keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Maapallon ylikulutuspäivä 27.9.2011


Syyskuun 27. päivä on ns. maailman ylikulutuspäivä. Global Footprint Network (kalifornialainen ympäristöntutkimusjärjestö) ja New Economics Foundation (riippumaton brittiläinen ajatushautomo) ovat tehneet laskelman, jonka mukaan ihmiskunta on silloin vuoden 2011 alusta laskettuna käyttänyt kaikkia maapallolla vuoden aikana syntyviä luonnonvaroja vastaavan määrän luonnonvaroja.

Luonnonvarojen hyödyntäminen alkoi kasvaa voimakkaasti 1960-luvulla. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan luonnonvarojen käyttö ylittikin maapallon vuosituotannon ja ilmastonmuutosta aiheuttavan hiilidioksidin päästömäärä hiilidioksidin luonnollisen vuotuisen sitoutumisen joskus 1970-1980 -luvulla.

Todellisuudessa nämä laskelmat tietyistä päivämääristä eivät kuitenkaan voi olla kovin tarkkoja, sillä "jokaista syntyvää kalaa on mahdotonta laskea". Jotakin suuntaa ne silti antavat. Viime vuonna ylikulutuspäivää vietettiin muutamaa viikkoa tätä vuotta aiemmin. Tilanne ei silti ole parantanut, vaan päivän siirtyminen johtuu siitä, että sen laskemiseksi käytettävää menetelmää on muutettu ja tarkennettu.

Tarkan päivämäärän selvittämistä tärkeämpää onkin ymmärtää, mitä kaikkea tapahtuu. Ruokapula lisääntyy, lajien luonnolliset populaatiot pienenevät, metsiä katoaa, maaperän tuottavuus heikkenee ja hiilidioksidin määrä ilmakehässä sekä merissä lisääntyy.

Nykyisellä luonnonvarojen käytöllä tarvittaisiin 1,2-1,5 maapalloa tuottamaan kestävästi ihmiskunnan käyttämät luonnonvarat. Ennen tämän vuosisadan puoliväliä tarvitaan jo kaksi maapalloa!

Erot eri kansakuntien välillä ovat suuria. Yhdysvaltalaisten elintasolla (jos kaikki maapallolla eläisivät samoin) ei riittäisi viisikään maapalloa. Myös suomalaisten kulutus on lähellä USA:ta.

Kaiken lisäksi lokakuun 2011 lopulla maapallon väkiluvun ennustetaan ylittävän seitsemän miljardin rajan!

Lisää kirjoituksia samasta aihepiiristä:

Join aamupalalla 90 litraa vettä!

Sinulla on kultainen kännykkä!

Maapallon terveystarkastus

Leo Stranius ja Matti Leinonen vierailivat Kouvolan iltalukiossa

6 kommenttia:

Sami kirjoitti...

Sen lisäksi että ymmärtää mitä tapahtuu, on tärkeää ymmärtää mitä tulee tapahtumaan - ja myös se, että näin ei vain yksinkertaisesti voi jatkua loputtomiin. Merkkejä eri luonnonvarojen stressistä on yllin kyllin ja useammankin kriisi tulee paljon konkreettisemmaksi lähivuosina.

Nämä ylikulutuspäivien laskelmat ovat siitä harhaanjohtavia että ne eivät juuri ota huomioon uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä - öljyä, maakaasua, kivihiiltä yms ei uutta tule. Jos näiden pääenergianlähteiden uusiutumattomuus otettaisiin huomioon, olisi ylikulutuspäivä huomattavasti aiemmin.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Näinhän se on. Kiitos hyvästä kommentistasi, Sami!

Pinatapai kirjoitti...

Jep, reilusti yli menee...

Todellisuudessa ihminen tulisi toimeen vähemmälläkin ja ennen pitkään on pakko vähentää kulutusta - ja se kannattaisi tehdä ennen kuin on aivan pakko...

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Pinatapai. Olen kanssasi samaa mieltä.

Aarne Hagman kirjoitti...

Moi!
Viime viikolla bi3- kurssilaiset laskeskelivat ekologisia jalanjälkiään netistä löytyvillä mittareilla. Aihe ja tulokset kiinnostivat heitä kovasti.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Moi vaan! Meillä BI3-kurssi alkaa parin viikon päästä - ja perinteiseen tapaan erilaiset ekologisen jalanjäljen ja hiilijalanjäljen laskurit varmasti kiinnostavat. Omien vastausten ja laskureissa olevien epätarkkuuksien takia tulokset kuitenkin tietysti ovat vain suuntaa antavia, usein kuitenkin ajatuksia herättävän havainnollisia...