"Evolutsionin aate, s. o. kehitysoppi, on vaikuttanut kaikkiin tieteisiin, pakottaen meitä käsittämään kaiken edellä käyneen historian, sillä Darwinin ajoista olemme kulkeneet pitkän matkan. Aurinkokuntaa, maata, vuorijonoja ja suuria syvyyksiä, kallioita ja kiteitä, kasveja ja eläimiä, ihmistä itseäänkin ja hänen yhteiskunnallisia laitoksiaan - kaikkia on pidettävä pitkän kehityskulun tuloksena. Maapallollamme tunnemme kahdeksankymmentä kemiallista alkuainetta, jonkin päällekin, ja nykyjään meillä on paljasta aavistusta varmempi tieto siitä, että ne ovatkin elimettömän kehityksen tulos; alkuaine on synnyttänyt toisen aina jostakin alkuaineesta saakka, josta ne määrättömän etäisessä menneisyydessä ovat lähteneet muodostumaan. Ei ainoakaan toinen aate ole ollut yhtä voimakas ase uuden tietomme muodostumisessa kuin tuo yksinkertainen, mutta syvämielinen kehityksen aate, että nykyisyys on menneisyyden lapsi ja tulevaisuuden isä."
Tiede ja luonto, WSOY 1925
Tämän viikon sunnuntaina vietetään evoluutioteorian kehittäjän Charles Darwinin juhlapäivää. Hän syntyi 12. helmikuuta vuonna 1809, täsmälleen samana päivänä kuin Abraham Lincoln, ja kuoli 19. huhtikuuta vuonna 1882. Darwinin elämän tärkeimmät vaiheet voi katsoa tämän linkin upeasta aikajanasta ja interaktiivisesta päiväkirjasta.
Luentojen sijaan rottajahdista kiinnostunut Darwin oli isän mielestä häpeäksi koko perheelle
Opiskellessaan Cambridgen yliopistossa Darwin ei ollut intohimoinen luennoilla viihtyjä. Pikemminkin hän halusi kuluttaa aikaa kovakuoriaisia keräillen ja lintuja ampuen. Hänen isänsä Robert Darwin totesikin: "Et välitä mistään muusta kuin ampumisesta, koirista ja rottajahdista. Olet häpeäksi sekä itsellesi että perheellesi."
Vastaavia esimerkkejä kyllä löytyy lähihistoriastakin. Kun John Gudron oli 15-vuotias, hänen opettajansa kirjoitti todistukseen, ettei Gudronilla ole kykyä luonnontieteen opintoihin ja että luonnontieteiden opiskelu yliopistossa olisi ajanhukkaa. Gudron kuitenkin pääsi yliopistoon, jossa hänen tutkimuksensa koski iPS-soluja (indusoituja pluripotentteja kantasoluja). Gudronista tuli toinen vuoden 2012 lääketieteen ja fysiologian Nobelin voittaneista.
Darwinin nenän muoto oli vähällä aiheuttaa ongelmia
Charles Darwin teki merkittävimmät havaintonsa HMS Beaglen maailmanympärimatkalla (27.12.1831-2.10.1836), kun hän ensin oli onnistunut pääsemään matkalle mukaan. Tuohon aikaan nimittäin oli vallalla ns. nenäoppi, jonka mukaan ihmisen luonteenpiirteet pystyy päättelemään nenän muodosta. Legendan mukaan 22-vuotiaalla Darwinilla oli laivan 26-vuotiaan kapteenin mielestä sen muotoinen nenä, että Darwin on hyvin epäsosiaalinen ja ettei hän tulisi pitkällä matkalla muiden ihmisten kanssa toimeen. Vasta monien suositusten jälkeen kapteeni uskalsi ottaa Darwinin mukaan matkalle. Toisaalta nuori kapteeni varmasti myös kaipasi mukaan ikäistään seuraa kartoittamaan Etelä-Amerikan tuntemattomia rannikkovesiä.
Ruoan säilyttäminen oli 1830-luvulla yhä hyvin hankalaa. Laivalla syötiinkin lähinnä suolalihaa ja laivakorppuja (laivakorppujen modersinoitu resepti löytyy tästä linkistä). Tuoretta ruokaa ja vettä saatiin silloin, kun laiva rantautui. Darwin keräsi eläinnäytteitä ostamalla, verkolla tai aseella. Samalla hän myötävaikutti merkittävästi aluksen ruokakomeron sisältöön. Kaikki, mitä ei täytetty ja lähetetty takaisin Englantiin tutkimuksiin, saattoi päättyä ruokakulhoon.
Darwin kehui erityisesti nimeltä mainitsematonta suklaanruskeaa jyrsijää parhaimmaksi ikinä syömäkseen lihaksi. Todennäköisesti kyseessä oli aguti eli kultajänis.
Uusi laji löytyi ruokapöydässä
Beagle-laivalla mukana ollut maisemamaalari Conrad Martens luuli Chilessä ampuneensa nuoren amerikannandun (suuri, lentokyvytön lintu, Rhea americana). Vasta kun yksilö oli keitetty ja puoliksi syöty, Darwin ymmärsi sen olevan uusi, pienempi laji, josta hän oli kuullut Rio Negron alueen gauchoilta ja jota hän oli epätoivoisesti yrittänyt etsiä. Onneksi hän pystyi säilyttämään syömättömät osat, kuten pään, kaulan, höyhenet, yhden siiven ja nahkan.
Myöhemmin (vuonna 1837) Darwin oli tyytyväinen kuullessaan Lontoon eläintieteellisen yhdistyksen kokouksessa, kun taksonomisti-lintutieteilijä John Gould nimesi lajin hänen mukaansa nimellä Rhea darwinii. Ranskalainen luonnontieteilijä Alcide Charles Victor Marie Dessalines d'Orbigny oli kuitenkin jo nimennyt sen nimellä Rhea pennata, josta käytetään myös nimeä Pterocnemia pennata, suomeksi patagoniannandu. Samassa Lontoon eläintieteellisen yhdistyksen tilaisuudessa Darwin piti esitelmän nandulajien munista ja levinneisyydestä.
Charles Darwinin mukaan on kaikkiaan nimetty yhdeksän eliösukua ja yli 120 lajia, esimerkiksi Wallacea darwini –kärpänen, jonka sukunimi viittaa Alfred Russel Wallaceen, evoluutioteorian toiseen kehittäjään.
Marry or not?
Charles Darwin pohti tiedemiesmäisellä tarkkuudella myös avioliiton hyötyjä ja haittoja. Avioliiton huonoja puolia on esimerkiksi se, että "rahaa jää vähemmän kirjoihin, eikä iltaisin voi lukea". Avioliitto olisikin valtavaa ajanhukkaa.
Avioliiton hyviä puolia taas ovat "jatkuva seura, parempi kuin koira" sekä mahdollinen lasten saanti. Darwin saikin äitinsä puoleisen serkun Emma Wedgwoodin kanssa kymmenen lasta, joista kolme kuoli varhaisella iällä, ja pariskunta eli avioliitossa Darwinin kuolemaan asti.
Ovatko sinisilmäiset valkoiset kissat kuuroja?
Charles Darwin oli ensimmäinen tutkija, joka havaitsi, että sinisilmäiset valkoiset kissat ovat usein kuuroja. Todellisuudessa kuurouden periytyminen kuitenkin on melko monimutkaista. Asiaa kannattaa tutkia tarkemmin InCat ry:n nettisivuilta, joilla on muutenkin selostettu erinomaisen hyvin kissan ominaisuuksien periytymistä: "Eräässä tutkimuksessa testattiin 185 valkoisen kissan kuulo. 25% keltasilmäisistä oli normaali kuulo, 31% sinisilmäisistä oli normaali kuulo. 7% keltasilmäisistä oli kuuroja ja 37% sinisilmäisistä oli kuuroja."
Pääjaksosyömingeissä herkutellaan esimerkiksi suomalaisella viilillä
Varsinkin kanadalaiset biologit ovat vuodesta 1972 alkaen juhlineet Darwinin syntymäpäivää järjestämällä pääjaksosyömingit (Phylum Feast). Ideana on syödä taksonomisesti mahdollisimman monipuolista ruokaa, esimerkiksi ruokaa mahdollisimman monesta eliökunnan luokittelun eri pääjaksosta tai kaaresta. Ajatuksena on juhlia luonnon biodiversiteettiä (monimuotoisuutta), jolla on yhteinen menneisyys, yhteinen evolutiivinen alkuperä.
Tässä on vuodelta 1989 Kanadan Brittiläisestä Columbiasta pääjaksosyöminkien esimerkkimenu, jossa tosin mainitut taksonomiset tasot vaihtelevat (tiedemiesten ateria Queen Charlotte –museossa):
Nisäkkäät: lahtivalas
Linnut: savustetut kalkkunaleikkeleet
Kalat: silliä
Simpukat: simpukoita Honnajoen suulta
Kotilot: etanoita
Kuoriäyriäiset: katkarapuja
Sanikkaiset: saniaisia
Yksisirkkaiset: sipulit, riisi
Kaksisirkkaiset: pekaanipähkinät, pinaatti
Sienet: herkkusienet
Bakteerit: suomalainen viili (valmistus perustuu maitosokerin eli laktoosin käymiseen maitohapoksi maitohappobakteerien avulla ja venyvyys johtuu streptokokkibakteerien tuottamasta limasta)
Sanoinkuvaamaton ateria ylikypsästä lehtopöllöstä
Pääjaksojuhlien idea syntyi 1970-luvulla pohjoisamerikkalaisilla yliopistokampuksilla. Inspiraatio tuli kuitenkin itse Darwinilta. Jo kauan ennen kuin Darwin pääsi osallistumaan maailmanympärimatkalle HMS Beagle -laivalla, hän oli innokas amatööritutkimusmatkailija. Hän kolusi kosteikkoja sekä maaseutuja ensin Edinburghin yliopiston ja myöhemmin Cambridgen ympäristössä. Samalla hän keräsi kaikenlaisia hyönteisiä ja muita pikkueläimiä. Hänen intonsa ei kuitenkaan aina rajoittunut pelkästään keräämiseen ja luokitteluun.
Ollessaan 22-vuotias Darwin perusti muutamien ystäviensä kanssa "Ahmattiklubin" (Glutton Club). Hänen ystävänsä Frederick Watkinsin mukaan tavoitteena oli syödä "lintuja ja petoja, joihin ihmisen makuaisti ei ollut tottunut". Kerhon jäsenet nauttivat kaikenlaisia outoja lihalaatuja, vaikkapa haukkaa ja kaulushaikaraa. Watkins kuitenkin kirjoitti myöhemmin, ettei omituisten lihojen ruokahalua kestänyt kauan, vaan kerho lakkautettiin pian sen jälkeen, kun oli valmistettu "sanoinkuvaamaton" ateria ylikypsästä lehtopöllöstä.
Lue myös nämä
Maailman oudoimmat kasvien ja eläinten lajinimet
Hyvää Linnén syntymäpäivää hauskojen tieteellisten nimien ja tautiluokitusten parissa!
5 kommenttia:
EVOLUUTION SISÄÄNRAKENNETUT SEURAUKSET.
NÄKÖKANTOJA EVOLUUTIOSTA, SUKUPUUTOISTA JA MONIMUOTOISUUDESTA.
Osa 1.
Jatkuvasti meille uutisoidaan, että siinä tai tässä eloyhteisössä on hyvin paljon uhanalaisia lajeja. Useimmiten asia liitetään uutisoinnissa ihmistoiminnan vaikutuksiin ja annetaan ymmärtää että meidän on syy. Ja että meidän tulisi pelastaa uhanalaiset lajit vaikkapa pysäyttämällä ilmaston ikiaikainen muuttuminen.
EVOLUUTIOPAINE
Evoluutioteorian kuvaaman lajien keskinäisestä ja lajin sisäisestä kilpailusta sekä lajin hakeman sopeutumisstrategian, sopeutumiskolon löytämisestä, ajautumisesta, johtuu itsessään, että meillä on runsaita lajeja ja toisaalta kituvia, vähämääräisiä lajeja. Sellaisia jotka kenties kituu entisen menneisyytensä menettäneinä tai uusina yrittäjinä. Toiset lajit vaikuttavat laajoissa mitoissa ja toiset etsivät 'piilokoloaan' säilyäkseen muun luonnon armottomissa sortopaineissa, mukaan lukien ikiomien lajitoverien sorto.
Evoluution kilvoittelussa luonnonlajeilla ei ole sosiaaliturvaa eikä perusoikeuksia. Ne aikansa joko jylläävät tai kituvat syrjäytyneinä.
ELÄMÄN MITTAYKSIKÖISTÄ
Eri tutkimusasetelmissa määrää tarkkoittaa milloin yksilö-lukumäärää, pesä-lukumäärä, lajin populaatioiden lukumäärää tai biomassaa jne. Kaikki ne on erilaisia mittareita, mutta soveltuvia toki tilanteittain.
Jos vaikka puhutaan kimalaislajeista, että ne ja nämä on vaarassa, ja sen populaatioista on vakkapa 40% uhanalaisia, emme itse uutisesta voi tietää milloin on oikeasti kyse pienipesäisistä erakkokimalaisista ja milloin tilaa valtaavista tuhansienkin yksilöiden pesäpopulaatoista. Uuutinen ei meitä valista. Olisiko vastuullisen biologin valistettava.
Tai sama pelottavista uutisista kalapopulaatoiden jopa 70% tuhosta/tuho-vaarasta. Se että Itämeren vaikkapa Suomenlahden meritaimenista iso osa jokipopulaatioista roikkuu siinä ja siinä selviämisen partaalla, on varmankin eräs huoli. Mutta maailman mitassa tosiasia on myös, että maailman merien kalamassa on nyt suurempi kuin koskaan ihmisen mittari-historian aikana.
Voi toivoa, että biologit osaisivat pitää analyyseissään kirjaa, milloin puhutaan minkäkin runsastumista tai vähenemistä ja mitä ja miten vertaillaan. Näin toivomme, ideaalisen tieteen kohdalta. Mutta voimmeko toivoa samaa tiedettä uutisoivien kohdalta, toimintavaroja halajavien yliopistojen tiedottajineen ja rahanhankkijoineen. Saatikka ikään kuin tiedepuhettattä toiminta-motivaatiossaan hyödyntävien aktivistien kohdalla. Pelottavat väitteet tuovat aktivisteille rahaa huolestuneilta tukijoilta. Lienee vaikeaa luonnonsuojelujärjestön saada kansalaislahjoituksia vaikkapa tällaisella tasapainoisella teemalla: "Keto-talkoot lisäävät/runsastuttavat näitä kaipaamiamme lajeja, mutta toki ne toisaalta ne tuhoavat muita lajeja. Tue toimintaamme tilille: X".
Tällainen kampanja on osaltaan myös juuri nyt käynnissä oleva YLE:n 'miljoona linnunpönttöä'-kampanja. Se kylläkään ei varsinaisesti ole rahankeruu-kampanja joillekin, vaan imagokampanja.
Osa 2
EVOLUUTION MAAILMA
Ilman yhtään mitään erikoisempaa muuta kuin evoluutiopaine, tilanne on perusasennossaan luonnossa seuraava:
- Lajeja on tietyllä alueella joukko.
- Osa lajeista on runsaslukuisia määrältään.
- Osa on vähälukuisia määrältään.
- Ja sitten on skaala kaikenlaisia lukuisuuksia siinä välissä.
- Lajeja on kaikkiaan miljoonia mutta alueellista ja lajiryhmittäistä tilannetta voi kuvata graafisesti vaikkapa yleistäen 10 kymmenyksittäiseen vaakapylvääseen asetettuna.
Kymmenyksittäin lajimäärät. Pystyakseli: Lajien lukumäärä kymmenyksittäin. Vaaka-akseli: Lajikymmenyksen määrä
--------------------------------------------------------------------------------------
1. ******************************************************
2. ***********
3. ****
4. ***
5. **
6. *
7. *
8. '
9. '
10. '
----------------------------------------------------------------------------------
Ylimpänä on tässä runsaimmat lajit. Alimpana harvat kituuttavat lajit. Niitä merkkaavat nuo heittomerkkipilkut, kuvaten suurta vähäisyyttä. Lajit jotka joutuvat tyytymään mahtilajien muruihin tai varjopaikkoihin tms. Miten sen sanookaan. Jos tuossa kuvassa olisi n. 100 tähteä, niin se jakautuu 'ihanteellisen luonnonmukaisen' evoluution hallitseman luonnontalouden vallitessa että 90 % tai tn. paljon enemmänkin resursseita on 10 prosentin hallussa. (Ja sen 10 prosentin sisällä käydään samaa kisaa.) Sen sisällä on yhtäläinen kasauma suurimpiin voittajiin.
---------------------------------------------------------------------------------------
Asetelma ennen kaikkea on kuvan kaltainen, mitä enemmän puhumme luonnonympäristöstä, missä evoluutio vaikuttaa ilman ihmistä tai katastrofeja. Otat minkä vain lajiryhmän ja koskemattoman ison luonnonympäristön, niin asetelma on tämän kaltainen. Aina huomaat, että alueen tutkittavan ryhmän lajeista 20-40 prosenttia on hyvin vähäisiä määrältään, heikoilla mahtilajeihin nähden. Edelleen, jos haluaa politisoida asiaa, voi sanoa että ne on uhanalaisia, jopa äärimmäisen uhanalaisia, ja äärimmäisiä suojelutoimia tarvitsevia. Jos haluaa alkaa arvottamaan hyvä/paha-akseleilla.
Vähäinen laji siis toki voi olla uhanalainen. Mutta, missä merkityksessä, evoluutionko takia? Uhanalaisuus-käsite itsessään yhdistetään helposti poliittisiin tarkoituksiin: Siis että, vähäisyys olisi ihmisen aiheuttamaa ja ihmisen tulee se korjata. Tai että meidän ihmisten on suojeltava jokaista luojan luomaa sukkulamato-suolinkaista, kuin veljiämme.
Osa 3
TASAPAINOTON LUONTO
Luonnossa ei ole tasapainoa. Evoluutiopaine ajaa kaiken aikaa lajeja uudistumaan tavalla tai toisella. Siten mikään tietty tilanne ei ole tasapainossa kuin aikansa. Eliöiden välisen kilpailun lisäksi, valintapaineita aiheuttavat moninaiset 'materiaalisen' ulkoisen luonnon muutokset ajassa.
Esimerkiksi eliöstö itsessään ja sedimentoitumisprosessit ovat sitouttaneet, kerrostaneet massiiviset määrät eloperäistä hiiltä syvälle sedimentteihin. Siksi viime vuosimiljoonien aikoina on hiilidioksidi-ravinteesta ollut suuri pula. Se haastaa kasvit selviämään entistä ravinneköyhemmässä ympäristössä. Aikamoinen vaade kasveille. Ja aikamoinen kärsimys edelleen muulle eliöstölle. Varmaan miljoonia lajeja on kitunut ja kituu edelleen tässä CO2-ravinteen puutteen valintapaineessa. Erityisen haastavia on varmaan olleet jääkausien huippuajat, jolloin hiilidioksidi on erittäin matalalla, jopa vain 180 ppm, ja lisäksi on vaikuttanut kylmyyden laajentuminen.
SUKUPUUTTOA JA DEGENERAATIOTA
Ihan kirjattujakin sukupuuton tapahtumapaikkoja on paljon. Toki oikeasti ihan vain muutama on kirjattu, onhan kaikkiaan ainakin pitkästi yli 97 % , ellei 99,9% lajeista arvioitu jo kuolleen sukupuuttoon elämän historian aikana.
Maailmassa on ollut ja on edelleen tuhansittain ellei miljoonia saaria ja saarekemaisia alueita, joissa on eristyksen takia kehittynyt erikoisia ekosysteemejä omine paikallisesti muuntuneine lajeineen. Joista jokainen on alun perin tullut tekemään muutosta sitä ennen vallinneeseen luontoon.
Polynesialaiset asuttivat aikoinaan tuhansia saaria. Heillä oli kuulemma tietämys, että liian pienelle saarelle ei pidä perustaa uutta asutusta. Koska asutus joko tuhoutuu resurssien puutteeseen tai alkaa kehittyä kieroontuneeseen suuntaan. Ihmishistoriassa on tästä paljonkin esimerkkejä.
Eliöt vastaavasti alkavat kehittyä kieroon. Vaikkapa linnut menettää lentokykynsä. Jostain syystä tällaisia degeneroituneita lajeja usein ikään kuin ihastellen ihmetellään. Vieläpä evoluution hienoina esimerkkeinä. Ne ovatkin, evoluution degeneroivista puolista. Toki myös uutta luovasta puolesta.
Ja aina vähän päästä eristyneellekin saarelle ajautuu eliölaji, joka puolestaan alkaa vallata alaansa muilta uudessa neitseellisessä ympäristössä. Jos pystyy. Ihmisaikana usein myös ihmisen toimesta. Guinealainen käärme Guamille, vuohi sille tai tälle Galapagoksen saarelle. Nälkäiset merimiehet dodojen saarelle syömään dodot sukupuuttoon. Kukapa nälkäinen purjelaiva-ajan merimies voisikaan vastustaa luonnon rakentaman broilerilaitoksen dodo-kyyhkyn rasvaisia broilereita. Jne. Jälkipolvet kenties olisi halunneet kasvattaa näitä herkkupaloja maailman markkinoille. Ehkä oli menetys siis ihmisen kannalta tai jonkun mielestä jumalan luoman puutarhan tuhoutumisen kannalta.
Näistä syistä paljon puhutaan massasukupuuton vaarasta tai jopa sen tämänhetkisestä todellisuudesta. Nyt jo tai lähitulevaisuudessa. Tällä hetkellä väitetään kovin että, on olemassa suuri 'ihmisvaikutteinen ilmastomuutos' eli ilmastomallinnusten spekulaatioihin, että lämpenee kovin, kun ihmisvaikutteisesti CO2-pitoisuus ilmakehässä kasvaa.
Oliko jo osa 4
MONIMUOTOISUUDEN TUOTANTOA
Ihmistoiminta itse asiassa monipuolistaa luontoa, jos monipuolisuudesta puhutaan. Ihminen suosii monia lajeja, jotka ei muuten pärjäisi ja jopa tuhoutuisi valtalajien paineessa.
Samoin toimivat useat katastrofi/kriisi-tilanteet, kuin vaikka metsäpalot tai puita kaatavat tuhoisat myrskyt. Yks kaks minimissään kituvalla lajilla saattaakin olla tilaa joksikin aikaa vallata elinalaa. Jos vaikka majava tai maanvyörymä sulkee joen valumaa tulee pienalueen tulvintakriisi. Kohdassa ennen minimilaji saattaakin nousta enemmän yleiseksi. Jos riemuitsemme majavan paluusta, niin tuhoamme toisia ja suosimme toisia lajeja. Majava muistuttaakin ihmistä siinä, että se järjestää paikallisia tulvakatastrofeja. Jos riemuitsemme merikotkan runsastumisesta, niin vastikkeeksi meidän on hyväksyttävä se, että se syö monia vesilintuja. Jos ruokimme kivoja pihalintuja, suosimamme kannat kasvavat ja syrjäyttävät muita. Jos rakennamme miljoona linnunpönttöä, viemme elinpiiriä ei-pönttöpesijöiltä. Niissä on myös määrällisesti vähäisiä lajeja. Jos oli huolissaan monumuotoisuudesta.
Miljoona pesäpönttöä onkin mielenkiintoinen luontokoe. Isompi kuin Talvivaara-kaivos. Luonnonmuutos, onko yhtä kuin tuho vai hyve. Yhden hyvä voi olla toisen paha. Näin on ihmisyhteiskunta-toimissakin ja niin on luonnon lajien keskinäisessä evoluutiokilvassa.
Aika äskeisessä menneisyydessä saattoi vaikkapa tapahtua näin: Amerikan Muuttokyyhky oli lukumäärältään ja lintu-massaltaan hyvin iso, ehkä jopa suurin osa koko Itäisen Pohjois-Amerikan lintumassasta. Laji oli suurlaumaeläin. Muuttoparvien pilvet oli mittaamattomia ja niiden verottaminen haulikoin ja kenties verkoin toi lihaa osaavien maahanmuuttajien pöytään kasapäin. Kenties intiaanien harrastama tehometsästys jousilla ei ollut niin äänekästä ja häiritsevää. Tämä lauma-kyyhkynen, omanlaiseensa biologisen umpikujaan ajautunut laji ei selvinnyt haulikon haasteesta. Varmaan koko lajin massa-pasifistinenko vai muuten hermoheikko kulttuuri romahti, ja jälkeläistuotanto hyvin nopeasti kovin pamahtavan haulikon säikyttämänä. Laji on nyt sukupuutossa. Laji jonka määrä oli oikeasti superlatiivinen verrattuna tuhansiin muihin viime vuosisatojen tunnettuihin sukupuuttolajeihin lajeihin. Jotka lasketaan mahdollisesti ihmisen suorien tai oheistoimintojen syyksi. Ja kuitenkin, kun tämä massalaji sortui, tuli tilaa monimuotoisuudelle. Monimuotoisuus voitti toistaiseksi. Hyväkö vai paha se monimuotoisuuden voitto?
Nyt alkaa kirjoitus into laantua tällä erää. Mainitsen kuitenkin vielä yhden seikan: Uuden ajan kirjatut oikeat sukupuutot on siis liki kaikki saarimaisilla alueilla, jotka on olleet erillään pää-evoluutiosta. Saarilla on kehittynyt lajeja, jotka nyrjähtää pienimmästäkin ulkoisesta kosketuksesta, luonnon tai ihmisen kosketuksesta.
Jos lähtisin asioimaan vain vastakirjoitusten muodossa, niinhän usein toki tiedekin on edistynyt, voisin ottaa esimerkiksi vaikkapa tällaisen suomenkielisen kirjoituksen. Sen englanninkielinen alkuperäislähde on mainittu itse kirjoituksessa.
https://ilmastotieto.wordpress.com/2013/02/04/ilmastonmuutos-lajien-sukupuuttojen-aiheuttajana/
Ote tästä netti-jutusta:
"Ilmastonmuutoksen aiheuttamille paikallisille sukupuutoille on jo nyt huomattava määrä todisteita."
Tuosta lauseesta huolimatta, arvostukseksi alkuperäisille kirjoittajille ja suomentajalle, huomaan, että otsikoinnista riippumatta, jutussa nykyaikaan nähden aika rehellisesti todetaan, ettei viimeaikaisen ilmastomuutoksen voi osoittaa aiheuttaneen sukupuuttoja. Vaikka siis biologit kilvan etsii niitä äärimmäisen harvinaisia lajeja kaikkialta maailmasta. Tiedä vaikka tutkija pääsisi nimeämään lajin. Tai johtamaan suojeluprojektia tuleviksi vuosiksi. Kyllä siinä moraalia kysytään tietotaidon lisäksi.
Kiitos pitkistä pohdinnoista. Tuo Ilmastotiedon artikkeli on hyvä johdanto sukupuuttoihin, mutta täytyy huomata, että siinä puhutaan sekaisin paikallisista (populaation sukupuutto) ja globaaleista sukupuutoista.
Lähetä kommentti