lauantai 9. huhtikuuta 2016

Viiden kansainvälisen tutkimuslaitoksen kesän 2016 sääennuste Suomeen

Alustavissa kesän 2016 vuodenaikaisennusteissa Suomen sää näyttää keskimäärin tavanomaista lämpimämmältä. Kaikkein selkeimmin lämpimyys näkyy Pohjois-Suomessa. Tavanomaisiin kuukausilämpötiloihin verrattuna poikkeamat eivät kuitenkaan ole yhtä suuria kuin keväällä.

Huom.! Päivitän jatkossa kesän sääennusteet tämän blogipostauksen kommentteihin!


Kuvan © Mila Supynska - Fotolia

ECMWF: Lämmin ja sademääriltään tavanomainen alkukesä

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus (ECMWF) arvioi, että toukokuun alusta heinäkuun loppuun ulottuvalla jaksolla Suomessa on keskimäärin 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää ja sademäärät tavanomaisia. Vain aivan Suomen kaakkoisimmissa ja itäisimmissä osissa lämpötilapoikkeama voi jäädä hieman pienemmäksi ja sademäärä olla hieman tavanomaista suurempi. ECMWF:n ennustetta on analysoitu tarkemmin Ilmatieteen laitoksen nettisivulla, josta löytyy myös kuukausiennuste.

NOAA/NWS: Koko kesä keskimäärin tavanomaista lämpimämpi, selvimmin Lapissa

Pääosin kaikilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla (huhti-kesäkuu, touko-heinäkuu, kesä-elokuu, heinä-syyskuu, elo-lokakuu, syys-marraskuu) Pohjois-Suomessa on 1-2 celsiusastetta ja Etelä-Suomessa 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää, lukuun ottamatta Lounais-Suomea, jossa lämpötilat jäävät lähelle normaalia. Kaikkein selvimmin lämpimyys tavanomaisiin ko. kuukausien lukemiin verrattuna näkyy huhti-kesäkuussa ja heikoimmin elo-lokakuussa.

Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna selvästi lämpimin on huhtikuu, koko Suomessa 1-2 astetta (Kuusamon seudulla jopa 2-3 astetta) yli tavanomaisen. Touko-, heinä- ja syyskuussa Pohjois-Suomessa on 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää, muualla 0,5-1 astetta yli tavanomaisen. Kesä- ja elokuussa vuorostaan Pohjois-Suomessa ollaan pääosin 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämmissä lukemissa, kun taas Etelä-Suomen lämpötilalukemat ovat ajankohtaan nähden normaaleja.

Kolmen kuukauden jaksojen sademäärät näyttävät koko kesän ajan melko tavanomaisilta lukuun ottamatta heinä-syyskuuta, jolloin Etelä- ja Itä-Suomessa on viitteitä tavanomaista vähäsateisemmasta säästä, ja elo-lokakuuta, jolloin vastaava tilanne on Pohjois-Suomessa.

Tämänhetkisen ennusteen mukaan yksittäisistä kuukausista tavanomaista kuivemmilta vaikuttavat isossa osassa Suomea huhti-, heinä-, elo- ja syyskuu, kun taas touko- ja kesäkuussa sekä Lapissa myös heinäkuussa voi olla paikoin hieman tavanomaista sateisempaa.

NOAA/NWS:n ennusteet päivittyvät jatkuvasti edellä oleviin linkkeihin.

Venäjän ilmatieteen laitos: Tavanomaista lämpimämpi alkukesä varsinkin Lapissa

Venäjän ilmatieteen laitoksen vuodenaikaisennuste touko-heinäkuun kolmen kuukauden jaksolle näyttää koko Suomeen tavanomaista lämpimämpää säätä. Selvimmin tämä näkyy Pohjois-Suomessa. Sademäärät ovat pääosin tavanomaisia, paikoin ehkä hieman sen alle.

IRI: Tavanomaisen alkukesän jälkeen normaalia lämpimämpi sää leviää Kaakkois-Suomesta muualle maahamme

IRI:n (International Research Institute for Climate and Society) vuodenaikaisennusteen mukaan Suomessa on huhti-kesäkuussa keskimäärin tavanomaisia lämpötiloja. Aivan eteläisimmässä Suomessa ja ehkä Käsivarren Lapissa voi olla 40 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 25 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää.

Touko-heinäkuussakin Suomen lämpötilat ovat tavanomaisia. Kaakkois-Suomessa voi olla 40 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 25 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää. Käsivarren Lapissa vastaavat todennäköisyydet ovat 45 %, 35 % ja 25 %.

Kesä-elokuussa Etelä- ja Keski-Suomessa on 40 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 25 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää (aivan kaakkoisimmassa Suomessa todennäköisyys tavanomaista lämpimämpään säähän voi olla hieman korkeampi), samoin Käsivarren Lapissa. Muualla Lapissa lämpötilat ovat tavanomaisia. Suomea ja Ruotsia lukuun ottamatta lähes kaikkialla Euroopassa näyttäisi olevan hyvin suurella todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää.

Heinä-syyskuussa Etelä-, Länsi- ja Pohjois-Suomessa on 45 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 20 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää. Suomen keskivaiheilla puolestaan on 40 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 25 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää.

Sademäärien osalta IRI:n ennuste ei näytä juuri mihinkään koko Euroopassa poikkeamaa tavanomaisesta millekään ennustetulle kolmen kuukauden jaksolle.

Japanin ilmatieteen laitos: Tavanomainen alkukesä, Lapissa ehkä tavanomaista lämpimämpää

Kolmen kuukauden jaksolla huhti-kesäkuu Japanin ilmatieteen laitos ennustaa Suomen lämpötilojen ja sademäärien olevan keskimäärin tavanomaisia. Vain aivan pohjoisimmassa Suomessa on pieni mahdollisuus tavanomaista lämpimämpään säähän.

Kuvan © standret - Fotolia

Juhannusaatonkin sää "tiedetään" jo nyt! 

Yhdysvaltalainen AccuWeather julkaisee Suomeenkin tietokoneen mallintamia päiväkohtaisia ennusteita jopa yli kuukaudeksi ja Metcheck kuudeksi kuukaudeksi. Metcheckistä voi katsoa jo nyt vaikkapa juhannuksen sään. Kuriositeettina mainittakoon, että Metcheck ennustaa tällä hetkellä Helsinkiin juhannusaatoksi +19 astetta, poutaa ja puolipilvistä. Näin pitkät päiväkohtaiset ennusteet ovat kuitenkin todellisuudessa täysin epäluotettavia, vaikka periaatteessa säämallien ajoa tietokoneella voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkälle ajalle.

Jo muutaman viikon ennusteet ovat hyvin epävarmoja, käyttöarvoltaan lähellä nollaa. Vaikka pitkän aikavälin säätä (esimerkiksi kolmea kuukautta) onkin mahdollista jossakin määrin ennustaa, malleihin sisältyvien epävarmuuksien takia paikkakunta- ja päiväkohtainen ennuste on erittäin epäluotettava. Joskus tällaisista ennusteista onkin käytetty nimitystä "meteorologinen syöpä".

Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Sari Hartosen mukaan Suomessa säätyyppi pystytään ennustamaan kohtuullisen luotettavasti 6-10 vuorokautta, lämpötila 4-7 vuorokautta, matalapaineiden ja sadealueiden reitti 3-5 vuorokautta, tuulet 2-3 vuorokautta ja sademäärät sekä sateiden tarkat reitit 0-2 vuorokautta etukäteen. Yli kymmenen vuorokauden ajalle ei voi tehdä vain yhtä ennustetta, vaan saadaan useampia erilaisia ennusteita. Ilmakehän kaoottisuus estänee tulevaisuudessakin yli 14-21 vuorokauden päiväkohtaiset ennusteet. Lämpötilaennusteet ovat sade-ennusteita luotettavampia.

Vuodenaikaisennusteissa (esimerkiksi koko kesän sääennuste) ei ennustetakaan yksittäisiä sääilmiöitä vaan ainoastaan pitkän aikavälin (yleensä kolmen kuukauden jakso) poikkeamia verrattuna tavanomaiseen. Vertailukohtana on aina useilta vuosilta (yleensä 30 vuotta) laskettu keskiarvo kyseisen kolmen kuukauden jakson tai kyseisen kuukauden säästä eli ns. tavanomainen sää.

Kuvan © Marzanna Syncerz - Fotolia

Voiko sään vuodenaikaisennusteisiin luottaa?

Kaikissa pitkän aikavälin sääennusteissa on huomattava, etteivät ne yleensä ole Pohjois-Euroopassa kovinkaan luotettavia. Täällä ei ole samanlaista jaksottaista vaihtelua niin kuin tropiikissa, jossa ennusteissa voidaan käyttää hyväksi ENSO-värähtelyä (El Niño – La Niña -oskillaation vaihtelua). Matalilla leveysasteilla (tropiikissa) vuodenaikaisennusteet ovatkin hieman luotettavampia kuin meillä, koska siellä säätyypit ovat pitkälti seurausta meriveden lämpötilan vaihteluista. Meillä taas äkilliset, hetkittäiset tekijät vaikuttavat enemmän. Nämä vuodenaikaisennusteetkin ovat sääennusteita, eivät ilmastoennusteita. Säähän pääsevät hetkelliset tekijät vaikuttamaan voimakkaastikin, toisin kuin ilmastoon, joka on pitkän aikavälin keskiarvo.

Vaikka pitkän aikavälin sääennusteet, esimerkiksi vuodenaikaisennusteet, pitäisivätkin paikkansa, on huomattava, että ne ovat vain useamman kuukauden ajalle ennustettuja keskiarvoja eivätkä ennusta yksittäisiä säätapahtumia. Ongelmaa voi havainnollistaa seuraavalla esimerkillä. Suurkaupungissa on mahdollista ennustaa, että tietyssä kaupunginosassa tapahtuu enemmän rikoksia kuin toisessa, mutta siitä huolimatta et hälytysajossa olevan poliisiauton perässä ajaessasi tiedä, mihin kaupunginosaan poliisiauto juuri sillä kerralla kääntyy.

Kun vuodenaikaisennuste ennustaa kesä-elokuusta tavanomaista lämpimämpää, tämä voi tarkoittaa esimerkiksi joko 1) sitä, että koko kesä-elokuun jakso on tavanomaista lämpimämpi tai 2) sitä, että lämpötilat ovat suurimmat osan ajasta aivan normaaleja (vähän alle tai vähän yli tavanomaisen), välillä jopa viileitä, mutta jossakin vaiheessa on erityisen lämmintä.

Lisäksi täytyy huomata, että eri sääennusteissa käytetään erilaisia vertailujaksoja, kun verrataan lämpötiloja tavanomaisiin. Maailman meteorologisen järjestön (WMO) virallinen ilmastotieteen vertailukausi on 1961-1990, kun taas esimerkiksi Suomen Ilmatieteen laitos käyttää sääennusteissaan hieman lämpimämpää vertailukautta 1981-2010. Myös tässä blogikirjoituksessa esitettyjen vuodenaikaisennusteiden vertailukausi on 1981-2010, paitsi Venäjän ilmatieteen laitoksella 1971-2010.

Lue myös tämä

Viileät kesäkuut

14 kommenttia:

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Päivitetyt kesän 2016 vuodenaikaisennusteet Suomeen

NOAA/NWS:

NOAA:n ennusteissa on kaikkein voimakkaimmin näkyvissä ennusteen tekohetkellä vallinneen sään vaikutus. Kun ennustetta laadittaessa on tavanomaista lämpimämpää, ennuste näyttää herkästi vastaavaa jatkossakin. Ainakin osittain siksi NOAA:n ennuste vaihtelee kaikkein eniten ja on nyt muuttunut aiemmin ennustetusta tavanomaista lämpimämmästä tavanomaiseen suuntaan.

Kolmen kuukauden jaksoista touko-heinäkuu ja kesä-elokuu ovat Suomessa pääosin lämpötiloiltaan tavanomaisia. Vain Pohjois-Suomessa on mahdollisuus 0,5-1 astetta tavanomaista korkeampiin lämpötiloihin. Jaksot heinä-syyskuu, elo-lokakuu ja syys-marraskuu mennään koko Suomessa tavanomaisissa lukemissa. Loka-joulukuuksi on läntisintä Suomea lukuun ottamatta viitteitä 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämmästä säästä.

Yksittäisistä kuukausista touko-, kesä- ja heinäkuu ovat Pohjois-Suomessa ja erityisesti kesäkuu myös Itä-Suomessa 0,5-1 astetta yli tavanomaisen lämpötilan. Muualla Suomessa jäädään tavanomaisiin lukemiin. Toukokuussa Virosta lähes Kreikkaan asti ulottuu tavanomaista viileämmän sään alue, joka voi ajoittain vaikuttaa myös Suomeen. Elo-, syys- ja lokakuu ovat Suomessa lämpötiloiltaan tavanomaisia. Jos poikkeamaa johonkin suuntaan ilmenee, se on todennäköisemmin viileään suuntaan.

Kaikilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla Suomen sademäärät ovat tavanomaisia, joskin Perämeren tienoilla on mahdollisuus tavanomaista vähäsateisempaan kesään. Yksittäisistä kuukausista tämä näkyy selkeimmin touko-, heinä- ja varsinkin syyskuussa. Elo- ja lokakuussa on pieniä viitteitä normaalia sateisemmasta säätyypistä.

IRI:

IRI:n eilisiltana julkaistun ennusteen mukaan touko-heinäkuussa on Länsi-Suomessa tavanomaisia lämpötiloja, kun taas Itä- sekä Pohjois-Suomessa on 40 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 25 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää. Käsivarren Lapissa tavanomaista lämpimämmän sään todennäköisyys on vielä 5 %-yksikköä suurempi. Suomea, Ruotsia ja Norjaa lukuun ottamatta lähes kaikkialla muualla Euroopassa on vähintään 50 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää.

Keskikesä kesäkuusta elokuuhun on kolmen kuukauden keskiarvona koko Suomessa 40 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpi, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomainen ja 25 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpi. Aivan kaakkoisimmassa Suomessa on vielä suurempi todennäköisyys tavanomaista lämpimämpään kesään.

Heinä-syyskuussa lähes koko Suomessa on 50 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 15 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää. Kainuun tienoilla todennäköisyys tavanomaista korkeampiin lämpötiloihin on hiukan pienempi.

Elo-lokakuussa tilanne jatkuu Etelä-Suomessa samana. Keski- ja Pohjois-Suomessa on 45 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 20 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää.

IRI:n ennuste on siis pysynyt hyvin samanlaisena kuukauden takaiseen ennusteeseen verrattuna: "Tavanomaisen alkukesän jälkeen normaalia lämpimämpi sää leviää Kaakkois-Suomesta muualle maahamme." IRI:n ennustetta kannattaa seurata erityisen tarkkaan siksi, että viime kesänä se ennakoi ehkä kaikkein parhaiten Suomen kesän säätyypit. IRI:n sade-ennuste ei löydä poikkeamia tavanomaisesta millekään tarkastellulle kolmen kuukauden jaksolle.

Japanin ilmatieteen laitos:

Suomessa on touko-heinäkuussa 40-50 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää. Sademäärät ovat paikoin tavanomaista suurempia.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Päivitetyt kesän 2016 sääennusteet

ECMWF:

Kesä-elokuussa Suomessa on keskimäärin 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää 70-80 %:n todennäköisyydellä, jos ajatellaan tilastollisen todennäköisyyden tavanomaista lämpimämpään säähän olevan 50 % ja tavanomaista viileämpään säähän 50 %. Sademäärät ovat lähellä tavanomaista.

NOAA/NWS:

Kolmen kuukauden jaksoista tavanomaiseen verrattuna lämpimimpiä ovat touko-heinäkuu ja loka-joulukuu, molemmat 0,5-1 astetta tai aivan pohjoisimmassa ja itäisimmässä Suomessa jopa 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpiä. Kesä-elokuussa ja syys-marraskuussa Etelä- sekä Länsi-Suomessa ollaan tavanomaisissa ja Itä- sekä Pohjois-Suomessa 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämmissä lukemissa. Heinä-syyskuussa ja elo-lokakuussa käytännössä lähes koko Suomen lämpötilat ovat keskimäärin tavanomaisia, joskin Koillis-Lapissa on pieniä viitteitä tavanomaista lämpimämmästä säästä.

Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna selvästi lämpimin on toukokuu, lähes koko Suomessa 1-2 astetta yli normaalin. Kesä- ja elokuussa Suomessa on läntisimpiä (ja elokuussa myös aivan eteläisimpiä) osia lukuun ottamatta 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää. Heinä- ja lokakuussa Lapissa on 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää, muualla Suomessa tavanomaista. Syyskuussa koko Suomen lämpötilat ovat tavanomaisia, joskin pieniä viitteitä on jopa hiukan tavanomaista viileämmästä säästä.

Kolmen kuukauden jaksojen sademäärissä touko-heinäkuussa ja kesä-elokuussa on pieniä viitteitä paikoin hieman tavanomaista sateisemmasta säästä. Seuraavilla kolmen kuukauden jaksoilla (heinä-syyskuu, elo-lokakuu, syys-marraskuu) puolestaan on pieniä viitteitä paikoin tavanomaista vähän kuivemmasta säästä, mutta ennuste ei anna selkeitä alueellisia eroja.

Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna kuivimpia ovat toukokuu ja syyskuu. Tavanomaiseen verrattuna sateisimmalta vaikuttaa kesäkuu, joskin alueellinen vaihtelu voi olla suurta.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt onkin luvassa sateinen kesä ainakin iltalehden mukaan. Mutta hyvää tekstiä täälläkin☺

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Juuri äskenhän säälööpit hehkuttivat superkesää. Tuo Iltalehden uutinen sateisesta kesästä puolestaan perustuu AccuWeatherin eilen julkaistuun ennusteeseen. AccuWeather ei ole viime vuosina kovinkaan hyvinyt osunut oikeaan Suomen alueeseen kohdistuvissa vuodenaikaisennusteissaan, joten lämmintä kesää odottavien ei tämän ennusteen perusteella kannata vielä menettää toivoaan. Itse luottaisin hieman enemmän IRI:n ennusteeseen, joka julkaistaan päivitettynä tänä iltana. Mielenkiintoista siis nähdä, mitä siellä ennustetaan. Tässä kuitenkin alkajaiksi muita päivityksiä, mm. tuo AccuWeatherin eilinen ennuste.

AccuWeather:

Skandinaviasta Baltiaan ulottuvalla alueella on tavanomaista sateisempi kesä toistuvien myrskyjen takia. Näiden myrskyjen myötä alueelle tulee sadetta ja ajoittain myös ukkosia, joten keskimääräiset lämpötilat jäävät tavanomaista alhaisemmiksi. Voimakasta helleaaltoa kesän aikana ei pääse Pohjois-Eurooppaan muodostumaan. Kuiva ja kuuma sää keskittyy Etelä-Euroopassa Italiaan ja siitä itään oleville alueille, esimerkiksi Kreikkaan ja Turkkiin. Myös lännen Espanjassa ja Portugalissa on lämmintä, joskaan ei yhtä kuumaa kuin vuosi sitten, jolloin Madridissa 32 celsiusastetta ylittyi 72 päivänä.

Venäjän ilmatieteen laitos:

Kesä-elokuussa Suomessa on tavanomaista lämpimämpää. Sademäärissä ei ole selkeää poikkeamaa verrattuna tavanomaiseen. Jos sademäärät poikkeavat normaalista, todennäköisimmin poikkeama on tavanomaista sateisempaan suuntaan.

Japanin ilmatieteen laitos:

Kesä-elokuussa koko Suomessa on keskimäärin tavanomaista lämpimämpää. Pienin todennäköisyys tavanomaista lämpimämpään säähän on Lounais-Suomessa. Sademäärät ovat koko Suomessa tavanomaisia. Ruotsissa voi olla tavanomaista kuivempaa.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

NOAA/NWS:

Kesän ja alkusyksyn kolmen kuukauden jaksoilla (kesä-elokuu, heinä-syyskuu, elo-lokakuu) Lapissa on keskimäärin 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää, muualla Suomessa tavanomaisia lukemia. Syys-marraskuun jaksolla 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpi sää alkaa ”valua” myös Etelä-Suomeen. Loka-joulukuussa ja marras-tammikuussa koko Suomessa on 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää.

Yksittäisistä kesäkuukausista tavanomaiseen verrattuna lämpimin on kesäkuu, Länsi-Suomea lukuun ottamatta 0,5-1 astetta yli tavanomaisen. Heinä-, elo-, syys- ja lokakuussa 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpi sää keskittyy Lappiin ja ajoittain myös Itä-Suomeen, varsinkin elokuussa. Aivan pohjoisimmassa Lapissa on ajoittain mahdollisuus 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpään säähän. Suurin osa Suomea on kesäkuun jälkeisinä kesä- ja syyskuukausina tavanomaisissa lämpötiloissa. Tämänhetkisen ennusteen mukaan vasta marraskuussa koko Suomessa on 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää, eteläisimmässä Suomessa jopa 1-2 astetta yli tavanomaisen.

Kolmen kuukauden jaksojen sademääräennusteissa kesä-elokuussa on pieniä viitteitä paikoitellen tavanomaista sateisemmasta säästä. Kaikilla muilla jaksoilla (viimeisin marras-tammikuu) Suomen sademäärät ovat tavanomaisia. Jos poikkeamaa on johonkin suuntaan, se on todennäköisemmin tavanomaista kuivempaan suuntaan, selvimmin elo-lokakuun jaksolla.

Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna selvästi sateisimmalta näyttää heinäkuu ja kuivimmalta syyskuu. Myös elokuussa suurimmassa osassa Suomea on melko hyvät mahdollisuudet tavanomaista kuivempaan säähän. Sen sijaan kesäkuussa Suomi näyttäisi tämänhetkisessä ennusteessa jakautuvan kuivaan Etelä-Suomeen ja sateiseen Pohjois-Suomeen.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

IRI:n eilisiltana päivitetty kesän 2016 vuodenaikaisennuste Suomeen:

Suomessa on keskimäärin kesän (kesäkuu-elokuu) kolmen kuukauden jaksolla 40-45 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 20-25 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää. Kaikkein todennäköisimmin (45 %) tavanomaista lämpimämpää on Pohjois-, Itä- ja Etelä-Suomessa. Hieman pienemmällä todennäköisyydellä (40 %) tavanomaista lämpimämpää on muualla eli Länsi- ja Keski-Suomessa. Suomen kaakkoisrajan lähelle (Venäjän puolelle) jää säämassa, jossa tavanomaista lämpimämmän sään todennäköisyys on jopa 65-80 %. Suomessakin kaikkein suurin todennäköisyys tavanomaista lämpimämpään säähän lienee siis Etelä- ja Pohjois-Karjalan alueella.

Heinä-syyskuussa lähes koko Suomessa on noin 65 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 25 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 10 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää. Käsivarren Lapin tienoilla todennäköisyys tavallista lämpimämpään säähän on kaikkein suurin ja Lounais-Suomessa pienin.

Elo-lokakuussa koko Suomessa on 75 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 20 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 5 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää. Tosin aivan Pohjanlahden rannikkoalueilla todennäköisyys tavanomaista lämpimämpään säähän voi olla hieman pienempi.

Syys-marraskuun jaksolla lähes koko Suomessa palataan tavanomaisiin lämpötiloihin. Vain Kaakkois-Suomessa ja ehkä Käsivarren Lapissa voi olla tavanomaista lämpimämpää.

Sademääriin IRI:n ennuste ei pysty antamaan poikkeamaa tavanomaisesta millekään ennustetulle kolmen kuukauden jaksolle.

IRI:n ennuste siis näyttää Suomeen hieman tavanomaista lämpimämpää kesää, joka lämpenee hyvin todennäköisesti tavanomaiseenkin verrattuna loppukesää kohti mentäessä. Syksy näyttää Suomessa erittäin todennäköisesti tavanomaista lämpimämmältä. Itse asiassa harvoin IRI:n kartoilla näkyy Suomen kohdalla näin suuria todennäköisyysprosentteja. Syksyn ja talven vaihteessa näyttää kuitenkin tulevan paluu tavanomaiseen säähän tai yksittäisiä kuukausia ajatellen (marraskuun tienoilla) ehkä jopa tavanomaista kylmempiin lukemiin.

On syytä pitää mielessä, että kaikki tällaiset vuodenaikaisennusteet ovat kokeilu- ja testausvaiheessa, eivätkä ne ole vielä kovinkaan luotettavia. Itse asiassa sekä lyhytaikaisia sääennusteita että pitkän aikavälin ilmastoennusteita pystytään tekemään paljon luotettavammin kuin vuodenaikaisennusteita (esimerkiksi koko kesän sääennusteita).

Tälläkin viikolla eri tutkimuslaitosten julkaisemissa Suomen kesän 2016 sääennusteissa on erittäin suuria ja oleellisia eroja. Yhtenevää monissa eri ennusteissa on lähinnä se, että todennäköisimmin tavanomaista lämpimämpää on Kaakkois-Suomessa ja Lapissa, kun taas Lounais-Suomessa jäädään todennäköisimmin lähelle tavanomaisia lukemia. Koko Suomessa on selvästi todennäköisemmin tavanomaista lämpimämpää kuin tavanomaista kylmempää, joskin lämpötilat voivat jäädä myös hyvin lähelle tavanomaisia lukemia. Lämpimän kevään (ja alkukesän) jälkeen tullee hieman viileämpi (lämpötilat eivät yhtä todennäköisesti nouse yli tavanomaisen) jakso, kunnes taas loppukesällä ja alkusyksystä voi olla tavanomaista lämpimämpää.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Päivitettyjä kesän 2016 sääennusteita

ECMWF:

Kolmen kuukauden jaksolla heinäkuun alusta syyskuun loppuun Suomen sademäärät ovat tavanomaisia ja lämpötilat keskimäärin 0,5-1 astetta tavanomaista korkeampia 70-80 prosentin todennäköisyydellä, jos tavanomaista korkeamman lämpötilan tilastolliseksi todennäköisyydeksi katsotaan 50 % ja tavanomaista viileämmän sään tilastolliseksi todennäköisyydeksi samoin 50 %.Lähimmän kuukauden tavanomaiseen verrattuna lämpimin mutta samalla myös sateisin viikko näyttäisi keskittyvän juhannuksen tienoille (20.-26.6.2016).

Venäjän ilmatieteen laitos:

Heinä-syyskuussa Suomen lämpötilat vaihtuvat liukuvasti Lounais-Suomen tavanomaista korkeammista lämpötiloista Pohjois-Suomea kohti mentäessä ajankohtaan nähden tavanomaisiin lämpötiloihin. Sademäärät ovat tavanomaisia, joskin Pohjanlahden rannikolla on pieniä viitteitä tavanomaista sateisemmasta säästä.

Japanin ilmatieteen laitos:

Heinä-syyskuussa Suomen lämpötilat ovat tavanomaisia. Vain aivan läntisimmässä Lapissa on mahdollisuus tavanomaista korkeampiin lämpötiloihin. Sademäärissä ei ole selkeää poikkeamaa tavanomaiseen verratuna, mutta paikallinen vaihtelu voi olla suurta.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

NOAA/NWS:

Heinä-syyskuun ja elo-lokakuun kolmen kuukauden jaksoilla Lapissa on keskimäärin 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää, muualla Suomessa tavanomaisia lämpötilalukemia. Syys-marraskuussa Lapissa on jo 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää ja muualla Suomessa 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää. Loka-joulukuussa ja marras-tammikuussa koko Suomessa on 0,5-2 astetta tavanomaista lämpimämpää siten, että selkeimmin tavanomaiseen verrattuna lämpimin sää on nyt "valunut" Etelä-Suomeen. Joulu-helmikuussa maassamme on 0,5-1 astetta tai Länsi-Suomessa jopa 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää.

Yksittäisistä kuukausista selkeimmin tavanomaiseen verrattuna lämpimin on marraskuu, koko Suomessa 1-2 astetta yli normaalin. Lähes koko Suomessa tavanomaista lämpimämpiä ovat myös syyskuu ja joulukuu. Heinä-, elo- ja lokakuussa 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpi sää keskittyy Pohjois-Suomeen ja muualla lämpötilat jäävät ajankohtaan nähden normaaleihin lukemiin. Elokuussa Pohjanmaan tienoilla on jopa viitteitä hieman tavanomaista viileämmästä säästä.

Kolmen kuukauden jaksojen keskimääräiset sademäärät ovat Suomessa tavanomaista korkeampia loka-joulukuussa ja marras-tammikuussa. Muilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla Suomen sademäärät ovat lähellä tavanomaista.

Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna sateisimpia ovat Suomessa heinäkuu, marraskuu ja eteläosissa myös joulukuu. Tavanomaiseen verrattuna kuivimmalta vaikuttaa syyskuu.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

IRI:n puoli tuntia sitten julkaisema ennuste:

IRI:n ennuste jatkaa johdonmukaisesti samankaltaisilla linjoilla kuin aiemminkin. Ennuste siis näyttää Suomeen hieman tavanomaista lämpimämpää kesää, joka lämpenee hyvin todennäköisesti tavanomaiseenkin verrattuna loppukesää kohti mentäessä. Syksy näyttää Suomessa erittäin todennäköisesti tavanomaista lämpimämmältä. Itse asiassa harvoin IRI:n kartoilla näkyy Suomen kohdalla näin suuria todennäköisyysprosentteja. Syksyn ja talven vaihteessa näyttää kuitenkin tulevan paluu tavanomaiseen säähän

Heinä-syyskuussa Suomessa on 65 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 25 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 10 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää. Aivan eteläisimmässä ja pohjoisimmassa Suomessa todennäköisyys tavanomaista lämpimämpään säähän voi olla vielä hiukan tätäkin korkeampi.

Elo-lokakuussa Suomessa on 75 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 20 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 5 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää.

Syys-marraskuussa suurimmassa osassa Suomea on 45 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 20 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää. Lounais-Suomessa todennäköisyys tavanomaista lämpimämpään säähän on hieman pienempi ja Pohjois-Suomessa hieman suurempi.

Loka-joulukuussa koko Suomessa on 40 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 25 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää.

Millään ennustejaksolla säämalli ei näytä sademääräpoikkeamia verrattuna tavanomaiseen.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

ECMWF:

Elo-lokakuussa Suomen lämpötila on keskimäärin 0,5-1 astetta tavanomaista korkeampi 60—80 %:n todennäköisyydellä, jos tavanomaista korkeamman lämpötilan todennäköisyyden ajatellaan tilastollisesti olevan 50 %. Sademäärät ovat tavanomaisia.

Japanin ilmatieteen laitos:

Elo-lokakuussa Suomen lämpötilat ja sademäärät ovat keskimäärin tavanomaisia.

Venäjän ilmatieteen laitos:

Elo-lokakuussa Etelä- ja Keski-Suomen lämpötila on keskimäärin tavanomaista lämpimämpi, kun Pohjois-Suomessa jäädään tavanomaisiin lukemiin. Sademäärät ovat keskimäärin tavanomaisia, joskin paikallisen vaihtelun vuoksi paikoin voi sataa tavanomaista runsaammin.

NOAA/NWS:

Heinä-syyskuussa Suomen lämpötilat ovat keskimäärin tavanomaisia, joskin itäisimmässä ja pohjoisimmassa Lapissa saattaa olla 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää ja Pohjanmaan tienoilla saman verran tavanomaista viileämpää. Elo-lokakuussa eteläisintä ja läntisintä Suomea lukuun ottamatta koko Suomessa on 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää. Syys-marraskuussa 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpi sää ulottuu koko Suomeen ja Lapissa voi olla jopa 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää. Seuraavilla kolmen kuukauden jaksoilla (loka-joulukuu, marras-tammikuu, joulu-helmikuu) koko Suomessa on 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää. Alustavissa ennusteissa talvi 2016-2017 näyttää siis keskimäärin hieman tavanomaista lämpimämmältä.

Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna kylmin on heinäkuu (paikoin varsinkin Etelä-Suomessa jopa 1-2 astetta tavanomaista viileämpi) ja lämpimin marraskuu (lähes koko Suomessa 1-2 astetta yli tavanomaisen).

Ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla sademäärät ovat tavanomaisia lukuun ottamatta ensimmäistä ennustejaksoa heinäkuun alusta syyskuun loppuun, jolloin lähes koko Suomessa sataa tavanomaista runsaammin.

Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna selvästi sateisin on heinäkuu, jolloin Suomessa sataa monin paikoin keskimäärin jopa yli millimetrin päivässä enemmän kuin normaalisti. Myös elokuussa ja paikoin marraskuussa on tavanomaista sateisempaa, joskaan poikkeama normaaliin verrattuna ei ole läheskään yhtä suuri kuin heinäkuussa. Tavanomaiseen verrattuna kuivimpia kuukausia ovat syyskuu ja lokakuu.

Anonyymi kirjoitti...

Just tulin Muoniosta kahden viikon lomalta. Oli kylmää ja hyvin epävakaista. Ei kyllä ennusteet ole pitäneet yhtään!

Jari Kolehmainen kirjoitti...

IRI:

IRI:n eilisiltana julkaiseman sään vuodenaikaisennusteen mukaan koko Suomessa on odotettavissa elo-lokakuun kolmen kuukauden jaksolla keskimäärin tavanomaista lämpimämpää 75-80 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 15-20 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää vain 5 %:n todennäköisyydellä.

Syys-marraskuussa Suomessa on tavanomaista lämpimämpää 40 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 25 %:n todennäköisyydellä. Aivan pohjoisimmassa Suomessa todennäköisyys tavanomaista korkeampiin lämpötiloihin vielä hieman tätäkin korkeampi.

Loka-joulukuussa sekä marras-tammikuussa Etelä-Suomessa on tavanomaista lämpimämpää 40 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 25 %:n todennäköisyydellä. Keski-Suomessa vastaavat lukemat ovat 45 %, 35 % ja 20 %, Pohjois-Suomessa 50 %, 35 % ja 15 %.

Sademäärät vaikuttavat tavanomaisilta kaikilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla.

NOAA/NWS:

Elo-lokakuussa ja syys-marraskuussa lähes koko Suomessa on keskimäärin 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää. Loka-joulukuussa, marras-tammikuussa ja joulu-helmikuussa lähes koko Suomessa on 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää. Vain aivan pohjoisimmassa Lapissa poikkeama voi jäädä 0,5-1 asteeseen. Tammi-maaliskuussa Suomen eteläosissa näyttäisi edelleen olevan 1-2 astetta ja Suomen pohjoisosissa 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää. Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna lämpimin on tämänhetkisen ennusteen mukaan joulukuu, Etelä-Suomessa jopa 2-3 astetta muualla 1-2 astetta yli tavanomaisen.

Sademäärät ovat kaikilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla lähellä tavanomaista. Jos poikkeamaa johonkin suuntaan ilmenee, todennäköisimmin on tavanomaista sateisempaa. Alueellinen vaihtelu on kuitenkin suurta. Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna sateisimpia ovat elokuu ja joulukuu.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Löydät nyt sään vuodenaikaisennusteet päivitettyinä uudesta blogipostauksestani syksyn sääennuste 2016 (alustavasti myös talven 2016-2017 sää).

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Olen nyt julkaissut uudessa blogipostauksessa viideltä tutkimuslaitokselta yhteenvedon, jossa selostan talven 2016-2017 sään vuodenaikaisennusteet Suomeen.