torstai 5. syyskuuta 2013

Kaukoidässä lämpöennätyksiä, Etelä-Amerikassa kylmä ja luminen talvi

Elokuun lopulla ja syyskuun alussa Kouvolassa on saatu ihailla upeita iltapilviä.
Kesä 2013 oli Ilmatieteen laitoksen tiedotteen mukaan koko Suomessa keskimääräistä lämpimämpi, Lapissa jopa harvinaisen lämmin. Kesäkuu ja elokuu olivat tavanomaista lämpimämpiä, heinäkuu puolestaan pitkäaikaisten keskiarvojen mukainen. Hellepäiviä oli selvästi tavanomaista enemmän touko- ja kesäkuussa. Havaintoasemista eniten hellepäiviä oli Kouvolan Utissa, Kouvolan Anjalassa ja Salon Kärkässä, joissa kussakin oli 25 hellepäivää. Koko kesän korkein lämpötila 32,4 astetta mitattiin Liperissä 26. kesäkuuta.

Nyt lähipäivinä Suomen päivälämpötilat näyttävät olevan monin paikoin 4-5 astetta tavanomaista korkeampia. Terminen kesä ei ole vielä päättynyt edes Lapissa, joten termisestä kesästä on siellä tulossa poikkeuksellisen pitkä.

Maailmalla säät ovat olleet hyvin vaihtelevia. Länsi-Japanissa koettiin kaikkien aikojen kuumin kesä. Elokuussa (12.8.2013) Kochin Shimantossa mitattiin Japanin kaikkien aikojen korkein virallinen lämpötila, 41,0 astetta. Japanin länsiosissa historian pahimmaksi sanottu helleaalto on jatkunut myös syyskuussa.

Kiinassa elokuu oli mittaushistorian (alkaen vuodesta 1961) kuumin. Pahimmillaan lämpötila nousi 44,1 asteeseen. Esimerkiksi Shanghain alueella ennätyksellinen helle alkoi jo heinäkuussa.

Yhdysvalloissa elokuu oli erittäin vaihteleva. Paikoitellen oli kuumaa, paikoitellen kylmää.

Poikkeuksellisen kylmää talvisäätä on heinä-syyskuussa ollut Perussa, Boliviassa, ArgentiinassaParaguayssa ja Chilessä. Atacaman autiomaassa saatiin aikaisin ensilumi 30 vuoteen.

Sen sijaan Australiassa, jossa koettiin vuodenvaihteessa historian pahin helleaalto, eteläisen pallonpuoliskon talvikin on ollut selvästi tavanomaista lämpimämpi.

2 kommenttia:

Niko L. kirjoitti...

Pellon Seolla joku paikallinen valitteli, kun oli ollut niin kylmä kesä. Eikö niille lappilaisille mikään riitä, jos se kerran kuitenkin on ollut jopa harvinaisen lämmin?

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Pellon säähavaintoasemalla kesäkuun 2013 keskilämpötila oli 14,7 astetta (pitkän aikavälin keskiarvo vuosilta 1981-2010 on 12,6 astetta) ja sademäärä 103 mm (keskiarvo 48 mm). Heinäkuun keskilämpötila oli 15,2 astetta (keskiarvo 15,3 astetta) ja sademäärä 38 mm (keskiarvo 74 mm). Elokuun tarkastettuja tilastoja ei ole vielä julkaistu.