 |
| Vuoden 2019 globaali keskilämpötila celsiusasteina verrattuna ajanjaksoon 1981-2010 viiden eri lämpötilamittaussarjan mukaan. Myös 95 prosentin luottamusvälit on esitetty, mikäli ne on saatavana. |
Kuusi viimeisintä vuotta (2014-2019) ovat olleet globaalisti mittaushistorian lämpimimmät kalenterivuodet ja 2010-luku (2010-2019) on ollut mittaushistorian tähän mennessä lämpimin vuosikymmen, 0,32-0,39 celsiusastetta vertailukautta 1981-2010 lämpimämpi. Päättynyt 2010-luku oli noin 0,2 astetta edellistä vuosikymmentä lämpimämpi. Erityisiä helleaaltoja koettiin sekä Yhdysvalloissa, Euroopassa että Intiassa ja maastopaloja esimerkiksi Australiassa, Kaliforniassa ja Kreikassa. Arktinen alue on ollut hyvin lämmin.
Vuodesta 1980 alkaen jokainen vuosikymmen on ollut edellistä lämpimämpi. Vuodesta 1880 lähtien lämpenemistä on tapahtunut noin 0,07 astetta vuosikymmentä kohden. Maapallo on lämmennyt noin asteella esiteollisesta ajasta.
Viime vuosi oli 1800-luvun loppupuolelta alkavan mittaushistorian toiseksi lämpimin vuosi Nasan ja NOAA:n mukaan, kolmanneksi lämpimin brittiläisen Met Officen mukaan. Erityisen merkittävää tämä on siksi, että vain alkuvuodesta oli heikko El Niño ja muun ajan vallitsivat ENSO-neutraalit olosuhteet, joten luontaisesti vaihtelevat lämpimyyttä aiheuttavat tekijät eivät vaikuttaneet oleellisesti. Pohjoisella pallonpuoliskolla kasvukausi oli keskimäärin 8 vuorokautta pitempi kuin vuosina 2000-2010. Alppien jäätiköt menettivät massaansa 32. vuotta peräkkäin.
Arktisella alueella lämpeneminen on noin kaksi kertaa niin nopeaa kuin maapallolla keskimäärin
Pohjoisilla leveyksillä ikiroudan lämpötila oli viime vuonna ennätyksellisen korkea. Pitkäaikaisen ikiroudan lämpenemisen ja leutojen sekä lumisten talvien 2017-2018 ja 2018-2019 seurauksena ikiroudan päällä oleva maakerros säilyi jäätymättömänä 26 tutkimuspaikalla Alaskan sisäosissa ja Sewardin niemimaalla ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa.
Viime vuoden pintalämpötila arktisilla alueilla keskimäärin oli 120-vuotisen mittaushistorian toiseksi korkein ja ennätyksellisen korkea Alaskassa sekä Luoteis-Kanadassa. Vuoden keskimääräinen ilman lämpötila on noussut 1980-luvun puolivälistä alkaen arktisilla alueilla kaksi kertaa niin nopeasti kuin maapallolla keskimäärin.
Maaliskuussa 2019, jolloin arktisen alueen merijään laajuus oli vuotuisessa kiertokulussa suurimmillaan, ohutta yksivuotista jäätä oli peräti 77 prosenttia koko laajuudesta, kun vielä 1980-luvulla sitä oli vain 55 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että paksua monivuotista jäätä on nykyisin yhä vähemmän. Beringinmerellä oli talvella jo toista vuotta peräkkäin ennätyksellisen vähän merijäätä koko vuodesta 1850 alkavan mittaushistorian aikana. Syyskuinen merijään minimilaajuus oli 41-vuotisen satelliittimittaushistorian toiseksi pienin (jaetulla toisella sijalla vuosien 2007 ja 2016 kanssa). Vuoden 2019 sulamiskaudella Grönlannin mannerjäätikön sulaminen oli samaa suuruusluokkaa kuin edellisenä ennätyksellisen sulamisen vuonna 2012. Grönlannin sulaminen nostaa globaalia merenpintaa noin 0,7 millimetriä vuodessa.
Meret lämpenevät sekä happamoituvat ja merenpinta kohoaa
Merten pintalämpötila oli viime vuonna globaalisti mittaushistorian toiseksi korkein (korkeampi vain ennätyksellisenä El Niño -vuonna 2016) ja globaali meriveden pinnan keskikorkeus ennätyksellisen korkea jo kahdeksatta vuotta peräkkäin. Vuodesta 2018 nousua oli 6,1 millimetriä. Noususta noin 4,5 millimetriä johtui siitä, että merten lämpösisältö syvyydellä 0-700 metriä oli mittaushistorian suurin. Vuodesta 2004 lähtien merten pintaosat ovat lämmenneet yli 0,2 astetta vuosikymmenessä ja yli 300 metrin syvyydellä olevat kohdat alle 0,03 astetta vuosikymmenessä. Meriveden lämpölaajenemisen ja sulaneista mannerjäätiköistä tulleen vesilisäyksen vuoksi valtamerten pinta onkin nyt keskimäärin lähes 9 senttimetriä korkeammalla kuin 30 vuotta sitten.
Meret sitovat myös osan ilmakehään päästetystä ylimääräisestä hiilidioksidista. Tämän seurauksena meret ovat happamoituneet esiteollisesta ajasta lähtien keskimäärin 0,018 ± 0,004 pH-yksikköä vuosikymmenessä. Erityisen merkittävää happamoituminen on ollut kylmillä merialueilla.
Myös järvet lämpenevät ja jääpeitteen kesto lyhenee
Järvivesien keskimääräinen lämpötila kohosi globaalisti viime vuonna. Pohjoisella pallonpuoliskolla järvet olivat jäätyneinä keskimäärin 7 vuorokautta vähemmän kuin ajanjaksolla 1981-2010.
Euroopan mittaushistorian neljä lämpimintä vuotta on ollut vuosina 2014-2019
Euroopassa viime vuosi oli mittaushistorian neljän lämpimimmän vuoden joukossa. Kaikki neljä lämpimintä vuotta sijoittuvat aikavälille 2014-2019. Viime vuosi oli ennätyksellisen lämmin Latviassa, Liettuassa, Moldovassa, Puolassa, Romaniassa, Serbiassa, Ukrainassa, Unkarissa ja Valko-Venäjällä. Virossa vuosi oli lämpimyystilastojen jaetulla ensimmäisellä sijalla yhdessä vuoden 2015 kanssa. Sekä Britanniassa että Belgiassa talven ennätyslämpötila kohosi (26.2.2019) ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa yli +20 asteeseen.
Keski- ja Länsi-Euroopassa koettiin viime vuonna merkittävät helleaallot sekä kesä- että heinäkuussa. Esimerkiksi Itävallan 269 havaintoasemasta yli puolet mittasi mittaushistorian uuden kesäkuun ennätyslämpötilan. Italian Milanossa koettiin 27. kesäkuuta mittaushistorian korkein kesäkuun minimilämpötila, kun lämpötila laski 27,5 asteeseen. Belgiassa ja Alankomaissa päivän lämpötila kohosi ensimmäistä kertaa yli 40 asteeseen. Kesäkuun lopulla mitattiin myös koko pohjoisen napapiirin pohjoispuolisen alueen korkein mittaushistorian lämpötila, kun Ruotsin Markusvinsassa lämpötila nousi 34,8 asteeseen. Helleaaltoja seurasi kuivuus, joka aiheutti satotappioita ja laski jokien veden pintaa, mikä puolestaan vaikeutti jokiliikennettä.
Lähde
Lue myös nämä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti