Toukokuu oli Kouvolassa koko digitoidun mittaushistorian selvästi lämpimin

Toukokuiden 1959-2018 keskilämpötilan poikkeama tavanomaisesta (vuosien 1981-2010 toukokuiden keskilämpötilasta) Kouvolassa Utin lentoaseman mittauspisteessä. Toukokuusta 2018 mukana ovat päivämäärät 1.-30.5., koska viimeisen vuorokauden tietoja ei vielä ole saatavilla. Diagrammista näkyy selkeästi suuri vuosien välinen vaihtelu. Toisaalta voidaan kuitenkin havaita keskimääräistä lämpimämpien toukokuiden yleistyneen tarkastelujakson loppupuolella. Diagrammin saa suuremmaksi klikkaamalla hiirellä sen päältä. Tilastotietojen lähde: Ilmatieteen laitos.

Kouvolassa toukokuu 2018 oli koko digitoidun mittaushistorian selvästi lämpimin toukokuu. Utin lentoaseman mittauspisteessä toukokuun keskilämpötila oli päivämäärien 1.-30.5. mukaan laskettuna 14,9 astetta. Edellinen ennätys on 14 astetta toukokuulta 2016. Kylmin toukokuu on ollut vuonna 1974, jolloin keskilämpötila oli 6,6 astetta ja jolloin 20 astetta ylitettiin vain kahtena päivänä.

Kolmenkymmenen vuoden jaksoilla 1961-1990 sekä 1971-2000 toukokuiden keskilämpötila oli 9,9 astetta ja jaksolla 1981-2010 puolestaan 10,2 astetta. Utin lentosääasema on perustettu vuonna 1944, mutta ensimmäisten vuosien tiedot ovat vain paperilla. Digitoituina tilastot ovat Suomen sääasemilta yleensä vuodesta 1959 alkaen.

Äitienpäivä 13. toukokuuta oli Suomessa tänä vuonna koko digitoidun mittaushistorian lämpimin. Kaikkein korkeimmaksi lämpötila kohosi Kouvolassa, jossa Utin Lentoportintien sääasemalla mitattiin 28,5 astetta. Tämä on korkeampi lämpötila kuin missään koko Suomessa kesän 2017 aikana (28.7.2017 Utsjoella 27,6 astetta).

Myös toukokuun 14. päivänä syntyi uusi Suomen mittaushistorian ennätys, nimittäin ennätyksellinen lämpötilan vuorokausivaihtelu toukokuussa. Lappeenrannan Konnunsuolla lämpötila kohosi aamun yhdestä lämpöasteesta peräti 28,9 asteeseen kello 15.30. Konnunsuo onkin tunnettu usein suurista vuorokautisista lämpötilavaihteluista. Edellinen toukokuun ennätys oli Enontekiöltä (Kalmankaltio) 1.5.1971 mitattu 27,5 asteen ero (-24,6 asteesta +2,9 asteeseen).

Hellepäivien lukumäärällä (eivät peräkkäisiä päiviä) mitattuna digitoidun mittaushistorian helteisimmät toukokuut (hellettä jossakin päin Suomea) ovat olleet seuraavat:
1. 2018 hellepäiviä 14
2. 1984 hellepäiviä 12
3. 1963 hellepäiviä 11
4. 1993 hellepäiviä 10
5. 2010 hellepäiviä 9

Utin lentoasemalla hellepäiviä oli tämän vuoden toukokuussa kuusi, Lentoportintiellä kymmenen ja Anjalassa seitsemän. Utin lentoaseman korkein lämpötila 28,4 astetta mitattiin 15. toukokuuta. Lentoportintien mittauspisteessä lämpötila kohosi samana päivänä 29,6 asteeseen ja Anjalassa 29,2 asteeseen.

Tuo 29,6 astetta oli tämän vuoden toukokuun korkein lämpötila Suomessa. Utin Lentoportintien lisäksi sama lämpötila mitattiin samana päivänä myös Kemiössä ja Helsinki-Vantaalla. Koko digitoidun mittaushistorian korkein toukokuun lämpötila 31,0 astetta on mitattu Lapinjärvellä 30. ja 31. toukokuuta vuonna 1995.

Toukokuu oli myös aurinkoinen ja kuiva. Paikoin sadetta ei ole saatu toukokuun 3. päivän jälkeen.

Suomen lisäksi ennätyslämmintä toukokuuta on vietetty esimerkiksi Tanskassa, Alankomaissa ja Puolassa. Alankomaissa huhti-toukokuun jakson keskilämpötila nousi ensimmäistä kertaa vuodesta 1901 alkavassa mittaushistoriassa 12 asteen yli vuonna 1992 ja 13 asteen yli vuonna 2007. Tänä keväänä ylitettiin jo 14 astetta.

Lue myös nämä

Tänään Suomessa oli koko digitoidun mittaushistorian lämpimin äitienpäivä

Kouvolassa Suomen paras kesäsää

Navoilta kuuluu kummia: Arktisella alueella ennätyksellisen vähän yli nelivuotista merijäätä, Antarktiksen lämpöennätysehdokas hylätty

Lööpit uusiksi: Karuja numerofaktoja säästä ja ilmastosta

Sääilmiöiden ABC-kirja

Kesän 2018 sääennuste

Ilmastonmuutos lisännyt korkeita lämpötiloja maapallolla viime vuosina

Onko ilmastonmuutos lisännyt kuumien kesien todennäköisyyden kymmenkertaiseksi vain kymmenessä vuodessa ja tuntuvatko vuoden 2003 kaltaiset hellekesät vuosisadan lopulla jo viileiltä?

Kesän 2018 sääennuste

Perinteiseen tapaan julkaisen luettavaksenne yhteenvedon viiden kansainvälisen tutkimuslaitoksen tekemistä Suomen kesän vuodenaikaisennusteista. Ennusteiden mukaan Suomen kesäsää näyttää melko tavanomaiselta. Erityisesti kesäkuussa on kuitenkin mahdollisuus pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämpään ja sateettomampaan säätyyppiin. Suomen ulkopuolelta huomattavaa on arktisen alueen lämpimyyden jatkuminen.

Huom.! Päivitän jatkossa kesän sääennusteet tämän blogitekstin kommentteihin!

The Weather Company: Alkukesä pitkän aikavälin keskiarvoihin verrattuna loppukesää lämpimämpi

The Weather Company osasi talven 2017-2018 ennusteessaan kaikkein parhaiten ennakoida helmi-maaliskuun kylmyyden. Toisaalta The Weather Company ennusti muista poiketen viileän säätyypin mahdollisesti jatkuvan myös toukokuussa, mikä oli täysin päinvastoin toteutuneeseen tilanteeseen verrattuna.

Kesän 2018 (jakso kesäkuun alusta elokuun loppuun) The Weather Company arvioi olevan Euroopassa Isoa-Britanniaa ja Norjaa lukuun ottamatta pitkän aikavälin keskiarvoa lämpimämpi. Keskiarvoihin verrattuna erityisen lämmintä on Kaakkois-Euroopassa. Viimeisimmän vuosikymmenen aikana kesällä on tyypillisesti vallinnut korkeapaine Pohjois-Atlantilla ja matalapaine Luoteis-Euroopassa, mikä on tuonut suureen osaan Eurooppaa viileitä ja sateisia kesiä. Tänä vuonna tällainen painejakauma näyttäisi kehittyvän vasta myöhemmin kesällä, joten alkukesä on varsinkin Manner-Euroopan luoteisosissa pitkän aikavälin keskiarvoihin verrattuna kesän lämpimintä aikaa.

Yksittäisten kuukausien osalta Euroopan pohjoisosissa näyttäisi olevan kesäkuussa keskimääräistä lämpimämpää. Heinäkuussa Pohjois-Euroopan itäosissa on edelleen keskimääräistä lämpimämpää, mutta lännessä on viileämpää. Elokuussa koko Pohjois-Eurooppa on keskimääräistä viileämpi.

NOAA/NWS: Tavanomainen kesä, jonka kuukausista kesäkuu on pitkän aikavälin keskiarvoihin verrattuna lämpimin ja vähäsateisin

Yhdysvaltaisen NOAA/NWS:n mukaan kolmen kuukauden jaksot (kesä-elokuu, heinä-syyskuu, elo-lokakuu, syys-marraskuu) ovat Suomessa lämpötiloiltaan tavanomaisia. Vain aivan pohjoisimmassa Suomessa on mahdollisuus 0,5-1 astetta pitkän aikavälin keskiarvoa lämpimämpään säähän. Itse asiassa aivan pohjoista lukuun ottamatta koko Euroopan lämpötilat ovat lähellä pitkän aikavälin keskiarvoja, paitsi Espanjan tienoilla on mahdollisuus jopa keskiarvoja viileämpään säähän. Grönlanti, Islanti ja Huippuvuoret erottuvat pitkäaikaisiin keskiarvoihin nähden lämpiminä. Tämä tilanne voimistuu entisestään loka-joulukuussa ja marraskuun 2018 alusta tammikuun 2019 loppuun ulottuvalla jaksolla, jolloin aivan koko Suomen lämpötilat ovat tämän hyvin alustavan ennusteen mukaan täysin tavanomaisia. Arktisella alueella viime vuosina vallinnut poikkeuksellinen lämpimyys näyttäisi siis saavan jatkoa.

Kesäkuusta marraskuuhun ulottuvan jakson yksittäisistä kuukausista vain kesäkuu näyttäisi olevan suuressa osassa Suomea hieman (0,5-1 astetta) pitkän aikavälin keskiarvoja lämpimämpi. Heinä-, elo-, syys- ja lokakuussa 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää saattaa olla pohjoisimmassa Lapissa. Marraskuussa 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpi sää keskittyy Etelä-Suomeen.

Mikään ennustetuista kolmen kuukauden jaksoista ei näytä keskimääräistä sateisemmalta. Hieman keskimääräistä vähäsateisempaa voi olla kesä-elokuussa ja erityisesti elo-lokakuussa. Tässä on huomattava se, että ennusteessa puhutaan kolmen kuukauden keskimääräisestä säästä. Yksittäiset kuukaudet voivat olla keskimääräistä sateisempia, vaikka koko jakso olisikin keskimäärin vähäsateinen.

Tämänhetkisen ennusteen mukaan yksittäisistä kuukausista pitkän aikavälin keskiarvoihin verrattuna selvästi kuivin on kesäkuu. Hyvänä kakkosena tulee elokuu. Vähän keskimääräistä kuivempia ovat myös syyskuu ja lokakuu. Sen sijaan heinäkuu ja paikoin myös marraskuu näyttävät keskimääräistä sateisemmilta.

NOAA/NWS:n ennusteet päivittyvät jatkuvasti edellä oleviin linkkeihin.

ECMWF: Tavanomainen kesä, vaikka ainakin kesäkuun alkupuoli voikin olla keskimääräistä lämpimämpi

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus (ECMWF) sanoo, että Suomessa kesän (kesä-elokuun jakso) lämpötilat ja sademäärät eivät keskimäärin poikkea pitkäaikaisista kesän keskiarvoista. Kesäkuun puoliväliin asti voi kuitenkin olla keskimääräistä lämpimämpää.

ECMWF:n ennustetta on analysoitu tarkemmin Ilmatieteen laitoksen nettisivulla, josta löytyy myös kuukausiennuste.

IRI: Vähän keskimääräistä lämpimämpi kesä ja syksy

IRI:n (International Research Institute for Climate and Society) ennusteen mukaan koko Suomessa on kesäkuun alusta elokuun loppuun ulottuvalla jaksolla keskimäärin vähän lämpimämpää kuin vuosien 1981-2010 vastaavana ajanjaksona. Hieman kesä-elokuuta selvemmin lämpimyys näkyy heinä-syyskuussa. Myös elo-lokakuu ja syys-marraskuu ovat hyvin alustavan ennusteen mukaan vähän pitkäaikaista keskiarvoa lämpimämpiä. Ennuste ei anna kovinkaan selvää kuvaa sademääristä.

Suomen ulkopuolelta IRI:n ennusteessa merkittävää on se, että kaikilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla Grönlanti sekä Kaspianmeren ja Mustanmeren ympäristö erottuvat pitkän aikavälin keskiarvoihin verrattuna erityisen selvästi lämpiminä.

Japanin ilmatieteen laitos: Keskimääräistä lämpimämpi kesä

Japanin ilmatieteen laitos ennustaa kesän (kesä-elokuun jakson) olevan koko Suomessa ja muuallakin Euroopassa aivan Euroopan lounaisimpia osia lukuun ottamatta keskimääräistä lämpimämpi. Tässäkin ennusteessa pitkän aikavälin keskiarvoihin verrattuna kaikkein lämpimintä on Grönlannissa ja Mustanmeren-Kaspianmeren alueella. Suomen sademäärät ovat lähellä pitkän aikavälin keskiarvoja.

Lue tästä juhannuksen sääennuste, mutta älä usko sitä!

Yhdysvaltalainen AccuWeather julkaisee Suomeenkin tietokoneen mallintamia päiväkohtaisia ennusteita jopa yli kuukaudeksi ja Metcheck puoleksi vuodeksi. Näistä palveluista voi katsoa jo nyt vaikkapa juhannuksen sään. Kuriositeettina mainittakoon, että Metcheck ennustaa tällä hetkellä Helsinkiin juhannusaatoksi aurinkoista +14 asteen säätä. AccuWeatherin mukaan lämpötila kohoaa +20 asteeseen. Näin pitkät päiväkohtaiset ennusteet ovat kuitenkin todellisuudessa täysin epäluotettavia, vaikka periaatteessa säämallien ajoa tietokoneella voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkälle ajalle.

Jo muutaman viikon ennusteet ovat todellisuudessa hyvin epävarmoja, käyttöarvoltaan lähellä nollaa. Vaikka pitkän aikavälin säätä (esimerkiksi kolmea kuukautta) onkin mahdollista jossakin määrin ennustaa, malleihin sisältyvien epävarmuuksien takia paikkakunta- ja päiväkohtainen ennuste on erittäin epäluotettava. Joskus tällaisista ennusteista onkin käytetty nimitystä "meteorologinen syöpä".

Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Sari Hartosen mukaan Suomessa säätyyppi pystytään ennustamaan kohtuullisen luotettavasti 6-10 vuorokautta, lämpötila 4-7 vuorokautta, matalapaineiden ja sadealueiden reitti 3-5 vuorokautta, tuulet 2-3 vuorokautta ja sademäärät sekä sateiden tarkat reitit 0-2 vuorokautta etukäteen. Yli kymmenen vuorokauden ajalle ei voi tehdä vain yhtä ennustetta, vaan saadaan useampia erilaisia ennusteita. Ilmakehän kaoottisuus estänee tulevaisuudessakin yli 14-21 vuorokauden päiväkohtaiset ennusteet. Lämpötilaennusteet ovat sade-ennusteita luotettavampia.

Vuodenaikaisennusteissa (esimerkiksi koko kesän sääennuste) ei ennustetakaan yksittäisiä sääilmiöitä, vaan ainoastaan pitkän aikavälin (yleensä kolmen kuukauden jakso) poikkeamia verrattuna tavanomaiseen. Vertailukohtana on aina useilta vuosilta (yleensä 30 vuotta) laskettu keskiarvo kyseisen kolmen kuukauden jakson tai kyseisen kuukauden säästä.

Onko sään vuodenaikaisennuste luotettavampi kuin sääprofeetta?

Kaikissa pitkän aikavälin sääennusteissa on huomattava, etteivät ne yleensä ole Pohjois-Euroopassa kovinkaan luotettavia. Täällä ei ole samanlaista jaksottaista vaihtelua niin kuin tropiikissa, jossa ennusteissa voidaan käyttää hyväksi ENSO-värähtelyä (El Niño – La Niña -oskillaation vaihtelua). Matalilla leveysasteilla (tropiikissa) vuodenaikaisennusteet ovatkin hieman luotettavampia kuin meillä, koska siellä säätyypit ovat pitkälti seurausta meriveden lämpötilan vaihteluista. Meillä taas äkilliset, hetkittäiset tekijät vaikuttavat enemmän.

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että useilla ennustuslaitoksilla lähimmän kolmen kuukauden ennuste pitää usein kohtuullisen hyvin paikkansa, mutta yksittäisten kuukausien ennusteet menevät hetkittäisten säätekijöiden vuoksi huomattavasti useammin väärin. Siksi monet ennustelaitokset eivät edes julkaise yksittäisten kuukausien ennusteita.

NOAA/NWS:n ennusteet näyttävät usein jatkavan ennusteen tekohetkellä vallinnutta tilannetta liikaa myös eteenpäin. Niinpä esimerkiksi Suomen helmi-maaliskuun kylmyysaallon alkaminen ja päättyminen eivät näkyneet NOAA/NWS:n säämalleissa.

Nämä vuodenaikaisennusteetkin ovat sääennusteita, eivät ilmastoennusteita. Säähän pääsevät hetkelliset tekijät vaikuttamaan voimakkaastikin, toisin kuin ilmastoon, joka on pitkän aikavälin keskiarvo.

Vaikka pitkän aikavälin sääennusteet, esimerkiksi vuodenaikaisennusteet, pitäisivätkin paikkansa, on siis huomattava, että ne ovat vain useamman kuukauden ajalle ennustettuja keskiarvoja eivätkä ennusta yksittäisiä säätapahtumia. Ongelmaa voi havainnollistaa seuraavalla esimerkillä. Suurkaupungissa on mahdollista ennustaa, että tietyssä kaupunginosassa tapahtuu enemmän rikoksia kuin toisessa, mutta siitä huolimatta et hälytysajossa olevan poliisiauton perässä ajaessasi tiedä, mihin kaupunginosaan poliisiauto juuri sillä kerralla kääntyy.

Jos vuodenaikaisennuste ennustaa kesä-elokuusta tavanomaista lämpimämpää, tämä voi tarkoittaa esimerkiksi joko 1) sitä, että koko kesä on tavanomaista lämpimämpi tai 2) sitä, että lämpötilat ovat suurimmat osan ajasta aivan normaaleja (vähän alle tai vähän yli tavanomaisen), välillä voi olla jopa hyvin viileää, mutta jossakin vaiheessa voi olla erityisen helteistä.

Lisäksi täytyy huomata, että eri sääennusteissa käytetään erilaisia vertailujaksoja, kun verrataan lämpötiloja tavanomaisiin. Maailman meteorologisen järjestön (WMO) virallinen ilmastotieteen vertailukausi on vielä parin vuoden ajan 1961-1990, kun taas esimerkiksi Suomen Ilmatieteen laitos käyttää sääennusteissaan hieman lämpimämpää vertailukautta 1981-2010. Myös tässä blogikirjoituksessa esitettyjen vuodenaikaisennusteiden vertailukausi on 1981-2010.

Lue myös nämä

Viileät kesäkuut

Sääilmiöiden ABC-kirja

Kesän terveellinen herkkuvinkki: Nokkosvohvelit

Kouvolassa Suomen paras kesäsää

Tänään Suomessa oli koko digitoidun mittaushistorian lämpimin äitienpäivä

Kouvola 13.5.2018

Ilmatieteen laitoksen julkaisemien tietojen mukaan Suomessa oli tänään koko digitoidun mittaushistorian lämpimin äitienpäivä. Tiedot on digitalisoitu vuodesta 1960 alkaen.

Tänään kaikkein lämpimintä oli Kouvolan Utissa, jossa lämpötila kohosi 28,5 asteeseen. Aiempi ennätys on Lapinjärvellä ja Salossa vuonna 2006 mitattu 26 astetta.

Tänään pohjoisin hellepaikkakunta oli Rovaniemi. Suomessa olikin lämpimämpää kuin monin paikoin Välimeren pohjoisrannikon länsi- ja keskiosissa. Huomiseksi Suomeen ennustetaan jopa yli 29 asteen lämpötiloja, mutta loppuviikosta viilenee ilmeisesti yli kymmenellä asteella.

Lähteet

Ilmatieteen laitos: Näin lämmintä äitienpäivä­säätä ei ole ennen Suomessa mitattu (Helsingin Sanomat)

Suomi on nyt Euroopan lämpimimpiä maita – huomenna hätyytellään 30 lämpöasteen rajaa (MTV)

Lue myös tämä

Kouvolassa Suomen paras kesäsää

Sääilmiöiden ABC-kirja

Arkisessa kielenkäytössä monia termejä käytetään tieteelliseltä kannalta katsottuna virheellisesti. Esimerkiksi kylmän lasipullon pintaan tai kylmän juoman kylmentämän juomalasin pintaan sanotaan tulevan huurretta. Todellisuudessa kyseessä kuitenkin on kaste. Oikeaa jäähuurretta voi muodostua silloin, jos lasi on jäähdytetty pakkasen puolelle. Huurre nimittäin määritellään "virallisesti" siten, että siinä nestemäinen vesi jäätyy pieninä pisaroina. Sen sijaan kasteessa ilman vesihöyry alkaa tiivistyä vedeksi, mikäli ilmankosteus on riittävä. Huurteessa on jäätä, kasteessa vettä. Auton ikkunan sisäpinnalle tulee siis yleensä kastetta, vaikka silloinkin arkikielessä saatetaan puhua huurteesta.

Tämä on päivitetty versio aiemmin julkaisemastani ilmakehän ilmiöiden ABC-kirjasta.

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Auer: Auer muodostuu ilmassa leijailevista pienistä ja kuivista tomuhiukkasista (pölystä, hiekasta, savusta), jotka samentavat maisemaa siten, että se näyttää himmeältä tai rusehtavalta (vrt. sumu, utu), tummaa tausta vasten sinertävältä. Ilman suhteellinen kosteus on pienempi (alle 70 %) kuin udussa tai sumussa.

Elmontuli: Ukkosella esimerkiksi laivojen mastojen huipuissa tai lentokoneissa lepattava valoviuhka, joka on heikosti rätisevä tai äänetön sähkönpurkaus. Maalla vastaavasta ilmiöstä esimerkiksi korkeissa puissa, rakennuksissa tai mastoissa voidaan käyttää nimitystä ukonvirva.

Elosalama: Salama (salaman aiheuttama valonvälähdys), joka liittyy niin kaukaiseen (yli 15 km) ukkoseen, ettei jyrinää kuulu maan kaarevuuden ja ääniaaltojen käyttäytymisen takia. Nimitys elosalama viittaa siihen, että näitä näkyy tyypillisesti loppukesällä tai syksyllä, kun illat ja yöt ovat tarpeeksi pimeitä kaukaisen salaman havaitsemiseen. Joskus nimityksiä elosalama ja kalevantuli käytetään synonyymeinä. Toisaalta kalevantulella voidaan tarkoittaa erityisesti sellaista tilannetta, jossa itse salamaa ei nähdä, vaan havaitaan pelkästään pilvien sisäistä välkettä.

Halla: Hallalla tarkoitetaan kasvukaudella maanpinnassa (alle kahden metrin korkeudella) olevaa pakkasta. Mikäli pakkanen ulottuu viralliselle lämpötilojen mittauskorkeudelle eli kahteen metriin asti, puhutaan yöpakkasesta.

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Helle: Suomessa ja yleensäkin Pohjoismaissa helteen rajana pidetään sitä, että vuorokauden ylin lämpötila varjossa ylittää kahden metrin korkeudella 25 astetta. Lämpötila 25,0 ei ole hellettä, mutta 25,1 astetta on hellettä. Mikä tahansa mukavan lämmin sää ei siis ole hellettä. Suomea lämpimämmillä alueilla helteen lämpötilaraja on korkeampi (esimerkiksi Yhdysvalloissa 32 astetta) tai helteen määritelmä puuttuu kokonaan.

Huurre: Huurteessa nestemäinen vesi jäätyy pieninä pisaroina. Huurre onkin hyvin kostealla (sumuisella) ja tuulisella säällä usein tuulen puolelle varsinkin puihin ja sähkölankoihin (myös pilvessä lentävän lentokoneen siipiin) syntyvä esiintymä, jossa on ilmaa jääkiteiden välissä. Jäätävän sumun tai udun alijäähtyneet pisarat jäätyvät heti tarttuessaan kylmiin (pakkasen puolella oleviin) pintoihin. Sopivissa olosuhteissa huurrekerros voi synnyttää puiden päälle paksun tykkylumikerrokseksen, kun jääkiteet kasvavat kiinni toisiinsa. Huurretta kehittyy myös pakastimen jäähdytysritilään. Etelä-Suomessa kuura on huurretta yleisempi, vaikka kansanomaisessa kielessä kuurastakin käytetään virheellisesti usein nimeä huurre. Huurteesta puuttuvat kuuran fraktaalikuviot, eikä huurre ole yhtä valkoista kuin kuura. Vrt. iljanne, kaste, kuura.

Iljanne: Maanpinnalle kertyvä jää. Läpinäkyvä, yhtenäinen, hyvin liukas jääkerros, joka syntyy alijäähtyneen vesi- tai tihkusateen jäätyessä erilaisille pinnoille (maa, rakenteet, kasvit) niiden lämpötilan ollessa nollassa tai sen alapuolella. Alijäähtynyt tarkoittaa sitä, että pisaroissa oleva vesi on lämpötilaltaan jäätymispisteen alapuolella, mutta se ei ole silti vielä jäätynyt. Vrt. huurre, kaste, kuura.

Intiaanikesä: Käsitettä intiaanikesä käytetään usein väärin. Todellisuudessa se on poikkeuksellisen lämmin kausi syksyllä. Tyypillisesti intiaanikesästä voidaan puhua vasta sen jälkeen, kun ensin on ollut syksyisen viileää ja sen jälkeen tuleekin vielä lämmintä ja aurinkoista säätä. Legendan mukaan nimitys intiaanikesä tulee siitä, että silloin pitkälle syksyyn jatkuneen kuumuuden uuvuttamat Amerikan alkuperäisasukkaat eli intiaanit tulevat kaupunkeihin hakemaan suojaa kuumuudelta ja kuivuudelta. Todellisuudessa termin alkuperää ei ole pystytty varmuudella selvittämään. Mahdollisesti se on alun perin tarkoittanut Amerikan alkuperäisasukkaiden metsästyskautta.

Jääjyvässade: Aidosta sadepilvestä syntyvää (vrt. lumijyvässade), jääjyväsistä (läpinäkyvistä tai hieman läpikuultavista jääkappaleista, jotka ovat pyöreitä tai epäsäännöllisiä, halkaisija 1-4 mm) muodostuvaa tasaista sadetta. Jääjyväsille on tyypillistä, että kovalle alustalle pudotessaan ne usein kimpoavat ja rikkoontuvat.

Jääkidesade eli timanttipöly: Selkeältä taivaalta satavia ja auringossa kimaltelevia, hyvin pieniä (sauvamaisia tai levymäisiä) jääkiteitä, joiden tyypillinen halkaisija on 1 mm:n luokkaa. Nämä jääkiteet saavat aikaan sen, että joskus revontuliksikin luullut tekovalopilarit ("keinovalopilarit") voivat muodostua yötaivaalle.

Jäätävä tihkusade: Tavallinen tai alijäähtynyt tihkusade, joka muodostaa pakkasen jäljeltä kylmään maahan iljannetta (vrt. iljanne). Alijäähtynyt tarkoittaa sitä, että pisaroissa oleva vesi on lämpötilaltaan jäätymispisteen alapuolella, mutta se ei ole silti vielä jäätynyt. Tällainen alijäähtynyt tihku jäätyy nopeasti kohdatessaan kylmän pinnan.

Jäätävä vesisade: Tavallinen tai alijäähtynyt vesisade, joka muodostaa pakkasen jäljeltä kylmään maahan iljannetta (vrt. iljanne). Alijäähtynyt tarkoittaa sitä, että pisaroissa oleva vesi on lämpötilaltaan jäätymispisteen alapuolella, mutta se ei ole silti vielä jäätynyt. Tällainen alijäähtynyt vesi jäätyy nopeasti kohdatessaan kylmän pinnan.

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Kaste: Maanpinnalle ja lähellä maanpintaa oleville esineille tiivistyneitä vesipisaroita, kun lämpötila on jäähtynyt kastepisteen alapuolelle (kirkas ilma jäähtynyt). Kastepiste tai tarkemmin kastepistelämpötila on se ilman lämpötila, jossa ilman sisältämän vesihöyryn tiivistyminen alkaa. Tähän lämpötilaan ilman lämpötilan tulee siis laskea, jotta tiivistyminen käynnistyisi. Kastetta (ei siis huurretta) syntyy myös kylmän juomapullon (tai kylmän juoman kylmentämän juomalasin) pintaan, kun sen lähellä oleva ilma luovuttaa energiaa kylmälle pullolle. Ilma jäähtyy ja ilman vesihöyry alkaa tiivistyä vedeksi pullon pinnalle (mikäli ilmankosteus on riittävä). Vrt. huurre, iljanne, kuura.

Keli: Keli-sanalla viitataan jonkin kulkuväylän (esim. tien tai ladun) sään mukaan vaihtelevaan kulkukelpoisuuteen. Puhekielessä keli-sanaa käytetään usein korvaavana sanana ”säälle”, mutta todellisuudessa keli-sanaa pitäisi käyttää ainoastaan puhuttaessa kulkuväylien olosuhteista. Keli voi siis olla huono tai liukas, mutta ei pilvinen tai kylmä.

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Kuura: Kiteinen (neulamainen, suomumainen tai sulkamainen), lähinnä esineiden yläpinnoille (tyypillisesti katoille, ruohikkoon, puihin, ikkunoihin tai auton tuulilasiin) muodostuva jääesiintymä. Kuura syntyy selkeällä ja tyynellä tai lähes tyynellä säällä, kun ilmassa oleva vesihöyry härmistyy tarpeeksi kylmässä kaasusta suoraan kiinteään olomuotoon (vrt. huurre). Etelä-Suomessa kuura on huurretta yleisempi, vaikka kansanomaisessa kielessä kuurastakin käytetään virheellisesti usein nimeä huurre. Kuurassa on fraktaalikuvioita ("kuurankukkasia piirtyneen sun ikkunaasi näin"), jotka huurteesta puuttuvat. Kuurankukkaset muodostuvat ikkunoissa naarmuuntuneisiin tai likaisiin (esim. kesältä jäänyttä kärpästen ulostetta) kohtiin. Kuuraa voi kehittyä myös pakastimesta otetun jäätelöpakkauksen pintaan. Kuuratilanteessa teille voi syntyä mustaa jäätä (kuuraliukkaus), kun auton renkaat rikkovat kiteet ja sulattavat ne, mutta kosteus jäätyy kylmään tienpintaan. Vrt. huurre, iljanne, kaste.

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Lumi: Jääkiteiden sekä ilman muodostama kuohkea aine, joka saattaa sisältää myös nestemäistä vettä. Lumipallokelillä lumessa on vettä noin 5 %.

Lumijyvässade: Sumupilvestä tai sumusta syntyvää (vrt. jääjyvässade), lumijyväsistä (valkoisista, läpinäkymättömistä, pienistä, mannaryynimäisistä lumihitusista, jotka ovat usein litistyneitä tai pitkänomaisia, halkaisija alle 1 mm) muodostuvaa tasaista sadetta. Lumijyväsille on tyypillistä, että kovallekaan alustalle pudotessaan ne eivät kimpoa eivätkä mene rikki.

Lumikuuro: Kuuroina tuleva lumisade, jolle tyypillisiä piirteitä ovat sateen yhtäkkinen alkaminen ja loppuminen sekä voimakkuuden isot vaihtelut.

Lumisade: Tasainen sade, joka muodostuu kuusikulmaisista (tähtimäisistä, levymäisistä tai prisman muotoisista) lumikiteistä. Mikäli ilman lämpötila on -5 astetta tai sitä lämpimämpi, useita lumikiteitä on yleensä takertuneena yhteen lumihiutaleiksi. Lumihiutaleiden putoamisnopeus on yleensä 0,5-1 metriä sekunnissa.

Lumipyry: Lumisadetta ja voimakasta tuulta.

Lumituisku: Voimakas tuuli kuljettaa jo maassa ollutta lunta ja kasaa sitä kinoksiksikin. Lunta ei sada lainkaan. Matalassa lumituiskussa tuuli nostaa irtonaista lunta ilmaan niin vähän, että vaakasuora näkyvyys on 4 km tai enemmän. Korkeassa lumituiskussa voimakas ja puuskainen tuuli nostaa irtolunta niin paljon ja niin korkealle, että vaakasuora näkyvyys on alle 4 km.

Myrsky: Suomalaisessa määrittelyssä myrsky liittyy aina tuuleen, ei mihin tahansa voimakkaaseen sääilmiöön. Virallisen suomalaisen määritelmän mukaan myrskystä on kyse, kun tuulen nopeus ylittää 10 minuutin keskiarvona 21 m/s (76 km/h). Kansainvälisesti myrskyn raja-arvo on 25 m/s (90 km/h). Suomen havaintohistorian aikana maassamme on esiintynyt myrskyä vain merillä ja tuntureilla. Muualla kymmenen minuutin keskituuli ei ole ylittänyt raja-arvoa 21 m/s. Sen sijaan maa-alueillakin esiintyy myrskypuuskia, joissa tuuli on hetkellisesti voimakasta ja tuhot mahdollisia. Ilmatieteen laitoksen mukaan lyhytaikaiset, 5–10 sekunnin tuulenpuuskat ylittävät 10 minuutin keskituulennopeuden säätilanteesta riippuen noin 1,5-kertaisina, enimmillään kaksinkertaisina. (vrt. rajuilma)

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Pilvi: Ilmakehässä (yleensä ilmakehän alaosassa eli troposfäärissä) olevia pieniä vesipisaroita (tavallisimmin halkaisija 0,001-0,05 mm) ja/tai jääosasia, joskus myös savu- ja pölyhiukkasia. Pilven ja sumun ero on siinä, että sumu ulottuu maahan asti, kun taas pilvet ovat vuorten rinteitä lukuun ottamatta maasta selvästi erillään. Jotta pilvi muodostuu, ilman on täytettävä kolme ehtoa:
1. Ilman on oltava tarpeeksi kosteaa.
2. Ilmassa täytyy olla tiivistymiskeskuksia eli tiivistymisytimiä (esimerkiksi pöly- tai savuhiukkasia, keinotekoisina tiivistymiskeskuksina sateen synnyttämiseksi voidaan käyttää hopeajodidia).
3. Kosteuden täytyy lisääntyä tai ilman jäähtyä. Ilman jäähtyminen kastepistelämpötilaan voi tapahtua nousevan liikkeen ansiosta (tärkein asia), ulossäteilyn seurauksena ja/tai sekoittumisen takia.

Pouta: Pouta on kyseessä, kun sää on sateetonta. Poudalla voi siis olla joko aurinkoista tai pilvistä. (Poutapäivän aikana sen sijaan voi sataa hieman. Poutapäiviksi luokitellaan yleensä vuorokaudet, jolloin vuorokauden sademäärä on alle 0,3 mm. Ilmatieteen laitoksen tilastoissa voidaan kuitenkin luokitella sadepäiviksi jo ne päivät, jolloin sadetta on ollut vähintään 0,1 mm.)

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Raesade: Raesade voi olla lumiraesadetta, pikkuraesadetta tai jääraesadetta. Lumi- ja pikkuraesateessa rakeiden läpimitta on tyypillisimmin 2-5 mm, kun taas jäärakeiden läpimitta on 5-10 mm tai enemmänkin. Sekä lumi- että pikkurakeet ovat yleensä melko pyöreitä, joskus kuitenkin kartiomaisia. Lumirakeet ovat helposti kokoon puristuvia ja hauraita (kovalle alustalle pudotessaan kimpoavat ja usein rikkoontuvat), pikkurakeet osittain sulaneita, kovia jääkappaleita (kovalle alustalle pudotessaan napsahtavat mutta eivät rikkoonnu). Jäärakeet ovat yleensä melko pyöreitä (joskus kartiomaisia tai epäsäännöllisiä), osin tai kokonaan läpinäkymättömiä ja kovia jääkimpaleita, joiden läpileikkauksessa voi erottua kirkkaita ja sameita kerroksia. Erilaiset raetyypit muodostuvat siten, että korkeassa pilvessä rakeet voimakkaassa pyörityksessä kulkevat ylös ja alas. Rakeet törmäilevät pilvipisaroihin, jotka lumirakeiden pinnalle jäätyessään kasvattavat niiden kokoa. Lumirakeista muodostuu ensin pikkurakeita ja lopulta jäärakeita.

Rajuilma: Rajuilmalle ei ole olemassa tuulen raja-arvoa, vaan rajuilmassa esiintyy vahinkoa aiheuttavaa salamointia, rankkaa sadetta, ukkospuuskia, rakeita tai trombeja. Rajuilmasta voi olla kyse, vaikka tuuli ei olisikaan kovaa, esimerkiksi jos alle tunnissa sataa 20 millimetriä vettä. Vrt. myrsky.

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Revontulet: Auringosta lähteneet aurinkotuulen varautuneet hiukkaset (elektronit ja protonit) törmäävät maapallon ilmakehään lähinnä ionosfäärissä eli termosfäärin alaosassa useimmiten noin 90-300 km:n korkeudella.

Räntäkuuro: Kuuroina tuleva räntäsade, jolle tyypillisiä piirteitä ovat sateen yhtäkkinen alkaminen ja loppuminen sekä voimakkuuden isot vaihtelut.

Räntäsade: Tasainen sade, jossa sataa samanaikaisesti sekä vettä että lumihiutaleita. Ilman lämpötila on sellainen, että osa lumihiutaleista sulaa vedeksi matkalla pilvistä maanpinnalle. Aidossa räntäsateessa ilmassa on siis myös vesipisaroita. Usein ihmiset tulkitsevat virheellisesti märän lumisateen räntäsateeksi.

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Salama: Salama on ukkoseen ja joskus myös tulivuorenpurkaukseen liittyvä sähköpurkaus, joka tasoittaa pilven potentiaalieroja. Valo etenee 300 000 km sekunnissa, joten välähdys nähdään käytännössä heti. Jyrinä myös alkaa samalla hetkellä, mutta äänen nopeus on vain miljoonasosa valon nopeudesta, noin 330 m/s. Näin ääneltä kuluu kilometriin 3 sekuntia. Sääntö salaman etäisyyden määrittämiseksi: Välähdyksestä aletaan laskea sekunteja, ja kun jyrinä alkaa, jaetaan saatu sekuntimäärä kolmella, jolloin saadaan etäisyys kilometreissä. Vrt. ukkonen.

Sumu: Ilmassa leijailevia hyvin pieniä vesipisaroita (halkaisija noin 0,01 mm), jotka huonontavat näkyvyyttä siten, että näkyvyys on alle kilometrin. Sumu on ikään kuin maanpinnalle asti ulottuva pilvi. Sumu syntyy ilmassa olevan vesihöyryn tiivistyessä pisaroiksi, kun lämpötila laskee tai kosteus lisääntyy. Syntytavan mukaan voidaan puhua siirtymäsumusta (lämmin ilma jäähtyy kylmässä ympäristössä), säteilysumusta (jäähtyvä maanpinta jäähdyttää ilmaa), sekoitussumusta (kylmä sekä kostea ilma sekoittuvat) tai haihtumissumusta (lämmin veden pinta haihduttaa runsaasti vesihöyryä). Haihtumissumua ovat esimerkiksi merisavu ja järvisavu, jotka syntyvät hyvin kylmän (ainakin -15 astetta) pakkasilman virratessa juuri ja juuri sulan vesialueen päälle. Vrt. auer, utu.

Sykloni: Syklonin eli polaaririntamassa liikkuvan matalapaineen yhteydessä tapahtuu ns. kylmä okluusio eli lämmintä rintamaa nopeammin liikkuva kylmä rintama saavuttaa lämpimän rintaman ja kohottaa lämpimän ilman maanpinnan yläpuolelle tunkeutuessaan raskaampana sen alle. Syklonilla tarkoitetaan siis polaaririntamassa syntyvää matalapainetta. Syklonilla - tai tarkemmin sanottuna trooppisella syklonilla - voidaan tarkoittaa myös lähinnä Intian valtameren alueella esiintyvää trooppista hirmumyrskyä.

Syöksyvirtaus: Syöksyvirtaus on ukkospilvestä alaspäin syöksyvä voimakas kylmä ilmavirtaus, joka maan- tai vedenpinnan kohdatessaan kääntyy vaakasuoraksi. Syöksyvirtauksessa puut voivat kaatua melko laajaltakin alueelta lähes samaan suuntaan. Sen sijaan trombin pyörivä liike kaataa puita sikinsokin ja vaikuttaa yleensä vain pienellä alueella.

Sää: Jonkin paikan ilmakehän alaosassa eli troposfäärissä vallitseva hetkellinen tila, johon sisältyvät lämpötila, kosteus, ilmanpaine, sadeilmiöt, pilvisyys ja tuulen voimakkuus sekä suunta.

Säärintama: Kahden ominaisuuksiltaan erilaisen ilmamassan rajapinta. Säärintama voi olla lämmin rintama (lämpimän ilmamassan etureuna), kylmä rintama (kylmän ilmamassan etureuna) tai okluusiorintama. Syklonin eli liikkuvan matalapaineen yhteydessä tapahtuu ns. kylmä okluusio eli lämmintä rintamaa nopeammin liikkuva kylmä rintama saavuttaa lämpimän rintaman ja kohottaa lämpimän ilman maanpinnan yläpuolelle tunkeutuessaan raskaampana sen alle. Termejä saderintama tai kuurorintama ei pitäisi käyttää.

Tihkusade: Vesipisaroiden muodostamaa sadetta, jossa pisaroiden halkaisija (erotuksena vesisateeseen) on alle 0,5 mm, tyypillisesti noin 0,1 mm. Tihkusade on siis hyvin pienten ja tiheässä leijailevien vesipisaroiden aiheuttamaa sadetta, joka syntyy matalalla olevassa sumupilvessä tai paksussa sumukerroksessa. Tihku tuntuu ilmassa kosteutena ja näkyy esimerkiksi silmälaseissa, mutta se ei tee lätäköihin renkaita.

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Trombi: Trombi ja tornado ovat pienialaisia pyörteisiä myrskyjä. Termit ovat hieman kiistanalaisia. Trombit ovat tavallaan tornadojen pikkuserkkuja. Ne voidaan joko luokitella pieniksi tornadoiksi (kokoluokitus) tai niitä voidaan pitää Euroopassa esiintyvinä tornadoina (alueellinen luokitus). Ilmatieteen laitoksen määritelmän mukaan "Suomessa ja monissa Euroopan maissa tavattavia tornadoja kutsutaan trombeiksi". Myös meteorologi Markus Mäntykannas toteaa näin: "Trombi ja tornado ovat käytännössä sama asia – valtaosassa maailmaa käytetään tornado-nimitystä, mutta useassa Euroopan maassa puhutaan trombista." Suomessakin siis esiintyy tornadoja, jos trombeja pidetään yhtenä tornadojen muotona. Vrt. syöksyvirtaus.

Trooppinen hirmumyrsky: Trooppiset hirmumyrskyt - tai hieman huolimattomammin sanottuna trooppiset pyörremyrskyt - voidaan nimetä hurrikaaneiksi, taifuuneiksi tai trooppisiksi sykloneiksi niiden esiintymisalueen perusteella samaan tapaan kuin avaruuslentäjät nimetään lähtömaan mukaan astronauteiksi, kosmonauteiksi, taikonauteiksi tai vaikkapa finnonauteiksi kotimaan mukaan. Jos hurrikaania vastaava ilmiö esiintyy Välimerellä asti, voidaan puhua medikaanista, vaikka termi onkin ainakin toistaiseksi epävirallinen. Vaikka trooppinen pyörremyrsky on sinänsä täysin virallinen termi myös trooppisista hirmumyrskyistä puhuttaessa, pyörremyrsky kuitenkin mielletään usein vain tornadoksi tai trombiksi.

Tykky: Puiden ja mastojen päälle kasautuva lumikuorma. Varsinainen tykky eli huurretykky koostuu vain huurteesta. Nuoskatykyssä on ainakin puolet lunta.

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Ukkonen:  Ukkosella pilvi sähköistyy niin paljon, että sen varaukset purkautuvat salamoina (vrt. salama). Ukkosen synty vaatii kolme samanaikaisesti vaikuttavaa tekijää:
1. Epävakaus: Lämmintä ilmaa maanpinnan lähellä, kylmää 5-10 kilometrin korkeudella.
2. Kosteutta: Paljon kosteutta lähellä maanpintaa.
3. Laukaiseva tekijä: Esim. merituulirintama, kylmä rintama tai kuuropilven ulosvirtaus.

Utu: Ilmassa leijailevia hyvin pieniä (silmälle näkymättömiä) vesipisaroita, jotka huonontavat näkyvyyttä siten, että näkyvyys on 1-10 km. Utu on väriltään harmahtavaa. Vrt. auer, sumu.

Vesikuuro: Kuuroina tuleva vesisade, jolle tyypillisiä piirteitä ovat sateen yhtäkkinen alkaminen ja loppuminen sekä voimakkuuden isot vaihtelut.

Vesisade: Vesipisaroiden muodostamaa sadetta, jossa pisaroiden halkaisija (erotuksena tihkusateeseen) on yli 0,5 mm, yleensä 1-2 mm, joskus jopa 5 mm. Pisaroita on tyypillisesti noin 10 cm:n välein eli yksi pisara litrassa ilmaa ja ne putoavat alaspäin muutamia metrejä sekunnissa.

Lähteitä ja lisätietoja

Foreca: Petollinen kuuraliukkaus

Foreca: Väärinymmärretyt säätermit

Helsingin Sanomat: Erotatko kuuran ja huurteen?

Helsingin Sanomien video: Sateen olomuotoon (vesi, jäätävä, räntä, lumi) vaikuttaa lämpötila maanpinnan yläpuolella

Ilmatieteen laitos: Ilmakehä-ABC

NBC News: Anatomy of a Snowflake

Paasonen, Seija: Sää. WSOY 2004.

Sirpan luontoblogi: Onko kuuralla ja huurteella eroa? (Jouko Varosen vieraskynäkirjoitus)

Tieteen kansallinen termipankki

Navoilta kuuluu kummia: Arktisella alueella ennätyksellisen vähän yli nelivuotista merijäätä, Antarktiksen lämpöennätysehdokas hylätty

Arktinen alue heikoilla jäillä

Keskimääräinen arktisen merijään laajuus miljoonina neliökilometreinä huhtikuussa vuosina 1979-2018. Laajuus on pienentynyt keskimäärin 37 500 neliökilometriä vuodessa eli 2,6 prosenttia vuosikymmenessä verrattuna vuosien 1981-2010 keskiarvoon. Credit: National Snow and Ice Data Center.

Arktisen merijään laajuus oli huhtikuussa keskimäärin 13,71 miljoonaa neliökilometriä. Tämä on satelliittimittaushistorian toiseksi pienin huhtikuinen arktisen merijään laajuus, vain 20 000 neliökilometriä enemmän kuin ennätyspieni laajuus huhtikuussa 2016. Kun mittauksen epätarkkuudet otetaan huomioon, vuosien 2016 ja 2018 ennätyksellisen pienet huhtikuun merijään laajuudet käytännössä sivuavat toisiaan. Koko talven 2017-2018 arktisen merijään maksimilaajuus oli mittaushistorian toiseksi pienin.

Eri-ikäisten merijäiden prosenttiosuus viikolla 9 vuosina 1984-2018. Vähintään viisivuotinen merijää on esitetty punaisella, nelivuotinen oranssinkeltaisella, kolmivuotinen vihreällä, kaksivuotinen vaaleansinisellä ja yksivuotinen tummansinisellä. Credit: Preliminary analysis courtesy of M. Tschudi, University of Colorado Boulder. Images by M. Tschudi, S. Stewart, University of Colorado, Boulder, and W. Meier, J. Stroeve, NSIDC

Erityisen mielenkiintoista on vähintään viisivuotisen jään ennätyksellisen pieni osuus arktisella alueella.  Tänä vuonna viikolla yhdeksän yli viiden vuoden ikäisen merijään osuus oli vain kaksi prosenttia, kun vuonna 1984 se oli 30 prosenttia. Jos tarkastellaan vuoden viikkoa numero yhdeksän, monivuotisen eli yli yhden vuoden ikäisen merijään osuus on vähentynyt 61 prosentista (vuonna 1984) vain 34 prosenttiin (vuonna 2018).

Beringinmeri oli tänä vuonna huhtikuun lopulla lähes jäätön. Pitkän aikavälin (1981-2010) keskiarvo vastaavana ajankohtana on yli 500 000 neliökilometriä. Merijään päiväkohtainen laajuus on ollut ennätyspieni helmikuun 12. päivästä alkaen.

Etelämantereen lämpöennätys 17,5 astetta, 17,9 asteen lukema hylätty

Maaliskuussa 2015 lämpötila nousi Etelämantereella +17,5 asteeseen argentiinalaisille kuuluvassa Esperanzan tukikohdassa (13 metriä merenpinnan yläpuolella, 63°S) lähellä Antarktiksen niemimaan pohjoisinta kohtaa. WMO vahvistaa tämän edelleen viralliseksi Antarktiksen mantereen eli Etelämantereen lämpöennätykseksi.

Sen sijaan WMO ei tänään julkaistun tiedotteen mukaan hyväksy päivää Esperanzan ennätystä aiemmin ilmoitettua automaattisen sääaseman lukemaa +17,9 astetta tsekkiläisellä Davies Dome -asemalla. Selvitysten mukaan heikkotuulisessa säässä suora ja alla olevasta jäästä heijastuva auringonsäteily nostivat mittarin lämpötilan noin 0,9 astetta todellista korkeammaksi. WMO:n päätelmien mukaan todellinen lämpötila oli 17,0°C ± 0,2°C, mikä on WMO:n virallisissa tilastoissa Antarktiksen mantereen toiseksi korkein lämpötila.

Antarktis on laajuudeltaan 14 miljoonaa neliökilometriä, noin kaksi kertaa Australian kokoinen. Vuoden keskilämpötila vaihtelee rannikon -10 asteesta sisämaan korkeimpien kohtien -60 asteeseen. Jäätikkö on jopa 4,8 kilometriä paksu ja sisältää 90 prosenttia koko maapallon makean veden varannoista. Jos koko jäätikkö sulaisi, merenpinta kohoaisi noin 60 metriä, mikä kuitenkin veisi aikaa tuhansia vuosia. Vuonna 2016 Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan Antarktiksen sulaminen voi nostaa merenpintaa vuoteen 2100 mennessä yli metrillä ja vuoteen 2500 mennessä yli 15 metrillä, ellei kasvihuonekaasujen päästöjä rajoiteta.

Antarktiksen niemimaa (Etelämantereen luoteiskärki Etelä-Amerikan lähellä) on yksi maapallon nopeimmin lämmenneistä alueista. Se on lämmennyt yli kolme astetta viimeisimmän 50 vuoden aikana. Noin 87 prosenttia niemimaan länsirannikon jäätiköistä onkin vetäytynyt viimeisimmän 50 vuoden aikana. Monien näiden sulaminen on kiihtynyt viimeisimmän 12 vuoden aikana.

Edit 9.5.2018. Korjattu NSIDC:n tiedotteessa olleet virheelliset lukuarvot yli yhden vuoden ikäisen ja yli viiden vuoden ikäisen merijään prosenttiosuuksista. Tämän vuoksi myös otsikko ja diagrammi eri-ikäisten merijäiden prosenttiosuuksista on päivitetty. Lisäksi muutettu blogini lukijapalautteen perusteella virke "Normaalisti jäätä pitäisi olla yli 500 000 neliökilometriä" muotoon "Pitkän aikavälin (1981-2010) keskiarvo vastaavana ajankohtana on yli 500 000 neliökilometriä."

Lähteet

Brian Kahn: Old Arctic Sea Ice Is Virtually Gone—and That's Bad

NSIDC: Arctic winter warms up to a low summer ice season

Robert M. DeConto & David Pollard: Contribution of Antarctica to past and future sea-level rise

WMO: WMO concludes evaluation of possible new record Antarctic temperature

Lue myös nämä

Lööpit uusiksi: Karuja numerofaktoja säästä ja ilmastosta

Lämmin arktinen alue, kylmät mantereet: Lämpöennätys pohjoisnavan ympärillä, poikkeuksellisen kylmää Euroopassa

Antarktiksen niemimaalla tällä viikolla mittaushistorian uusi lämpöennätys: 17 astetta tavanomaista lämpimämpää

Antarktiksen lämpöennätykset vahvistettiin tänään

Maapallon uusi kaikkien aikojen kylmyysennätys, -93,2 astetta?

Antarktiksen jäähyllyjen sulaminen on nopeutunut hälyttävästi

Punainen napa

Lööpit uusiksi: Karuja numerofaktoja säästä ja ilmastosta

Arktisen alueen (leveyspiirin 80 astetta pohjoispuolella olevat alueet) vuorokausien keskimääräiset lämpötilat celsiusasteina kahden metrin korkeudella. Paksulla valkoisella viivalla on esitetty vuosien 1958-2002 keskiarvo, paksulla punaisella viivalla vuoden 2018 lämpötilat ja ohuilla viivoilla muiden yksittäisten vuosien lämpötilat. Diagrammi pohjautuu Tanskan ilmatieteen laitoksen tietoihin. Credit: Zachary Michael Labe, Office of Information Technology University of California, Irvine (http://sites.uci.edu/zlabe/arctic-temperatures).  

Hiilidioksidia on nyt ilmakehässä enemmän kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa: Hiilidioksidipitoisuutta mittaavassa Keelingin käyrässä kuukausikeskiarvo ylitti ensimmäistä kertaa 410 ppm

Ilmakehän keskimääräinen kuukauden hiilidioksidipitoisuus on ylittänyt Keelingin käyrässä ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa 410 ppm. Havaijin Mauna Loalla mitattavan Keelingin käyrän mukaan huhtikuun keskimääräinen hiilidioksidipitoisuus oli 410,31 ppm. Vasta vuonna 2013 ylitettiin ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa 400 ppm:n raja. Lähempänä päästölähteitä sijaitsevalla Ilmatieteen laitoksen mittausasemalla Pallaksella (Sammaltunturilla) hiilidioksidin kuukausikeskiarvot tosin ylittivät ensimmäistä kertaa 400 ppm jo huhtikuussa 2012.

Keelingin käyrä täytti 29. maaliskuuta 2018 kuusikymmentä vuotta, sillä mittaukset aloitettiin vuonna 1958. Tuolloin lukemat olivat 316,19 ppm. Maapallon ilmakehässä oleva hiilidioksidipitoisuus on noussut tuosta ajasta 30 prosenttia. Ennen teollista vallankumousta hiilidioksidipitoisuus ei ylittänyt lukemaa 300 ppm kertaakaan viimeisimmän 800 000 vuoden aikana. Viime vuosina hiilidioksidipitoisuuden nousunopeus on hieman hidastunut sekä Mauna Loalla että globaalisti.

Aiemmin maapallon historiassa hiilidioksidipitoisuus on saattanut olla nykyisellä tasolla ehkä noin 2-5 miljoonaa vuotta sitten tai ainakin mioseeniepookin aikaan 10-15 miljoonaa vuotta sitten, jolloin maapallo oli 3-6 astetta nykyistä kuumempi ja merenpinta 25-40 metriä nykyistä korkeammalla. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli huipussaan (ehkä yli 5000 ppm) myöhäisellä ordovikikaudella noin 440 miljoonaa vuotta sitten. Tuolloin auringon säteily kuitenkin oli nykyistä heikompaa.

Arktisella alueella mittaushistorian lämpimin talvi ja ennätysaikainen merijään sulamiskausi

Tšuktšimerellä jään sulamiskausi ei ole koskaan satelliittimittausten aikakaudella (alkaen talvesta 1978-1979) alkanut näin aikaisin kuin nyt. Sama tilanne on myös Tšuktšimereen Beringinsalmen kautta yhteydessä olevalla Beringinmerellä. Helmi-maaliskuun keskimääräinen merijään laajuus Beringinmerellä oli tänä vuonna pienempi kuin koskaan aiemmin vuodesta 1850 alkavien havaintojen aikana. Beringinmeren-Tšuktšimeren alueella yksikään muu vuosi satelliittiaikakaudella ei ole edes lähellä nykyistä tilannetta. Ilmastonmuutoksen lisäksi jääpeitteen laajuuteen vaikuttavat myös tuulet ja niiden suunnat.

Arktisella alueella talvi 2017-2018 oli mittaushistorian lämpimin. Lähimpänä pohjoisnapaa sijaitsevalla maa-asemalla Grönlannin kärjessä mitattiin helmikuussa 60 tunnin ajan yli nolla-asteen lämpötiloja. Aiemmin mittaushistoriassa lämpötila oli kohonnut siellä helmikuussa plussan puolelle vain kaksi kertaa aiemmin ja silloinkin ainoastaan lyhyeksi aikaa. Arktisella alueella 15 sääaseman keskimääräinen talvilämpötila nousi ainakin 10 fahrenheitastetta (5,6 celsiusastetta) tavanomaisen yläpuolelle.

Alaskan Utqiaġvikissa helmi-huhtikuun keskimääräinen lämpötila kohosi 6,3 celsiusastetta tavanomaista korkeammaksi. Seitsemän 98-vuotisen mittaushistorian kymmenestä lämpimimmästä helmi-huhtikuun jaksosta on koettu 2010-luvulla.

Etelä-Aasian helleaalto jatkuu: Maanantaina Pakistanissa mitattiin mahdollisesti koko maapallon mittaushistorian korkein huhtikuun lämpötila

Tämän viikon maanantaina 30.4. Pakistanin Nawabshahissa mitattiin Aasian ja ehkä koko maapallon mittaushistorian korkein huhtikuun lämpötila, kun lukemaksi ilmoitettiin 50,2 celsiusastetta. Toisinaan ennätykseksi mainittua 51,0 astetta Meksikosta huhtikuulta 2001 pidetään luotettavuudeltaan kyseenalaisena. Lopullista totuutta ei ehkä tiedetä koskaan, sillä WMO ei tarkasta kuukausiennätyksiä.

Vain kuukautta aiemmin maaliskuun helleaallossa 29.-31.3.2018 valtiokohtaisia koko mittaushistorian maaliskuun lämpöennätyksiä syntyi ainakin Pakistanissa, Irakissa, Qatarissa, Turkemenistanissa, Uzbekistanissa ja Tadžikistanissa.

Lue myös nämä

Lämmin arktinen alue, kylmät mantereet: Lämpöennätys pohjoisnavan ympärillä, poikkeuksellisen kylmää Euroopassa

Globaali merijään laajuus nyt pienempi kuin koskaan aiemmin satelliittimittausten aikakaudella

Phuketin-loman lennot sulattavat arktista merijäätä lähes viisi neliömetriä yhtä matkustajaa kohden

Grönlannissa ennätyslämpötilat käynnistivät sulamiskauden nyt ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa jo huhtikuussa, puolitoista kuukautta tavanomaista aiemmin

TOP 10: Koko mittaushistorian maailmanlaajuisesti lämpimimmät vuodet

Aasian uusi koko mittaushistorian lämpöennätys 54 astetta?

Ennätyskuumat kuukaudet lisääntyneet globaalisti

Ilmastonmuutos lisännyt korkeita lämpötiloja maapallolla viime vuosina

Kuhameemejä vai maailman tärkeimpiä uutisia?