Uutuuskirja tuotantoeläinten pahoinvoinnista hätkähdyttää realistisuudellaan

Kouvolalaistaustaisen Eveliina Lundqvistin viime viikolla ilmestynyt "Salainen päiväkirja eläintiloilta" luo hyvin subjektiivisista lähtökohdista huolimatta melko objektiiviselta vaikuttavan lopputuloksen. Teos paljastaa jopa täysin selkeitä lainvastaisuuksia ja rikkomuksia. Toisaalta joillakin tiloilla on ainakin pyritty ottamaan huomioon eläinten hyvinvointi. Tämä kirja tulee varmasti herättämään keskustelua.

Kuvan © Vera Kuttelvaserova - Fotolia.com. Kuvan yksilö ei liity Eveliina Lundqvistin kirjaan.

"Paskaa". Näin kuului ensimmäinen lukemani nimettömän nettikirjoittajan kommentti Eveliina Lundqvistin kirjasta "Salainen päiväkirja eläintiloilta", jonka on kustantanut Into Kustannus. En tiedä, mitä kommentoija tuolla kommentillaan tarkoitti. Kirjan aihetta, tietoja tai sisältöä? Jos kommentoija tarkoitti kirjan sisältävän kuvauksia eläinten paskaisista oloista - sekä sananmukaisesti että vertauskuvauksellisesti - voin olla kommentoijan kanssa samaa mieltä. Kirjaa ei kannata tuomita ainakaan pelkkien nettijuttujen perusteella ilman kirjan lukemista.

Eveliina Lundqvist (s. 1979) on koulutukseltaan opettajan pätevyyden saanut maatalous- ja metsätieteen maisteri. Hänen pro gradu -tutkielmansa on nimeltään "Miten Suomen eläinsuojelulainsäädäntö mahdollistaa kanojen (Gallus gallus) lajityypillisen käyttäytymisen nykypäivän tuotanto-oloissa?" (Bio- ja ympäristötieteiden laitos, Helsingin yliopisto 2005).

Lundqvist on puolustanut jo vuosien ajan eläinten oikeuksia ja kasvissyöntiä. Tämä uutuuskirja kertoo vuosista 2011-2012, jolloin Lundqvist opiskeli eläintenhoitajaksi pystyäkseen perustamaan tuotantoeläinten turvakodin. Opiskelun aikana hän pääsi työskentelemään lähes kahdessakymmenessä erilaisessa navetassa, sikalassa, kanalassa, broilerihallissa, hevostallissa tai lampolassa.

Lundqvistin johtotähtenä toimi tämä ajatus: "Olin kyllästynyt siihen, kuinka tuottajat ja heidän etujärjestönsä hokivat, etteivät eläinaktivistit tienneet mitään eläimistä, että kaikki on vain propagandaa ja liioittelua. -- Ei minun olisi tarkoitus kuvata eläimiä tai tehdä muutakaan lain toisella puolella häilyvää. --  Kumpi on oikeassa? Se, joka on tehnyt koko elämänsä jotakin ja turtunut siihen, vai se, joka näkee asian ensimmäistä kertaa? Toivoin kovasti, etten ikinä turtuisi eläinten kärsimykseen ja alkaisi nähdä sitä normaalina."

Mainoksen mukaan "tämä kirja paljastaa ensimmäistä kertaa, mitä suomalaisilla eläintiloilla todella tapahtuu". Aiemmin laajalti julkisuuteen levinneet tiedot perustuvat joko hetkittäisiin salakuvauksiin, jotka eivät kerro mitään niistä rutiineista, kuinka tuottajat toimivat eläinten kanssa, tai tuottajien kanssa ennakkoon sovittuihin käynteihin. Tätä jälkimmäistä kirjatyyppiä edustaa hyvästä syystä vuoden 2012 Tieto-Finlandia -palkinnon voittanut Elina Lappalaisen kirja "Syötäväksi kasvatetut", josta myös lukiomme opiskelijat ovat pitäneet.

FT, ympäristö- ja eläinetiikan dosentti Elisa Aaltola kirjoittaa Lundqvistin kirjan jälkisanoissa näin: "Salainen päiväkirja eläintiloilta täyttää siis tärkeän tyhjiön: se tuo esille, mitä tuottajat tekevät eläimille silloin, kun kukaan ei ole näkemässä."

Subjektiiviset lähtökohdat

Kirjan esipuheessa Lundqvist tähdentää näin: "Jos joku muu olisi seisonut saappaissani, hän olisi varmasti nähnyt ja kokenut asiat toisin. Taustalla kaikuvat omat asenteeni ja omat aiemmat kokemukseni. Uskallan kuitenkin sanoa, etten ole liioitellut."

Lundqvist aloitti kasvissyönnin 15-vuotiaana. Kun kotona oli ruokana broileria, hän kiinnitti kanankoipien päälle lapun, jossa oli musta risti ja tällainen teksti: "Tässä makaa kana, joka eli ahtaissa oloissa ja kärsi kivuliaista jalostusongelmista. Sitten se kuoli tuskaisesti vain ihmisen makunautinnon takia." Sen jälkeen kotona ei broileria enää tarjottu. Lopulta äiti lopetti kokonaan liharuokien tekemisen, kun isäkin alkoi mieluummin syödä kasvisruokia niiden paremman maun takia.

Vasikoiden nupoutus eli sarvien alkujen polttaminen

Tiloilla vasikat nupoutetaan poltinraudalla, kuumalla kolvilla, jottei niille kasvaisi sarvia. Tämä on välttämätöntä varsinkin pihattonavetoissa, etteivät lehmät tökkisi toisiaan tai ihmisiä ahtailla käytävillä tai kiima-aikaan.

Nupoutukseen suositellaan rauhoittavaa lääkettä ja paikallispuudutusta. "Ilman puudutusta toimenpide on raaka", kertoo "Eläinten lääkintä ja hoito, Käsikirja eläinten hoitajille" -kirja (Sirkkola ja Tauriainen, Opetushallitus 2010).

Ylen uutisen mukaan nupoutus aiheuttaa vasikoille kolmannen asteen palovamman. Lähes kaikki maamme vasikat nupoutetaan, mutta vain puolet niistä saa asianmukaisen kipulääkityksen. Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan nupoutettu vasikka kärsii kipua jopa viisi päivää. Myös tilalliset itse ovat huomanneet lääkittyjen vasikoiden olevan hyväkuntoisempia ja pirteämpiä kuin lääkitsemättömien.

Tilallinen voi tehdä nupoutuksen itse, mutta rauhoittavia lääkkeitä ja puudutusta voi antaa vain eläinlääkäri (itse voi antaa vain jäähdyttävää kylmäsprayta). Eräs tilallinen perustelikin Lundqvistille puudutuksen puutetta näin: "Se maksaa sata euroa. -- Vasikasta saa 300 euroa, joten se sata euroa on paljon. Se on tätä, kun eläinten arvo on laskenut. Kun eläimestä maksetaan niin vähän, on tingittävä sitten hoitokustannuksissa."

Eläinlääkäri kertoi Lundqvistille nupoutuksen maksavan seitsemän euroa per vasikka. Jos eläinlääkäri lisäksi tekee nupoutuksen muun käynnin yhteydessä, tästä ei tule edes matkakuluja.

Entistä omituisemmaksi tilanteen tekee tämä: " 'Saadaanko me sitä hyvinvointitukea? Eikös sitä varten tarvitsisi olla eläinlääkärin tekemä nupoutus?' Emäntä kysyi isännältä. 'Kyllä me sitä haettiin. Tarvitsisihan sitä varten kutsua eläinlääkäri, mutta me sovittiin eläinlääkärin kanssa, että voimme tehdä nupoutuksen itse.' 'Eli siis eläinlääkäri tarvitsisi olla tukea varten, mutta teidän eläinlääkäri on antanut teille luvan tehdä asian itse?' Varmistin vielä. 'Joo, niin on sovittu.' "

Huvitutit

Vasikoilla on valtava imemistarve, vaikka vasikat erotetaan emoista. Tätä varten vasikoille on kehitetty huvitutteja ja tuttiämpäreitä, joista ne voivat imeä maitoa. Eräs isäntä perusteli tuttiämpärin puutetta tällä tavalla: "Ai miksen käytä... No kai se on laiskuutta. En jaksa pestä niitä." Onneksi toisenlaisiakin tiloja löytyy. On tuttiämpäreitä ja vapaata tuttijuottoa.

Lehmillä todella on nimet

Valion televisiomainoksessa lehmillä on nimet, ja Valio on jopa julkaissut lehmien nimipäiväkalenterin. Lundqvist vahvistaa, että jopa tietokoneohjelma vaatii lehmien nimien kirjoittamista. Yleensä isännät eivät kuitenkaan muista lehmiä nimillä vaan numeroina.

Siat purevat häntiä ja porsaille tehdään kastraatio vastoin lakia

Kirjasta löytyy useita kuvauksia siitä, kuinka yleisiä hännänpuremat ovat sioilla. Osalla sioista voi olla hädin tuskin hännän tynkääkään jäljellä. Sikafarmareiden mukaan puremia oli joitakin vuosia sitten vieläkin enemmän, kun karsinat olivat pienempiä: "Antibioottia kului todella paljon. Koko ajan sai olla pullon kanssa liikkeellä." Jos sioilla olisi oikeasti riittävän paljon tilaa, ne eivät tällä tavoin pureskelisi toistensa häntiä ja korvia.

Porsaiden kastraatiota tehdessään emäntä selosti tähän tapaan: "Jos poikapossuille annetaan se [kipulääke] puoli tuntia ennen leikkausta, niin ehkä sitten [auttaa kipua lievittävästi]. Mutta en minä niitä ala montaa kertaa karsinasta nostelemaan. Oikeasti sitä pitäisi antaa kolmen päivän ajan. Mutta siinä vaiheessa minä lopetan sikojen pidon. -- Oikeasti lain mukaan tämä pitäisi tehdä veitsellä, eikä repimällä, mutta siihen tarvitsisi kaksi ihmistä tai sellaisen laitteen, johon porsaan voi laittaa kiinni. -- On meillä se laite, mutta ei sitä ole käytetty."

Toisella tilalla kastraatio tehtiin pihdeillä veitsen sijaan ja tilanhoitajan mukaan hyvin nopeasti: "Kipulääkkeen vaikutusta pitäisi ilmeisesti odotella, mutta me kyllä kastroimme saman tien."

Sähköpiiskat käytössä

Lain mukaan sähköpiiskaa saa käyttää vain täysikasvuisten nautojen tai sikojen ohjaamiseen enintään yhden sekunnin ajan (eikä tarpeettoman tiheään), "jos se on ehdottoman välttämätöntä". Tällöinkin eläimillä on oltava mahdollisuus liikkua.

Lundqvist oli todistamassa joitakin tapauksia, joissa käytettiin sähköpiiskaa, vaikka MTK:n asiantuntijan muutama päivä sitten antaman tiedon mukaan sähköpiiskoja ei käytetä: "Tuottajajärjestö MTK:ssa kummeksutaan kirjan väitteitä. Tuotantoeläinten terveyteen ja hyvinvointiin perehtynyt asiantuntija Leena Suojala sanoo, ettei ole nähnyt tuottajien käyttävän sähköpiiskaa tuotantoeläintiloilla 1980-luvun jälkeen. Hän sanoo, että teuraskuljetuksia velvoittavat tarkat ohjeet, joita tarkastuseläinlääkärit valvovat. 'Minulla on sellainen kuva, etteivät monet teuraskuljettajat enää edes pidä sähköpiiskaa mukana, koska siitä ei koeta olevan mitään hyötyä', vuosia eläinlääkärinä toiminut Suojala sanoo."

Kanoilla on tuotantoeläimistä kaikkein huonoin asema

Lundqvistin käsitys virikehäkkikanalasta ei ole kovin ruusuinen: "Koko sana 'virike' on kyllä täysin naurettava kanahäkkien kohdalla. Virikettä olisi, jos kanoilla olisi vaikka jokin lelu. Oikeampi sana olisi varusteltu häkki. Eihän sänkykään ole ihmiselle 'virike'. -- Olin hämmästynyt, miten hyvin lain kaikki määräykset voidaan kiertää. Lain mukaan häkeissä on oltava pehkupaikka. Käymässäni paikassa oli kyllä pehkupaikka, mutta se oli käytössä vain pari tuntia päivässä: laissa kun ei sanota, että pehkua olisi oltava koko ajan tarjolla. Pehku oli kutterilastua, joka tuotiin liukuhihnalla. Liukuhihnakuljetus tarkoitti sitä, että viimeisten häkkien kohdalle saapuessa pehkusta suurin osa oli jo pölissyt pois. Lain vaatimat pesät olivat muovisella läpällä erotettu pieni alue, jossa pehmikkeen virkaa toimitti muovista kynnysmattoa muistuttava suikale. -- Kananmunapaketissa luki isolla 'pienryhmäkanalan munia' ja 'virikemunia'. Kun oikein tihrusti, näki pienellä tekstin 'virikehäkkimunia'."

Virikehäkkikanalan omistajan mukaan kanat nokkivat toisiaan 20-25 kanan virikehäkeissä enemmän kuin tavanomaisissa häkeissä, joissa on vain kolme kanaa. Monilla kanoilla ei ollut mahassa ja peräpäässä lainkaan höyheniä. Isäntä osasi kertoa: "Kyllä jos nämä tästä laitettaisiin sellaiseen lemmikkikanalaan, niin alkaisi höyhenet kasvaa kovinkin nopeasti. Jos vain syöttäisi sellaista rehua, ettei munantuotto olisi niin korkea."

Kanalasta löytyi jatkuvasti kuolleita kanoja ja kerran jopa häkin alalaidan ja kananmunaliukuhihnan väliin juuttunut, kituva kana, jonka molemmista jaloista oli varvas vääntynyt irti. Kana oli voinut olla jumissa koko päivän, sillä liukuhihna oli ollut päällä useita tunteja, eikä munien kulku ollut pysähtynyt.

Lundqvist työskenteli myös broilerihallissa, jossa oli 100 000 elävää lintua. Raatoja noukittiin pihdeillä ja pudoteltiin pyykkikoriin. Lundqvist pohtii: "Olin alun perin pelännyt, että minut pakotetaan tappamaan lintuja, mutta nyt toivoin, että oppisin tekemään sen. Keräsin muutaman kituvan linnun samaan kohtaan lähelle ovea... -- Kun lähdin viimeiselle riville, kielsi isäntä minua poimimasta kituvia: 'ehtiihän ne huomenna'." Broilerihallilla onkin jopa oma krematorio!

Broilereista puhutaan jopa lainsäädännössä kilotavarana eikä yksilöinä. Neliöllä voi Suomessa olla 42 kilogrammaa eläviä broilereita. Muualla Euroopassa on pienempiä lintutiheyksiä, 35 kiloa neliöllä.

Kenen leipää syöt, sen laulua laulat

Eläinlääkäreiden käynneistä on sovittu etukäteen ja kerrankin eräs sikafarmari piilotti vammautuneen sian lääkäriltä. Lundqvist kertoo: "Omatuntoni voitti taistelun ja kuiskasin eläinlääkärille: Tuolla oven takana on sika. -- Älä kerro että kerroin! -- [Eläinlääkäri:] No en minä siitä voi tietää, jos se siellä on. -- Mutta eläinlääkäri näytti olevan hyvää pataa farmarin kanssa, eikä hän halunnut ottaa ikävää asiaa esille."

Kyseinen sikala saa 7000-8000 euroa eläinten hyvinvointitukea vuodessa. Lundqvist ihmettelee: "Eli siis kolmenkymmenen sentin seinään kiinnitettävä metalliketju riittää virikkeeksi ja neljä kourallista kutteria kuivikkeeksi ja sitten maksetaan monta tonnia...?"

Eräällä lehmätilalla jopa osa vasikoista oli kytketty kaulasta pikkuparsiin selvästi vastoin eläinsuojelulakia. Kun eläinlääkäri huomautti asiasta, isäntä vakuutteli vasikoiden kohta pääsevän parempiin tiloihin. Siitä ei kuitenkaan keskusteltu, mitä tarkoittaa "kohta".

Sikayrittäjien seminaarissa vanhempi konstaapeli oli väitteen mukaan neuvonut luvattomiin salakuvaajiin kyllästyneitä sikafarmareita hyvin erikoisesti (nauhoitettu sikayrittäjien edustajan kertomus): "Mutta jos nyt sattuu niin että pohjalainen veri kiehahtaa siinä vaiheessa, kun jos joku tulee sinne, niin hän antoi ohjeen, että kannattaa ampua etupuolelle eikä selkään. Jos ampuu etupuolelle niin oikeuskäsittelyssä voi sanoa, että piti puolustautua, mutta jos ammutte selkään, niin heikoilla olette."

Jalostus aiheuttaa ongelmia sekä lemmikki- että tuotantoeläimille

Harjoittelijana eläinlääkärin klinikalla Lundqvist pääsi tutustumaan koirien ja kissojen jalostuksen aiheuttamiin ongelmiin ja jopa vakuutuspetokseen. Aikoinaan Lundqvist oli haaveillut eläinlääkärin ammatista, mutta nyt mieli oli muuttunut: "Olen silti helpottunut, etten ryhtynyt opiskelemaan seitsemää vuotta vain sen takia, että voisin korjailla päivästä toiseen ihmisen turhamaisuuden jälkiä."

Tuotantoeläimistä esimerkiksi siat ovat nykyään - sikafarmarin mukaan - risteytysten takia aggressiivisempia kuin aikaisemmin. Sioilla on siankasvattajan mukaan paiseita siksi, että niistä on jalostettu läskittömiä. Mikäli porsaita syntyy runsaasti, emakko joutuu lujille ja laihtuu. Kun läskikerros ei suojaa, tulee paise.

Kanat taas ovat alun perin munineet kahdeksan munaa vuodessa, mutta jalostuksella ja ruokavaliolla munantuotto on lähes 40-kertaistunut. Millainen voimia vaativa ponnistus tämä on kanalle?

Lundqvist on tätä mieltä: "Sitä paitsi nykyisenkaltaiset eläimet on jalostettu niin sairaiksi, että ne kärsivät pelkästä olemassaolosta, varsinkin broilerit. Siksi olisikin hyvä, että ne kuolisivat sukupuuttoon. Maatiaisrodut ovat sitten asia erikseen."

Vegaanit ja lihaanit

Lihankulutus on Suomessa noussut 1950-luvun alle 30 kilogrammasta henkeä kohden vuodessa lähes 50 kiloon. Liharuokaa syövistä ihmisistä Lundqvist käyttää nimitystä lihaani.

Lundqvistin mukaan kasvisruuan irvikuvassa mausteet on korvattu juustolla. Tämä on hyvin yleinen kokemus kasvisruokavaliota noudattavilla. Omia lukioaikojaan Lundqvist muistelee näin: "Seuraavana päivänä koulun ruokalan linjastolla minulle yritettiin tarjota kalaa. Kun mainitsin ystävällisesti, ettei kala ole kasvis, katsoi toinen keittäjä toiseen ja sanoi halveksien: Ja tuo on 18-vuotias!". Omasta kokemuksestani taas voin kertoa, että pari vuotta sitten kouvolalaisessa hotelliketjun ravintolassa yhdelle seurueemme kasvisruokailijalle ehdotettiin ruoaksi broileria.

Lundqvist kuitenkin kiittää lukiotaan siitä, että hänen ehdotuksestaan keittäjät valmistivat maailman kasvisruokapäivän kunniaksi kaikille kasvisruokaa.

Lundqvistin mukaan on "hassua, että ihmiset luulevat aina, että kasvissyöjät syövät vain kasviksia". Joskus jääkaapista on vaikea edes löytää kasviksia, kun jääkaappi saattaa olla täynnä kauramaitoa, kaurajogurttia, tofua, soijajuustoa ja muuta vastaavaa.

Lundqvist osallistui myös Itä-Suomen yliopiston tutkimukseen vegaanien ruokavaliosta. Tutkimustuloksen mukaan vegaanit syövät liian vähän kasviksia!

Lopuksi

Arvostan tätä kirjaa hyvin paljon siksi, että se on lakia noudattava keino vaikuttaa eläinten oikeuksiin. Henkilöt ja tilat tai edes alueet eivät ole tunnistettavissa, joten yksityisyyden suojakaan ei ilmeisesti rikkoudu.

Plussaa annan kirjalle myös siitä, että se on painettu kierrätyspaperille. Valitettavasti painopaikka kuitenkin on Riika. Edullisuusko ratkaisi tässäkin niin kuin eläinten kohtelussa? Miksei tuettu suomalaista työllisyyttä ja kuljetusmatkojen lyhentämistä?

Hyvin subjektiivisista lähtökohdista huolimatta kirja tuntuu melko objektiiviselta. Lundqvist joutuu toteamaan tilojen, ihmisten ja eläinten olevan erilaisia. Monta kertaa hän kertookin myös positiivisista kokemuksista: "Tilan omistaja näytti kohtelevan lampaita suht hyvin. Ei potkuja, lyöntejä, huutoa. Välillä lampaat saivat osakseen jopa rapsutuksia ja lempeitä sanoja. -- Isäntäväen kunniaksi on sanottava, etten huomannut heidän piilottelevan mitenkään sikojen olosuhteita. Sen sijaan he oikein esittelivät osan sairaista eläimistä." 

Aina on kuitenkin parannettavaa. Hollannissa jopa joidenkin tehotuotantosikaloiden siat pääsevät ulkoilemaan, tonkimaan ja ottamaan mutakylpyjä.

Yksi kirjan kantava sanoma on tämä: "Eläimistä välittäviä ihmisiä syytetään siitä, että he inhimillistävät eläimet. Inhimillistäminen on sitä, että koirille laitetaan vaatteet, niiden turkkia värjätään ja niitä kohdellaan kuin ihmislapsia. Disneyn piirretyt ovat inhimillistämistä. En harrasta sellaista. Koiran pitää saada olla koira, lehmän lehmä ja ihmisen ihminen. -- Toivoisinkin, että jokainen ihminen näkisi vasikan nupoutukset, porsaiden kastroinnin, kanojen kannibalismin ja eläinten teurastamiset ja päättäisi sen jälkeen, ostaako vielä eläintuotteita. -- Olen aina ärsyyntynyt ihmisistä, jotka eivät kestä nähdä totuutta. Sellaisista, jotka kääntävät kanavaa kun kuvataan sotaa tai vaihtavat sivua, jos lehdessä kerrotaan tuotantoeläintilojen kauheuksista. Lähinnä ärsytystä aiheuttaa se, että nämä ihmiset eivät tee asioiden eteen mitään, yrittävät vain olla kuin mitään kauheaa ei tapahtuisi. Hittolainen! Mitä enemmän tietää, sitä enemmän voi auttaa. Inhoan silmien ummistamista. Asioista pitää ottaa vastuu! -- Jotkut väittävät, että eläinjärjestöt liioittelevat ja provosoivat. Ikävä kyllä totuus riittää. -- Oli kiva kuitenkin huomata, että jossain paikassa edes pyrittiin parempaan."

Suosittelen kirjaa kaikille eläinten oikeuksista ja hyvinvoinnista kiinnostuneille. Niistä paskaisista ja karuista eläinkohtaloista huolimatta kirjaan mahtuu myös paljon tunteellisia ja jopa hauskoja tai huvittaviakin hetkiä. Tällainen on esimerkiksi kuvaus tyylikkäästi pukeutuneesta ja meikatusta naispuolisesta keinosiementäjästä paskaisessa navetassa käsi lehmän peräaukossa.

Erityisen hellyttävä taas on kirjan lopussa oleva kuvaus saksalaisen eläinten turvakodin Totoro-nimisestä possusta. Kaiken kauheuden jälkeen kirjalla on onnellinen loppu, niin kuin hyvissä kirjoissa kuuluu olla.

Katso myös nämä

Kirjan Facebook-sivut

Eveliina Lundqvist Huomenta Suomi -ohjelman haastattelussa

Eläinfilosofi Elisa Aaltola: "Yhteiskunta käyttää eläimiä psykopaatin ja narsistin tavoin"

Pinterest: Pilakuvia ja hätkähdyttäviä mainoksia eläinten oikeuksista