keskiviikko 8. helmikuuta 2023

Luontomies Juha Kauppinen kertoi Kouvolan Yhteislyseossa luonnon monimuotoisuuden merkityksestä

Luontomiehenä tunnettu biologi, palkittu kirjailija ja toimittaja Juha Kauppinen kävi tänään Kouvolan Yhteislyseossa kertomassa luonnon monimuotoisuudesta ja sen merkityksestä. Tähän olen poiminut esityksestä muutaman pääpointin.

Suomessa elää noin 48 000 lajia. Varmuudella tiedetään, että ainakin 312 lajia on hävinnyt.

Noin puolet Suomen lajeista on metsien lajeja. Siksi tarpeeksi laajojen yhtenäisten metsäalueiden suojelu on tärkeää, vaikka metsää myös hakataan ja käytetään. Esimerkiksi kuukkeli on yhtenäisten metsäalueiden lintu, joka liikkuu melko pienellä reviirialueella. Nykyään kuukkeli mielletään usein Lapin linnuksi, mutta aiemmin sitä tavattiin yleisesti koko Suomessa aivan etelärannikolle asti. Pelkkä kuukkelin pesimäpuiden suojelu ei riitä. Jos kuukkelin reviirillä tehdään avohakkuita, kuukkeli joutuu helposti omien petojensa saaliiksi.

Luonnonmetsässä ei oikeastaan pysty sanomaan metsän ikää, koska siellä on jatkuvasti kaikenikäisiä puita. Kauppinen tervehtiikin ilolla sitä, että jatkuva kasvatus, joka on metsänhoitoa ilman avohakkuita, sallittiin metsälaissa vuonna 2014. Mitä monimuotoisempia metsät ovat, sitä paremmin ne kestävät esimerkiksi ilmastonmuutoksen seurauksena Suomeen leviäviä uusia tuhohyönteisiä. 

Monet lajit ovat hyvin riippuvaisia toisistaan. Esimerkiksi perhoset tarvitsevat tiettyjä kasveja. Jos keltamaite, ruusuruoho ja karvaskallioinen katoavat joltakin alueelta, menetetään myös 22 perhoslajia. Maapallon luontokato etenee tällaisten paikallisten lajien häviämisten kautta. Kauppinen haastaakin ihmiset perustamaan esimerkiksi pihoille luonnonkukkaniittyjä.

Kauppisen mukaan monimuotoisuus on elämän syvintä olemusta. Hän päätti esityksensä tärkeään sitaattiin: "Suuri monimuotoisuus tuo ekosysteemeille vakautta. – – Monimuotoisuus on kriittisen tärkeätä ekosysteemien pitkäaikaiselle kestävyydelle ympäristön muuttuessa." (Loreau, M. & de Mazancourt, C. 2013)

Lue myös nämä (aiempia vierailijoita koulussamme)


Ruokavalintojen merkitys ympäristön hyvinvoinnin kannalta kasvaa koko ajan






Ei kommentteja: