Elintarviketeollisuus
tuottaa paljon jätteitä, mutta yksi niistä, nimittäin kananmunan
kuoret, voisi olla halpa ja helppo apukeino ilmastonmuutoksen
torjumiseksi. Asiaan liittyvä tutkimus julkaistiin International
Journal of Global Warming -lehdessä.
Ilmakehän
hiilidioksidipitoisuus on noussut 1800-luvun puolivälistä lähtien,
kun fossiilisten polttoaineiden eli kivihiilen, öljyn ja maakaasun
käyttäminen polttoaineena oli yleistynyt teollisen vallankumouksen
myötä. Viime vuosikymmeninä havaittu maapallon keskilämpötilan
nousu johtuu lähinnä kasvihuonekaasujen pitoisuuden kohoamisesta
ilmakehässä. Vuonna 2015 ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on yli 40
prosenttia suurempi kuin ennen teollista vallankumousta. Se on
noussut 280 tilavuuden miljoonasosasta (ppm) noin 400 miljoonasosaan.
Globaali
ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ylitti toukokuun 2013 aikana 400
ppm ensimmäistä kertaa mittaushistorian aikana.
Charles
David Keeling aloitti hiilidioksidimittaukset Mauna Loalla vuonna
1958, jolloin arvo oli 313 ppm. Viimeistä kertaa noin alhainen
lukema saavutettiin vuonna 1960. Vuonna 2014 keskimääräinen
hiilidioksidipitoisuus Mauna Loan observatoriolla oli 398,55 ppm.
Viimeisimmän vuosikymmenen (2005-2014) aikana pitoisuus on noussut
keskimäärin 2,1 ppm vuodessa. Edellisellä vuosikymmenellä
(1995-2004) nousua oli 1,9 ppm vuodessa.
Basab
Chaudhuri kollegoineen Kalkutan yliopistosta osoitti, että
kananmunan kuoren sisäpuolella oleva kalvo voi imeä lähes
seitsemän kertaa oman painonsa verran hiilidioksidia ilmasta. Kun
käytettyä kalvoa liuotetaan etikkahapolla, samaa kalvoa on
mahdollista käyttää jopa neljä kertaa. Hiilidioksidia olisi
mahdollista tallettaa tähän muotoon, kunnes keksitään
energiatehokkaita ja ympäristöongelmia aiheuttamattomia menetelmiä
hyödyntää sitä. Hiilidioksidia käytetään laajalti
kemianteollisuudessa monenlaisten tuotteiden valmistukseen sekä
joissakin tapauksissa vaihtoehtona myrkyllisille liuottimille.
Kananmunan
kuori koostuu kolmesta osasta: uloinna vahamainen kerros (ns.
kutikula), keskellä kalsiumpitoinen kuori ja kuoren sisäpinnalla
kuorikalvo (ulompi ja sisempi kuorikalvo). Kuori ja kuorikalvot
koostuvat kalsiumkarbonaatteihin kiinnittyvistä proteiinisäikeistä.
Kuorikalvo on noin 100 mikrometriä paksu, eikä sitä pystytä
tehokkaasti erottamaan kuoresta. Koska jo yksin Intiassa kulutetaan
noin 1,6 miljoonaa tonnia munia vuodessa, on varmasti kannattavaa
kehittää menetelmiä, jotta kuorikalvoja olisi mahdollista
hyödyntää materiaalina ilmastonmuutoksen estämisessä.
Tutkijat
osoittivat, että on mahdollista käyttää heikkoa happoa, jonka
avulla voidaan erottaa kalvo kananmunan kuoresta käytettäväksi
hiilidioksidin sitojana. Artikkelissa kuitenkin huomautetaan, että
teollisessa mittakaavassa kannattavaan erottamiseen tarvittaisiin
sopiva mekaanisen erottelun menetelmä. Tutkijoiden mukaan
käytettyjen kananmunien kuorien jättäminen ilmalle alttiiksi voisi
olla jokamiehen keino vähentää hitusen verran ilman
hiilidioksidipitoisuutta.
Hyvää ja rauhallista pääsiäistä kaikille blogini lukijoille!
Teksti
on muokattu aiemmin Ilmastotiedossa julkaistusta kirjoituksestani.
Lähteet
Lue myös nämä
3 kommenttia:
Kuinka paljon tuo hiilidioksidin sitoutuminen on suhteessa kananmunan tuotannossa syntyneisiin hiilidioksidipäästöihin? Saataisiinko kananmunasta sen avulla ilmastoneutraali ruoka vai jäädäänkö kauaksikin?
Kuinka kauan kuoria pitää tuossa jokamiehen konstissa ilmaannuttaa ja mitä niille sen jälkeen pitää tehdä?
Kiitos hyvistä pohdinnoistasi, Niko! Samantapaisia asioita mietin itsekin, mutta lähteenä käyttämäni artikkeli ei anna niihin kovinkaan hyviä vastauksia.
Tutkimuksen mukaan kuorikalvot pystyvät sitomaan 6824 mg hiilidioksidia (tai hiilimonoksidia) per gramma kuorikalvoa.
Kananmunan painosta noin 30 % on keltuiaista, 60 % valkuaista ja 10 % kuorta kalvoineen.
Kananmunien tuotanto aiheuttaa kilogrammaa kohden 2,7 kilogramman hiilidioksidipäästöt (laskettuna hiilidioksidiekvivalentteina). Lihoihin verrattuna kananmuna on siis hyvin ekologinen proteiinien lähde.
Luulenpa kuitenkin, että kananmunan kuorien (kuorikalvojen) hyödyntäminen hiilidioksidin sitomiseen käytännössä on hyvin haasteellista, eikä se onnistune suurissa mitakaavoissa. Lähinnä tämä tutkimus on mielestäni hauska esimerkki mahdollisuuksista kehitellä erilaisia innovaatioita.
Entäpä jos (geeniteknisesti) jalostaisimme kanoja, jotka tuottavat hyvin paljon tuota kuorikalvoa? Siltikin muut hiilidioksidin talteenottomenetelmät ovat varmasti paljon varteenotettavampia.
Tämän hiilidioksidin sitomisen lisäksi pääsiäispöydässä on hauska pohtia vaikkapa sitä, kumpi pää edellä kananmuna tulee ulos kanasta. Oikea vastaus on tylppä pää. Useimmilla linnuilla terävä puoli tulee edellä, mutta kanalla muna kääntyy kehityksen aikana ennen munintaa ja tulee ulos tylppä puoli edellä.
Voihan tuo vähän haasteellista olla siinä mittakaavassa, että sillä olisi todellista vaikutustakin. Mutta vähintään tuosta saa hyvän tekosyyn, kun vaimo seuraavan kerran huomauttelee, että miksi olen taas jättänyt kananmunan kuoret pöydälle lojumaan.
Lähetä kommentti