perjantai 16. lokakuuta 2026

Talven 2026–2027 sääennuste Suomeen: Leuto talvi mutta helmi-maaliskuussa mahdollisuus tavanomaista kylmempään säähän

Olen koonnut luettavaksenne kahdentoista kansainvälisen tutkimuslaitoksen vuodenaikaisennusteet Suomen talven 2026–2027 säästä. Tällä kertaa ne jakautuvat poikkeuksellisen selvästi kahteen erilaiseen näkymään. Osa ennusteista arvioi koko talven olevan Suomessa keskimääräistä lämpimämpi, jopa 1-2 astetta yli pitkäaikaisten keskiarvojen. Toiset ennusteet puolestaan ennakoivat erityisen leutoa vain marras-joulukuuksi, minkä jälkeen lämpötilapoikkeama tavanomaiseen verrattuna pienenisi ja todennäköisimmin tammikuulta tai sen lopusta maaliskuun alkupuolelle asti Suomessa olisi lämpötiloiltaan täysin normaalia talvisäätä. Muutaman ennusteen mukaan Suomessa saattaisi olla helmi-maaliskuussa jopa pitkäaikaisia keskiarvoja kylmempää. Vuodenaikaisennusteet kuitenkin ovat nykytietämyksellä vielä kokeiluasteella. Siksi ennusteisiin ei kannata luottaa liikaa. Tänä vuonna tilanteeseen tuo oman mielenkiintoisen lisänsä poikkeuksellisen voimakas El Niño -ilmiö. Se ei vaikuta merkittävästi Suomen säähän, mutta aiemmat El Niño -talvet näyttävät olleen Suomessa monesti leutoja ja sateisia, joskin erityisesti lopputalven aikana on toisinaan ollut kireiden pakkasten jaksoja.

Tekoälytiivistelmä tekstistä: Useimpien kansainvälisten säämallien mukaan talvi 2026-2027 on Suomessa keskimääräistä lämpimämpi, erityisesti marras-, joulu- ja tammikuussa, jolloin lämpötilat ovat usein 1-2 astetta tai paikoin enemmänkin tavanomaista korkeampia. Ennusteissa on melko laaja yksimielisyys siitä, että helmikuussa ja osin maaliskuussa lämpötilapoikkeama pienenee, ja sää voi olla jopa täysin tavanomaista tai paikoin keskimääräistä kylmempää. Sademäärien osalta ennusteet viittaavat siihen, että alkutalvi on monin paikoin hieman tavallista sateisempi, kun taas lopputalven sademäärät ovat enimmäkseen lähellä keskiarvoja. Yleinen viesti ennusteista on se, että talvi alkaa leutona ja suhteellisen kosteana, mutta muuttuu talven edetessä lähemmäksi tavanomaista suomalaista talvisäätä.


Miltä talven sää näyttää? Mitähän on näköpiirissä?


NOAA/NWS: Lämpimät ja sateiset kuukaudet vaihtuvat tammi-helmikuun taitteessa tavanomaisiin tai paikoin jopa keskimääräistä kylmempiin helmi- ja maaliskuuhun

Yhdysvaltaisen NOAA/NWS:n ennusteet ulottuvat kaikista pisimmälle. Aivan tuoreen ennusteen mukaan marraskuun alun ja kesäkuun lopun välisistä kolmen kuukauden jaksoista ajankohdan pitkäaikaisiin lukemiin verrattuna lämpimimpiä ovat marras-tammikuu ja joulu-helmikuu. Ne molemmat ovat koko Suomessa 1-2 astetta yli keskiarvon, marras-tammikuu Etelä-Suomessa jopa enemmänkin. Tammi-maaliskuun jakso on Etelä- ja Keski-Suomessa 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpi ja Pohjois-Suomessa täysin tavanomainen. Helmi-huhtikuussa koko Suomen lämpötilat ovat keskimäärin täysin normaaleja, joskin Kaakkois-Suomessa on mahdollisuus 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpään säähän. Maalis-toukokuun jakso on Etelä- ja Keski-Suomessa jälleen 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpi ja Pohjois-Suomessa täysin tavanomainen. Hyvin alustavassa huhti-kesäkuun ennusteessa koko Suomessa näyttäisi olevan 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää, paitsi Kaakkois-Suomessa 1-2 astetta keskimääräitä lämpimämpää.

Marraskuun 2026 alusta huhtikuun 2027 loppuun ulottuvalla jaksolla yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna lämpimin on joulukuu, jonka keskilämpötila on koko Suomessa peräti 2-3 astetta korkeampi kuin ajankohdan tavanomainen keskiarvo. Marraskuu ja tammikuu näyttävät olevan 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpiä. Sen sijaan helmikuu ja maaliskuu ovat Suomessa lämpötiloiltaan täysin tavanomaisia tai Pohjois-Suomessa jopa keskimääräistä kylmempiä. Huhtikuu on Etelä- ja Keski-Suomessa 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpi, Lapissa tavanomainen.

Kolmen kuukauden jaksojen sademäärät ovat lähellä tavanomaista lukuun ottamatta marras-tammikuuta ja joulu-helmikuuta, jotka vaikuttavat keskimääräistä sateisemmilta.

Yksittäisten kuukausien sademäärätarkastelussa tavanomaiseen verrattuna keskimääräistä sateisempia ovat koko Suomessa joulukuu ja tammikuu. Helmikuussa Lapissa saattaa olla keskimääräistä vähäsateisempaa. Muut kuukaudet ovat Suomessa sademääriltään tavanomaisia.

NOAA/NWS:n ennusteet päivittyvät jatkuvasti edellä oleviin linkkeihin.

IRI: Suomessa normaali talvi, tammi-maaliskuun jakso eteläisintä Suomea lukuun ottamatta keskimäärin jopa kylmempi kuin ajankohdalle tyypilliset lämpötilat pitkältä aikaväliltä

IRI:n (International Research Institute for Climate and Society, Earth Institute, Columbia University) eilen julkaistun vuodenaikaisennusteen mukaan kolmen kuukauden jakso marraskuun 2026 alusta tammikuun 2027 loppuun on koko Suomessa keskiarvoltaan pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämpi. Vain Käsivarren Lapissa ollaan lähellä tavanomaisia lämpötiloja. 

Joulu-helmikuussa lämpötilat ovat suurimmassa osassa Suomea pitkäaikaisten keskiarvojen mukaisia, paitsi Etelä-Suomessa voi olla paikoin keskimääräistä lämpimämpää. 

Tammi-maaliskuussa Etelä-Suomen lämpötilat ovat täysin normaaleja, paitsi Keski- ja Pohjois-Suomessa saattaa olla tavallista kylmempää.

Helmi-huhtikuussa lämpötilat ovat muualla Suomessa täysin tavanomaisia, mutta aivan pohjoisimmassa Lapissa näyttäisi olevan keskimääräistä lämpimämpää.

Sademäärissä on suuri alueellinen vaihtelu kaikilla kolmen kuukauden jaksoilla. Erityisesti tammi-maaliskuussa saattaa olla keskimääräistä vähäsateisempaa varsinkin Etelä-Lapissa. 

ECMWF: Tammi- ja helmikuu täysin tavanomaisia, muut ennustetut kuukaudet 0,5-2 astetta keskimääräistä lämpimämpiä

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen (ECMWF) mukaan kolmen kuukauden jakso marraskuun 2026 alusta tammikuun 2027 loppuun on koko Suomessa 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Joulu-helmikuun jakso taas on lähes koko Suomessa 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpi ja tammi-maaliskuu täysin pitkäaikaisten keskiarvojen mukainen, paitsi pohjoisimmassa Lapissa saattaa olla 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Yksittäisistä kuukausista marraskuu ja joulukuu ovat suurimmassa osassa Suomea 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpiä, joulukuu ehkä enemmänkin. Sen sijaan tammi- ja helmikuussa lämpötilat ovat aivan pitkäaikaisten keskiarvojen mukaisia. Maaliskuussa palataan jälleen 0,5-1 tai jopa 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpiin lukemiin.

Kolmen kuukauden jaksojen sademäärät ovat pitkäaikaisten keskiarvojen mukaisia. Vain aivan etelärannikolla voi olla vähän keskimääräistä sateisempaa.

ECMWF:n ennustetta on analysoitu Ilmatieteen laitoksen sivulla, jossa on luettavissa myös tarkempi kuukausiennuste.

Italian ilmatieteen laitos: Joulukuu tavanomaiseen verrattuna lämpimin kuukausi ja maaliskuu vähiten tavanomaisesta poikkeava, joten pitkän aikavälin keskiarvoihin verrattuna sää kylmenee talven edetessä

Italian ilmatieteen laitoksen (CMCC) ennusteessa marras-tammikuu ja joulu-helmikuu ovat Suomessa 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpiä, Lapissa marras-tammikuu jopa enemmänkin. Tammi-maaliskuussa Etelä-Suomen lämpötilat ovat pitkäaikaisten keskiarvojen mukaisia, mutta muualla Suomessa voi olla 0,5-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Yksittäisistä kuukausista marraskuu on koko Suomessa 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpi ja joulukuu jopa yli 2 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Tammikuussa koko Suomessa on edelleen vähintään 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää, Lapissa ehkä enemmänkin. Helmikuussa Etelä- ja Keski-Suomen lukemat ovat täysin pitkäaikaisten keskiarvojen mukaisia, mutta Lapissa voi olla edelleen 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Sen sijaan maaliskuu on aivan koko Suomessa täysin pitkäaikaisten keskiarvojen mukainen. 

Sademäärät ovat kaikilla kolmen kuukauden jaksoilla tavanomaisia. 

Ranskan ilmatieteen laitos: Koko talvi Suomessa keskimääräistä lämpimämpi ja myös vähän keskimääräistä sateisempi

Ranskan ilmatieteen laitoksen (Meteo France) mukaan marras-tammikuu sekä joulu-helmikuu ja pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta myös tammi-maaliskuu ovat Suomessa 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpiä.

Yksittäisistä kuukausista marraskuu, joulukuu ja tammikuu ovat koko Suomessa 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpiä. Helmikuussa Suomessa on 0-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää siten, että tavanomaisin sää keskittyy Poihjois-Lappiin ja tavanomaiseen verrattuna lämpimin sää Kaakkois-Suomeen. Lähes sama asetelma jatkuu myös maaliskuussa.

Sademäärät ovat kaikilla kolmen kuukauden jaksoilla koko Suomessa vähän keskimääräistä suurempia.

Kanadan ilmatieteen laitos: Leudon marraskuun jälkeen seuraa kylmeneminen ja helmikuussa koko Suomessa saattaa olla pitkäaikaisia keskiarvoja kylmempää

Kanadan ilmatieteen laitos (ECCC) arvioi, että marras-tammikuun jakso on Oulun eteläpuolella 1-2 astetta ja Oulun pohjoispuolella 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Sen sijaan joulu-helmikuussa lämpötilat ovat suurimmassa osassa Suomea täysin tavanomaisia ja vain aivan eteläisimmässä Suomessa 0,2-1 astetta keskimääräistä lämpimämpiä. Tammi-maaliskuun jakso ei ole keskimääräistä lämpimämpi missään päin Suomea, vaan Oulun ympäristössä on jopa vähän keskimääräistä kylmempää.

Yksittäisistä kuukausista pitkäaikaisiin keskiarvoihin verrattuna lämpimin on marraskuu, jolloin koko Suomessa on 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Tavanomaiseen verrattuna kylmin kuukausi on helmikuu, jolloin koko Suomessa on 0,2-2 astetta keskimääräistä kylmempää ja tavanomaiseen verrattuna kaikkein kylmin sää keskittyy Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun, Pohjois-Savon sekä Pohjois-Karjalan alueelle. Maaliskuun lämpötiloissa ei näy koko Suomen alueella minkäänlaista poikkeamaa suuntaan eikä toiseen. Muiden yksittäisten kuukausien kohdalla on suurta alueellista vaihtelua.

Sademäärät ovat kolmen kuukauden jaksoilla melko lähellä tavanomaista, mutta varsinkin marras-tammikuussa Etelä- ja Keski-Suomessa saattaa olla vähän keskimääräistä sateisempaa.

Japanin ilmatieteen laitos: Lähes koko Suomessa 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpi talvi, varsinkin tammikuu leuto, mutta helmikuussa tavallista talvisäätä

Japanin ilmatieteen laitos ennustaa, että lämpötilat ovat kaikilla kolmen kuukauden jaksoilla (marras-tammikuu, joulu-helmikuu, tammi-maaliskuu) koko Suomessa 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpiä, paitsi tammi-maaliskuussa Lounais-Suomen poikkeama jää 0,5-1 asteeseen. 

Yksittäistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna lämpimimpiä ovat joulukuu ja tammikuu, jolloin koko Suomessa on 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää, paikoin jopa enemmänkin. Sen jälkeen tilanne muuttuu, ja helmikuussa koko Suomen lämpötilat ehkä aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta ovat täysin tavanomaisia. Maaliskuussa lähinnä Keski-Suomessa noustaan taas vähän (0,5-1 astetta) keskimääräistä lämpimämpiin lukemiin.

Kolmen kuukauden jaksojen sademäärät ovat muuten täysin tavanomaisia, mutta Länsi-Suomessa saattaa olla vähän keskimääräistä sateisempaa.

Saksan ilmatieteen laitos: Kaikki yksittäisetkin kuukaudet 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpiä

Saksan ilmatieteen laitoksen (DWD) ennusteessa kaikki kolmen kuukauden jaksot (marras-tammikuu, joulu-helmikuu, tammi-maaliskuu) ovat koko Suomessa 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpiä, samoin kaikki yksittäiset kuukaudet lukuun ottamatta marraskuuta, jolloin Etelä-Suomen poikkeama jää 0,5-1 asteeseen.

Kaikkien kolmen kuukauden jaksojen sademäärät ovat pääosin tavanomaisia. Paikoin voi olla vähän keskimääräistä sateisempaa varsinkin Etelä-Suomessa.

Yhdysvaltojen kansallinen ilmatieteen laitos: Erityisesti marras- ja joulukuu lämpimiä, helmikuussa normaali suomalainen talvi 

Yhdysvaltojen kansallinen ilmatieteen laitos (NCEP) arvioi, että marras-tammikuu ja joulu-helmikuu ovat koko Suomessa keskimäärin 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpiä, marras-tammikuu paikoin enemmänkin. Tammi-maaliskuussa lähes koko Suomessa on 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää, paitsi Luoteis-Lapissa jäädään täysin tavanomaisiin lukemiin.

Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna lämpimimpiä ovat marraskuu ja joulukuu, molemmat lähes koko Suomessa yli 2 astetta keskimääräistä lämpimämpiä. Tammikuussakin koko Suomessa on 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Sen sijaan helmikuulle ennuste ei näytä mitään poikkeamaa tavanomaisesta millekään Suomen alueelle. Maaliskuussa eteläisimmässä Suomessa on 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää, muualla täysin tavanomaista.

Sademäärät ovat kaikilla kolmen kuukauden jaksoilla paikoin vähän keskimääräistä suurempia.

Britannian ilmatieteen laitos: Leuto ja ehkä vähän keskimääräistä sateisempi alkutalvi, täysin tavanomainen lopputalvi

Britannian ilmatieteen laitoksen (Met Office) marras-tammikuu ja joulu-helmikuu ovat koko Suomessa keskimäärin 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpiä. Tammi-maaliskuussa koko Suomessa on 0-1 astetta pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämpää.

Tavanomaiseen verrattuna lämpimin yksittäinen kuukausi on marraskuu, jolloin Etelä-Suomessa on 1-2 astetta ja Pohjois-Suomessa yli 2 astetta tavallista lämpimämpää. Joulu- ja tammikuussa koko Suomessa on 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Sen sijaan helmi- ja maaliskuussa koko Suomen lämpötilat ovat aivan tavanomaisia. 

Kolmen kuukauden sademäärät ovat marras-tammikuussa lähes koko Suomessa vähän keskimääräistä suurempia. Muiden kolmen kuukauden jaksojen sateet vaikuttavat hyvin tavanomaisilta.

Australian ilmatieteen laitos: Suomessa leuto ja sateinen talvi, vasta maaliskuussa palataan tavanomaisiin lämpötiloihin

Australian ilmatieteen laitoksen (BOM) ennusteessa marras-tammikuun jakso on koko Suomessa keskimäärin yli 2 astetta tavanomaista lämpimämpi. Pääosin sama tilanne jatkuu joulu-helmikuussa, mutta Suomen läntisimmissä osissa poikkeama voi jäädä 1-2 asteeseen. Tammi-maaliskuussa koko Suomessa on 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Yksittäisistä kuukausista marraskuu, joulukuu ja tammikuu ovat muuten koko Suomessa yli 2 astetta keskimääräistä lämpimämpiä, paitsi marraskuussa Oulun eteläpuolisen Suomen poikkeama jää 1-2 asteeseen. Helmikuussa suurimmassa osassa Suomea on 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää, vain Luoteis-Lapissa poikkeama jää 0,5-1 asteeseen. Maaliskuussa lähes koko Suomen lämpötilat ovat täysin tavanomaisia, mutta aivan etelärannikolla saattaa olla 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Kolmen kuukauden jaksojen sademäärät ovat kaikilla ennustetuilla jaksoilla koko Suomessa vähän keskimääräistä suurempia.

Copernicus Climate Change Service: Koko talvi keskimääräistä lämpimämpi ja sateisempi, mutta lämpötilapoikkeama tavanomaiseen verrattuna pienenee talven edetessä

Eurooppalaisen Copernicus Climate Change Servicen tuottama eri säämallien yhdistelmä arvioi, että marras-tammikuu ja joulu-helmikuu ovat koko Suomessa 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpiä, kun taas tammi-maaliskuussa on 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Yksittäisistä kuukausista lämpimimpiä marraskuu, joulukuu ja tammikuu ovat 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpiä. Helmikuussa on 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää ja maaliskuussa 0,2-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Sademäärät ovat kaikilla kolmen kuukauden jaksoilla lähes koko Suomessa vähän pitkäaikaisia keskiarvoja suurempia.

Lue tästä jouluaaton 2026 sää, mutta älä usko sitä!

Metcheck julkaisee Suomeenkin tietokoneen mallintaman superpitkän päiväkohtaisen sääennusteen puoleksi vuodeksi. Kuriositeettina mainittakoon, että Metcheckin ennuste näyttää tällä hetkellä Helsinkiin puolipilvistä, vähän plussan puolella olevaa säätä jouluaatoksi. 

AccuWeather puolestaan julkaisee Suomeen tietokoneen mallintamia päiväkohtaisia ennusteita 90 vuorokaudeksi. Tämän ennusteen mukaan Helsingissä olisi jouluaattona heikkoa lumisadetta ja pari astetta pakkasta. 

Näin pitkät päiväkohtaiset ennusteet ovat kuitenkin todellisuudessa täysin epäluotettavia, vaikka periaatteessa säämallien ajoa tietokoneella voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkälle ajalle.

Jo muutaman viikon ennusteet ovat todellisuudessa hyvin epävarmoja, käyttöarvoltaan lähellä nollaa. Vaikka pitkän aikavälin säätä (esimerkiksi kolmea kuukautta) onkin mahdollista jossakin määrin ennustaa, malleihin sisältyvien epävarmuuksien takia paikkakunta- ja päiväkohtainen ennuste on erittäin epäluotettava. Joskus tällaisista ennusteista onkin käytetty nimitystä "meteorologinen syöpä".

Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Sari Hartosen mukaan Suomessa säätyyppi pystytään ennustamaan kohtuullisen luotettavasti 6-10 vuorokautta, lämpötila 4-7 vuorokautta, matalapaineiden ja sadealueiden reitti 3-5 vuorokautta, tuulet 2-3 vuorokautta ja sademäärät sekä sateiden tarkat reitit 0-2 vuorokautta etukäteen. Yli kymmenen vuorokauden ajalle ei voi tehdä vain yhtä ennustetta, vaan saadaan useampia erilaisia ennusteita. Ilmakehän kaoottisuus estänee tulevaisuudessakin yli 14-21 vuorokauden päiväkohtaiset ennusteet. Lämpötilaennusteet ovat sade-ennusteita luotettavampia.

Kuinka luotettava koko talven vuodenaikaisennuste on?

Vuodenaikaisennusteissa (esimerkiksi koko talven sääennuste) ei ennusteta yksittäisiä sääilmiöitä, kuten ensilumen satamisen ajankohtaa, vaan ainoastaan pitkän aikavälin (yleensä kolmen kuukauden jakso, joillakin tutkimuslaitoksilla myös kuukauden jakso) poikkeamia verrattuna tavanomaiseen. Vertailukohtana on aina useilta vuosilta (yleensä 30 vuotta) laskettu keskiarvo kyseisen kolmen kuukauden jakson tai kyseisen kuukauden säästä.

Kaikissa pitkän aikavälin sääennusteissa on huomattava, etteivät ne yleensä ole Pohjois-Euroopassa kovinkaan luotettavia. Täällä ei ole samanlaista jaksottaista vaihtelua niin kuin tropiikissa, jossa ennusteissa voidaan käyttää hyväksi ENSO-värähtelyä (El Niño–La Niña -oskillaation vaihtelua). Matalilla leveysasteilla (tropiikissa) vuodenaikaisennusteet ovatkin hieman luotettavampia kuin meillä, koska siellä säätyypit ovat pitkälti seurausta meriveden lämpötilan vaihteluista. Meillä taas äkilliset, hetkittäiset tekijät vaikuttavat enemmän.

Suomen talvilämpötiloihin vaikuttaa merkittävästi Pohjoisnapaa ympäröivä polaaripyörre, joka pitää kylmän ilman napa-alueella. Polaaripyörteen hajoaminen tarkoittaa sitä, että kylmää ilmaa pääsee kulkeutumaan kohti etelää. Polaaripyörteestä ja sen vaikutuksesta Suomen säähän kannattaa lukea meteorologi Joanna Rinteen ja ylimeteorologi Henri Nymanin kirjoitukset.

Talvisäähämme vaikuttaa myös NAO-värähtely (North Atlantic Oscillation, Pohjois-Atlantin oskillaatio), joka liittyy Islannin ja Azorien ilmanpaine-eroihin. Mitä suurempi ilmanpaine-ero niiden välillä on (= positiivinen NAO-indeksi: Islannissa syvä matalapaine, Azoreilla voimakas korkeapaine), sitä voimakkaampia meillä ovat läntiset ilmavirtaukset (matalapaineet kulkevat pohjoista reittiä). Tällöin meillä siis vallitsee mereinen, lauha ja kostea ilma. Kun NAO-indeksi on negatiivinen (Azorien korkeapaine heikompi), matalapaineet siirtyvät etelämmäksi, jolloin meille virtaa kylmää ilmaa pohjoisesta.

Negatiivisen NAO-indeksin vuosina meillä on siis tavallista kylmempiä talvia ja positiivisen NAO-indeksin vuosina keskimääräistä lämpimämpiä talvia. Joidenkin tutkimusten mukaan El Niño -ilmiö suosii Pohjois-Euroopassa lopputalvesta negatiivista NAO-indeksiä, mikä tarkoittaisi noin tammikuun puolivälistä helmikuun loppuun kireiden pakkasjaksojen mahdollisuutta, vaikka talvi olisi muuten lämmin. Parhaillaan on käynnissä epätavallisen voimakas El Niño -ilmiö, joten talven säätä on nyt erityisen mielenkiintoista seurata.

Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että NAO on osa ilmakehän suurempaa ilmiötä, arktista oskillaatiota eli värähtelyä (AO). NAO-indeksiä voidaan ennustaa tarkasti vain pari viikkoa etukäteen (jolloin on kyse lähinnä vallitsevia sääoloja kuvaavasta indeksistä), mutta laajemmassa (epätarkemmassa) mittakaavassa NAO-heilahduksen kesto vaihtelee 2-10 vuoden välillä. Tällä perusteella voidaan olettaa peräkkäisten talvien olevan keskimäärin hyvin samankaltaisia, joskin todellisiin säätilanteisiin vaikuttavat myös monet muut asiat.

Talven 2025-2026 vuodenaikaisennusteet osuivat harvinaisen huonosti kohdalleen, jos katsotaan jo lokakuussa julkaistuja ennusteita. Ne ennustivat Suomeen 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää talvea eli joulu-helmikuun jaksoa. Talven keskilämpötila kuitenkin oli koko Suomessa pitkäaikaista keskiarvoa (vuodet 1991–2020) kylmempi. Suuressa osassa Suomea oli noin kaksi astetta keskimääräistä kylmempää ja Lapissa jopa 2–5 astetta pitkäaikaista keskiarvoa kylmempää.

Kaiken kaikkiaan näyttää kuitenkin siltä, että useilla ennustuslaitoksilla lähimmän kolmen kuukauden ennuste pitää usein kohtuullisen hyvin paikkansa, mutta yksittäisten kuukausien ennusteet menevät hetkittäisten säätekijöiden vuoksi huomattavasti useammin väärin. Siksi monet ennustelaitokset eivät edes julkaise yksittäisten kuukausien ennusteita.

Nämä vuodenaikaisennusteetkin ovat sääennusteita, eivät ilmastoennusteita. Säähän pääsevät hetkelliset tekijät vaikuttamaan voimakkaastikin, toisin kuin ilmastoon, joka on pitkän aikavälin keskiarvo. Vaikka pitkän aikavälin sääennusteet, esimerkiksi vuodenaikaisennusteet, pitäisivätkin paikkansa, on siis huomattava, että ne ovat vain useamman kuukauden ajalle ennustettuja keskiarvoja eivätkä ennusta yksittäisiä säätapahtumia. Ongelmaa voi havainnollistaa seuraavalla esimerkillä. Suurkaupungissa on mahdollista ennustaa, että tietyssä kaupunginosassa tapahtuu enemmän rikoksia kuin toisessa, mutta siitä huolimatta et hälytysajossa olevan poliisiauton perässä ajaessasi tiedä, mihin kaupunginosaan poliisiauto juuri sillä kerralla kääntyy.

Kun vuodenaikaisennuste ennustaa talvesta tavanomaista lämpimämpää, tämä voi tarkoittaa esimerkiksi joko 1) sitä, että koko talvi on tavanomaista lämpimämpi tai 2) sitä, että lämpötilat ovat suurimmat osan ajasta tavanomaisia (vähän alle tai vähän yli pitkäaikaisten keskiarvojen), välillä voi olla jopa hyvin kylmää, mutta jossakin vaiheessa voi olla erityisen lämmintä.

Lue myös nämä

Sääilmiöiden ABC-kirja

Mitä siellä oikein sataa? Timanttipölyä, kissoja, koiria vai miehiä?

Ei kommentteja: