sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Yhdeksän tutkimuslaitoksen ennusteet: Suomen kevät 2022 on keskimääräistä lämpimämpi

Olen kerännyt luettavaksenne yhdeksän kansainvälisen tutkimuslaitoksen vuodenaikaisennusteet Suomen kevään 2022 säästä. Ennusteet näyttävät melko yksimielisiltä siitä, että kevät eli maalis-toukokuun jakso tulee olemaan keskimäärin 1-2 astetta pitkän aikavälin keskiarvoa lämpimämpi. Erityisesti maaliskuu on tavanomaiseen verrattuna leuto. Sen jälkeen poikkeama keskiarvoon verrattuna pienenee. Hyvin alustavien ennusteiden mukaan myös kesä 2022 näyttäisi vähän keskimääräistä lämpimämmältä. Tällaiset sään vuodenaikaisennusteet ovat kuitenkin vielä kokeiluasteella, joten niihin ei kannata luottaa liikaa. Ne antavat vain jonkinlaista suuntaa sään kehityksestä kevään ja kesän aikana.
 

ECMWF: 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpi ja Lapissa sateinen kevät

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus (ECMWF) sanoo, että keväällä (maalis-toukokuussa) koko Suomessa on keskimäärin 1-2 astetta ajankohdan pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämpää. Lapissa sademäärät ovat keskimääräistä runsaampia.

Huhti-kesäkuussa Etelä-Suomessa on 0,5-1 astetta ja Keski-Suomessa 0-0,5 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Lapin lämpötilat ovat pääosin täysin tavanomaisia. Itä-Lapissa voi sataa keskimääräistä enemmän.

Touko-heinäkuussa lähes koko Suomen lämpötilat ovat pitkäaikaisten keskiarvojen mukaisia. Lounais-Suomessa voi olla 0-0,5 astetta keskimääräistä lämpimämpää ja Perämeren rannikolla saman verran keskimääräistä kylmempää. Eteläisimmässä Suomessa on pieniä viitteitä keskimääräistä sateisemmasta säästä.

ECMWF:n ennustetta on analysoitu Copernicuksen sivulla ja Ilmatieteen laitoksen sivulla, jossa on luettavissa myös tarkempi kuukausiennuste.

IRI: Lämmin ja sateinen kevät, kesäkin mahdollisesti keskimääräistä lämpimämpi

IRI:n (International Research Institute for Climate and Society, Earth Institute, Columbia University) tällä viikolla päivittämän ennusteen mukaan maaliskuun alusta toukokuun loppuun ulottuva kolmen kuukauden jakso on koko Suomessa ajankohdan pitkäaikaista keskiarvoa lämpimämpi. Kaikkein varmimmin keskimääräistä lämpimämpää on Etelä-Suomessa. Lounais-Suomea lukuun ottamatta koko Suomessa on keskimääräistä sateisempaa.

Lämpötilojen osalta sama tilanne jatkuu myös huhti-kesäkuussa. Sen sijaan sademäärät ovat nyt tavanomaisempia. Kaakkois-Suomessa voi olla jopa keskimääräistä kuivempaa.

Touko-heinäkuussakin koko Suomessa on ennusteen mukaan keskimääräistä lämpimämpää, mutta todennäköisyys ei ole enää yhtä korkea kuin kahdella aiemmalla kolmen kuukauden jaksolla. Nyt suurin todennäköisyys keskimääräistä lämpimämpään säähän on aivan etelärannikolla, Itä-Suomessa ja Lapissa. Etelä-Lapissa on keskimääräistä vähäsateisempaa.

Hyvin alustava kesän 2022 (kesä-elokuu) vuodenaikaisennuste näyttää edelleen koko Suomeen keskimääräistä lämpimämpää säätä, mutta todennäköisyys on pienentynyt aiempiin jaksoihin verrattuna. Paras mahdollisuus keskimääräistä lämpimämpään säähän on Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin itäosissa. Samoilla alueilla on keskimääräistä vähäsateisempaa. Länsirannikolla ja aivan kaakkoisrajalla saattaa olla keskimääräistä sateisempaa.

NOAA/NWS: Varsinkin maaliskuu keskimääräistä lämpimämpi, mutta keskimääräistä lämpimämpi sää jatkuu myös loppukeväällä ja kesällä

Yhdysvaltaisen NOAA/NWS:n juuri julkaisemassa ennusteessa kolmen kuukauden jaksoista lämpimin on maalis-toukokuu. Silloin lähes koko Suomessa on 2-3 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Vain länsirannikolla poikkeama jää 1-2 asteeseen. Huhti-kesäkuu, touko-heinäkuu ja kesä-elokuu ovat lähes koko Suomessa 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpiä. Heinä-syyskuussa suurimmassa osassa Suomea on 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää, mutta Lapissa poikkeama on edelleen +1-2 astetta. Elo-lokakuussa koko Suomessa on 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Maaliskuun alusta elokuun loppuun ulottuvalla jaksolla yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna lämpimin on maaliskuu, jolloin koko Suomessa on 2-4 astetta lämpimämpää kuin maaliskuussa keskimäärin pitkällä aikavälillä tarkasteltuna. Huhtikuussa Suomessa on 1-3 astetta ja toukokuussa 0,5-3 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Toukokuussa pienin poikkeama keskimääräiseen verrattuna on länsirannikolla ja suurin Itä-Lapissa. Kesäkuussa ja heinäkuussa lähes koko Suomessa on 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Vain Pohjanmaalla poikkeama voi jäädä hieman pienemmäksi. Elokuussa koko Suomessa on 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Ennustetuista kolmen kuukauden jaksoista keskimääräiseen verrattuna sateisin on maalis-toukokuu, mutta silloinkin keskimääräistä sateisempaa näyttäisi olevan vain Kainuussa ja Itä- sekä Pohjois-Lapissa. Ennustetuista kolmen kuukauden jaksoista keskimääräiseen verrattuna vähäsateisin on heinä-syyskuu, jolloin varsinkin Etelä- ja Keski-Suomessa on keskimääräistä kuivempaa.

Tämänhetkisen ennusteen mukaan yksittäisistä kuukausista pitkän aikavälin keskiarvoihin verrattuna sateisin on maaliskuu. Erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa sademäärät ovat keskimääräistä suurempia, mutta etelärannikolla voidaan jäädä täysin tavanomaisiin lukemiin. Huhtikuussa onkin sitten Lappia lukuun ottamatta koko Suomessa jo keskimääräistä kuivempaa. Tavanomaiseen verrattuna ennustejakson kaikkein vähäsateisin kuukausi on kuitenkin elokuu, jolloin varsinkin etelärannikon sademäärä näyttäisi jäävän pieneksi. Sen sijaan Pohjois-Lapissa sademäärä on täysin tavanomainen. Toukokuu, kesäkuu ja heinäkuu ovat Suomessa sademääriltään tavanomaisia, mutta heinäkuussa voi olla isoja paikallisia eroja.

NOAA/NWS:n ennusteet päivittyvät jatkuvasti edellä oleviin linkkeihin.

Britannian ilmatieteen laitos: Lämmin ja vähän keskimääräistä sateisempi kevät

Britannian ilmatieteen laitoksen (Met Office) maalis-toukokuu on Etelä-Suomessa 1-2 astetta ja Pohjois-Suomessa 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Koko Suomessa on vähän keskimääräistä sateisempaa.

Huhti-kesäkuussa suurimmassa osassa Suomea on 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Lounaisrannikolla poikkeama voi yltää 1-2 asteeseen, ja Lapissa jäädään täysin tavanomaisiin lämpötiloihin. Pohjois-Suomessa on vähän keskimääräistä sateisempaa.

Touko-heinäkuussa vallitsevat pääosin samanlaiset lämpötilapoikkeamat kuin huhti-kesäkuussa, mutta nyt myös Itä-Suomessa saattaa olla 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Vain Lapin itäisimmissä ja pohjoisimmissa osissa saattaa olla vähän keskimääräistä sateisempaa.

Ranskan ilmatieteen laitos: 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpi ja sademääriltään tavanomainen kevät

Ranskan ilmatieteen laitoksen (Meteo France) mukaan maalis-toukokuu on lähes koko Suomessa 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Vain Perämeren ympäristössä poikkeama jää +0,5-1 asteeseen.

Huhti-kesäkuu on lähes koko Suomessa 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Vain Perämeren ympäristössä lämpötila jää täysin tavanomaisiin lukemiin.

Touko-heinäkuussa Etelä-Suomessa ja Keski-Suomen itäosissa on 0,5-1 astetta ja Keski-Suomen länsiosissa sekä Pohjois-Suomessa 0-0,5 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Yhdelläkään ennustetulla kolmen kuukauden jaksolla ei näy signaalia tavanomaisesta poikkeavista sademääristä.

Italian ilmatieteen laitos: Lämmin ja sateinen kevät, sateisuus painottuu maaliskuuhun

Italian ilmatieteen laitoksen (CMCC) mukaan maalis-toukokuu on Etelä-Suomessa 1-2 astetta ja Pohjois-Suomessa 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Rannikoita lukuun ottamatta jakso on keskimääräistä sateisempi.

Huhti-kesäkuussa ja touko-heinäkuussa lämpötilapoikkeama vaihtelee aivan eteläisimmän rannikon +1-2 asteesta Pohjois-Lapin täysin keskiarvojen mukaisiin lämpötiloihin. Sademäärät ovat tavanomaisia. Touko-heinäkuussa länsirannikolla ja Pohjois-Pohjanmaalla voi olla vähän keskimääräistä kuivempaa. 

Saksan ilmatieteen laitos: 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpi ja sademääriltään tavanomainen kevät

Saksan ilmatieteen laitoksen (DWD) ennusteessa lähes koko Suomi on maalis-toukokuussa 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Vain Perämeren rannikolla ja Pohjois-Lapissa poikkeama saattaa jäädä +0,5-1 asteeseen. Suomen sademäärät ovat pitkäaikaisten keskiarvojen mukaisia, mutta Suomea ympäröi sekä etelästä, idästä että pohjoisesta keskimääräistä sateisemman sään alue.

Huhti-kesäkuussa suurimmassa osassa Suomea on 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Järvi-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Kainuun tienoilla voi olla 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Käsivarren Lapissa lämpötila on täysin tavanomainen. Sademäärät ovat tavanomaisia, paitsi Pohjanlahden rannikolla voi olla vähän keskimääräistä kuivempaa.

Touko-heinäkuussa suurimmassa osassa Suomea on edelleen 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Vain Perämeren rannikolla ja Pohjois-Lapissa poikkeama saattaa jäädä pienemmäksi. Sademäärät ovat tavanomaisia, joskin Käsivarren Lapin tienoilla on pieniä viitteitä vähän keskimääräistä sateisemmasta säästä.

Copernicus Climate Change Service: 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpi ja itärajalla sateinen kevät

Eurooppalaisen Copernicus Climate Change Servicen tuottama eri säämallien (ECMWF, brittiläinen Met Office, ranskalainen Météo France, italialainen CMCC ja saksalainen DWD) ennusteiden yhdistelmä on katsottavissa Copernicuksen sivuilla kohdassa "C3S multi-system T2m".

Tämän yhdistelmäennusteen mukaan kevät (maalis-toukokuu) on koko Suomessa 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpi.

Sen sijaan huhti-kesäkuu on lähes koko Suomessa 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Silloin tosin Perämeren rannikon ja Käsivarren Lapin poikkeama voi jäädä +0,2-0,5 asteeseen.

Touko-heinäkuussa Etelä-Suomessa ja Keski-Suomen itäosissa on 0,5-1 astetta ja Keski-Suomen länsiosissa sekä Pohjois-Suomessa 0,2-0,5 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Ennustettujen kolmen kuukauden jaksojen sademäärät ovat muuten täysin tavanomaisia, mutta maalis-toukokuussa Lapissa ja muuallakin itärajalla voi olla vähän keskimääräistä sateisempaa.

Japanin ilmatieteen laitos: Melko tavanomainen alkukevät, Keski-Suomessa ehkä keskimääräistä lämpimämpää

Japanin ilmatieteen laitos ennustaa, että helmi-huhtikuussa Suomen lämpötilat ovat lähellä tavanomaista, joskin Keski-Suomessa saattaa olla keskimääräistä lämpimämpää. Sademäärissä on suuri alueellinen vaihtelu.

Lue tästä vapun 2022 sää, mutta älä usko sitä!

Yhdysvaltalainen AccuWeather julkaisee Suomeenkin tietokoneen mallintamia päiväkohtaisia ennusteita 90 vuorokaudeksi ja Metcheck superpitkän sääennusteen puoleksi vuodeksi. Kuriositeettina mainittakoon, että AccuWeather ennustaa tällä hetkellä Helsinkiin vappuaatoksi melko aurinkoista ja ylimmillään +11 asteen lämpötiloja, mutta yöllä lämpötila laskee nollan tienoilla ja vappupäivänä lumikuurotkin ovat mahdollisia. Sen sijaan Metcheckin ennuste näyttää sekä vapun aatoksi että vappupäiväksi puolipilvistä ja enintään +7 astetta. Yölläkään lämpötila ei ennusteen mukaan laske kovin paljon alemmaksi. Näin pitkät päiväkohtaiset ennusteet ovat kuitenkin todellisuudessa täysin epäluotettavia, vaikka periaatteessa säämallien ajoa tietokoneella voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkälle ajalle.

Jo muutaman viikon ennusteet ovat todellisuudessa hyvin epävarmoja, käyttöarvoltaan lähellä nollaa. Vaikka pitkän aikavälin säätä (esimerkiksi kolmea kuukautta) onkin mahdollista jossakin määrin ennustaa, malleihin sisältyvien epävarmuuksien takia paikkakunta- ja päiväkohtainen ennuste on erittäin epäluotettava. Joskus tällaisista ennusteista onkin käytetty nimitystä "meteorologinen syöpä".

Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Sari Hartosen mukaan Suomessa säätyyppi pystytään ennustamaan kohtuullisen luotettavasti 6-10 vuorokautta, lämpötila 4-7 vuorokautta, matalapaineiden ja sadealueiden reitti 3-5 vuorokautta, tuulet 2-3 vuorokautta ja sademäärät sekä sateiden tarkat reitit 0-2 vuorokautta etukäteen. Yli kymmenen vuorokauden ajalle ei voi tehdä vain yhtä ennustetta, vaan saadaan useampia erilaisia ennusteita. Ilmakehän kaoottisuus estänee tulevaisuudessakin yli 14-21 vuorokauden päiväkohtaiset ennusteet. Lämpötilaennusteet ovat sade-ennusteita luotettavampia.

Vuodenaikaisennusteissa (esimerkiksi koko talven sääennuste) ei ennustetakaan yksittäisiä sääilmiöitä, esimerkiksi ensilumen satamisen ajankohtaa, vaan ainoastaan pitkän aikavälin (yleensä kolmen kuukauden jakso) poikkeamia verrattuna tavanomaiseen. Vertailukohtana on aina useilta vuosilta (yleensä 30 vuotta) laskettu keskiarvo kyseisen kolmen kuukauden jakson tai kyseisen kuukauden säästä.

Onko sään vuodenaikaisennuste luotettavampi kuin sääprofeetta?

Kaikissa pitkän aikavälin sääennusteissa on huomattava, etteivät ne yleensä ole Pohjois-Euroopassa kovinkaan luotettavia. Täällä ei ole samanlaista jaksottaista vaihtelua niin kuin tropiikissa, jossa ennusteissa voidaan käyttää hyväksi ENSO-värähtelyä (El Niño – La Niña -oskillaation vaihtelua). Matalilla leveysasteilla (tropiikissa) vuodenaikaisennusteet ovatkin hieman luotettavampia kuin meillä, koska siellä säätyypit ovat pitkälti seurausta meriveden lämpötilan vaihteluista. Meillä taas äkilliset, hetkittäiset tekijät vaikuttavat enemmän. Suomen talvisään kannalta merkittäviä tekijöitä ovat NAO ja polaaripyörre sekä sen mahdollinen hajoaminen, joita on erittäin vaikea ennustaa.

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että useilla ennustuslaitoksilla lähimmän kolmen kuukauden ennuste pitää usein kohtuullisen hyvin paikkansa, mutta yksittäisten kuukausien ennusteet menevät hetkittäisten säätekijöiden vuoksi huomattavasti useammin väärin. Siksi monet ennustelaitokset eivät edes julkaise yksittäisten kuukausien ennusteita. Lisäksi vuodenaikaisennusteillekin on tyypillistä, että ne tarkentuvat ennustetun ajankohdan lähestyessä. 

Nämä vuodenaikaisennusteetkin ovat sääennusteita, eivät ilmastoennusteita. Säähän pääsevät hetkelliset tekijät vaikuttamaan voimakkaastikin, toisin kuin ilmastoon, joka on pitkän aikavälin keskiarvo.

Vaikka pitkän aikavälin sääennusteet, esimerkiksi vuodenaikaisennusteet, pitäisivätkin paikkansa, on siis huomattava, että ne ovat vain useamman kuukauden ajalle ennustettuja keskiarvoja eivätkä ennusta yksittäisiä säätapahtumia. Ongelmaa voi havainnollistaa seuraavalla esimerkillä. Suurkaupungissa on mahdollista ennustaa, että tietyssä kaupunginosassa tapahtuu enemmän rikoksia kuin toisessa, mutta siitä huolimatta et hälytysajossa olevan poliisiauton perässä ajaessasi tiedä, mihin kaupunginosaan poliisiauto juuri sillä kerralla kääntyy.

Kun vuodenaikaisennuste ennustaa keväästä tavanomaista lämpimämpää, tämä voi tarkoittaa esimerkiksi joko 1) sitä, että koko kevät on tavanomaista lämpimämpi tai 2) sitä, että lämpötilat ovat suurimmat osan ajasta tavanomaisia (vähän alle tai vähän yli pitkäaikaisten keskiarvojen), välillä voi olla jopa hyvin kylmää, mutta jossakin vaiheessa voi olla erityisen lämmintä.

Lisäksi täytyy huomata, että eri yhteyksissä käytetään erilaisia vertailujaksoja, kun verrataan lämpötiloja tavanomaisiin. Suomen Ilmatieteen laitos käyttää päivittäisissä sääennusteissaan vertailukautta 1991-2020. IRI käyttää vertailukautta 1991-2020 myös vuodenaikaisennusteissaan. Useimpien tässä blogikirjoituksessa esitettyjen vuodenaikaisennusteiden vertailukausi kuitenkin on joko 1981-2010 tai 1993-2016.

Lue myös nämä

Sääilmiöiden ABC-kirja

Mitä siellä oikein sataa? Timanttipölyä, kissoja, koiria vai miehiä?

7 kommenttia:

Jari Kolehmainen kirjoitti...

IRI:n tänään päivitetty ennuste: Lämpimän ja kuivan kevään jälkeen keskikesällä ajankohdalle tavanomaisia lämpötiloja, etelärannikolla väliaikaisesti jopa keskimääräistä viileämpää

Huhti-kesäkuu ja touko-heinäkuu ovat Suomessa keskimääräistä lämpimämpiä. Sen sijaan kesä-elokuussa Suomen lämpötilat ovat tavanomaisia ja Suomenlahden rannikolla sekä kaakkoisimmassa Suomessa voi olla jopa keskimääräistä viileämpää. Kesä-elokuussa vain Itä-Lapissa sekä Turun saariston tienoilla saattaa olla keskimääräistä lämpimämpää.

Heinä-syyskuun jakso kuitenkin näyttäisi koko Suomessa jälleen keskimääräistä lämpimämmältä, erityisesti Lapissa ja Suomen itärajalla. Virossa on sekä kesä-elokuussa että heinä-syyskuussa keskimääräistä viileämmän sään alue, joten aivan eteläisimpään Suomeen voi yltää keskimääräistä viileämpää säätä.

Huhti-kesäkuussa suuressa osassa Suomea on keskimääräistä vähäsateisempaa. Touko-heinäkuussa sademäärissä on suuri paikallinen vaihtelu, kun lounaisimmassa Suomessa on keskimääräistä kuivempaa ja itärajalla keskimääräistä sateisempaa. Kesä-elokuussa on Länsi-Suomea lukuun ottamatta keskimääräistä sateisempaa. Heinä-syyskuussa etelärannikolla on keskimääräistä kuivempaa ja Lapissa keskimääräistä sateisempaa.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

NOAA/NWS:n päivitetty ennuste: Viileän huhtikuun jälkeen lämmin toukokuu ja lämmin kesä, varsinkin Lapissa

Huhti-kesäkuun jakso on Etelä-Suomessa lämpötiloiltaan täysin tavanomainen, mutta pohjoista kohti mentäessä keskimääräistä lämpimämmän sään todennäköisyys kasvaa siten, että Lapissa on 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Kaikki muut ennustetut kolmen kuukauden jaksot (viimeisin ennustettu jakso syys-marraskuu) ovat koko Suomessa 0,5-2 astetta keskimääräistä lämpimämpiä. Kaikkein suurin poikkeama keskimääräiseen verrattuna on koko kevään, kesän ja syksyn ajan Pohjois-Suomessa, ajoittain myös Itä-Suomessa.

Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna kylmin on huhtikuu, jolloin Etelä- ja Keski-Suomessa on 0,5-1 astetta keskimääräistä viileämpää ja Lapissa tavanomaisia lämpötiloja. Sen sijaan toukokuu on huhti-syyskuun jaksolla tavanomaiseen verrattuna lämpimin kuukausi. Toukokuussa lähes koko Suomessa on 1-2 astetta ajankohdan pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämpää (Pohjois-Lapissa jopa 2-3 astetta keskimääräistä lämpimämpää, länsirannikolla 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää). Kesäkuussa Etelä-Suomessa on 0,5-1 ja Pohjois-Suomessa 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Heinäkuussa koko Suomessa on 0,5-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Elokuussa lähes koko Suomessa on 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää, mutta Pohjois-Lapissa poikkeama voi yltää 1-2 asteeseen. Syyskuussa suurimmassa osassa Suomea on 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää, mutta etelä- ja länsirannikolla lämpötilat ovat täysin pitkäaikaisten keskiarvojen mukaisia.

Sademäärät ovat kaikilla ennustetuilla jaksoilla hyvin tavanomaisia. Jos jotakin poikkeamaa tavanomaiseen verrattuna näkyy, todennäköisemmin on tavanomaista kuivempaa kuin sateisempaa.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Huhtikuu on muuttunut ennusteissa aiempaa viileämmäksi. Tähän vaikuttaa se, että pohjoista napa-aluetta ympäröivä polaaripyörre on hajonnut, kuten usein käy keväällä. Syksyllä polaaripyörre muodostuu uudelleen ja tuulet pyörivät pohjoisen napa-alueen ympärillä. Silloin ne eristävät kaikkein kylmimmän ilman napa-alueelle. Kun polaaripyörre hajoaa, kylmää ilmaa pääsee virtaamaan myös etelämmäksi.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

IRI:n eilen päivitetty ennuste: Loppukesä alkukesää lämpimämpi

Touko-heinäkuussa Suomen lämpötilat ovat melko tavanomaisia. Paikoin on täysin pitkäaikaisten keskiarvojen mukaisia lämpötiloja. Etelärannikolla, Itä-Suomessa ja Etelä-Lapissa näyttäisi olevan keskimääräistä lämpimämpää. Varsinkin Etelä-Suomessa on keskimääräistä vähäsateisempaa.

Kesä-elokuun jaksolla on edelleen paikoin täysin pitkäaikaisten keskiarvojen mukaisia lämpötiloja, paikoin lämpimämpää. Keskimääräistä lämpimämpää on nyt lähinnä Lounais-Suomessa ja Keski-Suomen tienoilla. Sateisuus vaihtelee Suomen eri osissa, mutta useimmilla alueilla on todennäköisemmin keskimääräistä kuivempaa kuin keskimääräistä sateisempaa.

Heinä-syyskuussa koko Suomessa on keskimääräistä lämpimämpää. Keskimääräistä lämpimämmän sään todennäköisyys on sitä suurempi, mitä enemmän lounaasta kohti koillista siirrytään. Varmimmin keskimääräistä lämpimämpää on siis Lapin itäosissa. Erityisesti Lounais-Suomessa on keskimääräistä vähäsateisempaa, mutta Itä-Suomessa voi olla paikoin keskimääräistä sateisempaa.

Elo-lokakuussa keskimääräistä lämpimämmän sään todennäköisyys on yhä suurempi koko Suomessa. Kaikkein varmimmin keskimääräistä lämpimämpää on Itä-Suomessa. Lähinnä Etelä- ja Itä-Lapissa on keskimääräistä sateisempaa. Muualla sademäärät ovat täysin tavanomaisia.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Japanin ilmatieteen laitos: Lämpötiloiltaan melko tavanomainen ja ehkä keskimääräistä sateisempi alkukesä, Lapissa keskimääräistä lämpimämpää

Touko-heinäkuun 2022 jaksolla Suomen lämpötilat ovat pääosin pitkäaikaisten keskiarvojen mukaisia. Lapissa voi olla keskimääräistä lämpimämpää. Sademäärissä on paljon alueellista vaihtelua, mutta useimmilla alueilla on todennäköisemmin keskimääräistä sateisempaa kuin keskimääräistä kuivempaa.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

NOAA/NWS: Suomen kesä on 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpi

Lähes kaikilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla (touko-heinäkuu, kesä-elokuu, heinä-syyskuu, elo-lokakuu, syys-marraskuu) melkein koko Suomessa on 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Ainoastaan rannikoilla lämpötilat voivat jäädä täysin tavanomaisiksi. Sen sijaan loka-joulukuussa 2022 koko Suomessa on vähintään 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Kaakkois-Suomessa poikkeama voi silloin olla +1-2 astetta.

Myös yksittäiset kuukaudet toukokuusta syyskuuhun ovat lähes koko Suomessa 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpiä. Lokakuussa 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää on Itä-Suomessa, kun taas Länsi-Suomen lämpötilat ovat tämänhetkisen ennusteen mukaan täysin tavanomaisia.

Sademäärät ovat melko tavanomaisia. Lähinnä elokuussa voi olla keskimääräistä kuivempaa.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

NOAA/NWS: Melko tavanomaisen kesän jälkeen lämmin loppusyksy ja alkutalvi 2022

Touko-heinäkuun jaksolla koko Suomen lämpötilat ovat pitkäaikaisten keskiarvojen mukaisia. Kesä-elokuussa ja heinä-syyskuussa muualla Suomessa on edelleen pitkäaikaisten keskiarvojen mukaisia lämpötiloja, mutta Lapissa on 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Elo-lokakuussa Lapissa ja Itä-Suomessa on 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää, muualla edelleen täysin tavanomaisia lämpötiloja. Syys-marraskuussa koko Suomessa on 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Loka-joulukuussa suurimmassa osassa Suomea on 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Länsi-Lapissa poikkeama jää 0,5-1 asteeseen.

Touko-lokakuun välillä yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna kylmin on toukokuu ja lämpimin lokakuu. Toukokuussa osassa Etelä- ja Keski-Suomea on 0,5-1 astetta keskimääräistä kylmempää, muualla pitkäaikaisten keskiarvojen mukaisia lämpötiloja. Kesäkuu on koko Suomessa pitkäaikaisten keskiarvojen mukainen. Heinäkuussa Pohjois- ja Itä-Suomessa on 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää, muualla täysin tavanomaista. Elo- ja syyskuussa vain Lapissa on 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Sen sijaan lokakuussa suuressa osassa Suomea on 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää, mutta Länsi-Suomessa ja etelärannikolla poikkeama jää +0,5-1 asteeseen.

Keskimääräiseen verrattuna sateisin kolmen kuukauden jakso on loka-joulukuu. Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna sateisin on kuitenkin toukokuu. Myös lokakuussa suuressa osassa Suomea on keskimääräistä sateisempaa.