perjantai 7. syyskuuta 2007

Amerikankampamaneetti ja ydinvoima

Taloussanomissa julkaistiin tänään mielenkiintoinen artikkeli, jonka mukaan ydinvoimaloiden lauhdevedet voisivat ehkä kiihdyttää Itämeressä amerikankampamaneetin lisääntymistä. Sitä pidetään yhtenä maailman sadasta vaarallisimmasta tulokaslajista. Se voi syödä runsaasti planktonia ja kalanpoikasia, mikä voi pahimmillaan romahduttaa kalansaaliit. Onneksi amerikankampamaneetti on kuitenkin hyvin pieni (yleensä halkaisija alle 1 cm), eikä sillä ole polttiais- tai myrkkysoluja. Ihmiselle siitä ei siis ole suoranaista vaaraa, mutta ekosysteemille se voi olla haitallinen.

Taloussanomien teksti on suojattu Creative Commons -lisenssillä, joka mahdollistaa jutun julkaisemisen myös blogissani:

"Kampamaneetti mutkistaa Olkiluoto 4:n valmistelua

Itämereen rahtilaivojen painovesilastien mukana saapunut meren eläin mutkistaa Olkiluotoon suunnitteilla olevan neljännen ydinvoimalan valmistelua.

Lounais-Suomen ympäristökeskuksen mukaan ydinvoimalan ympäristövaikutusten arviointiin (YVA) olisi lisättävä nykyisiä suunnitelmia laajempi luontotyyppi- ja lajikohtainen Natura-arviointi.

Ympäristöviranomaisia huolestuttaa sekä rakenteilla olevan kolmannen että tulevan neljännen ydinvoimalan vaikutus Itämereen.

Ympäristökeskuksen mukaan tekeillä olevassa YVA-menettelyssä on tarkoituksena verrata neljännen ydinvoimalan vaikutusta meriluontoon vain nykyiseen, kahden ydinvoimalan tilanteeseen verrattuna.

Kun kolmas ja neljäs valmistuvat, Olkiluoto ottaa ja laskee mereen kolme kertaa nykyistä enemmän jäähdytysvesiä. Lisäksi rakennuttajan Teollisuuden Voiman suunnitelmissa on tutkia jäähdytysvesien ympäristövaikutuksia vain Saaristomereen. Ympäristökeskus haluaisi laajentaa arviointia koko Itämerta koskevaksi.

Viranomaiset eivät vielä tiedä, mikä vaikutus meriveden lämpiämisellä olisi muun muassa erittäin tuhoisan amerikankampamaneetin lisääntymiselle - pahintakin pelätään.

Merentutkimuslaitos löysi elokuussa Itämerestä hälyttäviä määriä ekosysteemille erittäin vaarallista amerikankampamaneettia. Suurimmat esiintymät löytyivät Selkämereltä.

- Lupapäätöstä tehtäessä täytyy miettiä, onko myöntämisperusteita jos vaikutukset ovat suuret, sanoo ympäristökeskuksen ylitarkastaja Seija Savo.

TVO:n kannattaisi varautua Ympäristökeskuksen mukaan lämmön talteenottoon ydinvoimalan jäähdytysvesistä.

- TVO:n olisi mietittävä, onko se taloudellisesti realistista. Siinä on vaakakupissa luvanmyöntämisedellytykset. Olisi fiksua, että tehtäisiin selvä kustannushyötyanalyysi: mitä sillä saavutetaan jos tähän uhrataan tekniikkaa, ja millä tavalla se vaikuttaa hankkeen toteuttamiseen, Savo sanoo.

Kirjoittaja: Mari Schildt"

Lisätietoja amerikankampamaneetista:

Itämeriportaali

YLEn tiedeuutiset

Helsingin Sanomat

1 kommentti:

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Eilen 9.2.2009 julkaistujen tietojen mukaan Itämerestä löytynyt "amerikankampamaneetti" ei ehkä olekaan amerikankampamaneetti.

Uusien DNA-testien mukaan Itämeressä runsastunut laji onkin arktinen kampamaneetti, joka sekin on uusi tulokaslaji Itämeressä. Aiemmin sitä ei ole täällä tavattu. Lähimmät tähän asti tunnetut esiintymät ovat olleet Islannissa ja Huippuvuorilla.

Pelkän ulkonäön perusteella arktista kampamaneettia ja vielä pientä amerikankampamaneettia ei pysty erottamaan. Nyt jääkin kysymysmerkiksi, ovatko aiemmat "amerikankampamaneettihavainnot" todella olleet amerikankampamaneetteja vai arktisia kampamaneetteja. Mahdollista on, että Itämeressä elää rinnakkain kolme maneettilajia: pikkumaneetti, arktinen kampamaneetti ja amerikankampamaneetti.

Ellei amerikankampaneettia olekaan Itämeressä, tämä on meren ekosysteemin kannalta hyvä asia. Vaikka arktinen kampamaneetti ja amerikankampamaneetti käyttävät melko samanlaista ravintoa, arktinen kampamaneetti jää kooltaan huomattavasti pienemmäksi. Siten sillä ei voi olla suoraa vaikutusta Itämeren kalakantoihin. Se ei esimerkiksi voi syödä kalojen poikasia.