Keskiviikkona 8.4.2009 kello 22.55 kannattaa ehdottomasti asettua television ääreen tai laittaa video nauhoittamaan, kun YLE TV2:n Dokumenttiprojekti esittää uuden (v. 2008) suomalaisen elokuvan "Katastrofin aineksia" (uusinta pääsiäispäivänä 12.4.2009 kello 16.50). Ensiesityksen jälkeen elokuva on katsottavissa YLE Areenassa. Jo ennakkoon voi käydä tsekkaamassa leffan trailerin.
Kyseessä on Jonh Websterin omasta perheestään tekemä dokumenttielokuva. Ilmastonmuutoksesta ja muista ympäristöongelmista huolestunut Webster päättää laittaa perheensä vuodeksi öljydieetille, elämään ilman öljystä valmistettuja tuotteita. Webster on huolestunut siitä, että vuosittain maapallolla käytetään noin 31 miljardia barrelia öljyä (1 barreli = 159 litraa). Tämän öljymäärän polttaminen tuottaa kasvihuonekaasuja yhtä paljon kuin metsän palaminen neljä kertaa Ranskan kokoiselta alueelta. Öljyn näkymättömät kasvihuonekaasupäästöt siis vastaavat Ranskan polttamista kolmen kuukauden välein!
Websterin ideana on elää ympäristöä kunnioittaen "keskiluokkaisesta suomalaisesta elämästä tinkimättä". Käytännössä boikotoinnin kohteeksi valikoituvat muovituotteet, joiden valmistukseen kuluu paljon öljyä. Webster perustelee tätä myös sillä, että muovit ovat pitkäikäisiä jätteitä, joiden "puoliintumisaika on satoja tuhansia vuosia". Elämä ilman muovia osoittautuu kuitenkin yllättävän vaikeaksi, kun kaupassa lähes kaikki ostettavat tuotteet on pakattu muoviin. Edes hammastahnaa tai wc-paperia ei voikaan ostaa!
John Websterin perhe (vaimo Anu Webster sekä 5- ja 8-vuotiaat lapset) joutuvat koville. John-isä ryhtyy öljydieetille tunteen palosta, vaimo ja lapset taas rakkaudesta Johniin. John itse on sekä dokumenttielokuvan päähenkilö, ohjaaja, kuvaaja että äänittäjä. Vuoden projektin aikana Tuomo Hutri kuvasi perhettä 15 päivän ajan. Muuten elokuva on John ja Anu Websterin käsikameralla kuvaamaa.
Vaikka John Webster mainitaankin elokuvan ohjaajana, hän vakuuttaa kaikkien kohtausten olevan spontaaneja, suunnittelemattomia ja uusintaotottomia. Dokumentti esitteleekin perheen normaalielämää alkaen isän "hullusta ideasta" ja perheen suhtautumisesta siihen. Kannattaa seurata Anu-äidin ilmeitä ja sarkastisen kyllästyneitä kommentteja John-isän esitellessä aina vain uusia vaatimuksiaan. Ekologisen elämäntavan lisäksi elokuva dokumentoi mainiosti myös parisuhdetta. Huumoria elokuvaan tuovat vanhat arkistopätkät sekä perheen poikien vilpittömät kommentit. Kyllä minä tätä katselen paljon mieluummin kuin Mikkosten perheen elämää!
Kävimme syksyllä katsomassa tämän dokumenttielokuvan yksityisenä tilausnäytöksenä Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian ryhmän kanssa. Useimmat opiskelijat pitivät elokuvasta kovasti (eivät tietenkään kaikki). Monet sanoivat yllättyneensä positiivisesti siitä, miten hyvä tämä elokuva oli. Itseäni elokuvassa häiritsi vain Johnin keksimä ylilyönti polttaa kaikki kotoa löytyvät muovituotteet. Mitä ekologista haaskausta hävittää käyttökelpoisia tavaroita! Loppujen lopuksi elokuvassa tullaan kuitenkin järkeviin johtopäätöksiin, joiden mukaan keskiluokkaisessa elämäntavassa helpoimpia keinoja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi ovat autoilun vähentäminen ja vihreän sähkön käyttäminen.
"Katastrofin aineksia" sai Nordisk Panorama 2008 -gaalassa parhaan pohjoismaisen dokumenttielokuvan kunniamaininnan ja Jussi 2009 -gaalassa parhaan dokumenttielokuvan palkinnon. Jussi-ehdokkaana "Katastrofin aineksia" oli myös parhaan elokuvan ja parhaan käsikirjoituksen kategorioissa.
Itse en pidä "Katastrofin aineksia" elokuvallisesti erityisen huippuna. Parisuhdekuvauksena ja ympäristökeskustelun herättäjänä se mielestäni toimii kuitenkin todella loistavasti. Lisää tietoa elokuvasta voi lukea elokuvan kotisivuilta tai Facebook-sivulta.
Muoviin kannattaisi kiinnittää huomiota enemmänkin. Aiemmin YLE-uutiset, MTV3-uutiset ja The Independent -lehti ovat raportoineet muovista muodostuneista jätelautoista, joiden väitetään ulottuvan Kalifornian rannikolta Havaijisaarten kautta lähes Japaniin asti. Näissä jätelautoissa, joita erityisesti Curt (Curtis) Ebbesmeyer on tutkinut, väitetään olevan jätettä sata miljoonaa tonnia: muovipusseja, sampoopulloja, rantasandaaleja, lenkkikenkiä, legopalikoita, muoviankkoja jne. Muovijätekerroksen paksuudeksi kerrotaan jopa yli kymmenen metriä. Nämä muovijätteet kelluvat meren pintaosissa hieman pinnan alapuolella, joten satelliitikuvista niitä ei voi havaita. Niinpä arviot jätelauttojen koosta ovat hyvin ristiriitaisia. Toisten arvioiden mukaan jätelautat ovat kooltaan Teksasin osavaltion kokoluokkaa, toisten arvioiden mukaan jopa yli kaksi kertaa Yhdysvaltojen kokoisia.
Maapallon merissä on arvioitu olevan jokaisella neliömaililla keskimäärin 46 000 muovin kappaletta. Muovi tukehduttaa eläimiä sekä tukkii suolistoja ja siitä voi liueta myrkyllisiä kemikaaleja. Näiden muovijätteiden arvioidaan tappavan vuosittain yli miljoona merilintua ja sata tuhatta merinisäkästä.
Osa jätteistä painuu myös pohjaan. Jätelauttojen koon on arvioitu kasvavan reilusti seuraavan kymmenen vuoden aikana. Vaikka tiedot muovijätteen määrästä ovatkin erittäin ristiriitaisia, on täysin selvää, etteivät tällaiset pitkäikäiset jättteet noin vain katoa mihinkään. Vähitellen muovi rikkoutuu pieniksi rakeiksi meriveteen, sieltä kaloihin ja lopulta kenties ruokalautasemme ruoka-annokseen.
Nämä jätelautat on mainittu myös "Maailma ilman meitä" -kirjassa, jota olemme myös lukeneet ympäristöekologian kurssilla. Tämä kirja ja "Katastrofin aineksia" -elokuva muodostavat mielenkiintoisen parin. Ehkä luonto sittenkin (sukupuuttoon kuolevia lajeja lukuun ottamatta) selviää ihmisen aiheuttamista tuhoista, mutta luonnon- ja ympäristönsuojelua tarvitaan ihmisen itsensä vuoksi, jos ihmislaji haluaa jatkaa elämäänsä maapallolla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti