maanantai 20. kesäkuuta 2016

Ihmiskunta tuottaa yli 60 kertaa niin paljon hiilidioksidia kuin tulivuoret



Ihmiskunta tuottaa vuosittain ainakin 60 kertaa niin paljon kasvihuonekaasu hiilidioksidia kuin tulivuoret. Suurissa tulivuorenpurkauksissa vapautuva hiilidioksidimäärä voi vastata ihmiskunnan päästöjä sen muutaman tunnin ajan, jonka verran purkaukset kestävät. Tulivuorenpurkaukset ovat kuitenkin aivan liian harvinaisia ja lyhytkestoisia kilpaillakseen vuositasolla ihmisten tuottaminen päästöjen kanssa. Jo pelkästään yksittäiset Yhdysvaltojen osavaltiot voivat tuottaa vuodessa hiilidioksidia enemmän kuin koko maapallon tulivuoret.

Esimerkiksi 250 miljoonaa vuotta sitten laajat ja pitkäkestoiset tulivuorenpurkaukset saattoivat silti merkittävästi vaikuttaa ilmaston lämpenemiseen, merten happamoitumiseen ja joukkosukupuuttoon, joka hävitti noin 95 prosenttia kaikista merieliölajeista. Lyhyellä aikavälillä tulivuorenpurkauksilla kuitenkin on usein ilmastoa viilentävä vaikutus, koska ne syöksevät ilmakehään auringonsäteitä heijastavaa vulkaanista tuhkaa ja pienhiukkasia (aerosoleja).

Esimerkiksi 10.-11. huhtikuuta vuonna 1815 purkautunut indonesialainen Tambora-tulivuori aiheutti noin puolen asteen globaalin viilenemisen, minkä seurauksena vuonna 1816 Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa koettiin "vuosi ilman kesää". Tamboran raju purkaus oli ehkä eniten kuolonuhreja aiheuttanut tulivuorenpurkaus ja ihmiskunnan historian suurin tunnettu maapallolla tapahtunut räjähdys. Sen ääni kuului yli 2 500 kilometrin päähän, missä sen arveltiin olevan kaukaista kanuunoiden jyrinää. Energiamäärän arvioidaan vastaavan ainakin 800 megatonnia TNT:tä, vaikka huomioon otettaisiin vain suurin räjähdys yksinään. Tämä räjähdys oli noin 20 kertaa suurempi kuin suurin koskaan räjäytetty ydinpommi ja nelisen kertaa voimakkaampi kuin Krakataun valtava räjähdys vuonna 1883. Tamboran energiamäärä nousee peräti 33 000 megatonniin, jos mukaan lasketaan kaikki aktiivisimmat päivät.

Tamboran purkaus oli kuitenkin melko lyhytkestoinen. Vuonna 934 Islannin Eldgja ja vuonna 1783 Laki purkautuivat rauhallisemmin mutta niin pitkään, että niiden kummankin kaasupäästöt olivat noin kaksi kertaa Tamboran päästöjä suuremmat.

VEI-asteikolla Tamboran purkaus kuuluu samaan luokkaan 7 kuin esimerkiksi minolaisen kulttuurin tuhonnut Theran purkaus Kreikalle kuuluvalla Santorinin saarella vuonna 1620 eKr. VEI-asteikon luokkaan 8 yltävät vain todelliset supertulivuoret, esimerkiksi noin 70 000 - 120 000 vuotta sitten purkautunut indonesialainen Toba, jonka aiheuttaman ilmastonmuutoksen seurauksena suurin osa silloin eläneistä nykyihmisistä kuoli sukupuuttoon. Tästä pullonkaulailmiöstä jäi Afrikkaan jäljelle ilmeisesti vain muutama tuhat ihmisyksilöä, joista koko nykyinen ihmiskunta periytyy.

Ihmiskunnan toimien seurauksena kaikkialla maapallolla on nyt ylitetty hiilidioksidipitoisuudessa 400 ppm:n raja, viime viikolla etelänavallakin. Teollisen vallankumouksen alkaessa pitoisuus oli noin 280 ppm. Hiilidioksidipitoisuudet ovatkin nyt korkeimmillaan neljään miljoonaan vuoteen.

17 kommenttia:

Vesa Tanskanen kirjoitti...

Moi
Minulla on mielikuva, että sinulla oli joskus kirjoitus, jossa aloitat kirjoituksesi lupaavasti kirjoittamalla Pinatubon purkauksesta hyvin. Kirjoituksen loppu, pääosa viestistä, on ihan ristiriidassa mm. Pinatubosta opittavien tosiasioiden kanssa. Kuten tässä jutussasi.
Ei syytä huoleen, jos kukaan ei lukisi niitä lausumia. Mutta esim. HS-lehdessä 17.09.2016 toimittaja Jussi Konttinen kirjoittaa matkastaan Putoranan laakiolle näin:
"252 miljoonaa vuotta sitten täällä ratkaistiin maailman kohtalo. Putoranalta alkoi valtaisa tulivuorenpurkausten sarja, joka lämmitti ilmakehää viisi astetta. Seurasi sukupuuttoaalto, permikauden joukkotuho. 99,5 prosenttia maailman eliöistä kuoli."

Eli hän yhdistää lämpenemisen ja sukupuutot. Että ikäänkuin valtaisat tulivuorenpurkaukset olisi tuottaneet (hiilidioksidia ja sitten) lämpenemistä ja se lämpeneminen sukupuuttoja. Onko hän omaksunut tämän käsityksen sinulta vaiko Greenpeace-klaanilaisten uusien uskomusten pajasta. Veikkaan, että sieltä gp-pajasta. Pajasta joka muuttaa olevaakin tositietoa ajankohtaisiin poliittisiin tavoitteisiinsa sopivaksi uskomuksiksi. Ja toimittajamme on alitajuistettuna niellyt syötin koukkuineen.

Tositieto mm. ajasta jolloin Putotaman laakio muodostui on seuraavan kaltainen:

1. Mannerliikunnoista ja ym. maan syvemmistäkin geologisista voimista johtuen tuolloin alkoi suuri sarja, sarjoja voimakkaita tulivuoripurkauksia erityisesti tuolla alueella.
2. Tulivuoret sylki ilmoille suuret määrät kivipölyä, rikkiyhdisteitä, ym. ja toki myös hiilidioksiia.
3. Pölypilvet ja rikkiyhdistepilvet pimensivät maapallon aina jaksottain hyvinkin pitkiksi ajoiksi. Ne aiheuttivat valtavan pimeyden ja kylmyyden, joka hyvin pian tappoi kasvillisuuden vähiin ja aiheutti valtaisat sukupuuttokuolemat.
4. Rikkiyhdisteet olivat oleellisia sukupuutosssa, sillä ne tekivät pimeyden ja kylmyyden lisäksi maat ja meret paljon happamammiksi.
5. Tämä tapahtui siis hyvinkin monena aaltona vuosimiljoonan/-miljoonien aikana.
6. Aikanaan geologinen aktiivisuus laantui. Silloin taivas kirkastui ja lämpö palasi kestävämmin maapallolle.
7. Purkausten haitat oli tuoneet myös maahan ja meriin paljon kasvulle tärkeitä kivennäis/hivenaineita ja ennekaikkea lisää ravitsevaa hiilidioksidia. Jonka runsatumiseen ilmakehässä varmaan on vaikuttanut, ettei tuhon aikana ollut paljonkaan kasveja sitä syömässä.
8. Alkoi uusi elämän kukoistuksen ja monimuotoistumisen aika.

Eli tositarina on oleellisesti toinen kuin sinun tarinasi.

Syy miksi kirjoitan tästä nyt on se, ne
- no, tein kyllä tällaisen vastineen jo aiemmin, mutta se hävisi bittiavaruuteen
- sattumalta luin Hesarin tänään ja siinä oli uutinen, koskien kylläkin dinosaurukset tuhonnutta joukkotuhoa n. 67 milj vuotta sitten. Siinä kerrottiin tutkimukseen viitaten, suht uskottavasti tuosta joukkotuhosta ottaen mukaan pölyn ja rikkiyhdisteiden talvi-vaikutukset. Ja unohtaen höpötykset hiilidioksidin pahuudesta.

No, Hesari on siitä metka lehti, että se ihan joskus kertoo asiat oikeinkin. Varmaan, jotta se 50 tai 100 vuoden päästä voi esittää jutun, joka oli lähellä totuutta, vaikka otsikoinnit ja muu toimitus ei kestäkään arvostelua.

PS: Olisi kiva, jos blokissasi olisi alussa jo nähtävissä sellainen 'viimeiset 10 kommenttia' osio. Silloin blokin aktiivinen seuranta olisi kivempaa. Ja aktivoisi keskustelua. Bises.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Hei!

Oppitunti alkaa klo 18, mutta laitan tässä kiireessä lyhyesti muutaman linkin:

Another link between CO2 and mass extinctions of species

Too Much Carbon Dioxide May Have Caused Earth’s Worst Mass Extinction

Great Dying 252 million years ago coincided with CO2 build-up

Carbon dioxide triggered ancient mass die-off

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Tässä vielä sellainen New Scientist -lehden tutkimus, joka korostaa kuumuuden vaikutusta. Myönnän kyllä, että tuo kirjoitukseni on sikäli hyvin puutteellinen, ettei siinä ole otettu huomioon kaikkia vaihtoehtoja. Tutkimustulokset ovat osin ristiriitaisia siitä, mikä tai mitkä olivat merkittävimpiä vaikuttavia tekijöitä. Hiilidioksidi vaikutti sekä ilmaston (ja sitä kautta merten) lämpenemisen että merten happamoitumisen myötä. Ilmasto oli välillä kuuma ja välillä taas kylmä. Hiilidioksidi ei suinkaan ollut ainoa ilmastoon vaikuttanut eikä myöskään ainoa happamoitumista aiheuttanut tekijä. Eri tutkimuksissa on päädytty hieman eri tuloksiin, joten kirjoituksessani minun olisi pitänyt olla tarkempi ja esittää vaihtoehdot monipuolisemmin.

Mikko kirjoitti...

Geodeettisen laitoksen professori Juhani Kakkuri (Muuttuva Maa -teos, s. 97): "Triaskauden loppupuolella noin 210 miljoonaa vuotta sitten maapalloa koetteli ljuonnonmullistus, jonka myllerryksissä noin puoley silloisista eliölajeista kuoli sukupuuttoon, erityisesti monet nisäkäslajit. Mullistuksen syytä ei tiedeyä, mutta globaali-ilmaston tiedetään lämmenneen huomattavasti."

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kiitos kommentista myös Mikolle. Näitä vaihtoehtoisia selityksiä löytyy kyllä.

Arctic gives clues on worst mass extinction of life, Phys.org, 24.8.2016: ”Extreme global warming caused a severe mass extinction of life on Earth 252 million years ago. - - 'The mass extinction was likely triggered by a explosive event of volcanic eruptions in what is now Siberia. These eruptions lasted for a million years and emitted enormous amounts of volatiles, such as carbon dioxide and methane, which made our planet unbearably hot.' says Jochen Knies, researcher at CAGE. - - The high temperatures caused deepening of the thermocline and nutricline in the ocean so that upwelling of nutrients from the bottom to the surface of ocean ceased. With that the marine algae productivity was stalled.”


OMICS International 2014: ”This massive eruptive event spanned the Permian-Triassic boundary, about 250 million years ago, and is cited as a possible cause of the Permian-Triassic extinction event. One of the major questions is whether the Siberian Traps was directly responsible, or if it was itself caused by some other larger event, such as an asteroid impact. A recent hypothesis put forward is that the volcanism was a trigger that led to an explosion of the growth of Methanosarcina, a microbe that then spewed enormous amounts of methane into Earth's atmosphere. This extinction event, also called the Great Dying, affected all life on Earth, and is estimated to have killed 90% of species living at the time. Life on land took at least 30 million years to fully recover from the environmental disruptions which may have been caused by the eruption of the Siberian Traps. Calculations of sea water temperature from δ18O measurements indicate that at its peak, the earth underwent lethally hot global warming, in which equatorial ocean temperatures exceeded 40 °C (about 105 °F).”

Asia ei ole ihan yksioikoinen eli yhtä totuutta ei ole tiedossa suuntaan tai toiseen.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Sen verran vielä lisäystä, että usein tapanani on kirjoituksissa esittää lähdeviitteet linkeillä. Alkuperäisen kirjoitukseni tieto perustui CO2-raporttiin: ”Noin 250 miljoonaa vuotta sitten tapahtunut suuri sukupuutto hävitti noin 95 prosenttia kaikista merieliölajeista. Suurimmat syyt tapahtuneelle olivat tutkijoiden mukaan ilmaston lämpeneminen, meren happamoituminen ja happikato.”

CO2-raportti taas viittaa tutkimukseen Harnik et al., Extinctions in ancient and modern seas, Trends in Ecology and Evolution November 2012, Vol. 27, No. 11: ”Geochemical and paleontological evidence suggests that four of five global reef crises and three of five mass extinctions in the fossil record were associated with warming and acidification. - - Anoxia is another important driver of extinction risk in both modern and ancient seas. - - Widespread anoxia is also associated with several major extinctions in the fossil record, triggered by elevated atmospheric CO2, global warming, diminished thermohaline circulation, and eutrophication.”

Em. tutkimuksen taulukkoon 1 on koottu hyvin eri tekijöiden vaikutus eri sukupuuttoaalloissa. Välillä sukupuuttoja on aiheuttanut lämpeneminen ja välillä (eri aikoina / eri alueilla) kylmeneminen.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Hesarin juttu, jonka mainitsit, on varmaankin tämä ja perustuu tähän tutkimukseen (linkissä tutkimuksen uutistiedote). Tämän tutkimuksen sotkeminen hiilidioksidiin ja ilmaston lämpenemiseen on täysin turhaa, koska yleisesti (koulukirjoissakin jo vuosia tai vuosikymmeniä) todennäköisimpänä dinosaurusten sukupuuton syynä on pidetty ilmaston viilenemistä, todennäköisimmin meteoriitin (asteroidin) seurauksena.

Vaihtoehtoisiakin selityksiä dinosaurusten sukupuutolle on toki esitetty, mm. nisäkkäiden voimakas kehittyminen ja kilpailu sekä tulivuoret (yllätys, yllätys!). Tulivuoriteoriaa todistavat tuonaikaisten geologisten jäänteiden suuret rikki- ja hiilidioksidijäänteet. Tulivuoriteoriassakaan ei ole kyse hiilidioksidin aiheuttamasta lämpenemisestä vaan tulivuoritoiminnan aiheuttamasta ilmaston viilenemisestä. Aluksi voimakas tulivuoritoiminta aiheuttaa ilmaston viilenemisen ja happamoittavat vaikutukset. Vasta viilentävien hiukkasten hävittyä (pitemmällä aikavälillä) seuraa hiilidioksidista johtuva lämpeneminen. Dinosaurusten (ja monien muidenkin lajien samanaikaisen) sukupuuton syynä voi olla myös meteoriitin ja tulivuoritoiminnan yhteisvaikutus. Ei tämäkään siis ole täysin yksiselitteinen asia.

Kaisa V kirjoitti...

Minäkin pistän lusikkani tähän soppaan. Ilmastoskeptikkojen tyypillinen tapa on väittää, että kaikesta on mukamas syytetty hiilidioksidia. Ja sitten ilkkua tutkimukseen viitaten ettei näin ollutkaan. Vaikka kukaan ei ole kaikesta hiilidioksidia syyttänytkään. Tässäkin Tanskanen kuitenkin taitavilla sanakäänteillä luo siltä vaikuttavaa mielikuvaa. "Hesari unohtaa höpötykset hiilidioksidin pahuudesta" dinosaurusten sukupuuttoartikkelissa - ihan kuin tällaista jossakin muka olisi väitetty!!!!!

Yleinen ilmastoskeptikkojen harhaanjohtamis keino on myös tuo että valikoidaan yksittäinen omiin näkökohtiin sopiva artikkeli jota sitten markkinoidaan VARMANA TOTUUTENA verrattuna muualla julkaistuun tietoon: "ihan ristiriidassa mm. Pinatubosta opittavien tosiasioiden kanssa", "Tositieto", "Eli tositarina on oleellisesti toinen", "Hesari on siitä metka lehti, että se ihan joskus kertoo asiat oikeinkin".

Luodaan siis tällaisia mielikuvia että asia tiedetään varmasti eikä toisenlainen tieto voi olla oikein. Toiset (toiset tutkimukset, blogi, Hesari) kertovat - varmasti tarkoituksellisesti vääristellen - asiat väärin, mutta me tiedämme totuuden!!!!! Tuo ilmastonmuutos faktojen ja hiilidioksidi tietämyksen vastustaminen kuulostaa pikemminkin uskonnolta kuin tieteeltä vaikka ilmastoskeptikot (tuossa edellä Tanskanen kirjaimellisesti) syyttävät ilmastonmuutos tiedon levittäjiä uskomuksiin perustuviksi klaaneiksi. Ilmastoskeptikoiden toiminnassa kyse on tarkoituksellisesta totuuden vääristelystä. Siitä paljon puhutusta totuudenjälkeisestäajasta.

Vesa Tanskanen kirjoitti...

Kaisa V sanoi:
"Siitä paljon puhutusta totuuden jälkeisestä ajasta."

Näin, olen samaa mieltä, elämme eräänlaista totuuden jälkeistä aikaa. Ja olen huolissani. Vaan voinpa myös epäillä, onko milloinkaan ollut aikaa joka ei olisi täynnä monenlaisia uskomusrakenteita. Jonkun tahon synnyttämiä uskomus-meemejä, joita innokkaimmat ja myös usein ikäänkuin fiksutkin hyväuskoiset levittää ja monistaa.
Oliko tarpeeksi ylimielisesti sanottu, vai pitääkö parantaa?
----
----
No, palaan tietämys filosofiasta tähän asiaan.

Ensinnäkin on aivan totta ja selvää, että 250 miljoonan vuoden takaiset jäljet on hatarat ja satunnaiset ja monitulkintaiset. Ja niitä voi painottaa monella tavalla ihan rehellisestikin tai sitten muoti trendien mukaan, joka turvaa paremmin rahoitusta. Mannerrakenne oli ihan toinen, hiilidioksiidia ei ollut fossiloitunut niin paljon kuin nyt, kasvillisuuden ja eliöstön rakenne huomattavan erilainen jne. Emmekä tietenkään tiedä, oliko vaikkapa avaruudesta käsin ties millaisia muutosta aiheuttavia asioita vaikuttamassa.


Toiseksi: Jari sanoi: "Hesarin juttu, jonka mainitsit, on varmaankin tämä ja perustuu tähän tutkimukseen (linkissä tutkimuksen uutistiedote). Tämän tutkimuksen sotkeminen hiilidioksidiin ja ilmaston lämpenemiseen on täysin turhaa, ..."
Se on se uutinen ja siinä on myös muutama lukemisen arvoinen kommentti. Kyllä, osin näin kun sanot, ei pidä tätä liikaa kytkeä hirmuiseen hiilidioksiidi kampanjaan. Vaikka olen tästäkin kyllä kuullut luontodokumenteissa mm.:..'...hirmuiset tulipalot levitti hiilidioksia tms.'. Se on niin muotia tuo hiilidioksidi. Ei monet luontotoimittajatkaan osaa pitää siitä näppejään erossa vaan antaa jalon osansa kamppailussa hiilidioksidin kauhuja vastaan.

Mutta tutkimuksen suurin anti olikin tuoda esiin se, että maankuoren suuri räjäyttäminen vapauttaa kivipölyn ja laavan lisäksi valtavasti rikkiyhdisteitä. Ja niiden vaikutus on oleellinen ilmaston kylmenemisessä ja sen jatkumisessa. Samoin happamoitumisessa. Eikä tarvita mitään CO2-höpinöitä.


Kolmanneksi: Ja olen tästäkin blokista ollut lukevinani juttua, jossa pidät/pidetään tulivuoripurkausten hiilidiokdidipäästöjä kaiken kaikkiaan 'vaatimattomina'. Mutta olisiko ennen siis ollut toisin? Silloinko tulivuoret sylkikin niin hirmusti hiilidioksidia, että silä oli oleellista merkitystä happamoitumiseen ja lämpenemiseen. Vaan ei nykyiset tulivuoret.

Palataan Pinatuboon: Se sylki mahtavat kivituhkapilvet ja rikkidioksidipilvet laavan ja toki mm. hiilidioksidin ym. hivenaineen ohella. Ja laajasti on arvioitu tuon yhden paikallisesti ja ajallisesti rajatun purkauksen vaikuttaneen ehkä jopa 0,5 C-asteella viilentävästi vähän aikaa. Ajatellaan sama kymmenkertaisesti ja kenties vaikka sata- tai tuhatkertaisesti, alueellisesti ja ajallisesti. Jopa ropisisi kylmenemistä, happamoitumista ja löytyisi niitä sukupuutojakin tukuttain. Niitä sukupuuttoja, joita ei ole löydetty hirveistä uhkapuheista huolimatta viimeisenä pikku hiukan lämpimämpänä aikana ensimmäistäkään.

Niin, lämpö on kivaa. Olkaamme onnellisia, että Pinatubon jälkeen ei ole ollut viilentävia purkauksia eli on ollut geologisesti hyvinkin rauhaisaa. Koululapsemme ei olleet silloin vielä syntyneetkään ja varmaan harva yliopistopiskelijakaan henkilökohtaisesti siitä mitään uutisia muistaa. No, oli iso purkaus mutta rajallinen. Koputan puuta.

Itsekukin immeinen, maantiedon ja biologian opettajista puhumattakaan, voisi olla hyvä käydä tietämysalojen välistä tiedonvaihtoa. Liekö mahdollista kouluissa. Ja ensimmäinen kysymys olisi selvittää miten vahva, siis itse asiassa hyvin heikko happo syntyy hiilidioksidista ja vedestä. Ja sitten millainen syntyy typpioksidista ja sitten millainen rikkidioksidista ja vedestä. Ja vastauksen kuultuaan heittää liiat pelot hiilidioksidin happamoittavasta vaikutuksesta romukoppaan ja vain pienin osin sinne hyötyosioon. Näin toivoo mm. entisajan Happosade-kampanjan veteraani.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kiitos täydentävästä kommentistasi. Kysyt: ”Mutta olisiko ennen siis ollut toisin? Silloinko tulivuoret sylkikin niin hirmusti hiilidioksidia, että silä oli oleellista merkitystä happamoitumiseen ja lämpenemiseen. Vaan ei nykyiset tulivuoret.”

Vastaukseen riittää tämä yksi kuva.

Hiilidioksidi liukenee veteen hiilihappona, joka kuitenkin muuttuu vedessä nopeasti bikarbonaatti-ioneiksi ja vetyioneiksi, mistä seuraa happamoituminen:
Ilmastotieto: Merieläimet hapoilla
NOAA/PMEL: Ocean Acidification
Oceana: What is Ocean Acidification?
Skeptical Science: Ocean acidification
Nature: Anthropogenic carbon and ocean pH

Tämä ei toki sulje pois sitä mahdollisuutta, että rikki on voinut vaikuttaa menneisiin merten happamoitumistapahtumiin hiilidioksidia enemmän.

Vesa Tanskanen kirjoitti...

Sanot: Jari viitaten ensin viestiini;
".... Kysyt: ”Mutta olisiko ennen siis ollut toisin? Silloinko tulivuoret sylkikin niin hirmusti hiilidioksidia, että silä oli oleellista merkitystä happamoitumiseen ja lämpenemiseen. Vaan ei nykyiset tulivuoret.”

Vastaukseen riittää tämä yksi kuva. (Linkki tässä)
...
Tämä ei toki sulje pois sitä mahdollisuutta, että rikki on voinut vaikuttaa menneisiin merten happamoitumistapahtumiin hiilidioksidia enemmän."

Hyvä. Tämä melkein kuulostaa siltä, että pikku pikkuriikkisen lähestymme yhteistä synteesiä, käsitystä mikä oli oleellista silloin.

Linkkaamasi kuva on hyvä, kiitos. Katsokaamme kaikki sitä hyvin. Itse näin kuvan kenties about silloin kun se julkaistiin. Tai ainakin hyvin samansisältöisen. Sama viesti kuitenkin.

Kuvasta voi liika hätäinen tehdä kuitenkin vääriä johtopäätöksiä, jos rajoittuu vain kuvan tietoihin. Eikä muusta piittaa. Kokeillaan syvempää aprikointia.

Teen kuvasta joitain lisähuomioita:
1. Vulkaaninen aktiivisuus on siis vaihdellut suuresti ja oli aiemmin nuoremman maapallon aikana merkittävästi suurempaa ja laajempaa kuin nykyisin. Noilla kahdella mittarilla eli 'Volcanic rock formation rate' ja 'CO2-consentration'. Voimme varmaan myös olettaa, että vulkaaninen aktiviteetti aiheutti korkeat CO2-pitoisuudet, eikä esim.toisin päin siis. Vaikka tämäkin on korrelaatio-taulujen ansa, mitä olettaa syyksi ja mitä seuraukseksi. Hyväuskoisten ja hätäisten ansa.
2. Voimmeko olettaa, että silloinkin, kuin nytkin, tulivuoret sylki paitsi laavaa, myös suuri kivituhkapilviä ja rikkiyhdisteitö ilmakeään.
3. Nämä pimensivät taivaan ja aiheuttivat valtaisat kylmyydet sekä rikkidioksidi peräiset happamoitumiset sekä niistä seuranneet sukupuutot. Maalla ja merillä. Useinhan on monista ajoista perempaa tietoa meristä kuin maalta, joten usein spekuloidaan enemmän vanhimpien aikojen meriekosysteemeistä.
4. Sopii hyvin. Kylmyydestä ja myös happamuusaalloista kärsinyt kasvillisuus ym eliöstö ei kyennyt heti sitomaan CO2-mmäriä ja ilmakehään kertyi silloisia normaalipitoisuuksia.
5. Kun kunakin aikana pölypilvet ja happopilvet väistyivat, lämpeni ja maailman eloyhteisöt kukoisti. Toki varamaan CO2:llakin oli oma pieni vaikutuksensa, että oli tuottoisan lämmintä. Ja aina näinä aikoina kertyi hiiltä fosiilikerroksiin, jotka hautautuivat pois elokierrosta.
6. CO2-normaalipitoisuudet olivat pitkään 10-5 kertaisia nykyiseen, kunnes vasta n. 50 mijoonaa vuotta sitten alettiin lähestyä nykypitoisuuskia.
7. Viime vuosimiljoonina on oltu alle 400 ppm pitoisuuksissa ja jopa vain järkyttävässä 280:ssä jääkausien kurimuksissa. Elämä on kitunut. Onneksi nyt on fosiililikerroksiin hautautunutta hiiltä alettu vapauttaa ilmakehään elämän onneksi.

Että näin nyt. Lähestymmekö synteesiä?
Tere Vesa

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Jostakin syystä eilen kirjoittamani kommentti katosi Bloggerista. Tässä siis vastaukseni uudelleen.

Kyllä, nyt saimme synteesin tuota viimeistä kohtaa lukuun ottamatta. Sekin on tosin jonkin verran tulkinnanvarainen. Eivät nykyinen hiilidioksidin lisääntyminen ja ilmastonmuutos maapalloa tai edes maapallon elämää tuhoa. Monille nykyisille populaatioille se kuitenkin on haitallinen. Aina voimakkaisiin luonnonmullistuksiin (olkoon kyseessä ilmaston muuttuminen, happamoituminen tai jokin muu mullistus) on liittynyt ja liittyy sukupuuttoaaltoja.

Kokonaan elämä ei silti häviä. Osa lajeista ja/tai populaatioista selviää ja kehitys voi jatkua uudelleen mullistuksen jälkeen. Ihmiskunnalle tämä ilmastonmuutos (toteutuessaan ennustetun mukaisesti, ellei päästöjä radikaalisti rajoiteta) kyllä aiheuttaa paljon vahinkoa, koska ilmaston ja sään muuttuessa ravinnontuotanto, elinkeinot, talous jne. kärsivät. Ihminenkään ei varmaankaan häviä sukupuuttoon, mutta olosuhteet käyvät monin tavoin vaikeammiksi, jos ilmastonmuutos ryöstäytyy valloilleen.

Itse asiassa ilmastonmuutoksen hidastamistoimet ovat siis ihmisen suojelua. Ei tässä siis luontoa suojella vaan ihmistä. Mikäli ilmastonmuutoksen hillintä ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen onnistuvat hyvin, pahimmat uhkakuvat jäävät tietysti toteutumatta. Tämä kuitenkin vaatii uusia innovaatioita ja halua tarttua toimeen. Itsekkäästi ajatellen voisi tietysti ajatella, että ilmastonmuutoksesta on Suomelle myös hyötyä. Kuten aiemmissakin keskusteluissamme olen kuitenkin todennut ja tutkimuksiin viitaten osoittanut, monilla muilla maapallon alueilla ravinnontuotanto voi heikentyä mm. lisääntyvän kuivuuden takia. Seurauksena voi olla ilmastopakolaisuutta. Suomessakin esimerkiksi tuhohyönteiset lisääntyvät. Tasainen kehitys ja kasvu eivät voi jatkua, elleivät ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen onnistu erityisen hyvin. Ilmastonmuutoksen estäminen on siis epävarmuuden estämistä.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Vielä täytyy tähdentää sitä, että sekä liiallinen kuumuus että liiallinen kylmyys ovat aiheuttaneet sukupuuttoja eri aikoina ja/tai eri alueilla. Samoin ihmisen terveydelle on olosuhteista riippuen haittaa sekä liiallisesta kylmyydestä että kuumuudesta. Edelleenkään asiat eivät ole täysin mustavalkoisia.

Vesa Tanskanen kirjoitti...

Kiitos vaan sinullekin asioista ja blokistasi. Jep, näin on, tuskin mikään asia on vain mustavalkoista.


Aiemmin viittaamasi CO2-raportti blogi vaikutti aluksi olevan hyvä alusta saada tietoa ja myös keskustella CO2:sta ja mahdollisesta lämpenemisestä vaikutuksineen. Ja keskustelua oli, hyvää. Minäkin innostuin mukaan. Kenties jonkun kommenttini huomasit. Blogi urautui kuitenkin yksipuoliseen CO2-huoli julistukseen. Lopulta minä olin lähes ainoa keskustelija. Ja tämä oli liikaa tälle julkisrahoitteiselle, mutta yksityisjohtoiselle propagandalaitokselle. Pohjalla on yksityisyritys, joka saanee tämän projektin perustulonsa siitä, että kokoaa kunnilta plus ties mistä valtion kirstusta kokoamalla ja julkaisemalla eräitä ilmapäästötietoja. Se lopetti noin vain kommentoinnit ja jopa piilotti entiset kommentit. Harmittaa omastakin puolestani, olin mielestäni kirjoittanut hyviä, asiallisia ja monimuotoisuudessaan rikastuttavia kommentteja. Ja voi kysyä, mitä koko sivusto enää hyödyttää ja ketä. Oliko se vain rahastuskupla. No kerää kenties dataa, mikä kuuluisi laiskojen virkamiesten tehdä virkatyönään. Vai häviääkö nekin datat bittiavaruuteen kenenkään surematta.

Sinulla on jo varttuneitakin oppilaita. Kenties he löytävät, saavat käyttöönsä julkisoikeudellisesti yhteiset datat ja keskustelut, ja voivat tehdä niistä analyysejä vaikkapa opintopaikoissaan.

Tavataan taas, blokissasi tai ties vaikka vaikkapa Lappeenrannan torilla vedyn ääressä kesäisenä päivänä. Tere Vesa



Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kiitos, kiitos! Tai vaikka satamatorilla...

Vesa Tanskanen kirjoitti...

Palaan vielä tähän, vaikka kun asiat vanhenee, niin .. who cares, piimä vaan happanee..

Meille työnnetään väenväkisin epätäsmällisin ilmauksin tuota hiilidioksidia joka paikkaan. Tässä ote Wiki:stä:

"... Arvellaan esim. Pinatubon[5], El Chichónin ja Tamboran sekä Islannin Lakin purkausten vaikuttaneen maapallon ilmastoon. Toisaalta tulivuoret vapauttavat heijastavien pisaroitten ja pölyhiukkasten lisäksi ilmakehään hiilidioksidia, joka lämmittää Maata kasvihuoneilmiön avulla. Suurten laakiobasalttipurkausten on ajateltu tappaneen suuria määriä maapallon eliöitä sukupuuttoon, mutta tätä ei ole kyetty varmistamaan. Laakiobasalttipurkausten basalttilaava sisältää enemmän rikkipitoista ainesta kuin tavallinen silikaattilaava."
Tästä artikkelista: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tulivuorenpurkauksen_vaikutukset_ilmastoon

Tätäkin pätkää kun lukee tavallisen hajamielisen nopeasti, niin jää mielikuva, että hiilidioksidilla olisikin jopa suurikin merkitys sukupuuttoihin. Näin mm. keskustelumme aikakausina. Juttu muuten oli tavallaan ok, mutta yksikin iso särö voi rikkoa isonkin rakennelman.

Minä ole ollut sen verran tekemisissä harhaanjohtavan tiedotuksen kanssa, että en usko tuon wikin artikkelin heikkouden ja epätieteellisyyden olevan sattumaa, vaan joko a) tarkoituksellista tai b) harhaanjohdetun räpiköintiä tosiasioiden ja luulottelujen suossa.

------------------------------
PS: Olen yhden kaverini kanssa pitkään aikonut käydä siinä Valkealan Repoveden kansallispuistossa. Siellä kuulemma on hyviä kaikukallioitakin. Siellä sopisi järjestää vaikkapa hiilidioksidiväittelyitä. Jos tulet oppaaksi, niin voidaan testata. Näin matkalla pohjoiseen (, Lappeenrannan kautta). Lapsetkin tykkäis varmaan.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Wikipedia ei yleensäkään ole kovin luotettava lähde. Tässäkin tulivuorten ilmastovaikutuksia käsittelevässä artikkelissa on käytetty lähteenä mm. "Polkupyörällä Islannissa" -kirjaa. Tässä nimenomaisessa tapauksessa ei ehkä kuitenkaan ole niinkään tarkoituksellista harhaanjohtamista, vaan siinä on vähän liian lyhyeen kappaleeseen yritetty tiivistää liian paljon asiaa ilman yksityiskohtaista selittämistä. Juuri tuossa edellä tässä Wiki-artikkelissa todetaan näin: "Purkauskaasut ovat yleensä lämpötilaa alentavia, joissain tapauksissa lämmittäviä."