Vuonna 2014 Sotšin olympialaisista hopeamitalistina palannut lumilautailija Enni Rukajärvi toivoi kysyttäessä lahjaksi Kuusamon kaupungilta vain puhdasta luontoa. Tänään Rukajärvi kertoi tuosta tapauksesta Kouvolan Yhteislyseossa, ettei kyseessä ollut suunniteltu kannanotto vaan suoraan sydämestä tullut kommentti.
Rukajärvi oli havahtunut puhtaan luonnon tärkeyteen, kun hän oli oivaltanut ilmastonmuutoksen ja kaivosteollisuuden haitalliset seuraukset. Hän onkin aktiivisesti mukana Protect Our Winters (POW) -liikkeen toiminnassa. Eilen Rukajärvi kertoi tästä Kouvolan Yhteislyseon suuressa kestävän kehityksen paneelissa ja tänään erillisessä Urheilijat vaikuttajina -luennossa.
Aktiiviuransa aikana Rukajärvi alkoi itse pohtia sponsoreidensa toimintaa ja valikoida niitä tarkemmin. Kestävän kehityksen puolestapuhujaksi profiloituminen toi mukanaan uusia kumppanuuksia, kun yritykset halusivat korostaa omaa puhtauttaan. Samalla tämä on urheilijalle tärkeää vaikuttamistyötä, jossa urheilija toimii hyvänä esimerkkinä perheelleen, kavereilleen, seuraajilleen, faneilleen ja suurelle yleisölle. Sponsorointisopimuksia solmittaessa on kuitenkin tärkeää erottaa todellinen ympäristöystävällisyys viherpesusta, joka on vain näennäisesti ympäristöystävällistä toimintaa. Rukajärven mukaan urheilijan tulee kannustaa sponsoreita ja lajiliittoja nykyistä kunnianhimoisempiin kestävän kehitykseen toimiin, esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintään.
Tehokkaaseen vaikuttamiseen ja viestintään Rukajärvi antoi seuraavat ohjeet:
1. Puhu omasta näkökulmastasi.
2. Ole valmis oppimaan ja keskustelemaan.
3. Muista mainita lähteet.
4. Hyödynnä ensisijaisia lähteitä. (Luennolla Rukajärvi antoi harjoitustehtäväksi etsiä alkuperäislähteet uutiselle, jonka mukaan ilmastonmuutos ei välttämättä lämmitä Suomen talvia, vaan Suomen talvi-ilmasto saattaa viilentyä, kun AMOC-järjestelmän keikahduspiste ylittyy.)
5. Vältä liioittelua, pysy faktoissa.
6. Sisällytä yhteen postaukseen vain yksi toimintakehotus (call to action).
7. Näytä esimerkkiä.
Ilmastonmuutos haittaa urheilulajeja monella tavalla. Kuumuuden lisääntyminen altistaa urheilijat lämpöstressille ja aiheuttaa terveysriskejä. Sisälajienkin harrastaminen voi käydä entistä kalliimmaksi, jos harjoitussalivuorot kallistuvat siksi, että tarvitaan runsaasti sähköä kuluttavaa jäähdytystä. Myös sään ääri-ilmiöiden voimistuminen ja maastopalojen lisääntyminen häiritsevät harjoittelua ja tuhoavat urheiluun tarvittavaa infrastruktuuria. Lumirajan siirtyminen korkeammalle vuoristoissa ja jäätiköiden sulaminen uhkaavat vuoristoalueiden hiihtokeskuksia. Talvikauden lyheneminen vaikeuttaa harjoittelua ja kisojen järjestämistä. Urheilumatkailun hiilijalanjälki kasvaa, kun harjoittelua ja kilpailua siirretään entistä kauemmaksi lumivarmoihin tai muuten vakaampiin kohteisiin.
Vaikka jokainen voi toimia vaikuttajana omilla toimillaan, Rukajärvi peräänkuulutti erityisesti rakenteellisia muutoksia. Useammat ihmiset pyöräilisivät, jos kaupungit olisivat paremmin suunniteltuja. Harvemmat lentäisivät, jos junat olisivat saavutettavia ja halvempia. Autoilua olisi vähemmän, jos julkinen liikenne toimisi paremmin. Uusiutuvaan sähköön siirtyminen olisi halvempaa, jos fossiilisten polttoaineiden tuet poistettaisiin. Fossiilisia polttoaineita kulutettaisiin vähemmän, jos niiden mainonta ja sponsorointi olisi kiellettyä. Kasvisruoka olisi edullisempaa, jos sitä tuettaisiin yhtä paljon kuin lihantuotantoa. Nämä ovat suurelta osin poliittisia päätöksiä, mutta näihinkin asioihin yksittäinen ihminen voi vaikuttaa esimerkiksi äänestämällä vaaleissa sellaisia eri puolueiden ehdokkaita, jotka ajavat päätöksenteossa kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja.
Enni Rukajärvi toimii itse monin tavoin erinomaisena esimerkkinä ja roolimallina. Upeiden ajatusten lisäksi kiinnitin huomiota käyttäytymiseen. Tietynlainen Rukajärven tavaramerkki on pipon käyttäminen myös sisällä. Joka kerta ruokailussa (lounaan tai kahvin ajaksi) hän kuitenkin otti pipon pois päästä. Arvostan!
Lue myös nämä
Suomalaiset talviurheilijat hyvällä asialla: Pelastetaan talvi!
Pystytäänkö talviolympialaisia järjestämään vielä tämän vuosisadan lopulla?
Ilmastonmuutos uhkaa tulevaisuuden talviolympialaisia
Anna Abreu, Jenni Haukio, Michael Monroe, Jasper Pääkkönen, Enni Rukajärvi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti