Ilmastosota, osa 3

Tammikuu 2010 oli lämpötilamittausten mukaan maailmanlaajuisesti koko maapallon maa- ja merialueiden keskilämpötilan perusteella maapallon 4. lämpimin tammikuu koko mittaushistorian aikana. Maapallon keskilämpötila oli 0,60 astetta yli 1900-luvun keskiarvon 12,0 astetta. Pelkkien maa-alueiden keskilämpötila oli 0,83 astetta yli 1900-luvun keskiarvon 2,8 astetta (12. lämpimin tammikuu mittaushistoriassa). Eteläisellä pallonpuoliskolla maa-alueiden lämpötila oli mittaushistorian korkein tammikuun lämpötila, pohjoisella pallonpuoliskolla 18. korkein. Maailmanlaajuisesti valtamerien lämpötila tammikuussa 2010 oli mittaushistorian 2. lämpimin, 0,52 astetta yli 1900-luvun keskiarvon 15,8 astetta.

Toki on myönnettävä, että tammikuun korkeisiin lämpötiloihin on vaikuttanut osaltaan El Niño -ilmiö, joka ilmeisesti tulee jatkumaan myös koko kevään ajan. Arktinen oskillaatio (paine-ero napa-alueen ja keskileveyksien välillä) sekä Pohjois-Atlantin oskillaatio ovat kuitenkin vaikuttaneet lämpötilojen epänormaaliin jakautumiseen. Kun paine-ero Islannin ja Atlantin valtameren välillä oli poikkeuksellisen pieni, seurauksena oli heikoin arktinen oskillaatio 60 vuoteen. Tämä mahdollisti kylmän ilman virtaamisen etelään pitkin Yhdysvaltojen itärannikkoa sekä myös Pohjois-Euroopassa. Esimerkiksi Floridassa oli tilastohistorian kymmenenneksi kylmin tammikuu, mutta Grönlanti ja Itä-Kanada olivat poikkeuksellisen lämpimiä.

Sään vaihtelut ovatkin viime aikoina olleet hyvin suuria, kuten Ilmastotieto-blogissa jo aiemmin kirjoitin. Kun Roomassa Colosseum peittyi lumeen, Rio de Janeirossa öitä vietettiin rannoilla harvinaisen pahan helleaallon takia. Kanadan Vancouverissa oli sunnuntaina lämmintä 12,4 astetta, kun kyseisen päivän tilastoennätys (tilastoja vuodesta 1937 asti) on 12,9 astetta. Joillekin olympialaisten kilpailupaikoille jouduttiin kuljettamaan lunta kuorma-autoilla ja helikoptereilla, kun lämpötila oli liian korkea lumen tekemiseen lumitykeillä. Meillä talviset tammikuu ja helmikuu ovatkin koko maapalloa ajatellen olleet poikkeuksellisen lämpimiä.

Kaikista selkeistä maapallon lämpenemistä tukevista havainnoista huolimatta keskustelu tiedotusvälineissä on keskittynyt paljolti mitättömän pieniin ja usein jopa tarkoituksellisesti tai vahingossa väärin tulkittuihin asioihin. RealClimate-sivusto ja Guardian-lehti julkaisivat nyt vastapainoksi hyvät selostukset siitä, mistä tässä oikeasti on kysymys. Tässä tiivistettynä muutamia kohtia:

Kritisoidussa IPCC-ilmastopaneelissa työskentelee vain 10 täysipäiväisesti palkattua työntekijää. Suurimman osan työstä tekevät maapallon eri yliopistojen ja muiden tutkimuslaitosten tutkijat ilman erillistä palkkausta, joten mikään suuri salaliitto ei ole mahdollinen. IPCC julkaisee 6-7 vuoden välein arviointiraportteja, joiden työstäminen vie kolmisen vuotta. Nyt kohussa on ollut kyse vuonna 2007 julkaistusta AR4-raportista. Se koostuu kolmesta osasta, joista kussakin on lähes tuhat sivua pienellä kirjasimella painettuna. Raporttia on kirjoittanut yli 450 pääkirjoittajaa ja noin 800 avustajaa, joista suuri osa ei ole osallistunut edellisten raporttien kirjoittamiseen. Kaikkiaan raportissa on noin 18 000 lähdeviitettä. Raportin tekstejä on arvioinut yli 2500 asiantuntijaa, jotka kirjoittivat noin 90 000 arviointikommenttia raportin teksteistä. Nämä kaikki ovat julkisesti nähtävillä internetissä.

Ainakaan toistaiseksi raportista ei ole löytynyt vakavia virheitä, joskin harmillisia ne ovat. Yhdessä kohdassa, josta kirjoitin jo aiemmin, esimerkiksi Himalajan jäätiköiden sulamisaikataulu on arvioitu liian nopeaksi. Valitettavasti tässä kirjoittajat ovat luottaneet IPCC:n ulkopuoliseen lähteeseen, vaikka muualla IPCC:n omassa raportissa jäätiköiden sulamisnopeus on arvioitu eri tavalla. Tämä hitaampi - ja ilmeisestikin oikeampi - sulamisnopeus on otettu huomioon laskelmissa, jotka ennustavat merenpinnan nousua.

Toisaalla raportissa väitetään 55 % Alankomaiden pinta-alasta olevan merenpinnan alapuolella, kun oikea luku on noin 26 %. Koko maan pinta-alasta 55 % on kyllä tulvien uhkaamaa aluetta. Virheellinen tieto oli saatu Alankomaiden hallituksen alaiselta ympäristövirastolta Netherlands Environmental Assessment Agency, joka nyt on julkaissut nettisivuillaan korjauksen tietoihin. Alankomaiden liikenneministeriö kuitenkin väittää peräti 60 % maasta olevan merenpinnan alapuolella. Tässä laskelmassa merenpinta on laskettu myrskyjen aikaisen korkeimman merenpinnan mukaan. Usein 30 % Alankomaista ilmoitetaan olevan merenpinnan alapuolella, jolloin vertailukohtana on keskimääräinen merenpinnan korkeus.

Africagate-kohussa taas on kyse siitä, että raportissa on mainittu joidenkin Afrikan valtioiden sadevedestä riippuvaisten peltojen satomäärien pienenevän jopa 50 % vuoteen 2020 mennessä. Tämä tutkimus ei kuitenkaan ole vertaisarvioitu tutkimus, vaikka sen onkin tehnyt marokkolainen ilmastoasioihin erikoistunut professori. Tässä tapauksessa raportin virhe ei siis liene hyvin suuri. Lisäksi raportin puolustukseksi on sanottava se, että siinä on asianmukaisesti viitattu IPCC:n WG2-raporttiin, jossa arvioidaan satojen menetyksen voivan jäädä myös pienemmäksi. Tähän vaikuttavat viljelytapojen sopeuttaminen muuttuviin olosuhteisiin ja tietyillä alueilla (esimerkiksi Etiopian ylängöllä ja Mosambikissa) myös ilmastonmuutoksen positiivinen vaikutus, kun lämpeneminen ja sademäärän muuttuminen voivat myös parantaa viljelyolosuhteita. Tosin nämäkään tutkimukset, jotka WG2-raportissa on mainittu ja joiden loppuraportista pois jättämisestä IPCC:tä on syytetty, eivät ole vertaisarvioituja tutkimuksia.

Mielipide-eroja on ollut myös raportin tulkinnoissa ilmastonmuutoksen ja luonnonkatastrofien yhteydestä sekä Amazongate-väittelyssä Amazonin kuivumista ennustavien tutkimusten lähdeviitteistä ja niiden totuudenmukaisuudesta (esimerkiksi viittaus WWF:n raporttiin alkuperäisen tutkimuksen sijaan). Erityisesti ilmastonmuutoksen seurauksia arvioitaessa raportissa on toisinaan käytetty "harmaita lähteitä", esimerkiksi WWF:n tai teollisuuden selvityksiä, joiden väitteet on kuitenkin pyritty tarkastamaan, mikä tosin Himalajan jäätiköiden sulamista arvioitaessa epäonnistui.

Huvittavaa tässä kohussa on se, että monia näitä virheitä on tiedotusvälineissä suurenneltu ja paisuteltu. Esimerkiksi Himalajan jäätiköiden sulamisennustetta on väitetty yhdeksi IPCC:n keskeiseksi päätelmäksi, vaikka kyseessä on vain parin virkkeen kohta lähes 3000-sivuisessa raportissa (jossa on myös monta kymmentä sivua täysin paikkansa pitävää tietoa jäätiköistä). Virheellinen päätelmä ei koskaan päässyt edes mukaan poliitikoille jaettavaan tiivistelmään, jonka perusteella poliitikot tekivät johtopäätöksiään.

Monet tällaiset paisutellut kohut ovat lähtöisin yksittäisten ilmastonmuutokseen skeptisesti suhtautuvien yksityisajattelijoiden jutuista, kuten Tim Holmes osoittaa. Tosin taustalla on ajateltu olevan myös suurella rahalla hyvin organisoituja vaikuttajia osaavine PR-osastoineen, kuten Union of Concerned Scientists on aiemminkin osoittanut.

Yhtäkään virhettä IPCC:n raporteissa ei ole pystytty osoittamaan ilmastonmuutosta käsittelevästä fysiikasta. Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on siis edelleenkin totta - ja voi valitettavankin hyvin. Sen sijaan ilmastonmuutoksen seurausten arviointi on äärimmäisen hankalaa ja vaikeaa.

Kaiken kaikkiaan nämä erilaiset Climategate-kohut kuitenkin kertonevat enemmänkin tiedonvälityksen ja median kuin IPCC:n ongelmista. Uusimpia ihmeellisiä tulkintoja ovat täysin perusteettomat väitteet brittitiedotusvälineissä, joiden mukaan ilmastotutkija Phil Jones olisi sanonut maapallon lämpenemisen päättyneen vuonna 1995. Onneksi nettisivustot SkepticalScience ja RealClimate ovat jo reagoineet tähän ja korjanneet tietoja.

Suomessa tiedotusvälineet ovat käsitelleet ilmastonmuutosta suhteellisen asiallisesti, vaikka jonkinlaista muutosta viime aikoina onkin ollut aistittavissa. Pari viikkoa sitten esimerkiksi Yleisradion A-Talk -ohjelmassa esitettiin outoja väittämiä. Niihin syyllistyivät ohjelman vierailijat, mutta toimittaja ei myöskään osannut jatkokysymyksillä korjata niitä. Lauri Gröhn on oikonut asioita blogikirjoituksissaan "Ilmastofoorumi munasi itsensä A-talkissa" (Ilmastofoorumi on ilmastonmuutokseen epäillen suhtautuvien ihmisten yhteisö) ja "Myös professori Saarnisto sekoili A-talkissa".

Ilmastonmuutoksen kaikkien mekanismien perimmäinen ymmärtäminen on vaikea asia myös luonnontieteisiin perehtyneille. Ilmastonmuutoksen perusfysiikka on selkeä, mutta sen seuraukset ja aikataulu ovat mahdottomia ennustaa täysin tarkasti.