Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan ympäristöblogiani. Olen Kouvolan Yhteislyseon ja Kouvolan iltalukion biologian ja maantieteen lehtori. Kerään mielenkiintoisia faktoja biologiasta ja maantieteestä. Keskeisiä aiheita ovat sää, ilmastonmuutos, kestävä kehitys ja ympäristönsuojelu. Medianäkyvyyden ja viestintäpalvelujen asiantuntija Cisionin tekemän listauksen mukaan tämä on Suomen kuudenneksi suosituin ympäristöaiheinen blogi. S-posti muotoa etunimi.sukunimi(at)edukouvola.fi
maanantai 16. maaliskuuta 2009
Positiivista päivää!
Message from the President of the Maldives from Age of Stupid on Vimeo.
Malediivit on maailman "matalin" valtio, ainoastaan noin 1,5 metriä merenpinnan tason yläpuolella oleva korallisaari. Niinpä ilmastonmuutoksen myötä nouseva merenpinta uhkaakin Malediiveja voimakkaasti. Eilisessä The Observer -lehdessä Malediivien presidentti Mohamed Nasheed kuitenkin kirjoitti siitä, kuinka Malediivit aikoo olla erittäin positiivisena esimerkkinä kaikille muille valtioille. Tavoitteena on siirtyä pelkästään uusiutuvien energianlähteiden käyttöön ja saada maan hiilidioksidipäästöt nollattua kymmenessä vuodessa! Hienoa! Toivotan onnea yritykselle.
Suomessa puolestaan on pari viikkoa sitten käynnistynyt Pelastuspartio-operaatio, jonka tarkoituksena on tarjota ihmisille mahdollisuus ilmaiseen hyväntekeväisyyteen. Kun tilaa Pelastuspartion nettisivuilta mainoskirjeen, saa sähköpostiinsa kaksi kertaa kuukaudessa mainoksen, jota klikkaamalla "lahjoittaa" 10 senttiä hyväntekeväisyyteen. Itselle tästä ei kuitenkaan tule mitään kuluja, vaan lahjoitusrahat tulevat mainostajilta siitä hyvästä, että olet nähnyt heidän mainoksensa. Periaate on sama kuin esimerkiksi kansainvälisellä The Rainforest Site -sademetsäsaitilla, jossa olevaa laatikkoa klikkaamalla voit lahjoittaa mainostajien rahaa sademetsien suojeluun (korkeintaan yksi klikkaus päivässä yhdeltä tietokoneelta). Tosin Pelastuspartion viestit tulevat suoraan omaan sähköpostiin - ja lupauksen mukaan siis vain kaksi kertaa kuukaudessa. Pelastuspartion mahdollisia hyväntekeväisyyskohteita ovat tämänhetkisen tiedon mukaan Itämeri, ilmastonmuutoksen estäminen, lapset, nuoret ja vanhukset. Tällä hetkellä meneillään olevassa kampanjassa jokaisesta Pelastuspartioon liittyneestä maksetaan 0,10 euroa Itämeren suojeluun. Itse liityin tänään. Sen kunniaksi koristelin tämän blogikirjoitukseni pari vuotta sitten Itämereltä otetulla valokuvalla.
Positiivinen nettiuutuus on myös ilmeisesti toukokuussa avautuva Wolfram Alpha. Se on täysin uudenlainen nettihakukone, joka perustuu semanttisen verkon ideaan (merkityksien ymmärtäminen) ja laskennalliseen tietojärjestelmään. Kansainvälisillä blogeilla Wolfram Alphaa on kuvattu - ehkä hieman ylisanoin - jopa yhtä merkittäväksi uudistukseksi kuin www-verkko tai Googlen avautuminen aikoinaan.
Wolfram Alpha ei mainosten mukaan ole perinteinen hakukone, vaan se kertoo tavallisella englannin kielellä kirjoitettuihin kysymyksiin vastaukset. Esimerkiksi entinen Ask Jeeves (nykyinen Ask) ja Google antavat haun vastauksena vain listan nettisivuja, joista vastaus haettuun kysymykseen mahdollisesti löytyy. Sen sijaan Wolfram Alpha "lupaa" kertoa itse vastauksen ja joskus jopa esittää grafiikkaa vastauksen tueksi.
Ainakin periaatteessa Wolfram Alphan pitäisi siis kertoa selkeä vastaus, jos kirjoittaisin englanniksi vaikkapa kysymyksen "kuinka paljon bensiiniä Hummer-auto kuluttaa matkalla Tallahasseesta Orlandoon". Wolfram Alpha etsisi Hummerin kulutuksen sekä Tallahasseen ja Orlandon välimatkan ja laskisi näiden perusteella matkalla kuluneen polttoainemäärän. Sen sijaan ainakaan kysymykseen "panisinko tänään päälleni vihreän vai sinisen paidan" Wolfram Alphakaan ei osaisi vastata. Sopii toivoa, että Wolfram Alpha toimii paremmin kuin PcVestin sivuilla aiheesta julkaistu konekielisesti englannista suomeksi käännetty uutinen. Aika huvittavaa tekstiä!
Googlen kilpailijaa Wolfram Alphasta ei ilmeisestikään tule, vaan niiden käyttötarkoitukset ovat hieman erilaiset. Joskus kannattaa muuten kokeilla myös muita hakukoneita kuin Googlea. Vaikka Google onkin suorastaan äärettömän tehokas, se löytää tietoa usein vähän liikaakin. Vaikkapa hakusanalla "kahvi" (jos ei käytä tarkempaa hakua) löytyvät biologiselta kannalta kahvia (kahvipensas, kahvin terveysvaikutukset jne.) käsittelevien sivujen lisäksi kaikki kokousten aikataulut, joissa on kahvitaukoja jne. Siksi kannattaa joskus kokeilla esimerkiksi tieteellisiä hakukoneita, jotka etsivät tietoa vain tiedesivuilta.
Toivotan kaikille positiivista viikkoa ja hyvää Minna Canthin sekä tasa-arvon päivää 19.3.!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti