Talviolympialaiset täyttävät sata vuotta vuonna 2024. Aluksi ne olivat vain 16 maan ja 258 urheilijan kisat. Sotshissa vuonna 2014 oli jo mukana 2 781 urheilijaa 88 maasta. Vuoden 2018 talviolympialaiset järjestetään 9.-25. helmikuuta Etelä-Korean eli Korean tasavallan Pyeongchangissa. Kisoihin osallistunee 92 maata. Ensikertalaisia ovat Ecuador, Eritrea, Kosovo, Malesia, Nigeria ja Singapore.
 |
| Entiset talviolympialaisten isäntäkaupungit ja niiden ilmastollinen luotettavuus talvikisojen järjestämiseen tulevaisuudessa erilaisilla kasvihuonekaasujen päästöskenaarioilla. Vuosina 1940 ja 1944 olympialaisia ei järjestetty toisen maailmansodan takia. OK = ilmastollisesti luotettava, ??? = suuri ilmastollinen riski, !!!! = ei enää luotettava talvikisojen järjestäjä. Taulukon saa suuremmaksi klikkaamalla hiirellä sen päältä. Lähde: Daniel Scott, Robert Steiger, Michelle Rutty & Peter Johnson: Winter Olympics in Warmer World, January 2014. *) Nykyinen Bosnia ja Hertsegovina |
Kisaisännyyksiä on myönnetty yhä lämpimämmille kaupungeille ja vanhoissakin isäntäkaupungeissa talvet ovat lämmenneet ilmastonmuutoksen seurauksena
Keskimääräinen päivän ylin lämpötila talviolympialaisten suorituspaikoilla on noussut tasaisesti. Se oli 1920-1950 -luvuilla keskimäärin 0,4 astetta, 1960-1990 -luvuilla 3,1 astetta ja 2000-luvulla 7,8 astetta. Tämä muutos johtuu toisaalta ihmiskunnan tuottamien kasvihuonekaasujen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ja toisaalta myös Olympiakomitean halukkuudesta myöntää kisoja entistä lämpimämmille kisapaikoille.
Vuoden 2010 isäntäkaupunki Vancouver oli ensimmäinen merenpinnan tasolla sijainnut ja historian lämpimin talviolympialaisisäntä. Viime kisojen isäntäkaupunki Sotši sijaitsee subtropiikissa samaan tapaan kuin aiemmista isäntäkaupungeista Nagano ja Torino.
Lämpimämmät kisapaikat ovat osaltaan tulleet mahdollisiksi kehittyneen tekniikan ansiosta, jolla voidaan selviytyä myös epäedullisissa sääolosuhteissa. Jääkiekko siirrettiin sisätiloihin vuonna 1952, taitoluistelu ja curling vuonna 1960. Kelkkailuratoja alettiin jäähdyttää keinotekoisesti vuonna 1972.
Keinolumetuksessa kuutiometri vettä tuottaa kolme kuutiota tekolunta, joka on luonnonlumeen verrattuna neljä kertaa tiiviimpää ja 60 kertaa kovempaa. Toisaalta on kuitenkin otettava huomioon se, että keinolumetukseen vaaditaan valtavasti vettä ja energiaa (sähköä). Paikallisesti pohjavesivarat voivat huveta huomattavasti. Esimerkiksi Alpeilla laskettelukeskusten lumetus kuluttaa vettä kaikkiaan yhtä paljon kuin 1,5 miljoonan asukkaan suurkaupunki. Lisäksi tekolumen ravinnepitoisuus on tavalliseen verrattuna erilainen, jolloin sulamisvesien erilaiset ravinteet voivat muuttaa kasvilajien luontaisia runsaussuhteita.
Vaatimukset esimerkiksi jään ja lumen laadusta ovat kasvaneet. Nykyään olisikin lähes mahdotonta viedä kisat onnistuneesti läpi pelkästään luonnonlumen ja -jään avulla, niin kuin aiemmin tehtiin. Olympialaisten yhteydessä on joskus puhuttu jopa mahdollisesta sään muokkauksesta tai manipuloinnista. Esimerkiksi lumisateen keinotekoinen tuottaminen on mahdollista.
 |
| Olympiavoittaja Veikko Hakulinen 1950-luvulla. Kuva: Museoviraston kuvakokoelmat, Liikenne Liikunta Trafik Idrott 1900-1999, Flickr, julkaistu Creative Commons -lisenssillä CC BY-NC-SA 2.0. |
Aiempien isäntäkaupunkien tulevaa ilmastonmuutosta tarkasteltiin selvityksessä yksityiskohtaisilla kriteereillä
Selvityksessä tarkasteltiin 19 aiemman talviolympialaiskaupungin mahdollisuuksia järjestää talvikisat tämän vuosisadan puolivälin ja lopun lämmenneessä ilmastossa. Tarkasteltavia tekijöitä olivat lumen syvyys 1. helmikuuta, keskimääräinen vuorokauden ylin ja alin lämpötila helmikuussa, keskeisten toimintojen lämpötilarajat, lumetuspäivät tammi-helmikuussa, todennäköisyys yli 30 tai 60 senttimetrin lumipeitteeseen ja vesisadepäivien lukumäärä. Näistä tekijöistä monet ovat riippuvaisia toisistaan. Niinpä tutkimuksessa määritettiin kaksi keskeistä indikaattoria, joiden avulla on mahdollista selvittää, soveltuvatko vanhat isäntäkaupungit talviolympialaisten järjestäjiksi myös tulevaisuudessa.
Indikaattori numero yksi on todennäköisyys sille, että vuorokauden minimilämpötila keskeisten suorituspaikkojen korkeudella merenpinnasta pysyy nollan alapuolella. Näissä olosuhteissa lumi- ja jääpinnat pystyvät palautumaan yöllä päiväaikaisen sulamisen jälkeen. Myös lumetus on silloin mahdollista ja sadekin tulee todennäköisemmin lumena eikä vetenä. Näin pystytään takaamaan laadukkaat ja turvalliset kilpailuolosuhteet.
Indikaattori numero kaksi on todennäköisyys sille, että vähintään 30 senttimetrin lumipeite pystytään takaamaan korkeammalla merenpinnasta, alppilajien kisapaikoilla, joko luonnonlumen tai lumetuksen avulla. Tämä indikaattori kuvastaa sekä ilmasto-oloja että olosuhteisiin sopeutumista kehittyneen lumetusteknologian avulla. Monissa tutkimuksissa 30 senttimetrin lumensyvyys on todettu minimiksi, kun halutaan taata hyvät olosuhteet tasaisessa maastossa. Koska alppilajeja ei useinkaan järjestetä tasaisella maaperällä, 30 senttimetriä on ehkä turhankin optimistinen arvo lumensyvyyden minimirajaksi, sillä useilla paikoilla lunta tarvittaisiin ainakin 60 senttimetriä.
Aiemmat talviolympialaiskaupungit luokiteltiin tutkimuksessa ilmastollisesti luotettaviksi myös tulevaisuudessa, mikäli molemmat indikaattorit täyttyvät yhdeksänä talvena kymmenestä (todennäköisyys siis vähintään 90 %). Jos ainakin jompikumpi indikaattori saavutetaan alle 75 prosenttina talvista, paikka katsottiin epäluotettavaksi talviolympialaisten järjestämiseen. Jos indikaattorit toteutuvat 75-89 prosenttina talvista, entinen isäntäkaupunki luokiteltiin tulevaisuudessa pienen tai suuren riskin valinnaksi.
Maailman ilmatieteen järjestö WMO:lta ja kansallisilta sääpalveluilta kerätyt sääasemakohtaiset tiedot yhdistettiin IPCC:n ilmastonmuutosskenaarioihin. Näin päästiin laskemaan, millä todennäköisyydellä nämä indikaattorit toteutuvat 19 entisessä isäntäkaupungissa nykyisissä olosuhteissa (1981-2010) ja tulevaisuuden (2050-luvun ja 2080-luvun) ilmastossa.
Tämän vuosisadan lopulla vain kolmasosa entisistä isäntäkaupungeista pystyy varmuudella järjestämään kisat: Entisten isäntäkaupunkien talvilämpötila nousee 2,7-4,4 astetta
Pienten kasvihuonekaasupäästöjen skenaariossa helmikuun lämpötila kohoaa 19 entisessä isäntäkaupungissa keskimäärin 1,9 astetta tämän vuosisadan puoliväliin ja 2,7 astetta tämän vuosisadan loppuun mentäessä. Suurten kasvihuonekaasupäästöjen skenaariossa luvut ovat 2,1 ja 4,4 astetta.
Kaikki 19 entistä isäntäkaupunkia todettiin indikaattorien perusteella ilmastollisesti luotettaviksi nykyilmastossa (1981-2010). Tämän vuosisadan puoliväliin mennessä enää 11 näistä isäntäkaupungeista on luotettavia alhaisten kasvihuonekaasupäästöjen skenaariossa ja 10 suurten päästöjen skenaariossa.
Tämän vuosisadan loppupuolella enää puolet entisistä isäntäkaupungeista olisi ilmastollisesti luotettavia alhaistenkin päästöjen skenaariossa. Esimerkiksi Squaw Valley (Yhdysvallat), Garmisch-Partenkirchen (Saksa), Vancouver (Kanada) ja Sotši (Venäjä) eivät enää olisi tarpeeksi kylmiä.
Muun muassa Vancouverin alueella talvet ovat tutkimusten mukaan selvästi lämmenneet. Talviolympialaisten edellä tammikuussa 2010 Vancouverissa mitattiin historian korkein keskilämpötila. Freestyle- ja lumilautailupaikoille (sijainti vain 910 metriä merenpinnan yläpuolella) lunta jouduttiin kuljettamaan 150 kilometrin päästä.
Korkeiden kasvihuonekaasupäästöjen skenaariossa tulossa on vieläkin hälyttävämpi. Alle kolmasosa entisistä isäntäkaupungeista (vain 6 kaupunkia) tarjoaisi vielä vuosisadan loppupuolella talviolympialaisiin sopivat olosuhteet. Luotettavimpia ovat korkealla merenpinnasta sijaitsevat sisämaan kohteet.
Lämpenemisen jatkuessa vielä 2100-luvullakin yhä harvempi paikka pystyisi takaamaan suotuisat olosuhteet. Talviolympialaisten 200-vuotisjuhlien järjestäminen vuonna 2124 voikin olla erittäin haastavaa, vaikka teknologinen kehitys tuolloin onkin mennyt varmasti eteenpäin.
Lähde
Daniel Scott, Robert Steiger, Michelle Rutty & Peter Johnson: Winter Olympics in a Warmer World, University of Waterloo, Management Center Innsbruck & Interdisciplinary Centre on Climate Change, January 2014
Lue myös nämä
Suomalaiset talviurheilijat hyvällä asialla: Pelastetaan talvi!
Alle 42-vuotias ihminen ei ole NOAA:n mukaan kokenut yhtään globaaleilta lämpötiloiltaan tavanomaista vuotta, vaan koko elämän ajan on ollut tavanomaista lämpimämpää
3 kommenttia:
Hieno kirjoitus. Vancouverin osalta hieman särähti kuitenkin. Suurin osa suorituspaikoista sijaitsi niin korkealla, että ongelmaa ei tulene. Lisäksi alue on ylemmiltä alueilta pohjoisen pallonpuoliskon lumisimpia - ainakin tällä hetkellä. Vancouverin kaupunki on yleensä lumeton.
Nykyään lunta voidaan tehdä +15 asteen lämmössä, joten sekin helpottaa. Toivottavasti kuitenkin päästöt saadaan kuriin!
Kiitos asiantuntevasta kommentistasi.
Mikäli tekolunta (tykkilunta) halutaan tehdä energiatehokkaasti ja ilman veteen lisättäviä lisäaineita, pakkasasteet ovat minun käsitykseni mukaan tarpeen. Tuoreessa Ski.fi-artikkelissa todetaan näin: ”Lunta voidaan tehdä vain pakkasella ja lumen tuotto on täysin suhteessa pakkaslukemaan. - - Kun kolmesta pakkasasteesta päästään miinus kuuteen, niin lumetuksessa tuotanto tuplaantuu. Määrä taas kaksinkertaistuu, mikäli lämpötila on kuuden pakkasasteen sijaan -13 C. Sitä kylmempi keli ei juurikaan tehokkuutta paranna. - - Pakkasen lisäksi ilman kosteudella on suuri merkitys lumetuksessa. Mitä kuivempi ilma, sitä enemmän ja parempaa lunta saadaan tykitettyä.”
Nykyään on toki uusilla menetelmillä mahdollista parantaa lumetuksen tehoa lämpimämmissäkin olosuhteissa. Tämä kuitenkin vaatii veteen lisättäviä aineita ja veden jäähdyttämistä, mikä lisää energiankulutusta.
Esimerkiksi vuoden 2022 talviolympialaisissa Pekingissä joudutaan turvautumaan suurelta osin tekolumeen. Sielläkin helmikuun keskilämpötila on vähän pakkasen puolella (-1,8 astetta), mutta sademäärät ovat hyvin pieniä, joten luonnonlunta ei yleensä ole kovinkaan paljon.
Vancouverissa ongelmana olivat Cypress Mountainin freestyle- ja lumilautailupaikat (sijainti vain 910 metriä merenpinnan yläpuolella), joille lisälunta kuljetettiin helikoptereilla ja kuorma-autoilla jopa 150 kilometrin päästä. Whistlerin hiihtopaikoilla 125 kilometriä Vancouverin pohjoispuolella mitään ongelmaa ei ollut. Alppihiihtopaikoilla lunta oli paikoitellen lähes 10 metriä. Asiaa on selostettu tarkemmin Reutersin artikkelissa.
Joidenkin ilmastonmuutosennusteiden mukaan Vancouver tulee olemaan 2050-luvulle mentäessä kesäisin vähintäänkin yhtä lämmin kuin Etelä-Kalifornian San Diego nykyisin. Myös talvilämpötilat kohoavat merkittävästi. Vuoteen 2080 mennessä Vancouverin metropolialueen kylmimmät talviaikaiset yölämpötilat kohoavat nykyisestä -13 celsiusasteesta -5 asteeseen. Tuolloin -13 asteen lämpötiloja olisi enää kerran 20 vuodessa. Lumipeitteen paksuus pienenee ennusteen mukaan 56 % 2050-luvulle tultaessa ja 77 % 2080-luvulle tultaessa. Näin nykyinen keskimääräinen 208 senttimetrin lumikerros huventuisi 2050-luvulla 93 senttimetriin ja 2080-luvulla 49 senttimetriin.
Siteeraamassani tutkimuksessa Vancouverin luotettavuutta tulevaisuudessa ilmeisestikin heikentää indikaattori numero yksi eli todennäköisyys sille, että vuorokauden minimilämpötila keskeisten (talviolympialaisissa aiemmin käytettyjen) suorituspaikkojen korkeudella merenpinnasta pysyy nollan alapuolella.
Minun piti vielä lisätä, että toki kalliilla tekniikoilla lähes mikä tahansa on mahdollista. Esimerkiksi kuumaan Dubaihin on suunniteltu saarta, johon tehtäisiin keinotekoisesti lumisadetta. Tästä löytyy lukuisia artikkeleita esimerkiksi Google-haulla "dubai snow island". Onhan Dubaissa myös maailman suurin sisälaskettelukeskus. Ehkä tulevaisuuden talviolympialaiset käydäänkin hiihtoputkissa ja sisälaskettelukeskuksissa, jos talvilajit vielä kiinnostavat luonnollisten harrastuspaikkojen vähentyessä?
Lähetä kommentti