Tänään on syntynyt koko kesän hellepäivien lukumäärässä kaikkien aikojen Suomen ennätys. Kouvolassa Utin säähavaintoasemalla on tänä kesänä ollut nyt 43 ja Lahdessa 42 hellepäivää.
Hellepäivällä tarkoitetaan suomalaisen määritelmän mukaan päivää, jolloin lämpötila varjossa kahden metrin korkeudella on yli 25 astetta. Aiempi koko kesän hellepäivien lukumääräennätys oli Heinolasta (Plaani), 42 hellepäivää vuonna 2006 (toisella sijalla oli aiemmin Piikkiö, 40 hellepäivää vuonna 1959, ja kolmannella tilalla Porvoo, 39 päivää vuonna 1997). Nyt "mestaruus" tuli siis Kouvolaan! Utin aiempi ennätys oli 36 hellepäivää vuonna 1988 (35 vuonna 1997 ja 33 vuonna 1999).
Tänään on rikottu myös kaikkien aikojen elokuun lämpötilaennätys Suomessa. Aiempi elokuun lämpöennätys oli 33,2 astetta (Sulkavalla vuonna 1912).
Tänään ainakin Heinolassa ja Puumalassa on mitattu 33,8 astetta sekä Lahdessa 33,7 ja Lappeenrannassa 33,4 astetta.
Aiemmassa postauksessani kirjoitin jo kolmesta heinäkuussa 2010 tehdystä kaikkien aikojen lämpötilaennätyksesta. Lisäksi heinäkuussa tehtiin ennätys myös painepinnan 850 mbar (noin 1,0-1,5 km merenpinnasta) lämpötilassa. Joensuussa kyseinen lämpötila oli 29.7.2010 noin 22-23 astetta eli pari astetta yli kaikkien aikojen ennätyksen (tilastoja ko. korkeudelta vuodesta 1948 asti).
Rikkomatta on jäänyt ainakin pari ennätystä: pisin yhtämittainen hellejakso (22 päivää vuonna 2003) ja korkein yön alin lämpötila (24,2 astetta Kotkassa 1.8.2003). Tänä kesänä ainakin toistaiseksi korkein yön alin lämpötila on ollut 24,0 astetta Savonlinnassa 14.7.2010.
Lähteet ja lisätietoja:
Meteorologi Pauli J. Jokisen Sääbriefing-blogi
Ilmatieteen laitos
Tekniikka ja talous: Etelä-Suomen heinäkuu oli yhtä kuuma kuin yleensä Las Palmasissa
YLEn uutiset: Vaarallisista ukkosista varoitus, Lahdessa ja Heinolassa elokuun lämpöennätys

3 kommenttia:
Lauantaina 7.8.2010 ilmoitettiin aluksi, että elokuun kaikkien aikojen uusi lämpöennätys on Lahdessa ja Heinolassa mitattu 33,7 astetta. Eilen tarkennettiin, että lauantain korkeimmat varjolämpötilat olivatkin Heinolassa ja Puumalassa mitatut 33,8 astetta. Elokuun uudeksi koko tilastohistorian lämpötilaennätykseksi Suomessa tuli 7.8.2010 siis 33,8 astetta.
Tietojen erot johtuvat siitä, että lämpötilahavainnot tehdään vain tiettyihin kellonaikoihin. Maksimilämpötila voidaan kuitenkin saavuttaa myös näiden havaintoaikojen välillä. Tätä varten on kaksi kertaa vuorokaudessa (illalla ja aamulla) luettavat maksimilämpötilamittarit, jotka jäävät näyttämään korkeinta lämpötilaa mittausjakson aikana. Lauantain alkuperäinen tieto perustui varsinaisiin havaintoaikoihin. Lopullinen tieto on saatu näistä maksimilämpötilamittareista. Korjasin edellä olevan blogikirjoitukseni tiedot vastaamaan lopullisia havaintoja.
Lauantain jälkeen myös koko kesän hellepäivien lukumääräennätys on muuttunut, koska myös sunnuntai 8.8.2010 oli Kouvolassa (Utti) hellepäivä. Koko tilastohistoriassa yhden kesän hellepäivien ennätys (ei yhtenäinen, peräkkäisten hellepäivien jakso) on nyt 44 hellepäivää. Ennätys rikkoutunee jälleen tänään, sillä sääennusteet "lupailevat" Uttiin jälleen hellettä eli ennätykseksi tullee ainakin 45 hellepäivää samana kesänä.
Sunnuntaina 8.8.2010 myös Lahdessa mitattiin 33,8 astetta, mikä siis sivuaa edellisenä päivänä Heinolassa ja Puumalassa syntynyttä kaikkien aikojen elokuun lämpöennätystä.
Helsingin Sanomien ”sääselvityksen” mukaan Kouvolan Anjala on Suomen paras kesäpaikka ja Utti Suomen viidenneksi paras.
Lähetä kommentti