perjantai 11. tammikuuta 2013

Australiassa historian pahin helleaalto

Kuvan © clearviewstock - Fotolia.com

Itä-Australiassa oli jo marraskuun lopulla yksi mittaushistorian merkittävimmistä keväisistä helleaalloista. Australian ilmatieteen laitoksen mukaan vuoden 2012 neljä viimeisintä kuukautta olivat epätavallisen kuumia, erityisesti tarkasteltaessa päivän ylimpiä lämpötiloja. Syys-joulukuussa koko Australian keskimääräinen päivän maksimilämpötila oli mittaushistorian (alkaen vuodesta 1910) korkein, 1,61 astetta yli tavanomaisen. Edellinen, vuoden 2002 ennätys (1,60 astetta yli keskiarvon) tosin rikkoutui vain hieman. Suuressa osassa Australiaa on myös ollut vuoden 2012 puolivälistä asti hyvin kuivaa, paitsi Lounais-Australiassa oli joulukuussa poikkeuksellisia sateita.

The Washington Post -lehden eilisessä numerossa kerrotaan, että neljä Australian mittaushistorian kymmenestä lämpimimmistä päivästä on mitattu jo tämän lyhyen alkuvuoden 2013 aikana - ja lisää lienee tulossa. Monsuunisateet näyttävät nimittäin alkavan tavanomaiseen verrattuna selvästi myöhässä. David Jones Australian ilmatieteen laitokselta kertookin, että tämänhetkinen helleaalto on laajuudeltaan, kestoltaan ja voimakkuudeltaan luultavasti merkittävin Australian historiassa.

Virallisessa tiedotteessa myös Australian ilmatieteen laitoksen ilmastotietopalveluiden apulaisjohtaja Neil Plummer sanoo, että tämä helleaalto on uusi kansallinen ennätys, mikä käy yhteen niiden ennusteiden kanssa, joissa sään ääri-ilmiöiden on ennustettu lisääntyvän ilmastonmuutoksen myötä.

Maanantaina 7.1.2013 Australian keskimääräinen lämpötila (maksimilämpötilojen ja minimilämpötilojen keskiarvo) oli 32,23 astetta ja keskimääräinen päivän maksimilämpötila 40,33 celsiusastetta, mitkä molemmat ovat kaikkien aikojen ennätyksiä. Edelliset ennätykset (päivän keskilämpötila 31,86 astetta ja maksimilämpötila 40,17 astetta) olivat 40 vuoden takaa (21.12.1972). Heti seuraavana päivänä, tiistaina 8.1.2013 saatiin kuitenkin uusi ennätys, kun Australian keskilämpötila nousi 32,36 asteeseen. Näin 7.1.-8.1.2013 on Australian mittaushistorian kuumin kahden päivän jakso.

Uusi ennätys syntyi myös tilastossa, jossa tarkkaillaan sitä, kuinka monena peräkkäisenä päivänä Australian valtakunnallinen päivän ylimpien lämpötilojen keskiarvo on ylittänyt 39 astetta. Nyt tällaisia päiviä oli seitsemän peräkkäin (2.1.-8.1.2013), kun aiempi ennätys oli vain neljä päivää vuodelta 1973.

Monilla mittausasemilla on Australian ilmatieteen laitoksen mukaan mitattu joulukuun lopulla ja tammikuun alussa asemakohtaisia kuukauden tai koko mittaushistorian lämpöennätyksiä sekä vuorokauden minimi- että maksimilämpötiloissa. Koko Australian keskilämpötiloja tarkasteltaessa ainakin tammikuun 2013 kahdeksan ensimmäistä päivää sijoittuvat mittaushistorian 20 kuumimman päivän joukkoon.

Kun osa sääennustemalleista alkoi näyttää jopa yli 50 asteen lämpötiloja, Australian sääkarttoihin jouduttiin lisäämään uusia värejä, tumma violetti ja pinkki. Nyt väriasteikko ulottuu 54 asteeseen saakka, mikä on selvästi yli kaikkien aikojen ennätyksen (50,7 astetta 2.1.1960). Tänä vuonna 50 asteen saavuttaminen ei ole varmaa, mutta ennusteiden mukaan seuraava mahdollisuus siihen on sunnuntaina tai ensi viikon maanantaina. Aiheesta ilmastoskeptikoille irvaileva pilakuva löytyy tästä linkistä (hoax = pila, valhe).

Kannattaa katsoa 21 kuvan sarja Onslow'n hiekkamyrskystä. Australian metsäpaloja on kuvattu jopa avaruudesta. Kuuma sää on tuonut ongelmia myös Australian avoimeen tennisturnaukseen valmistautuville tenniksen pelaajille. Mielenkiintoinen kuvasarja, video ja tilannepäivitys löytyy myös tästä linkistä.

Jos jollakulla blogini lukijoista on omakohtaisia kokemuksia Australian helleaallosta tai niiden uutisoinnista Australiassa, tästä olisi todella mielenkiintoista kuulla.

Lue myös tämä:

Aasiassa hyvin kylmää, Australiassa poikkeuksellisen laaja helleaalto

PS. Yhdysvalloissa vuosi 2012 oli mittaushistorian lämpimin ja sään ääri-ilmiöitä esiintyi toiseksi eniten mittaushistoriassa.


14 kommenttia:

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kuwait Times -lehden mukaan Israelissa, Jordaniassa ja Libanonissa on ollut tällä viikolla pahin talvimyrsky vuosikymmeniin. Jerusalemissa tätä ennen on ollut kunnon lumimyrsky viimeksi vuonna 1992. Jordaniassa sataa usein talvisin pieniä määriä lunta (videoita ja valokuvia eri vuosilta löytyy Google-haulla ”Jordan snow”, esimerkiksi tässä hauska vanha kuva), mutta nyt on ollut jo useampi luminen päivä peräkkäin. Myrskyisää on ollut paikoin myös Turkissa ja Irakissa. Toisaalla ovat kiusanneet lumi, toisaalla vesisateet, tulvat, voimakas tuuli ja myrskyistä johtuvat sähkökatkot.

Jordaniassa päästään harvoin filmaamaan musiikkivideota lumitehostein tai ottamaan tällaisia valokuvia!

Katso myös nämä:

Lumimyrsky Jordanian pääkaupungissa Ammanissa

Luminen kävely Jerusalemissa

Kauniita lumikuvia Jerusalemista

”Jerusalem kuin Sveitsi”

Kuvagalleria lumisesta Lähi-idästä

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Uuden tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos on viisinkertaistanut lämpöennätysten (maailmanlaajuisesti ennätyskuumat kuukaudet) määrän. Ainakin 80 % ennätyksistä olisi jäänyt toteutumatta ilman ihmisen vaikutusta. Joissakin Euroopan, Afrikan ja Etelä-Aasian osissa lämpöennätyskuukausien määrä on jopa kymmenkertainen verrattuna tilanteeseen, jossa ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta ei tapahtuisi. Yksittäisen helleaallon linkittäminen ilmastonmuutokseen on edelleenkin mahdotonta, mutta tilastot osoittavat lämpöennätysten määrän nousseen kiistattomasti.
Myös IPCC:n puheenjohtaja Rajendra Pachauri sanoo, ettei esimerkiksi yksittäisiä Australian lämpöennätyksiä voi varmuudella sanoa ilmastonmuutoksen aiheuttamiksi, vaikka ilmastonmuutos kiistatta lisääkin helleaaltoja ja myös äärimmäisiä sademääriä. Australian helle kuitenkin on ennustetun ja havaitun trendin mukainen.
Nasan mukaan vuosi 2012 oli globaalisti mittaushistorian 9. lämpimin. Yhdeksän kymmenestä 132-vuotisen mittaushistorian lämpimimmästä vuodesta on havaittu vuoden 2000 jälkeen. Nasan mukaan vuoden 2012 keskilämpötila maapallolla oli 14,6 astetta, mikä on 0,6 astetta yli pitkäaikaisen keskiarvon. Yhdysvalloissa kevään ja kesän 2012 helleaalto aiheutti sen, että vuosi oli Yhdysvaltojen mittaushistorian lämpimin. Nasan mukaan Yhdysvaltojen kesä 2012 onkin esimerkki siitä, mitä tulemme tulevaisuudessa näkemään entistä useammin.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Tässä oikea linkki Nasan uutiseen, jonka mukaan vuosi 2012 oli mittaushistorian 9. lämpimin. Eilisessä kommentissani laitoin linkin vahingossa vuoden takaiseen uutiseen. Viimeksi ajanjakson 1951-1980 keskiarvoa kylmempi vuosi on ollut 1976.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Sydneyn kaupungissa on tänään 18.1.2013 ollut The Australian -lehden mukaan koko mittaushistorian (alkaen vuodesta 1859) kuumin päivä, kun varjolämpötila nousi 45,8 celsiusasteeseen (edellinen ennätys 45,3 astetta vuodelta 1939). Myös Sydneyn lentokentällä mitattiin uusi lämpöennätys, 46,4 astetta.

Weather Zone kertoo, että Canberrassa oli kaikkien aikojen kuumin tammikuun päivä, kun lämpötila kohosi 41,6 asteeseen (edellinen ennätys 41,4 astetta).

Lauantaina 12.1.2013 Australian korkein lämpötila oli Weather Watchin mukaan lähes 50 astetta (49,6 astetta, Moomba). Tämä on Australian kuumin lämpötila 15 vuoteen. Ennätys on 50,7 astetta vuodelta 1960.

Nyt Australian helteet näyttävät hieman helpottavan. Ainakin maan pohjoisosiin on luvassa pilvistyvää ja sadettakin.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Australian keskilämpötila tammikuussa 2013 oli 29,68 astetta, mikä on 104-vuotisen mittaushistorian korkein lukema, 1,77 astetta yli tammikuun pitkän aikavälin (1961-1990) keskiarvon ja 0,27 astetta yli edellisen ennätyksen (29,41 astetta – eli 1,50 astetta yli keskiarvon - tammikuussa 1932).

Australian päivän maksimilämpötilojen keskiarvo tammikuussa 2013 oli 36,92 astetta, mikä on myös koko mittaushistorian ennätys, 2,28 astetta yli pitkän aikavälin keskiarvon ja 0,11 astetta yli edellisen ennätyksen (36,81 astetta - eli 2,17 astetta yli keskiarvon - tammikuussa 1932).

Tammikuun 2013 korkein varjolämpötila 49,63 astetta mitattiin Moombassa 12. tammikuuta. Lämpimin yö oli 14. tammikuuta Bedouriessa (Queensland), kun yön alin lämpötila oli peräti 34,1 astetta.

Yön minimilämpötilojen keskiarvo tammikuussa 2013 Australiassa oli 22,43 astetta, mikä on mittaushistorian kolmanneksi korkein lukema (edelle menevät tammikuut 2006 ja 1999) ja 1,26 astetta yli pitkän aikavälin keskiarvon.

Nämä lämpötilatiedot perustuvat seuraaviin lähteisiin:

Australian Government, Bureau of Meteorology: Australia in January 2013

Australian Government, Bureau of Meteorology: Special Climate Statement 43 – extreme heat in January 2013

Lue myös uusin blogipostaukseni:

Ennätyskuumat kuukaudet lisääntyneet globaalisti

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Tässä vielä pysyvä linkki Australian Government, Bureau of Meteorology: Australia in January 2013 -raporttiin.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kesä 2012-2013 oli Australian ilmatieteen laitoksen (Bureau of Meteorology) 1.3.2013 julkaisemien alustavien tietojen mukaan Australian koko mittaushistorian (alkaen vuodesta 1910) lämpimin. Keskilämpötila oli 28,6 astetta, mikä on 1,1 astetta yli pitkäaikaisen keskiarvon ja 0,2 astetta yli edellisen ennätyksen (vuodelta 1997-1998).

Myös päivän maksimilämpötiloilla mitattuna Australian kesä oli mittaushistorian kuumin. Päivän ylimpien varjolämpötilojen keskiarvo oli 1,44 astetta yli pitkäaikaisen keskiarvon ja 0,21 astetta yli edellisen ennätyksen (vuodelta 1982-1983).

Vuorokauden minimilämpötiloilla mitattuna Australian kesä oli mittaushistorian kuudenneksi lämpimin, 0,79 astetta yli pitkän aikavälin keskiarvon.

Samaan aikaan Japanissa on ennätyspaljon lunta. Pohjois-Japanin vuoristossa on totuttu runsaaseen lumeen, mutta nyt lumipeitteen paksuus on jopa 5,61 metriä, mikä on mittaushistorian ennätys Japanissa (koko maailman suurin lumipeitteen syvyys on Tamarackista Kaliforniasta 11.3.1911 mitattu 11,45 metriä). Myös alempana Aomorin kaupungissa lumipeitteen paksuus on lähes 1,5 metriä.

Katso video, kuinka teistä on Japanissa tullut paikoin kuin lumitunneleita, kun teiden ympärillä on yli parin metrin lumivallit.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Lämpötilahavaintojen mukaan tammikuussa 2013 pohjoisella pallonpuoliskolla oli paikoin tavanomaista kylmempää (esimerkiksi Länsi-USA, Pohjois-Kanada, osat Pohjois-Venäjää), paikoin taas selvästi tavanomaista lämpimämpää (esimerkiksi Etelä-Grönlanti, Islanti, Keski-Amerikka, Etelä-Amerikan pohjoisosat, paikoin Lähi-itä).

Samaan aikaan eteläisen pallonpuoliskon maa-alueilla oli mittaushistorian kuumin tammikuu (samoin kuin joulukuu), 1,10 astetta yli 1900-luvun keskiarvon. Ennätyskorkeita tammikuun lämpötiloja mitattiin Koillis-Brasiliassa, Etelä-Afrikassa sekä Pohjois- ja Keski-Australiassa. Eteläisellä pallonpuoliskolla mikään maa-alue ei ollut tammikuussa tavanomaista kylmempi.

Maailmanlaajuisesti tammikuu 2013 oli mittaushistorian (alkaen vuodesta 1880) yhdeksänneksi lämpimin tammikuu (maa+meri), maa-alueilla 13. lämpimin.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Australian poikkeuksellinen helleaalto on jatkunut myös maaliskuussa.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Myös syyskuu 2013 oli Australiassa mittaushistorian kuumin. Ainakin tähän mennessä myös koko vuosi 2013 on ollut tilastohistorian kuumin.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Katso uusin kirjoitukseni Australian lukuisista kuumuusennätyksistä vuonna 2013.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Australian helleaallot ovat uuden tutkimuksen mukaan tulleet vuosina 1971-2010 entistä pitemmiksi ja kuumemmiksi. Parhaillaan Australiassa on jälleen meneillään ennätyksellinen hellejakso.

Melbournessa oli tällä viikolla neljänä peräkkäisenä päivänä yli 40 astetta lämmintä. Adelaideen näyttää tulevan viisi peräkkäistä yli 40 asteen päivää, kun sinne on tälle päivälle ennustettu 46 asteen lämpötilaa. Perthissä oli viikonloppuna 47 astetta.

Erityisen merkittävän tästä tämänhetkisestä helleaallosta tekee se, että se tapahtuu ENSO (El Niño – La Niña) -syklin neutraalissa vaiheessa, eikä El Niñon luontaisesti lämmittäessä. Tutkijat huomauttavat, että tämä kaikki tapahtuu, vaikka taustalla ilmenevä ilmastonmuutos on lämmittänyt maapalloa esiteollisesta ajasta vasta vajaalla asteella. Mitä tapahtuu, jos maapallo lämpenee neljä astetta?

Lähteet ja lisätietoja:

The Guardian

New Scientist

YLE Uutiset

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Katso myös kirjoitukseni tammikuun 2014 helleaallosta Australiassa.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Äskettäin julkaistun tutkimuksen mukaan on erittäin todennäköistä, että kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttama lämpeneminen on syynä Australian kolmeen ennätyskuumaan kevääseen 2014, 2015 ja 2013 (lämpimyysjärjestyksessä lueteltuina).

Lähteet:

The Guardian

Geophysical Research Letters