivät uudelleen. Kesä oli lyhyt (hallaöitä) ja järvet jäätyivät 8. elokuuta.

Suomessa on maailman vanhimmat tarkat väestötilastot alkaen vuodesta 1749, jolloin Suomessa oli noin 450 000 asukasta (= vähemmän kuin nyt Helsingissä). Kolera 1830-luvulla ja nälänhätä vuosina 1866-1868 lisäsivät kuolevuutta. Piikkeinä näkyvät myös sota-ajat. Suomen suurin syntyvyys heti sodan jälkeen vuosina 1947-1948, kun ”miehet hyppäsivät rintamalta sänkyyn” ja syntyivät ns. suuret ikäluokat (vuonna 1948 syntyi 108 896 lasta, vrt. vuonna 2006 syntyi 58 840 lasta).

Viiden miljoonan asukkaan raja ylitettiin vuonna 1991. Syntyvyys oli 2000-luvun alussa alimmillaan yli 150 vuoteen, 1800-luvun pulavuosien tasolla (syntyneitä n. 56 000 / vuosi, tätä ennen yhtä vähän syntyneitä v. 1847).

Suomen väkiluku tänään 14.6.2013 on Väestörekisterikeskuksen arvion mukaan 5 437 216. 

Käsitteitä

syntyvyys = syntyneiden lukumäärä esim. vuodessa

kuolevuus = kuolleiden lukumäärä esim. vuodessa

syntyneisyys = syntyneiden lukumäärä tuhatta asukasta kohti = (vuoden aikana syntyneet / väkiluku) x 1000
(Luku on promilleja. Joskus ilmoitetaan prosentteina eli sataa asukasta kohti, jolloin 1000:n tilalla on 100.)

kuolleisuus = kuolleiden lukumäärä tuhatta asukasta kohti = (vuoden aikana kuolleet / väkiluku) x 1000
(Luku on promilleja. Joskus ilmoitetaan prosentteina eli sataa asukasta kohti, jolloin 1000:n tilalla on 100.)

Huom.! Usein käsitteitä syntyvyys ja syntyneisyys käytetään sekaisin, samoin käsitteitä kuolevuus ja kuolleisuus.

imeväiskuolleisuus = (alle 1-vuotiaana kuolleet / onnistuneet synnytykset) x 1000 = alle 1-vuotiaina kuolleiden lasten määrä vuodessa tuhatta syntynyttä lasta kohden (siis promilleina)

lapsikuolleisuus = (alle 5-vuotiaana kuolleet / onnistuneet synnytykset ko. syntymävuonna) x 1000 = vuonna A syntyneiden lasten kuolemien lukumäärä alle 5-vuotiaana tuhatta vuonna A syntynyttä lasta kohden (siis promilleina)

hedelmällisyysluku = montako lasta nainen keskimäärin synnyttää elämänsä aikana 

luonnollinen väestönkasvu = syntyneisyys – kuolleisuus (promilleina tai prosentteina)

Jos syntyvyys on pienempi kuin kuolevuus, käytetään nimitystä luonnollinen väestön väheneminen.

todellinen väestönmuutos = syntyneisyys – kuolleisuus – poismuutto + tulomuutto (promilleina tai prosentteina)


Lähteitä ja lisätietoja


National Geographic (video, joka havainnollistaa, paljonko on 7 miljardia)

BBC (BBC:n mielenkiintoinen testi: katso, monesko maapallolla elänyt ihminen olet itse ja montako ihmistä maapallolla oli elossa syntyessäsi yms.)

Väestörekisterikeskus