torstai 1. tammikuuta 2015

Japanin ilmatieteen laitos: Alustavien tietojen mukaan vuosi 2014 oli globaalisti mittaushistorian lämpimin

Japanin ilmatieteen laitoksen alustavien tietojen mukaan vuosi 2014 oli globaalisti maa- ja merialueet yhdistettyinä vuodesta 1891 alkavan 124-vuotisen mittaushistorian kuumin, 0,27 celsiusastetta vertailukautta (vuosien 1981-2010 keskiarvoa) kuumempi. Tulos on kuitenkin toistaiseksi alustava, koska se perustuu tammi-marraskuun 2014 lämpötilahavaintoihin.

Harmaalla viivalla ja ympyröillä on esitetty vuosien globaalien  keskilämpötilojen poikkeamat ajanjakson 1981-2010 keskilämpötilasta Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan. Sinisellä viivalla on esitetty viiden vuoden liukuva keskiarvo. Punainen viiva osoittaa pitkän aikavälin lineaarista trendiä. Lähde: Japanin ilmatieteen laitos, lehdistötiedote (Japan Meteorological Agency, press release).

Yksittäisistä kuukausista mittaushistorian kuumimpia olivat vuonna 2014 huhtikuu, toukokuu, kesäkuu, elokuu, syyskuu ja lokakuu. Vuodenajoista mittaushistorian lämpimimpiä olivat pohjoisen pallonpuoliskon kevät, kesä ja syksy.

Tavanomaiseen verrattuna lämpimämpää oli suurissa osissa Aasiaa ja Eurooppaa sekä laajoilla alueilla Tyynenmeren pohjoisosissa.

Ympyrät kuvaavat paikkojen (hilaverkon koko 5 x 5 astetta) lämpötilojen poikkeamia vuonna 2014 verrattuna ajanjakson 1981-2010 keskiarvoon Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan. Sininen tarkoittaa tavanomaista viileämpää ja punainen tavanomaista lämpimämpää. Lähde: Japanin ilmatieteen laitos, lehdistötiedote (Japan Meteorological Agency, press release).

Pitkällä aikavälillä vuoden globaali keskilämpötila on noussut noin 0,70 astetta vuosisadassa. Kaikki 2000-luvun vuodet vuodesta 2001 alkaen ovat toistaiseksi sijoittuneet mittaushistorian 16 kuumimman vuoden joukkoon.

Tämänhetkiseen lämpimyyteen vaikuttavat Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan ihmiskunnan aiheuttama (esimerkiksi hiilidioksidista ja muista kasvihuonekaasuista johtuva) ilmastonmuutos yhdessä vuosien tai vuosikymmenten välillä näkyvien sään ja ilmaston luonnollisten vaihteluiden kanssa. Japanilaisten määrittelyn mukaan esimerkiksi (luontaisesti lämmittävä) El Niño -ilmiö alkoi kesällä 2014.

Vuodesta 1891 alkavan mittaushistorian globaalisti lämpimimmät vuodet Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan. Viimeinen sarake kertoo vuoden keskilämpötilan poikkeaman celsiusasteina verrattuna vertailukauden (vuosien 1981-2010) keskiarvoon. Lähde: Japanin ilmatieteen laitos, lehdistötiedote (Japan Meteorological Agency, press release).

Japanin ilmatieteen laitos julkaisee lopullisen raportin vuoden 2014 lämpötiloista helmikuun 2015 alkupuolella.

Lähde

Japanin ilmatieteen laitoksen lehdistötiedote: Global temperature for 2014 to be the highest since 1891 (Preliminary)

Lue myös nämä

Ilmastonmuutos vaikutti ilmeisesti merkittävästi: Vuosi 2014 Euroopassa lämpimin ainakin 500 vuoteen

Onko ilmastonmuutos lisännyt kuumien kesien todennäköisyyden kymmenkertaiseksi vain kymmenessä vuodessa ja tuntuvatko vuoden 2003 kaltaiset hellekesät vuosisadan lopulla jo viileiltä?

Ennätyskuumat kuukaudet lisääntyneet globaalisti

Ilmastonmuutos lisännyt korkeita lämpötiloja maapallolla viime vuosina

Globaalisti ennätyslämmin syksy ja ehkä myös koko vuosi

NASA: Juuri koettu mittaushistorian toiseksi lämpimin joulu-marraskuun jakso

Brittien ilmatieteen laitos arvioi vuoden 2014 olevan ihmiskunnan päästöjen vaikutuksesta globaalisti jopa ennätyslämmin

WMO julkaisee tietonsa tänään: Onko vuosi 2014 mittaushistorian lämpimin ja mitä se merkitsee?

2 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Mmm... Kuullostaa hyvältä. Mutta kyllä tuo alle asteen lämpeneminen on vielä hiukan liian vähän. Joku +10ºC voisi olla riittävästi, jotta pääsisimme eroon näistä pirun loskatalvista. Lisää pökköä pesään, pojat (ja tytöt)!

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Eilen NOAA ja NASA ilmoittivat vuoden 2014 olleen globaalisti mittaushistorian lämpimin.