torstai 16. joulukuuta 2010

Rentouttavaa ja rauhallista joulua!


Montako neulasta joulukuusessa on? Montako eläintä sisälle tulee luonnonkuusen mukana? Kuinka vanha on joulukuusiperinne? Onko muovikuusi vai luonnonkuusi ekologisempi valinta?

Hyvää joulukuusen 500-vuotisjuhlaa! Väitteiden mukaan ensimmäinen koristeltu joulukuusi pystytettiin Latvian Riikaan vuonna 1510. Suomeen joulukuusiperinne lienee tullut 1800-luvun lopulla Saksasta.

Kaksimetrisen joulukuusen kasvamiseen on mennyt aikaa 8-12 vuotta. Tuona aikana aito luonnonkuusi on sitonut runsaasti hiilidioksidia, joten se on varsin ekologinen tuote.

Sen sijaan muovikuusen valmistamiseen käytetään runsaasti fossiilista öljyä. Siinä on yleensä myös metallisia osia, esimerkiksi lyijyä. Kaikkiaan yhden muovikuusen valmistamiseen ja Kiinasta Suomeen kuljettamiseen kuluu uusiutumattomia luonnonvaroja noin 27 kiloa.

Onko luonnonkuusi siis selvästi muovikuusta ekologisempi vaihtoehto? Ei välttämättä! Vastaus riippuu siitä, mistä ja miten kuusi haetaan. Jos kuusenhakumatkalla ajaa autolla 13 kilometriä, tässä kuluu jo tuo muovikuusen valmistamiseen tarvittu 27 kilogrammaa luonnonvaroja.

Ratkaisevinta onkin siis se, kuinka kuusi haetaan. Joutuuko hakumatkalla ajamaan pitkiä matkoja pelkästään luonnonkuusta kaatamaan tai muovikuusta ostamaan vai tuleeko samalla hoidettua matkan varrella tai määränpäässä muita asioita? Kuinka usein tämä hakumatka tehdään? Luonnonkuusi on haettava joka vuosi, muovikuusta käytetään keskimäärin 6-7 vuotta, vaikka se voisi kyllä hyvin säilyä yli kymmenenkin vuotta. Haetaanko kuuset yksitellen vai tuodaanko niitä kerralla esimerkiksi kuorma-autolla suurelle joukolle ihmisiä? Onko luonnonkuusi aito luonnonkuusi vai viljelty, runsaasti lannoitettu kuusi? Onko luonnonkuusi kotimainen lähituote vai kaukaa Tanskasta rahdattu?

Itse olen päätynyt hakemaan kävellen myyjältä puolen kilometrin päästä kotimaisen, aidon, viljelemättömän luonnonkuusen. En halua ostaa öljystä epämääräisissä oloissa valmistettua, kaukaa rahdattua Made in China -kuusta. Jos joku sellaisen haluaa ostaa, eipä se silti kauhean suuri ekosynti ole, onhan se sentään monivuotinen tuote. Pääasia on se, että kuusenostomatkalla käydään kävellen tai autoiltaessa tehdään samalla muutkin ostokset, ettei kerry turhia autoilukilometrejä. Missään tapauksessa en halua sortua ostamaan jostakin Tanskasta yhtä vuotta varten tänne asti rahdattua, runsaasti lannoitettua viljelykuusta.

Kuusessa on noin 20 000 - 400 000 neulasta. Jos kuusen rinnankorkeusläpimitta (rinnankorkeus = 1,3 metriä) on 2 cm, laskennallisesti siinä on 150 000 neulasta. Jos taas rinnankorkeusläpimitta on 3 cm, siinä on 300 000 neulasta.

Yhdessä luonnonkuusessa on noin 200 000 - 500 000 hyönteistä, joista suurin osa on pikkuruisia punkkeja ja hämähäkkejä. Ne ovat kuitenkin täysin vaarattomia ja suurin osa niistä kuolee sisällä muutamassa vuorokaudessa.

Hyvää, rentouttavaa ja rauhallista joulun aikaa kaikille!

PS. Jouluvalot kuluttavat yleensä hyvin vähän sähköä. Niidenkin kanssa kannattaa kuitenkin muistaa kohtuus, joka on kaukana tässä videossa kuvatusta joulufanaatikon valoshow'sta.

Lähteet ja lisätietoja:

Metsäntutkimuslaitoksen joulukalenteri

Sampo Smolander: Montako neulasta on joulukuusessa?

Tiede: Kuinka ekologinen on muovikuusi?

Christmastree.org

Santa Club

Ei kommentteja: